Diamond: Kiitos kommentistasi ^^ Kiva, kuulla, että luet tätä edelleen.
Sinulle tulee Mihailista mieleen Blaise? O_O Ei ole tullutkaan mieleeni. Julialla ei ole tässä tarinassa mitään hirveän suurta osaa, unohdan välillä hänen olemassaolonsakin
Minäkin pidän tuosta kappaleesta ja päätin heti, että se tulee tähän, kun kirjoitin tuota lukua.
Kyllä tämä vielä jonkun aikaa kestää. Olen suunnittelut, että tähän tulee 15 lukua ja epilogi
eli kyllä tässä vielä ehtii tapahtua.
A/N: Eli tässä tämä 11. luku niin kuin lupasin. Vladin pohdintaa koko luku täynnä, eli ei mitenkään jännää
Toivottavasti tykkäätte. Olisi kiva saada kommenttia ^^
11. Hetki
Vlad
“Mihail, tämä paita on aivan naurettava”, huokaisin pukukopissa ja katsoin itseäni peilistä, sininen ei todellakaan ollut minun värini.
”Tule nyt ulos sieltä, minä haluan nähdä sen”, Mihail valitti verhon toisella puolella.
”Jos kerran vaadit”, sanoin ja astuin ulos pukukopista.
Mihail purskahti nauruun pystymättä hillitsemään itseään. ”Se todella näyttää naurettavalta.”
”Minähän sanoin”, huokaisin ja ristin kädet rinnalleni. ”Miksi sinä valitset kaikki naurettavimmat vaatteet minulle kokeiltavaksi? Yritän ihan oikeasti löytää jotain kivaa.”
”Anteeksi”, Mihail sanoi hymyillen edelleen huvittuneesti. ”Kokeile sitä toista, se on enemmän sinun tyyliäsi.”
Menin takaisin pukukoppiin ja vaihdoin toisen kopissa olevan paidan päälleni. Mihail oli oikeassa, se oli paljon enemmän minun tyyliseni.
”Tule jo ulos sieltä”, Mihail sanoi kärsimättömällä äänellä.
”Ihan kohta”, sanoin ja ihailin paitaa peilistä. Vau, Sergey pitäisi tästä, ajattelin.
Ajatukseni saivat minut hätkähtämään. Ei minun pitäisi ajatella, mitä Sergey ajatteli siitä mitä minulla on päällä eikä siitä pitäisi edes välittää. Ravistin päätäni ja avasin verhon astuen ulos pukukopista.
”Tuo on paljon parempi”, Mihail sanoi ja iski silmää.
”Niin minustakin”, sanoin ja katselin taas itseäni peilistä.
”Mutta toisaalta, missä sinä nyt et näyttäisi hyvältä”, Mihail sanoi hymyillen.
Hymyilin hämilläni Mihailille ja sanoin: ”Minä taidan ottaa tämän.”
En ollut vielä tottunut Mihailiin poikaystävänäni, jos nyt häntä vielä voi kutsua poikaystäväkseni. Ensimmäisestä suudelmastamme oli kulunut vasta muutama päivä ja emme olleet vielä puhuneet suhteemme tulevaisuudesta tai vakavuudesta.
”Paljon kello on?” kysyin Mihaililta vaihtaessani takaisin omiin vaatteisiini.
”Vähän yli kolme”, Mihail vastasi hetken kuluttua.
”Minun pitää lähteä, tanssituntini alkaa neljältä”, sanoin ja liityin Mihailin seuraan.
Kävin maksamassa ostokseni ja lähdimme Mihailin kanssa kävelemään tanssisalille päin. Ostoskeskukselta ei ollut pitkä matka ja saavuimme tanssisalille jo ennen puolta. Jäin Mihailin kanssa pihalle juttelemaan, sillä tiesin, että pukuhuoneiden ovi ei olisi auki ennen kuin Sergey tulisi avaamaan sen eikä Sergeyn auto ollut vielä parkkipaikalla.
Tanssikilpailut, joihin minä ja Lucia osallistuisimme, alkoivat häämöttää jo liiankin lähellä. Vain muutaman viikon kuluttua me tanssisimme suurimmalle yleisölle ja ankarimmille tuomareille elämässämme. Olin stressannut kilpailujen takia jo viikkoja etukäteen ja pakottanut Lucian treenaamaan kanssani lähes joka päivä. Sergey tietenkin piti meille tunteja niin usein kuin halusimme.
”Quickstep ja rumba ainakin kaipaavat vielä paljon työtä. Toisaalta foxtrot ja paso doblekin ovat aika heikoilla vielä”, selostin Mihailille, kun näin Sergeyn ajavan pihaan.
”Älä viitsi, Vlad. Te ette voi tulla enää tuon paremmiksi kuin nyt olette”, Mihail sanoi ja pyöräytti silmiään.
”Aina voi tulla paremmaksi”, mutisin. ”Moi, Sergey.”
Sergey katsoi minua ja Mihailia hetken ja nyökkäsi sitten kohteliaasti meille molemmille ja jatkoi matkaansa sisälle.
”Mikä häntä vaivaa?” Mihail kysyi kummastuneena minulta.
Olin juuri vastaamassa, kun kuulin Sergeyn kutsuvan minua ovelta. ”Vlad, voit tulla jo lämmittelemään.”
”Nähdään sitten illalla”, sanoin nopeasti Mihailille ja juoksin Sergeyn perään sisälle ennen kuin Mihail ehti alkaa hyvästelemään minua kunnolla.
Kävin nopeasti vaihtamassa vaatteet ja menin sitten tanssisaliin, jossa Sergey sääteli juuri musiikkia. Hän ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, kun tulin tanssisaliin, mikä sai minut ihmettelemään hänen käytöstään entistä enemmän.
”Onko kaikki hyvin?” kysyin lopulta Sergeyltä, kun enää kestänyt epämiellyttävän pitkäksi venynyttä hiljaisuutta.
”Miten niin?” Sergey kysyi kääntymättä vieläkään katsomaan minua.
”Et ole sanonut minulle sanaakaan sen jälkeen, kun tulin tänne”, sanoin tuijottaen Sergeyn selkää.
Sergey huokaisi ja kääntyi katsomaan minua hymyillen. Hymy ei kuitenkaan ylettynyt hänen silmiinsä asti. ”Anteeksi, Vlad. Minulla on vain vähän huono päivä.”
Olin juuri vastaamassa Sergeylle, kun Lucia pelmahti tanssisaliin pirteänä niin kuin aina.
”Moi Vlad ja Sergey”, Lucia sanoi. Hän loi Sergeyhin varovaisen, mutta tutkivan katseen, joka ei jäänyt minulta huomaamatta.
Aloitimme tunnin käymällä läpi tekniikkaa eri tansseihin, sillä meillä oli jo valmiit sarjat kaikkiin tansseihin, mutta tekniikkaan piti vielä saada paljon parannusta ennen kisoja.
Sergey jatkoi outoa käytöstään ja vältteli minua niin paljon kuin tanssinopettajan oli mahdollista. Hän ei katsonut minua silmiin, kun hän puhui minulle eikä ollut muutenkaan oma hauska itsensä. Myös Lucia vaikutti äreämmältä kuin yleensä.
Kun pidimme lyhyttä juomataukoa sillä aikaa kun Sergey meni hakemaan jotain autostaan, kysyin Lucialta oliko tämä huomannut saman Sergeystä kuin minä.
”En minä ole tyhmä”, Lucia supisi ja katsoi minua kulmiensa alta. Mikä kaikkia vaivasi tänään?
”Tiedätkö mistä se voisi johtua?” kysyin.
”Mistä minä tiedän. Sinähän se olet hänen ystävänsä, en minä”, Lucia sanoi.
”Mikä sinuakin oikein vaivaa? En ole tehnyt sinulle mitään!” tiuskaisin Lucialle.
”Mieti sitä. Minä sain kuulla Julialta, että sinä ja Mihail suutelitte”, Lucia sanoi äreästi.
Naurahdin helpottuneena. ”Siitäkö tämä olikin kiinni? Hyvä on, olen pahoillani, että en kertonut sinulle heti. Olen itsekin ollut vähän sekaisin koko asiasta.”
Lucia katsoi minua näyttäen vähän leppyneemmältä. ”Saat anteeksi. Muistakin sitten ensi kerralla kertoa minulle heti, jos jotain tuollaista tapahtuu.”
”Kyllä, äiti”, sanoin ja virnistin Lucialle. Vaikka joskus (tai aika usein oikeastaan) Lucia oli ajaa minut hulluuden partaalle uteliaisuudellaan, hän oli silti ystäväni ja vähän kuin pikkusisko, jota en koskaan saanut.
”En kuitenkaan ymmärrä, miksi Sergey on noin outo”, mutisin Lucialle.
Lucia näytti vaivaantuneelta kuin tämä olisi salannut jotain. ”Lucia! Jos tiedät jotain, kerro minulle.”
”Minä en tiedä mitään”, Lucia sanoi ja räpytteli hermostuneesti silmiään.
Lucia ei ollut koskaan hyvä valehtelemaan. ”Nyt kerrot!”
Lucia potki lattiaa hermostuneena. ”Minä lupasin, etten kertoisi sinulle. Tai en ehtinyt varsinaisesti sanoa mitään, kun hän jo lähti.”
”Kuka lähti ja mistä? Kenelle sinä lupasit? Sergeylle?” kyselin ja yritin saada jotain tolkkua tanssiparini sanoista.
Lucia huokaisi alistuvasti. ”Ethän kerro Sergeylle, että kerroin sinulle?”
”En kerro”, sanoin.
”Lupaatko?” Lucia kysyi.
”Lupaan, lupaan”, sanoin kärsimättömänä. ”Kerro nyt jo!”
”Sergey kävi sinun juhlissasi ja luultavasti näki sinun ja Mihailin suutelevan”, Lucia sanoi hiljaa ja katsoi minua tarkkaan nähdäkseen reaktioni.
En saanut järkytykseltäni sanottua mitään. Sergey oli vihainen, koska suutelin Mihailia! Sen täytyi tarkoittaa, että hän välitti minusta muunakin kuin ystävänä. Puristin käteni nyrkkiin vihaisena. Miksi hän ei kertonut minulle aikaisemmin? Miksi hänen piti olla niin pirun epävarma?
”Eiköhän jatketa.” Sergeyn ääni keskeytti ajatukseni. Sysäsin tunteeni taka-alalle. Minulla oli aikaa miettiä niitä myöhemminkin, nyt piti vain keskittyä tanssitunnista selviämiseen lyömättä Sergeytä päin näköä.
Tunnin jälkeen menin nopeasti vaihtamaan vaatteet enkä jäänyt juttelemaan Sergeyn ja Lucian kanssa. Vaihdoin vaatteet ja pakkasin tavarani ennätysvauhtia. Olin juuri astumassa ulos pukuhuoneesta, kun tajusin Sergeyn seisovan aivan edessäni.
Jähmetyin paikalleni ja hetken katsoimme toisiamme silmiin. En ollut muistanut, miten ihanat silmät Sergeyllä oli, niin täydellisen tumman ruskeat. En ollut pitkään aikaan halunnut suudella häntä niin paljon kuin sinä hetkenä, kun hän seisoi siinä edessäni katsoen minua niin intensiivisesti silmiin. Sillä hetkellä en ajatellut, että olin vihainen hänelle tai mitään muutakaan, en edes Mihailia, varsinkaan Mihailia.
Minä olin kuitenkin ensimmäinen, joka käänsi katseensa. ”Moikka”, mutisin ja työnsin itseni Sergeyn ohi.
”Moi, moi”, Sergey huokaisi ennen kuin katosi pukuhuoneeseen.
**
”Vlad, maa kutsuu”, kuulin Mihailin sanovan. Räpäytin silmiäni ja vedin ajatukseni pois iltapäivän tapahtumista palaten takaisin Mihailin huoneeseen.
Hymyilin Mihailille anteeksipyytävästi. ”Anteeksi, olin ihan ajatuksissani.”
Mihail tuhahti. ”Sinä olet ollut koko illan ajatuksissasi. Tapahtuiko tanssitunnilla jotain?”
”Ei mitään erikoista”, vastasin ja kiitin onneani, että olin parempi valehtelemaan kuin Lucia.
”Saitko selville, miksi Sergey oli niin outo?” Mihail uteli.
”Hän sanoi, että hänellä oli vain huono päivä”, sanoin ja hymyilin Mihailille. ”Ei puhuta Sergeystä, varmasti keksit jotain mielenkiintoisempaakin puhuttavaa.”
”Minä keksin aina jotain puhuttavaa”, Mihail sanoi ja suukotti poskeani. Tunsin punastuvani; en ollut vielä tottunut Mihailin hellyydenosoituksiin. Tämä alkoi kuitenkin höpöttää jotain täysin tyhjänpäiväistä ja minä upposin taas ajatuksiini.
Miltähän olisi tuntunut suudella Sergeytä taas? Varmasti vielä paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Hänen pehmeät huulensa omillani, hänen lämpimät kätensä ympärilläni, hänen jäntevä vartalo omaani vasten… Hätkähdin hieman tajutessani, mitä ajattelin. En saisi ajatella näin. Se ei olisi oikein Mihailia kohtaan. En kuitenkaan voinut mitään, että aiempi kohtaaminen Sergeyn kanssa oli taas nostanut vanhat tunteeni pintaan. Hemmetin Sergey, miksi hänen piti sekoittaa pääni näin?
