Ikävän sanotaan viiltävän | Tonks/Remus - k11 - angst, one-shot, AU - Het10

[Neriah]

Ikävän sanotaan viiltävän

Author: Neriah (minä)
Beta: Ei.
Disclaimer: Mahtava JKR omistaa hahmot, minä leikin niillä. En saa tästä rahaa.
Genre:  angst, one-shot, AU, Het10
Pairing: Tonks / Remus
Rating: k11
Words: 750
Warnings: Väkivallan kuvailua.
Summary: Kukaan ei voi vaatia minulta enempää.

A/N: Osallistuu Het10 haasteeseen parituksellaan Tonks/Remus. Fic syntyi Tina Turnerin I ain't missing you -kappaleen innoittamana, vaikka sanoma onkin aivan toinen Tässä ficissä vallitsee siis alternative universe. Jätin Tonksin eloon Sodan jälkeen, ja näin siinä sitten kävi.


Nymfadora Tonks istui tammisen ruokapöydän ääressä nojaillen kämmeniinsä. Keittiö pimeni laskevan auringon vetäessä viimeisetkin säteensä pikkuhiljaa pois pöytien pinnoilta. Syvänvihreässä neulepaidassa oli silmäpako hihansuussa, ja maihinnousukengät olivat jo nähneet parhaat päivänsä. Purppuranpunaiset hiukset valuivat naisen nuorille mutta paljon nähneille, kuluneille kasvoille.

Niin.

Tonks ei ollut sitä ensin kovin hanakasti itselleen myöntänyt, mutta hän oli mielestään nähnyt ja kestänyt jo tarpeeksi.

Ajattele vauvaa!

Tonks pudisti päätään, ja antoi lannistuneisuudelle luvan vaivuttaa hänet petolliseen syleilyynsä. Hän tuudittautui pikkuhiljaa syvemmälle tummaan veteen, josta oli vaikea päästä pois.

Et tiedäkään, miten epätoivoinen minusta on tullut.

Taidokkaasti meikatut silmät hakivat pöydältä jotain kiintopistettä johon unohtua. Ne pyyhkäisivät niin tummentuneiden, likaisten hopeapikarien kuin kukkamaljakonkin ylitse. Ne näkivät taitellun päivälehden ja myttyyn heitetyn tahriintuneen esiliinan. Ne pysähtyivät leipäveitseen.

Nainen pudisti päätään vähän rivakammin, ja kääntyi tuijottelemaan lakatun tammisen pöydän kiemurtelevia kuvioita edessään. Muutama leivänmuru lojui lasinalusen vieressä.

Älä ole typerä.

Sormi napautti laiskasti pöytää muutaman kerran. Pieni ääni suorastaan kaikui äänettömässä kyökissä.

Et uskokaan, miten ikävä minulla on.

Silmät hakeutuivat jälleen veitsen luo. Se lepäsi niin vaarattoman näköisenä lappeellaan heti vehnäleivän vieressä. Yksinäiset aamiaiset, päivälliset ja illalliset olivat viimeaikoina koostuneet pelkästä vedestä ja leivästä. Kuin vangilla.

Niin järkyttävä ikävä.

Käsi vavahti estetystä liikkeestä, ja palasi paikoilleen. Voimaton huokaisu karkasi huulilta täyttämään huoneen muutoin niin tyhjää äänimaisemaa.

Kyynel tuntui tekevän tietään naisen silmissä. Se kirvelsi hetken, muttei päässyt valahtamaan ruskettuneelle poskelle. Katse vaelsi kuin huomaamatta veitsen tietämille. Käsi jatkoi liikettään veitsen luokse, ja koski sen puista kahvaa. Nainen toi veitsen eteensä, ja viisti sormeaan sen terällä. Punainen vana jäi terälle muistuttamaan noitaa siitä, että hän sentään oli yhä elossa.

Elämä. Olla elossa ja hengittää.

Hengittää ilman syytä elää.

Sitä hän olisi halunnut kaikkein vähiten. Tonks tuhahti katkerasti. Violetit hiukset tummuivat hiljakseen.

Olen jatkanut matkaani yksin jo aivan tarpeeksi, Tonks ajatteli, ikään kuin antaen täysin pätevän syyn aikeelleen.

Kukaan ei voi vaatia minulta enempää.

Tonks otti veitsestä kiinni kaksin käsin. Silmät olivat väsyneet ja elottomat.

Viimeinkin.

Hän jäi hetkeksi ihailemaan veitsen säntillistä, tappavaa linjaa.

Olen odottanut jo liikaa.

Häntä pelotti sen kovin pienikokoisen esineen valta päättää elämästä ja kuolemasta, mutta hän rakasti ajatusta siitä, että se päästäisi hänet viimein sen luokse, mitä hän oli ikävöinyt Sodan loppumisesta lähtien. Ne neljä kuukautta olivat olleet hänen elämänsä hirveimpiä. Raskauden viimemetrit olisivat olleet tuskaa ilmankin kaikkea sitä. Hiukset olivat värjäytyneet jo korpinmustiksi.

Tulen viimeinkin luoksesi, Remus.

Tonks sulki silmänsä ja käänsi veitsen vatsaansa kohden. Hän pysähtyi epäröimään.

Vauva.

Hiljaisuus kirkui pimenevässä keittiössä. Tonks vaipui ajatuksiinsa, ja mielikuvat nousivat elokuvan lailla hänen silmiensä eteen. Nuori nainen löydettiin kuolleena omasta keittiöstään. Merkit viittaavat selvästi itsemurhaan. Hän näki sielunsa silmin hänet löytäneitä ihmisiä, jotka päivittelivät sitä, miten kukaan voikaan olla niin epätoivoinen että tappaa itsensä ja lapsensa. Mikä on voinut mennä niin pieleen? Hän kuvitteli miten he voivottelisivat hänen näivettyneen ruumiinsa ympärillä, miten he koittaisivat keksiä jotain järkevää selitystä sen onnettoman noidan teolle.

Hän näki verestä tummuneen lattian ja veitsen törröttämässä suoraan hänen ja hänen pienokaisensa läpi. Kädet olisivat jähmettyneet kahvan ympärille. Häntä kutsuttaisiin hetki naisparaksi, ja viiden minuutin pakollisen hiljaisuuden jälkeen hänet olisi iäksi unohdettu. Hän eläisi vain viranomaisten tapauspöytäkirjoissa pelkkänä nimenä, jonka ympärille ei kietoutuisi mitään salaperäistä murhaa. Hän olisi vain epätoivoinen, itsetuhoinen nainen, joita oli nykyään kuin kaloja meressä.

Pään pieni pudistus sai hiukset heilahtamaan. Sillä ei olisi väliä. Hän olisi silloin jo kaukana poissa.

Jokin pieni kuoli naisen sydämessä. Se jokin oli viimeinen, hatara toivo mahdollisuudesta, että hän vielä selviäisi tämän yli. Silti onnellinen kyynel tipahti kämmenelle. Hiukset kuvastivat naisen tunteita kirkastumalla täysin valkoisiksi.

Mutta me tulemme luoksesi yhdessä. Olemme viimein perhe. Me kolme.

Naisen kädet jännittyivät, silmät sulkeutuivat tiukemmin. Veitsen terävä kärki kerkesi kuitenkin vain hieman liikahtaa neuleella peitetyn suuren vatsakummun suuntaan, kun nainen aukaisi silmänsä tuntiessaan potkaisun. Ilmeettömyys valtasi noidan kasvot.

Potkaisu, ja toinen.

Mitä kummaa.

Tonks jähmettyi hetkeksi paikoilleen tunteakseen vauvansa liikkeet mahdollisimman tarkasti. Haparoiva hymy takertui pian noidan toiseen suupieleen, ja hän painoi vasemman kätensä vatsalleen. Hetken kuluttua veitsi lipesi kiviselle lattialle käden säikähtäessä sitä, mitä se miltei teki hetki sitten.

Hyvä on.

Tonks silitteli vatsaansa kyynel toisensa jälkeen poskille valuen. Pisarat kastelivat leuan ja kuluivat kaulalla pois. Ne jättivät jälkeensä kosteita läiskiä neulepaidan korkeaan kaulukseen. Masennus vaihtui toiveikkuuteen. Ehkä hän pystyisi vielä jatkamaan.

Ehkä jään vielä kokeilemaan, mitä onni on.

Tonksin hiukset olivat palanneet purppuranpunaiseen sävyynsä, ja tuttu, pirteä ilme oli tunnistettavissa siitä pienestä hymynpoikasesta, joka näytti tulleen hänen kasvoilleen jäädäkseen.

Jonain päivänä tulen luoksesi.

Tonks nosti katseensa auringonlaskun maalaamaan keittiöön, ja siitä ikkunaan josta hän näki kullan ja punaisen väriset pilvet matalan auringon yllä. Remus oli siellä jossain, odottamassa häntä rinnalleen.

Ehkä jaksat vielä odottaa?

[saph1ra]

*vollotus*
angstillas saat mut aina itkun partaalle.
törkeetä.
liian hyvää.
on se kumma muuten

kehittävät karkaa aina käsistä, joten niistä ei tartte välittää.
kaikki tässä sopii niin hyvin! rakastan nuita ajatuksia tuolla tekstin välissä <3 just perfect..
kiitos tästä angstista ♥

[nervecenter]

Mm. Ihana. Masentaa. Vihaan menettämistä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, melkein itken jo. Ei kehittävää, tässä ei ole kehittämistä.

[Chren]

Hm.
Mitä tähän nyt voisi sanoa? "Ihana" taitaa kuvata parhaiten mielipidettäni tästä ficistä!
Normaalisti en lue kovinkaan paljon ficcejä,  joitten genreinä on edes osittainkin angst.
Päätinkin sitten tehdä tänään poikkeuksen, ja tietenkin, löydän ihanan, surullisen ficin heti ensimmäisellä hiirenklikkauksella.

Tunnelma välittyy heti lukijalle, ja tekstissä ei ollut missään kohtaan "tökstökstöks" - vaihetta.
Ei kirjoitusvirheitä! Täydet pisteet sinulle siitä!
Ja niin jumalattoman sujuvaa!

Ehkä jaksat vielä odottaa?

Oioi. En ole kovinkaan tunteellinen ihminen, mutta tässä kohtaa minun piti räpytellä kyyneleitä silmistä oikein urakalla! (:

Ja muutenkin olen rakastanut Remus / Tonks - paritusta vaikka kuinka kauan, ja muutenkin, aivan luvattoman hyvä ficci.

[Wild Child]

Kaunein lause oli tämä:

 Hän tuudittautui pikkuhiljaa syvemmälle tummaan veteen, josta oli vaikea päästä pois.

Tämä nostatti palan kurkkuun ja hoin koko ajan mielessäni "älä tee sitä". Kuvailu oli hyvää ja sitä oli riittävästi, mutta itse Tonksista jäi hieman outo olo, mutta se on yksin minun ongelmani sillä en ole lukenut häntä aikaisemmin tällä tavalla angstisena. Kursivoitu teksti tuki tarinaa ja antoi siihen oman sävynsä. Loit hänen ajatusmaailmansa aidoksi ja pisteet siitä!, vähänkin pieleen ja ficci olisi ollut sökö (voiko niin edes sanoa?). Minä tyksin tästä.

                                                                                            Wild Child kiittää.
                                                                  

[Fantomatique]

AAAAAAAAA

Kaunista. Yksinkertaisesti niin kaunista ja niin surullista, että minäpä aloin itkeä vollottaa. Erittäin hyvin ja taitavasti kirjoitettu, ihana ja koskettava lukukokemus kerrassaan. Kiitän todella paljon tästä lukukokemuksesta! :''>

[Nyyhti]

Voi vitsi tämä oli ihana! Aivan mahtava tunnelma ja kaikkea. Tuossa vieressä poikaystäväni pelaa, ja siitä kuuluu jotain ihme musaa, joka sopi tähän jotenkin täydellisesti. Sen musiikin rytmi on samantapainen kuin tämän tekstisi: tasaisen vaihteleva, lyhyitä pätkiä kerrallaan. Tarkoitan siis nyt sitä, miten nuo kursivoidut kohdat aina katkaisivat muun tekstin rytmin. Se teki tästä jollain lailla tosi hienon, sellaisen jännitysnäytelmän. Ottaako veitsi vai eikö? Tappaako vai eikö? Kyllä vai ei? Ehkä musiikki vaikutti minuun, ehkä kyse oli pelkästä tekstistäsi, mutta tätä lukiessa tuli todella hypnoottinen olo. Todella hienoa.

Minulle tuli ihan sellainen olo, että olisin lukenut tämän ennenkin. Melkein odotin löytäväni oman kommenttini täältä. Et olisi sattunut julkaisemaan tätä tyyliin vuotiksessa tai jossain? Tai sitten olen lukenut vain jotain vähän samantapaisesta aiheesta... Koska jos olisin lukenut tämän, se olisi tapahtunut kaaaauan sitten, sillä tämä vaikutti sellaiselta ficiltä joka kyllä jää mieleen.

Rakastin tämän ficin tiettyjä yksityiskohtia, esimerkiksi sitä kuinka Tonksin hiustenvärin muutokset kuvastivat niin hyvin hänen tunnetilaansa ja lukija pystyi jo niistä tajuamaan hänen ajatuksiaan. Lisäksi ihastuin jostain syystä ajatukseen, että veitsi oli pöydällä vehnäleivän vieressä. Se oli niin jotenkin... huolimaton kuva, leipä ja veitsi pöydällä, koska kukaan ei ole vaivautunut siirtämään kumpaakaan paikoilleen. Ja kun vauva potkaisi, ja Tonks sanoi "hyvä on" - se oli jotenkin niin sellainen... tympääntyneellä äänellä "fine, if you insist", you know? Muutenkin tässä ficissä oli aivan ihania kohtia, ja kaikki sopivat hyvin kokonaisuuteen. Kursivoidut ajatukset, joista jo mainitsin, Tonksin ajatukset hänen ruumiistaan (tuli muuten sairaan ällöttävä mielikuva siitä kuinka veitsi on mennyt sekä hänen että lapsen läpi), kova ikävä Remusta... Kaikki vain sopi (:

Ja anteeksi muuten, jos melkein-lainaukseni ovat vähän väärin, tämän koneen hiiri ei nimittäin oikein toimi enkä jaksa kelailla alas tarkistamaan kohtia

[Niphredil]

Mä pidin tästä jollakin omituisella tavalla älyttömästi. Otsikko on niin ironisen osuva, ensisilmäyksellä voisi pitää kliseisenä mutta kun on lukenut tämän, huomaa miten hyvin se sopii. Kaunista tekstiä rumasta aiheesta, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Tonks oli Tonks; pidin siitä, kuinka naisen toivonkipinä syttyi uudestaan.

Mun sanat karkaavat pois, mutta suonet anteeksi. Tykkäsin.

With love & take car(e), -Niph-

[Neriah]

Aaa, ihanaa että piditte! Ja erityisen ihanaa, jos olen saanut teihin sen haluamani surullisen tunteen noinkin vahvasti esiin.

Saph1ra: Kiitos Haluankin saada porukan (melkein) itkemään.

nervecenter: Hienoa että tykkäsit!

Chren: Itse puolestani en juurikaan ikinä kirjoita angstia, tai siis olen vältellyt sen kirjoittamista. Pääasiassa sen takia, etten usko osaavani sitä alaa mitenkään erityisen hyvin. Kirjoitettuani ensimmäisen synkän pätkän huomasin, että tämä genre sopii minulle sittenkin kuin nenä päähän. Mainiota että fic miellytti sinua!

Wild Child: Nyt kun oikein osoitit tuota kohtaa, minäkin pidän siitä aivan tajuttomasti. Se lausahdus oli oikeastaan vasta jälkikäteen lisätty päähänpistos, ja näköjään se oli ihan hyvä päähänpistos. Ihanaa että pidit (:

Fantomatique: Juuri tuollaista reaktiota olen odottanut kuin kuuta nousevaa! Ole hyvä, ja kiitos ihanasta kommentistasi. On mahtavaa saada lukijoissa vahvoja tunteita aikaan (:

Nominal: Oaa tällaisista pitkistä sepustuksista elän (: En ole kirjoittanut Tonks / Remusta koskaan ennen saati julkaissut vuotiksessa, mutta aihe nyt on sellainen joka saattaa olla jo kertaalleen kirjoitettu. Hitsi

Haha, Tonksin voi tosiaan kuvitella sanomaan tuo repla joko huojentuneena tai tympääntyneenä. Pikkuiset päättää isoista asioista... Pyydän anteeksi (joskaan en ihan tosissani) kuvailujani väkivallasta joka tosiaan oli aika ällöttävää. Tonksin jähmettynyt, kankea hahmo pöytään nojaten... Hyi.

Kiitos pitkästä ja kiintoisasta kommentistasi!

Niphredil: Hienoa tietää ettei tuo otsake pilannut kaikkea. Toivottavasti muutkin ovat ymmärtäneet minkä takia ylipäätään laitoin otsikoksi jotain noin kliseistä. Sen ironisuuden kun ymmärtää vasta luettuaan tuon pätkän... Ruma aihe, en olisi itse sitä paremmin ilmaissut. Hyvä että pidit!

Kiitos vielä kaikille yhteisesti kommenteistanne, on aina ihanaa tietää millaisia tunteita oma teksti muissa herättää.

[Fiorella]

Kommentinkerjäyshaasteesta päivää, viimein ehdin istahtaa rauhassa lukemaan vaikka pariin kertaan olen tätä tekstiä kurkannut jo ennenkin.

Olen iloinen, että minulle sattui niin mieleiset paritukset haasteficceihini; tykkään paljon Tonks/Remus -parista ja oli ihanaa että kirjoitit heidät rakastamaan toisiaan niin syvästi, ettei kuolemakaan laimenna tunnetta vielä.

Tämä tosiaan meni vähän canonin kanssa ristiin siinäkin, että vauva ei ole vielä syntynyt, kuin myös että Tonks on jäänyt elävien joukkoon, jonne ei tunne itse vielä kuuluvansa. Mutta se ei häirinnyt lukemista lainkaan.

Tuntui raskaalta ajatella, että oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka lähestyvät veistä tuollaisin ajatuksin. Itse olen niin teräasekammoinen, että on hyvin vaikea samaistua ajatukseen, että viiltäisi tahallaan missään tilanteessa. Toisaalta, en ole myöskään joutunut kokemaan niin syvää menetystä, että olisin kykenevä sanomaan täysin varmaksi, mitä sellaisessa tilanteessa oikeastaan pystyisi ajattelemaan. Kuitenkin, ficin edetessä oli kaiken aikaa sellainen värisevän kauhun jännitys pinnassa, toive, että veitsi kuitenkin käännettäisiin sivuun. Tuntui hyvälle ja helpottavalle, että lapsi sai kuitenkin nuoren äidin tuntemaan elämisen kuolemaa tärkeämmäksi. Aina on jotain, jonka vuoksi kannattaa elää, vaikka Sota isolla S:llä onkin muuttanut niin paljon. 

Tonksin kohdalla on se ihanuus, että tunnetilaa voi kuvata fyysisten muutoksien kautta, kuten tässäkin hiustenväri ilmaisi ajatusten kulkua. Sitä oli miellyttävä lukea, ja samoin koko tarinaa; teksti tuntui ilmavalta, helppolukuiselta ja virheettömältä. Pidin pikku yksityiskohdista, joita ripottelit pitkin ficciä, ne elävöittävät mielikuvitusta ja rikastavat kerrontaa.

Ainoa merkille panemani typo oli nolla o:n paikalla kohdassa jossa silmät hakeutuvat veitsen lu0.

Tarkoittamasi surullinen tunne välittyi ficistä voimakkaasti ja puhuttelevasti, mutta toivottavasti Tonk/Remus innostaa sinua myös onnellisiin ja hyväntuulisiin tarinoihin surun ja murheen vastapainona. Kiitokset tästä haikeasta ja ajatuksia herättäneestä ficistä.

[Neriah]

Fiorella: Kuulostaa siltä, että sain sinut ajattelemaan ja tuntemaan juuri sitä mihin pyrin En ollutkaan huomannut tuota typoa, kiitos kun huomautit! Eiköhän Tonks/Remus inspaa pariin hyväntuuliseenkin ficiin, mutta tällä hetkellä tuntuu että draama-angst irtoaa enemmän. Ehkä vielä joskus.

Kiitos ihanasta kommentistasi!

[Lumille]

Vau! ):
Aluksi osui silmään maailman ehkä ihanin paritus, johon en kyllä todellakaan tälläkään kertaa pettynyt! Jäin vain oikeastaan ihmettelemään sitä, että miten ihmeessä voit kirjoittaa noin kauniisti? Mielettömän ihania tunnelmankuvauksia tursui sieltä täältä, ikään kuin kaikki Tonksin tuska olisi vain tiivistetty koristelliseen muotoon paperille.

 Taidokkaasti meikatut silmät hakivat pöydältä jotain kiintopistettä johon unohtua.

&hearts; &hearts;
Todella kaunis kohta! o: ööääää oon todella huono oikeesti kertomaan, mutta olet kyllä ihan mahtava tälläsissä. c--:

Vauva.

Kuinka vaikuttava vain yksi sana voikaan olla?

Hiukset kuvastivat naisen tunteita kirkastumalla täysin valkoisiksi.
Vaan niin kaunista o: vaude.

Ja koska nyt näin turhaksi kopioida koko tekstin yksittäisin lauseen ja purkaa niistä kaikkea todella kaunista, ajattelin että tuossa oli nyt kermat kakusta. (-: (toki voisin senkin tehdä, heh)
Mutta kiitos, kiitos todella tästä !

en voinu lainata noita juttuja kun meni koko juttu ihan sörhöksi D: ehkä oon vaan avuton näitten foorumien kanssa, mutta joo

[Neriah]

Lumille: Remus/Tonks on ihana paritus, indeed! Pitäisi ehdottomasti kirjoittaa lisää tällä parituksella, kunhan vaan löydän jostain inspiraatiota johonkin kivaan juonikuvioon... Äää ei saa kehua noin paljon Tässä ihan vaivaantuu. Mie arvostan kun jaksoit kommentoida ja minusta on upeaa että pidit tästä niin paljon! Kiitos kommentistasi ♥