Name: Jouluyö
Author: Pikkumyy
Rating: S
Beta: Ei ole, joten minä vastaan mahdollisista kirjoitusvirheistä.
Genre: Romance, fluffy, one-shot (ficlet)
Pairing: Ron/Hermione
Disclaimer: Rowling omistaa, enkä saa rahaa tai mitään. Kunhan annan mielikuvituksen lentää
Summary: Kaksi toisilleen tarkoitettua ihmistä löytävät toisensa jouluyönä.
A/N: Tämä on siis ficlet, eli melko lyhyt tuotos. Toivottavasti kuitenkin tykkäätte !! (:
JouluyöRuskeahiuksinen tyttö istui jäätyneen järven rannalla, tuijottamassa kaukaiseen yöhön. Tuhannet tähdet, joita oli kuin siroteltu pitkin yötaivasta, loistivat kirkkauttaan ja toivat hieman lohtua tytön rikkonaiseen sydämeen. Tähdet, ne olivat aina olleet paikalla, kun hän oli ollut pieni ja turvaton. Aina, kun hän oli tarvinnut lohdutusta ja suojaa, silloinkin, kun hän oli ollut pieni. Tyttö kohotti kätensä ja sipaisi kyynelen varovasti pois poskeltaan, peläten pienenkin liian äkkinäisen liikkeen rikkovan sielua vielä lisää. Äkkiä kyyneleitä tuli toinenkin, kolmas, neljäs... Kaikkia ei voinut enää estää, vaan ne vierivät pitkin siroa leukaa ja putoilivat hiljalleen lumeen muodostaen pieniä reikiä siihen, aivan kuten tytön sydämeen. Hän ei voinut enää katsoa järvelle, se toi liikaa hyviä muistoja mieleen ja satutti entistä enemmän. Oli liian hiljaista, kuului vain pieni tap, tap, tap, kun kyynelet koskettivat hiljaisesti kimaltelevaa hankea ja upposivat siihen.
Alkoi sataa lunta. Tyttö istui kylmässä hangessa, kohmettuneena ja jähmettynyt ilme kasvoillaan. Tuo ilme oli surullinen, se sama ilme joka yllätti hänet aina, kun hän itki. Hiutaleet leijuivat hiljalleen ja vähän ajan kuluttua tyttö oli aivan luminen, yltä päältä. Silti hän vain istui siinä kylmässä, omassa pienessä kuopassaan, joka oli muodostunut siihen hänen siinä istuessaan. Yötaivas ei enää hohtanut tähtineen; kaikki peittyi lumisateen alle. Hänkin. Tyttö sulki silmänsä, tässä olisi hyvä nukkua. Jos tähän nukahtaisi, huolet eivät enää painaisi, hän ei enää heräisi. Kaikki kärsimys olisi ohi. Sitten kaikki olisi hyvin… hyvin…
“Hermione! Hermione!”
Punahiuksinen poika yritti kahlata paksussa hangessa tytön luo, kylmän viiman puhaltaessa kasvoille ja tuivertaen pitkää, raidallista puna-kullanväristä kaulaliinaa.
“Hermione! Mitä sinä täällä teet? Sinähän kylmetyt tänne!”
Huoli näkyi pojan kasvoilla yhä kun hän kumartui tytön puoleen. Pojan ääni herätti tytön, hän oli jo melkein ehtinyt paleltua maatessaan silmät kiinni lumihangessa. Hän avasi silmänsä hitaasti ja nousi istumaan. Kyyneliä oli yhä tytön ripsissä ja niiden jättämiä jälkiä oli poskilla, ja pojan nähtyään tämä painoi päänsä ja tämän poskille alkoi hitaasti putoilla uudelleen hiljaisia, surullisia kyyneliä.
“Hermione?”
Pojan ääni oli hiljainen, täynnä huolta, mutta tytön lohduton ilme kertoi, ettei nyt ollut sanojen aika. Hän nojautui hiljaa poikaa päin, ja toinen kietoi varovasti kätensä tytön ympärille. Molemmat saivat toisen huuruisen hengityksen lämmöstä turvaa, maailma ei ollut enää paha paikka. Ilmakaan ei ollut enää täynnä turvattomuutta, vaan lopulta saatua lohtua. Poika kohotti varovasti, kysyvästi huulensa toisen huulille, ja tyttö vastasi suudelmaan. Hetki oli täynnä taikaa, vihdoin löytynyttä onnea. Kaksi pientä hahmoa istuivat lumihangessa jouluyönä, tiukasti toisiinsa painautuneena, eivätkä olisi koskaan halunneet päästää irti.
A/N2: Kommenttia toivoisin (:
