T/N: Äkäkäkä, olin unohtanut tämän ficin ihan täysin. Viimeisimmästä luvusta onkin jo kulunut yli kaksi vuotta, joten oli jo aikakin saada tänne jatkoa. Pyydän siis hartaasti anteeksi rakkaat lukijat, että tauko venyi näin pitkäksi. Koitan olla jatkossa aktiivisempi tämän suhteen.
Vanamo: Kiitos kommentistasi!
Omputin: Kiitos kommentistasi!
Rajamatkailija: Kiitos ihanasta kommentistasi! Toivottavasti kuitenkin saan anteeksi, vaikka tässä kestikin näin kauan.
Särkyvä kynä: Kiitos paljon!
Nopparelli: Kiitos kommentistasi!
Lööperiikka: Kiitos kommentistasi!
Fee: Kiitos paljon!
Anaid: Kiitos kommentistasi!
Minnamoi: Kiitos kommentistasi!
Deph: Kiitos kommentistasi!
Miumiu: Kiitos paljon!
Miz: Kiitos kommentistasi!
Rose-Mary: Kiitos kommentistasi!
_Bella_18_: Kiitos kommentistasi!
BelWard: Kiitos paljon!
Mrö.: Kiitos kommentistasi!
Taruw: Kiitos paljon!
Raww!: Kiitos kommentistasi!
Jaima: Kiitos paljon!
Rolyat: Kiitos paljon kommentistasi! Jostain syystä mulla putkahtelee aina joitain pikkuvirheitä.
Tyttökelmi: Kiitos kommentistasi!
Kuura: Olen saanut luvat, ja se näkyy ensimmäisessä luvussa. Mutta tämähän on jo käsitelty.
Kakku.: Kiitos kommentistasi! Tauko ei jatku enää!
Anskubits: Kiitos kommentistasi! Tauko loppui ja toivottavasti jaksan suomentaa tätä nyt paremmin.
17. lukuJacob seisoi Alicen edessä nojautuen hänen yläpuolelleen. Hänen koko vartalonsa tärisi. ”Missä hän on?” Hänen silmänsä sulkeutuivat, kun hän taisteli pitääkseen itsensä kurissa. Edward oli jähmettynyt paikoilleen, kun hän katsoi näkyä Alicen ajatuksissa. Silmäni siirtyivät Edwardin kasvoista Alicen selkään.
”Kuinka se on mahdollista?” Edward kysyi Alicelta. Alice katsoi meitä kaikkia vastaten hänelle mielessään.
”Mitä he haluavat hänestä?!” Edward käveli edestakaisin kädet nyrkeissä. Alice vastasi hänelle taas äänettömästi.
”Olet oikeassa.” Edward nyökkäsi kerran ottaen Emmettin ja Jacobin käsivarsista kiinni.
”Me menemme, te loput jäätte tänne kaiken varalta. Jasper, sinun ja Carlislen täytyy jäädä tänne lopun lauman kanssa-”
Työnsin Edwardin kädet pois Emmettistä ja Jacobista. ”Ensinnäkin, missä hän on! Toiseksi, minä tulen mukaasi. Kolmanneksi, et voi estää minua.” Laitoin käteni puuskaan. ”Pitääkö minun vielä jatkaa?”
”Minä näin hänet seisomassa rivissä… ömm… Volturien kanssa.” Silmäni vaelsivat raivokkaasti, kun yritin ymmärtää, mitä Alice oli juuri sanonut.
”Et sinä pysty näkemään häntä, hän on sekarotuinen”, kuiskasin pudistaen päätäni.
”He aikovat-” mutta Alice keskeytettiin.
”Tuossa on jo tarpeeksi tietoa”, Edward tiuskaisi hänelle. Mutta kaikki tiesivät jo, mitä Alice aikoi sanoa.
Kuului äänekäs repeämisen ääni ja Jacob muuttui meidän kaikkien edessä. Edward veti minut poispäin hänestä, kun hän taivutti päätään taaksepäin ja alkoi ulvoa. Rivi susia ilmestyi metsästä hänen taakseen vastaten ulvontaan.
”Me menemme, sinä,
minä, Emmett ja Jacob.” Epäröin Jacobin nimen kohdalla, mutta tiesin kuitenkin, ettei hän antaisi meidän lähteä ilman häntä. Jatkoin ennen kuin Edward ehti vastustella, että tulisin mukaan. ”Kuten sanoit, muiden täytyy jäädä siltä varalta, että he päättävätkin tulla tänne. Sudet voivat juosta ympäri rajoja varmistaen, ettei kukaan heistä pääse läpi.” Sam nyökkäsi hyväksyvästi. Hän astui eteenpäin rivistä kohdatakseen meidät. Jacobin silmät kohtasivat omani nopeasti ja minä tiesin, että hän kiitti minua. Hän kääntyi nopeasti seisoakseen Samin vieressä. He molemmat yhdistivät laumansa ja minä katsoin, kun he päästivät heidät juoksemaan joka suuntaan. Seth jäi viipyilemään, hän käveli luokseni tökäten käsivarttani ja vikisi. Taputin hänen olkaansa pakottaen hymyn huulilleni.
”Seth juoksee ympäri taloa siltä varalta, että joku pääsee läpi. Alice ei nähnyt heidän tulevan tänne, mutta se on vain varotoimi.” Edward sanoi, kun me kävelimme talolle. Carlisle ja Jasper nyökkäsivät samaan aikaan, kun Edward puhui.
Juoksin Emmettin ja Rosalien huoneeseen ottaen shortsit Jacobille, koska hän oli repinyt omansa. Heitin ne rappusten kaiteen yli ja Jacob otti ne kiinni suullaan. Hän juoksi metsään laittaakseen ne päälle.
”Okei, lähdetään!” Edward sanoi heti, kun Jacob käveli sisälle. Hän pysähtyi katsoakseen minua. ”En pidä siitä, että sinä joudut tällaiseen vaaraan.” Edwardin ääni oli rukoileva.
”Minä olen vahvempi kuin sinä, enkä minä ole mikään pikkuinen viaton ihminen enää. Sitä paitsi, minä pystyin suojelemaan teitä Janelta ja Alecilta. Enkä minä myöskään usko, että minun täytyisi mainita, että hän on minunkin tyttäreni.”
”Selvä, mutta tee niin kuin minä sanon ja pysy kaukana taisteluista. Sinä olet siellä vain ottaaksesi Renesmeen, etkä päästä häntä kilpesi ulkopuolelle.” Minä nyökkäsin myöntyvästi haluamatta riidellä hänen kanssaan, mutta minulla oli jo omat suunnitelmani.
”Kaikki on valmista”, Carlisle sanoi lopettaen puhelun ja laittaen luottokorttinsa takaisin kukkaroonsa. ”Teidän on parasta lähteä nyt, lentonne lähtee 20 minuutin kuluttua.” Jacob juoksi jo ulkona. Minä olin aivan hänen kannoillaan, eivätkä Edward eikä Emmett olleet kovinkaan kaukana perässä.
Lennot tuntuivat vain venyvän ja Edward oli koko ajan puhelimessa Alicen kanssa tarkistaakseen olivatko hänen näkynsä muuttuneet. Emmett istui meitä vastapäätä jalka pomppien kärsimättömästi. Minä istuin Jacobin ja Edwardin välissä. Edward oli painautunut ikkunaa vasten puhuen hiljaa Alicelle. Jacob venytti jalkansa suoriksi pää käsiinsä painettuna. ”Oletko kunnossa?” kuiskasin hänelle. Hän katsoi minua sormiensa välistä.
”Olen vain valmiina repimään jonkun pään irti.” Jacobin kädet alkoivat täristä.
”Rauhassa, Jake, olemme melkein perillä.” Otin hänen kädestään kiinni ja laitoin sen syliini. Hän puristi kättäni ja nojasi päänsä takaisin penkkiä vasten.
”Ei muutoksia”, Edward ilmoitti meille, kun hän keskeytti puhelun. Edwardin silmät vilkaisivat syliäni ja Jacob päästi kädestäni irti ja risti kätensä rinnalleen. Me istuimme hiljaa lennon loppuun.
Kun me laskeuduimme, oli jo pimeää, joten meillä ei ollut vaikeuksia juosta kaduilla. Minä en muistanut tietä, joten annoin Edwardin johtaa. Minut oli pakotettu pysymään Edwardin ja Emmettin takana samalla kun Jacob tuli viimeisenä, kun me kävelimme kapeiden kujien läpi.
”Olemme perillä.” Edwardin ääni tärisi vihasta, kun hän työnsi ovet auki. Etsin välittömästi tyttäreni tuoksua, mutten löytänyt mitään. Kun me kävelimme, olin vieläkin Emmettin takana ja Jacobin edessä. Kurkotin taaksepäin ottaen hänen kädestään kiinni. Osoitin käytävää sanomatta sanaakaan, koska tiesin, että Edward kuulisi minut. Jacob elehti, että hän oli mukana. Minä nyökkäsin ja syöksyin seinän taakse. Emmett ja Edward jatkoivat matkaa tajuamatta, ettemme me enää olleet heidän takanaan.
”Minne me menemme?” Jacob kuiskasi. Pystyin tuntemaan hänen tärisevän takanani.
”En tiedä, tämä on vain aavistus”, kuiskasin takaisin. Me tulimme oven eteen, joka oli käytävän päädyssä. Minä avasin sen ja se kirskahti.
”Ah, ettei se olisi itse ihastuttava morsian.” Aron ääni täytti pimeän huoneen. Jacob siirtyi niin, että hän oli edessäni, mutta minä pakotin hänet taakseni ympäröiden meidät kilvelläni.
”Ei aleta jutustelemaan, teillä on tyttäreni. En tapa teitä, jos annatte hänet minulle heti.” Silmäni kapenivat. Hän nousi seisomaan ja astui minua kohti. Felix ja Demetri olivat hänen rinnallaan mukaan lukien myös joku uusi vampyyri, jota en tunnistanut. Hän oli suurin heistä neljästä. Melkein yhtä pitkä ja lihaksikas kuin Jacob. Hän astui Aron ja muiden eteen.
”Rakas suloinen Bellani. Kuinka rohkeaa sinulta tulla yksin ilman aviomiestäsi. Meillä on kyllä lapsenne. Hänestä tulee hyvä lisä-” Jacob työnsi minut eteenpäin, poispäin itsestään. Aron ääni katkesi, kun hän seurasi Jacobin muuttumista. Olin vain parin jalan päässä uudesta vampyyristä ja me tuijotimme toisiamme alentuvasti.
”Kuinka töykeää minulta. Tässä on Damian, hän on auttanut meitä suuresti. Hän on vartijoidemme uusin jäsen. Minkä erityistaidon hän meille tuokaan.” Tiesin, että Damian oli se, joka pystyisi peittämään saaliinsa tuoksun. Ajattelematta mitään, minä hyökkäsin hänen kimppuunsa. Kamppasin hänet maahan. Felix ja Demetri perääntyivät nurkkaan vieden Aron mukanaan.
”Bella! Mitä helvettiä sinä oikein teet?!” Kuulin Edwardin takanani, mutta jätin hänet huomiotta.
”Senkin paskiainen! Sinä veit hänet! Missä tyttäreni on?” murisin painaen Damianin kehoni alle. Hän nauroi katsoen taakseni Edwardiin.
”Onko vaimosi aina näin aggressiivinen?” hän vitsaili. Nyrkkini osui kovaa hänen kasvoihinsa ja hän huudahti tuskasta. Käännyin nopeasti ympäri ja näin Edwardin katsovan minua suurin silmin. Emmett, Jacob ja Edward kaikki katselivat minua.
”Bella tappaa hänet”, Emmett sanoi yrittämättä hiljentää ääntään. Tajusin, että vartijat olivat täyttäneet huoneen ja Aro oli poissa.
Keskitin huomioni taas Damianiin. ”Missä tyttäreni on?!” Ääneni kaikui paljailla seinillä.
”Hän ei enää kuulu sinulle”, Damian sähähti yrittäen päästä pois altani. ”Se oli liiankin helppoa, hän ei vastustellut yhtään. Hän kuitenkin on varsinainen kiemurtelija.” Otin hänen käsivarrestaan kiinni nykäisten niin lujaa kuin pystyin. Se irtosi paikaltaan ja minä heitin sen taakseni. Damian huudahti uudelleen. Hän kurkotti oikealla kädellään ottaen kurkustani kiinni. Hän heitti minut päänsä yli ja minä laskeuduin kovaa selälleni. Hyppäsin takaisin jaloilleni. Edward oli välittömästi rinnallani ja Emmett ja Jacob seurasivat häntä.
”Pidä kätesi irti hänestä”, Edward murisi peruuttaen Damianin seinään. Minä juoksin heidän ohitseen ja paiskasin Damianin seinää vasten. Kuulin taistelun alkavan takanani.
”Hän ei ikinä tule kuulumaan teille! Kerro heti, missä hän on!” Puristin hänen oikeaa käsivarttaan odottaen vastausta. Kun hän ei vastannut, revin senkin irti. ”Kerrotko nyt?” kysyin työntäen hänet maahan. Polvistuin hänen ylitseen pitäen hänen säärestään kiinni. ”Sinulla on enää vain pari raajaa jäljellä”, huomautin. Käännyin nopeasti tajuten, ettei Edward ollutkaan enää vieressäni. Huomasin hänet parin jalan päästä repimässä jotakuta osiin. Käännyin takaisin ajoissa nähdäkseni jalan tulevan suoraan kasvojani kohti. Nousin nopeasti ottaen siitä kiinni ajoissa ja heitin vampyyrin seinään. Astuin hänen rinnalleen ja otin häntä molemmin puolin päästä kiinni. Vedin kovaa repien sen irti hartioista. Tapoin hänet ennen kuin käänsin huomioni taas Damianiin.
”Sinä kyllä saat aikaan kovan tappelun. Mutta pelkäänpä, että olet myöhässä. Jälkeläisesi seisoo vartijoiden joukossa.”
”Olet väärässä!” huusin tappaen hänet. Käännyin nähdäkseni, että huone oli nyt hiljainen. Edward käveli luokseni vetäisten minut tiukkaan halaukseen.
”Sinä. Olit. Uskomaton.” Hän antoi suukon päälaelleni. ”Mutta luulin, että käskin sinun tekevän niin kuin minä sanon. Sinä olisit voinut kuolla.”
”No minä en kuollut, ja milloin minä muka teen niin kuin sinä sanot?” Kiedoin käteni tiukasti hänen ympärilleen. ”Luuletko, että olemme liian myöhässä?” kysyin. Ääneni värisi.
”En ainakaan usko.” Emmett oli vieressäni ja hieroi käsivarttani.
”Huomaan, että olette tappaneet suurimman osan vartijoistani”, Aro sanoi kävellen huoneeseen. Jane ja Alec kävelivät hänen perässään ja heitä seurasi loput vartijat, joita me emme olleet tappaneet. ”Ei se mitään, he olivatkin heikoimpia. Heidät on helppo korvata, mutta Damian, no hän palveli meitä vain yhdestä syystä.” Silmäni lukkiutuivat pieneen tyttöön, joka oli tiukasti Felixin käsivarren alla.
”Renesmee!” huudahdin astuen eteenpäin. Jacob seisahtui eteeni ja Emmett ja Edward ottivat käsivarsistani kiinni.
”Päästä hänet menemään ja me lähdemme rauhallisesti”, Edward ehdotti.
”Pelkäänpä, että hän on meistä varsin ainutlaatuinen. Hän kantaa vain osaa voimistaan. Kun hän on täysin yksi meistä, hänestä tulee erittäin voimakas.” Caius nousi seisomaan peittäen Renesmeen kiemurtelevan vartalon näkökentästäni.
”Antakaa hänen sitten valita.” Edward astui Jacobin takaa kävellen Aroa kohti.
”Olisin mielissäni, jos sinä ja kaunis vaimosikin liittyisitte meihin. Voitte jäädä tänne pikkuisenne kanssa.” Aro ilmoitti.
”Minä en ikinä jää tänne teidän kanssanne”, sylkäisin työntyen Jacobin ohi.
Aro käänsi huomionsa Felixiin. ”Vie lapsi pois. Se häiritsee hänen äitiään.” Felix kääntyi kävellen pois Renesmeen kanssa. Nessie kurkotti minua kohti huutaen keuhkojensa pohjasta ja hänen kasvonsa olivat kyynelten tahrimat. Hänen huutonsa loppuivat lyhyeen, kun ovi meni kiinni. Jacob hyppäsi ovea kohti, pois kilpeni sisältä. Hän pysähtyi vikisten, kun hän kaatui maahan.
”EI, JAKE!” huusin, silmäni kohtasivat Janen, joka hymyili minulle leveästi. Kiedoin kilpeni nopeasti Jacobin ympärille ja polvistuin hänen vierelleen. Silitin hänen turkkiaan sormillani samalla kun hän hengitti raskaasti. ”Oletko kunnossa?” kuiskasin. Hän kompuroi jaloilleen ravistaen vartaloaan päästä häntäänsä asti.
”Riittää jo, senkin pikku noita!” Käännyin Janen puoleen. Hän astui minua kohti kaventaen silmiään. Tunsin hänen yrittävän päästä kilpeni lävitse. Edward ja Emmett pitelivät minua paikoillani.
”Riittää jo, kultaseni.” Aro suukotti Janea poskelle. Hän astui takaisin riviin Alecin vierelle.
”Ette te voi kaapata lasta muuttaaksenne hänet! Se on vastoin omia sääntöjänne”, Edward huomautti.
”Me voimme kasvattaa hänet, kunnes hän on tarpeeksi vanha”, Aro selitti.
”Ette voi pitää häntä täällä vastoin hänen tahtoaan. Hänen täytyy valita siirtyäkseen teidän puolellenne.” Emmett pudisti päätään.
”Joten me kysymme lapselta!” Aro kääntyi ovea kohti. ”Felix!” hän kutsui. Felix käveli takaisin raahaten Renesmeen mukanaan. Hänen kätensä peitti Renesmeen suun ja hänen toinen kätensä piti tiukasti Renesmeen toisesta kädestä kiinni. Me neljä murahdimme astuen eteenpäin, kukaan ei yrittänyt pidätellä toisia.
