Title: Hetkeä ennen
Author: Ashtray
Pairing: jonkunlaista Hermione/Lunaa siellä on
Raiting: S
Genre: liveä angsti ja jonkunlaista romancenpoikasta
A/N: En oikeastaan tiedä, mistä tämä idea lähti. Katselin ikkunasta ensimmäisiä putovia lehtiä ja sitten sain päähäni, että mitä Luna ajattelisi ennen kuolemaansa ja... sitten vain kirjoitin. Eli Luna on tarkemmin määrittelemättä sairas ja kuolee pian.
FF100:een 012. Oranssi, ja kommentit on kivoja.
Hetkeä ennen
Ikkunani on liian pieni. Tai oikeastaan se ei ole edes oikea ikkuna, lumottu vain, mutta liian pieni se on joka tapauksessa. Haluaisin nähdä niin paljon enemmän. Näkymä on rauhalliseen puistoon, jossa ei ikinä näy ketään. Vain kapea hiekkatie ja puita, joiden lehdistä muutamat ovat jo kellastuneet. Saatan silti istua tunteja katsomassa ikkunasta ja odottamassa, että edes yksi lehdistä leijailee maahan.
Haluaisin nähdä vielä kerran, kuinka koko maailma muuttuu oranssiksi. Miten värit leijailevat puista maahan ja leviävät ympäriinsä, vaikka niitä kuinka yrittäisi haravoida kasoihin. Lämpimät värit, viileä ilma, haluaisin kaatua lehtien sekaan ja sitten illalla joutua nyppimään roskia hiuksistani. Haluaisin mennä vielä kerran etsimään kapsiaisia lehtikasojen alta. Isä lupasi keväällä, että menisimme tänä syksynä, jos vielä jaksaisin. Eiväthän ne päästäisi minua enää, vaikka jaksaisinkin. Isä lupasi myös, että olisin saanut ottaa Hermionenkin mukaan, vaikkei Hermione koskaan vaikuttanut erityisen innostuneelta ajatuksesta. Sanoin hänelle, että kyllä hän sitten tajuaisi, miten ihastuttavia kapsiaiset ovat, kun näkisi itse niitä. Hermione hymyili, enkä ollut ihan varma, mitä hän hymyllään tarkoitti. Mutta kyllä hän lupasi tulla.
Isä on tuonut kotoa sänkyni viereen pinon vanhoja Saivartelijoita, lueskelen niitä aina silloin, kun en jaksa tuijottaa lumotusta ikkunasta ulos. Hermione on tuonut minulle myös muutaman kirjan ja yrittänyt saada minut lukemaan niitä, mutta ei minua oikeastaan kiinnosta. En tosin ole sanonut sitä Hermionelle, ettei hän vain suuttuisi ja lakkaisi käymästä.
Hermione käy täällä useammin kuin kukaan muu. Hän tulee melkein joka päivä ja tuoksuu kirpeältä syysilmalta ja oransseilta lehdiltä. Se saa minut kaipaamaan aina vähän enemmän, mutta sitten Hermione tulee lähemmäs ja syystuoksuun sekoittuu Hermionen oma tuoksu, ja minun onkin ihan hyvä olla.
Hermione taitaa huolehtia minusta paljon enemmän kuin minä itse. Hän kysyy aina, miten voin, sattuuko, onko minulla hyvä olla. Hyvin, ei, kyllä, kunhan Hermione on siinä, eikä minulla muulloinkaan ole oikeastaan hirveän huono olla. Hermionea taitaa pelottaa hiukan. Kyllä minä sen ymmärrän, kyllä minuakin kai pelottaisi jäädä tänne ilman häntä. Mutta Hermione pelkää myös minun puolestani, enkä minä ymmärrä sitä. Hänen silmänsä kostuvat aina välillä, kun hän miettii ääneen, miten minä pärjään siellä, minne minä ikinä menenkin. Ei minua pelota, sanon Hermionelle, siellä on varmasti paljon oransseja syyslehtiä ja minä olen varmasti onnellinen.
Vaikka kyllä minustakin on vähän sääli, etten minä pääse näyttämään kapsiaisia Hermionelle. Mutta ehkä isä voi viedä Hermionen katsomaan niitä ensi syksynä.
