Olipa tämä kivaa ja ajatuksia herättelevää luettavaa! Pidän itsekin kovasti Lunasta hahmona ja ilahdun aina, kun hän esiintyy jossain fikissä, mutta harvoin hänestä tulee luettua näin pääroolissa. Itsellenikin oli yllätys myös se, ettei tässä ollutkaan samanlaista elämäniloista ja haaveilevaa Lunaa, johon yleensä tulee törmättyä, vaikka fikin nimi ja jo aiheessa mainittu 'angst' vähän vastakkaiseen suuntaan viittasivatkin. Se ei siis missään nimessä haitannut, vaan päinvastoin oli todella mielenkiintoista saada lukea Lunasta tällaisesta näkökulmasta.
Hän pohti, mihin se kaikki energia oli kadonnut. Kellä nyt oli kaikki se into, kaikki se uteliaisuus joka oli saanut hänet tutkimaan maailmaa ja sen ihmeitä. Kuka nyt nousi aamuisin sängystä pursuten energiaa kun hän vietti jo kolmatta päivää yöpaidassaan, syöden sokerisia muroja suoraan paketista ja katsellen pientä sotkuista asuntoaan Lontoossa.
Aivan erityisesti pidin masennuksen kuvailusta, se oli mielestäni todella osuvaa. Luna on kirjoissa kuvailtu eläväiseksi ja kaikesta ympäröivästä innostuneeksi haaveilijaksi, mikä teki tästä raapalesarjasta vieläkin vaikuttavamman. On valtavan suuri kontrasti lukea yllättäen Lunasta, joka ei nyt vain millään jaksakaan innostua kaikesta samasta, mistä ennen, ja joka ei tahdo jaksaa nousta edes sängystä ylös. Kuten moni muukin tässä on jo sanonut, vaikuttaakin tällaisesta Lunasta lukeminen oikeastaan hyvin realistiselta, koska olisi ihme, jos ei syrjintä ja pahimmillaan vuosia jatkunut koulukiusaaminen (vieläpä sisäoppilaitoksessa, jossa kiusaamista ei voi päästä hetkeksikään pakoon) olisi vaikuttanut hänen mielenterveyteensä. Tämän lisäksi Lunalla oli varmasti valtavat traumat sodasta ja etenkin panttivankina olemisesta. Oletkin tässä siis mielestäni hienosti tuonut esille sitä, kuinka valtava ero on aikaisemman Lunan ja nykyisen Lunan välillä, ja kuinka Luna vaikuttaa jopa itse tajuavan sen.
Hän ei halunnut nähdä enää vilaustakaan suippohatuista tai haistaa taikuuden jälkeensä jättämää kitkerää katkua.
Tämä kohta oli itsestäni ehkä riipaisevin kaikista. Voin hyvin ymmärtää, kuinka se, että Luna on saanut niin paljon pahaa osakseen taikamaailmassa noidilta ja velhoilta niin koulumaailmassa kuin sen ulkopuolellakin, voi lopulta kääntyä vihaksi jopa taikuutta kohtaan, mikä on hyvin surullista, kun taikuus on kuitenkin niin iso osa häntä, ja tuntuu siltä, että hän on joutunut leikkaamaan itsestään ja jopa syvemminkin minuudestaan osan pois. Tämä kuvaa mielestäni todella hienosti myös ihan oikeata elämää ja sen toimintamalleja.
Oli painajaisia, oli harmaita iltapäiviä joina hän silitteli kissaa eikä noussut sängystä. Oli päiviä joina hän ei jaksanut edes keittää teetä, päiviä joina hän söi kolme päivää vanhaa pizzaa ja tuijotti vanhoja komedioita toinen toisensa perään.
Sitten oli kirkkaita, hyviä päiviä. Oli päiviä joina Harry toi hänelle vinon pinon videovuokraamosta lainattuja fantasiaelokuvia ja he naureskelivat yhdessä jästien käsitykselle taikuudesta. Oli päiviä joina Ginny käski hänen vetää takin pyjamansa päälle ja he menivät ulos jäätelölle, antoivat auringon paistaa kasvoilleen ja tuoda pisamat esiin.
Myös loppua ja asteittaista paranemista kohden pidin kovasti edelleen masennuksen kuvauksesta. Tässäkin on hyvin osuvaa se, ettei paraneminen ole mitenkään suoralinjainen prosessi, vaan välillä tulee oikein pahoja jaksoja eikä edelleenkään jaksa nousta sieltä sängyn pohjalta tai pitää itsestään huolta. Oli kuitenkin ihanaa, että olit kirjoittanut tähän loppuun pieniä toivonkipinöitä ja ihan Lunan itsensä tekemiä huomioita siitä, että joskus elämä on parempaa ja se voi kääntyä hiljalleen paremmaksi. Muut ovat jo tästäkin maininneet, mutta pidin itsekin kovasti siitä, että muut vain pitivät sitkeästi huolen Lunasta eivätkä jättäneet tätä yksin, vaikka tällä olisi ollut oikein synkkä vaihe päällä. Tuntui, että Luna itsekin uskoi siihen, ettei hän ollut aivan yksin ja että elämässä todella oli ihmisiä, jotka eivät hylkäisi ja jotka haluaisivat aidosti olla läsnä ja välittivät.
Kiitos hurjan paljon tästä! Tämä oli todella kaunis, koskettava ja ennen kaikkea toiveikas tarina, ja nautinkin tämän lukemisesta todella paljon!
