Haluan kiittää kaikkia lukijoita, erityisesti niitä jotka ovat viitsineet tätä tarinaa kommentoida. Toivottavasti löydän taas jossain vaiheessa hyvän ficcin jota alan kääntämään... Mutta tässä sitten viimeinen luku: Enjoy! Luku 14. ReceptionEdward POV”Ensimmäistä kertaa: herra ja rouva Cullen”, Emmett sanoi kävellessämme ulkopuolelle häävastaanotolle .
'Lopultakin...Se vei kyllä aikaa ihan tarpeeksi.' -Alice
'Nyt perhe on vihdoin yhdessä.' -Esme
'Niin paljon rakkautta...' -Jasper
'He näyttävät niin onnellisilta.' -Rosalie
'Edward, olen ylpeä sinusta, poikani.' -Carlisle
'Eddie saa...' -Emmett
Perheeni ajatukset olivat täynnä onnea minua ja Bellaa kohtaan. Katsoin häneen. Hän oli uskomaton, kaunis, taivaani maan päällä...minun elämäni....minun vaimoni...minun Bellani.
”Sinä näytät kauniilta”, kuiskasin Bellalle, ja suutelin hänen kättään.
”Sinä näytät paremmalta”, hän kuiskasi takaisin.
”Okei, on onnellisen parimme ensimmäisen tanssin aika”, Emmett sanoi. Kun musiikki alkoi soida, vedin Bellaa kohti tanssilattiaa. Bella nojasi päällään rintaani, ja minä kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen.
”Paras päivä ikinä”, Bella sanoi hiljaa.
”Olen samaa mieltä”, vastasin samalla, kuin pyöritin häntä ympäri. Tanssin loputtua oli puheiden aika.
Ensin vuorossa oli Carlisle.”Edward, sinä olet kuin oma poika minulle, ja en välitä muusta kuin, että olet onnellinen. Ennen Bellaa - aion olla rehellinen - me olimme huolissamme sinusta. Mutta sillä hetkellä, kun Bella tuli sinun elämääsi, hän toi sinulle elämän. Ja kun hän tuli meidän muidenkin elämäämme, me kaikki saimme jotain uutta. Minulle ja Esmelle se oli tytär, Alicelle se oli paras ystävä ja Emmettille, Jasperille ja Rosalielle se oli pikkusisko. Kaiken kaikkiaan, Edward, Bella, olen iloinen teidän puolestanne”, Carlisle sanoi.
Seuraavana oli Alice.”Okei, Carlisle keskittyi Edwardiin, mutta minä keskityn Bellaan. Ennen meitä, Bellan elämä oli yksinkertaista ja tylsää. Herääminen, syöminen, koulu, läksyt, lukeminen, nukkuminen ja uudelleen... Mutta sitten me tulimme ja käänsimme hänen elämänsä ylösalaisin. Ja samalla hänkin käänsi meidän elämämme ylösalaisin.”
Sitten oli vuorossa Rosalien puhe.
”No, en ollut aluksi kovin riemuissani Edwardista ja Bellasta”, Rosalie sanoi. ”Etenkin siksi, että olin kateellinen. Halusin enemmän kuin mitään olla ihminen. En ymmärtänyt, miten Bella saattoi luopua siitä kaikesta.. Mutta kun me lähdimme, Edward...paremman sanan puutteessa, kuoli. Hän oli onneton ilman Bellaa, ja niin olimme me muutkin. Minä todella kaipasin Bellaa ja olen iloinen siitä, että hän on nyt osa perhettämme.”
Jasper päätti olla seuraava.”Aluksi Edward ja Bella olivat toistensa vastakohtia. Toinen oli ihminen, toinen oli vampyyri. Mutta he olivat hyvin samanlaisia. Kumpikaan heistä ei nähnyt itseään selvästi. Molemmat täydellisiä toisillensa. Edward, sinä olit kuollut, masentunut ilman Bellaa. Ja Bella, kun me löysimme sinut, olit lähes samanlainen. Ja nyt, te olette yhdessä, ja Edward ei voisi olla enää onnellisempi. Minun jos kenen se pitäisi tietää”, Jasper sanoi.
Esme jatkoi. ”Olen niin iloinen teidän puolestanne. On ihanaa, kun koko perhe on yhdessä ja onnellinen”, Esme sanoi. ”Edward, kuten Carlisle sanoi, etenkin minä, olimme huolissamme sinusta. Olin huolissani, koska et löytänyt tyttöä, joka oli fiksu, sievä ja välittävä. Sitten löysit Bellan. Älykkään, kauniin, epäitsekkään naisen, joka rakastaa sinua syvästi. Kun ensi kerran tapasin Bellan, hän oli hermostunut... Tarkoitan, kuka ei olisi. Hän oli tapaamassa vampyyripoikaystävänsä perhettä. Mutta ei, hän ei ollut hermostunut siitä mitä me olimme. Hän oli huolissaan siitä ettei ollut tarpeeksi hyvä. Bella, olet täydellinen hänelle jokaisella tavalla. Tarkoitan sitä sydämeni pohjasta.”
Esmen lopetettua Bella meni antamaan hänelle halauksen, jonka hän otti sydämellisesti vastaan.
Viimeinen puhe oli Emmettin.”Minulla on vain neljä sanaa tälle onnelliselle parille.
Eddie. Taitaa. Vihdoinkin. Saada.” Kaikki repesivät nauruun. ”Okei...Okei..Tiedän että annan heille ehkä eniten syytä murehtia, mutta voin sanoa ainoastaan, että olen iloinen, että te löysitte toisenne. Bella, sinä olet minun pikkusiskoni, ja Edward, olet minun veljeni....Mutta joka tapauksessa, te olette täydellisiä toisillenne”, Emmett sanoi.
Ilta meni täydellisesti. Bella heitti kukkakimppunsa, ja Irene nappasi sen. Ja minä riisuin Bellan sinisen sukkanauhan, ja Benjamin sai sen kiinni.
Ja lennolla Esmensaarelle, saatoin vain hymyillä vaimolleni Bellalle.
”Sinulla ei ole aavistustakaan, kuinka hyvältä tuntuu kutsua sinua vaimokseni”, sanoin hänelle, suudellen hänen kättään.
”Melkein yhtä hyvältä kuin se, että saa olla aina ja ikuisesti sen kanssa jota rakastaa”, hän sanoi, nojaten lähemmäksi minua.
”Aina ja ikuisesti”, toistin, suudellen häntä.