Sanoista (tuleeko hän, jos?) | K-11, Fleur/Charlie, raapalesarja 4/4

[foxtrot]

Nimi: Sanoista (tuleeko hän, jos?)
Kirjoittaja: foxtrot
Genre: angst, myöhemmin hurt/comfort
Ikäraja: enimmillään K11
Paritus: Fleur/Charlie
Vastuunvapaus: JKR omistaa hahmot, minä vain kokeilen ja vääntelen niitä omiin tarinanpätkiini.
Yhteenveto: Charlie tekee sen aina samalla tavalla, ja niin tekee Fleurkin.
Varoitukset: Myöhemmissä osissa viittauksia huumeisiin, tosin hyvin vertauskuvallisessa muodossa. Varoitus erikseen ennen ko. raapaletta.

A/N: Ensimmäinen moniosainen ficcini finiin, huu. Enimmäkseen Fleurin ja Charlien persoonallisuuksen tutkiskelua yhdessä ja erikseen. Yhteensä neliosainen, sanamäärä vaihtelee 100:sta 200:aan.
Haasteista FF10 [Fleur Delacour] sanalla 08. Sanat, Kerää kaikki hahmot -haaste hahmolla Fleur Dealcour

Sanamäärä: 100



Sanoista (tuleeko hän, jos?)


I.

Jotka hukkuvat itseensä

Kasteesta kalvenneina aamuina Charlie lähtee:

solmii kuluneimpien kenkiensä rispaantuneet nauhat ja antaa jalkojen kuljettaa sateen huuhtomalle hiekkatielle; laulaa yksinäisen, karhean soinnun uneliaan mustarastaan kanssa ennen kuin katoaa ensimmäisen mutkan taakse

ja maailma avautuu.

Keittiössä hän astuu narisevan lattialaudan yli, hys, ei halua herättää silkkihiuksista rakastaan, jonka yö on peitellyt varovaisesti. Charlie ei tiedä, että Fleur on hereillä, hereillä koko yön ja kuuntelee omaa mykkyyttään, joka kimpoilee seinistä takaisinpäin eikä anna hänen nukahtaa

(eikä kirkua).

Charlie tekee sen aina samalla tavalla, ja niin tekee Fleurkin: ei värähdäkään, koska ylpeys on kahlinnut hänet paikoilleen ja huudot ovat piiloutuneet;

jää vielä täksi aamuksi.

[shaya]

Oi!

Ööää. Hihkuin ihan riemuissani kun huomasin tuon FF10:n topicissa, että sinulla on aiheena Fleur, ja vielä enemmän hihkuin tämän ficin kohdalla - vaikka tämä nyt raapalesarja onkin, niin moniosainen fic Fleurista! Joskus turhauttaa, kun omasta lempihahmosta ei kirjoita juuri kukaan, ainakaan sen enempää kuin sen yhden ficin tai korkeintaan kaksi, ja sitäkin useammin kirjoitustyyli on ihan jotain muuta kuin mitä mieluiten lukisin, joten ihanaa huomata, että sinulta ainakin on tulossa näitä kymmenen. Hih. Ja nyt kun olen hihkunut ja valittanut ja höpöttänyt kaikkea epäolennaista, niin itse kommenttiin.

Aluksi mietin, että miksi juuri Charlie - tavallaan Bill ja Charlie veljeksinä ovat niin kovin lähellä toisiaan, etten näe syytä, miksi ottaa vasta toiseksi vanhin veli ja rikkoa canon sillä. Tässä kuitenkin kävi selväksi, että canon ja Bill/Fleur ei tulisi kysymykseen; Irvetan työssään Billin ei tarvitsisi lähteä vanhoissa kengissään aamuisin, ja Charlien vaarallinen työ lohikäärmeiden parissa varmasti tuo tähän raapalesarjaan ihan oman lisänsä (itse asiassa luulen, että tämä koko juttu saattaa pyöriä sen ympärillä, olenko väärässä?). Ja canonin perusteella Fleur saattaisi minusta hyvinkin sopia Charlielle, onhan tyttö kuitenkin melko rohkea osallistuttuaan kolmivelhoturnajaisiin sun muihin, ja rehellisenäkin hänet on kuvattu (kun muistelee hänen sanojaan Mollylle sairaalassa, Billin loukkaantumisen jälkeen) - vaikka toisaalta Fleurissa on sitä itseriittoisuuttakin, enkä jollain tapaa, ehkä sen pinnallisuuden takia, näe häntä niinkään sopivana tälle nuoremmalle veljelle kuin sille vanhemmalle. Tähän mennessä kuitenkin molemmat hahmot vaikuttivat IC:iltä ja kaikkea, joten koitan pysyä avoimena.

Sun kirjoitustyyli on kerrassaan viehättävä, kuten varmaan olen joskus jo maininnutkin. Tykkään kovasti tavasta jolla jaat tekstiä kappaleisiin, jopa noin keskeltä lausetta - sekin vaatii oman taidokkuutsena, sillä näin taiteellinen tai millaiseksi sitä nyt pitäisi kuvata, teksti menee helposti myös yli ja tekotaiteellisuus ei ole ollenkaan kivaa luettavaa, varsinkaan jos rivitelyleikit ja katkonaisuus tekevät tekstistä vielä epäselvänkin. Sulla tuo näyttää kuitenkin olevan hyvin hallussa, elieli ööää, mitä selitän. Tykkään myös hirveästi sun kuvailusta, se on sopivan rönsyilevaa mun makuun, eikä lukiessa edes huomannut, että tässä todellakin oli vain neljä lausetta, mikä nyt on verrattain melko vähän.
Nimestäkin pidän, sulkeet ovat kivoja niin otsikoissa kuin itse tekstissä, on aina kivaa nähdä niitäkin hyödynnettävän! Lempikohtaa näin lyhyestä pätkästä on vaikeaa valita, ja koska mitään ylivertaista lempikohtaa ei lukiessa tullut, sitä on kai turhaa alkaa kissojen ja koirien kanssa metsästämään; toteanpa vain, että kokonaisuudessaan pidin tästä aloituksesta erittäin paljon.

Jään ehdottomasti seuraamaan, miten tarina tästä etenee. Kiitos tästä vahvasta aloitusraapaleesta. (:

[Eulalia]

Fleur kuuluu myös minun lempihahmojeni sarjaan, samoin Charlie. Billistä en sitten jostain syystä niin erityisemmin tykkääkään, joten rakastuin tähän paritukseen oikeastaan jo heti sen nähdessäni ja sen potentiaalin tajutessani (sormet syyhyää jo itsekin kirjoittelemaan, niin nami paritus).

Tykästyin myös kovasti itse tekstiin, se on jotenkin niin rauhallinen ja kuvaileva, rönsyilee juuri sopivasti. Shaylin tavoin tykkään kovasti tekstisi taiteellisuudesta ja sen ulkoasulla kikkailusta, joka toimii juuri hyvin ja osoittaa taitosi kirjoittajana. Hahmoina sekä Fleur että Charlie ovat neljässä virkkeessä tulleet hyvin eloon ja olet kuvaillut heidät paljolti sellaisiksi, kuin itse heidät näen. Charlie ainakin ekan raapaleen perusteella nousee kyllä tässä suosikiksi, olet kuvaillut hänet jotenkin todella mystiseksi ja houkuttelevaksi, innolla jään odottelemaan, miten tarina jatkuu

Lia

Niin, ja melkein unohdin kehua nimeä. Erikoinen ja toimiva, vähän mystinen eli täydellinen, koska tulen lukemaan jatkossa, koska tahdon tietää, miten se aukeaa

[Neriah]

Otsikko oli erityisen kaunis. Tykkäsin kauheasti muotoiluista, joita olit käyttänyt kikkoina juuri sen tietynlaisen rytmin luomiseen. Kuin runossa. Kursivoinnit, huomautukset suluissa, kappaleestaan erotetut lauseenloput: kammottavan kaunista.

Sulin ehdottomasti kuvauksille silkkihiuksinen rakas, kuunnella omaa mykkyyttään, kasteesta kalvenneet aamut. Mistä näitä oikein tulee? Rakastin niin kovin että hävettää etten itse osaa käyttää kieltä noin nätisti.

Charlien ja Fleurin suhde ei kuulosta kovin ruusuiselta, ainakaan Fleurilla ei tunnu olevan hyvä olla. Charlie välittää rakkaastaan, ei tahdo herättää. Mies tuntuu olevan niin naiivi: kaikki on hyvin, tietenkin. Fleur taas tuntee asioita joista ei kauniissa avioliitossa puhuta, ja valvoo yksin. Ei kerro miehelleen, joka niin välittää hänestä. Mitä tästä voisi ajatella?

Charlie tekee sen aina samalla tavalla, ja niin tekee Fleurkin: ei värähdäkään, koska ylpeys on kahlinnut hänet paikoilleen ja huudot ovat piiloutuneet;

jää vielä täksi aamuksi.

Lopetus oli ehdoton helmi. Musta vaan vähän tuntuu että sun täytyy vähän valottaa ficiä, sillä mitä useammin minä sen luin, sitä monimutkaisemmaksi se kävi: koko ajan avautui uusia mahdollisuuksia mistä oikeasti olisi kyse. Kokonaisuus oli kuitenkin mykistävä.

Se oli surullista. Kielenkäyttösi on todella nättiä.

[foxtrot]

Kiitos kaikille kommentoinnista (vaikka yksi onkin kärkytty kommenttikampanjasta, heh)!

shayl, Fleuria on ihan liian vähän (ainakin hahmon ihastuttavuuteen ja potentiaaliin nähden), joten tietysti olin kärppänä nappaamassa aihetta itselleni, kun huomasin, että se oli vapaana. Hihih, olen iloinen jos ilahduit etkä sentään kauhistunut. Etkä ole ollenkaan väärässä, kun oletat, että Charlien työ liittyy raapalesarjaan suurissa määrin: lisäksi uskallan olettaa, että loppua kohden saan kenties sinutkin vakuutettua siitä, että Charlie sopii tähän juonellisesti paremmin kuin Bill. Saa nähdä!
peeäs. mulla on kyllä kesken moniosainen Fleur/Parvati, on ollut jo monta viikkoa, mutten tiedä uskallanko julkaista sitä. hui.
Eulalia, ihanaa kuulla, että teksti miellytti sinuakin, olen iloinen. (: Ja erityisesti ilahduin siitä, että nimi on mielestäsi toimiva: nimiin yritän kiinnittää aina erityisesti huomiota, ja riemastun aina, jos olen jonkun mielestä onnistunut otsikon valinnassa. Tosin otsikko auennee kunnolla vasta neljännessä raapaleessa, mutta toivottavasti jaksat seurailla sinne asti. (hyppelehdin tästä kommentoimaan sinun Fleur/Charlieasi, josta ilahduin suuresti!)
Neriah, oi, mitä tähän voi vastata? Olen hurjan iloinen, jos pidit kuvailuista ja tekstistä noin ylipäätäänkin. Äh, en osaa sanoa mitään! Juoni valottunee pikkuhiljaa, ja toivon, että koko tarinakin avautuu lukijalle hieman enemmän viimeistään neljännessä raapaleessa. Kiitos aivan ihanasta kommentistasi, joka piristi iltaani suunnattomasti (niin kuin tietysti kaikkien muidenkin kommentit)!


*

Sanamäärä: 200



***



II.

Jotka suudellaan unohduksiin

Charlien perässä sulkeutuva ovi narahtelee Fleurin tärykalvoilla vielä pitkään;  lakanat hukuttavat häntä tukehtumiseen asti. Ylöspäin kaivautumista auringonpaistetta kohti iho nihkeänä, peitto on liian paksu ikkuna nytkähtää auki ja aamu odottaa puutarhassa. Fleur kiipeää karmien välistä (talossa Charlien hiukset tuoksuvat ja hän haluaa vain unohtaa), valkoisen yömekon helmasta tulee ruohonvihreä ja olkapäille voi kerätä rikkonaisia auringonsäteitä.

Hän haluaa kiivetä puuhun, ylös oksistoon korkealle piiloon esille näkymättömiin - Fleur haluaa, että Charlie tulee takaisin ja sinä olet kaunis mutta sellaista on vain satukirjojen lehdillä, hän haluaa sittenkin unohtaa eikä saa.

Kynsillään hän raaputtaa puunkylkeen solmuja ja miettii surumielisin soinnein minun piti olla se, joka suutelee Pariisin kattoja ja miksi hän punoi hiustenpäämme yhteen, vaikkei osaa olla oikeasti mies ja;

entä jos hän lähtee, lähtee niin kuin Charlie: aamuyöhön sukelluksiin (eikä jätä lappua keittiönpöydälle), tulee takaisin likaisena ja hyväntuulisena, suutelee kiukunpuuskan takaisin jonnekin, missä sanoja ei ole ja ottaa kädestä kiinni kuin olisi aina pitänytkin siitä

(päästämättä irti).

Katkera.

Vanhapiiat ovat katkeria. Ei Fleur.

Mutta miten olla olematta? Ei kenenkään pitänyt tehdä hänestä tällaista - ei Fleurin pitänyt olla se puolikas, joka kuihtuu omassa kaipauskuilussaan. Fleurin piti suudella ja lähteä ennen aamunkoittoa, unohtaa ja jättää muut itkemään sinne, missä hänen käsivartensa olivat muuttuneet kangastuksiksi.

[Neriah]

Taivas.

Äh. Tai siis kun mun piti vain saada lähdettyä tästä työstämään jatkiksen viimeistä lukua, mutta joo, ei siitä mitään tullut kun huomasin että tähän oli vastattu. Kielenkäyttö oli jälleen uskomattoman kaunista, sanat oli punottu niin sileäksi kudelmaksi jossa siellä täällä näkyi se sellainen kaunis hopealanka joka koristi kokonaisuutta ihan mielettömän hienosti.

-- ja olkapäille voi kerätä rikkonaisia auringonsäteitä.

Miten osaatkaan kirjoittaa kielellä jotain noin kaunista.

Fleurin piti suudella ja lähteä ennen aamunkoittoa, unohtaa ja jättää muut itkemään sinne, missä hänen käsivartensa olivat muuttuneet kangastuksiksi.

Loppu oli se kuuluisa kruunu, tiara tässä tapauksessa. Hento ja kimaltava, semmoinen tuulahdus jostain kauempaa jossa on aurinkoa mukana.

Mutta vastaapa sinä minun kysymykseeni.

MISSÄ OPETETAAN TUOLLAISTA TAIKUUTTA?

Lähden heti etsimään jos kerrot suunnan.

[Eulalia]

Luin tämän oikeastaan heti aivan intona, kun olit postannut ja aloitin kommentinkin kirjoittamisen, mutten huomannut katsoa kelloa, ja sitten täytyi jättää kesken, kun tuli lähtö treeneihin. Mutta tässä sitä nyt taas ollaan tykkäämässä

Komppaan aika paljon Neriahia sen ihmettelyssä, kuinka osaatkin kirjoittaa noin kauniisti. Tekstisi on todella ilmavaa ja herkkää, ja kuitenkin siinä on minusta jotain sellaista vahvaa, joka koukuttaa ja saa kaipaamaan lisää. alan myös ounastella, että nämä raapaleet tulevat olemaan kaikki kauniita paitsi yksittäin, myös nivoutumaan hienoksi kokonaisuudeksi. Tämän raapaleen juoni ainakin nimittäin vaikutti hieman arvoitukselisemmalta kuin edellinen, ja luulen, ettei näitä aivan täysin voi ymmärtää ennen kuin on lukenut kaikki ensin yksitellen ja sitten yhteen menoon. Vau, en oikein osaa sanoa muuta. Paitsi että jään innolla odottamaan seuraavaa

Lia

Kiva kuulla, että olet lukenut Charlie/Fleuria minulta ja vielä kommentti tulossa - innolla odottelen, mitä sinulla on siitä sanottavana

[shaya]

Tyylikkäästi myöhässä vai miten se meni. En ymmärrä, missä vaiheessa minusta tuli niin laiska, etten jaksa edes jotain tuplaraapaletta kommentoida.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että uskallat, jos se on puoliksikaan yhtä hyvä kuin tämä (näin vielä tuohon kommenttivastaukseesi viitaten). Aihih. Sitä olisi varmasti kivaa lukea.

Tykkään tavasta, jolla olet ainakin nämä kaksi ensimmäistä raapaleista nimennyt. Tuo jotka -alku on aika ihana, jotka on mukava sana, ja muutenkin tuollaiset kekseliään kuvaavat nimet iskevät aina. (Ja hienoa huomata, että joku ei ole niin laiska kuin minä, vaan viitsii nimetä jokaisen raapaleenkin, ei vain sitä otsikkoa).

Minulla on hyvin ristiriitaiset ajatukset tätä sinun Fleuristasi, täytyy sanoa. En pysty kuvittelemaan häntä hyppelemään kesänurmikolla vihreäks värjäytyneessä yömekossa, en vain... olen kaiketi kirjoittanut hänestä liikaa, ja nyt en enää osaa lukea muiden versioita. Mutta toisaalta rakastan tätä katkeraa puolta, minusta sellainen on hyvinkin fleurmaista; ja kun tuolla hän miettikin, että miksei hän olekaan nyt enää se, joka lähtee, alkoi jo hymyilyttää, koska se on juuri sitä, millaiseksi Fleurin kuvittelisin. En vain voi ymmärtää, miksi hän on tuollaiseksi muuttunut, koska en löydä Charliesta mitään niin ihmeellistä... mutta sellaista se kai on, rakkaus. Ja Charliehan tulee aina takaisin.

Pidin tästä toisesta raapaleesta ehkä hieman vähemmän kuin siitä ensimmäisestä, mutta mitään vikaa ei ole tässäkään. En tiedä, olenko sitten vain väärässä mielentilassa nyt vai miksi, mutta minusta tämä ei tavoittanut tunnelmaa yhtä hyvin kuin se ensimmäinen, ja tämä oli ehkä hieman jaarittelevakin. Sellainen välilukumainen. Kielenkäyttö sinulla oli edelleen kaunista, sitä ei voi kieltää, kangastuksiksi muuttuneet käsivarret olivat ehdoton suosikkini, jos sellainen pitäisi vielä valita.

Ja sitten taas, jos mietin tätä raapaleketjua kokonaisuutena - no niin. Nämä kaksi ensimmäistä ovat kertoneet siitä lähdöstä, aamusta, vähän junnanneet paikoillaan - ei vielä häiritsevästi, mutta toivon ehkä seuraaviin jo jotakin muutakin, koska vaikka tällainen mietiskelevä ja kesänlempeä teksti onkin ihan kivaa luettavaa, varsinkin kylminä pakkaspäivinä, kun tahtoo vain saada sen kesän jo tännenythetipian, niin silläkin on rajansa, ja tarinaakin haluaa lukea kaiken sen fiilistelyn lomassa. Mutta etköhän sinä sen ihan hyvin hoida, hih.

Yh kun tuli sekava ja hajoileva kommentti, mutta koita kestää. Ja kiitos vielä tästä toisesta osasta, jään odottelemaan jatkoa! (:

[foxtrot]

Oi, kiitos kommentoijille, arvostan 

Neriah, sulin kuuluisaksi lätäköksi lattialle ihanan kommenttisi takia. Oikeasti, hihittelen täällä onnellisena, joku pitää mun tekstiäni nättinä ja! En minä sinun kysymykseesi osaa vastata Mielen pimeimmät syöverit tosin on ihan kiva paikka aloittaa. Kiitos!
Eulalia, äh vau ihanaa mikä kommentti! Toivottavasti en tuota hirveää pettymystä koko sarjan suhteen... Juonen pitäisi aueta tässä kolmosessa hiukan enemmän, mutta nimelle jne. tulee selitys vasta siinä neljännessä raapaleessa. Toivottavasti jaksat seurata mukana.  Kiitos kommentista!
shayl, aah kakkososien vaikeus! Mielestäni juurikin ne sarjan toiset osat ovat vaikeimpia kirjoittaa, kun pitää yrittää säilyttää juoni ja päästä jatkamaan ykkösosasta melko saumattomasti - kuten sanoit, kakkosista tulee helposti välilukumaisia. Fleur on, no, mielenkiintoinen hahmo, ja voin vain toivoa löytäväni hänestä sen kultaisen keskitien (FF10 on sikäli täydellinen haaste, ah, pääsee uppoutumaan yhteen hahmoon!). Juonen pitäisi mahdollisesti aueta vähän enemmän kolmannessa osassa (köh köh, ainakin toivon niin). Ja mikä hajoileva kommentti, missä? Hieno oli ja rakentavaa ja kaikkea, kiitos!


*

Sanamäärä: 200
Varoitukset: Hyvin, hyvin vertauskuvallista puhetta huumeista (mutta mainitaan se nyt kuitenkin ettei kenellekään tule paha mieli).



***



III.

Joilla kurottiin takaisin kokoon

Ensimmäisellä kerralla (lohikäärmeaitauksen ihmismassassa) Charlie ei ollut ollut huumetta, vain joku työntekijä ja Fleur nenä pilvenreunoja piirtäen kulkeva ranskatar; pakkassuonia sydämen paikalla.

Vasta Pyhässä Mungossa oli vuodeosasto, jossa kahdelle niin erilaiselle oli tuskin tarpeeksi tilaa hengittää (toinen oli leikitellyt kynttilän lämmöllä sormenpäissä ja sitten oli ollut vain kirous, sammuttamaton tuli; toinen keräili itselleen yhä lisää punareunaisia kaaria tulensyöksijöiden parissa). Sänkynaapurille oli pakko hymyillä - vaihtoehtona katon karuus ja  loputtomat kapeat seittimäiset haarautuvat unohdetut merkityksettömät halkeamat.

(Olisiko heistäkin tullut sellaisia?)

Charlie puhui niin kauniisti, yksinkertaisia ja helppoja lääkesanoja, joista Fleur tuli riippuvaiseksi vaivihkaa. Niinhän melkein kaikkien huumeiden kanssa käy, varmaan: Fleur ei ollut kokeillut (ennen Charlieta). Vastapalvelukseksi nainen hyrisi ranskaa - tai englantia, jos satoi - ja hymyilikin toisinaan.

He olivat kehränneet itselleen unelmista kodin kiirettä pitämättä ja silitelleet toistensa selkänikamia kahdeksan kuukautta (eläneet kai rakkaudella ja säästöillään), kunnes Charlie oli sulkenut oven perässään ja rakastanut vapauttaan Fleurin sijasta kuusikymmentäkolme päivää ja yötä.

Minä tulen mukaan, hän oli sanonut kolmannella kerralla ja Charlie oli nauranut (ystävällisesti, mutta nauranut), ei, tämä on minun juttuni - niin kuin ranskaksi raivoaminen on sinun.

Fleur oli heittänyt punaviinilasin seinään; se oli itkenyt sisältönsä sydänvereksi tapetille ja kirkui sulkeutuvalle ovelle

oikeita huumeita voi edes kantaa mukana.

[Eulalia]

No en kyllä usko, että voisin olla pitämättä näistä, koska sinun kirjoitustyylisi vain osuu suoraan sydämeen taiteellisuudellaan ja kauneudellaan <3

Moniulotteisuus korostuu kieltämättä hyvin paljon. Pidän siitä tavasta, jolla osaat punoa kaksi kertomusta päällekkäin niin, että ne myös oikeasti toimivat. Itse varmaan kompastelisin pahasti omaan yritykseeni Tämäkin raapale itsessään on jälleen kerran hurmaava (alkaa näiden kommenttien myötä kuvailevat sanat loppua) ja mielenkiintoinen. Rinnastus huumeisiin toimii hyvin ja tosiaan sopii tarinaan, olet saanut siitä kauniin vertauksen, vaikka huumeissa mitään hyvää ei olekaan. Raapale antaa kauniin kuvan sekä Fleurista että Charliesta, ja muuttaa tosiaan kertomuksen hyvin IC:ksi, eikä enää saa kyseenalaistamaan, miksi he eivät kuuluisi yhteen.

Kokonaisuutta ajatellen raapale kieltämättä selventää taustoja ja motiiveja, antaa tosiaan selityksen sille, miksi paritus on Charlie/Fleur eikä Bill/Fleur. Minä tosin en selitystä olisi kaivannut, koska en tykkää Billistä ja tykkään Charliesta, mutta siitä huolimatta selitys on aina kiva olla olemassa Hmm… En minä nyt enempää osaa sanoa, muuta kuin, että tykkään valtavasti. En kyllä malta odottaa viimeistä raapaletta, joka saa viimeisetkin palat loksahtamaan paikoilleen!

Lia

Olet muuten unohtanut päivittää otsikkoon, tuon valmiiden raapaleiden määrän. Ihan onni oli, että bongasin jatkon täältä, kun siihen ei sinänsä mitään vihjeitä ollut

[foxtrot]

Scintilla, en osaa kertoakaan, miten kommenttisi piristi - kiitos! Olen itsekin huomannut, että finissä on paljon ihmisiä, joiden kirjoitustyylit kohtaavat, mutta jokaisella on joukossa jotain kaunista ja omaa. Toivottavasti minullakin. (: Hyvä, että Fleur ja Charlie ovat IC, ja hih, löysit jotain itsestäsikin tekstin seasta! Hyvä, että huumevartaus toimi ja aukesi, epäröin sen kanssa hieman, koska ajattelin juurikin "rakkaus on kuin huumetta" -vertauksen olevan kulunut, mutta hienoa jos tässä oli mielestäsi uusi näkökulma siihen. Apua, kiitos vielä kerran ihan mielettömän kivasta kommentistasi, johon en osaa edes vastata!
Eulaila, oih, ihanaa huomata, että olet jaksanut seurata raapaleiden mukana ja kommentoinutkin jokaista - arvostan sitä todella paljon, kiitos. En oikein osaa vastatakaan mitään noin kauniiseen kommenttiin, menen hämilleni. (: Hienoa, että olet pitänyt raapaleista, ja toivottavasti tämä viimeinen lopettaa sarjan arvokkaasti. Fleur/Charlie on osoittautunut kiinnostavaksi pariksi, vaikka itse pidänkin myös Fleur/Billistä (puhumattakaan siitä, miten hyvin Fleur sopii femmeen... ahem). Ja hyvä kun huomautit otsikosta, olin kokonaan unohtanut sen muokkaamisen!


*

Sanamäärä: 200



***



IV.

Jotka päästävät vapaaksi

Fleur on kokeillut kaikkea.

Tuleeko hän, jos

rakentaa välinpitämättömyysmuurin
lähettää kirjeitä, joissa kaikki on hyvin ja täällä on hauskaa mutta piirtää rivien väliin katkeria kuvia kylmistä lakanoista
nauraa; enhän minä sinua tarvitse - itkee; katso, minä teen itsestäni heikon sinun takiasi
vuodattaa kaipausta lattiaan taulujen taakse kattoon;

ei.

Huomenna Ranskasta saapuu pöllö - äiti kyselee taas ja hajuvesikirjeenkuorista tuulahtaa häivähdys entistä Fleuria - onko kaikki hyvin, cherié? Ja Fleurin eleganteille poskipäille, jotka ovat kuin siveltimellä piirretyt, pisaroi suolakarpaloita - minne minä katosin, missä Fleur? Näiden seinien sisällä asuu enää se nainen, joka rakastaa - kaipaa - ja haalistuu pois; varjo entisestään. Enää ei voi ei enää; ja nyt vihdoinkin hän ymmärtää taivuttaa kahleita, jotka on rakentanut itselleen.

Iltarusko vuodattaa taivaanreunoille appelsiiniverta, matkalaukut ja tyhjä keittiönpöytä, jolla ei ole viestiä, eikä taakse katsominen ole vaihtoehto: Fleur käännähtää kannoillaan ja talo on tyhjä.

Sormuskotelo painaa povitaskussa; Charlien povitaskussa, Charlien, joka ymmärtää, että ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi kokonaista. Hän on päättänyt, että tästä voidaan selvitä, hän on ollut itsekäs, mutta Fleur on ylpeydestään huolimatta odottanut, ja se tunne hyökyy euforiana Charlien sisällä ja rakentaa huulille uusia, toiveikkaampia sanoja jäähyväisten sijaan. Minä tulen kotiin, kulta.

Tuleeko hän, jos

minä lähden

(mutta talo on jo tyhjä).

[Eulalia]

Aivan arvokas päätös raapalesarjallesi minun mielestäni, todellakin nimi aukesi nyt viimeisessä, ja olin tyytyväinen siihen tapaan, jolla se paljastui. Aikaisemmin olit niin mainostanut, kuinka nimi aukeaa viimeisessä raapaleessa, että pelkäsin viimeisen raapaleen olevan sitten jonkinlaista hokemaa. Mutta ei onneksi ollut, vaan ratkaisu sulautui mielestäni onnistuneesti ja sointuvasti muuhun tekstiin.

Voih, tykkäsin kyllä myös tästä yksittäisestä raapaleesta, vaikka se ehkä tuntui olevan kaikista raapaleista haavoittuvaisin yksitellen tarkasteltuna ja enemmän sidoksissa kokonaisuuteen kuin muut. Yksinään raapale on tietenkin aivan samalla lailla kaunis, kuin edeltäjänsäkin, mutta se on ehkä myös vaikeaselkoisin ja vaati vähän enemmän prosessointia ymmärtää. Okei, voi johtua ja varmaan johtuukin tästä kellonajasta, olen jo ihan unen tarpeessa, enkä ymmärrä enää mitään Pidin tässä raapaleessa siitä, kuinka se keskittyi niin paljon Fleuriin. Toki aikaisemmatkin ovat olleet enemmän Fleurin näkökulmasta, mutta tässä Fleurin hahmoa todella avataan enemmän ja juuri se haavoittuvainen puoli näyttäytyy tässä viimeisessä kauniina ja surullisena. Ristiriita entisen ja nykyisen Fleurin välillä oli jotenkin kaihoisa, ja muutenkin koin Fleurin hahmon kovin traagiseksi tässä. Niin kävi sääli hänen päätöstään raottaa kuortaan, vaikka teko sinänsä oli turha, sillä hän ei kuitenkaan (jos tulkitsin oikein) jaksanut odottaa tarpeeksi kauan. Charlien hahmo ei ehkä auennut niin lämpimänä, kuin olisin toivonut, mutta siitä huolimatta myös hänen hahmostaan ja eleistään pidin. Sormuskotelo ja tyhjä talo tuntuivat aika romuttavalta yhdistelmältä, kävi kyllä miestä sääliksi, mutta siitä huolimatta jotenkin sympatiapisteet valuivat Fleurin puolelle.

Kuitenkin tämä viimeinen raapale tosiaan oli ehkä mielestäni riippuvaisin edeltävien olemassaolosta, koska ne edeltävät tosiaan pohjustavat loppua aika paljon. Se toimi myös yksin, mutta ei yhtä hyvin, kuin aikaisemmat. Kokonaisuus kuitenkin muodostui viimeisen ansiosta mielestäni upeaksi, vähitellen aukeavaksi ja koskettavaksi tarinaksi, jossa surumielinen ja tukahdutettu kiihkeys dominoivat. En nyt oikein muuta enää osaa sanoa, kuin että nämä saivat olon todella haikeaksi, mutta hyvällä tavalla. Pidän kirjoitustavastasi, ja luen kyllä jatkossakin tuotoksiasi

Lia

[Funtion]

No voihan sentään. Luin nää kaikki ja meinasin tapojeni vastaisesti poistua jättämättä kommenttia (miten kehtasin ees ajatella sitä!) Jotenkin näitä ei vaan voi... kommentoida? Tai siis yleensä mulle tulee heti vahvat mielipiteet kaikesta ja on helppoo vaan naputella ne ylös, mutta nää luettuani mä olin vaan "jaahas, selvä, mitäs sitten lukis". En tiedä onko toi hyvä vai huono asia. Huono asia siinä mielessä, että tästä kommentoimisesta tulee extravaikeaa. Mut yritetään.

Ehkä helpointa on jos ihan ekaks lainaan jokasesta raapaleesta mun lempikohdan:

Kasteesta kalvenneina aamuina Charlie lähtee: solmii kuluneimpien kenkiensä rispaantuneet nauhat ja antaa jalkojen kuljettaa sateen huuhtomalle hiekkatielle; laulaa yksinäisen, karhean soinnun uneliaan mustarastaan kanssa ennen kuin katoaa ensimmäisen mutkan taakse ja maailma avautuu.
Pitkä lause, josta jouduin ottamaan välit pois, mutta. Pidän tuosta mustarastaasta ja siitä miten maailma avautuu. Yksinkertaisuutta kauneimmillaan. Tässä oli paikka paikoin mun makuuni välillä liikaa vertauskuvia, mutta tässä kohtaa niitä ei ollut, vaan sä olit kertonut asioista erikoisesti, mutta et silti vertauskuvilla. Siitä mä pidän.

Vanhapiiat ovat katkeria. Ei Fleur.
Tästä toisesta raapaleesta oli vaikeempaa ettii lempikohta, kun mikään ei oikein innostanut mua sen kummemmin. Kuitenkin nää lyhyimmät lauseet oli juurikin sen yksinkertaisuudensa puolesta kauneimpia.

Fleur oli heittänyt punaviinilasin seinään; se oli itkenyt sisältönsä sydänvereksi tapetille ja kirkui sulkeutuvalle ovelle
oikeita huumeita voi edes kantaa mukana.
Tää kohta oli sit lemppari kolmannesta. Mun mielestä tää kolmas oli ehkä kaikista huonoin: siinä oli kamalasti lauseita, jotka joutui lukemaan monen monta kertaa ennen kuin ne tajusi ja outoja sanoja liiaksi asti ja paljon enemmän absurdia noihin edellisiin verrattuna. Ei sekään siis huono ollut, ihan hyvinhän se oli kirjoitettu ja sitä rataa, mutta se oli näistä huonoin.

Tuleeko hän, jos
rakentaa välinpitämättömyysmuurin
lähettää kirjeitä, joissa kaikki on hyvin ja täällä on hauskaa mutta piirtää rivien väliin katkeria kuvia kylmistä lakanoista
nauraa; enhän minä sinua tarvitse - itkee; katso, minä teen itsestäni heikon sinun takiasi
vuodattaa kaipausta lattiaan taulujen taakse kattoon;
ei.
Tää oli ehdoton lemppari neljännestä ja muutenkin, neljäs oli paras, ehdottomasti. Tässä pidin siitä, miten lueteltiin erilaisia juttuja, jotka Fleur ilmeisesti yritti tehdä, etenkin tuo kohta mihin oli isketty vastakohdat peräkkäin: nauraa, itkee. Tykkäsin, vaikkakin tuo viimeinen kohta "vuodattaa kaipausta lattiaan taulujen taakse kattoon" oli aika random, sillä eihän ne taulut varmaan katossa roiku? No siis joo, ehkä tätä ei pitäs tulkita kirjaimellisesti tai ehkä pilkkujen puuttuminen teki tästä hassunkuuloisen mutta silti.

Tätä koko raapalesarjaa kuvaa absurdisuus, jota mun aivot ei sulata heti näin aamusta (ennen kello neljää on aamu). Emmä oo kyl varma, tajuaisinko mä tätä vaik ois keskiyö, sillon ehkä vähemmän, mut nyt ainakaan mun päässä ei pyöri yhtäkään järkevää ajatusta. Fleur oli tässä aika.. no musta siinä oli paljonkin Fleuria, vaikkakin jotkut sanavalinnat Fleurin yhteydessä tuntuivat vähän hassuilta. Charlie taas... siitä ei ottanut selvää. Bill ja Charlie jäi tässä molemmat aika etäiseksi, mä hädin tuskin näin muuta kuin Fleuria, Fleuria, Fleuria. Mut mitä mä nyt tässä edellisiä kommentteja vilkuilin, muiden mielestä ruohotahrainen mekko ei sovi Fleurille, mut mä en ees kiinnittänyt siihen huomiota - hei miksei sopis? Vaikka se nyt tykkääkin olla vähän prinsessa niin ainahan se voi pestä sen mekon? Tai siis niin joo, mua se kohta ei vaan hämännyt.

Mä pidin näiden raapaleiden nimistä ja siitä, miten ne oli yhtenäisiä. Kyllä mä tästä ite raapalesarjastakin pidin, sun tyylis on vaan (tai ehkä oli tässä, en tiiä onko se yleensä tuollaista) jotenkin liian kuvailevaa mun makuun: liikaa vertauskuvia ja outoja sanoja. Kyllä tätä mielellään luki, olihan tää kaunista, mut mä tipuin aika usein kärryiltä ja kun mä katoin ympärilleni niin kärryt oli jo mystisesti kadonneet. Eli tää raapalesarja ei herättänyt mussa tän kummempia tunteita. Mä en ehkä vaan lukenut tarpeeks tarkasti tai päässyt tähän mukaan. Ehkä tää aukee mulle paremmin esim. toisella lukukerralla.

No huh, sainpas kirjotettuu kommentin, vaikka siitä tulikin ihan päätön. Kiitos tästä lukukokemuksesta!

[Kaarne]

En voi vastustaa Charlie/Fleuria, joten kun bongasin tämän stalkkerinapin takaa, niin pitihän se tulla heti lukemaan. (On muuten hauskaa, miten usein sitä kautta löytää juuri sinun vanhoja tekstejäsi. Niiden kauniit nimet kiinnittävät huomion, ja selvästi niitä myös luetaan edelleen paljon, koska melkein joka viikko eksyn sitä kautta jonkin tekstisi ääreen. Mutta hyvä niin, koska ovathan nämä upeita. ♥)

Pidin kovasti tästäkin. Etenkin toinen raapale oli minusta seisauttavan hieno, siinä oli aivan upealla tavalla sellainen kauhtuneen ja heräävän kesäaamun tunnelma. (Osaltaan ehkä vaikuttaa vuodenaikakin, kun sellaisiin aamuihin herää täällä juuri nyt.) Erityisesti nuo olkapäille kerätyt rikkonaiset auringonsäteet olivat upeita. ♥

Pidin myös hurjasti Fleurin ja Charlien kohtaamisesta Pyhässä Mungossa ja heidän suhteensa alusta, se oli värisyttävän hieno! Huumevertauskin toimi, ja se tuntuu sopivan todella hyvin juuri Charlieen.

Ainoa asia, jota näin vähän pohtimaan, oli se, että Fleur kuvattiin tässä minusta vähän liikaa uhrina – tai siis, hän on kuitenkin sen verran itsepäinen ja vahva, että olisin kuvitellut hänen osaavan antaa Charlielle tilaa ja toisaalta raivaavan oman paikkansa. Mutta sitä kohti ehkä lopussa sitten lähdettiin, vaikka tosi surullisella tavalla. Toisaalta lopetus sopi juuri tähän hahmoista piirrettyyn kuvaan hyvin, ja sitä kohti rakennettiin kyllä hienosti.

Nämä olivat upeita, kiitos! ♥