Tämä on minun ensimmäinen fan fictionini.
Pairing: Harry/Draco
Genre: Angst, Romance
Rating: K-11
Pituus: 24 sivua(word)
Tekstini betasi: Cleantha
Haluan kiittää betaani ja lukijoita, jotka jaksavat lukea koko tekstin. Ruusut ja risutkin ovat tervetulleita.
*ärsyyntynyt* On se niin kiva kun fini tukee valmiita muokkauksia. Voitteko kuvitella miten ärsyttävää on laittaa kaikki kursivoinnit uudestaan? *pettynyt* Fini ei tue näköjään keskitystäkään... *pettynyt* koko fic ei mahdu yhteen viestiin.. Toivottavasti se ei teitä häiritse.
Hormipulverissa Uitettu Tikari[/b]
Vihreässä tulessa tumman pojan ympärillä kieppui uusia ja uusia tulisijoja. Poika alkoi olla jo hieman huonovointinen. Vaikka hän oli matkustanut ennenkin hormipulverilla, ylenpalttiseen kieppumiseen ei ikinä tottunut. Oudointa oli se, ettei poika muistanut heittäneensä hormipulveria kenenkään tulisijaan, eikä hänellä ollut aavistustakaan, minne hän oli matkalla. Lopulta vihreä tuli sysäsi hänet päin tummaa ja suurta tulisijaa.
Tulisija sylkäisi pojan keskelle mitä synkintä olohuonetta. Missään ei näkynyt pienintäkään valon kajastusta; ainoa valo tuli valtavista ristikkoikkunoista. Ulkona paistoi hopeinen täysikuu. Poika nousi ylös paksulta, tummalta matolta ja katseli ympärilleen. Suorakulmion muotoon maton ympärille oli aseteltu sintsipäällysteisiä tummanvihreitä sohvia ja nojatuoleja. Niiden välissä oli muutama pieni pöytä, ja keskellä mattoa oli valtava, tummasta puusta tehty matala pöytä.
Poika ei ollut ikinä ennen nähnyt tätä paikkaa. Hänen jalkansa alkoivat kuljettaa häntä eteenpäin kuin itsestään. Jalat johdattivat hänet pois isosta huoneesta, tummasta puusta tehdyn oven läpi. Poika oli päässyt pitkään käytävään, jonka seinillä riippui tauluja. Taulujen hahmoista suurin osa nukkui. Poika oli kuitenkin aivan varma, että osa vain esitti nukkuvansa ja oikeasti tarkasteli häntä. Muutama hahmo pakeni äkkiä kehyksistänsä, pois näkyvistä. Yhdenkään taulun alapuolella ei kuitenkaan ollut minkäänlaista nimilaattaa, joka olisi kertonut, kuka taulussa nukkui tai olisi pitänyt nukkua.
Poika käveli hitaasti käytävän toiseen päähän ja avasi uuden oven, joka oli täsmälleen samanlainen kuin edellinenkin. Pitkin käytävää oli ollut paljon samanlaisia ovia, mutta jotenkin jalat vain kuljettivat poikaa juuri sille ovelle. Sen takaa avautui suuri halli. Keskellä oli valtavat portaat, jotka kaarsivat yläkertaan kahteen eri käytävään. Näky oli kuin suoraan kauhuelokuvan kartanosta. Ainoa ero oli, että kaikki, mikä olisi kuvattu elokuvassa verenpunaiseksi, oli tummanvihreää. Kaikki värit olivat tummia, eikä missään ollut edes yhtä ainoaa sytytettyä kynttilää. Ympäri seiniä oli kehyksissään riippuvia tauluja, hopeisia kynttilänjalkoja ja valtavia ristikkoikkunoita. Ikkunoista ei tosin nähnyt kunnolla ulos, koska ulkona oli niin pimeää.
Pojan jalat alkoivat kuljettaa tätä ylös tummanvihreällä matolla päällystettyjä portaita. Hän jatkoi kävelemistään portaiden yläpäästä vasemmalle ja avasi käytävän viimeisen oven ja astui sisään. Nyt poika oli saapunut huoneeseen, joka muistutti hieman huonetta, johon hän oli alun perin saapunut. Tämä huone oli kuitenkin pienempi, eikä siellä ollut takkaa. Huoneessa ei myöskään ollut yhtä ainutta taulua. Siellä oli neljä ovea, joista yksi oli raollaan ja siitä näkyi hieman valoa. Poika käveli huoneen toiseen päähän ja työnsi ovea vielä enemmän auki.
Näky oli mieltä järkyttävä. Samanikäinen poika istui kirjoituspöydän ääressä ja kirjoitti sulkakynällä pergamentille. Poika oli vaalea, hänellä oli platinanvaaleat hiukset, jotka olisivat olleet muuten tyylikkäät ja hienot, mutta nyt ne olivat sekaisin, likaiset, takkuiset ja ylikasvaneet. Pojan tukka rehotti kuin ylipitkä nurmikko. Hänellä ei ollut paitaa päällä. Hänen ihonsa olisi ollut kaunista, silkkistä, vaaleaa marmoria, mutta siinä oli kamalan näköisiä, vaaleita arpia, jotka kuitenkin erottuivat selkeästi muusta ihosta. Ei tässä vielä mitään, mutta poika itki epätoivoista, katkonaista itkua ja hänen suustaan karkasi välillä tuskaisia voihkaisuja. Pöydän kulmalla oli tyhjä lasi, joka yhtäkkiä tippui lattialle ja hajosi pirstaleiksi oven välissä seisovan pojan jalkoihin, kun vaalea poika hylkäsi sulkakynänsä paperivuoren reunaan aiheuttaen ketjureaktion täyteen ahdetulla pöydällä.
Tumma poika katsoi jähmettyneenä pirstoutunutta lasia jaloissaan. Hänen korvissaan soinut nyyhkiminen taukosi, ja tumma poika nosti hitaasti katseensa kohdatakseen vaalean pojan itkuiset kasvot. Hänen tummanvihreä katseensa kohtasi hopeanharmaan katseen ja kertakaikkisen riutuneen Draco Malfoyn kasvot.
”Malfoyn kartano. Olen Malfoyn kartanossa.” Harry Potter heräsi hätkähtäen Likusteritie nelosen yläkerrassa.
~*~*~*~*~
Harry oli viettänyt koko surkean kesälomansa Likusteritiellä. Dumbledore oli selittänyt Harrylle, että halusi tämän pysyvän siellä koko lomansa ”turvassa”. Aivan kuin edellinen kesä ei olisi ollut tarpeeksi hyvä osoitus siitä, että Likusteritie ei todellakaan ollut se paras paikka. Miksei Harry päässyt Kalmanhanaukiolle Siriuksen taloon? ”Minun talooni”, sanoi pieni ääni Harryn takaraivossa.
Harry seisoi Petunia-tädin keittiössä ja tiskasi. Talossa vallitsi kertakaikkisen tervetullut hiljaisuus. Kello oli vielä viisi aamulla. Harry oli herännyt todella aikaisin kummallisesta unestaan, jota ei muistanut kunnolla kokonaan. Hän oli vetänyt jalkaansa mustat, melko myötäilevät, mutta mukavat farkut ja tummansinisen löysähkön t-paidan. Dursleyt eivät oikein olleet pitäneet siitä, että Harry oli ostanut matami Malkinilta ihan tavallisiakin jästien nähtäviksi tarkoitettuja vaatteita, sillä Harrykin veti viivan johonkin. Ja se viiva tuli vastaan sen kesän alkupuolella, Dudleyn vaatteita Harry ei enää laittaisi päälleen. Ne olivat nykyään enemmän telttoja kuin ikinä. Sitä paitsi oli käsittämättömän noloa, jos jossain tarvitsi esiintyä jästinä velhoseurassa, niin kaikki tuijottaisivat Suurta Harry Potteria, joka näyttikin likaiselta keittiörätiltä. Ja viimeinen asia, mitä Harry halusi, oli että Päivän Profeetta alkaisi taas toitottaa hänestä paskaa ympäri maailmaa, ja hän saisi jälleen täydet säälipisteet.
Edelliseltä illalta oli jäänyt tiskiä, joten Harry tiskasi ne nyt pois. Pian hän tekisi Dursleylle aamupalaa, ja sitten hän voisi raahata matka-arkkunsa alakertaan ja odotella, että hänet heitettäisiin tavaroineen King’s Crossin asemalle. Oli ensimmäinen syyskuuta eli päivä, jota Harry oli koko kesäloman hartaasti odottanut. Vihdoinkin hän pääsisi näkemään taas Ronin ja Hermionen. Tosin junassa Harry varmaan joutuisi istuskelemaan yksin, sillä hänen ystäviensä piti mennä valvojaoppilaiden vaunuun.
Harry kuivasi viimeisen astian, laittoi sen kaappiin ja pisti hellasta levyn päälle. Hän oli kaivamassa paistinpannua esiin, kun hän kuuli askelia yläkerrasta - se siitä rauhasta. Harry alkoi kiireesti paistaa kananmunia, jottei Petunia -täti saisi tyydytystä huutaa hänelle. Jossain siinä sivussa Harry työnsi myös paahtoleivät paahtimeen ja kattoi pöydän. Kun Petunia-täti sitten ilmaantui keittiöön, hän vain nyrpisti nenäänsä, muttei keksinyt oikein mitään moitittavaakaan, joten hän meni yläkertaan repimään Dudleyn ylös sängystä.
Harry ehtikin juuri jaella munakkaat lautasille ja laittaa paistinpannun pois, kun Vernon istui alas keittiönpöytään ja Petunia -täti kuului tulevan portaissa. Dudley ilmeisesti makoili vielä sängyssä, eikä jaksanut nousta ylös. ”Hae posti”, Vernon-setä tiuskaisi Harrylle alettuaan lappaa munakasta suuhunsa. Harry käveli eteiseen ja poimi eteisen matolta muutaman kirjeen ja sanomalehden. Sitten hän asteli Petunia -tädin perässä takaisin keittiöön.
”Dudley tulee kohta”, Petunia-täti ilmoitti Vernon-sedälle, joka kiskaisi postit Harryn kädestä. Hän avasi lehden rullalta ja vilkaisi Harrya halveksivasti. Portaista alkoi kuulua raskaita askelia, ja Harry siirtyi mahdollisimman kauas Dudleyn tuolista, jottei tämä vain saisi päähänsä ryhtyä kiusaamaan häntä vielä viime tingassa.
Pian Dudley ilmestyikin keittiöön. ”Homo”, Dudley sihautti hampaidensa välistä Harrylle. Dudley oli kiusannut Harrya nimittelemällä tätä homoksi aina siitä lähtien, kun Harry oli ostanut itse uusia vaatteita, jotka nekin oikeastaan matami Malkin oli valikoinut hänelle. Toisaalta homo tuntui kuuluvan nykypäivän nuorisokieleen ihan yhtälailla kuin vittu. Kun Dudley lysähti omaan tuoliinsa, Harry huokaisi ja lähti keittiöstä omaan huoneeseensa.
Huone oli epätavallisen siisti, mutta Harry olikin siivonnut sen juuri eilen illalla. Oikeastaan siisteys johtui siitä, että hänen kaikki tavaransa oli ahdettuna valtavaan matka-arkkuun. Hedwig töllisteli Harrya häkkinsä kaltereiden välistä. ”Kohta sinäkin pääset lentämään vapaasti”, poika sanoi sille huokaisten. Sitten hän ryhtyi raahaamaan matka-arkkua alakertaan. Arkku painoi vähintäänkin tonnin, tai ainakin siltä se tuntui. Klonk, klonk, klonk. Rappuset pitivät kamalaa meteliä, kun Harry veti arkkua niitä pitkin alas. Seuraavana vuonna arkun kuljettaminen ei olisi ongelma eikä mikään; silloin voisi vain yksinkertaisesti pienellä taikasauvan liikkeellä lennättää arkun autoon. ”Jos siis olen silloin vielä elossa.” Hän jätti matka-arkun eteiseen odottamaan auton takakonttiin siirtämistä ja käveli keittiöön keräilemään astioita altaaseen tiskatakseen ne, vaikka Dudleylla olikin ruokailu vielä kesken.
Harry kääntyi selin paahtoleipää suuhunsa tunkevaan Dudleyyn ja alkoi pestä astioita. ”Se uni tuntui niin todelliselta. Mutta miksi helvetissä Voldemort tahtoisi minun näkevän Malfoyn? Jos uni nyt edes oli Voldemortin tekosia. Jos se ei ollut Voldemortin tekosia, niin mitä se sitten oli? Olen taatusti tullut hulluksi, jos itsekseni alan nähdä sellaisia unia Malfoysta. Toisaalta en olisi ikinä osannut mielikuvituksestani kaivella itkevää Malfoyta, joka näyttää kertakaikkisen räjähtäneeltä. Malfoyhan on aina niin viimeisen päälle sliipattu. ’Isä sitä, isä tätä.’ Toisaalta, jos uneni ei ollut totta, Malfoy on niin kuin ennenkin. Sehän selviää siis tänään.. Olen kyllä todellakin tulossa hulluksi. Ajattelen milloin näen Malfoyn seuraavaksi! Huoh.” Harry kurtisti kulmiaan mietteissään sillä välin, kun kädet kuin itsestään tiskasivat astioita. ”Minä oikein lasken päiviä, jolloin minun ei enää tarvitse sietää sinua. Vain muutama päivä ensi kesänä. Toivottavasti minun ei tarvitse enää ikinä nähdä sinua, kaappihomo. ” Harry ei ollut ajatuksiltaan kuullut, kuinka Dudley oli tullut hänen taakseen ihan lähelle ja nyt kuiski hänen korvaansa. Ensin Harry vain tuijotti eteensä pöyristyneenä kuulemastaan. Sitten hän kääntyi ympäri: ”Tuo kaappi särähtää ikävästi korvaani. Ota huomioon, että ensi kesänä olen vapaa taikomiskiellosta. Ja vaikka olisin kaikista homoin jätkä ikinä, se ei ole sinun asiasi.” Harry tuijotti lähtöä tekevää Dudleyta murhaavasti. Dudley oli jähmettynyt paikalleen kuullessaan sanat ”vapaa taikomiskiellosta”. Harry käveli pöydän ääreen ja sieppasi Dudleyn lautasen ja lasin. Dudley tuijotti silmät pyöreänä Harrya, joka hymyili tälle sadistisesti.
~*~*~*~*~
”Tuli taas kiire niin kuin aina?” Harry virnisti Ronille, joka tunki hätäisesti matka-arkkuaan hattuhyllylle. ”Jep.. Vähän. Sori Harry, minulla on tosi kiire, pitää mennä Hermionen perään valvojaoppilaiden vaunuun.. Näytät muuten tosi hyvältä verrattuna siihen että vietit koko kesän Dursleylla.” Ron hymyili vähän pahoitellen samalla, kun silmäili Harryn uusia vaatteita. ”Kiitos. Nähdään”, Harry sanoi ja heilautti Ronille kättään. Ron katosi käytävään ja vaunuosaston ovi paukahti kiinni. Harry istui yksin. Hän vilkaisi Hedwigiä, joka nukkui pää siiven alla häkissään. Hän huokaisi ja sulki silmänsä. Yhtäkkiä Harry huomasi olevansa todella väsynyt, kun Tylypahkan juna nytkähti liikkeelle.
Harry kieppui vihreissä liekeissä ja tulisijat pyörivät hänen ympärillään. Pyörivät, pyörivät, pyörivät... Harryn silmiin alkoi sattua, ja hän puristi ne kiinni. Hänellä alkoi olla vähän huono olo. Pian vihreä tuli tuuppasi hänet jonkun takanedusmatolle. Harry nousi ylös ja pudisteli vaatteensa. Hän vilkaisi ympärilleen ja huomasi seisovansa valtavan, mutta matalan, tummasta puusta tehdyn pöydän edessä. Sen ympärillä oli tummanvihreällä sintsillä päällystettyjä sohvia ja nojatuoleja. Ulkona oli hieman hämärää.
Harry tiesi minne hän oli menossa: huoneen vasemmassa nurkassa olevasta ovesta käytävään, käytävän päässä olevasta ovesta aulaan. Aulassa oikealle valtaviin portaisiin ja niiden yläpäästä vasempaan käytävään, sen päässä olevasta ovesta sisään ja pienemmän olohuoneen vasemman puoleisesta ovesta sisään. Ovi oli jälleen hieman raollaan. Tällä kertaa sisältä ei kyllä kajastanut valoa.
Harry seisoi oven takana ja kuunteli. Sisältä kuului vaimeaa vaikerrusta. Hän työnsi oven kunnolla auki. Oven suusta Harry katsoi, kuinka Draco Malfoy itki tyynynsä märäksi. Draco halasi tyynyään ja makasi mahallaan itkien ja voihkien tyynyynsä. Harry olisi halunnut kysyä, mikä Dracoa vaivasi, mikä hänellä oli hätänä. Harry astui huoneeseen sisään ja vilkaisi Dracon pöytää. Pöydällä oli musta sulkakynä musteessa uiskentelevan pergamentin päällä. Mustepullo oli kaatunut ja vuodattanut sisältönsä pergamentin päälle.
” I've been looking in the mirror for so long
That I've come to believe my soul's on the other side
All the little pieces falling, shatter
Shards of me,
Too sharp to put back together
Too small to matter,
But big enough to cut me into so many little pieces.”
{ Evanescence – Breathe No More }
Sen enempää tekstiä ei ollut jäänyt näkyviin, loppu pergamentti oli mustetulvan vallassa. ”Kirjoittaako Malfoy runoja? Laulun sanoja?” Harry kurtisti kulmiaan. Sitten hän kääntyi taas katsomaan sängyssä makaavaa poikaa, jonka kyyneleet eivät tuntuneet ehtyvän millään. Harry käveli lähemmäs Dracon sänkyä ja oli juuri koskettamassa tätä olkapäähän ajattelematta toiseen kertaan, mitä teki. Ennen kuin Harry kuitenkaan ehti koskettaa Dracoa, ovelta kuului kamala pamaus ja Harry kääntyi säpsähtäen ympäri.
”Harry, nukuitko sinä?” Hermione kysyi häneltä istuessaan vastapäiselle penkille. Harry alkoi hieroa silmiään. ”Oho, taisin nukahtaa.. Heräsin tänään aikaisin”, Harry sanoi.
”Pansy, päästä irti!” Harry yllättyi todella kovasti kuullessaan Draco Malfoyn äänen käytävästä. Ovi oli jäänyt Ronin perässä auki. ”Miksi? Minä haluan olla sinun kanssasi”, Pansy kuului vastaavan omalla hyvin ärsyttävällä äänellään. ”No, minä en halua olla sinun kanssasi!” Draco huusi. Hetkeksi käytävällä tuli hiljaista. Harry, Hermione ja Ron tuijottivat vaunuosaston ikkunasta käytävälle. ”Oletko sinä homo?” Pansy kysyi vähän hiljaisemmalla äänellä. Draco tyrskähti kovaan ääneen ja alkoi puoli huutaa: ”Minun suuntautumisellani ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Minun täytyisi olla hullu, että haluaisi olla sinun kanssasi!” Draco käveli ikkunan eteen, ja Harry huomasi, että hänellä oli ilme, josta huokui inho. ”Pitäisiköhän minun kirjoittaa sinun isällesi? ” Pansy sanoi uhkailevaan sävyyn. Dracon silmät levisivät teevadin kokoisiksi, mutta pian hän kokosi itsensä ja kääntyi nopeasti takaisin Pansyyn päin omahyväinen ilme naamallaan. ”Ja mitä sinä oletat, että se hyödyttäisi? Minun isäni ei kaipaa ylimääräisiä kirjeitä joiltakin Pansy Parkinsoneilta viemään hänen aikaansa. Sinä kuvotat minua.” Sen sanottuaan Draco katsahti vaunuosastoon, jossa häntä tuijottivat Ron Weasley, Hermione Granger - ja Harry Potter. ”Voi paska.” Draco jähmettyi paikoilleen ja katsoi Harrya suoraan silmiin. Malfoyn naamalle levisi tulkitsematon ilme, joka oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ylimielinen. Hän räpäytti silmiään ja kääntyi käytävässä jättäen Pansyn selkänsä taakse ja alkoi kävellä todella lujaa käytävää eteenpäin.
Harry tuijotti edelleen käytävään siihen kohtaan, jossa Draco Malfoy oli hetki sitten seisonut. Nyt näköpiiriin liukui hämmentyneen ja loukkaantuneen näköinen Pansy Parkinson. Hänkin vilkaisi vaunuosastoa nähdäkseen, mitä Draco oli jäänyt tuijottamaan. Pansyn naamalle levisi heti todella halveksuva ilme, ja hän jatkoi matkaansa Dracon perään.
”Mistä tuossa oli kyse?” Ron ihmetteli samalla, kun sulki vaunuosaston oven kunnolla. ”Malfoy taitaa hieman pelätä isäänsä”, Ron tuhahti heti perään. Harry lopetti tuijottamasta käytävää ja kääntyi katsomaan Ronia. ”Anna olla.” Ronin naamalle levisi epäuskoinen ilme: ”Mitä? Mistäs yhtäkkinen sympatia-aalto Malfoylle?” Harry oli hetken hiljaa ja tuijotti vaunuosaston lattiaa. ”Malfoylla oli ylikasvaneet ja sotkuiset hiukset. Hänen silmiensä alla oli tummat varjot. Olivatko näkemäni unet totta? Hänen silmissään oli myös hyvin väsynyt ja pelästynyt ilme..” Harry ajatteli. Pitäisikö hänen kertoa unistaan Ronille ja Hermionelle? Ei Harry enää kuitenkaan uskonut, että Voldemortilla olisi mitään tekemistä näiden unien kanssa. Ei arpeakaan ollut polttanut. ”Ei mistään. Minulla on vain outo tunne tästä.. Eikö teistäkin ole omituista, että Malfoy riitelee Pansyn kanssa noin avoimella paikalla ja vieläpä huutaa tälle päin naamaa, että inhoaa tätä? Eikös Malfoy ole yleensä näyttänyt omahyväisen tyytyväistä naamaa, kun Pansy on roikkunut hänessä?” Harry lopulta sanoi. Hermione mietti hetkisen Harryn sanoja. ”Hmm. Harry on kyllä oikeassa, sinänsä. Ehkä se on ollut vain esitystä? Ainahan Malfoylla on ollut pakkomielle näytellä, että hänellä menee todella lujaa.” Ron rypisti kulmiaan. ”No sehän nähdään sitten koulussa, mitä siitäkin kehittyy”, hän tokaisi.
~*~* ~*~*~
He istuvat järven rannalla suuren puun varjossa. He juttelevat toisilleen ja nauravat. He ovat jättäneet koululaukkunsa ja päällysviittansa yhteen kasaan puun juureen. He eivät näytä vihaisilta, murhanhimoisilta, eivätkä halveksivilta, niin kuin aina silloin kun he näkevät hänet. Mutta nyt he eivät näekään poikaa, joka katselee heitä turvallisen matkan päästä, he ovat onnellisen tietämättömiä asiasta. Poika on harvinaista kyllä yksin. On lukuvuoden ensimmäinen välitunti. Pojalla on sylissään joku päiväkirjan tapainen kirja, ja hän kirjoittaa siihen aina välillä jotain ja palaa sitten tuijottamaan järven rannassa istuvaa kolmikkoa. Pian kuitenkin hänen keskittynyt kuplansa puhkeaa, kun askelten ääni tunkeutuu hänen tajuntaansa. Salamannopeasti poika työntää sulkakynän ja kirjan laukkuunsa ja nousee seisomaan. Askeleet pysähtyvät hänen eteensä, ja pojan naamalle leviää kyllästynyt, inhoava ilme. ”Mitä nyt?” Hänen eteensä kävellyt tyttö näyttää hieman närkästyneeltä. ”Sinä välttelet minua.” Poika kohottaa toista kulmakarvaansa. ”Ja sen itsestäänselvyyden sinä halusit minulle sanoa?” Välitunti on päättynyt ja ihmiset alkavat mennä takaisin linnaan oppitunneille. Sillä syyllä poikakin tylysti ohittaa tytön ja kävelee reippaasti linnaan. Järven rannalla istunut kolmikko on jo kadonnut ihmisvirtaan.
Kävellessään muodonmuutosten tunnille poika ajattelee, että on todella hyvä asia, ettei Pansylla ole hänen kanssaan muodonmuutoksia. S.U.P.E.R. tunnit tulivat juuri sopivaan saumaan – tänä vuonna hänen ei tarvitsisi sietää Pansya jok’ikisellä tunnilla ja jok’ikinen minuutti koko päivän ajan. Poika kyllä toivoi, että Pansyn paksuun kalloon uppoaisi, ettei hän halua olla enää missään tekemisissä tämän kanssa. Typerä kana tuntuu aina tulevan takaisin kuin kirottu ryhmy.
Draco pysähtyy kuin seinään. Hän ei ole tullut ajatelleeksi koko asiaa. Tietysti koko kolmikko, jota hän oli katselut vähän aika sitten, jatkaisi muodonmuutoksia. Draco istuutuu käytävän lattialle, nojaa päänsä seinään ja sulkee silmänsä. Merlin häntä väsyttää. Hän haluaa nukahtaa juuri siihen. Luihuiset, joilla on aivoja tarpeeksi päässään jatkaakseen muodonmuutoksia, katselevat häntä hieman kummeksuvasti käytävän toiselta puolelta. Kukaan ei silti halua tieten tahtoen häiritä uupuneen näköistä kruunaamatonta johtajaansa. Siitä hetkestä lähtien, kun Draco oli astunut junaan, hän oli vaikuttanut hieman kummalliselta. Hän hätisteli jopa Pansya jatkuvasti pois luotaan. Muutamat katselevista luihuisista olisivat antaneet melkeinpä mitä tahansa, jos Pansy olisi roikkunut heidän hihassaan. Professori Minerva McGarmiwa viilettää käytävää pitkin vihreässä kaavussaan, ja Draco Malfoy avaa silmänsä, poimii tavaransa ja nousee ylös.
Luokassa Draco kävelee luokan keskivaiheille ja istuu alas - yksin. Muut luihuiset istuvat takapulpetteihin luokan toisella sivulla. Rohkelikot joutuvat istumaan Malfoysta käytävän toiselle puolelle, sillä puuskupuhit valtasivat jäljelle jääneet takapulpetit melko tehokkaasti.
Draco katsahtaa kerran tyhjiä tuoleja vieressään, mutta sitten kohauttaa olkiaan ja avaa kirjansa. Sitten hän alkaa tuijottaa ulos ikkunasta hyvin poissaoleva ilme kasvoillaan.
~*~*~*~*~
Näin tapahtui joka tunnilla. Draco Malfoy istui yksin omassa pulpetissaan. Syksy eteni, läksyt kasaantuivat, asiat vaikeutuivat ja huispausharjoitukset olivat kovimmillaan. Kaikki viidennestä luokasta ylöspäin alkoivat näyttää väsyneemmiltä, eivätkä mustat silmänaluset olleet mitenkään kummallinen näky. Mutta Harryn mielestä eräs näytti hieman muita väsyneemmältä ja resuisemmalta. Malfoy ei enää tullut kaikille tunneille, joskus häntä ei näkynyt koko päivänä. Silloin, kun hän osallistui tunneille, hän näytti todella uupuneelta. Hänen hiuksensa lähentelivät Harryn omien hiusten sotkuisuutta. Nyt ne olivat jo selkeästi liian pitkät, eikä Draco ollut pitkiin aikoihin sliipannut niitä pitkin päätään. Ne roikkuivat ja sojottivat lohduttomasti.
Eräänä lokakuun puolivälin aamuna Harry heräsi kirjastosta kirjojensa päältä. Hän oli nukahtanut läksyjensä päälle. Harry yritti hieroa silmiään ja katsoa kelloa, mutta jopa sekin tuntui äärettömän vaivalloiselta. Harrysta tuntui, kuin hänen päänsä olisi alasin, jonka päällä seppä takoi oikein hartaasti jotakin metallia. Hän keskittyi ankarasti tiiraamaan pientä rannekelloaan ja havainnoi olevansa tunnin myöhässä taikajuomien tuplatunnilta. Harry pudisti päätään, hieroi silmiään vielä vähän aikaa, nousi sitten ylös ja pakkasi puolitiehen jääneet läksynsä laukkuunsa. Tyrmien sijasta Harry suunnisti sairaalasiipeen, sillä tämän päänsäryn kanssa edes Hermione ei voisi keskittyä tekemään mitään.
Kun Harry saapui sairaalasiipeen, hän huomasi, ettei ollut ainoa, joka ei ollut taikajuomien tunnilla. Yhdellä sängyistä istui Draco Malfoy, eikä hän todellakaan näyttänyt kykenevältä edes sytyttämään tulta kattilan alle. Hänen päänsä nuokkui ja hän tuijotti käsiinsä. Hänen hiuksensa olivat likaiset, sekaisin ja reilusti ylikasvaneet. Matami Pomfrey käveli pian reippaasti Dracon luokse, ja hänellä oli kädessään pikkuinen purkki, josta leijaili hassu yrttien tuoksu ja josta sojotti pienen sudin pää. Hän, eikä sen liiemmin Malfoykaan, ollut huomannut Harrya, joka seisoi vielä oviaukossa.
”Voisit alkaa miettiä hieman enemmän itsesi parasta. Yksi pikkuinen virhe, ja et välttämättä pysty enää pitämään riittävän lujaa luudastasi kiinni voidaksesi lentää”, matami Pomfrey sanoi ja siirtyi niin, ettei Harry enää nähnyt, mitä hän teki. Harry kuitenkin kuuli, kuinka Draco veti nopeasti henkeä ja uikutti hieman. Mitä lie matami Pomfrey tekikään, se ei ilmeisesti ollut ihan kivutonta. Harry yskäisi muutaman kerran kiinnittääkseen matami Pomfreyn huomion. Hän kääntyikin ympäri ja Draco nosti katseensa ja alkoi salamannopeasti kiskoa hihojaan käsivarsiensa peitoksi. Hän myös loi katseensa äkkiä takaisin kämmeniinsä.
”Mitä sinä haluat, Harry?” matami Pomfrey kysyi aivan ystävälliseen sävyyn, mutta Harrysta tuntui silti, ettei hän oikein pitänyt Harryn ajoituksesta. ”Minun päätäni särkee. Saisinko siihen jotain..?” Matami Pomfrey katsoi hetken poikaa ja kysyi sitten: ”Mistä sinä sen päänsäryn hankit?” Hän seisoi vielä hetken paikallaan, mutta lähti sitten kävelemään toimistoonsa päin. ”Minä olen nukkunut aika vähän... Itse asiassa olin nukahtanut kotitehtävieni päälle.. ” Harry silmäili sivusilmällä Dracoa, joka istui paikallaan sängyn reunalla. Draco puri alahuultaan ja tuijotteli käsiään, joiden päälle hän oli kiskonut hihansa. Harry kuitenkin huomasi, että poika vaivihkaa vilkuili häntä. Kun matami Pomfrey hävisi toimistoonsa, Harry kääntyi katsomaan poikaa ja sai tämän katseesta kiinni. Nyt Draco ei kääntynyt katsomaan pois. Hän näytti hieman häkeltyneeltä jäädessään tuijottamaan Harrya silmiin. Hänen hopeisenharmaat silmänsä olivat surulliset, ja niiden alapuolella oli todella tummat silmänaluset. Draco Malfoy näytti riutuneelta. ”Et näytä voivan kovin hyvin. Oletko sinä sairas?” Harry uskaltautui kysymään. Pojan silmät levisivät hieman lisää ja hän käänsi nopeasti katseensa kämmeniinsä, joissa hän puristi hihojensa reunoja vielä lujempaa. ”Älä kerro kenellekään”, Draco sanoi hyvin hiljaa, niin että Harry tuskin kuuli sen. Matami Pomfrey kiisi takaisin ja ojensi Harrylle höyryävän pienen lasin. ”Juo se, sen pitäisi auttaa heti”, hän sanoi.
Harry vilkaisi vielä nopeasti Malfoyta ja joi sitten lasinsa tyhjäksi. Harry alkoi kuitenkin heti perään yskiä raivokkaasti, sillä vaikka kuppi oli höyrynnyt kuumana, kurkussa se tuntui jäätävän kylmältä. Se kyllä tosiaan auttoi heti. Harryn päätä ei enää särkenyt ja hän ojensi lasin takaisin matami Pomfreylle, joka laski sen pöydälle ja kääntyi Malfoyn puoleen. ”Voit lähteä takaisin tunneille Harry, jos sinulla ei ollut muuta”, hän sanoi. Harry vilkaisi vielä lattiaa tuijottavaa Malfoyta ja kääntyi sitten lähteäkseen.
”Nosta nyt ne hihat ylös, hän meni jo. Ja on ihan oma vikasi jos häpeät niitä”, Harry kuuli matami Pomfreyn äänen. Pian hänen korviinsa kantautui myös heikko uikahdus, joka epäilemättä lähti Dracosta. Harry kääntyi ympäri sulkeakseen sairaalasiiven oven, mutta pysähtyi yhtäkkiä katsomaan ovesta sisään. Matami Pomfey oli jälleen hävinnyt toimistoonsa.
Draco istui hyvin jäykässä asennossa sängyllään. Hän oli ojentanut käsivartensa eteensä. Hän puristi kynsiään kämmeniinsä todella lujaa, ja hänen käsivartensa oli kuorrutettu keltaisen sävyisellä, höyryävällä voiteella ranteesta melkein kyynärtaipeeseen asti. Draco puristi silmiään kiinni, puri alahuultaan lujaa ja uikutti hiljaisella äänellä. Hänen poskiaan pitkin vieri kirkkaita kyyneleitä. Harry sulki oven ja käveli pois.
Dracoa ei näkynyt koko loppuviikollakaan tunneilla. Harry tunsi olonsa hieman levottomaksi ja vaivautuneeksi. ”Miksei hän tule?”
~*~*~*~*~
Oli marraskuun alku, kun Harry tarttui luutaansa ja käveli huispauskentälle. Pimeä oli laskeutunut aikoja sitten, mutta Harry oli tehnyt paljon läksyjä ennen kuin oli antanut itselleen luvan lähteä. Hermione saisi kohtauksen, jos kävisi ilmi, että läksyjen tekemisen sijaan Harry olisikin lennellyt yksinään huispauskentällä, eikä edes pitänyt harjoituksia. Harrylle oli tullut tavaksi lennellä yksin pimeässä. Se oli hyvin rentouttavaa. Hetken tauko jatkuvasta ja rankasta opiskelusta; hänen ei tarvitsisi ajatella mitään. Käytävät olivat jo autioituneet melkein tyhjiksi, kun Harry viiletti tulisalama kädessään, huispauspuku päällä kohti kenttää. Kukaan ei kuitenkaan pysäyttänyt häntä tai sanonut hänelle mitään.
Kostea mutta kylmä ilma tervehti Harrya, kun hän ampaisi korkeuksiin ja alkoi lennellä summan mutikassa ympäriinsä. Harry tunsi suunnatonta iloa ollessaan jälleen ilmassa. Ei haitannut yhtään, vaikka pian alkoikin sataa vettä taivaan täydeltä. Oli vain niin ihanaa olla yksin, vapaa ja mistään riippumaton - edes tämän hetken. Harry teki surmansilmukoita, harhautuksia ja muita temppuja ilmassa todella kauan. Kun hän lopulta laskeutui maahan, hän halusi vain päästä kuumaan suihkuun. Harry oli aivan läpimärkä ja hänen oli kylmä. Hän suunnisti siis lähimpään pukuhuoneeseen.
Kun Harry astui sisään, häntä vastassa oli vihreä luihuisten huispauskaapu. Harry pysähtyi tuijottamaan läpimärkää vaateläjää, joka oli jätetty myttyyn penkille. Hetken päästä Harry kuitenkin kohautti olkiaan. Jos joku luihuinen suihkuissa olikin, Harrylla oli vähintäänkin yhtä suuri oikeus olla siellä. Siispä hän riisui märän kaapunsa ja jätti sen kasaan vihreän kaavun viereen. Harry nappasi koukusta pyyhkeen ja kietoi sen ympärilleen. Sitten hän käveli nopeasti kohti kylpyhuonetta, sillä hänen oli todella kylmä.
Ovi oli hieman raollaan, ja sisältä kajasti hieman valoa. Sisältä ei kuitenkaan kuulunut veden ääntä. Harry avasi oven ja jähmettyi paikalleen kuin kivi.
Keskellä lattiaa makasi Draco Malfoy. Hän oli alasti keskellä vedestä lainehtivaa lattiaa. Hänen toisessa kädessään oli hopeatikari. Hänen molemmista ranteistaan vuosi verta. Hänen käsissään oli useampia viiltoja kuin vain yksi. Harry juoksi Dracon luokse ja otti tämän pään syliinsä. ”Malfoy? Malfoy, herää!” Harry alkoi hätääntyä. Mitä hän tekisi? Ei hän voisi jättää Dracoa tänne, hän vuotaisi kuiviin. Draco raotti silmiään, muttei tuntunut näkevän kunnolla. Harry irrotti pyyhkeen ympäriltään ja veti sen Dracon harteiden ympäri. Hän irrotti myös tikarin Dracon kädestä. ”Minä vien sinut sairaalasiipeen”, Harry sanoi katsoen Dracoa silmiin. ”Mmh..” Draco vain mumisi. Sitten Harry juoksi pukuhuoneeseen, veti huispauskaapunsa märän viitan päälleen. Hänellä ei olisi aikaa pukea koko kaapua. Sitten hän palasi takaisin Dracon luokse ja nosti hänet käsivarsilleen. Ei Draco mikään ihan kevyt ollut, mutta Harry kuitenkin tiesi, että hänen olisi pitänyt painaa enemmän. Hän oli hirveän laiha.
Ulkona oli kylmä, ja satoi edelleen vettä. Harryn oli kylmä, mutta hänen oli vaikea liikkua nopeasti Draco sylissään. Hän kuitenkin yritti liikkua niin nopeasti kuin pystyi. Samalla hän vilkuili Dracoa, joka oli hyvin kalpea ja tärisi kylmästä. Onneksi linnan käytävät olisivat nyt tyhjät, sillä oli todella myöhä. Silti Harry toivoi, ettei törmäisi keneenkään, edes valvojaoppilaisiin. Miltähän sekin näyttäisi, hätääntynyt puolialaston rohkelikko kanniskelemassa lähes tajutonta puolialastonta luihuista pitkin käytäviä? Sitä Harry ei halunnut Päivän Profeetan etusivulle. ”Kuuluisa Harry Potter alastonkuvissa!” Ei kiitos.
Kun Harry vihdoin kiipesi viimeisiä portaita sairaalasiipeen, Malfoy liikahti hieman. ”Harry...” hän sanoi hyvin hiljaisella äänellä ja katsoi Harrya. Harry vilkaisi nopeasti alas Malfoyhin, muttei sanonut mitään. Sitten Harry kiihdytti askeleitaan ja heti päästyään sairaalasiiven oven sisäpuolelle hän kutsui kovaan ääneen: ”Matami Pomfrey!” Harry laski Dracon lähimmälle sängylle, sille samalle, jonka päällä hän muisti Dracon istuneen viimeksi. Hetkessä matami Pomfrey olikin Harryn vierellä. Hänen silmänsä laajenivat hieman hänen nähdessään Malfoy. ”Löysin hänet..” ”Ota hänen toinen kätensä, purista haavoja tiukasti ja pidä sitä ylhäällä”, matami Pomfrey kuitenkin keskeytti ja otti Dracon toisen käden ja alkoi mutista jotakin loitsua. Pikkuhiljaa verenvuoto alkoi loppua ja haavat kuroutua umpeen hänen taikasauvansa alla. Draco katsoi Harrya, joka puristi hänen käsivartensa haavoja. Harry vilkaisi nopeasti Dracoa, mutta käänsi sitten katseensa takaisin siihen, mitä matami Pomfrey teki. ”Anna hänen toinen kätensä”, hän pyysi. Harry antoi hänen ottaa paikkansa. Dracon toinen käsivarsi punoitti, mutta sentään se ei enää vuotanut verta.
Kun matami Pomfrey oli saanut toisenkin käden haavat parannettua, hän katsahti molempia poikia. ”Harry, auttaisitko Dracoa pukemaan yöpuvun? Noilla käsillä se voi olla hänelle vaikeaa tehdä itse, viillot olivat aika syviä.” Harry tuijotti hetken silmät selällään matami Pomfreyta. Sitten hän sai kamalan yskäkohtauksen ja alkoi yskiä. ”Hmm.. ehkä on parempi, että sinäkin jäät joksikin aikaa. Vaikutat sairaalta, ja tuolla tavalla alasti hyppiminen ulkona ei ole terveellistä”, matami Pomfrey sanoi miettivästi ja lähti sitten takaisin toimistoonsa hakemaan yöpukuja heille molemmille. Harry lysähti istumaan tuoliin verisen ja litimärän viittansa kanssa. Hän katseli tuolistaan Dracoa, joka oli vetänyt kätensä rintansa päälle. Nyt Harrylle vasta tuli mieleen, ettei Draco ollut vastustellut yhtään. Harry toivoi, ettei hän tekisi niin myöskään silloin, kun hän yrittäisi pukea hänelle yöpuvun.
Ensin Harry kuivasi itsensä pyyhkeeseen ja puki sitten yöpukunsa verhon takana. Sitten hän siirtyi Dracon verhojen taakse auttaakseen tätä tämän yöpuvun kanssa. Draco makasi edelleen samassa asennossa kun hetki sitten. Hän tuijotti kattoon, kunnes Harry yskäisi ja sanoi: ”Nousisitko istumaan? Olen pahoillani, minulla ei ole vaihtoehtoja..” Silloin Draco katsoi Harrya hetken aikaa. ”.. auttaisitko minua? En pääse ylös”, hän sanoi hyvin hiljaisella ja hauraalla äänellä. Harry punehtui hieman, mutta auttoi sitten Dracon istumaan. Harry kuivasi ensin hänen paljasta yläruumistaan, eikä Draco vastustellut yhtään. Hän istui rauhallisesti paikallaan ja katseli Harrya väsyneesti. Sitten hän puki Dracolle hänen yöpukunsa ja yritti olla niin kuin olisi aivan tavallista pukea melkein tuntemattomalle ihmiselle yöpukua päälle. ”Tuntemattomalle ihmisille..? Niinpä tosiaan. En oikeastaan tiedä hänestä mitään. En tiedä hänestä yhtikäs mitään.”
Kun Harry sai Dracon puettua ja oli lähdössä, hän kuuli pojan vaimean ääneen: ”Kiitos, Harry.”
~*~*~*~*~
Harry oli pyytänyt Dobbya tuomaan hänen ja Malfoyn tavarat pukuhuoneesta, ja niin Dobby oli tehnytkin. Nyt vaatteet olivat läjässä yhdellä tuolilla. Matami Pomfrey oli kuivattanut ne. Harry nukkui levottomasti. Hän ei oikein saanut unta, hänen oli kylmä ja hänen kurkkunsa oli kipeä. Harry ei yhtään pitänyt siitä, että oli jälleen joutunut matami Pomfreyn litkureseptille. Nyt hänen oli pitänyt juoda kuumaa pippurilitkua tai jotakin sellaista, mikä joka tapauksessa poltti kurkussa kamalasti. Mutta silti Harryn kurkku oli kipeä ja hänen oli kylmä. Kello olikin jo yli puolen yön. Draco nukkui sängyssään hiljaa tuhisten. Hänelle matami Pomfrey oli juottanut yhteensä kolme pikarillista erilaisia juomia. Yksi niistä oli juoma, joka tuuditti syvään, unettomaan uneen. Harry kyllä ihmetteli, miksi matami Pomfrey oli antanut Dracolle sitä, hänhän näytti rättiväsyneeltä. Kyllä hän olisi taatusti nukkunut aamuun asti.
Seuraavana aamuna kun Harry heräsi, hänen olonsa oli kertakaikkisen kurja. Hänen päätään särki, kurkku oli todella kipeä ja hänen lakanansa olivat aivan hiestä märät ja häntä paleli. Hän kuitenkin kohottautui istumaan. Draco makasi selkä Harryyn päin. Ilmeisesti hän nukkui vieläkin. Auringon säteet pilkistelivät sisään sairaalasiiven korkeista ikkunoista ja laikuttivat lattiaa. Matami Pomfrey ilmaantui toimistostaan ja käveli ensin Dracon sängyn luokse. Harry ei kuullut, mitä hän sanoi Dracolle, mutta ilmeisesti poika ei sittenkään enää nukkunut.
Sitten Matami Pomfrey tuli Harryn sängyn luokse, kokeili tämän otsaa, tuhahti ja käveli takaisin toimistoonsa. Harry istui paikoillaan kuvotuksen kiertäessä hänen mahassaan. Hän kuitenkin yritti jättää inhottavan tunteen huomiotta ja katseli Dracoa, joka nyt käänsi kylkeä. Hänen silmänsä olivat edelleen kiinni, eikä hän katsonut Harryyn.
~*~*~*~*~
Draco oli nukkunut katkonaista unta sen jälkeen, kun oli ensimmäisen kerran herännyt. Nyt hän makoilee selkä Harryyn päin, mutta hän kuulee kaiken, mitä matami Pomfrey hänelle sanoo. Hän aikoo lähettää Harryn pois sairaalasiivestä. Draco tietää miksi, ja toivoo lujaa, että Harry jäisi. Mutta kuitenkin Harry juo kiltisti liemensä, kuuntelee kuinka matami Pomfrey kieltää häntä liikkumasta tarpeettomasti ulkona, jotta tämä välttäisi sairastumasta pahemmin. Draco kuulee, kuinka matami Pomfrey kävelee takaisin toimistoonsa ja Harry nousee pois sängystään. Harryn vaatteet kahisevat, kun hän vaihtaa rohkelikon punaisen huispauskaavun päälleen. Tuolille jää vain Dracon vihreä huispauskaapu ja kaksi valkoista pyyhettä. Draco kuulee Harryn kävelevän itseään päin, kohti sairaalasiiven ovea. Hän sulkee silmänsä ja esittää nukkuvansa. Harry kävelee Dracon sängyn luokse ja pysähtyy. Poika tuntee, kuinka Harryn silmät tarkkailevat häntä.
”En tiedä mikä sinun on, mutta toivoisin, että sinua voisi auttaa muuten kuin pelastamalla sinut itseltäsi. Yritäthän saada itsesi kuntoon.”
Draco kuulee Harryn jatkavan kävelyä sairaalasiivestä ulos. Harry käveli hitaammin kuin normaalisti, jotenkin raskaasti. Vai kuvitteliko Draco vain? Hän käänsi kylkeä ja avasi silmänsä.
~*~*~*~*~
”Prison gates won't open up for me
On these hands and knees I'm crawlin'
Oh, I reach for you
Well I'm terrified of these four walls
These iron bars can't hold my soul in
All I need is you
Come please I'm callin'
And oh I scream for you
Hurry I'm fallin', I'm fallin'”
{ Nickelback – Savin’ Me }
~*~*~*~*~
Aika kului, joulu tuli ja meni. Malfoy ilmaantui takaisin tunneille, mutta näytti edelleen hyvin riutuneelta. Läksyt kasaantuivat. Huispausharjoitukset yhdessä läksypinojen kanssa työllisti Harryn lähes vuorokauden ympäri. Niinpä Harry istui jälleen kirjastossa iso pino kirjoja seuranaan. Harry tiesi jo kokemuksesta, että kirjojensa päälle nukahtaminen oli pahinta, mitä voisi tehdä. Silti Harry pakotti itsensä kirjoittamaan, sillä liemien essee pitäisi palauttaa seuraavana aamuna. Hän kirjoitti totuusseerumista. Onneksi Harrylla oli hieman omiakin kokemuksia, joiden pohjalta hän voisi lisäillä asioita esseeseensä. Merlin, kuinka Harrya väsytti. Silmäluomet tuntuivat hyvin raskailta, kun Harry seurasi, kuinka sulkakynän terä raapi sanoja pergamentille.
Tuntui lähestulkoon siltä, kuin hiljaisuuden rikkovat askeleet ja viitan kahahtelu rikkoisi Harryn tärykalvot. Hänen poskensa tuntui puutuneelta. Askelten pysähtyessä pöytä vavahti hieman, kun sen päälle laskettiin jotakin painavaa. ”Harry?” ääni kutsui Harrya. ”Harry, herää.. Herää nyt, ennen kuin Voro löytää tänne.” Joku ravisteli pojan käsivartta. Harry raotti silmiään. Hänen verkkokalvoilleen muodostui epäselvä kuva Malfoysta, joka seisoi hänen edessään ja kutsui häntä nimeltä. Harry hätkähti istumaan selkä pystysuorassa. ”Voi ei! Nukahdinko minä taas?!” Harry vilkuili ympärilleen. Kirjastossa ei ollut ketään muuta, eikä valoja ollut lukuun ottamatta Malfoyn taikasauvaa, jonka päässä paistoi kirkas valo. ”M-malfoy. Mitä sinä täällä?” Harry kysyi. ”Tein läksyjä ja nukahdin, kuten sinäkin näköjään. Kerää tavarasi, mennään, ennen kuin joku tulee tänne ja löytää meidät”, Malfoy sanoi vähän väsyneellä äänellä. ”Ah.. Kiitos kun herätit minut.. Olisi ollut kamalaa nukkua taas pommiin kirjastossa.. Saati sitten tulla Voron herättämäksi”, Harry puheli keräillessään nopeasti kirjat syliinsä. Malfoykin noukki oman kirjapinonsa syliinsä.
”Harry, kannattaa putsata tuo poski ennen kuin tulet aamulla tunneille. Se on aivan musteessa”, Malfoy sanoi Harrylle, kun he lähtivät kävelemään. Harryn poskille levisi kevyt häpeänpuna, ja hän oli iloinen siitä, että oli aika pimeää, eikä Malfoy nähnyt sitä. ”Malfoy?” Poika kääntyi katsomaan Harrya. ”Etkö pelaa enää huispausta?” Harry kysyi välttääkseen kiusallisen hiljaisuuden. Malfoy käänsi katseensa alaspäin aivan kuin häpeissään. ”Minä sanoin itseni irti”, hän sanoi hetkenpäästä hiljaa. ”Silti olit lentämässä silloin...?” Harry aloitti ennen kuin tajusi, mistä oikein puhui. Harry ei kuitenkaan ehtinyt korjata virhettään, kun Malfoy nosti päänsä ylös ja katsoi määrätietoisesti eteensä. ”Niin olin. En pidä huispauksesta, kun mikään ei tunnu kelpaavan. Luihuisten joukkueessa ei ole se kaikista paras ryhmähenki. Mutta tykkään lentää, se rentouttaa ja tyhjentää mieltä mukavasti”, Malfoy lopetti ja hymyili vähän katsahtaessaan Harryyn, jonka suu oli jäänyt aavistuksen auki. Harry hymyili Malfoylle takaisin. ”En tiennytkään, että olet noin samanlainen minun kanssani”, Harry sanoi. Malfoy käänsi katseensa salamannopeasti takaisin alaspäin tuijottamaan sylissään kantamiaan kirjoja.
He saapuivat eteisaulaan ja pysähtyivät. ”Shh”, Draco sihahti. Harry katsahti poikaa. ”Mitä – ” hän ei kuitenkaan ehtinyt kysyä kysymystään loppuun, kun Malfoy tarrasi häntä hihasta kiinni, avasi siivouskomeron oven, työnsi hänet sisään ja ahtautui itse perässä. ”Riesu”, Malfoy kuiskasi Harrylle hiljaa työntäessään kirjansa Harryn omien kirjojen päälle. Malfoy kiskaisi oven kiinni ja mutisi nopeasti: ”Umpiovius.” Kirjat painoivat todella paljon Harryn käsissä, ja kun Dracon kirjat olivat vielä vinossa, Harry ei voinut sille mitään, mutta koko pino alkoi romahtaa alas. Malfoy kuitenkin huomasi tämän taikasauvansa valossa ja hyökkäsi eteenpäin. Hän tuki kirjapinoa rintakehällään ja piti siitä sivuilta vielä kiinni. Malfoy puristi kirjat itsensä ja Harryn väliin. Harry päästi hämmästyneen huokauksen kirjojen painon alla, mutta älysi kuitenkin olla hiljaa, sillä komeron ulkopuolelta kuului Riesun ilkeä rallatus. Harry ei kuitenkaan kuunnellut tarkasti. Malfoy tuijotti häntä syvälle silmiin täysin vakava ilme naamallaan. Lopulta Riesun rallatus vaimeni kokonaan. Harry ja Malfoy seisoivat vielä hetken paikoillaan tuijottaen toisiaan.
Harry otti askeleen taaksepäin, mutta kompastui takanaan olleeseen sankoon. Säikähdyksissään hän heitti kirjat ilmaan. Muutama kirja osui Malfoyta leukaan ja tämä päästi muutaman ulvaisun kaatuessaan Harryn päälle moppien ja sankojen keskelle. Järkyttävän ryminän ja muutaman huudahduksen jälkeen lopputulos oli se, että Harry makasi lattialla ilman lasejaan ja Malfoy hänen päällään. Hetken he vain olivat paikoillaan yrittäen tehdä pientä selvitystä tapahtuneesta itselleen. ”Anteeksi”, he sanoivat kuin yhdestä suusta. Malfoy nousi varovaisesti istumaan Harryn päällä ja alkoi hapuilla lattiaa viereltään. ”Valois”, Malfoy kuiskasi hiljaa ja poimi sauvan, jonka päähän oli syttynyt kirkas valo. ”Sattuiko sinuun pahasti?” Malfoy kysyi ja katsoi nopeasti Harrya ja sitten itseään sauvan valossa. Hänen poskensa muuttuivat häpeästä punaisiksi. Malfoy nousi äkkiä ylös, ja ojensi kätensä Harrylle auttaakseen tämänkin ylös. Harry makasi vielä hetken hämmentyneenä. ”Ei.. ei kai ainakaan hirveästi”, hän sanoi ja antoi Malfoyn vetää itsensä ylös. Malfoy tarkasteli hetken hänen kasvojaan sauvansa valossa ja osoitti sitten hänen poskeaan. Yhtäkkiä Harrysta tuntui, kuin pieni ja kylmä rätti pyyhkisi hänen poskeaan. Sitten se loppui, ja Harry tunnusteli poskeaan sormillaan. ”Siivosin vain musteen pois”, Malfoy sanoi ja salli pienen hymyn nousta yhä hieman punertaville kasvoilleen. He keräilivät kirjansa ja tulivat ulos siivouskomerosta.
Heitä vastassa ei kuitenkaan ollut tyhjä aula. Lamppusilmäinen Norriska ja Voro seisoivat heti komeron ulkopuolella. Voron kasvoille levisi ilkikurinen hymy. ”Kas kas, kaksi oppilasta poissa vuoteesta ja riehumassa pitkin käytävää”, Voro sanoi ääni tihkuen vahingoniloa. ”Jälki-istuntoa.” Harry katsoi Malfoyta, joka katsoi häneen. Molemmilla oli hieman pöllämystynyt ja väsynyt ilme kasvoillaan.
~*~*~*~*~
Seuraavana aamuna Draco ei tullut aamupalalle. Harry sai pöllön, joka ilmoitti hänelle, että hän suorittaisi jälki-istuntonsa perjantaina. Hänen pitäisi kiillottaa palkintohuoneen pokaalit yhdessä Dracon kanssa. Lapun palasen loppuun oli lisätty: ”Niitä kun ei ole vähään aikaan taas kiillotettu.” Harry muisti, kuinka Ron oli joutunut kiillottamaan kaikki pokaalit käsin, vaikka tämä vieläkin oksenteli etanoita. Harry mietti, osaisiko Draco siivota niin kuin jästit. Hän oli varmaan tottunut siihen, että hänen puolestaan siivottiin, ja kun siivottiin, niin useimmiten taikasauvan heilautuksella.
~*~*~*~*~
Perjantai-ilta tuli, eikä Harry ollut nähnyt Dracoa kuin vilaukselta. Poika ei ollut kertaakaan katsonut häneen. Jotenkin se tuntui Harrysta pahalta. Monesti Harry oli toivonut, että ihmiset lakkaisivat tuijottamasta häntä, ja antaisivat hänen olla rauhassa. Nyt hän toivoi, että Draco olisi huomannut hänet. Sanoisi edes jotain ilkeää, niin Harry voisi edes suuttua tälle. Välinpitämättömyys ja välttely saivat hänet tuntemaan itsensä näkymättömäksi ja ikään kuin tyhjäksi. Harry seisoi Voron huoneen oven ulkopuolella odottamassa Dracoa ja kärttyistä vahtimestaria.
Draco tuli paikalle ensin. Hän käveli pitkin käytävää pää painuksissa. Kun hän saavutti Harryn, hän istuutui lattialle, veti jalat eteensä koukkuun ja kietoi käsivartensa jalkojensa ympärille. Harry ei nähnyt Dracon kasvoja, sillä osa tämän hiuksista oli päässyt hiusnauhasta karkuun, ja ne roikkuivat hänen kasvojensa edessä. Hän oli painanut päänsä alas, ja hän näytti hyvin uupuneelta ja väsyneeltä. Hetken päästä Voron askeleet alkoivat kaikua käytävässä, ja Draco ponnisteli itsensä seisomaan. Hän vilkaisi Harrya nopeasti, mutta sitten painoi katseensa takaisin alas.
”Siivoatte käsin. Taikasauvat jätätte minulle minun toimistooni, jotta voin olla varma, ettette käytä niitä”, Voro sanoi ja avasi huoneensa oven. Harry ja Draco kaivoivat taikasauvansa taskuistaan ja laskivat ne pöydälle. Voro käveli heidän edellään, ja he seurasivat. ”Siitä onkin aikaa, kun pokaalit on viimeksi kiillotettu.. Sentään teidän ei pitäisi oksennella etanoita kalliiden pokaalien päälle”, Voro sanoi ja kuulosti hyvin ärtyneeltä. ”En voi vahtia teitä joka sekunti, mutta tulen lopuksi tarkistamaan, että olette olleet huolellisia. Jos en ole tyytyväinen, saatte putsata kaikki uudestaan.” Voro avasi palkintohuoneen oven, ja lattialla olikin jo sanko, kaksi rättiä ja tahranpoistoainetta. ”Katsokaakin, että olette huolellisia”, Voro sanoi, ennen kuin jätti pojat kahdestaan seisomaan keskelle huonetta.
”Kai meidän sitten olisi parasta aloittaa heti”, Harry sanoi huokaisten. Draco katsoi häntä, ja soi tälle heiveröisen hymyn, ennen kuin poimi rätin, avasi kaapin ja alkoi hinkata ensimmäistä pokaalia. Harryn hämmästykseksi hän näytti tietävän tarkalleen, miten kiillottaa pokaaleja. Harrykin poimi rätin, ja aloitti toisesta päästä kaappirivistöä.
Aika tuntui matelevan. Hiljaisuus oli hyvin syvä, lukuun ottamatta muutamia kolauksia silloin tällöin, kun jompikumpi vaihtoi pokaalia. Draco hinkkasi pokaalin toisensa jälkeen, eikä valittanut yhtään. Harry katseli välillä Dracoa, joka ei ollut sanonut mitään koko illan aikana. Lopulta hän päätti sanoa jotain. ”Olet ollut ihan hiljaa koko illan.” Draco hätkähti hieman ja jähmettyi paikalleen hetkeksi. ”Et sinäkään kovin puhelias ole ollut..” hän vastasi tuskin kuiskausta kovemmalla äänellä. ”Ehkä en, mutta en sentään ole tuijottanut lattiaa koko aikaa. Sinun hiuksesikin ovat sotkuisella poninhännällä. Mistä lähtien ei olekaan ollut tärkeää, että sinun jokainen hiuksesi on tismalleen oikeassa paikassa?” Harry tiesi menneensä liian pitkälle jo ennen kuin sai kaiken sanotuksi. Ei hänen ollut tarkoitus sanoa pahasti. Pokaali putosi kolahtaen lattialle Dracon kädestä. Hän näytti siltä, että hänen jalkansa pettäisivät kohta, vaikka Harry näkikin hänet vain takaapäin.
Äkkiä Harry tyrkkäsi oman pokaalinsa takaisin hyllyyn ja parilla askeleella hän oli Dracon luona ja piti käsiään Dracon käsivarsilla. ”Anteeksi, ei minun ollut tarkoitus sanoa mitään tuollaista.. Halusin vain jutella sinun kanssasi. Olet vältellyt minua koko viikon siitä lähtien kun saimme jälki-istuntoa. Se.. se tuntuu minusta jotenkin pahalta..” Harry olisi halunnut potkaista itseään. Hänellä ei tuntunut olevan mitään tajua, milloin oli parempi pitää suunsa ummessa. Dracon hartiat alkoivat täristä hieman. ”Anteeksi”, Draco kuiskasi ja alkoi lyyhistyä lattialle. Harry kuitenkin kietoi kätensä hänen ympärilleen, ja halasi tätä. Harry painoi päänsä pojan olkapäätä vasten. Draco itki hiljaa ja Harry halasi häntä. Vaaleampi poika siirsi kätensä toisen käsien päälle.
”Ehkä.. ehkä meidän pitäisi kiillottaa taas pokaaleja. Voro tulee vielä takaisin”, Draco sanoi hiljaa lopetettuaan rajumman itkemisen. Nyt hänen silmistään valui enää muutama kyynel silloin tällöin. Harry päästi irti Dracosta. ”Niin”, Harry vastasi, ja meni takaisin omien pokaaliensa luokse. Hänestä oli tuntunut todella hyvältä pidellä Dracoa, ja hän oli ollut hieman vastahakoinen päästämään irti. Hän piti Dracosta, ja hänestä tuntui pahalta, kun hän tiesi, että Draco oli poissa tolaltaan. Molemmat kiillottivat pokaaleja hiljaisuuden laskeutuessa uudelleen. He olivat miltei vierekkäin, kun Draco alkoi hiljaa hyräillen laulaa.
Oh, I’ve been waiting for you,
For all these years, all I wanted was you,
Took me long enough to realize.
I can hold my tears no longer,
No longer, I break, I break.
All I need, all I want is you.
Please save me, and I shall drop this mask,
I drop my guard for you.
{ Author’s own scribble }
Laulu oli hyvin kaunis, ja Harry kiillotti viimeisen pokaalinsa rikkumattoman hiljaisuuden vallitessa. Draco laski viimeisen pokaalinsa takaisin hyllyyn. Harry teki samoin, mutta ennen kuin hän oli ehtinyt vetää kätensä pois kaapista, Draco halasi häntä niin kuin hän oli halannut Dracoa aikaisemmin illalla. Hänen hengityksensä salpautui, ja hän jähmettyi paikoilleen hetkeksi. Pojan läheisyys tuntui todella hyvältä. Harry sulki palkintokaapin lasioven ja kääntyi sitten ympäri ja halasi poikaa. Draco tuoksui hyvältä. Harry peruutti vähän katsoakseen Dracoa kasvoihin. Hänellä oli todella kauniit silmät. Ne olivat kuin hopeanharmaata silkkiä, ja ne katsoivat Harrya mitä lempeimmin. Draco ummisti silmiään hieman, taivutti päätään hieman sivulle ja veti Harryn hieman lähemmäs itseään. Draco suuteli Harrya. Harry vastasi siihen. Voi miten hyvältä se Harrysta tuntuikaan.
Ovi avautui, ja Argus Voro jähmettyi oven pieleen. Näkymä oli kerta kaikkiaan hyvin absurdi. Potter ja Malfoy, koulun pahimmat veriviholliset, suutelivat toisiaan. ”Hyi helvetti!” hän sanoi, ja pudotti poikien taikasauvat lattialle. Pojat sinkosivat eroon toisistaan ja Voro lähti kävelemään pois paikalta kauhea kuvotuksen täyteinen ilme naamallaan. Draco seisoi hetken paikallaan kuin halvaantuneena, mutta sitten hän juoksi pois palkintohuoneesta niin kovaa kuin pääsi. Harry jäi hetkeksi vielä seisomaan yksin, ennen kuin hän poimi omansa ja Dracon taikasauvat ja lähti kohti rohkelikkojen makuusalia.
~*~*~*~*~
Seuraavana aamuna Harry otti Dracon taikasauvan mukaansa tarkoituksenaan palauttaa se. Hän toivoi, että Draco olisi aamupalalla. Hän käveli hieman hermostuneena suureen saliin ja pysähtyi ovelle tutkiskellakseen, oliko Draco syömässä. Ilokseen hän huomasi Dracon kaatavan itselleen kurpitsamehua. Hän lähti kävelemään kohti luihuisten pöytää toivoen, ettei kukaan heittelisi pisteliäitä kommentteja hänen niskaansa. Ennen kuin Harry oli kunnolla edes saavuttanut luihuisen pöydän kulman, pöllöjä alkoi sadella suureen saliin. Yksi lensi Dracon eteen. Sen nokasta roikkui tulipunainen kirjekuori. Dracon katse pysähtyi ja hän näytti täysin lamaantuneelta tuijottaessaan räyhääjää, jonka kulmat alkoivat savuta. Draco nappasi kirjeen, joka leväytti itsensä saman tien auki ja täytti suuren salin jylisevällä äänellään.
”KUINKA SINÄ KEHTAAT! VOIN HÄDIN TUSKIN USKOA TÄTÄ! VORO LÄHETTI MINULLE EILEN SUORASTAAN OKSETTAVAN KIRJEEN, HÄPEÄ! SINÄKÖ OLET ASUNUT TÄMÄN KATON ALLA?! EI IKINÄ OLISI USKONUT, ETTÄ KAIKISTA IHMISISTÄ SINÄ VALITSET HARRY POTTERIN!! SEN OLISIN EHKÄ KESTÄNYT, ETTÄ OLET HINTTARI, MUTTA HARRY POTTER! VOISIN OKSENTAA. TIEDÄT MITÄ TÄMÄ TARKOITTAA, KUN TULET KOTIIN! MINÄ OLEN SINUA AUTTANUT JA NEUVONUT, JA MITÄ SINÄ TEET?! SUUTELET HARRY POTTERIA!!”
Lucius Malfoyn raivostunut ääni katosi, kun räyhääjä repi itsensä ja syttyi tuleen. Koko suuri sali tuntui pysähtyneen. Sitten ihmiset alkoivat hitaasti kääntää päätään luihuisen pöytää kohti. Draco istui aivan kalpeana paikallaan, kuin jähmettyneenä. Harry saavutti hänet ja sanoi hiljaa: ”Sinun taikasauvasi.” Draco kääntyi hitaasti ympäri ja katsoi Harrya. Puhdas kauhu heijastui hänen silmissään. Harry seisoi ojentaen kättään, jossa piteli Dracon taikasauvaa. Sitten Draco nousi nopeasti ylös, sieppasi sauvansa ja juoksi pää painuksissa ulos suuresta salista, joka puhkesi äänekkääseen keskusteluun. Harry seisoi hetken järkyttyneenä paikallaan, mutta sitten hänen korvansa rupesivat nappailemaan ympäristöstä lauseen pätkiä ja sanoja: ”Homoja?” ”Voitko kuvitella, Potter ja Malfoy!”
Harry seurasi Dracon esimerkkiä ja juoksi pois suuresta salista takaisin omaan makuusaliinsa. Hänen korvissaan kaikui uudelleen ja uudelleen: ”Homo.. homo.. homo..”
~*~*~*~*~
”Harry?” Hermione kysyi oven raosta ja käveli sisään. ”Hän ei varmaan halua keskustella tästä.. mennään pois..” Ron kuiskasi Hermionelle. ”Älä ole typerä. Sinä vain et voi ymmärtää, että homous ei ole mikään sairaus”, Hermione sähähti. ”Harry?” hän kysyi sitten lempeämmin. Hän käveli Harryn sängyn luokse ja veti verhoja sivuun. ”Harry? Se on ihan okei”, hän sanoi ja istui sängyn reunalle. ”Sinä voit puhua siitä meidän kanssa, tai olla puhumatta jos haluat.” Hermione laski kätensä Harryn kyljen päälle. Pian tyttö kuitenkin nousi, pudisti päätään Ronille ja käveli tämän kanssa pois. Harry makasi hiljaa kyljellään tuijottaen seinää.
~*~*~*~*~
Harry odotti, kunnes Nevillen kuorsaus täytti hiljaisuuden. Hän kaivoi matka-arkustaan näkymättömyysviitan ja veti sen päälleen. Lihava Leidikin kuorsasi kevyesti, kun Harry työnsi muotokuva-aukon auki. Käytävä oli aivan pimeä. ”Valois!” Harry sanoi taikasauvalleen, johon syttyi kirkas valo. Hän lähti kävelemään käytävää eteenpäin. Linnassa oli aivan hiljaista, vain Harryn vaimeat askeleet kuuluivat. Hän kääntyi kulman ympäri ja pysähtyi jähmettyneenä. ”Pimi!” Harryn taikasauvan valo sammui. Keskellä käytävää seisoi kaksi hahmoa, jotka kävelivät häntä päin.
”En kyllä ymmärrä yhtään. Malfoyhan on kaikista tapaamistamme ihmisistä vihan kohde numero yksi. Sen ehkä ymmärtäisin, jos hän olisi edes tyttö.. Tarkoitan, että kyllähän Harry silloin piti Chosta”, Ron sanoi. Hetken hiljaisuuden jälkeen Hermione vastasi: ”Totta. Mutta kyllä Harryn on täytynyt ihan itse toimia, kyllä hän olisi meille kertonut, jos Malfoy olisi jotenkin pakottanut häntä taialla tai jotain.” Hermione ja Ron jatkoivat jutteluaan, kun he kävelivät Harryn ohi valaisten käytävää omilla taikasauvoillaan.
Harry ajatteli Chota. Hän oli pitänyt Chosta vain siksi, että hän oli kaunis. Lopulta tyttö oli kuitenkin ollut vain kaunis kuori. Harry muisti, kuinka Cho oli yrittänyt puolustella ystävänsä tekoa. Hän oli vain käyttänyt Harrya hyväkseen, ollut tämän kanssa vain, jotta saisi tästä irti jotain tietoa Cedricistä. Harry tuhahti halveksivasti ja jatkoi matkaansa.
Mutta Draco.. Hän on kaunis, ja hän on vilpitön. Ehkä hän joskus oli ollut ilkeä ja inhottava, mutta nyt hän oli muuttunut. Hän tarvitsi Harrya. Ei kukaan voi vetää juonitteluun mukaan itsemurhayritystä. Lucius Malfoy voisi hänen puolestaan kadota maan rakoon. Harry mietti, mitäköhän Lucius oli aikeissa tehdä Dracolle, kun tämä ilmaantuisi kotiin. Hänella oli tunne, että paras olisi, jos Draco ei palaisi enää kotiin.
Hiukan ennen pöllölää Harry riisui näkymättömyysviittansa ja taitteli sen käsivarrelleen. Hän oli ajatellut mennä katsoman Hedwigiä. Kuitenkin, kun hän astui pöllölään, kaikki ajatukset hävisivät hänen päästään. Hän näki kuinka Malfoyn suuri pöllö lehahti ikkunasta taivaalle kantaen kirjettä. Draco kääntyi ympäri ja hänen silmänsä levisivät hämmästyksestä. ”Harry..?!” hän kuiskasi. Harry tuijotti Dracoa silmiin, ja tämä katsoi takaisin. ”Anteeksi”, Harry sanoi, mutta astui kuitenkin peremmälle. ”Hedwig!” Vaalea pöllö lensi alas hänen olkapäälleen. ”Ei sinulla ole mitään anteeksipyydettävää...” Draco sanoi tuskin kuuluvalla äänellä. Hän oli painanut päänsä alas ja hänen vaaleat hiuksensa roikkuivat hänen kasvojensa edessä. Harry silitteli Hedwigin päätä ja antoi sille muutaman pöllönamin. Hedwig näykkäisi hänen korvaansa lempeästi ja lensi sitten ulos ikkunasta entisestään pimenevään yöhön. ”Sehän olin minä, joka suutelin sinua. Anteeksi!” Draco sanoi ääni särkyen. Harry kääntyi Dracoon päin, joka seisoi paikallaan hartiat täristen ja tuijottaen lattiaa. Harry käveli lähelle Dracoa, ja nosti tämän päätä leuasta, niin että Dracon oli pakko katsoa häneen. Pojan silmistä valui kyyneleitä, mutta silti hän oli hyvin kaunis. Hopeanharmaat silmät tarkkailivat Harryn kasvoja, ja lopulta kohtasivat lempeät, vihreät silmät. Harry sulki silmänsä ja painoi huulensa pehmeästi Dracon huulille.
~*~*~*~*~
Harry käveli Dracon kanssa näkymättömyysviitan alla pitkin autioita käytäviä kohti keittiötä. He olivat aivan hiljaa, vain heidän kenkiensä hiljaiset kopahdukset kaikuivat käytävällä. Hiljaisuus ei kuitenkaan ollut painostava. Draco ei enää itkenyt, sen sijaan hänen kasvoillaan oli hymy. Harrykaan ei voinut olla hymyilemättä. Matkallaan keittiöön he eivät tavanneet edes Riesua.
Kun he saapuivat käytävällä taulun eteen, joka esitti suurta hedelmäkulhoa, Harry veti näkymättömyysviitan pois heidän päältään. Harry ojensi kätensä ja kutitti päärynää, kunnes se muuttui ovenkahvaksi. Hän työnsi oven auki, hymyili Dracolle ja antoi tämän mennä ensin. Kotitontut alkoivat välittömästi parveilla heidän ympärillänsä odottaen, mitä he haluaisivat. Harry pyysi heille voileipiä, jotka saapuivatkin melko nopeasti. Harry ja Draco söivät iloisina hymyillen toisilleen. He juttelivat, ja heillä oli hauskaa. Harry nautti ajastaan, jonka hän vietti Dracon seurassa. Kukaan ei ollut haukkumassa häntä mistään, ja Draco näytti hyväksyvän hänet sellaisena kuin hän oli. Draco myös ymmärsi Harrya todella hyvin. Kun he olivat syöneet vatsansa täyteen, he lähtivät keittiöstä.
”Haluan näyttää sinulle toisenkin paikan”, Harry sanoi ja kääntyi hymyilemään Dracolle. Draco palautti hymyn ja käveli Harryn viereen, jotta tämä saisi näkymättömyysviitan takaisin heidän päälleen. Jälleen he kävelivät hiljaisuuden vallitessa, mutta Harryn vatsassa lenteli nyt perhosia. ”Sinne on aika pitkä matka täältä, mutta toivottavasti se ei haittaa”, hän kuiskasi.
Harry johdatti Dracoa ylös portaita aina kuudenteen kerrokseen asti. Hän oli hämmästynyt nähdessään seinässä jo oven, sillä hän oli valmistautunut kävelemään käytävän päästä päähän. Harry asteli ovelle, avasi sen ja kuiskasi: ”Tervetuloa tarvehuoneeseen, Draco.”
Draco astui sisään huoneeseen, joka oli hämärästi valaistu. Huoneessa oli yksi, suurikokoinen sänky, jonka molemmilla puolilla oli yöpöytä. Draco naurahti hiljaa ja kuiskasi: ”Yrittääköhän tämä huone kertoa meille, että olisi aika nukkua?” Harry katsoi iloisena hymyilevää poikaa, jonka silmät tuikkivat kauniisti. ”Ehkä”, Harry hymyili ja astui myös sisään sulkien oven heidän perässään. Ovesta lähti vaimea naksahdus, kun se meni lukkoon. Harry käveli toisen yöpöydän viereen ja laski sen päälle taikasauvan ja silmälasit. Hyvin tietoisena Dracon tuijotuksesta hän alkoi riisua vaatteitaan. Kun hänellä oli enää housut jalassa, hän kääntyi katsomaan Dracoa. ”Ethän sinä noin aio nukkua?” hän kysyi. Dracon posket lehahtivat hieman punertaviksi. Vastaukseksi Draco käveli toisen yöpöydän luokse ja laski oman taikasauvansa sen päälle. Harry riisui housunsakin, ja lopuksi laskosti näkymättömyysviitan oman vaatepinonsa päälle. Sitten hän pujahti sänkyyn peiton alle selkä Dracoon päin. Hän silti kuuli kuinka Draco riisui kaapuaan. Lopulta Dracokin tuli peiton alle, mutta jäi kuitenkin melko lähelle sängyn reunaa niin, että hänen ja Harryn väliin jäi tilaa. Harry käänsi kylkeä ja katsoi Dracoa. ”Ei sinun tarvitse reunalla nukkua. Tässä on ihan hyvin tilaa”, hän sanoi ja hymyili edelleen. Mutta Draco ei liikkunut Harryyn päin, hän vain makasi selällään ja tuijotti sängyn kattoa. ”Tässä on ihan hyvä”, hän sanoi hiljaa. Hänen kurkkuaan alkoi kuristaa. Hänen pitäisi kertoa Harrylle miksi. Miksi hän oli niin erilainen kuin ennen. Mikään ei ollut niin kuin ennen. Häntä alkoi itkettääkin. Draco yritti kovasti pidätellä itkua, mutta silti hän selvitti kurkkuaan ja sanoi sitten hiljaa: ”Harry.. Kuuntelisitko minua hetken?” Harry lakkasi hymyilemästä, mutta nyökkäsi, kun Draco vilkaisi häneen.
”Minä... Minä en tahdo sinulle pahaa. Enää. Tai en koskaan ihan oikeasti halunnut. Halusin niin kovasti miellyttää isää, sillä hän oli minun elämässäni kaikki. Jos miellytän isää, kaikki menee hyvin, jos en.. ” Draco yskäisi ja jatkoi sitten taas: ”kuitenkin. Olin sinulle ilkeä, koska isä ei pitänyt sinusta, ja usein sinä, tai sinun ystäväsi olivat vertailukuvina minulle, ja isä ei ollut kovin tyytyväinen minuun. Voi kamalaa, en ole koulun paras oppilas niin kuin Hermione Granger, kuraverinen, kuten isäni sanoisi.” Harry katsoi koko ajan Dracoa, joka tuijotti kattoon ja puhui hiljaa. Harry ei keskeyttänyt, odotti vain kärsivällisesti, että Draco saisi kerrottua, mitä halusi. ”Aikaisemmin hän sai sanoillaan minut tuntemaan itseni hyvin kurjaksi olennoksi ja antoi ymmärtää, etten ole ansainnut paikkaani hänen kattonsa alla. Viime kesänä hän kuitenkin alkoi kiduttaa minua kidutuskirouksella.” Draco vaikeni hetkeksi, eikä voinut sille mitää
