Kirjoittaja: lanoliini
Ikäraja: S
Tyylilaji: drama
Paritus: ei ole
Vastuuvapaus: Kaikki minkä tunnistatte kuuluvaksi Rowlingille, kuuluu myös hänelle. En hyödy tästä mitenkään.
Tiivistelmä -
Kukkien terälehdillä oli vielä muutama kastepisara, joista auringonsäteet heijastuvat sängyssä makaavan naisen kasvoille. ”Hei äiti, minä tulin taas”, poika kuiskasi ja laski kätensä naisen viileälle kämmenelle.
A/N: Juu, eli fic kertoo siitä kun Neville menee käymään äitinsä luona Pyhässä Mungossa. En oikein tiedä mistä idea ilmaantui päähäni, mutta päätinpä kuitenkin tämän kirjoittaa. En ole kovin kokenut kirjoittaja, mutta harjoitus kaiketi tekee mestarin. Fic osallistuu
Osastohaasteeseen. Toivotan lukuiloa!
Rasiallinen karkkipapereitaAuringonvalo siivilöityi huoneeseen harsomaisten verhojen läpi. Huoneen ovi aukesi ja ilmavirta sai pienet pölyhiukkaset tanssahtelemaan ilmassa. Neville astui huoneeseen, kädessään pieni kimppu niityltä poimimiaan kukkia. Hän laittoi kukat kristallimaljakkoon ja laski maljakon pöydälle sängyn viereen. Kukkien terälehdillä oli vielä muutama kastepisara, joista auringonsäteet heijastuvat sängyssä makaavan naisen kasvoille. ”Hei äiti, minä tulin taas”, poika kuiskasi ja laski kätensä naisen viileälle kämmenelle.
Sängyssä makaavan naisen iho oli luonnottoman kalpea kaikkien sisällä vietettyjen vuosien jälkeen. Kermanvärinen sairaalakaapu oli rypistynyt kauluksen kohdalta ja Nevillen sormet kiirehtivät suoristamaan pehmeän kankaan. Huoneeseen astui hoitaja, joka kantoi ruokatarjotinta. ”Hei Neville, sinä tulit taas”, noita sanoi ystävällisesti ja laski tarjottimen pöydälle. Poika nyökkäsi ja hänen pyöreille kasvoilleen nousi haikea ilme. ”Äiti nukkuu, minä voin huolehtia, että hän syö herättyään”, Neville sanoi ja nousi avaamaan tuuletusikkunan. Hoitaja nyökkäsi ja poistui huoneesta, pyyhkäisten huomaamattoman kyyneleen silmäkulmastaan. Tuolla pojalla jos kenellä oli kova kohtalo.
Ikkunasta puhaltava raikas tuuli pörrötti Alicen tummia hiuksia ja ulkoa kantautuva linnunlaulu kertoi kevään olevan parhaimmillaan. Neville istui pöydän ääreen ja sekoitteli lusikan kärjellä lautaselle kauhottua lihakeittoa. Hän kalasteli porkkanan paloja lusikalla ja pilkkoi ne vielä pienemmiksi. Sängyssä makaava nainen liikahti ja raotti unisia silmiään. ”Huomenta”, poika sanoi pehmeästi äidilleen, huomattuaan tämän olevan valveilla. Naisen silmät hakivat haparoiden äänen lähdettä, pysähtyen viimein Nevillen kasvoihin. Poika tiesi, ettei Alice tunnistanut häntä, mutta silti se tuntui aina yhtä pahalta. He katselivat hetken toisiaan, kunnes Alicen katse jatkoi matkaansa, lipuen maailmaan johon muilla ei ollut pääsyä.
Neville istui sängynreunalle ja nosti tarjottimen syliinsä. Hän upotti lusikan höyryävään keittoon ja puhalsi, ennen kuin ojensi lusikan äitinsä huulille. Alice antoi lusikan sujahtaa kalpeiden huuliensa välistä. Pojan sydämessä läikähti lämpö, kun hän huomasi naisen kasvoille nousevan hymyn. Keiton loputtua Neville ojensi sämpylän Alicelle, joka otti sen varovaisesti käteensä. Äitinsä syödessä Neville jutteli niitä näitä. Hän kertoi kuulumisensa, vaikka tiesikin, ettei äiti voinut ymmärtää hänen sanojaan. Suurimman osan aikaa naisen katse harhailikin ikkunan taa, missä pikkulinnut lentelivät puunoksalta toiselle.
”Huomenna minä palaan Tylypahkaan, mutta tulen taas pian katsomaan sinua ja isää”, Neville lopetti ja silitti Alicen kämmenselkää hellästi. Hän nousi ja sulki tuuletusikkunan, jottei huoneeseen tulisi liian kylmä. ”Hei sitten äiti”, poika sanoi ja hänen äänensä oli vähällä särkyä. Alice katsoi poikaansa hämillään ja kääntyi sitten yöpöytänsä puoleen. Puisen yöpöydän laatikosta nainen kaivoi siististi taitellun karkkipaperin ja ojensi sen lämpimästi hymyillen pojalleen. Nevillen kämmen sulkeutui hitaasti karkkipaperin ympärille. ”Kiitos”, hän sanoi hiljaa ja yritti katsoa äitiään silmiin, mutta tämän katse oli taas vaipunut uneksuvana jonnekin kaukaisuuteen.
Ovi sulkeutui Nevillen takana ja poika työnsi karkkipaperin taskuunsa. Hänen askeleensa kaikuivat Pyhän Mungon autioissa käytävissä, kun hän suuntasi sairaalan aulaan. Mummo odotti aulassa, tutun punaisen käsilaukkunsa kanssa. Vanhan noidan tiukka ilme pehmeni hieman hänen huomatessaan pojanpoikansa surullisen ilmeen. Yhdessä he astuivat raikkaaseen kevätilmaan.
Illalla Neville kaivoi puoliksi pakatun matka-arkkunsa esille ja nosti sen pohjalta pienen rasian. Hän kaivoi karkkipaperin taskustaan ja avasi rasian varoen. Puurasia oli ääriään myöten täynnä siististi taiteltuja, toinen toistaan kauniimpia karkkipapereita. Neville pudotti kädessään olevan karkkipaperin rasiaan ja sulki kannen. ”Nyt niitä on tuhat”, poika sanoi, eikä pyyhkinyt silmiinsä kohonneita kyyneleitä pois.
fin.
A/N: En tiedä kuinka moni muistaa tämän karkkipaperijutun, joten ajattelin laittaa yhden lainauksen suoraan Potterwikistä:
Alice: Miehestään poiketen hän on sen verran järjissään, että kun poika käy katsomassa häntä sairaalassa, hän ojentaa Nevillelle joka tapaamisella yhden tai useita huolellisesti siistittyjä makeisten kääreitä - jotka poika tallettaa uskollisesti, vaikka isoäiti käskee tämän heittää nämä pois. 
