A/N: Tämä on joku ikivanha haasteficci, mutta postaan nyt tämänkin kuitenkin tänne...
Paring: Ron/Hermione
Rating: K-11
Pakolliset lauseet:
"Senkin tumpelo!"
"Älä välitä, hän on aina tuollainen."
"Usko jo, se ei lennä!"
Ei saa mainita:
Luuta
Taivas
Täytyy mainita:
luokkahuone
lätäkkö
Kirja
Henkilöt jotka tulee mainita:
Draco Malfoy
McGarmiwa
Riesu
Hyvää kannattaa odottaa[/b]
Hermione istui työpöytänsä ääressä kirjoittaen artikkelia Päivän Profeettaan. Hän oli saanut paikan lehden toimittajana päästyään noin vuosi sitten Tylypahkasta.
Hän oli ollut koulun paras oppilas ja hänet olisi otettu töihin taikaministeriöönkin, mutta Hermione oli valinnut toimittajanuran tajuttuaan pitävänsä kirjoittamisesta erittäin paljon.
Koulun loputtua Hermione oli muuttanut pois kotoa ja asusteli nyt Viistokujan lähistöllä pienessä kerrostaloasunnossa.
Hermione sai työnsä valmiiksi ja laski sulkakynän pöydälle. Hän huokaisi syvään. Nuoren naisen ajatukset palasivat taas kerran kouluaikoihin.
Hän muisti parhaan ystävänsä Harry Potterin, velhomaailman kenties kuuluisimman henkilön. Kuinka hauskaa hänellä olikaan Harryn kanssa ollut. Ja vaarallista myös. Ja siihen vaarallisimpaan vaaraan poika oli myös menehtynyt. Harry kuoli taistellessaan Voldemortia vastaan. Kuoli, mutta pelasti samalla koko maailman Pimeyden Lordilta hiukan ennen Tylypahkasta pääsyään.
Hermione kirjoitti Harryn nimen tyhjälle paperille.
Voldemortista Hermionelle tuli jotenkin mieleen Draco Malfoy, poika joka niin monta kertaa oli Hermionea kiusannut. Seitsemännellä luokalla tuo kiusaaja oli kuitenkin saanut aivan uusia piirteitä. Dracon isä, Lucius Malfoy kuoli traagisesti auroreitten iskussa kuolunsyöjiä vastaan. Sen jälkeen Draco muuttui huomattavasti kiltimmäksi.
Poika liittyi Dumbledoren joukkoihin ja taisteli Voldemortia vastaan. Kukaan ei olisi uskonut sitä, mutta niin vain kävi. Draco oli jopa pahoillaan Hermionelle sanomistaan loukkauksista. Kerran Draco oli pyytänyt Hermionea treffeillekin, mutta tyttö ei ollut suostunut koska oli kiinnostunut toisesta.
Ja se toinen oli Ronald Weasley.
Hän oli ollut ihastunut Roniin neljänneltä luokalta asti ja epäili Ronin olleen häneen vielä kauemmin. Hän olisi halunnut niin kovasti yhteen Ronin kanssa, mutta kumpikaan ei koskaan saanut tehtyä aloitetta.
Harrykin ilmeisesti tajusi tilanteen ja kerran jopa lukitsi heidät McGarmivan luokkahuoneeseen loitsulla johon ei alohomora tehonnut, mutta silti kumpikaan ei tehnyt mitään juttua edistävää.
Ja nyt Ronista ei ollut kuulunut mitään kokonaiseen vuoteen. Koulun päätyttyä poika oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Edes pöllöpostia ei ollut kuulunut.
Hermione huomasi kaipaavansa Ronia enemmän kuin koskaan.
Äkkiä Hermione heräsi ajatuksistaan kun tajusi piirtävänsä paperille sydämiä. Enhän minä enää Roniin ole, enhän? Hermione nousi ylös ja raahautui keittiöön. Työnteossa tuli nälkä. Hän kaivoi leipää ja voita kaapista ja istuutui syömään.
Hän huomasi yhä ajattelevansa Ronia. Hän muisti kuinka Riesu oli kerran aiheuttanut jotain hässäkkää eräällä käytävällä ja hän, Ron ja Harry olivat saaneet syyt niskoilleen.
Ron oli suuttunut ja potkaissut erästä lähistöllä olevaa haarnisaa, joka tietysti kaatui kovalla ryminällä pojan päälle.
Hermione hymyili itsekseen ja haukkasi leipää. Voi Ron.. Miksei sinusta ole kuulunut mitään?
Samassa ovikello soi. Pimpom!
Hermione pelästyi niin että hörppäsi vahinkossa mehua väärään kurkkuun ja sai kammottavan yskänpuuskan. Hermione raahautui yskien ovelle ja nykäisi sen auki. Oven takana seisoi…
“GINNY!” Hermione huudahti köhimisen keskeltä.
“Hermione! Pitkästä aikaa!” Ginny huudahti ja kapsahti Hermionen kaulaan.
“Mitä sinä täällä teet? Eikö sinun pitäisi olla koulussa?” Hermione kysyi kummastuneena yskän hieman laannuttua.
“Pöh! Joululoma alkoi eilen. Etkö käytä kalenteria?” Ginny virnisti.
“Tosiaan.. Enpä ajatellut taas ollenkaan. Mutta mikä ihme sinut tänne sai?” Hermione sanoi. Ginny hymyili ja vastasi:
“No, minulla on eräs henkilö mukanani jonka varmasti haluat tavata.” Hermionessa heräsi toivonkipinä. Voisiko se olla?
Ginny kääntyi taaksepäin ja nykäisi oven takaa esiin pojan, vai pitäisikö sanoa miehen.
“Hei Herm”, poika sanoi ja hymyili hieman vaivautuneesti.
“Ron! Ihanaa nähdä sinua!” Hermione kirkui ja loikkasi pojan kaulaan ja halasi tätä lujasti. Hermione tunsi syvän helpotuksen huokuvan sisäänsä. Ron! Viimeinkin!
Ron tunsi itsensä hieman vaivautuneeksi kun ei ollut pitänyt minkäänlaista yhteyttä ystäväänsä viimeiseen vuoteen, mutta samalla suurta helpotusta, Hermione oli taas siinä!
Hermione irrottautui Ronista. Naisen kasvot olivat pelkkää hymyä. Ronkin hymyili pienesti.
“No niin! Eiköhän mennä pois tästä käytävästä!” Ginny ehdotti pirteästi.
“Oh, totta kai! Tulkaa ihmeessä sisään!” Hermione sanoi ja tuijotti yhä Ronin suuria sinisiä silmiä. Hermione työnsi Ginnyn edellään sisään. Ron maleksi jäljessä.
“Haluatteko te jotain? Teetä?” Hermione touhotti. Hän oli iloisempi kuin aikoihin.
“Joo, minulle ehdottomasti teetä!” Ginny sanoi. Ron tyytyi nyökkäämään.
Hermione rupesi hääräämän vedenkeittimen kanssa. Ginny katseli ympäriinsä ja sanoi:
“Mukava kämppä Herm! Ja lähellä Viistokujaa!”
“Niinpä! Tämä olikin ihan unelma! Juuri sopiva minulle”, Hermione sanoi hymyillen. Ron pysyi yhä vaiti. Hän vain tarkkaili Hermionea kulmiensa alta. Kuinka hän oli ikävöinytkään tätä koko vuoden! Hermione oli muuttunut jos mahdollista, entistäkin hehkuvammaksi ja kauniimmaksi.
“Ron? Mikä sinua vaivaa? Olet ollut hiljaa kuin hiiri”, Hermione kysyi uteliaasti. Ron kohotti katseensa ja punastui.
“Äh..” hän mumisi.
“Pöh! Herm, älä välitä, hän on aina tuollainen!” Ginny katsoi veljeään hieman vihaisesti.
“Enkä ole! Minä vain..” Ron huudahti mutta keskeytti saman tien. Hermionea hymyilytti taas.
“Älkää nyt riidelkö! Tulkaa tänne, tee on valmista!” Hermione virnisti ja istui pöytään. Ron ja Ginny istuivat häntä vastapäätä.
Ginny istui ikkunan vieressä ja katsahti ulos.
“Tylsää kun joulukuussa sataa vettä! Maakin on täynnä lätäköitä”, tyttö sanoi ja hörppäsi teetä. Hermione hymähti myöntyvästi. Ron nojasi kyynärpäällä pöytään ja oli täysin omissa ajatuksissaan.
Ginny oli ainut joka puhua pälpätti. Ron ja Hermione eivät sanoneet oikeastaan mitään ja vain vilkuilivat huomaamattomasti toisiaan.
“No? Tehän nyt hiljaisia olette!” Ginny sanoi lopetettuaan selityksensä poikaystävästään Dannysta.
“No ei sitä paljon mitään voi sanoa kun sinä papatat koko ajan!” Ron tuhahti ja laittoi tyhjän kupin pöydälle.
“Enkä papata! Vai papatanko?” Ginny kysyi. Hermione purskahti nauruun. Ron hymähti ja vastasi virnistellen:
“Kyllä papatat! Koko ajan!”
Ginny huitaisi hiuksensa korvan taakse. Hermione nousi pöydästä, keräsi kupit ja laittoi ne lavuaariin.
“Tulkaa olohuoneeseen”, Hermione sanoi ja marssi itse edellä.
Hermione laittoi television päälle. Sieltä tuli luontodokumentti pingviineistä.
“Mikä ihmelintu tuo on?” Ginny kysyi äimistyneenä.
“Se on pingviini. Ettekö ole ikinä kuulleet pingviineistä?” Hermione ihmetteli. Molemmat Weasleyt pudistivat päätään.
“Pingviini on lintu, joka ei osaa lentää”, Hermione valaisi asiaa.
“Siis täh? Miten niin ei osaa?” Ron kummasteli.
“No ei se vaan osaa”, Hermione selitti.
“Mutta sillähän on siivetkin!” Ron jatkoi.
“On on, muttei se silti osaa”, Hermione kertoi. Ron raapi päätään.
“Miten se on mahdollista?” hän kysyi.
“Minä en tiedä.”
“Mutta..”
“Usko jo, se ei lennä!” Hermione sanoi naurahtaen.
“Ei mee kaaliin”, Ron sanoi ja risti kätensä rinnalleen. Ginny naurahti ja nousi sitten seisomaan.
“Minä taidan lähteä. Lupasin tavata äidin Vuotavassa noidankattilassa,” hän sanoi.
“Voi ei! Näinkö pian?” Hermione kysyi murheissaan.
“Valitettavasti, mutta Ron voi jäädä tänne vallan mainiosti!” Ginny sanoi pirteästi.
“MITÄ?!” Ron ja Hermione huudahtivat yhtä aikaa ja ponkaisivat seisomaan.
“No, ehkä teidän on aikakin jo hieman puhua! Vuosi on pitkä aika, eikö?” Ginny sanoi ja asteli ovelle virnistellen.
Ron ja Hermione olivat molemmat aivan pöllämystyneitä.
“No, minä nyt tästä lähden. Heihei Hermione! Tulen joskus taas piipahtamaan!” Ginny sirkutti. Hermione nyökkäsi yhä epäuskoisena.
“Ja Ron, nähdään.. Joskus kun tulet kotiin. Heippa!” Ginny vilkutti ja paineli ovesta ulos jättäen Ronin ja Hermionen tuijottamaan sulkeutunutta ovea.
He seisoivat varmaan minuutin hiljaa ja tuijottivat vain ovea jonka taakse Ginny oli kadonnut.
Vihdoin Hermione huokaisi ja kääntyi Roniin päin:
“Kai meidän sitten pitää puhua vai mitä?”
Ron katsoi Hermionen ruskeisiin silmiin.
“Niin kai.. Onhan siitä jo aikaakin”, hän sanoi ja hymyili pienesti. Mies istahti takaisin sohvalle. Hermione kävi takaisin nojatuoliinsa.
“Noh.. Sinusta ei ole kuulunut mitään vuoteen..” Hermione aloitti.
“Minä.. Minä en osannut.. Sen jälkeen kun... Harry..” Ron änkytti.
“Sille ei voi mitään enää Ron.. Sitä ei voi peruuttaa..” Hermione sanoi hiljaa. Hänen kurkkuaan kiristi hiukan.
“Tiedän sen. Mutta, minusta tuntuu yhä että olisin voinut estää sen!” Ron sanoi ja painoi päänsä alaspäin.
“Voi Ron! Senkin tumpelo! Tiedät hyvin ettet olisi voinut estää sitä! Olisit kuollut itse!” Hermione sanoi. Hän tunsi kyyneleiden pyrkivän silmiinsä.
“Se olisi silti pelastanut Harryn. Onhan.. Olihan hän ‘arvokkaampi’ kuin minä..” Ron sanoi tuskin kuiskausta kuuluvammin.
“Älä ikinä sano noin Ron! Ihmisiä ei voi verrata arvossa! Sinä olet aivan yhtä arvokas kuin Harry oli! Olet mahtava ihminen Ron!” Hermione huudahti ääni väristen ja ponkaisi seisomaan.
“Ja tuo ei ole syy siihen ettet ole antanut kuulua itsestäsi mitään vuoteen Ron! Kerro minulle miksi!” Hermione jatkoi.
Ron nousi myös seisomaan ja sanoi:
“Herm.. Minä.. Olen niin pahoillani.. Luulin ettet halua.. nähdä minua..”
“Miksi ihmeessä? Yhden ystävän menettäminen oli tarpeeksi!” Hermione vastasi ja kyynel lähti vierimään pitkin hänen poskeaan.
“Minä pelkäsin Herm! Pelkäsin että syytät minua jostain..”
“Se oli täysin typerä luulo Ron!”
“Minä tiedän sen! Mutta.. Pelkäsin silti.. Koska.. En olisi kestänyt jos et olisi halunnut olla tekemisissä enää kanssani..”
“Mutta minä halusin Ron! Ja haluan yhä!”
“Odota! Anna minä sanon loppuun!” Ron sanoi painokkaasti. Hermione hiljeni.
Ron vetäisi syvään henkeä ja jatkoi:
“En olisi kestänyt jos et olisi halunnut olla missään tekemisissä kanssani koska.. Koska.. Herm.. Minä.. Rakastin sinua liikaa..” Ron sai viimein sen ulos suustaan. Lauseen, joka hänen oli tehnyt mieli sanoa jo monta vuotta.
Hermione tunsi sydämensä hyppäävän kurkkuun. Sanoiko Ron todella niin?
“Mi-mitä?” Hermione halusi varmistaa asian.
“Minä.. Rakastin sinua niin paljon.. Ja taidan yhä..” Ron sanoi ja hieroi silmiään.
“Ron.. Minä..” Hermione aloitti.
“Ymmärrän kyllä jos et tahdo minua ystäväksesi tai miksikään muuksikaan. Olen ollut täysi idiootti jo pitkän aikaa. Minä.. Minä..” Ron sanoi ja kääntyi poispäin Hermionesta.
“Ron, totta kai minä haluan sinut ystäväkseni! Ja ehkä joksikin muuksikin..” Hermione sanoi ja käveli Ronin eteen.
Hän katsoi Ronin sinisiä silmiä, ne kiilsivät hiukan normaalia enemmän.
“Mitä tarkoitat?” mies kysyi hiljaa.
“Minä.. Minäkin rakastan sinua Ron.. Olen aina rakastanut!” Hermionekin sai viimein sanottua.
Ron mietti hetken, mutta sitten kaappasi Hermionen syliinsä ja halasi tätä lujasti. Koko vuoden edestä. Hermione ei enää pidätellyt kyyneliään vaan itki vuolaasti Ronin olkapäähän.
Ron siirsi Hermionen eteensä, kohotti naisen kasvoja ja painoi varovasti huulensa tämän huulia vasten. Ron liikutti kokeilevasti huuliaan Hermionen huulilla. Vähitellen suudelma muuttui rohkeammaksi ja Hermione raotti hieman huuliaan päästääkseen Ronin kielen suuhunsa.
Ron nosti Hermionen syliinsä ja suuteli tätä yhä. Hän kantoi Hermionen sohvalle. Hermione irrottautui hitaasti Ronin huulista varovasti ja katsoi tätä silmiin.
“Miksi me odotettiin näin kauan?” Hermione kysyi ja kietoi kätensä Ronin lihaksikkaan selän taa. Ron suuteli Hermionen otsaa ja vastasi:
“En tiedä, mutta hyvää kannattaa aina odottaa, vai mitä?” Ron iski silmää. Hermione naurahti ja painoi nopeasti huulensa taas Ronin suulle. Ron laski tytön hitaasti pitkälleen sohvalle ja nojasi itse varovasti naisen päälle.
Ron liikutti huuliaan hitaasti ensin Hermionen leukaan, sitten kaulalle, sitten takaisi huulille. Hermione alkoi riisua Ronilta villapaitaa päältä. Ron avitti hiukan ja paita lensi kaaressa nojatuoliin. Seuraavana lähti t-paita. Ron suuteli Hermionea intohimoisesti. Naisen kädet vaeltelivat pitkin miehen selkää ja vatsaa.
Seuraavaksi sohvalle lensi Hermionen paita. Ron kuljetti sormeiaan kutittelevasti pitkin Hermionen selkää ja etsi rintaliivien hakasia. Hän avasi ne ja vaatekasa sai jatkoa. Heidän kätensä vaelsivat pitkin toistensa vartaloita ja..
PIMPOM! Ovikello soi. Ron pelästyi niin että putosi lattialle.
“Oletko kunnossa Ron?” Hermione kysyi säikähtäneenä. Ron nyökkäsi ja hymyili leveästi Hermione hymyili takaisin.
PIMPOM!
“Ron? Herm? Tuokaa minun käsilaukkuni! Unohdin sen sinne!” kuului rappukäytävästä.
“Se on Ginny,” Hermione hymyili. Ron tähyili huoneessa ja löysi Ginnyn käsilaukun.
“Minä vien sen. Odota hetki,” Ron sanoi, suuteli Hermionea pikaisesti ja juoksi ovelle pelkät farkut jalassa.
Hermione katsoi hymyillen tämän perään. Tosiaan, hyvää kannattaa odottaa!
