Kirjoittaja: Lill-y
Ikäraja: S /Angelina lisäsi ikärajan otsikkoon.
Fandom: Twilight
Beta: Ei ole
Genre: pienehkö angst, drama
Pairing: Quil/Embry, (Quil/Claire)
Disclaimer: Kaikki Meyerin luoma kuuluu hänelle, minä lainailen vain.
A/N: Quil/Embryä löytyy liian vähän. Varsinkin suomenkielistä. Jos satut lukemaan, satut varmaan myös kirjoittamaan kommentin?
Tuulta
Mereltä puhaltaa hiljainen tuuli, joka vie ajatukset pois. Tai ainakin muualle edes hetkeksi: lapsuuden kesiin sammaloituneisiin ja metsän kanssa yhdeksi sulautumisen riemuun. Naurujen huolettomiin helähdyksiin menneessä, kun kaikki oli aivan erilaista. Kun varjoja jahdattiin eikä koskaan saatu kiinni; nyt ne tulevat luokse liian helposti ja kutsumatta.
”Embry?”
Toinen on pysähtynyt. Omat jalat tahtoisivat vielä kävellä eteenpäin, Embry tahtoisi jatkaa matkaa eikä pysähtyä ikinä. Nähdä meren muuttuvan mustaksi ja vaalenevan hetki hetkeltä ajatusten liukuessa kauemmas. Katoavatko ne, jos kävelee vain? Ainakin haalenevat?
Hän pysähtyy. Pakkohan se on, muuten toinen vierähtää vielä etäämmälle irti, etäämmällä ei voi ollakaan.
”Sinä varmaan kuulit, että minä...”
”Claireen.”
”Niin.”
”Jake mainitsi.”
”Niin.”
Meri melkein nielee sanat. Nielisi, jos kaikki olisi oikein. Tietenkään ei ole, eikä tule olemaan, tuli tuntuu raskaana taakkana harteilla ja toisen ääni on tullut niin tutuksi. Tuttu muutenkin, mutta nyt vielä enemmän: kuiskausten karheus aamuöiden jälkeen, räjähtävä nauru ja riitojen veitset muurautuneet kiinni korviin.
Embry katsoo hiekkaan, mutta tietää ruskeiden silmien säälivän. Ja tuntee itsensä niin typeräksi ja nuoreksi, oliko pakko mennä koettelemaan rajoja, mitäs menit leikkimään kohtalolla.
”Kuule, en minä tahallani. Se vain nyt meni näin, ja Claire… Anteeksi.”
Kädet alkavat täristä hiukan, vaikka Embry vannoi muuta. Hän keskittyy hillitsemään polttavaa lämpöä, joka hiipii jo selkää pitkin valmiina muuttamaan muuksi. Quil katsoo vierestä (ja kuitenkin liian kaukaa), varmuus ja tyyneys uusina kasvoilla ja sääli loistaen silmistä.
”Olen pahoillani. Oikeasti. En minä ikinä tarkoittanut.”
”Niin.”
”Oikeasti.”
Embry uskoo. Näkeehän sen, että toinen puhuu totta. Mutta katuu silti ja ääneti pyytää, ettei kerrota kenellekään. Ei tehdä tästä mitään asiaa.
Quil kääntyy. Luo vielä katseen taakseen metsänreunasta, Embry ei saa omaansa ylös hiekasta. Kuulee rahinan kenkien alla katoavan nopeasti ja pian tietää toisen kadonneen, katsoo vain hiekkaa ja keskittyy hengittämään.
Tietävät molemmat kaiken todeksi: sanat, meren ja varmuuden siitä, että tuuli ei voi pyyhkiä pois.
