Disclaimer: J.K.Rowling omistaa Harry Potter -maailman hahmot ja paikat, en minä.
Kirjoittaja: Venomous
Beta: -
Ikäraja: S
Paritus: Draco/Hermione
Genre: raapalesarja, angst
Summary: Draco tiesi elävänsä siinä ajattelumallissa aina. Hän kävelisi, nukkuisi, söisi, kihlautuisi siinä kaamoksessa, josta oli mahdoton löytää pois kun sinne oli sopeutunut.
A/N: Tämä menee omaan kohtaa ennakkoluulosi -haasteeseeni Dramionella ja osastohaasteeseen. Sekä adventtihaasteeseen sanoilla Lumi, Valo, Pimeys ja Onni. Tiedän, että tästä on jouluisuus aika kaukana, kun se vain mainitaan pari kertaa. Mutta vuodenaika on oleellisempi asia... Ja joulu on talvella, eikös?
Kaamos
Lumi
Jos joku kysyi, se ei ollut Dracon syy.
Vastoin odotuksia se ei ollut myöskään Potterin syy. Se ei ollut Weasleyn, isän, äidin, Voldemortin tai opettajien syy.
Oliko se Grangerin syy?
Ei ollut. Draco tiesi, ettei voinut syyttää siitä edes tyttöä, vaikka tästä koko sotku oli alkanut.
Ehkä hän laittaisi sen vuodenajan syyksi. Joulu oli niin ällöttävä juhla, täynnä onnellisia pareja ja rauhantoivotuksia. Silloin oli paljon lunta ja Theodore sanoi, että lumi sekoitti järkevien ihmisten päät.
Draco piti ajatuksesta. Ehkä se tosiaan oli vuodenajan syy, jolloin kaikki oli kylmää ja märkää ja viereen haluttiin joku turvallinen ja järkevä henkilö.
Hänkin halusi.
Valo
Granger oli täynnä valoa. Tyttö oli jotenkin piristävä vastakohta pimeälle vuodenajalle, eikä sitä valoa näköjään saanut sammutettua. Vaikka Draco yritti.
Se teki niin helvetin kipeää katsella, kuinka tyttö nauroi, vaikka hän oli käyttänyt neljä vuotta aikaa sen naurun tukahduttamiseen.
Hän oli kateellinen. Piste. Hän ei enää kieltänyt sitä, mutta ei hän kipupisteensä kohtaamisesta iloinen ollut.
Se synkensi häntä. Se masensi, ärsytti, vitutti häntä.
Mutta eniten koski, ettei hän voinut aina hallita, keneen sattui.
Seksuaalista suuntautumistaan ei voinut hallita. Se sattui häneen.
Se oli kai jotain, mitä Granger kutsuisi kemiaksi. Että hän piti kauniista tytöistä eikä kieroutuneista hanhista.
Vittu hänen kanssaan.
Pimeys
Krumilla oli ollut tilannetajua kaapata Granger silloin, kun muut eivät tajunneet.
Jos Draco olisi tajunnut toimia ennen niitä tanssiaisia, hän olisi saattanut saadakin anteeksi. Nyt hän olisi itseriittoinen kakara, joka vei kaiken hyvän muiden edestä.
Hän ei halunnut saada anteeksi. Hän oli kasvatettu elämään niin, ajattelemaan niin. Tai oikeastaan kukaan ei ollut pakottanut, mutta hän oli imenyt sen tavan itseensä ympäristöstä, jossa kasvoi.
Draco tiesi elävänsä siinä ajattelumallissa aina. Hän kävelisi, nukkuisi, söisi, kihlautuisi siinä kaamoksessa, josta oli mahdoton löytää pois kun sinne oli sopeutunut.
Se oli vain hänen koko elämänsä. Ei oltu piilosilla, jossa odotettiin jonkun vetävän ulos pimeästä ruokakomerosta.
Onni
Oli Grangerin onni, että tällä oli luonnetta päätyä rohkelikkoon.
Jos sama nokkava tyttö olisi joutunut Puuskupuhiin, hänet olisi luultavasti kiusattu hengiltä luihuisten toimesta. Jos hän olisi päätynyt Korpinkynteen, hän ei olisi ikinä ollut tarpeeksi typerä heittäytyäkseen mukaan niihin typeriin seikkailuihin, jotka veivät tavalliselta ihmiseltä hengen.
Kun Draco mietti sitä muutosta ensimmäisen ja viidennen luokan välillä, hän oli varma teoriastaan, että luonteenlujuus todella antoi kauneutta.
Dracon kauneus oli synnynnäistä. Oli hänen onnensa syntyä sellaiseksi, mutta se ei ollut sama asia kuin saavuttaa se itse.
Granger pystyi nauramaan itselleen ja maailmalle, Draco vain muille.
Siksi hänellä ei ollut onnea päästä ohi kaamoksesta.
