Garesu, crossasin Fruits Basketin tuohon mukaan. Se sarja missä ne muuttuu eläimiksi kun halaavat vastakkaista sukupuolta. Kyo muuttuu oranssiksi kissaksi, joka tarinassa oli raapaissut Shuichia:D Ja tosiaan, Rage tulee kuvioihin vain mangassa ja siinäkin aika myöhään joten ihan kaikille se ei taida olla tuttukaan. Ja kiitos virhebongauksesta! Korjailen sen pian.
SEVEN DAYS - Lauantai
”Fiuh... Viimeinkin kaikki on kasassa. Ei minulla kyllä tänne tullessa näin paljoa ollut...” Maiko huokasi vedettyään kassinsa vetoketjun kiinni.
”Puolet kassistasi on varmasti täynnä kaikenlaista pientä mitä olet täältä napsinut, tyyliin ’ooh, tämä on Yuki Eirin käyttämä hammastikku’” Shuichi naurahti sohvalta.
”No ei todellakaan”, Maiko sähähti kiukkuisena.
”Pirteänä heti aamusta vai?” Eiri sanoi laskiessaan kannettavan tietokoneen kantosalkun olohuoneen sohvalle.
”Aiotko sinä tosissasi ottaa tuon mukaan?” Shuichi protestoi.
”Jep. Uusi teksti on kirjoittamista vaille valmis...” Eiri vastasi ja istahti sohvalle sytyttäen tupakan.
”Juu juu. Ja miten teksti voi olla kirjoittamista vaille valmis? Mitä sinä muka sille sitten olet tehnyt jos olet saanut sen ’kirjoittamista vaille valmiiksi’”, Shuichi kysyi. Eiri osoitti päätään ja virnisti.
”Koko juoni on mielessäni. Toisella meistä kun sattuu olemaan aivot”, Kirjailija naurahti.
”Jep. Sääli etteivät ne ole päätyneet sinulle”, Shuichi vitsaili.
”Um... Eiri-san...minä...” Maiko mutisi yrittäen selvästi kysyä jotakin
”Mitä...” Eiri kysyi pyöräyttäen silmiään Shuichin suuntaan.
”Haluaisin kysyä...tuota...” Tyttö änkytti.
”Niin mitä? Jos kyse on eilisestä niin...” Eiri aloitti, mutta Maiko keskeytti hänet.
”Ei siitä, kun...minä...” Tyttö ei ehtinyt lausettaan loppuun kun Shuichi alkoi nauraa. Poika oli huomannut vihkosen, jota tyttö piti selkänsä takana.
”Maiko, sinä et voi olla tosissasi”, laulaja hihitti.
”Jaa miksen vai?” Tyttö tiuskaisi.
”No... Sinä olet ollut täällä viikon, etkä sinä ole saanut kysyttyä...” Shuichi virnuili ja osoitti Eiriä.
”Ei se pure...ainakaan sinua”, laulaja hihitti ja Eiri mulkaisi tätä onnistumatta näyttämään äkäiseltä.
”Joojoo Shuichi...” Maiko tuhahti ja otti vihkon esille. ”Eiri-san, saisinko minä sinun nimikirjoituksesi?” Tyttö sanoi nopeasti.
Eiri hymähti ja tarttui ojennettuun kynään ja paperiin ja sutaisi nimensä tyhjälle sivulle. Shuichi nappasi vihon hänen kädestään selaili sitä hetken.
”Hei, mistäs sinä Hiron ja Fujisakin nimmarit olet repäissyt?” hän kysäisi.
”Sinähän raahasit minut mukaan NG:lle sunnuntaina, pätkiikö muisti?” Maiko hymähti.
”Ja käytit tilaisuutta törkeästi hyväksesi”, poika sanoi ja nappasi kynän Eirin kädestä.
”Jep, ja mitä sinä nyt aiot tehdä?” Maiko kysyi katsellen veljensä olkapään ylitse.
”Minun nimmarini puuttuu vielä!” Shuichi hihitti ja rustasi oman nimmarinsa Fujisakin ja Hiron nimien yläpuolelle.
”No nyt ei puutu, anna se tänne”, Maiko sanoi hieman ärsyyntymistä äänessään.
”Odota hetki...” Shuichi mutisi ja otti esille sivun, jossa Eirin nimi oli. Poika kirjoitti oman nimensä kirjailijan nimen alle ja piirsi pienen sydämen nimien väliin. Eiri pyöräytti silmiään ja Shuichi hymyili. Maiko nappasi vihon Shuichilta ja heitti sen laukkuunsa.
Tunnin kuluttua Eiri heitti omansa ja Shuichin matkalaukut autoonsa. Eiri huokasi helpotuksesta, hän ei koskaan ollut pitänyt pakkaamisesta. Shuichi oli saanut tavaransa kasaan jo aiemmin ja hyräili nyt olohuoneessa television ääressä. Maiko istui sohvapöydän vierellä ja piirsi jotakin. Eiri asteli istumaan Shuichin viereen ja sulki silmänsä hetkeksi. Shuichin seurassa silmät väsyivät liiasta pyörittelystä.
”Maiko, mitä sinä piirrät? Wau, tuohan on ihan näköinen, söpö kuin mikä!” Shuichi hihitti. Eiri raotti toista silmäänsä ja vilkaisi sisaruksia.
”No onhan mallikin söpö”, Maiko sanoi punastuen hieman.
”Aivan, saanko minä pitää tuon?” Shuichi kysyi.
”No et. Sinulla on aito”, Maiko sanoi nostamatta katsettaan työstään.
”Jep. Aito Eiri on paljon söpömpi kuin mitkään kuvat”, Shuichi kikatti. Eiri avasi molemmat silmänsä ja kurottautui kurkistamaan Maikon piirtämää kuvaa.
”Itse en käyttäisi termiä söpö, mutta hyvän näköinen kumminkin”, Eiri sanoi. Maiko punastui ja Shuichi alkoi nauraa. Kesken kaiken ovikello soi.
”Ei kai se ole äiti?” Shuichi sanoi hieman säikähtäneen näköisenä.
”Et sinä äitiä pelkää...” Maiko sanoi ja juoksi avaamaan oven.
”Saattaisin pelätäkin...” Shuichi mutisi ja nousi sohvalta. Eiri katsoi parhaaksi seurata perässä.
”Hei tyttö, mitä sinulle kuuluu?” Natsue Shindou hihkaisi ja hyökkäsi Maikon kaulaan heti tytön avattua oven.
”Pelkkää hyvää, vaikka olenkin viettänyt tämän viikon aikana Shuichin kanssa enemmän aikaa kuin laki sallii”, Maiko nauroi ja rutisti äitiään.
”Ja mitäs tuo meinasi”, Shuichi naurahti heidän takaansa ja ennen kuin poika huomasikaan, hän oli joutunut äitinsä rutistukseen...
”Suffeli, mitäs sinulle kuuluu? Eipä ole nähtykään pitkiin aikoihin!” Natsue hymyili.
”Eikä nähdä vastedeskään jos rutistat minut heti kuoliaaksi!” Shuichi nauroi.
Eiri katseli Shindouiden perhetapaamista hieman taka-alalta. Shuichi näytti niin iloiselta, että Eiri tunsi melkein syyllisyyttä siitä, että hän oli tavallaan pilannut pojan välit isäänsä. Eiri sysäsi moiset ajatukset mielestään ja alkoi tutkia katseellaan Shuichin ja Maikon äitiä päästä varpaisiin. Shuichi oli perinyt äitinsä ruumiinrakenteen ja kasvot. Pienet ja Tummat, melkein mustat silmät eivät kuitenkaan muistuttaneet yhtään Shuichin suuria ja violetin sävyisiä. Shuichi oli varmaankin perinyt isänsä silmät. Enempää Eiri ei ehtinyt ajatella kun nainen päästi lapsensa syleilystään ja hyökkäsi rutistamaan kirjailijaa itseään.
”Kiitos kun olet pitänyt meidän neidistämme huolta!” Nainen sanoi ja rutisti Eiriä niin, ettei kirjailijan tarvinnut kahdesti miettiä mistä Shuichi on luonteensa perinyt. Shuichi katsoi Eiriä säikähtäneenä, mutta kirjailija virnisti takaisin.
”Eipä tuosta Shuichista mitään suurempaa vaivaa ole ollut”.
”Eiri!!” Shuichi kiljaisi. Maiko ja rouva Shindou nauroivat.
Alkuhalausten jälkeen Rouva Shindou ryntäsi tutkimaan asuntoa.
"Tällä tavalla julkkikset sitten asuvat?" Natsue hihkui kurkistellessaan huoneesta toiseen. Eiri seurasi Shindoun kolmikon perässä ihan varmuuden vuoksi. Ties mitä ne keksisivät. Tullessaan Eirin työhuoneelle, Natsue luki oveen sinitarralla kiinnitetyn lapun, jossa luki suttuisella käsialalla "Shuichilta pääsy kielletty", pyöräytti silmiään ja astui sisään.
"Täälläkö mestariteoksesi syntyvät?" Nainen kysyi katsellen ympärilleen muistuttaen hetki hetkeltä enemmän yli-innokasta fanityttöä. "Miten ihmeessä sinä saat kirjoitettua yhtään mitään jos Shuichi on talossa? Miten sinä onnistut saamaan kirjoitusrauhan häneltä"?
"Sitä yritän itsekin saada selville vielä tänäkin päivänä", Eiri murahti ja väisti Shuichin suunnalta lentävää kirjaa.
Perusteellisen kierroksen jälkeen porukka päätyi olohuoneeseen teekuppien ääreen. Rouva Shindou kyseli tarkemmin kaikkien kuulumisia ja hetken Shindout keskustelivat vilkkaasti keskenään Eirin vain seuratessa sivusta. Hän hymyili salaa teekuppinsa takaa; kaikki kolme Shindouta olivat luonteeltaan aivan samanlaisia hyperaktiivisia väripilkkuja.
"Oletko sinä onnellinen, Shuichi?" Rouva Shindou kysyi yhtäkkiä saaden molemmat Shindout hiljaiseksi. Shuichi katsoi äitiään hetken, vilkaisi Eiriä, hymyili, ja nyökkäsi.
"Olen", Shuichi sanoi ykskantaan ja painoi päänsä Eirin olkapäätä vasten. Natsue käänsi katseensa Eiriin ja tuijotti tätä hetken suoraan silmiin mitään sanomatta. Eiri vastasi tuijotukseen silmääkään räpäyttämättä. Shuichi vilkuili molempia pelokkaan oloisena. Lopulta Natsue käänsi katseensa takaisin Shuichiin ja hymyili.
"Hyvä. Sinun onnesi on pääasia". Shuichi huokasi helpotuksesta ja hymyili leveästi.
"Kiitos, äiti!", Shuichi sanoi ja ryntäsi halaamaan naista. Eiri hymyili pienesti kun Shuichi palasi hänen viereensä ja suukotti häntä kevyesti poskelle.
Hetken vielä juteltuaan Rouva Shindou vilkaisi kelloaan.
"Minun täytyy kohta lähteä. Shuichi, lähtisitkö auttamaan Maikoa viemään tavarat autolle?" hän sanoi. Maiko tuhahti ja mutisi osaavansa kyllä itsekin, mutta Shuichi tajusi vinkin ja lähti hetken epäröityään Maikon kanssa olohuoneesta. Vielä ovella hän vilkaisi huoneeseen jääviä, Eiriä ja Äitiään hieman pelokkaana. Oven sulkeuduttua Natsue oli hetken hiljaa ennen kuin avasi suunsa.
"Minun poikani rakastaa sinua..." hän sanoi hitaasti. Eiri nosti katseensa teekupista mutta ei sanonut mitään.
"Hän on vielä nuori, hänellä on elämä edessä, hän on herkkä ja häntä on helppo satuttaa..." Natsue jatkoi tutkien Eiriä katseellaan.
"Hän on paljon vahvempi kuin minä", Eiri sanoi hiljaa.
"Mutta sinä olet satuttanut häntä monta kertaa. Hän on monet kerrat itkenyt sinun vuoksesi, vaikka hän olisikin sinua vahvempi, ei se tarkoita, että sinulla on oikeus käyttää häntä hyväksesi!" Natsue korotti hieman ääntään. Eiri katsoi häntä hieman yllättyneenä ja mietti mitä vastaisi.
"Hän on joutunut kärsimään minun vuokseni, enkä vähättele sitä. Olen monesti sanonut, että hänen olisi parempi elää ilman minua... mutta hän palaa aina takaisin eikä suostu lähtemään..." Eiri hymähti.
"Haluaisitko sinä sitten elää ilman häntä?" Natsue kysyi. Eiri oli pitkään vaiti miettien jällen vastaustaan.
"En", Eiri kertoi totuuden.
"Sinä siis rakastat häntä?" Rouva Shindou kysyi katsoen Eiriä suoraan silmiin. Eiri koetti vältellä hänen katsettaan hetken. Kykenisikö hän kertomaan sen lähes ventovieraalle, jos hänen oli vielä muutama kuukausi sitten ollut vaikea tunnustaa sitä edes Shuichille. Eiri katsoi hetken ikkunasta ulos, tyrkäten henkisesti Kitazawan haamun sivuun.
"Kyllä... Minä rakastan häntä...ja hän tietää sen..." hän sanoi, veti syvään henkeä, laski kätensä syliinsä ja katsoi Natsueta suoraan silmiin järkähtämättä.
"Sen minä halusinkin kuulla...kiitos", Natsue sanoi ja hymyili tarttuvaa Shindou-hymyään. Samassa Shuichi ja Maiko tupsahtivat takaisin olohuoneeseen. Shuichi ryntäsi Eirin viereen ja halasi tätä hellästi. Eiri hymyili ja painoi päänsä pojan olkapäälle ja kuiskasi tämän korvaan kiitoksen.
Hiljaisuus ei kestänyt kauaa. Eiri nousi ylös sohvalta, samoin teki Rouva Shindou. Maiko ja Shuichi juttelivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eiri ja Shuichi hyvästelivät Maikon ja Natsuen ja kun ovi lopulta sulkeutui heidän jäljessään, eteiseen laskeutui hiljaisuus. Shuichi vilkaisi Eiriin joka tuijotti takaisin.
"Eiri, eikai hän sanonut sinulle mitään ilkeää, eihän?" Shuichi kysyi huolestuneena.
"Ei. Hän pakotti minut tunnustamaan tosiasiat ja kohtaamaan pelkojani", Eiri hymyili pienesti ja asteli takaisin olohuoneeseen Shuichi perässään. Poika ei kysellyt asiasta sen enempää. Eiri kertoisi jos tahtoisi. Sen sijaan hän istahti sohvalle Eirin viereen ja laski päänsä tämän syliin.
"Neljän tunnin päästä me ollaan jo lentokentällä", Shuichi sanoi haaveksuvasti. Eiri murahti vastaukseksi ja silitti Shuichin hiuksia.
"Oli taas kiva tavata Maikoa ja Äitiäkin, mutta minusta on helpottavaa kun he ovat palanneet kotiin. Tämä viikko on ollut aika stressaava", Shuichi jatkoi yksinpuheluaan.
"Meillä ei jäänyt paljoa aikaa olla ihan näin vain kahdestaan!", poika sanoi hitaasti ja hymyili. "Seuraavat kaksi viikkoa ovat ainakin minun osaltani melkoista lentoa eikä me ehditä olla paljoa yhdessä...", Shuichi mutisi.
Eiri kumartui suutelemaan Shuichin poskea.
"Ehkä meidän pitäisi ottaa ilo irti viimeisistä vapaahetkistämme" hän sanoi ja hyväili laulajan vatsaa. Shuichi hymyili ja nousi istumaan kirjailijan viereen.
"Ehkä meidän pitäisi" hän sanoi matalalla äänellä ja suuteli kirjailijaa hitaasti ja hellästi. Eiri vastasi suudelmaan epäröimättä. Pari oli niin keskittynyt toisiinsa, että unohtivat olevansa kapealla sohvalla. Seuraavassa hetkessä he valahtivat tömähtäen lattialle. Shuichi kikatti hengästyneesti huomatessaan makaavansa selällään kovalla puulattialla. Eiri makasi puoliksi hänen päällään. Kirjailija hymyili ja suuteli Shuichia suoraan suulle.
"Ehkä se lattia ei sittenkään tunnu niin epämukavalta vaihtoehdolta".
The End