Vääränlaista täydellisyyttä (K-11, femme, Fleur/Ginny)

[Manteli]

Nimi: Vääränlaista täydellisyyttä
Kirjoittaja: Manteli
Ikäraja: K-11
Genre: romance, femme, oneshot, angst
Paritus: Fleur/Ginny
Beta: Kaakao, suuret kiitokset hänelle!
Summary: Fleur on Ginnyn tietämättä ihastunut häneen. Fleur on masentunut, kun Ginny ei huomaa tämän tunteita ja pitää häntä huonona ihmisenä.
Disclaimer: En omista (valitettavasti) hahmoja, mitä nyt leikin niillä.

A/N: Näin aluksi pahoittelen jos teksti on välillä tönkköä. Yritän parhaani kirjoittaessani tätä, mutta en olekaan ennen kirjoitellut femmeä, joten varautukaa pahimpaan. Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, mutta kertokaapa te mielipiteenne! Älkääkä ihmetelkö, kun yhdessä kohdassa vaihtuu imperfektistä preesensiin, se kuuluu asiaan. Tämä onkin ensimmäinen ficcini femmekymppiin.

***

Vaaleahiuksinen tyttö istui tummalla, puisella penkillä puutarhassa. Puutarha rehotti melkoisesti, minkä lisäksi pienet menninkäiset juoksentelivat käkättäen pahaenteisesti ympäri puutarhaa. Tyttö heilautti upeat hiuksensa pois kasvoiltaan. Hänen kalpea kätensä hapuili viereisellä pöydällä olevaa lasillista vettä. Tärisevin käsin hän nosti lasin huulilleen. Talon sisäpuolelta kuului puhetta, joka koveni jatkuvasti. Tyttö kohotti katseensa ovea kohti.
’’Miksi äiti laittaa meidät karkottamaan menninkäiset?’’ kuului tytölle kuuluva varsin kimeä ääni.
’’Älä valita, se on lystiä’’, pojan ääni tiuskaisi. Kuului kinastelua, kunnes puutarhaan vievä ovi aukeni. Ulos astui punatukkainen tyttö, Ginny Weasley, mukanaan veljensä Ron Weasley sekä Harry Potter. Tyttö oli tiuskaisemassa veljelleen vastaukseksi jotakin, kunnes huomasi vaaleahiuksisen tytön olevan puutarhassa. Hänen kasvoilleen kohosi inhoava ilme.
’’Onko minun pakko olla täällä? Katso nyt, limakin on täällä!’’ Ginny kuiskasi veljelleen ja Harrylle, tietämättä että vaaleahiuksinen tyttö kuuli selvästi, mitä hän sanoi.
’’Jos et halua tehdä tätä, voit häipyä!’’ Ron tiuskaisi. Ginny astui takaisin sisälle paukauttaen oven kiinni varsin äänekkäästi, mutisten samalla jotakin limasta ja veljestään. Fleurin huulilta karkasi huokaus.

Tiedätkö sinä miltä tuntuu olla vihattu? Tiedätkö, miltä tuntuu olla jonkun ihmisen syvästi vihaama ja halveksima persoona? Useissa tapauksissa luulisin, että sinäkään et pitäisi tästä vihaajasta, vai kuinka? Vihaisit tai ainakin inhoaisit ja halveksisit häntä takaisin. Silloin olisitte toistenne vihamiehiä. Mutta mitä tapahtuisi, jos rakastaisitkin vihaajaasi? Entä jos rakastaisit häntä niin, että se sattuu? Miltä se tuntuisi? Kuinka moni voi sanoa rakastavansa ihmistä, joka vihaa sinua, eikä voi sietää sinua silmissään? Ei varmasti monikaan, mutta minä voin.

Jos tunteeni ja rakkauteni sinua kohtaan olivat nakertaneet aikaisemmin, miten paljon ne raastoivatkaan minua nyt?
Tiedän, että olin sinisilmäinen ääliö, joka luotti siihen, että kaikki kääntyisi oikein päin. Nyt ymmärrän sen ja ymmärrän myös, että sain käytöksestäni rangaistuksen. En olisi saanut esittää olevani kiinnostunut yhdestä veljistäsi, en olisi saanut esittää niin, tiedätkö, täydellistä. Se oli virhe, jota kadun enemmän kuin mitään muuta. Miten sinä suhtautuisit minuun, jos olisin erilainen?

Auringonlaskun pieni, heikko valo leikittelee kasvoillani. Sen kultaiset säteet iskevät minulle silmää taivaanrannan takaa. Siitä lähtien, kun ilmoitin meneväni naimisiin Billin kanssa, olen istunut tässä usein. Tiedän, miten aamu toivottaa hyvää huomenta noustessaan. Uskoin niin moniin ihmeellisiin asioihin, mutta ajan myötä huomasin alkavani menettää uskoani niihin. Mutta huomasin myös, ettei unelmissa voinut elää. Ei enää, kun olin rakastunut sinuun.

Tahtoisin sinulta sen kauniin, pirteän hymysi, joka saa hymyn nousemaan kenen tahansa huulille. Tahtoisin katsoa sinua suoraan silmiisi, pidellä kättäsi ja suojella, jos se olisi tarpeen. Mitä tahansa, jos saisin sinut lähelleni. En kaipaa muuta kuin sinua, omaa pientä siivetöntä enkeliäni.

Pimeys oli laskeutumassa laakson ylle, kun ovi pamahti auki taas. Ginny asteli ulos ja huusi pojille näiden täytyvän mennä syömään. Kun Ron ja Harry olivat sisällä, Ginny loi vielä katseen Fleuriin ja lisäsi, että tämäkin voisi tulla syömään, jos heidän ruokansa olisivat kyllin hyviä hänelle. Ginny naurahti ja oli astumassa takaisin sisälle, kun Fleur huudahti: ’’Odota!’’ Ginny pysähtyi ja loi musertavan katseen Fleuriin. Hän katsoi tyttöä kysyvästi. Fleur avasi suunsa sanoakseen jotain, sulki sen ensin, mutta avasi sen uudelleen. 
’’Miksi... miksi sinä vihaat minua niin ’irveän paljon?’’ Fleur sanoi, äänessään häivä epätoivoa. Ginnyn silmät suurenivat hämmästyksestä.
’’Minä... en minä sinua vihaa, minä en vain... pidä sinusta’’, Ginny sanoi hitaasti rapsuttaen hajamielisesti päätään.
’’Miksi sinä et pidä minusta?’’ Fleur kysyi, nyt vaativammin. Jos katsoi tarkasti, saattoi huomata kuinka hänen silmänsä olivat täyttyneet kyynelistä. Ginny avasi suunsa, mutta sulki sen. Hän ei tiennyt mitä sanoa.
’’Minä en ymmärrä, mikset sinä pidä minusta’’, Fleur kiljahti silmät kyynelissä, ’’mitä minä olen sinulle tehnyt? Minä en inhoa sinua tai mitään, koska tosiasiassa... minä pidän sinusta, pidän erittäin paljon!’’
Ginnyn suu loksahti auki, kunnes hän tajusi sulkea sen.
’’Sinä... pidät minusta?’’ hän toisti hämmästyksissään. Fleur nyökkäsi heilauttaen taas hiuksensa silmiensä edestä. Ginny näytti miettivän tarkkaan, mitä sanoa. Mutta näytti, ettei hän keksinyt mitään sanottavaa, vaan tyytyi katselemaan maata.

Silloin Fleur huokaisi ja käveli Ginnyn eteen. Hän otti nuorempaa tyttöä leuasta kiinni pakottaen tämän katsomaan häntä silmiin. Ginnyn kasvot olivat pian yhtä punaiset kuin hänen hiuksensakin. Hellästi, mutta varmasti Fleur painoi huulensa tytön huulille. Ginnyn silmät suurenivat joko hämmästyksestä tai järkytyksestä, mutta hetken kuluttua hän rentoutui ja sulki silmänsä. Hän kietoi kätensä epävarmasti Fleurin kaulan ympärille, tunnusteli tarkkaan tytön muotoja omalla kehollaan.

Minuuttien jälkeen, jotka olivat tuntuneet ikuisuudelta, tytöt erkanivat toisistaan. Ginny katsoi Fleuria sanomatta mitään. Fleur hymyili hellyyttävälle punapäälle, ja käveli takaisin istumaan tuolilleen. Ginny empi hetken, mutta käveli Fleurin luo. Hän istuutui toisen syliin, käpertyi sinne kuin kissa. Fleur kietoi kätensä nuoremman ympärille, ja katseli hymyillen auringonlaskuun.

Minä en valinnut tätä kohtalokseni. Kohtalo valitsi minut.

[Arte]

Oih, todella suloinen! Luin juuri äsken yhden Pansy/Ginnyn, joten Ginnyn hahmo oli vieläkin mielessä aloittaessani tätä..

Aluksi ajattelin, että tämä on sellainen angstinen, missä Fleur vain istuu sivussa hiljaa. Luin katsos vahingossa viimeiset lauseet katsahtaessani, kuinka pitkä tämä on, ja päättelin sitten itsekseni, että tämä on angstinen. No, tokihan tämä oli, mutta ei loppuun asti.

Pidin Fleurin angstisuudesta (hoen tuota sanaa näemmä koko ajan). Se sopi hänelle. Ja miusta oli IC, kun hän vain tivasi Ginnyltä, miksei tämä pitänyt hänestä. Ehkä sittenkin olisin toivonut tähän agstista loppua, että Ginny vain olisi juossut sisälle ja kaikkea.. Mutta sitten tätä olisi toisaalta pitänyt jatkaa loputtomiin, jotta tyttöjen välejä saatiin tarpeeksi puitua, joten tämä oli hyvä näinkin. (:

Minullakin mielipiteet... Mutta pointtini oli, että luen sinulta mielelläni lisää femmeä, sitä kun ei ole koskaan liikaa. (;

[rimpsessakerpeera]

Vai muka kehno kirjottaja? Ja ensmäinen femme? Täähän oli hieno pieni tarina!

Mä tosin väitän olevani allerginen kliseille, joten en tosta lopusta oikein tykänny. Liian kliseistä mulle, että ensin angstataan siitä miten toinen vihaa toista, mut sit kuitenkin lopulta paljastuukin että toinenkin on rakastunu toiseen. Kraah. Mutta kliseistä on elämä rakennettu ja muuta soopaa.

Oli miten oli, tykkäilin tästä silti jostain kumman syystä. Liekö syynä ollu toi rauhallisen rento tunnelma mikä tossa vallitsee tahi tuo nätti kuvailu, mene tiedä. Tyksäilin erityisesti tosta aamun hyvän huomenen toivottamisesta ja auringon säteitten silmän iskemisestä. Näppäriä kuvailevia kielikuvia.

Uskoin niin moniin ihmeellisiin asioihin, mutta ajan myötä huomasin alkavani menettää uskoani niihin. Mutta huomasin myös, ettei unelmissa voinut elää.

Tääkin on valitettavasti niin totta. Voi kun voiskin säilyttää unelmansa ja toteuttaa ne. Mut ei se mee niin, todellisuus on liian ilkee sellaseen.

Ei teksti ollu ollenkaan tönkköä, tai mä en ainakaan kiinnittäny siihin mitään huomiota. Toimivaa tarinankerrontaahan tää on. Enkä ees huomannu tota aikamuodon vaihtookaan, olin näemmä liikaa tarinan lumoissa.

Sietääkin olla ylpiä!

[Scar]

Awww.. Ihana kertomus. Teksti ei ollut yhtään tökkivää, vaan se soljui lukiessa aivojen läpi ja jäi mieleen. Yleensä kun teksti menee aivojen läpi soljujen, en muista mitään.  
Oikein kiva, lisää vaan femmeä kirjoittamaan.

~Scar

[Kaatosade]

Oi, tämähän oli nätti. Kirjoitin juuri itse Fleurista, joten teki mieli lukea hänestä jotain sen jälkeen. Tämä oli jotenkin niin kaunis. Ajatus siitä, että Fleur kärsii siitä, että on ollut liian täydellinen, tuntuu hyvinkin mahdolliselta, ja sitä paitsi liian täydellisiä ihmisiä on helppo vihata, koska he saavat oman itsen tuntumaan niin riittämättömältä. Siksi tuntuu myös järkevältä, että Ginny vihasi Fleuria. Hyvä, että Fleur uskalsi ottaa asian puheeksi. Kiitos, nam.

[SnowBlind]

Oon lukenut tämän nyt kaksi kertaa. Ekalla kerralla lukaisin tämän ehkä vähän huolettomasti ajatukset toisella puolella maailmaa, jäi vähän lattea vaikutelma. Hyi minua.

Nyt kun luin tämän uudestaan ajatuksen kanssa keskittyen, tää olikin itseasiassa hyvä. Kaunista tekstiä ja kivoja kielikuvia. Loppu ehkä vähän laski tasoa, ihan vain kliseisyyden vuoksi.

Tuo aikamuodon vaihtelu oli ihan kiva piristävä lisä tähän.

Kyllä, kyllä... Pitää tästä vähän petraantua, niin ei tällaiset helmet mene hukkaan.

//edit: unohtui, tuo nimi on ihana <3

[Afeni]

Huomaan jostain kumman syystä päätyväni yhä useammin lukemaan romance angstia nimenomaan femmenä, mutta mikäs siinä. Voipi johtua siitä, että sellaiseksi tällä hetkellä koen tyttörakkauden ylipäätään, romanttiseksi angstaamiseks tai jotain, mutta ei siitä sen enempää

Alussa minusta Ronin ja Ginnyn kommentit kuulostivat jotenkin epäaidoilta. Siis tarkoitan nyt heidän ikäänsä nähden. Ehkä siksi, että menninkäisten kitkemisestä tulee mieleen Salaisuuksien kammio ja silloinhan Ron oli vasta 12, Ginny 11. Vika on siis todennäköisesti minun korvieni välissä, mutta jostain syystä heidän puheistaan minulle tuli vaikutelma kuin he olisivat vielä lapsia, vaikka todellisuudessa he ovat tässä ficissä jo teini-ikäisiä.

Kaikista eniten pidin kohdista, jotka oli kirjoitettu Fleurin näkökulmasta minä-muodossa. Ne olivat koskettavia ja tunteita herättäviä. Minusta olit onnistunut niissä tuomaan erityisen hyvin esille, millainen hänen olonsa oli ja mitä hän tunsi. Pisteet kotiin siitä. Osasit mielestäni kaivautua hyvin Fleurin pään sisään.

Loppu oli periaatteessa kliseinen, enkä hirveästi pitänyt siitä. Varsinaista vikaa siinä ei kuitenkaan ole. Suosin vain niin sanotusti onnettomia loppuja angstissa ficeissä. Ne ovat enemmän minun makuuni kuin onnelliset. Olit siis lopun toteuttanut hyvin, kuten ficin muutenkin, joten älä turhaan harmistu siitä, etten niin hirveästi lopusta välittänytkään.

Yleislinjaltaan minusta ficci oli todella hyvä. Alku vaikutti ehkä hitusen kankealta, mutta olit selvästi päässyt pikku hiljaa vauhtiin ja teksti kuulostaa koko ajan sujuvammalta, mitä pidemmälle sitä lukee. Tykkäsin siis tästä kovastikin. Kiitoksia lukuelämyksestä ^^

[jossujb]

Pyydän nyt heti kärkeen anteeksi jos toistan jotain mitä muut ovat sanoneet, kello on laittoman vähän aamulla ja luen tätä ennen työharjoitteluun lähtöäni, eikä huvittanut lukea muiden kommentteja.

Juh, näin siis ficin paritus oli ensinnäkin kiva, ficcilistauksestasi löysin. Siitä pitikin sanomani, että listauksessasi olevat linkit eivät toimi, ne kannattaa korjata. Mutta niin niin, Fleur/Ginny on mukavalla tavalla erikoinen ja jännä paritus, että pakkohan sitä nyt on kokeilla. Ja hyvinhän tuo onnistui, olit jotenkin saanut kirjoitettua fiiliksen niin, että voisin kuvitella heidän suhteensa olleen jotenkin noin.

Ajoittain, varsinkin alussa, tavassasi kirjoittaa oli jotain vähän katkonaista ja minun korvaani kömpelöä, mutta sulavuus minusta kasvaa loppua myöden oikein hyvin. Dialogi Ginnyn ja Fleurin välillä oli mainio ja hyvinkin todentuntuinen.

Ääh, jotenkin nyt aivot käy hitaalla, ei oikein keksi sanottavaa. Mukava ficci, kiva paritus, hyvä toteutus. Kiitos tästä.

T: jjb

[Naava]

Ihan hyvä.