Nimi: Ollaan ihan hiljaa
Kirjoittaja: Eeta
Genre: Angst ja fluff lievinä
Paritus: Remus/Lily
Haasteet: Aakkoshaaste, FF100 sanalla 045.Kuu ja FF10 sanalla Valkoinen.
Ikäraja: Sallittu
Vastuuvapaus: Kaiken, minkä Rowlingin omaksi tunnistatte, oletettavasti kuuluneekin hänelle.
A/N: Pidän tästä ficistä itse oikein kovasti, mutta olisi mukava saada muidenkin mielipiteitä. Kommentteja siis tulemaan!
Kuunvalo paistoi kylmänä sisään hiljaiseen oleskeluhuoneeseen, joka oli Remusta lukuun ottamatta autio. Poika istui varjoisimmassa nurkassa ja yritti pidätellä itkua, muttei voinut kyynelilleen mitään. Ne valuivat vuolaasti hänen kasvoilleen ja putosivat hänen syliinsä.
Pojat eivät itke, Remus yritti toitottaa itselleen, mutta turhaan, sillä vahvemmat tunteet pitivät häntä vallassaan. Kuu olisi taas huomenna täysi. Remus ei halunnut sitä – hän ei halunnut taas jättää ystäviään, joihin oli vasta tutustunut, hän ei halunnut taas kokea muuttumisen aiheuttamia kipuja. Hän ei halunnut taas joutua suljetuksi siihen taloon yksi, omien pelkojensa ja varjopuoliensa vangiksi. Jospa James, Sirius ja Peter olisivat voineet olla hänen kanssaan…! Pitkä, äänekäs nyyhkäys pääsi pojan huulilta, mutta hän ei jaksanut välittää. Mitä väliä sillä, kuuliko joku? Mitä väliä millään oli loppujen lopuksi?
”Remus?”
Remus hätkähti ja kohotti katseensa. Joku oli sittenkin kuullut. Vähän pelästyneen näköinen, valkoiseen pyjamaan pukeutunut tyttö seisoi tyttöjen makuusaleihin johtavan portaikon edessä. Tytön punainen tukka hehkui hämärässäkin, ja Remus tunnisti hänet ensiluokkalaiseksi Lily Evansiksi, luokkatoverikseen.
”Mikä sinun on, Remus?” Lily kuiskasi tullessaan lähemmäs poikaa. ”Sattuuko sinuun?”
Remus nyökkäsi ääneti ja pyyhkäisi kyynelensä sivuun.
Pojat eivät itke. ”Älä murehdi”, Lily rauhoitteli ja istuutui Remuksen viereen. ”Ollaan tässä, ihan hiljaa, ja odotetaan. Kyllä se menee ohi.”
Huomisia kipuja Lily ei ehkä saisi pois, mutta auttoi Remusta unohtamaan ne. Tuntui hyvältä olla siinä, pitää toista kädestä ja istua puhumatta mitään. Silloin kuunvalokin näytti melkein ystävälliseltä.