Nimi: Hyvästi, Tylypahka
Kirjoittaja: Moonlight_
Genre: Drama
Paritukset: Ei ole paritusta
Ikäraja: K7/K11 enintään
Disclaimer: Kaikki minkä Rowlingin omaksi tunnistatte kuuluu hänelle, muu minulle
A/N: Anteeksi kirjoitusvirheet koittakaa kestää
Harry heräsi synkkään ja harmaaseen aamuun. Pitkästä aikaa hän tunsi olonsa hiukan paremmaksi. Sitten hän nousi ylös, ja hänen mielialansa laski jälleen. Tästä päivästä tulisi taas aivan samanlainen kuin aikaisemmistakin.
Kaikki muut olivat jo lähteneet, ja jälleen kerran Harry oli yksin poikien makuusalissa. Hän nousi ylös, puki päälle, ja lähti aamupalalle.
Rohkelikkojen oleskeluhuone oli tyhjä lukuun ottamatta kahta pientä ekaluokkalaista tyttöä, jotka eivät edes nostaneet katsettaan Harryn tullessa alas poikien maakuusaliin vieviä portaita.
Suurisali oli täynnä väkeä, mutta kukaan ei tuntunut huomaavan Harrya. Hän huomasi Ronin vähän matkan päässä istumassa Nevillen ja Seamusin kanssa. Miksi Ron ei ollut odottanut häntä? Harry ei muistanut mitään aiemmista kuukausista.
Sitten Harry huomasi Hermionen kaukana Rohkelikkojen pöydän päässä istumassa Ginnyn ja Lavenderin kanssa. Harry lähti kävelemään kohti Hermionea. Ron ei edes tervehtinyt häntä hänen mennessä ohi.
Hermione näytti itkeneeltä. Hänen silmänsä punoittivat.
”Hei Hermione”, Harry tervehti, mutta yksikään tytöistä ei edes nostanut katsettaan. Niinpä Harry söi jälleen kerran aamupalan yksin.
Aamupalan jälkeen Harry kiirehti pimeydenvoimilta suojautumisen luokkahuoneen eteen. Ovi aukeni ja Kalkaros päästi oppilaansa sisälle.
”EEEEEEIIIIIIIIIIH!!!”
Harry kuuli huudon mutta ei tajunnut sen tulevan hänen omasta suustaan.
Hän ei tiennyt kenen oli odottanut avaavan oven, mutta ei ainakaan Severus Kalkaroksen. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut edes huomanneen huutoa.
Harry meni istumaan omalle paikalleen luokan takaosaan. Tunti sujui normaalisti, mutta jotain siitä puuttui. Vasta tunnin loppupuolella Harry tajusi, että kukaan ei puhunut mitään. Edes Hermione ei viitannut kertaakaan. Kalkaros vain heijasti taululle tekstejä jotka piti kopioida pergamentille.
Pimeydenvoimilta suojautumisen jälkeen oli vuorossa muodonmuutoksia. Sinne Harry ei viitsinyt mennä, sillä hän tiesi, että siellä noudatettaisiin taas samaa kaavaa kuin pimeydenvoimilta suojautumisessakin. Harry päätti mennä oleskeluhuoneeseen.
Harry hätkähti hereille. Hän oli nukahtanut mukavaan nojatuoliin takkatulen äärelle. Oli selvästikin jo ilta, sillä ikkunoiden takana näkyi kaistale tumman sinistä taivasta. Ron, Hermione, Ginny ja Neville istuvat vähän matkan päässä hänestä. Harry nousi ylös ja meni istumaan lattialle Ginnyn viereen. Kukaan ei tuntunut huomaavan häntä.
”Entä jos hän ei olisikaan kuollut?” Ron sanoi yhtäkkiä.
Kuollut? Kuka? Miksi hänelle ei ikinä kerrottu mitään, Harry mietti kiukkuisena. Senkö takia muut eivät enää puhuneet hänelle? Ehkäpä he syyttivät häntä tämän tuntemattoman henkilön kuolemasta.
”Silloin hän istuisi täällä meidän kanssamme ja me nauraisimme yhdessä Kalkarokselle”, Hermione sanoi ja kyyneleeet tulvahtivat hänen silmiinsä.
”Minä en anna ikinä itselleni anteeksi, että en taistellut hänen kanssaan, vaan piilouduin tänne Rohkelikko torniin.”
Ginnyn sanat olivat kuin taikaisku Harrylle. Yhtäkkiä kaikki menetetyt muistot palasivat hänen mieleensä.
Harry lensi luudalla Dumbledoren kanssa kohti kaukana näkyvää linnaa. Dumbledore mutisi jotain, ja Harry tajusi hänen purkavan linnan ympärillä olevia suojauksi, jotta he voisivat lentää luudilla suoraan linnaan.
He laskeutuivat tähtitorniin, ja Dumbledore käski Harryn mennä hakemaan Kalkaros.
Portaista kuului askelia, ja Harry piiloutui Dumbledoren käskystä näkymättömyysviitan alle. Ovia aukeni ja viimeiseksi taiakseen Dumbledore langetti Harryyn kokovartalolukon. Draco Malfoy aseistariisui Dumbledoren, joka ei ehtinyt puolustautua.
Torniin saapui muita kuolonsyöjiä, muun muassa Bellatrix Lestrange ja Fenrir Harmaaselkä.
Sitten tulivat ne kauheat viimeiset sanat.
”Avada kedavra!”
Vihreä valo välkähti ja Dumbledoren ruumis lensi kaaressa tähtitornin reunan yli. Malfoy oli todellakin tehnyt sen: murhannut Dumbledoren.
Harryn kokovartalolukko murtui, sillä sen langettaja oli nyt lopullisesti poissa, kuollut.
Mutta kuolonsyöjät olivat jo ehtineet häipyä tornista. Linnassa oli meneillään täysi taistelu. Verta oli joka paikassa. Tylypahkan oppilaat ja kiltalaiset taistelivat kuolonsyöjiä vastaan. Kuolon syöjät peerääntyivät, sillä heidän tehtävänsä oli täytetty.
Harry puikkelehti vielä viimeisten kirousten lomassa ja yritti päästä mahdollisen nopeasti kuolonsyöjien perään kostaakseen Dumbledoren kuoleman. Linnan tiluksilla hän näki tumman kuolonsyöjien joukon pakenevan jo puolessa välissä tiloksia. Vaalea hiuspehko vilkkui Kalkaroksen rasvaisten hiusten edellä. Harry laukaisi tainnutustaian kuolonsyöjien joukkoon. Se ei kuitenkaan osunut keneenkään. Musta hahmo jättäytyi jälkeen joukosta; Bellatrix Lestrange, Siriuksen murhaaja.
Nyt Harry saisi kostaa hänelle Siriuksen kuoleman. Hän kohotti sauvansa, mutta Bellatrix Lestrange oli nopeampi. Harry näki suun liikkuvan. Sanovan nuo kohtalokkaat sanat; ”Avada kedavra.”
Vihreä valo välkähti, ja mustuus nielaisi kaiken.
Nyt Harry käsitti, miksi muut eivät puhuneet hänelle. He eivät nähneet tai kuulleet häntä enää.
Sillä Harry oli kuollut.
Hän kääntyi ympäri ja näki isänsä ja äitinsä seisomassa siinä odottamassa häntä. Vielä viimeisen kerran hän vilkaisi Ginnyä, Ronia, Hermione, Nevilleä ja koko Rohkelikkojen oleskeluhuonetta.
”Hyvästi”, hän sanoi, ja asteli isänsä ja äitinä luokse poistuen viimeistä kertaa Tylypahkasta.
//Sprig muokkasi ikärajan. Laita otsikkoon vain korkein ikäraja.
