The Legend of Zelda, Harmaa iltapäivä //Osa 12|K-11, Zelda/Link Link/Sheik, slash

[Zino]

Pakko sanoa että GAH, eipä tällä taas kestänytkään tai mitään
Noh, pienen (puolivuotisen) kriisin jälkeen, sain sentään jotain edes aikaan.

Zeruda-hime: Mitä niillä rakentavilla? : D Niin toivotaan, Sheikistä ikinä tiedä tosin...
Rutturu: Mmm, hunajaa, namia : DD
Diamond: Sheik taitaa olla aika paljon OOC nykyään tässä XD Syytän liian pitkiä välejä, ja omaa nykyään erittäin hämärää ajatusmaailmaa. Pitkä väli oli taas, I'm such a lazyass. ..
Reptile: Ahh, kiitoksia kommasta.. Ja tuli yhtä pitkä väli! AAGH!
oneena: Ah, Saria -ficci. Saria on vaan niin huippu
Zeldafan: Projetki elpyy nyt. Ja toivottavasti pysyy elossa. Mitään kiireitä en voi syyttää, ei ole yksinkertaisesti kiinnostunut kirjoittaa mitään (muutakaan) ficciä oikeastaan tosi pitkään aikaan, mutta nyt näköjään jaksaa taas ideoida uusia lukuja. ^^


OSA 11

Sheik murahti unissaan, onnistuen kuitenkin heräämään tähän itse aiheutettuun ääneen. Yö ei ollut sujunut laisinkaan rauhallisissa merkeissä. Linkistä Soturi ei tosin tiennyt, mutta hänelle se oli ollut jatkuvaa painajaista. Sheikin unissa oli juoksennellut satapäin Gerudo-naisia jahtaamassa häntä, ei mikään varsinaisen miellyttävä kokemus, Kunhan he olisivat kaukana tästä paikasta, Sheik varmistaisi, ettei hänen tarvitsisi enää koskaan tulla takaisin. Unisena Soturi avasi silmänsä, jaksamatta kuitenkaan liikkua mihinkään. Huoneessa oli vielä sen verran hämärää, ettei aurinko olisi vielä millään voinut nousta. Hetken aikaa hän harkitsi silmiensä uudelleen sulkemista ja vaipumista levolliseen uneen lämpimän peiton alla, mutta ylös hyppääminen olisi tuntunut vain entistä hirveämmältä sen jälkeen. Vastahakoisesti Soturi riuhtaisi peitteen pois päältään; hänen olisi kuitenkin hyvä herätä ennen Linkiä, ettei tämä menisi tekemään taas mitään typerää.

Saatuaan hieman ajatuksiaan kasaan (yhä sängyssä maaten ja pää tiukasti tyynyssä), Sheik huomasi käden joka oli kiertynyt takaapäin hänen vyötärönsä ympärille, estäen häntä liikkumasta. Hetkessä Soturi tunsi poskiensa taas hehkuvan punaa, hän ei uskaltanut kääntää päätään, sillä tiesi liiankin hyvin kenelle ainoastaan käsi pystyi kuulumaan, jos se ei ollut hänen. Hetken hengitystä pidäteltyään, Sheik kuitenkin loi tarkentavan silmäyksen häneen kietoutuneeseen käteen hätkähtäen. Käsi oli aivan liian ohut ja hento ollakseen Linkin, eikä Sheik muistanut Linkin koskaan lakanneen kynsiään, sehän oli naisten (kuten Zeldan) puuhaa… Vastaus iski Soturiin nopeammin, kuin mitä Link pystyi vetämään Master Swordin kotelostaan.
   
Soturi riuhtaisi nopealla otteella käden itsestään irti, pompaten salamannopeasti pois sängystä, tai pikemminkin kaatuen salamannopeasti lattialle.

”MITÄ HITTOA?!” Sheik huudahti kauhuissaan kovaan ääneen, välittämättä siitä herättikö huudollaan ketään.

Hänen edessään, sängyllä, makasi punahiuksinen nainen aivan liian vähissä vaatteissa. Pian myös unisen Sankarin pää työntyi esiin peitteen alta.

”Mitä meuhkaat Sheik?” Link haukotteli leveästi, venytellen raajojaan, yhä silmät puoliummessa.

”Huomenta Sheik.” Nainen heidän sängyllään virnisti viettelevästi, saaden Soturin laskemaan katseensa lattiaan nopeasti.

”Ohhoh, meillähän on naisia sängyssä.” Link totesi hölmönä, huomatessaan Gerudon vieressään.

Sheik ei tiennyt olisiko hänen pitänyt raivota naiselle luvattomasta sänkyyn tunkeutumisesta vai Linkille, joka näkyi ottavan tilanteen aivan liian kevyesti. Soturi oli kuitenkin opetettu olemaan hillitty tunteidensa kanssa, eikä huutamisesta seuraisi kuitenkaan mitään hyvää. Huonoimmalla onnella muut Gerudot kuulisivat hänen mökästyksensä ja tulisivat katsomaan mikä oikein oli hätänä. Niinpä, hitaasti, Sheik nousi lattialta, luikahtaen sitten nopeasi oven luo.

”Menen laittamaan Eponan valmiiksi ja odotan sinua portilla…” Hän murahti, vilkaisemattakaan enää kumpaankaan huoneessa olijaan. Link jäi vain hölmistyneenä tuijottamaan kun toinen pyyhälsi ulos ovesta ilman minkäänlaisia aamutervehdyksiä.
   
Vaikka linnakkeessa kaikki olivatkin sotureita, he olivat silti naisia, eivätkä hypänneet suoraan sängystä ylös ja käytävälle. Laittautuminen oli iso osa Gerudojen jokapäiväistä rutiinia. Niinpä Sheik sai kävellä suhteellisen rauhassa käytävillä ilman minkäänlaisia iskemisyrityksiä. Ulkona hän puikahti äänettömästi Eponan luo, alkaen varustaa tätä tulevaa aavikonylitystä varten. Hevosesta ei tulisi olemaan hyötyä kuin aivan alkumatkasta, kunnes aavikko muuttuisi pelkäksi vellovaksi hiekkamyrskyksi. Silloin Eponan olisi muutenkin hankala kulkea, ilman kahta lisäpainoa selässäänkin.

Eponan kuntoonlaiton jälkeen Sheik täytti niin monta vesipulloa kuin mahdollista; hän ei ollut varma kuinka kauan matka oikein kestäisi. Hyvällä onnella se olisi ohi päivässä, huonolla muutamassa. Eikä Linkin seurassa yleensä ollut hyvää tuuria. Sheik huokaisi ajatuksissaan, katsahtaen taivaalle. Päivästä tulisi kuuma. Aurinko ei ollut edes kunnolla vielä noussut, mutta hänen olisi silti jo tehnyt mieli vähentää vaatetustaan. Mutta se olisi ollut erittäin harkitsematon keskellä Gerudoja. Vaatteiden riisumisen sijasta Soturimies päätti tiukentaa kasvosuojustaan. Hiekka suussa ei ollut mikään miellyttävä vaihtoehto sekään.
   
Sheik yllättyi nähdessään Linkin jo odottavan häntä porteilla, josta pääsi aavikolle. Hän oli luullut tämän olevan aamu-uninen, jolla olisi kestänyt pidempään päästä ylös sängystä. Ilmeisesti Soturi sai kuitenkin yllättyä iloisesti. Epona hänen vieressään pärskähti iloisesti nähdessään tutun vihreänuttuisen ystävänsä vilkuttavan iloisesti kaksikolle. Sheik heilautti kättään hieman; hän oli edelleen vähän närkästynyt Linkille aamuisten tapahtuminen johdosta. Soturi päätti kuitenkin piilottaa suurimman närkästyksensä, eihän Gerudo heidän välissään ollut kuitenkaan Sankarin syy. Toivottavasti.
   
”Sheik! Epona! Täällä!” Link huitoi innokkaana, aivan kun Sheik ja hevonen hänen vierellään eivät muka olisi jo nähneet häntä.

”Hei…” Sheik sanoi vähän turhan innottomasti. Link huomasi tämän ja hänen hymynsä pieneni aavistuksen.

”Hei Sheik, sori siitä aamuisesta.” Sankari virnisti kuin tietäen mikä toisen mieltä painoi. ”Vannon ettei minulla ollut mitään ideaa kuinka sänkyyn oli päässyt Gerudo. Nukun yleensä vähän liian hyvin yöni…” Hän jatkoi hieman anteeksipyytävällä sävyllä. Sheik koetti hetken aikaa näyttää tuimalta, mutta viimein Linkin vilpitön hymy ajoi loputkin Soturin pahasta tuulesta pois.

”Ei se mitään. Se oli vain hämmentävä tilanne. Olen kiitollinen kunhan vain pääsemme pois täältä.” Sheik huokaisi antaessaan silmiensä välittää pienen hymyn Linkille. Link kertoi asian järjestyvän heti kun he vaan tarkastaisivat vesivaransa ja astuisivat portin ulkopuolelle paahtavan kuumalle aavikolle. Niin kuin he tekivätkin.
   
Vaikka ilmassa ei ollut mitään myrskyn merkkejä, aavikolla hiekka pöllysi tuulen mukana kuin viimeistä päivää, hidastaen kolmikon matkaa armottomasti. Linkin kengät olivat jatkuvasti täynnä hiekkaa, mikä ärsytti Sankaria suunnattomasti, joten heidän täytyi vähän väliä pysähtyä, jotta Link sai kenkänsä tyhjiksi. Sheikin asu oli sen verran tiivis ettei hiekka vaivannut häntä. Suun edessä oleva kaapu esti mukavasti hiekan ja kuivuuden pääsyn Soturin suuhun, eikä tällä ollutkaan niin tukalat oltavat kuin ystävällään. Link huomautti asiasta hieman närkästyneenä johon Sheik tyytyi vain tuhahtamaan hyväntuulisena. Hänestä oli ihana olla ulkona, vaikkakin keskellä paahtavaa aavikkoa vellovassa hiekkamyrskyssä. Link tyytyi pyöräyttelemään Eponan kanssa silmiään.  Sheikahit olivat outoja, viimein tämä todisti sen. Tai sitten Sheik oli jo onnistunut saamaan auringonpistoksen.
   
Keskipäivän koettaessa heidän oli pakko pysähtyä lepäämään eroon hautautuneen rakennuksen varjoon, sillä ilma kävi jo tuskaisen kuumaksi. Jopa Sheikin "nautin luonnosta" – olo oli hieman haihtunut.

”Täällä on niin kuuma! Ja tämä pirun hiekka! Minulla on varmasti ainekset hiekkalinnaan housujeni sisällä.” Link marmatti samalla kun tarjosi Eponalle juotavaa leilistä.

”Olet kulkenut tämän jo kerran, luulisi sinun tietävän millaista aavikolla on.” Sheik huomautti, hörpäten ahnaasti omasta leilistään kulauksen raikasta vettä.

”Silti”, Link jatkoi valittamista, ”Spirit Temppeli oli paljon lähempänä kuin nykyinen kohteemme.” Sankari mietti, viitaten aavikon toisella reunalla odottavaan maahan, jonne heidän oli tarkoitus mennä. Sheik pysyi vaiti hänen vieressään, koettaen varastoida mahdollisimman paljon energiaa tulevaa taivallusta varten. Heillä ei todennäköisesti ollut mitään mahdollisuutta päästä pois aavikolta tämän päivän kuluessa, joten yöpyminen isossa hiekkakasassa oli ainut mahdollinen vaihtoehto.
   
Lepotauon kestettyä pidempään kuin olisi ollut sallittu, kaksikko keräsi kamppeensa kasaan ja tarttuivat Eponaa ohjaksista, lähtien jatkamaan matkaa polttavan auringon alla. Link tarkisti suunnan kompassista, varmistaen etteivät he kiertäneet kehää.

”Tiedän yhden kivimörskän muutaman tunnin päässä tästä. Se poikkeaa vähän reitiltämme, mutta voisimme yöpyä siellä. En oikein luota nukkumiseen pelkän hiekkadyynin alla.” Link ehdotti Sheikille sopivaa yömajaa auringon hieman jo laskiessa illan hämärtymisen merkiksi. Soturi tyytyi olkiensa kohotteluun. Hänelle kelpaisi mikä tahansa nukkumispaikka, koska vahtivuoro jäi kuitenkin suurimmaksi osaksi hänen harteilleen. Link olisi todennäköisesti liian väsynyt vetämään vahtia nuotion ääressä, joka tarkoittaisi jälleen yhtä unetonta yötä Soturille. Tai sitten hän neuvoisi Eponaa hirnumaan vaaran uhatessa. Sheik naurahti nopeasti omille ajatuksilleen, ja sai osakseen Linkiltä hämmentyneen katseen.

”Mikä on noin hauskaa? En löydä tästä tilanteesta oikein mitään nauramisen aihetta…” Sankari tuhahti närkästyneenä. Sheik virnisti hänelle vastaukseksi. Tosin Link ei tiennyt sitä, sillä kaapu peitti edelleen suurta osaa Sheikin kasvoista.
   
Heidän vierellään Eponan hirnahti sen merkiksi, että kohta aavikollakulkemis –mitta tulisi täyteen ja olisi aika pysähtyä lepäämään ja saamaan vähän heinää suuhun. ”Kohta, enää reilu tunti tätä vauhtia ja olemme paikassa jossa voimme viettää yön.” Sankari taputti hevostaan, koettaen saada sitä vielä jaksamaan kuumuutta vähän aikaa. Epona tuntui huokaisevan alistuvasti, mikäli se oli mahdollista hevosille, astellen kuitenkin yhä urheasti kaksikon rinnalla. Vaikka Sheik ei myöntänytkään sitä, myös hänen askeleensa alkoi painaa. Aavikolla kulkeminen ei ollut tehtävä helpoimmasta päästä. Soturi oli varma että myös Linkiä väsytti, hän oli aika ajoin havainnut Sankarin vilkuilevan kärsivän näköisenä jalkojaan. Ei sillä että Sheik olisi mitenkään tuijottanut toista miestä. Kunhan oli silloin tällöin silmäillyt huolestuneena, hän vakuutti itselleen.
   
Viimeisten auringonsäteiden myötä, myös heidän päivän urakkansa oli tulossa loppuunsa. Linkin mainostama kivimörskä oli ilmeisesti muuttunut hieman sitten Sankarin viimekäynnin. Hiekan päällä lepäsi muutama iso kivi ja siinä se.

”Mitä hemmettiä?” Link kirosi, ”ennen tässä oli joku talon tapainen.”

Sheik pyöräytti huomaamattomasti silmiään, istuen läheiselle kivelle. ”Noh, muuallekaan emme ehdi, joten tämä saa kelvata. Lepää, niin minä pidän vahtia.” Sheik sanoi, hörpäten samalla hieman juomaansa. Link tarjosi Eponalle syötävää ja laittoi viltin hevosen selkään, ennen kuin istahti Soturin viereen.

”Sinä valvoit viime yön, nyt on vuorosi levätä.” Link sanoi vakavalla äänellä, jonka tunnelman kuitenkin tuhosi Sankarin suusta päässyt pieni haukotus.

”Tuo taisi ratkaista asian” Sheik virnisti, taputtaen osaaottavasti ystäväänsä olalle. Link pysyi hiljaa.

”Kuule Sheik.” hän aloitti puhuen hiljaa, aivan kun olisi pelännyt jonkun kuulevan heitä. Soturi hymähti ilmoittaakseen kuuntelevan toista. ”Sitten kun saat oman kehosi, mitä ajattelit tehdä?” Link kysyi lopulta, saaden Sheikiltä kummastuneen katseen.

”Kuinka niin? Sitä mitä olen ennenkin tehnyt kai…” Soturi vastasi hieman ymmällään. Link puri huultaan, katsoen sitten Sheikiä silmiin.

”Niin, mutta nythän sinulla on vapaus valita, ei sinun tarvitse jäädä linnaan hoitamaan mitään tehtäviä mitä Zelda keksii. Saat oman elämän.”

”Miksi sinä kysyt tällaisia?” Sheik kysyi, vastaten Linkin katseeseen. Ilta oli tuonut mukanaan hämärän, mutta Linkin poskista pystyi silti näkemään punaisen hehkun.

”Ai, no ei mitään syytä…” Link sanoi, vaieten sitten, tuijottaen pientä ruohonkortta edessään. Sheik katseli vielä hetken toisen sivuprofiilia, ennen kuin muisti kääntää katseensa muualle.
   
Linkiä harmitti. Kahdestaan pitkällä matkalla Sheikin kanssa oli unelmien täyttymys.  Tai olisi ollut, ellei toinen olisi ollut niin hemmetin jääräpäinen. Miksei Soturi voinut vain yksinkertaisesti myöntää pitävänsä hänestä. Link oli liian nuori kuolemaan ilman kunnollista rakkauselämää takanaan. Häntä harmitti myös oma jääräpäisyytensä. Hän ei tekisi mitään hämmentävää ennen kuin Sheik myöntäisi palavan rakkautensa Sankaria kohtaan. Sitten hän voisi viimein ottaa pientä taukoa Sankarin hommista ja omistautua perhe-elämälle. Jos sitä siksi voisi kutsua. Mutta sitä odotellessa…

”Minä menen nukkumaan.” Link tokaisi kääriytyen toiseen heidän mukanaan raahaamistaan vilteistä. Sheik nyökkäsi vastaukseksi taistellen uupumista vastaan, pitäen vartiota heidän leirissään.
   
Yöllä ei odotetusti tapahtunut mitään. Sheik oli liian väsynyt vatvomaan mitään asioita, koskien tulevaan, mielessään. Hän vain istui paikallaan ja kuunteli toisen hentoa kuorsaamista. Seuraavan yönä hänen olisi pakko nukkua, ettei sammuisi kesken matkanteon. Sheik haukotteli huomaamattomasti, kääräisten vilttiä tiukemmin ympärilleen. Joskus aamuyön tunteina Linkin kuorsaus kävi liian meluisaksi, pakottaen Sheikin potkaisemaan toista. ”Ngh” Sankari mumisi unissaan, kierähtäen toiselle kyljelleen sekä Sheikin onneksi, lopettaen kuorsauksen. Loppuyöstä kumpikaan ei enää päästellyt ääniä, Sheik istui paikallaan lähes Zombimaisesti, samalla kun Link nautti hyvin ansaitusta unesta. Viimein, ensimmäisten auringonsäteiden aikaan, Epona hirnahti vaativasti, ilmoittaen matkanteon jatkuvan nyt. Link nousi haukotellen vilttinsä alta, oikoen jäseniään. Sheikin nousi ylös kiveltä, venytellen hieman käsiään ja jalkojaan, pakaten sitten nopeasti tavarat takaisin Eponan selkään. Link ei ollut sanonut vielä sanaakaan, eikä Sheik tiennyt oliko tämä vihainen vai vain jotain muuta.
   
Soturin onneksi toinen ei ollut pitkävihaista tyyppiä. ”Huomenta.” Link hymyili, puhdistaen kenkänsä hiekasta ties monennenko kerran. Sheik hymähti takaisin, tietämättä oikein mitä sanoa, tarjoten sitten leivän palaa toiselle syötäväksi.

”Tämä päivä vielä ja sitten, ihana nurmikko, kivikko, ihan sama mikä, kunhan ei tätä lentävää pölyä enää!” Link nauroi voitonriemuisena, eikä Sheik voinut estää itseään hymyilemästä.

”Lähdetään sitten, kun kerran on noin kiire.”

”Hyvä. Menoksi Epona!” Link huudahti iloisena, kaapaten Sheikin käden omaansa, johtaen joukkoa kuin paraskin komentaja. Epona pyöritteli silmiään omistajansa touhulle, samalla kun Sheik koetti kiskoa kättään irti toisen otteesta. Linkillä ei kuitenkaan ollut mitään aikomusta päästä kädestä irti. Soturin pyristelyjen tuloksena hän vain tiukensi otettaan.

”Link, osaan kävellä yksinkin!” Sheik tiuskaisi, mutta ei kovinkaan vakuuttavalla äänensävyllä. Link tyytyi naurahtamaan.

”Tätä kutsutaan ystävän  johdatukseksi. Ottaisin Eponaakin kädestä, mutta harmillisesti näen vain kavioita…”

”Todella harmi varmasti.” Sheik sanoi sarkastisesti, mutta lopetti valittamisen siihen. Ei hänellä ollut mitään toisen kättä vastaan. Kunhan ei kukaan eksyisi aavikolle katsomaan näkyä. Link vain virnisti hänelle, astellen ripeästi äärettömän hiekan keskellä, kohti paikkaa, jossa he viimein pääsisivät pakoon tästä helteestä. Eponan tuhahti väsyneesti, tietäen selvästi joutavansa kohta taas ratsuksi kaksikolle. Link nauroi hevosen myrtyneelle ilmeelle, hoputtaen heitä sitten kävelemään nopeammin.

Hänellä oli taas hiekkaa kengissä.

------------------------
A/N: Hyppiikö muilla tämä ruutu oudosti ylös kun yrittää kirjoittaa mitään vähänkään pidempää? Koska minulla hyppii, ja se tekee tästä hommasta tosi epämiellyttävää. Joten sori virhesitä, korjaaminen oli rasittavaa hommaa tämän hyppimisen johdosta... Vaikka tämä luku vaikuttaa lyhyeltä, niin se on samaa tasoa alkupään lukujen kanssa. Ilmeisesti innostuin vain jossain vaiheessa kirjoittamaan liian pitkiä lukuja. 

[oneena]

"Vastaus iski Soturiin nopeammin, kuin mitä Link pystyi vetämään Master Swordin kotelostaan."
Haha Aika nopeesti siis!
Hei hyvä juttu, jatkoa!
Eikä ollut mitenkään liian lyhyt, vaikka tietenkin pidemmänkin olisin jaksanut lukea.

[Meldis]

Haa, vihdoin!

No, ne oli melkein kiinni toisissaan, jos tuo gerudo ei olisi ollut tiellä, kaikki olisi ollut hyvin...joten hyväksyn heräämistavan. Hmm, Sheik OOCmaistuu. Mahtava sanavalinta tosiaan, mutta siis, ottaen huomioon sen, että hän ei ole koskaan ollut tekemisissä muiden naisten kuin Zeldan (jos sitä voi laskea) niin tajua kyllä. Ja toki tämä on herkullisempaa. 

Minulla on varmasti ainekset hiekkalinnaan housujeni sisällä.”

 

Liian vähän tapahtumia, vaikka Sheikin ajatusketjua on mukava lukea. Oooo, milloin he pääsevät sinne maahan? En malta odottaa. Ja sen patun on paras osata auttaa. Äh, ei tästä tule mitään enää. Kiitos, kiitos, kun vihdoin tuli jatkoa. Äläkä vain pidä noin pitkiä taukoja enää, eräs lilapäinen blondi suuttuu muuten. Huomaatko, ei tule enää yhtään mitään.  Jatkoaah.

[Zino]

oneena:Pidempia jatkoja jaksaa aina lukea, niiden kirjottaminen onkin sitten eria asia XD Kiitokseni kommentista!
Zeldafan:Ei kai se naisista tykkää, kun joutuu jakamaan kehonsa yhden kanssa
Diamond:Anteeksi, repeilen tuolle SheikOOCmaistuu -jutulle Hei ja mitä ihmettä? Minulla ei kestänyt puolta vuotta tämän kanssa tällä kertaa! LE GASP! O_____O


LUKU12


Sheik tyytyi istumaan puun varjossa Eponan seurana, sillä välin kun Link esitti tanssirituaalejaan (ainakin Link oli sanonut sen olevan tanssia), kiitokseksi aavikolta pois pääsystä. Sankari oli ollut melkein turhankin iloinen ruohikon näkemisestä, ei aavikko nyt sentään niin paha ollut. Sheik tökki hajamielisenä pientä hiekkakasaa edessään, jonka Link oli vapauttanut saappaistaan. Epona seisoi vain rauhallisena paikoillaan, selvästi nauttien puun varjon tuomasta viileydestä.

”Hei Link! Voisitko aikuistua, että pääsisimme jatkamaan matkaa?” Sheik lopulta huusi, kyllästyttyään toisen pelleilyyn. Link käänsi iloisen katseensa Soturiin.

”En voi. Teknisesti ottaen olen yhtä lapsi… Ja osoitan vain hieman kiitollisuuttani tätä upeaa metsikköä kohtaan!”

Sheik murahti, tarttuen Eponan ohjaksista, lähtien kävelemään kapeaa polkua pitkin, kohti kaukana näkyviä vuoria. ”Minne sinä nyt?” Kuului huuto takaa.

”Luulin, että sinulla oli kiire saada minut muutettua?” Sheik vetäisi oikeasta narusta, saaden Linkin nopeasti unohtamaan tanssin, ja liittymään kulkueeseen.

Kaksikko oli yhtä mieltä siitä, että pysyminen hieman syrjemmällä seudulla, olisi hyvä idea. Maa, jonka läpi heidän oli kuljettava, ei ajatellut Linkistä kovinkaan hyviä… Sankari katseli huolestuneena ympärilleen, johtuiko se vain hänestä, vai synkkenikö maasto heidän ympärillään. Vaaleat lehtipuut olivat pian takanapäin, antaen tilaa tummille havupuille. Heidän kävelemänsä polku johti suoraan yhteen tuollaiseen tummaan metsikköön. Auringon valo ei näyttänyt siivilöityvän sisään mistään.

”Tulee melkein mieleen Kakariko sateisina päivinä. Se oli ankeaa menoa se…” Link nurisi hiljaa heidän astuessaan sisälle metsään. Ei Sankari voinut itselleen mitään, hän oli tottunut auringonvaloon ja iloon. Tummat sävyt puistattivat häntä. Lisäksi ne toivat mieleen ne kerrat kun Sheik oli kadonnut hänen edestään jonnekin nurkan pimeyteen. Link vilkaisi vieressään kävelevää Soturia varovaisesti, melkein kuin odottaen tämän yhtä äkkiä katoavan. Sheik tuntui huomaavan tämän.

”Rauhaa Link, en minä ole menossa minnekään.” Soturi muistutti, saaden toisen rentoutumaan.

”Oletko sinä koskaan kuullut tästä paikasta?” Link vaihtoi puheenaihetta, samalla kun asteli hieman nopeampaa tahtia.

Sheik näytti mietteliäältä. ”En ole varma. Minulla kyllä on hämäriä muistikuvia, että Impa olisi maininnut tästä jotain. Aika synkkää kamaa, ei ehkä sinun korvillesi tarkoitettua.”

Link näytti närkästyneeltä vastauksen kuullessaan. Hän piti korvistaan, mutta ei laisinkaan pitänyt siitä, että häntä kohdeltiin välistä aivan liian ala-arvoisesti.

”Ilkiö.” Hän tyytyi tuhahtamaan, saaden Sheikin virnistämään: ”Tosi aikuismaista Link.” Soturi nauroi, motaten toista olkapäähän.

”Ehkä sinun ei pitäisi kutsua minua Linkiksi. Liian helposti tunnistettava nimi… Voitaisiin keksiä salanimet!” Link ehdotti, samalla kun hieroi lyönnin saanutta olkapäätään. Sheik kohotti kulmiaan. ”Salanimet? Oletko nyt ihan varma, ettei sinua tunnisteta jo pelkistä vaatteista?”

Sankari näytti hetken mietteliäältä, ennen kuin virnisti leveästi. ”Ehkä sinä annat minulle vaatteesi. Tuskin sotisopasi on kovin tunnettu täällä. Ja eivätkös Sheikahit ole aika pimeää kansaa?”

”Kiitos kohteliaisuudesta. Luuletko asian tosiaan helpottuvan sillä, että me vain vaihdamme vaatteita?”

Linkin hymy leveni. ”Kuka puhui mitään vaatteiden vaihtamisesta? Sanoin vain ottavani sinun vaatteesi.”

Sheik avasi suunsa kysyäkseen jotain, ennen kuin tajusi Linkin sanat. ”Senkin pervo! Miksi et vain kulje itse alasti täällä? Päästäisiin helpommalla…”

”Sitähän sinä haluaisit...”

Sheik katsoi Linkiä silmät suurina, valmiina protestoimaan, mutta saikin päähänsä vain häiritseviä mielikuvia Linkistä ilman vaatteitaan. Sankari huomasi tumman punan, joka välkkyi Sheikin kasvojen suojuksen alta. ”AHA! Sinä tosiaan haluaisit! Ja minä muka olin se pervo täällä…”

”Enkä! Nyt hiljaa!” Sheik ärähti, kääntäen katseensa muualle. Epona huokaisi hartaasti heidän takanaan. Toiset hevoset viettivät leppoisaa päivää laitumella ja tallilla. Hän oli joskus niin kateellinen niille. Ainakaan heidän ei tarvinnut kuunnella tätä tulevan pariskunnan ”riitelyä”.

Hevosen onneksi kaksikon kiivas väittely kuitenkin keskeytyi läheltä kuuluvaan räsähdykseen. Hetkessä Linkin käsi oli miekalla ja Sheik käsi syöksyi kohti miehen omaa asetta. Hetken koko joukkio oli pysähdyksissä, kuunnellen luonnon ääniä. Sitten ruskeankirjava orava syöksyi läheisen puun takaa heidän eteensä. Link rentoutui hetkessä. ”Se oli vaan harmiton kurre.” Hän huokaisi helpotuksesta. Taistelu keskellä synkkää metsää ei todellakaan olisi kuulunut hänen lempipuuhaansa. Myös Sheik laittoi aseensa takaisin piiloon. ”Kävellään nyt nopeasti tämän metsän läpi, täällä on liikaa vaanimispaikkoja. Yllätyshyökkäys ei olisi kovin mukava." Link nyökkäsi, vetäisten Eponaa narusta hieman kovempaan tahtiin.

***
”Valoa!” Link hihkaisi, kun hänen silmänsä erottivat loputtomalta tuntuvan pimeyden jälkeen heikon valon kajastuksen edestäpäin. Tosiaankin, muutaman kymmenen metrin päästä, he seisoivat jälleen valoisalla aukiolla. Aurinko tosin oli jo mennyt piiloon ja muutama raskaamman värinen pilvi ajelehti taivaalla, mutta muutoin ympäristö oli taas kirkkaana heidän edessään.

”Vähän sama tunne, kuin silloin kun pääsin pois sieltä hemmetin kaivosta. Kirkasta ja ihanaa.” Link intoili.

Sheik murahti jotain vastaukseksi. Hänestä oli toki helpottavaa päästä pois metsästä, mutta ei hän ollut aivan yhtä innostunut kirkkaasta päivänvalosta kuin ystävänsä. Sheikahit nyt vain sattuivat pitämään varjoista. ”Hienoa, että olet noin iloinen, mutta jatkettaisiinko matkaa. Minusta tuntuu, että kohta alkaa sataa…” Vaikka Sheikahit pitivät pimeydestä, sade oli silti aina yhtä inhottavaa. Eikä Sheikin tehnyt mieli sateen jälkeen heittää märkiä vaatteitaan pois ja kuivatella Linkin edessä. Siitä miehestä ei koskaan tiennyt mitään.

”Joo joo, jatketaan jatketaan. Turha on alkaa kärttyilemään.” Link hymyili, iskien sitten Sheikille silmää, aiheuttaen Soturille yhden ylimääräisen sydämen lyönnin. Linkistä ei tosiaankaan koskaan tiennyt, mitä tuli seuraavaksi.

Vähän matkan päässä tie teki mutkan, jonka takaa paljastui epäilyttävän näköinen silta. Sheik haki katseellaan muuta ylityspaikkaa, mutta ei nähnyt mitään muuta kuin kuilua jatkuvan oikealle ja vasemmalle. Sitten hän käänsi päänsä epätoivoisena takaisin siltaan heidän edessään. Sieltä täältä puuttui lankku, eivätkä sillan köydetkään näyttäneet kovin varmatekoisilta.

”Miksi näitä ei voida pitää kunnossa? Tai tehdä edes jostain kestävämmästä materiaalista…” Link nurisi. Yksin olleessaan, hän olisi toki voinut heilauttaa itsensä toiselle puolelle Hookshotin avulla, mutta Sankaria ei huvittanut jättää hevostaan oman onnensa nojaan siltaa ylittämään. ”Sheik, onko sinulla mitään muuta ratkaisua?” Link toivoi toisen keksineen ratkaisun pulmaan. Kuin häntä masentaakseen, Sheik pyöräytti päätään kieltämisen merkiksi.

”Minusta tuntuu, että meidän on pakko mennä yli.”

Link huokaisi raskaaksi. Miksi mikään ei koskaan ollut helppoa? Hänen tuurillaan he, sillan ylitettyään, huomasivatkin olevansa väärällä puolella, mikä tietäisi lisäylityksiä. ”Hyvä on… minä menen edeltä. Tule Epona.” Link huikkasi, astuessaan alistuneesti askeleen lähemmäs siltaa. Sheik kuitenkin pysäytti hänet.

”Minä menen edeltä.” Soturi sanoi, painuen samalla Linkin ja Eponan ohi, kohti tuulessa huojuvaa siltaa. Sankari ei tällä kertaa vastustellut, vaan seurasi Sheikiä sillalle. Hän tiesi toisen olevan paljon notkeampi ja nopeampi, ja jos edessä sattuisi jotain epäilyttävää, Sheik olisi tilanteen tasalla nopeammin kuin Link. Silti vihreänuttuisen miehen sydäntä kouraisi. Hän ei tiennyt mitä tekisi, jos näkisi Sheikin putoavan sillalta hänen silmiensä edessä. Alhaalla rotkossa oli sumua niin tiheänä pilvenä, ettei Link edes ollut varma, kuinka pitkä pudotus olisi, ja mitä alhaalla odottaisi.

”Tule jo!” Soturi katkaisi toisen ajatukset, viittoen häntä hyvän matkan päästä. Link rutisti Eponan ohjaimia tiukemmin käsissään, astuen ensimmäisen lankun päälle.
Matkan aikana, muutama lankku tippui heidän jalkojensa alta, mutta onneksi kumpikaan miehistä ei mennyt niiden mukana. He etenivät hitaasti ja varovasti, pysähtyen aina suurimpien tuulenpuuskien ajaksi seisomaan. Silta natisi ja huojui, muttei muuten antanut mitään merkkejä sortumisesta. Viimein Sheik kosketti jälleen multaista maata sillan toisella puolella.

”Enää pari metriä Link!” Hän hymyili, ojentaen kätensä kohti Linkiä ja Eponaa, valmiina vetämään kaksikon pois sillalta.

Link näytti peukalollaan kaiken olevan hyvin, astuen viimeisiä askelia tarttuen sitten Sheikiä kädestä. Sankari oli juuri astumassa pois sillalta, kun hänen takaansa kuului kamala räsähdys. Siltaa kannatelleet narut olivat viimein napsahtaneet poikki, saaden lankut putoilemaan pimeyteen, mukanaan kaikki ne jotka olivat sillä hetkellä olleet puiden päällä. Hetken Linkin käsi kauhoi tyhjää, hänen sitten painuessaan alaspäin, sumua kohden.

Viime hetkellä Sheik sai kuin saikin tartuttua Sankaria ranteesta, estäen tämän putoamisen pimeyteen. Linkin toinen käsi piti kuitenkin vielä kiinni Eponan ohjaksista, ja hevosen paino veti maalla seisovaa Soturia pari tuumaa lähemmäs reunaa, ennen kuin tämä sai tukevan otteen sillasta jäljellä olevasta puupalkista. Palkki kuitenkin natisi pelottavasti Sheikin otteen alla, ilmoittaen, ettei jaksaisi niin kovaa painoa enää kauaa.

”Sheik!” Link huusi kauhuissaan, tuntiessaan toisen miehen käden lipsuvan otteessa. Sankarista tuntui kuin hänen vasen olkapäänsä lähtisi kohta sijoiltaan. Epona hirnui villisti hänen alapuolellaan.

”Link! Yritä ylöspäin! Minä en jaksa enää kauaa, tämä palkki irtoaa kohta!” Sheik huusi takaisin. Linkin nosto ei olisi ollut tehtävä eikä mikään, mutta hevonen oli liian painava jopa Sheikin kaltaiselle soturille. Jos he eivät olisi nopeita, koko kolmikko syöksyisi pian alaspäin hurjaa tahtia.

”Minä en pysty! Epona! Minun käteni, se ei jaksa enää kauaa!” Sankari sai juuri ja juuri huudetuksi. Hänen vasen kätensä oli tulessa, saaden koko kehon vääntyilemään kivusta. Mutta Link ei ikimaailmassa päästäisi irti Eponan ohjaksista. Sheikin ote luisti taas muutaman millin. Heillä oli enää muutama sekunti aikaa.

”Minun otteeni ei pidä enää kauaa Link!” Sheik karjui, koettaen samalla epätoivoisesti nostaa ystäväänsä ja tämän hevosta takaisin maalle. Hän tunsi kätensä olevan kiinni enää Linkin sormissa. ”Epona ei! Lopeta!” Kuului alhaalta epätoivoinen mutta samalla vihanen huuto, saaden Soturin katsomaan Linkiä uudelleen. Sankarin alapuolella roikkuva hevonen oli ryhtynyt määrätietoisesti järsimään omia ohjaksiaan. Huuto juuttui jonnekin Sheikin kurkkuun.
   
Juuri kun Soturin ote Linkistä meinasi pettää, Epona puraisi viimeisen kerran kovaa ja päättäväisesti ohjaksiaan, saaden rikottua ne. Aika ei kulunut hidastetusti. Link ei ehtinyt nähdä pelkoa hevosen silmissä, ennen kuin tämä oli jo kadonnut heidän näköpiiristään. Sankarin suu oli yhä jähmettyneessä huudossa, vain ääni puuttui. Samalla, painon hävitessä, Sheik riuhtaisi yhdellä nopealla liikkeellä Linkin takaisin maalle.

Link ei enää tuntenut kipua olkapäässään tai rakkojen polttelua kämmenissään. Hänen  hevosensa, ei, ystävänsä, oli juuri syöksynyt rotkoon Sankarin silmien edessä, eikä hän ollut kyennyt tekemään mitään. Link ei ollut kyennyt pelastamaan… Epona oli uhrannut itsensä, hänen takiaan, heidän takiaan. Sankari ei enää kyennyt ajattelemaan mitään syöksyessään uudelleen kohti rotkoa. Epona olisi siellä jossain alhaalla, jos hän vain pystyisi… Vahvat käsivarret kuitenkin estivät Linkin matkan kohti rotkon pohjaa. Sheik oli kietonut kätensä tiukasti toisen ympärille, estäen tätä hyppäämästä kohti varmaa kuolemaa.

”Älä. Sinä et enää voi tehdä mitään.” Soturi kuiskasi rauhoittelevasti toisen korvaan. Linkin keho valahti turraksi Sheikin edessä. Hetkeen ei kuulunut mitään, eikä kumpikaan liikkunut. Sitten Sankari niiskaisi kuuluvasti, alkaen nyyhkyttää hillittömästi. Hän kääntyi Sheikin sylissä miestä kohden, haudaten kyyneleiset kasvonsa miehen rintaa vasten. ”Minä en voinut pelastaa…” Link sopersi kyyneliensä seasta heikolla äänellä. Sheik ei sanonut mitään, puristi vain toisen tiukemmin rintaansa vasten, silittäen tämän vaaleita hiuksia. ”Mitään ei ollut tehtävissä, älä syytä itseäsi.” Hän lopulta kuiskasi tuntiessaan Linkin tärisevän hillitsemättömästi sylissään.

Link itki hiljaa hyvän aikaa Sheikin sylissä, kunnes vastentahtoisesti niiskautti viimeisen kerran, irrottautuen sitten toisesta miehestä. ”A-anteeksi.” Hän sanoi heikosti, silmät punaisena itkun jäljeltä. Sankarin ei todellakaan ollut tarkoitus itkeä Sheikin edessä. Hän yllätyksekseen, Sheik kuitenkin nosti kätensä Linkin poskelle silittäen sitä hellästi. ”Jos tilanne ei olisi tämä, haluaisin suudella sinua niin kovasti.”

Linkin silmät revähtivät suuriksi sanat kuullessaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt reagoida mitenkään, kun Sheik oli upottanut hänen vielä yhteen vahvaan ja lohduttavaan halaukseen. Sitten Soturin lämpö oli poissa, tämän noustessa takaisin seisomaan.

”Tiedän että Epona järkyttää sinua, mutta meidän pitää päästä suojaan, täällä alkaa kohta sataa kovaa.” Sheik sanoi katsoen samalla taivaalle, joka oli nyt jo kokonaan tummien pilvien peitossa. Kuin Soturin sanojen vakuudeksi, muutama raskas pisara tipahteli maanpintaan yläilmoista.

Sekaisin viime minuuttien tunteista, Link nousi seisomaan hatarille jaloilleen. Sheik kiersi avuliaasti käsivartensa Sankarin vyötärön ympäri, kun alkoi näyttää siltä, että tämän jalat pettäisivät hetkellä millä hyvänsä.

Sateen hiljalleen voimistuessa, kaksikko kiiruhti läheiseen pieneen syvennykseen suojaan. Sheik laski Linkin istumaan maahan, koettaen sitten etsiä sopivan isoja lehtiä vahvistaakseen suojaa. Link tyytyi vain istumaan paikallaan, tuijottaen eteensä lasittunein silmin. Hän ei enää tiennyt mitä ajatella. Eponan menetys oli selvästi aiheuttanut hänet kuulemaan harhoja. Sankari olisi voinut vaikka vannoa kuullensa Sheikin juuri sanoneen haluavansa suudella Linkiä. Mutta sehän oli mahdotonta… Link vilkaisi hermostuneesti edessään touhuavaa Soturia. Vai oliko?


--------------
A/N: Hipsheijaa, sainhan minä uuden luvun kirjoitettua. Hyvällä tuurilla saatte jatkoa tämän vuoden puolella!

[Meldis]

Tämä on telepatiaa! Juuri muutama tunti sitten mietin kaikkien ficcejä, joihin ei ole tullut pitkään aikaan jatkoa ja tämä tuli mieleen ja tulin lukeneeksenikin tätä hieman. JA sitten tuli jatkoa. 

Sinä julma, ilkeä, pirullinen saasta! Ei Eponaa voi tappaa. Ei voi. Ei voi. EI VAAN VOI. Jos se kuilun pohja olikin tosi lähellä ja siellä oli pehmustettu pohja niin ääntä ei kuulunut. Ja sitten Epona vaeltaisi sinne maahan sen ptun luokse yksinään ja olisi vastassa Linkiä ja Sheikiä, kun he tulevat. Jooko, jooko, kiiiilttii.
Jos perun tuon ekan lauseen. Mutta silti tosi ilkeää. Epona on ihana, maailman paras hevonen, voittaa 6-0 kaikki Spiritit ja Hallavaharjat.

No, muuta nyt ei sitten oikein ehtinyt tapahtuakaan, mutta riitelyä on kiva lukea. Eponan aikaisemmat ajatukset saivat hepan kuulostamaan ihan ihmiseltä.  Ja loppu oli söpö, jos ei lueta Eponaa mukaan.

Elämä on. Mutta toivon jälleen jatkoa.