Nimi: January 4.
Kirjoittaja: mariamo
Genre: angst, itsemurha yritys.
Ikäraja:K-11
Minä vihaan sinua, toivon että kuolisit. Vittu, sinä et tajua minua. Vihaan sinua, VIHAAN. Jätä minut rauhaan, mene pois huoneestani. Miksi sinun pitää aina pilata elämäni? MIKSET SINÄ VOI VAAN JÄTTÄÄ MINUA RAUHAAN?Makaan sängylläni itkien, käärin päiväpeittoni ympärilleni. En saa itkua loppumaan. Nousen sängystä, otan kännykän, kävelen naulakolle, laitan takkini päälle ja kengät jalkaan ja nappaan vielä hanskat mukaan.
Kävelen lähimpänä olevaa metsää kohti. Etsin ison kiven ja käyn sen juurelle makaamaan. Tärisen kylmyydestä. Lähetän viidelle parhaille kavereilleni viestit jättäen hyvästit. Silmistäni vuotaa kyyneleitä vaikka yritän pidättää itkua.
Tunnen kuinka lumi alkaa hitaasti kastelemaan housujani. Kännykkäni tärisee taskussani, kaivan kännykkäni esille, viisi viestiä. En vaivaudu lukemaan viestejä joten sujautan kännykän takaisin taskuun. Katson ympärilleni, metsä on hiljainen mutta kaunis, puitten oksat ovat lumen peitossa. Katson taivaalle samalla mumisten ”Minä tulen kohta rakkaani.”
Tunnen ajan kuluvan, tunnen kuinka takapuoleni alkaa muuttua tunnottomaksi samalla levittäen kylmyyttä ympäri kehoa. Tärisen kylmyydestä, yritän estää tärinää, mutta turhaan. Kännykkäni tärisee taas taskussa. Tunnen viiltävän kivun selässäni, yritän unohtaa kaiken ulkopuolisen ja blockata kivun. Mieleni lyö tyhjää, sydämeni vain itkee surusta. Tunnen kuinka luomeni yrittävät sulkeutua, en jaksa estellä(A/N: en ole varma onko se estellä vai esteillä?) joten suljen silmäni.
Avaan silmät hitaasti, en näe mitään, vain pimeys. Nousen ylös koittaen löytää jonkinlaista valopilkkua, ei mitään. Käyn maahan istumaan, vedän polvet koukkuun rintaani vasten, kiedon kädet jalkojeni ympäri ja alan keinumaan hitaasti edestakaisin samalla kyyneleet valuen. Kuulen ambulanssin sireenit, samalle tunnen kuinka jonkun lihaksikkaat kädet nostavat minut syliinsä. ”Tyttö elää, mutta sydämenlyönnit ovat hyvin hitaat.”, minua kantava mies huutaa. Kuulen taustalla jonkun katkonnaista itkua. Mies laskee minut johonkin kovalle.
Kuulen äitini huutavan nimeäni, olen lähdössä juoksemaan kohti ääntä, mutta kuulen toisesta suunnasta hiljaisen kuiskauksen.
”Liisa, älä jätä minua, olen ollut jo monia vuosia yksin pimeydessä.”, käännyn ääntä kohti. Pari askelta kauempana seisoo pieni tyttö, ehkä noin 6-vuotias. Tyttö on hyvin kalpea, hänellä on myös valkoinen mekko jossa on kukkakuvioita, korkkiruuveilla olevat vaaleat hiukset ja ruskeat suklaasilmät.
”En, en missään nimessä.”, vastaan nopeasti tytölle hieman hymyillen.
”Tuletko leikkimään kanssani?” tyttö kysyy hieman ujosti. Huomaan että tytöllä on kädessä vanha nuhjuinen nukke, joskus aikoinani minulla oli samanlainen.
”Tottakai.”, tyttö ottaa kädestäni kiinni ja kävelee hieman eteenpäin. Istumme maahan ja leikimme hetken kunnes uskaltaudun kysymään.
”Mikä on nimesi?”
”Liisa”, tyttö vastaa eikä kohota katsettakaan nukesta.
”Miksi sinä olet täällä yksin?”
”Koska sinä jätit minut.”, tyttö vastaa samalla silittäen nuken hiuksia. Haukon henkeäni, enhän minä ole koskaan nähnytkään tyttöä aikaisemmin, vai olenko?
”Mi-minä jätin?” Avaan silmäni hitaasti, säikähtäen kirkasta valoa, joka kohtaa kropassani särkee.
”Tervetuloa takaisin Liisa.”, edessäni seisova ruskeahiuksinen mies sanoo silmät täyttyen ilosta.”Mikä on vointisi?”, mies jatkaa hieman epäröiden samalla tarkastaen ilmettäni vakavana. En pysty sanomaan mitään, tunnen vain kuinka kyyneleet alkavat taas valua poskiani pitkin. Äitini tulee huoneeseen, huomattuaan että olen hereillä, hän ryntää luokseni samalla halaten minua tiukasti. Kuulen kuinka äiti alkaa nyyhkyttämään.
”Ei hätää, onnenkyyneleitä vain, olin niin huolissaan, olit tajuttomana kolme päivää”, äiti sanoo irtotuttuaan halauksesta.
Kolme päivää? En saa mitään sanotuksi. Minua alkaa nukuttamaan.
”Hänelle on annettu roimasti särkylääkettä, sillä sydän ja hermot ei toimi vieläkään normaalisti.”, kuulen jonkun vieraan äänen selittävän ennen kuin nukahdan.
”Tule vielä takaisin leikkimään, minä odotan, vaikka ikuisesti.”
A/N: Yritin parhaani mukaan tehdä mahdollisimman todentuntuiseksi, sillä osa on tositapahtumaan perustuvaa
Tämä on toinen julkaisema ficcini täällä joten paljon rakentavaa. Ainiin en jaksanut betauttaa, joten virheitä on varmaa tuhansittain
