Kirjoittaja: Whitestar
Ikäraja: K-11
Fandom: Fullmetal Alchemist
Paritus/Hahmot: Ed, Ed/Roy
Vastuuvapaus - Hahmot eivät ole minun, enkä saa tästä palkkaa
Tiivistelmä: Ei enää milloinkaan
Ilman paluuta menneisyyteen
Ed oli vihainen, niin vihainen. Itselleen.
Miten hän oli saattanut kuvitella jotain sellaista. Hän oli langennut, tehnyt sen, mitä hänen ei ikinä olisi saanut tehdä.
Hän antautui Roy Mustangille. Armeijan pahimmalle kusipäälle. Kaikkein kieroimmalle käärmeelle.
Hän oli myöntänyt itselleen pitävänsä Everstikusipäästä. Sitten hän olikin jo löytänyt itsensä kertomasta sitä Roy kusipää Mustangille, seuraavaksi hän löysi itsensä tämän illallispöydästä, jonka jälkeen sängystä.
He olivat seurustelleetkin. Neljä päivää he olivat toistensa. Mutta Roy oli halunnut seksiä, sen oli huomannut. Ed taas ei halunnut, mikä harmitti Royta. Ja sitten Ed olikin saanut pakit kun Roylle hän ei ollut se oikea.
Ediä vitutti, niin suuresti. Hän oli nolannut itsensä. Hän oli ollut Roylle vain yksi seksilelu muiden joukossa.
Ed käveli kädet taskussa keskukseen. Oli jälleen raportin aika, ja se jos mikä Ediä inhotti eniten koko maailmassa.
Roy katsoi häntä kylmin silmin hänen astuessaan sisään. Ed oli lukinnut kaikki tunteet sisälleen. Hän ei näyttäisi yhtikäs mitään. Ei Roylle.
Hän viskasi raportin Royn pöydälle vilkaisemattakaan miestä. Hän kääntyi lähteäkseen, kun Roy pysäytti hänet. ”Odotas hetki. Minulla on asiaa.” Roy sanoi vakavana.
Ed kääntyi ja mulkaisi miestä. ”No mitä?” Ed sanoi kylmästi kädet puuskassa. Roy hymyili pienesti. ”Onko sinulla kiire jonnekin?” Roy sanoi viekkaasti.
”Jep, kauas sinusta.” Ed kivahti.
”Kuinkas nyt niin? Sinähän pidät siitä kun saat olla luonani.” Roy virnisti.
”Painu helvettiin.” Ed kivahti ja marssi ulos paukauttaen oven kiinni niin lujaa että se oli lentää saranoiltaan.
”Varo vähän senkin kauhukakara.” Roy huusi Edin perään.
Ed marssi vihaisena sateessa. Häntä ärsytti Roy vielä enemmän.
Kukaan ei ymmärtänyt miltä Edistä tuntui, koska kukaan muu ei ollut kokenut sitä. Kukaan muu ei edes ollut halunnut Roylta kuin yhdenillan juttuja.
Mutta Ed oli halunnut Royn, kokonaan ja vain itselleen.
Hänestä oli tuntunut ahdistavalta kun Roy oli huomioinut jotakuta muuta eikä häntä. Hän oli kaivannut Royta öisin yksin hiljaisuudessa.
Kun Roy pisti välit poikki, hän oli esittänyt ettei se liikuttanut häntä. Hän oli väittänyt ettei se sattunut. Mutta se sattui. Ed tiesi ettei se ollut ollut todellista, mutta se sattui silti. Ed ei kertaakaan itkenyt, ei koskaan. Mutta hän ei voinut olla kuin ennen.
Ed sulki tunteet itseensä ja kärsi yksin. Roy oli vain leikkinyt hänen tunteillaan, ei muuta. Roylle hän oli vain yksi monista, mutta Roy oli ollut Edille se ainut.
Ed oli ollut tosissaan, Roy ei.
Siitä kaikesta oli kulunut jo kauan. Edin tuska oli jo helpottanut, mutta silti hän aisti aina kireyden hänen ja Royn välillä heidän tavatessaan.
Muistot eivät jättäneet Ediä rauhaan siltikään. Ed ei halunnut muistaa, mutta hän ei voinut sille mitään, kuin hänen mielensä olisi pakottanut hänet muistamaan.
Royn jättäessä hänet hän oli luvannut palata entiseen, vielä joskus. Mutta ei, ei se onnistunut. Ed ei ikinä pystyisi siihen.
Ed olisi halunnut palata menneeseen, aikaan ennen kaikkea tätä. Siihen aikaan kun he olivat aina nälvineet toisiaan, kun he olivat tapelleet. Väitelleet kaikesta. Roy oli haukkunut Edin käsialaa ja Ed sai olla kiitollinen ettei Roy paljastanut hänen virhettään kaikille.
Miksei se aika voinut palata? Mikseivät pahat ajat voineet kadota kokonaan ja maailma voinut palata entiselleen.
Ed inhosi muutosta. Hän inhosi sitä joka solullaan, mielessään. Hän inhosi ja taisteli sitä vastaan tiedostaen ja tiedostamatta. Hän ei halunnut kaiken muuttuvan. Miksi maailma oikein edes muuttui?
Ed vihasi itseään. Hän ei voinut antaa anteeksi itselleen.
Ed pakkasi laukkuaan, hän hymyili itsekseen. Surullista, helpottunutta hymyä. He lähtisivät taas huomenna pois Alin kanssa, pitkälle matkalle, pitkäksi aikaa.
Ed ei näkisi Royta pitkään aikaan. Hän saisi olla rauhassa, jatkaa elämäänsä.
Mutta Ed tulisi joskus takaisin, joskus pitkän ajan päästä. Silloin kaikki olisi toisin. Muutos olisi tapahtunut, se olisi saavuttanut päätteensä. Eikä mikään olisi ennallaan.
Ed tiesi että vaikka hän joutuisi vastedeskin näkemään Royn, puhumaan tälle, olemaan hänen kanssaan, mutta kaikki olisi toisin. Se ei olisi enää mitään mitä ennen. Se ei olisi enää edes heidän tappeluitaan. Se olisi tyhjyyttä, pelkkää ihmisvirtaa. Sellaista aikaa mitä joutui viettämään kun joku pyysi neuvoa jonnekin paikkaan tai majatalon omistajien kanssa. Tyhjää, ei muuta. Ei enää koskaan.
Ja Ed nautti ajatuksesta. Hän toivoi että se satutti Roytakin, edes vähän. Ed ei vain voinut jättää Royta rauhaan, mutta se oli erilaista kuin ennen, se oli muuttunutta.
Ed ei enää milloinkaan antautuisi täysin, ei enää koskaan antaisi kaikkeaan. Ja se riitti hänelle.
