Title: Kuumemittari
Author: poppa
Raiting: S, i believe
Genre: slash tai het, riippuu siitä miten tän ajattelee. Jonkinlaista fluffya ja tällasta.
Disclaimer: hahmot on mun omat, Egotrippiä ja sen biisejä en omista vaan niille kuuluvat:)
A/N: kuuntelin egotrippiä ja istuin lattialla, ja sitten tuli tämä mieleen ja lähdin siitä kirjoittamaan. Ite oon ajatellu nää poikina, mutta voi tää minäkertoja olla tyttökin
~*~*~
Mä istuin kuumemittari kainalossa risti-istunnassa lattialla ja tiesin näyttäväni epäilemättä erittäin hehkeältä, hiukset sekaisin, vanhoissa, kuluneissa verkkareissa, teepaidassa ja liian isossa hupparissa.
Iso digitaalinen kello seinällä vaihtoi hitaasti minuuttejaan ja musiikki takoi mp3-soittimen kuulokkeista kovalla, Egotrippiä.
Ovi mun takanani aukeni ja joku astui sisään.
Tummahiuksinen poika käveli mun luokseni, kyykistyi mun eteeni ja hymyili.
”No onko sulla kuumetta?”
”En mä vielä tiedä. Tätä mittarii pitää pitää vielä viis minuuttia”, vastasin ja poika lysähti istumaan mun eteeni.
”Onks sul paha olo tai jotain?”
”Ei oo. Hei mä oksennan sit jos on”, sanoin tympääntyneenä, en mä pitänyt siitä, että ihmiset huolehtivat musta.
Poika kohotti toisen kätensä ja nappasi toisen mun valkoisista kuulokkeistani.
”Egotrippiä?”, se kysyi kulmiaan kohottaen.
”No just sitä. Hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot.”
Poika hymyili ja upposi jonnekin ajatuksiinsa. Se näytti kivalta, kun ajatteli. Sen kulmat painuivat ihan vähän ryppyyn ja se mutristeli ajatuksissaan huuliaan.
Biisi vaihtui seuraavan ja mä vilkaisin seinän kelloa, 18.44, vielä kolme minuuttia.
Poika vilkaisi mua taas.
”Vielä vaan Egotrippiä?”
”Joo”, vastasin, ”anna tänne jos ei kelpaa.”
”En mä sitä”, se kiirehti sanomaan, ”kuin moni meiän ikänen vaan kuuntelee tätä?”
Mä kohautin olkiani ja vilkaisin taas kelloa, jopa 45 jo.
Poika haukotteli ja kohotti katseensa likaisesta, vihreästä muovilattiasta muhun. Sillä oli kivat, ruskeat silmät, niin kuin sillä oli ollut siitä asti, kun kuusivuotiaina tavattiin.
Se nyppäsi mustan, kuluneen ja kolhuisen paristokäyttöisen mp3-soittimen mun kädestäni, laski sen lattialle ja pujotti sormensa mun sormieni lomaan.
”Tiiätkös”, se sanoi, ”jos sulla ei ois tota kuumemittaria, eli siis aika vahvaa epäillystä siit et oot kipee ja tartuntariski, niin pussaisin sua.”
Mä katsoin sitä hetken aikaa hämmentyneenä ja se puri alahuultaan näyttäen samalta kuin kuusivuotiaana, kun tavattiin ensimmäistä kertaa, alettiin samaan aikaan harrastaa partiota samassa paikassa, ja siitä asti ollaan nähty kerran viikossa, ei se mikään ihmeellinen ystävä mulle ole, mutta kiva ihminen kuitenkin.
Mä vilkaisin sen pään yli kelloa, 46, oliko se aika pysähtynyt vai kellossa vikaa?
Poika nojasi päätään lähemmäs.
”Pussaisitko takas?”
Mä hymyilin, biisi vaihtui seuraavaan, kellon kulmikas kuutonen vaihtui seiskaksi ja mä vedin kuumemittarin kainalostani. Tulkitsin hetken vanhanaikaisen elohopeamittarin asteikkoa, 36,6.
”Ei mulla sitä kuumetta oo, niin että pussaa vaan.”