Oi kiitos ihanat kommentoijat ♥ Luvussa on kestänyt jonkin aikaa sillä inspis on ollut ihan kadoksissa.
Sallalle sen verran kuitenkin kerron, että Vanessa on lainattu Aamunkoista, kun Bella valehteli Nessien nimen. Eli ei ole oma keksimä
Ja mitä muuten Bellaan tulee, hän tosiaan on omasta mielestänikin vähän erikoinen tässä. Saattaa johtua siitä, etten juuri välitä Bellasta nykyään.
Tätä lukua ei ole betattu, sillä jostain syystä en ole saanut betaani kiinni. Joten, virheitä voi löytyä. Ja ne ovat sitten vain ja ainoastaan minun syytäni.
Nyt, seiskan kimppuun (jossa sitten selviää koko jasperin salaisuus)!
Luku 7 - Niitä juhlia odotellessa
Jasper’s PoV”Minulla oli kivaa, vaikkakaan en osannut odottaa sitä pyyntöä, mutta voisitko kertoa mitä oikein puen ylleni? Jos et osaa sanoa vielä, niin voit vaikka laittaa viestiä nyt kun annoin sen puhelinnumeroni -”
”Jasper, mene jo!” Alice ärähti, mutta hän oli huvittuneen näköinen kaiken sen punan allakin. Oli todella suloista, miten Alice oli punastunut pyytäessään minua kanssaan niihin juhliin.
Naurahdin ja avasin oven, josta pääsi portaikkoon ja sitä kautta ulos talosta. ”Mutta ihan oikeasti en tiedä mitä puen päälleni.”
Alice pyöräytti silmiään ja hetken pelkäsin hänen kohauttavan olkiaan, mutta ei hän tietenkään voinut jättää väliin näin mahtavaa tilaisuutta opastaa jotakuta pukeutumisessa. ”Laita beesit, suorat housut ja valkea kauluspaita. Sillä tavalla rennosti. Hihat käärittyinä ja muutama nappi auki -”
”Selvä, ymmärsin jo”, vastasin hänelle, sillä vaistosin että tulossa oli pidemmänpuoleinen saarna vaatetuksesta. Alice näytti hiukan hämilliseltä, mutta piti suunsa kiinni.
”Mitä sinä puet yllesi?” kysyin, haluamatta lähteä vielä, vaikka Alice oli jo tehnyt muutaman vartin ajan eleillään selväksi, ettei minua kaivattu enää.
”Ihan niin kuin kertoisin”, Alice naurahti tyytyväisenä ja hänen kasvoilleen nousi omahyväinen virne. Pyöräytin silmiäni ja työnsin toisen jalan ovesta ulos. Jos hän aikoi rehennellä, en jäisi pitkäksi aikaa.
”Millä meidän on tarkoitus mennä sinne juhliin? Taksilla?” vaihdoin aihetta nopeasti, kun Alice aukaisi suunsa jatkaakseen puku-aihetta.
Alice tuhahti ja pudisti päätään. ”No ei todellakaan. Bella vie meidät, mutta pahoin pelkään, että meidän on tultava pois sieltä
taksilla. En taida olla juhlien jälkeen siinä kunnossa että kykenisin ajamaan Audiani.”
”Ai sinulla on Audi? Minulla itselläni oli Range Rover Los Angelesissa. Se oli hyvä auto”, huokaisin kaipaavasti. Olin aina pitänyt autoista, mutta kun menneisyyden halusi jättää taakseen, se oli myös jätettävä taakseen. Autoa myöten.
”Tietenkin sinulla oli hieno, miljonäärien auto. Kenties vielä muutama Bentley ja Lamborghini?” Alice kysyi, mutta hänen äänensä ei ollut ivallinen vaan huvittunut. Kohotin kulmiani. ”Minulla oli Lamborghini, mutta se oli hiukan epäkäytännöllinen, kun…”
Tajusin lopettaa lauseen siihen. Olin mennyt liian pitkälle. Ehkä olin paljastanut Alicelle suuren osan menneisyyttäni, mutten sentään kaikkea. Enkä tulisikaan paljastamaan kaikkea.
”Niin?” Alice kysyi kulmat koholla, kasvoillaan kiinnostunut ilme.
”Ei mitään. Minun täytyy mennä nyt, mutta soitellaan”, hyvästelin nopeasti, sillä tiesin Alicen aloittavan utelut. Livahdin ovesta ulos ja suljin sen nopeasti perässäni. Hölkkäsin portaat alas ja syöksyin ovesta ulos, suoraan sateeseen. Kirosin koko helvetin Forksin, sillä kaikista vähiten tässä tarvittiin jumalatonta vesisadetta. Muistot olivat nimittäin nousseet jälleen pintaan, vaikka olinkin yrittänyt haudata ne mahdollisimman hyvin.
**
Astuin sisälle taloon, juurikaan välittämättä oven kovasta kolahduksesta tai muista tuloni synnyttämistä, ehkä jopa tarpeettoman kovista äänistä. Rosalien ja Emmettin vaaleanpunainen kupla saattoi rikkoutua, mutta tällä hetkellä mielessäni oli vain ja ainoastaan oma, tosin entinen vaaleanpunainen kupla. Joka ei sitten ollutkaan ollut niin kovin vaaleanpunainen.
Koska olin melkein möläyttänyt
sen Alicelle, kaikki vanhat muistot olivat pompanneet päällimmäiseksi mieleeni. Näin kauniin Rosalindan, hänen siron hahmonsa, punaruskeat, olkapäitä hipovat hiukset ja tasaisesti ruskettuneen ihon. Hänen hoikat käsivartensa olivat kietoutuneet sylissä olevan pikkutytön ympärille. Tytön punaruskeat hiukset olivat kopiot äitinsä hiuksista, mutta siniset silmät eivät olleet lähelläkään Rosalindan ruskeita bambin silmiä. Ne olivat aivan jonkun muun…
En kestänyt enää itseni kituuttamista näillä kuvilla. Tarvitsin lisää kidutusta, jotain voimakkaampaa ja todellisempaa. Olin huoneeni ovella, mutta harppasin nopeasti Emmettin ja Rosalien makuuhuoneen ovelle ja olin jo koputtaa lujasti puuhun, mutta huikkaus keittiöstä esti minua. ”Jasper, sinäkö siellä?”
Äänen omisti Emmett. Hienoa, häntä nyt tarvitsinkin. Astelin nopeasti keittiöön ja jäin nojailemaan ovenkarmiin. ”Minähän se.”
”Tulit aika ryminällä”, Emmett sanoi varovaisella, hiljaisella äänellä. Se ääni houkutteli kertomaan, mutta minulla ei ollut aikomustakaan avautua.
”Olin Alicella”, totesin jähmeästi. Emmettin kulmat kohosivat ällistyneenä.
”Aijaa. Sattuiko siellä jotain?” hän kysyi. Pudistin kiivaasti päätäni ja heilautin sitten kättäni kuin mitätöidäkseni koko puheenaiheen. ”Ei sattunut. Paitsi että menen huomenna yksiin juhliin.”
”Hienoa! Saanko tulla mukaan?” Emmett tiedusteli ja hörppäsi sitten mukistaan kahvia. Tajusin vasta nyt, ettei hänellä ollut paitaa yllään. Olin osunut oikeaan. Rosaliella ja Emmettillä oli ollut jotakin muutakin kuin kädestä pitoa.
”Tuota, menen sinne Alicen kanssa”, vastasin nopeasti. Yleensä tapanani ei ollut näyttää tunteitani, mutta nyt en voinut hallita punaa, joka levisi poskilleni. Alicen kanssa juhliin…
”Oho! Luulisi, että LA olisi ollut parempi paikka naisten metsästykseen, mutta jos tykkäät pikkukaupunkien tytöistä, niin ei ongelmaa”, Emmett sanoi tyytyväisenä ja keikutti kulmiaan vihjailevasti. Los Angelesista ja naisista puheen ollen…
”Onko teillä tietokonetta?”
Kysymykseni näytti yllättävän Emmettin. Hän kai oli kuvitellut minut yksinäiseksi erokoksi, joka ei juuri välittänyt ympäröivästä elämästään. Ei varsinkaan tietokoneiden muodossa.
”On meillä kannettava minun ja Rosen huoneessa. Voit mennä sinne. Ei huolta - hän ei ole enää siellä”, Emmett naureskeli ja näytti hautautuvat kuvitelmiin, joista en halunnut kuulla mitään. Niinpä marssin suoraan Rosalien ja Emmettin ovelle ja astelin sisään. Huone oli sisustettu muunkin talon mukaan aika vaaleilla väreillä, mutta tähän huoneeseen oli tuotu esimerkiksi maton ja parivuoteella olevien tyynyjen muodossa sinistä väriä. Huoneessa oli yksi ovi, joka johti luultavasti vaatehuoneeseen. Nurkassa, pienellä valkoisella puupöydällä oli muusta sisustuksesta hiukan poikkeava musta läppäri, joka näytti jo olevan auki.
Istahdin pehmustetulle penkille ja klikkasin netin päälle. Kone toimi yllättävän nopeasti. Jotenkin olin olettanut, että pikkupaikka Forksissa kaikki olisi vähän…hitaita?
Klikkailin turhanpäiväiset mainokset pois ja kirjauduin nopeasti sähköpostiini, jossa tiesin yhden viestin odottavan. En ollut lukenut sitä vielä, mutta jos kerran aioin kiduttaa itseäni lisääkin, niin tämän viestin muodossa se onnistuisi. Kai minun joskus täytyisi lukea viesti, joten miksi ei nyt?
Siispä avasin viestin ja valmistauduin kohtaamaan palasen menneisyyttä.
Hei Jasper
Olen kovin pahoillani, mutta tilanne on tämä. Minä en vain rakasta sinua. Anteeksi. Oli väärin pitää sitä kaikkea niin kauan yllä ja vielä saattaa maailmaan jotain niin viatonta osallistumaan siihen näytelmään. Mutta en kadu Chelseaa tai suhdettamme. En kadu myöskään suhdetta Kylen kanssa. Tämä kaikki olisi vain pitänyt mennä toisin.
Siksi toivonkin, että tulisit kotiin, jotta voisimme selvitellä tämän. Tarkoituksenani ei ole nyt syytellä, mutta on pelkurimaista kadota ja jättää ongelmat minulle. Ennen kaikkea ajattelen Chelseaa. Pikkutytön ei pitäisi olla näin pitkään ilman isäänsä.
Jasper, ole kiltti ja tule kotiin. Chelsea kaipaa sinua.
RosaKuinka tekopyhää. Hän halusi minut
kotiin petettyään minua vuosikausia Kylen kanssa, eikä hän edes kadu sitä! ”Chelsea kaipaa sinua”…totta hitossa tyttäreni kaipasi minua, kun en ole ollut kuukausiin hänen luonaan! Totta hitossa minäkin kaipasin Chelseaa, mutta yhteishuoltajuus ei toiminut. Joko tyttö oli minun tai Rosan. Ja näillä näkymin hän oli Rosan.
Tunsin raivon ja surun kyyneleiden pakkautuvan silmiini. Hämmästyin. En ollut itkenyt aikoihin. Räpyttelin silmiäni, sillä aikomus ei ollut itkeä nytkään. Halusin vain sanoa suorat sanat tuolle naiselle, joka oli tehnyt minulle jo aivan liikaa pahaa. Hän oli vienyt minulta kaiken sen helvetin Kylensa kanssa!
Painoin nopeasti uuden viestipohjan esiin. Kirjoittaisin muutaman rivin Rosalle ja se siitä. Sitten unohtaisin hänet taas. Enkä enää ikinä puhuisi hänelle.
Rosalinda,
Minulla ei ole aikamusta palata sinun tekosi jälkeen. Ei edes tyttäreni vuoksi. Chelsea on turvassa ja se riittää minulle toistaiseksi. Toivottavasti tapaamme Chelsean kanssa joskus, mutta sinua en tahdo enää nähdä. En kaiken tämän jälkeen. Ja ongelmista sinä selviät loistavasti yksinkin. Me molemmat tiedämme kuinka hyvä olet valehtelemaan.
JasperNapsautin
Lähetä palkkia ennen kuin ehdin katua. Tämän jälkeen en enää ottaisi yhteyttä Rosaan, mutta tyttäreni halusin vielä nähdä. Edes kerran.
**
Olin painanut koko menneisyyteni taka-alalle ja keskittynyt vain ja ainoastaan juhliin. Olin valinnut vaatteet valmiiksi ja juuri parasta aikaa vedinkin niitä ylleni. Ne olivat juuri Alicen kuvailun mukaiset. Tässä asiassa luotin häneen täysin.
Sidoin kengännauhat vielä kiinni ja vilkaisin itseäni kylpyhuoneen peilistä. Kieltämättä, näytin jopa siltä että olin menossa juhlimaan. Illasta tuli mahtava, sillä minulla oli myös mahtavaa seuraa. En enää yrittänyt kieltää itseltäni tosiasiaa että olin ihastunut Aliceen.
Rosalinda ei enää kuulunut elämääni, joten miksen voinut vain antaa mennä sellaisen naisen kanssa, josta todella pidin? Alice oli nainen josta todella pidin.
Kuulin vaimean tuuttauksen ulkoa. Bella oli tullut hakemaan minua. Astelin kylpyhuoneesta ulos nopeasti ja vilkaisin kerran ympärilleni. Kännykkä - mukana, lompakko - mukana. Toisaalta, en tiennyt mitä sillä tekisin, sillä tietääkseni näissä juhlissa juoma oli ilmaista. Voisin maksaa ehkä taksin Alicen puolesta, se olisi todella herramiesmäistä.
Toinen kärsimätön tuuttaus. Hermoilinko minä? Vai mikä kumma tunne se vatsassa oikein oli? No, nyt ei ollut aikaa miettiä. Vilkaisin vielä kerran huonettani.
”Kaveri hei, Bella alkaa olla kärsimätön!” Emmett huusi, kun ulkoa kuului kaksi peräkkäistä tuuttausta.
”Joo, joo, tulossa ollaan”, huusin hänelle ja säntäsin ulos huoneesta. Emmett nojaili eteisen ovenkarmiin huulillaan kiusoitteleva, vino hymy. Pyöräytin silmiäni ja vedin takin päälle. Ulkona oli viileää. Enkä todellakaan unohtaisi sateenvarjoa tällä kertaa.
”Älä turhaan pidä kiirettä”, Emmett tokaisi, virneen vain levitessä. Tuhahdin ja pyöräytin silmiäni. Taas tuuttaus. ”Ei hätää, minulla ei ole mikään kiire todistelemaan tänne sinun ja Rosalien lemmenleikkejä.”
”Hienoa! Saammepa vihdoin viettää kahdenkeskisen illan”, Emmett virnisti ja risti kätensä rinnalleen.
”Hyvä juttu. Taidan jäädä Alicelle, sillä ei oikein huvita kuunnella koko yötä sängyn jousien kitinää”, tokaisin ja avasin oven ties kuinka monen tuuttauksen saattelemana. Nappasin mustan sateenvarjon käteeni ja heilautin toista kättäni Emmettille. ”Näkemisiin, herra McCarty.”
”Pidä hauskaa, Jazzy. Ihan tosi hauskaa”, Emmett naureskeli. Pujahdin nopeasti hämärään tihkusateeseen ja kiirehdin tumman auton luokse. Pujahdin auton takapenkille, sillä luultavasti Alice tahtoi istua Bellan vieressä edessä.
”Jasper, onko äiti opettanut mitä sana
ajoissa tarkoittaa?” Bella kivahti ensisanoikseen, kun istahdin auton tummalle nahkapenkille. Huokaisin syvään.
”Ei, Bella, äiti ei opettanut mitä tuo mystinen sana tarkoittaa”, vastasin kylmänrauhallisesti.
”No kannattaisi sitten mennä äidin tykö ja pyytää pitämään pienimuotoinen koulu tuosta niin-sinulle-tuntemattomasta termistä”, Bella tuhahti ja painoi reippaasti kaasua. Minua hirvitti miten kovasti hän ajoi hämärässä. ”Vaikean tehtävän annoit, sillä äiti makaa mullan alla.”
”Ai - olen pahoillani”, Bella sanoi kiireesti, ”mutta voisit silti opetella katsomaan kelloa.”
”Sananne on lakinne, rouva Masen”, naurahdin hiljaa. En ollut varma kuuliko Bella, mutta taustapeilistä saadun mulkaisun perusteella hän oli saattanut hyvinkin kuulla.
Pian auto kurvasi Alicen puodin ja samalla myös asunnon pihaan. Ei ihmekään sillä Bella ajoi todella lujaa. Varmasti oppinut tavan aina niin paheelliselta Edwardilta.
En nähnyt Alicen hahmoa tihkusateen takia ennen kuin takapenkin ovi avautui - täysin yllätyksenä minulle, olin ollut varma että hän olisi mennyt eteen istumaan - ja Alice istahti sirosti viereeni. Hänellä oli yllään valkoinen, olkaimeton silkkimekko, jossa oli pitkä halkio - aina reiden puoleen väliin saakka. Jaloissaan Alicella oli vaaleanpunaiset, mielestäni vaarallisen korkeat korkokengät. Hän näytti upealta.
”Näytätpä upealta, Alice”, sanoin hänelle kasvoillani luultavasti idioottimainen hymy. Alice vastasi hymyyn. ”Kiitos samoin, Jasper.”
”Tosin, tunnen oloni hiukan alipukeutuneeksi sinun rinnallasi”, lisäsin ja sain hänet naurahtamaan kevyesti.
”Tiedäthän, en voinut vastustaa kiusausta pukeutua kunnon pukuun”, hän nauroi ja hymyili sitten Bellalle, joka oli katsellut sananvaihtoamme taustapeilin kautta. Hänen huulillaan oli leveä, kiusoitteleva virne.
”Matkaan vain, Bella”, Alice sanoi tiukasti. Äänensävy kielsi selvästi Bellaa heittämään mitään kommenttia äskeisestä sananvaihdostamme, mutta siitä huolimatta Bella nauroi hiljaa. Sitten hän kuitenkin painoa kaasua ja ohjasi auton kohti Seattlea. Illasta tulisi varmasti mahtava.
A/N: Komma ois superkiva (:
