Nimi: Arpia ja toipumista
Paritus: Remus/Sirius
Kirjoittaja: Ryminä
Ikäraja: K-11
Genre: Slash se ainakin on, mutta olisikohan drama/angst hyvä veikkaus..?
Summary: Kukaan ei tiedä Remuksen salaisuutta - vai tietääkö?Hahmot eivät ole minun vaan Rowlingin, minä vain kuvittelen.
A/N: Ficci kuvaa hetken, jonka kaksi poikaa jakaa keskenään. Varoituksia kaikille lukijoille, että sisältää lyhyestä pituudestä huolimatta aimoannoksen sekä
kliseitä että
äklömakeaa siirappimössöä
Palaute kaikesta kökköydestä huolimatta erittäin suotavaa!
Arpia ja toipumistaVoi, Merlin, miten olikaan tuskaisa yö, ajatteli nuori Remus Lupin edellisenä yönä olleen täysikuun jäljiltä. Hän oli vasta palannut yhteiseen makuusaliin, missä muut kolme nukkuivat vielä tyytyväisinä.
Remuksen mielestä kaikista pahinta hänen muodonmuutoksissaan oli se, että hän joutui käymään koko asian läpi aivan yksin. Yleensä joku opettaja vain saattoi hänet täysikuuta edeltävänä iltana Rääkyvään Röttelöön. Hän ei edelleenkään uskaltanut kertoa parhaille ystävilleen, mitä hänelle tapahtui joka kuukausi, koska hän pelkäsi menettävänsä heidät. Ja heitä hänellä ei ollut varaa menettää; he olivat Remuksen ensimmäiset rakkaat ystävät.
Remus laskeutui kankeasti omalle sängylleen makaamaan sulkien vaivoin verhot sängyn ympäriltä. Muutamat jo sulkeutumassa olleet haavat hänen vartalollaan aukesivat uudestaan saaden hänet vingahtamaan hiljaa kivusta. Hän oli kuulevinaan liikettä Siriuksen viereisestä sängystä, mutta totesi tämän nukkuvan edelleen, koska uusia ääniä ei kuulunut. Niinpä Remus vain makasi paikallaan ja yritti saada unen päästä kiinni särkevästä vartalostaan huolimatta.
*
Sirius havahtui kevyestä unestaan, kun hän kuuli Remuksen laahustavan aamuyöstä makuusaliin. Hän käänsi kylkeään hiljaa ja raotti verhoaan nähdäkseen toisen pojan hahmon. Remus oli kuitenkin jo mennyt omaan sänkyynsä.
Sirius oli terävänä kaverina tietysti tiennyt ystävänsä tilasta jo jonkin aikaa; hän ei vain vieläkään tiennyt, miten hänen pitäisi siitä Remukselle kertoa. Hän kyllä tiesi oman suhtautumisensa Remuksen sairauteen, mutta ei ollut läheskään varma siitä, mitä Peter ja James siitä ajattelisivat.
Hetken päästä hän nousi sängystään niin hiljaa kuin pystyi ja hiipi Remuksen sängyn viereen.
*
Remus havahtui siihen, kun hän kuuli pieniä ääniä verhojen ulkopuolelta; oliko siellä joku? Kauaa hänen ei tarvinnut asiaa pohtia, kun Sirius pujahti hänen pimeään sänkyynsä sulkien verhon perässään.
Oi, miksi juuri tänään, kun en ole kunnossa, Remus mietti ja yritti peittää kipeytensä.
”Sirius?” hän kuiskasi. ”Mitä sinä täällä teet? Minä vielä nukuin.” Sirius puisteli päätään hetken ja kävi sitten istumaan napakasti ja päättäväisesti ystävänsä reisien päälle. Remus värähti kivusta, mutta varoi tarkoin, ettei Sirius huomaisi sitä.
”Et sinä nukkunut”, Sirius totesi hieman pettyneen kuuloisena. ”Luulin, että olimme ystäviä. Ja ystäville voi kertoa kaiken.” Seurasi pitkä hiljaisuus.
”Millainen täysikuu sinulla oli?” Sirius kysyi yllättäen Remuksen. Tämä katseli Remusta kiinteästi silmiin kasvoillaan kysyvä katse. Remus ei vastannut mitään. Ei kai Sirius vain tiennyt hänen synkintä salaisuuttaan? Ei kai tämä muuten olisi täysikuun vietosta häneltä kysynyt. Sirius siis tiesi.
”Saanko minä katsoa?” Remus meni ystävänsä kysymyksestä täysin hämilleen eikä taaskaan sanonut mitään. Lupaa odottamatta Sirius alkoi nostaa Remuksen paidan helmaa ylöspäin. Remus vinkaisi ja tarttui tämän ranteeseen. Siriuksen käsi pysähtyi, mutta tämä ei vetänyt kättään pois.
”Kuulostat aina niin kipeältä, kun tulet takaisin”, Sirius kuiskasi hiiren hiljaa. ”Anna minä katson, Remus. En minä satuta sinua.” Sirius vei omalla voimakkaalla kädellään Remuksen vapisevat ja vastustelevat kädet tämän pään yläpuolelle ja lukitsi ne omallaan vaivattomasti sinne. Remuksen koko vartalo jännittyi; hän ei mahtanut mitään. Sirius oli häntä itseään paljon voimakkaampi, varsinkin nyt täysikuun jäljiltä.
Remus puristi silmänsä tiukasti kiinni, ikään kuin se olisi jotenkin vähentänyt sitä nöyryytyksen tunnetta, kun Sirius nosti varovaisesti hänen paitansa helmaa paljastaen hänen arpisen vatsansa. Hän pystyi tuntemaan Siriuksen uteliaat katseet omalla vatsallaan. Sitten tämä nosti paitaa niin ylös, että koko Remuksen ylävartalo oli paljaana, ja paita vain rypyssä hänen kainaloissaan.
”Onpa pahan näköisiä”, Sirius kuiskasi. Remus raotti silmiään, että näkisi toisen pojan ilmeen. Tämän kasvoilla oli surullinen ja samalla järkyttynyt ilme. Harmaat silmät vaeltelivat edelleen edestakaisin arvesta ja haavaumasta toiseen, ja Siriuksen suu oli huolestuneesti mutrussa.
”Mistä nämä tulevat? Vahingoittaako joku sinua, kun sinulla on muodonmuutos? Toinen ihmissusi?”
”Minä – öh, minä teen tämän itselleni”, Remus kakisti käheästä kurkustaan. Sirius katsoi häntä silmät järkyttyneen näköisinä. ”Teen sen, koska minulla ei ole ketään ihmistä saatavilla, kun olen Rääkyvässä Röttelössä.” Siriuksen kasvoille levisi ymmärtävä ilme.
”Minä haluaisin auttaa sinua, Remus”, Sirius sanoi hellästi. ”Olla kanssasi muodonmuutoksessa tai jotain, niin et olisi yksin.”
”Et sinä voi, minähän satuttaisin sinua.”
”Keksimme keinon. Ehkä voin auttaa sinua muulla tavalla”, Sirius kuiskasi. Sitten hän ojensi kättään koskettaakseen Remuksen rinnassa olevia jälkiä. Remus värähti – sekä pienestä kivusta että kuvotuksesta omaa vartaloaan kohtaan. Hän halusi vain, että nuo rumat arvet eivät muistuttaisi häntä koko ajan hänen kohtalostaan.
”Inhoan niitä”, Remus kuiskasi pitkän tauon jälkeen. Sirius kohotti katseensa, mutta ei nostanut kättään pois Remuksen rinnalta.
”Sinä tarvitset vain parempia muistoja niistä”, Sirius kuiskasi ja hänen silmänsä välähtivät. Sitten hän kumartui yllättäen aivan Remuksen vatsan yläpuolelle. Remus veti terävästi henkeä järkytyksestä. Sitten hän tunsi toisen lämpimän hengityksen ihollaan, mikä sai aikaan kylmiä väreitä. Silloin tällöin Siriuksen huulet hipaisivat hiuksen hienosti niiden alla olevaa ihoa saaden Remuksen vatsalihakset nykimään hienoisesti.
”Sirius, älä – ”, Remus henkäisi, mutta ei kuitenkaan tehnyt elettäkään estääkseen Siriusta, vaikka tämän ote Remuksen käsistä oli löysentynyt huomattavasti. Seuraavaksi Remus tunsi herkällä ihollaan Siriuksen maistelevan kielenkärjen. Hänen hengityksensä kiihtyi ja silmät painuivat takaisin kiinni.
”Näetkö nyt? Ne eivät mitenkään estä minua. Ne tekevät sinun vartalostasi vain ainutlaatuisen.” Siriuksen ääni oli täynnä hellyyttä. Sirius oli noussut takaisin istuma-asentoon ja katseli nyt Remusta rauhoittavasti.
Äkkiä Remus nousi istumaan ja painoi huulensa Siriuksen huulille ja suuteli tätä hellästi. Hän ei tiennyt, mikä häneen oli mennyt; ehkä hän ei vain ollut enää voinut vastustaa, kun toinen poika oli ollut hänelle niin hellä ja ymmärtäväinen. Sirius kuitenkin pyristeli pois hänen suudelmastaan ja päätyi katsomaan Remusta kysyvästi harmailla, hämillään olevilla silmillään.
”No, jos se saa sinut tuntemaan olosi paremmaksi”, Sirius vihdoin virnisti ja kaappasi ruskeahiuksisen pojan vuorostaan suudelmaan.
*
Antakeehan pallautetta
