Ficin nimi: Suurin aarre on ymmärrys rajaton
Kirjoittaja: Linne
Ikäraja: S
Fandom: Harry Potter
Hahmot: Luna Lovekiva
Genre: vähän angstia, toiveikasta draamaa
A/N: Tämä teksti syntyi
Kaarneen pizzahaasteesta. Käytetyt täytteet olivat
rucola: tekstissä viljellään yrttimaata
kirsikkatomaatti: teksti alkaa jollakin sitaatilla/lainauksella
mozzarella: pehmeä/lempeä kohtaus
pesto: hahmon unelma toteutuu
Kiitos paljon Kaarneelle haasteesta!
Olen jo pitkään pyöritellyt päässäni ajatusta Lunasta joka hylkää velhomaailman sodan jälkeen ja muuttaa asumaan jästien Lontooseen. Kirjoissa hän ei tunnu reagoivan juuri ollenkaan ilmiselvään koulukiusaamiseensa mutta nyt kun olen aikuisena asiaa ajatellut, niin pakkohan niin uskon sen tehneen hyvin kipeää. Niin syntyi ajatus Lunasta, joka asustelee Lontoossa, tutustuu jästimaailmaan ja kamppailee ystäviensä avulla sekä sodan että koulun aikaisia ikäviä muistoja vastaan. Sitä en osaa sanoa, palaako hän ikinä takaisin taikamaailmaan vai löytääkö paikkansa jästimaailmasta.
Tähän samaan sarjaan kuuluu myös raapalesarjani
Väritöntä valoa (S) Toivottavasti viihdyt tämän parissa!
***
Suurin aarre on ymmärrys rajatonLuna oli kuullut nuo sanat jo vuosia ennen kuin astui jalallaan Tylypahkaan. Hänen äitinsä, ylpeä korpinkynsi ja taitava ompelija, oli tehnyt niistä ristipistotyön joka keikkui edelleen heidän keittiönsä haalistuneella seinällä.
Enää hän ei ollut niin varma siitä, olivatko sanat totta. Mitä tieto oli koskaan hänelle tuonut muuta kuin hyljeksintää ja yksinäisiä tunteja makuusalissa kun muut istuivat oleskeluhuoneessa nauramassa ja juttelemassa?
Joskus hän toivoi, että hänen äitinsä olisi ollut Rohkelikko. Ehkä tämä silloin olisi kannustanut häntä hylkäämään kirjat ja tarttumaan luudanvarteen. Silloinkaan hän tuskin olisi ollut suosittu, mutta ehkä edes hyväksytty.
Sitä paitsi Rowena Korpinkynsi tuskin oli koskaan kasvattanut yrttejä.
Luna kyykistyi pienen yrttilaatikkonsa ääreen ja juoksutti kättään tuoksuvissa kasveissa. Ei koiruohoa, turpuherneitä tai suoliljaa: ihan vain basilikaa, rosmariinia ja minttua. Niiden ainoa taikavoima oli vatsavaivojen parantaminen.
Luna kohotti katseensa yrttilaatikostaan ja vilkaisi taivaalle. Kevät jätti hyvästejään. Aurinko lämmitti päivä päivältä enemmän eikä Lunaa palellut ollenkaan vaaleanvihreässä t-paidassaan ja katkaistuissa farkkushortseissa. Ne olivat kumpikin läheisen marketin hyllystä poimittuja, mutta silti hänen lempivaatteitaan. Kunpa hän ei olisi tuhlannut niin montaa vuotta hikoilemalla mustissa kaavuissa, kun oli olemassa shortseja ja hulmuavia sifonkihousuja. Jotkut nuoret jästit jopa leikkasivat housuihinsa reikiä pysyäkseen viileinä.
Luna istahti kovalle betonille ja pyyhkäisi otsatukkansa pois kasvoiltaan. Lyhyt tukka tuntui vieläkin vieraalta, mutta hän piti siitä. Siitä ei ollut niin helppo ottaa kiinni.
Hän ei ollut varma, saiko hänen nuhjuisen kerrostaloasuntonsa katolla edes kasvattaa yrttejä, mutta kukaan ei tuntunut laittavan sitä pahakseen. Hän näki harvoin naapureitaan ja nämä vaikuttivat haluttomilta puuttumaan toisten asioihin. Se sopi hänelle. Hänkin mietti mieluiten omiaan.
Joskus lapsena hän oli haaveillut omasta linnasta, jonka ympärillä kasvaisi valtava puutarha. Se olisi täydellinen piilopaikka narskuille, hyppiäisille ja kaikille niille otuksille, joiden hänen isänsä vakuutti olevan ihan oikeasti olemassa. Ja hän itse voisi kuljeskella puutarhan viileillä poluilla tuntikausia, niin kauan että ehtisi unohtaa että sellaistakin oli kuin maailma sen ulkopuolella.
Ehkä hän oli jo silloin ollut yksinäinen. Silloin kauan sitten, kun äiti oli juuri kuollut.
Nykyään hänen unelmansa olivat kutistuneet. Linna oli vaihtunut nuhjuiseen kerrostaloasuntoon jästien Lontoossa, puutarha pieneen keltaiseksi maalattuun laatikkoon täynnä taiattomia yrttejä (vaikka hän kyllä epäili että Neville oli viime käynnillään kuiskannut taian tai pari).
Mutta eipä hän enää linnasta haaveillut sen paremmin kuin puutarhastakaan. Se kuulosti yksinäiseltä unelmalta ja enää hän ei ollut yksin.
“Luna?”
Ginnyn pää pilkisti paloportaiden yläpäästä. Luna heilautti kättään.
“Täällähän sinä olet. Tule jo, Ron syö kohta kaikki eväät jos hänen pitää vielä odottaa. Mennään Hyde Parkiin, jooko?”
Luna nyökkäsi ja nousi seisomaan. Hän vilkaisi vielä kerran yrttejään ennen kuin meni.
Siellä, basilikan ja rosmariinin välissä, törrötti hänen taikasauvansa.
Hän oli askarrellut siihen pienen etiketin. Siinä luki
timjami.