Nimi: Matka aikuisuuteen
Kirjoittaja: MilzZzu
Genre: Romance
Paritukset: Sirius/James
Ikäraja: S
A/N: Ensimäinen varsinainen Hp ficcini. Joten tässä se nyt tulee, ei ole loistava mutta . . .yritin jotain
Sirius ei tahtonut aikuistua. Hän ei tahtonut tulla tylsäksi vanhemmaksi, joka hautautuisi työhönsä eikä ajattelisi mitään muuta kuin rahaa ja velvollisuuksia.
”Mutta ei aikuisena olo ole sellaista!”Lupin naurahti pojalle ja pörröttää hänen ennestään sekalaisena kasana sojottavia hiuksiaan.
”Mistä sinä tiedät? Oletko ollut sellainen?” Sirius kysyy ärtyneenä. Hän katsahtaa väsyneenä ympäri Rohkelikkojen oleskeluhuonetta mutta turhaan. James ei ole siellä.
”Varmaa taas ulkona sen Evansin kanssa. Juuri kun minä tarvitsisin häntä!” ”Älä sinä siitä vielä huolehdi. Olen varma, että kun tulee aika aikuistua, sinä olet täysin valmistautunut siihen”, Lupin hymähti ja nousi sohvalta. Sirius katsoi surullisena hänen peräänsä. Lupin oli kasvanut pituutta ja hänen leuastaan kasvoi muutamia hentoja parranhaivenia. Aikuisuus kurkki jo nurkan takana. Sirius huokaisi raskaasti ja sulki silmänsä. Tuli takassa lämmitti mukavasti ja poika vajosi hitaasti uneen.
”Sirius!!!!”
Huuto kaikui pitkin käytävää ja poika kääntyi katsomaan äänen tuottajaa silmät naurusta loistaen.
”Niin, James? Oliko Sarvihaarallani jotain asiaa?”
James käveli Siriusta kohti kasvot valkeina vihasta. Poika näytti niin komealta, hänen hiuksensa kiilsivät puhtauttaan ja silmät hehkuivat . . .tosin raivosta.
”Senkin ääliö karvakasa! Senkin räkäinen peikko! Senkin . . .Hemmetin koira!!!!!” James huusi vasten Siriuksen virnuilevia kasvoja. James tarttui pojan harteisiin niin että Siriukseen miltei sattui ja työnsi tämän kiviseinää vasten.
”Onko totta, että sinä muutiit ruokalassa joka ikisen Luihuisen päivällisen kasaksi . . .kasaksi koiran sontaa? Ja että sitten, vahingossa tietenkin, muutit myös Lilyn ruoan niin että hän sai varmaan ikuisia traumoja kouluruoasta! Hän on vihainen kuin räiskeperäinen sisulisko ja haluaa vakaasti tappaa minut vaikka selitin tuhat kertaa ettei minulla ollut osaa eikä arpaa tähän! Mutta tiedän kyllä että sinulla on!” James karjui ja puristi Siriuksen harteita kuin yrittäen hillitä käsiään kuristamasta edessään seisovaa poikaa.
”Oho. Vai otti Evans sen niin vakavasti. Kuule Sarvihaara, en minä . . .”
”Et tarkoittanut, niinkö? Ei ollut tarkoitus, eihän! Eihän se koskaan ole sinun tarkoituksesi Sirius! Ethän sinä koskaan tarkoita suututtaa tai satuttaa muita, muuten vaan!”James huusi ja ensimmäistä kertaa elämässään Sirius hieman pelkäsi häntä. Poika katsoi häntä silmät leimuten ja huulet vapisten vihasta.
”Niin sinä vain teet, kuin pahainen lapsi! Kasva jo aikuiseksi ja rajoita hieman! Miksi sinä vihaat Lilyä niin paljon! Miksi sinä aina haluat satuttaa häntä ja samlla minua !?”Sirius käänsi päänsä pois Jamesin silmien tulituksen alta ja kohautti hieman olkiaan.
”En minä tiedä . . .”
Se oli tietenkin vale. Totta kai hän tiesi miksi Evansin näkeminenkin sai hänen heti hamuamaan raivon vallassa taikasauvaa. Mutta koskaan hän ei kertoisi sitä Jamesille. Ei varsinkaan nyt, kun poika oli niin vihainen että tärisi.
” Et tiedä, et tietenkään. Voit kyllä tehdä mitä vaan sattuu huvittamaan mutta koskaan et ota siitä vastuuta! Silloinkin kun me kuljimme yhdessä ulkona ja teimme kepposia . . . Sinä olit aina ensimmäisenä juoksemassa pakoon!”James ärähti ja päästi vihdoin irti Siriuksen paidasta. Mutta nyt Sirius puolestaan suuttui.
”Minäkö? Minä suojasin aina teitä jottei kukaan meistä jäänyt kiinni! Ja miten niin kuljimme? Olemmehan me edelleen yhdessä ja käymme ulkona ja . . .”Sirius aloitti mutta James keskeytti hänet tylysti.
”Se on mennyttä nyt. Meidän on aika alkaa keskittyä tulevaan. Sirius, me valmistumme kohta. Meidän täytyy etsiä itsellemme ammatti ja alkaa katsella vähän seuraa.”
Sirius tuijotti Jamesia pahoinvoivana. Missä vaiheessa tämä muutos oli tapahtunut? Milloin Jamesista oli tullut . . . aikuinen?
”Evans . . .Evans varmaan kertoi sinulle oman mielipiteensä meistäkin, eikö?”Sirius sanoi hieman hämmentyneenä ja perääntyi hiljalleen Jamesin luota.
”Älä syytä häntä tästä! Tottakai me edelleen olemme ystäviä, mutta . . .Meidän täytyy rauhoittua.”
Sirius ei voinut uskoa kuulemaansa. Tuo ei ollut hänen Jamesinsa, hänen oma, villi, sekoileva Sarvihaaransa. Tuo . . .ihminen oli jonkun muun muokkaama ja pilaama.Se ei ollut James. Sirius ei voinut ymmärtää pojan muutosta. Hän tunsi pakokauhua ja kauheaa lopun tuntua ja miltei itki siinä paikassa,(mikä olisikin ollut hänen ensimmäinen julkinen romahtamisensa) mutta sai lopulta koottua itsensä. Sirius hämmästyi huomatessaan että olikin nyt hyvin, hyvin vihainen.
”Eli tähän kaikki siis loppuu. Et uskalla edes sanoa sitä suoraan, vaan teeskentelet että voimme edelleen olla ystävia! Niin kuin me koskaan enää voisimme olla, kun sinä kiellät meiltä ainoan asian joka koskaan on meitä yhdistänyt! Muistatko sinä edes, mitä kaikkea me olemme yhdessä kokeneet? Ei se ole ollut pelkkää huvia, niin kuin sinä näytät ajattelevan! Me muutuimme, opettelimme animaageiksi vain jotta voisimme vahtia Kuutamoa. Muistatko? Ja kuinka monta kertaa me kaikki melkein kuolimme estäessämme häntä tekemästä elämänsä suurinta virhettä ja tappamasta jotakuta viatonta ohikulkijaa!” Sirius huusi miltei koko keuhkojensa voimalla Jamesille eikä välittänyt vaikka poika alussa yrittikin hyssyttää häntä, vaan jatkoi entistä kovemmalla äänellä:
” Ja kun me muutuimme takaisin ja peittelimme Kuutamon vuoteeseensa . . .Olinko se vain minä vai tunsitko sinäkin suurta, voittamatonta lämpöä sisälläsi, joka peittosi alleen kaikki mustelmta ja pahat ajatukset? Myönnä se, Sarvihaara. Sinä et voi niin helposti lopettaa kaikkea ja ”rauhoittua”, kuten sinä asian ilmaisit. Emme me koskaan voi. Meillä on vastuu toisistamme ja jos se menee välillä sekopäisyyden puolelle, niin sen riskin minä olen valmis ottamaan!” Sirius lopetti henkeä haukkoen lauseensa. James katsoi häntä silmät suurina. Monta kertaa poika yritti sanoa jotain, mutta sanat kuolivat hänen huulilleen.
”Minä en ole pelkkää pintaa ja ulkonäköä. Minäkin tunnen ja ajattelen. Minäkin pelkään. Pelkään että sinä teet elämäsi virheen ja . . .lakkaat elämästä.” Sen sanottuaan Sirius kääntyi kannoillaan ja käveli hieman sekavana pois paikalta. James katsoi hänen lähtöään ja jos Sirius vain olisi kääntynyt, hän olisi nähnyt yhden ainoan kyyneleen valuvan muuten vakavana seisovan pojan poskelle.
Oli pilkkopimeää lukuun ottamatta kelmeänä mällöttävää kuuta taivaalla. Pian olisi aika Lupinin muutokselle. Sirius oli jo valmis, hän istui isossa takkuisessa koirahahmossaan Lupinin kouristelevan ruumiin äärellä ja odotti. Pian poika ei enää muistaisi kuka todella oli ja sattaisi pyrkiä ulos. Hän janosi joka kuu verta, mutta sitä hän ei tänään tulisi saamaan, siitä Sirius lupasi mennä takuuseen. Kuutamon tuskat ottivat lujalle mutta Sirius pyrki kovettamaan mielensä.Pian se olisi ohi ja Lupin ei taaskaan muistaisi mitään koko yöstä.
Siriuksen ajatukset eksyivät Jamesiin. Poika ei ollut ilmestynyt vahtiin ja Sirius tunsi olonsa harvinaisen pahaksi. Miksi hän välitti niin paljon? James oli selvästi valinnut, hän oli valinnut turvallisuuden ja yllätyksettömän elämän. Nyt vastuu Kuutamosta oli täysin Siriuksella. Silti poika ei voinut olla muistelematta kaikkia hetkiä jotka he olivat Jamesin kanssa jakaneet. Sirius muisti kuinka kauniilta James näytti muuttuessaan takaisin ihmishahmoonsa. Hiukset sotkussa ja lasit vinossa hän näytti niin suloiselta että Sirius oli kerran miltei kellistänyt hänet maahan ja suudellut häntä pitkään. Samassa Sirius tajusi mitä oli äsken ajatellut ja pakotti itsensä taas keskittymään.
Äkkiä Lupin päästi korviahuumaavan ärjäisyn ja nousi täyteen pituuteensa. Nähdessään Kuutamon ensimmäisen kerran ihmissutena Sirius oli miltei juossut oakoon. Mutta nyt hän vain katsoi sutta tyynesti ja esti tehokkaasti ruumiillaan sen pääsyn ulko-ovelle.
Yleensä ihmissusi oli melko rauhallinen, sillä olihan Lupin yhä sen sisällä ja se ymmärsi ettei takkuinen koira tahtonut sille mitään pahaa. Melkein aina se söi tyytyväisenä lattialle sitä varten tuodut riistat ja käpertyi sitten nukkumaan. Mutta nyt se oli jostain syystä hyvin rauhaton. Sirius perääntyi hieman lähemmäs ovea samalla kun ihmissusi asteli hitaasti häntä kohden. Nyt Sirius alkoi jo hieman pelätä. Enne James olisi seissyt hänen rinnallaan mutta nyt hän loisti poissaolollaan ja Sirius huomasi kaipaavansa häntä valtavasti. Ihmissusi lähestyi häntä edelleen ja sen silmät kiilsivät oudosti. Sirius haukahti sille varoittavasti mutta se ei tehnyt suteen minkäänlaista vaikutusta.
Äkkiä ihmissusi syöksähti Siriusta päin ja sen nopeus oli niin voimakas että koira kaatui maahan uikahtaen ja susi juoksi salamannopeasti ulos. Sirius kirosi ja nousi ylös. Hänen tassuaan poltteli oudosti, mutta nyt ei ollut aikaa miettiä sitä. Kuutamo olisi saatava kiinni enne kuin jotain pahaa sattuisi.
Ulkona kuu paistoi voimmakkaammin kuin koskaan. Sirius etsi koiransilmillään Lupinia mutta susi oli jo kaukana. Peloissaan Sirius lähti seuraamaan sen hajujälkiä ja kuuli sen ulvonnan jo matkojen päähän. Sirius laukkasi nopeasti sitä kohti muristen uhkaavasti. Susi katsoi häntä ja alkoi sitten lähestyä häntä kuin yhtä saaliistaan. Nyt Sirius todella pelkäsi. Ennen Sarvihaara ja hän olisivat kyllä saaneet ihmissuden takaisin mutta yksin . . .Oli pakko yritttää. Jos Lupin satuttaisi jotakuta, Sirius ei koskaan antaisi sitä anteeksi itsellen. Poika oli hänen vastuullaan nyt. Sirius haukahti äänekkäästi ja hyökkäsi kohti sutta.
Ihmissusi löi hänet leikiten taaemmas ja Sirius perääntyi hieman. Yksi uusi huitaisu suden suunnattomasta käpälästä ja koira lensi kaaressa kauemmas ja iskeytyi rajusti nurmikkoon. Ihmissusi lähestyi pyörryksissä makaavaa Siriusta ja sen silmistä paistoi nälkä . . .
Sitten, jotain hopeista hyökkäsi suden eteen ja potkaisi sitä rajusti jaloillaan. Ihmissusi perääntyi ja ulvoi vihaisesti. Sirius kohotti koiranpäätään ja katsahti ihaillen edessään seisovaa Sarvihaaraa. Hän hohti heikkoa hopeista valoa ja susi uikahti harmista. Sirus kömpi muristen ylös ja yhdessä hän ja James johdattivat Lupinin takaisin Rääkyvään Röttelöön.
Aamuaurinko valaisi Tylypahkan tiluksia saaden ne näyttämään miltei kultaisilta. Sirius istui Lupinin sängynpäässä ja paikkaili haavojaan samalla kun valvoi pojan unta. James istui omalla sängyllään ja näytti surulliselta. Kumpikaan pojista ei ollut sanonut sanaakaan ja hiljaisuus alkoi käydä painostavaksi.
Sirius huokaisi ja päätti pyytää anteeksi asiattomia sanojaan. Hän tunsi kipua sydämensä tienoilla tajutessaan että lausumillaan sanoilla hän päästäisi Jamesin lopullisesti menemään, muttei nähnyt juurikaan vaihtoehtoja. Sirius oli viime yönä, istuessaan ääneti vahtimassa Lupinia James vierellään, myöntänyt itselleen että piti hänestä enemmän kuin olisi saanut. Hän ei oikeasti vihannut Evansia henkilönä vaan vain tyttönä joka vei häneltä hänen rakkaimman ihmisensä. Tunnustustaan Sirius ei kuitenkaan aikonut Jamesille kertoa. Kun he eroaisivat, he voisivat sentään erota vain ystävinä. Oli turha tehdä asiaa enää monimutkaisemmaksi.
”James . . .Olen pahoil-”
”Älä. Älä sano sitä.”
Sirius katsahti yllättyneenä Jamesia. Poika vastasi katseeseen hymyillen hennosti.
”Sinä olit . . . täysin oikeassa. Minä olin hyvin itsekäs ja luistin omista velvollisuuksistani. Unohdin kaiken sen mitä olemme keskenämme jakaneet. Unohdin kuinka . . .Kiinni olen teissä. Minä olen pahoillani.”
Sirius hymyili takaisin Jamesille mutta poika jatkoikin puhettaan:
”Minä tulen kuitenkin muuttumaan. Koska on olemassa kaksi Jamesia; Lilyn James, joka on vastuullinen ja huolehtiva, ei keppostele eikä kaihda työtä. Ja sitten on vielä Siriuksen James, joka riehuu minkä ehtii, pilailee ja on vastuuton ja kaikissa tilanteissa täysi pelle. Sinun on ymmärrettävä tämä, okei?” James nousi vuoteeltaan ja käveli Siriuksen luokse.
”Kyllä minä ymmärrän. Kiitos”, Sirius sanoi ja pojat halasivat toisiaan nolostuttavan pitkään. Makuusalissa kuului vain kuorsausta ja kahden pojan hiljainen keskustelu.
”Sinä Anturajalka olet ollut niin kovin vakava viime aikoina. Nyt voisit lopettaa jos se vain sopii”, James nauroi ja pörrötti pojan mustia hiuksia.
”Minä kyllä lopetan mutta täytyihän minun jotenkin saada sinut järkiisi. Tule, mennään alas etteivät muut vaan herää ja ammu meitä kuoliaiksi sontapommeilla tajutessan ettei kello ole kuuttakaan vielä”, Sirius hymähti ja otti Jamesia kädestä. Poika katsoi hieman hämmästyneenä Siriusta muttei vetänyt kättään pois. Itse asiassa Siriuksen käsi oli mukavan lämmin ja pehmeä.
Alakerrassa Sirius kaatoi Jmesin pehmeälle sohvalle ja istui tämän viereen. James tiesi että pojalla oli jotain sanottavaa, sillä hän naksutteli sormiaan ja katseli kaikkialle muualle paitsi hännen. Sitten Sirius viimein kokosi itsensä ja sanoi:
”Kuule James?”
”Niin, Sirius?”
”Sinähän olet nyt Siriuksen James, etkö olekin?”
”Kyllä, niin taidan olla. Tällä hetkellä.”
”Ja Siriuksen James ei ajattele Evansia silloin kun on Siriuksen kanssa?”
”Niin kai, ajattelen teitä ja uusia piloja. Kuule, ajattelin juuri että miten olisi jos-”
”James. Jos sinä todella olet Siriuksen James etkä juuri nyt edes ajattele olevasi todella Evansin kanssa niin . . . Sittenhän tämä on ihan okei?” Sirius viimein lopetti lauseensa ja tarttui hellästi Jamesia leuasta.
”Sirius . . .Mitä sinä teet?” James älähti muttei vetäytynyt pois.
”James . . .Mitä sinä nyt ajattelet?” Sirius kysyi käheästi ja suuteli poikaa suoraan huulille. Suudelma oli melko nopea, mutta siinä oli niin paljon tunnetta että James olisi kaatunut rähmälleen maahan ellei olisi istunut sohvalla. Kun pojat viimein irtaantuivat oli molempien kasvoilla hieman pöllämystynyt ilme. Muutamaan minuuttiin he eivät sanoneet mitään. Sitten James hipaisi Siriuksen poskea aivan hellästi, kuin kädellä olisi ollut oma tahto.
”Siriuksen James sanoo . . .Että tee se uudelleen.” James kuiskasi ja Sirius nauroi pehmeästi.
”Hmmm . . .Mielihyvin . . .”
- - - - - - - -
”Sirius . . .Älä koskaan anna minun kasvaa aikuiseksi.”
A/N: Eli yritin tässä nyt jotain tarinaa kehitellä . . .Melkoisen kökkö tämä on, mutta kommatkaa ihmeessä ja kertokaa oma mielipiteenne.
