Tuota tuota. En tiedä, onko tämä ensimmäinen fikkisi, mutta täytyy sanoa, että paranneltavaa löysin melko paljon. Toivon kuitenkin, etten jätä kommentistani pahaa makua suuhusi, koska tässä on erittäin hyvää ainesta.
Ensimmäiseksi voisin huomauttaa, ettet mainitse missään vaiheessa, onko tämä jatkotarina vai pelkästään yksiosainen. Lopussa kuitenkin ymmärsin, että kyseessä on oneshot (= yksiosainen), koska loppu oli juuri niin
loppu. Jos päähenkilö
kuolee lopussa, tarina tuskin jatkuu.
Pituuden suurpiirteinenkin ilmoittaminen on suositeltavaa, sillä välillä luvut tai fikit loppuvat niin, ettei siitä saa selvää, onko kyseessä ns. lopullinen loppu. Asia on siinäkin mielessä hyvä mainita, sillä jotkut eivät välttämättä halua lukea ollenkaan yksiosaisia tai päinvastoin. Myös paniikkihäiriön olisi ehkä voinut mainita alkutiedoissa, mutten väitä sitä välttämättömäksi tiedoksi. Itseäni vaan sattuu kiinnostamaan aihe melkoisesti ja olisi ollut harmi, etten olisi lukenut tätä, koska tässä sitä kuitenkin esiintyi. Maininta saattaa saada osakseen lisää lukemista.
Tytön silmät kiilteli jo nyt kyyneleistä, vaikka hän ei edes ollut koulussa.
Koska tarina on muutenkin kirjoitettu kirjakielellä, tässä pitäisi mielestäni käyttää sanaa
kiiltelivät,. Passiivia käytetään puhekielessä usein monikon ensimmäisen persoonan kanssa, eikä se muuten haittaisi, ellei fikissä olisi muuten vastaavissa tilanteissa käytetty kirjakielellistä muotoa. Muuten en kirjoitusvirheitä löytänyt, vaikka teksti kieltämättä takkuili jonkin verran. Erityisesti pilkkuvirheitä löytyi niinkin paljon, etten viitsi kaikkia listata. Kannattaa muistaa, että konjuktioiden esim sanojen että, jotta, koska, kun, kunnes, mutta yms., eteen tulee lähes poikkeuksetta pilkku. Hyvä muistisääntö on myös, että pilkku tulee aina, jos virkkeen kahdella lauseella on yhteisiä lauseenjäseniä, eli jos niitä ei voi sellaisinaan laittaa erilleen, on käytettävä pilkkua.
Pidin kovasti tarinan ideasta, sillä mielestäni aivan rehellisestä koulukiusaamisesta kirjoitetaan liian vähän. Nykyään melkein jokaisessa fikissä esiintyy jonkinlainen paritus ja angstifikeissä vähintäänkin viillellään. Oli hienoa huomata, miten erilaista tekstiä yhdestä genrestä voidaan kirjoittaa, ja kuten jo aiemmin sanoinkin, suuret plussat paniikkihäiriöstä. Itse en ole sairautta kokenut, mutta uskon ottavan aika koville. Sitä paitsi sairauksista on todella mielenkiintoista lukea, tuovat aina hyvää lisämaustetta stooriin!
Oneshotit jäävät usein ihan tarkoituksellakin vähän epäselviksi, mutta olisin silti kaivannut päähenkilölle edes nimeä, etenkin, kun tätä ei ole kirjoitettu minäkertojalla. Fikin olisi voinut aloittaa käyttämällä sanaa tyttö, mutta sitten sulauttaa joukkoon jotenkin nimen, jolla jatkaa ja jonka korvata välillä hän -sanalla.
Kaiken kaikkiaan ficissä oli todella hyvä ja koskettava idea. Oneshotin tapaan teksti oli suoraviivaista, eikä tapahtunut mitään kovin suurta tai monimutkaista ja loppu jäi auki. Jatka toki kirjoittamista, aina kehittyy. (: