Nimi: Meidän tähtemme, Ryoga
Tekijä: Millijoona
Ikäraja: G (S)
Genre: Angst, slash One-shot
Fandom: Ranma ½ Yukimura lisäsi fandomin myös alkutietoihin.
Paritus: Ryoga/Ranma, Ranma/Akane
Summary: Ranmalla on hetki aikaa ajatella poissaolevaa Ryogaa.
A/N: Tämä on tällainen enkatsonutänäänseitsemääjaksoaRanmaaputkeen ficci, kyhätty reilussa puolessatoista tunissa keskellä yötä, jolloin tulee parhaat inspikset. Voi olla vähän sekava. Kommenttia toivoisin, ensimmäinen yritykseni puoli ja toisin, mm. slashissa.
SPOIL., vähän viimeistä kirjaa.
Ryoga oli taas ollut melkoisen aikaa poissa, luultavasti harhaillut toisella puolella Japania, ja Ranma oli hämmästyksekseen huomannut olevansa hiukan huolissaan tuosta vahvasta mutta täysin suuntavaistottomasta pojasta. No, olivathan he sentään tunteneet toisensa jo pitkän aikaa ja olivathan he ystäviä, mutta Ranma ei silti oikein osannut määritellä tuota tunnetta, joka poltti hänen rinnassaan syttyvän kynttilän lailla. Eräänä yönä, kun Akane oli taas herättänyt hänet, hän oli huomannut nähneensä unta Ryogasta Akanen sijaan.
Hän ei yleensä muistanut uniaan, mutta sillä kertaa se oli jostakin syystä jäänyt tiukasti hänen mieleensä. Unessa Ryoga oli harhaillut keskellä viidakkoa, koettaen löytää tietä... Niin, minne? Sitä ei Ranma tiennyt, ja se oli kokonaan Akanen vika. Mutta Kuva Ryogan epätoivoisista kasvoista oli syöpynyt Ranman mieleen, eikä hän saanut sitä millään pois. Mitä hän oli etsinyt? Oliko hän haavoittunut? Jahtasiko joku häntä? Koettiko hän löytää tietään... Ranman luokse? Epätietoisuus raastoi hänen sydäntään kappaleiksi. Hän tahtoi tietää, mikä Ryogaa vaivasi, hänen täytyi saada tietää, mikä tuota miestä vaivasi. Raivo Akanea kohtaan oli jo hivenen laantunut,sillä eihän hän kokonaan voinut vaimoaankaan syyttää; hänhän se oli ensin unissaan potkinut Akanea.
Ranma hymähti pienesti, ja hymy nousi hänen kasvoilleen. Täällä on totta vieköön hiljaista aina, kun Ryoga ei ole maisemissa, hän huomasi äkisti ajattelevansa.
Läppäisy poskelle herätti hänet kuitenkin taas todellisuuteen. Hänellä oli jo vaimo, ja vaikka he eivät aina oikein tulleetkaan toimeen, he olivat silti naimisissa. Eikä Ranma aikonut olla uskoton vaimolleen; ei varsinkaan, jos uskottomuuden toinen osapuoli sattuisi olemaan mies. Mies, jonka hän oli tuntenut jo kauan, ja joka oli ollut toivottomasti rakastunut hänen vaimoonsa jo kauan aikaa. Mutta Akane ei ikinä olisi uskoton hänelle; vaikka hän yhä esitti vihaavansa miestään, olivat hänen tunteensa Ranmaa kohtaan tosiasiassa vielä syvemmät kuin Ranman vaimoaan kohtaan. Mutta silti, tunteet Ryogaa kohtaan olivat ylitsepääsemättömät. Se repi hänen sydäntään riekaleiksi. Tältä äidistä varmaan oli tuntunut, kun isä vei minut harjoittelumatkalle, kun olin pieni. Miksi Ryoga ei edes lähettänyt postikorttia, vaikka vain Akanelle? Silloin Ranmakin olisi saanut tietää, etä Ryoga oli hengissä ja voi hyvin, tosin oli vain riutua ikävästä – Akanea kohtaan.
Niin, Ryoga tuskin koskaan tuntisi häntä kohtaan niin kuin hän tunsi Ryogaa kohtaan.
Katsellessaan tähtitaivasta hänen mieleensä oli pälkähtänyt aivan pähkähullu ajatus pyytää Ryogaa jäämään joksikin aikaa, kun tämä seuraavan kerran harhailisi lähistölle. Akane varmaan ottaisi mielellään ”P-chanin” takaisin, mutta olikin eri asia, oliko Ryoga viimeinkin löytänyt tiensä Kiinaan ja kylpenyt hukkuneen miehen lähteessä. Jos näin oli päässyt käymään, ei olisi enää suloista pientä porsasta joka niin mielellään nukkui Akanen kanssa samassa sängyssä. Ranma kyllä huomasi tulevansa hivenen mustasukkaiseksi ajatellessaan Ryogaa edes possuna jonkun muun luona. Kateus on hyvin huono piirre ihmisessä. Akanen kasvot välkkyivät taka-alalla.
Mutta toisaalta, Ryogallahan oli hirvittävän huono suuntavaisto, hyvä että hän löysi ulos omasta kodistaan. Joten ehkä hän jäisi asumaan heille vähäksi aikaa, P-chanina. Jos siis ei löytäisi tietään Kiinaan ihmelähteille vaan onnistuisi jotenkin harhailemaan takaisin Tokioon. Silloin hän saisi taas nähdä hänet, koskettaa hänen kättään, otella hänen kanssaan, härnätä häntä kaikin voimin.
Toinen läppäisy kasvoille kirpaisi jo hiukan.
Lakkaa ajattelemasta tuollaisia asioita, en minä voi haluta Ryogaa! Minullahan on Akane!
Mutta eihän ajatustoiminta käskemällä lopu, kuten ei muisti ala toimia yrittämällä. Sen hän oli saanut kokea karvaasti muutamana viime kuukautena, jolloin Ryoga ei jostain syystä ollut pysnyt poissa hänen mielestään.
Jos ajattelisin vaikka Shampoota tai Ukyota voisin pitää itseäni miehenä, mutta kun ajattelen Ryogaa ja toivon taas, etten olisikaan kylpenyt hukkuneen miehen lähteessä, tunnen itseni jotenkin likaiseksi. Enhän minä kuitenkaan oikeasti toivo sitä... Kai.
Kolmas läppäisy sai hänet ajattelemaan Kasumia, joka oli avioitunut tohtori Tofun kanssa muutama viikko sitten. Enää Akane tuskin haikailisi siis hänen peräänsä.
Hän tuhahti itsekseen. Hän sai haikailla miehen perään, mutta Akane ei. Milloin hänestä oli tullut häin mustasukkainen? Varmaan silloin, kun hän oli huomannut haikalevansa Ryogaa, ja kuinka mies huomasi ainoastaan hänen vaimonsa, ei häntä itseään.
Taivaalle alkoi ilmestyä tähtiä, ja yksi niistä tuikki voimakaamin kuin muut. Ehkä Ryogakin katselee tällä hetkellä juuri tuota tähteä, ja ehkä hän toivoo tapaavansa minut taas.
Hymy kohosi hänen kasvoilleen pelkästä ajatuksesta Ryogasta tuijottamassa tähtiä ja toivomassa jotain, joka sopi hänelle niin huonosti. Ryoga rakasti naista, Ranman vaimoa, joka rakasti Ranmaa, joka oli kaksinaamainen ja rakasti Ryogaa sekä Akanea. Melkoinen soppa siitäkin kehkeytyisi, jos Akane pystyisi lukemaan ajatuksia.
Vaan kun ei pysty.
Niin, Akane ei pystynyt lukemaan ajatuksia, vielä ainakaan. Hän oli siis toistaiseksi turvassa, kunhan vain pitäisi sanat ja teot sisällään, tyytyisi vain tuntemaan kerta kerran jälkeen kovempaa tuskaa, koska ei voisi saada rakastamaan miestä muuten kuin kuvitelmissaan.
Ajatteleminen on maailman typerin asia. Miksi meillä on aivot, joilla ajatella, joilla pettää rakastamaansa henkilöä?
Ranma käänsi taas katseensa kohti taivasta. Tuikkiva tähti oli yhä siellä, mutta nyt sitä oli jo vaikeampi erottaa. Muut tähdet tuikkiva kilpaa ja toivoivat, että niiltä toivottaisiin jotain. Pystyisivätkö ne toteuttamaan toiveen, se olisi sitten toinen juttu. Hän ei kuitenkaan aikonut pistää loppua toivoaan pieneen tähteen, joka oli todellisuudessa luultavasti jättikokoinen.
Mutta täältä katsoen se näyttää niin pieneltä, niin pieneltä... Pienempi kuin Ryoga, jos katselisin häntä nyt ylhäältä päin.
Neljäs läppäisy ei tuntunut enää missään. Rakkaus taisi todella olla kuuro ja sokea, ja vielä kaikenlisäksi tunnoton. Hän pudisti päätään hymähtäen, sulki silmänsä ja kuvitteli Ryogan alasti eteensä.
Luoja, hänellä on hyvä kroppa. Ei yhtä hyvä kuin minulla, tosin, mutta silti.
Hän avasi taas silmänsä, ja hänen ja Ryogan tähteä oli nyt vaikeampi erottaa.
Milloin siitä tuli meidän tähtemme?
Ehkä ei ollutkaan niin väärin, että hän haikaili Ryogan perään. Kyllä Akanekin varmasti kaipasi jotakuta muuta kuin häntä. Ehkä hänkin oli ristinyt jonkun tähden itselleen ja jollekulle muulle. Ehkä Akanekin oli hänen laillaan uskoton retale. Tai sitten ei, vaan hän oli antanut itsensä miehelleen. Ehkä hän oli luovuttanut sielustaan jo aikoja sitten. Ehkä hän kaipasi miestään tälläkin hetkellä. Ajatus sai Ranman tuntemaan itsensä jollain tavalla rumaksi, kun kaipasi jotakuta muuta. Mutta sille ei voinut nyt enää mitään.
Hänen sydämensä oli mennyt jo aikoja sitten, vaikkei hän sitä ollut itse huomannutkaan.
//edit. Korjailen yöllisiä sössötyksiäni.
