Title: Ja hän katosi kehyksistään
Author: minä eli, Susihukka
Beta: Neeppu
Genre: drama, angst
Pairing: Ei ole. Tom ei ole tunteellinen
Rating: S
Disclaimer: Rowling-täti omistaa, hahmot. Minä en muuta kun leiki, niillä ilman rahallista korvausta.
Summary: - Voidaanko jo koristella kuusi, voidaanko?
A/N: Taas tyhmä päähänpisto. Kertoo siis Tom Valedrosta. Osallistuu haasteisiin: Älyttömät otsikot ja Jouluhaaste II.
Ja hän katosi kehyksistään
- Voidaanko jo koristella kuusi, voidaanko? kaikki mankuivat. Yleensä pienet lapset purskahtivat joka asiasta itkuun. Tällä kertaa ne vain tuijottivat hoitajia silmät suurina. Yksi purskahti itkuun. Minä vihaan heitä. Ärsyynnyn heidän itkustaan ja vaikerruksestaan.
Vihaan nimeäni. Tom. Tylsä ja tavallinen.
- Ei vielä, lapsukaiset. Meidän pitää odottaa iltaan asti, rva Colen hiprakkainen ääni sanoi. Humalassa, tietysti. Heti vain, kun silmä välttää...
- Mitäköhän me saamme lahjaksi? Mitä sinä epäilet saavasi, Tom? Ajatella, jos näemme joulupukin ennen kuin hän kerkeää lähteä, Billy Stubbs niminen poika pälätti.
- Jäkäjäkäjäkäjää... joulupukkiko? Eihän sellaista ole edes olemassa! tiuskahdin pojalle ja tämä alkoi itkemään. Pahaksi onneksi Cole sattui juuri tulemaan nurkan takaa ja meni lohduttamaan Stubbsia. Poika nyyhkytti vielä vastenmielisesti hetken, mutta lähti pian juoksemaan omaan huoneeseensa.
- Tom, sinä tiedät ettei toisia lapsia saa kiusata, nainen nuhteli. Ihan kuin sillä olisi ollut jotain väliä. - Kyllä, kyllä... mutisin ja katosin huoneeseeni.
- Tom! Nouse ylös, jotta ehdit koristella kuusen, rva Cole ilmoitti oven takaa. Huokaisin ja nousin istumaan sängylle.
- Tom, tuletko? Colen ääni kysyi uudelleen. Mumisin jotain vastaukseksi ja nousin ylös. Aloin kulkea kohti kaappia, kunnes muutin mieleni. Ei vielä. Kunnes on sopiva hetki. Tyynnytin mieleni ja menin katselemaan kuusen koristelua.
- Sarah, katso ettet tiputa niitä palloja. Ne maksoivat maltaita, joku alempiarvoinen hoitaja varoitti. Liian myöhään tietysti.
Räks!
Tyttö alkoi itkeä pillittämään. En välittänyt hänestä, vaan otin punakultaisen koristepallon käteeni. Siitä heijastui minun kuvani. Kalvakka iho ja mustat hiukset. Hymähdin ja kurottauduin laittamaan palloa kuusen oksalle, mutta eräs törppö Jim Carrey tönäisi minua huutaen:
- Hups, sori. Kompastuin...
Riks!
Katsoin virnuilevaa poikaa murhaavasti. Siinä samassa hieman alle kaksimetrinen kuusi alkoi kaatua.
- Apua... poika kiljaisi ja yritti hypätä sivuun onnistumatta siinä kuitenkaan.
Tumps!
- Tässä on kyllä ihmeellisintä se, miten kuusi kaatui pojan päälle. Se oli hyvin tuettu, rva Cole kertoi kahdelle sinipukuisille tyypeille.
- Hmm... Ellei sitten joku kaatanut sitä pojan päälle, toinen poliiseista aprikoi.
- Se olisi mahdotonta. Kuusi oli painava, pidempi sinipukuisista ilmoitti.
- Kuinka niin? lyhyempi poliisi kysyi ärtyneenä. Miehet alkoivat kinastella. Menetin mielenkiintoni ja hipsin takaisin huoneeseeni. Katsoin matkalla erästä tuikituntematonta taulua. Kuva esitti naista, jolla oli keltaisen värinen asu. Käänsin pääni hetkeksi pois ja näin silmäkulmastani, kuinka taulun kuva katsoi kehyksistään! Varvistin koskettamaan likatahraaa, joka oli jäänyt naisen poistuttua. Se tuntui... Lämpimältä. Vedin käteni pois ja tuijotin tahraa vielä hetken. Lopulta käänsin pääni pois ja lähdin juoksemaan omaan huoneeseeni. Päästyäni perille avasin kaapin ja otin laatikon esille. Siellä oli niin sanotusti minun saaliini, jotka olin varastanut muilta lapsilta. Jojo, hopeinen sormustin ja tummunut huuliharppu. Tarkistin, että kaikki olivat paikallaan ja menin nukkumaan miettien edelleen taulun naista. Paksuhkoa naista... Seuraavana aamuna oli joulupäivä. Lahjat olivat ilmestyneet mystisesti kuusen alle.
- Tässä on sinulle, Tom, Cole sanoi ja heitti minulle paketin. Avasin sen varovasti ja yllätyin. Olin saanut lahjaksi sen taulun minkä olin eilen nähnyt.Tosin nyt kuvan nainen pysyi paikallaan. Toistaiseksi.
