Nimi: Kolmelta aamuyöllä
Kirjoittaja: Melodie
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Draco
Tyylilaji: angst, hurt/comfort
Tämä on juhannustaika sankari-
Lauchuolle! Toivottavasti tämä tuottaa iloa!
--
Kolmelta aamuyöllä Harry heräsi siihen kun pöllö koputti sitkeästi ikkunaa nokallaan.
”No mitä nyt”, hän mutisi, silmien pysyessä hädin tuskin auki. Hänelle ei paljoa postia tullut, joten tällainen keskiyön lähetys oli täysin poikkeuksellinen. Pöllöllä oli höyhenet pörhöllään ja se näytti väsähtäneeltä pitkän koputtelun jälkeen.
”Voi sinua pientä”, Harry mumisi ja poimi pöllön hellästi kädelleen. Se huhuili heikosti. Harry poimi kirjeen sen jalasta, mutta laittoi tarjolle vettä ja ruokaa ennen kuin avasi kuoren. Siinä vaiheessa hän oli jo löytänyt silmälasinsakin.
Hyvä Harry Potter, kirje alkoi, mutta sävy muuttui nopeasti.
En saa unta tänä yönä, niin kuin en niin monena muunakaan.
Minua vaivaavat monet asiat, joita olen tehnyt – erityisesti
ne, joilla olen sinua loukannut. Ilkeys, tunnekylmyys,
suoranainen julmuuskin… aina, kun olen miltei unohtanut,
ne palaavat mieleeni ja pakottavat muistamaan, millainen
ihminen minä todella olen.
Jos olen ihan rehellinen, usein en ole varma, kannattaako
tätä kierrettä enää jatkaa. Sinnittelen päivästä toiseen
ja vaikka kuinka yritän tehdä hyvää, epäonnistun tai
lakkaan yrittämästä. Aina en jaksaisi yrittää yhtään mitään.
Mutta sitten ajattelen sinua, ja voit uskoa, ajattelen sinua paljon.
Sinä olet niin uskomattoman vahva, että se innoittaa minua –
samaan aikaan kun tuottaa tuskaa, että olen niin monin
tavoin yrittänyt murskata sinut. Niinpä halusin pyytää sinulta
anteeksi.
Olen vilpittömästi pahoillani kaikista niistä kerroista, kun
olen tehnyt elämästäsi epämiellyttävää, tai olen tahallani
tai vaikka silkkaa ajattelemattomuuttani loukannut sinua.
Olen sanomattoman onnellinen siitä, että kaikesta huolimatta
olet onnistunut elämässäsi.
Nyt kaikki tämä selitys tuntuu jo typerältä, mutta olen tuhlannut
yrityksissäni jo niin monta pergamenttia että nyt lähetän tämän!
En odota kuulevani sinusta enkä odota sinun antavan anteeksi,
mutta toivon että tiedät miten pahoillani olen.
~ Draco Malfoy
Hetken Harry kykeni vain tuijottamaan kirjettä pöllämystyneenä. Siltä Draco Malfoylta, jonka hän oli tuntenut, ei toden totta olisi voinut odottaa tuollaista. Harry vilkaisi pöllöä. Eikä tuollaista pöllöäkään. Hän olisi kuvitellut tälle jonkun ison ja ylpeän pöllön. Pieni pörrökasa oli nukahtanut orrelle, ja hänen oma pöllönsä silmäili sitä lievästi ihmeissään. Hän silitti kirjettä hetken mietteissään, ja hänen oli pakko myöntää itselleen että hän oli myös ajatellut Dracoa aika useinkin viime vuosina. Rohkeuspuuskassa Harry tarttui sulkakynään.
Draco – tuo kirje oli mahdottoman rohkeasti tehty!
Minä en kanna sinulle kaunaa menneistä, ja toivon
että sinäkin saattaisit lakata murehtimasta niitä.
Kiitos anteeksipyynnöstäsi.
Pöllösi jää yöksi.
-Harry
Ennen kuin rimakauhu ehti iskeä häneenkään, Harry kiinnitti kirjeensä pöllönsä jalkaan ja lähetti sen matkaan. Sitten hän kömpi takaisin vuoteeseen. Uni ei kuitenkaan tullut vielä aikoihin, sillä jokin kaihersi hänen mielessään, ja vieraan pöllön tuhina kuulosti omituiselta.
Aamulla Draco oli edelleen Harryn mielessä. Pöllö jäi aamiaiselle ja Harry rupatteli sille mukavia. Hänen oma pöllönsä oli tullut kotiin avoimesta ikkunasta joskus hänen jo nukahdettuaan, ja nukkui nyt orrellaan tyytyväisenä. Pian aamiaisen jälkeen Dracon pöllö häipyi tiehensä, mutta Harry oli edelleen rauhaton. Hän päätti mennä pistäytymään Ronin ja Hermionen luona.
”Hei”, Hermione sanoi kun Harry tupsahti takasta. Vauva makoili matolla olohuoneen lattialla ja katseli häntä hämillään. ”Ron!”
Ron tuli keittiöstä kuivaillen käsiään pyyhkeeseen.
”Terve Harry!”
”Hei vain”, Harry sanoi ja istui levottomana sohvalle. Hetken Ron ja Hermione kertoivat arjestaan ja vauva huvitti heitä tempuillaan, mutta pian Hermione vaihtoi puheenaihetta:
”Mitä sinulla on mielesi päällä?”
Harry päätti purskauttaa koko homman. ”Tiedättekö, mitä Draco Malfoylle kuuluu nykyään? Sain häneltä yöllä… kirjeen…. Siinä hän pahoitteli minulle aiheuttamaansa murhetta.”
Ron purskautti teen suustaan. ”Malfoyko pahoitteli?!”
Hermione mulkaisi hänet hiljaiseksi. ”En tiedä hänen kuulumisistaan paljoakaan”, Hermione pahoitteli, ”mutta sen verran olen ymmärtänyt että ne eivät ole hyviä. Hän elää ilmeisesti hyvin eristäytyneenä, ja on tavallinen vieras Mungossakin synkkämielisyytensä vuoksi.”
Harry tunsi värähtävänsä. Tilanne oli miltei pahempi kuin hän oli pelännyt! Hän kavahti pystyyn.
”Tiedättekö missä hän asuu?”
”Joissain Viistokujalla”, Hermione muisteli.
Jossain Viistokujalla, Harry mietti, pitäisikö hänen mennä sinne huutelemaan. Hermione huomasi hänen ahdinkonsa. ”Kysyn Pansylta”, hän lupasi ja poistui hetkeksi huoneesta. Palatessaan hänellä oli mukana siististi paperille kirjoitettu osoite.
”Kiitos”, Harry sanoi eikä jäänyt selittelemään enempiä vaan ilmiintyi kiireesti Viistokujalle. Dracon asunto oli aivan Viistokujan päässä ja talo oli jo vähän ränsistynyt.
Ei tosiaan mikään kartano, Harry mietiskeli ja alohomoroi alaoven lukon. Ihme kyllä se aukeni sillä, ja hän suuntasi kolmanteen kerrokseen.
Hän sai koputtaa monta kertaa, ehkä yhtä monta kuin pöllö, ennen kuin ovi aukesi raolleen ja ärtynyt ääni kysyi:
”Mitä nyt?”
”Minä tässä”, Harry sanoi, mutta pelästyi sitten ettei Draco tuntisi hänen ääntään. ”Harry.”
Ovi avautui enemmän. Dracolla oli punareunaiset silmät ja parransänki. ”Harry. Mitä sinä täällä?”
”Etkö aio pyytää minua sisään?” Harry vaihteli painoa jalalta toiselle. Draco vilkaisi huokaisten sisemmälle asuntoon ja väistyi sitten oven edestä.
”En odottanut sinua.” Draco ei pahoitellut sotkua sen enempää, eikä Harrykaan tehnyt siitä numeroa. Hän siirteli muutaman pitsalaatikon ja huovan alas sohvalta ja istahti raivaamaansa tilaan.
”Minä huolestuin sinusta”, hän tunnusti kun he olivat istuskelleet vähän aikaa hiljaa, hän jännittyneenä ja Draco selvästi hivenen säikkynä ja surullisena. Tämä nosti katseensa yllätettynä.
”Huolissasi minusta?”
”Niin”, Harry nielaisi työläästi. ”Sain sellaisen käsityksen, että… sinulla ei mene kauhean hyvin.”
Draco tuhahti. ”Voihan sen niinkin ilmaista.”
”Minä vain haluaisin”, Harry sanoi ja hänen äänensä hiipui kuiskaukseksi, ”että menisi.”
Draco tuijotti häntä silmiään räpytellen, ja Harrykin alkoi tuntea olonsa hieman vaivautuneeksi. Ehkä tällainen käynti olisi ollut jonkun Dracon
ystävän asia. Sitten Draco alkoi hymyillä, ja hymy valaisi hänen kasvonsa.
”Mukava kuulla. Minä keitän sinulle teetä.”
Ja niin Draco keitti, ja Harry istui juomassa sitä sohvalla johon oli raivattu hänen viereensä tilaa Dracolle, ja mitä enemmän päivä pimentyi, sitä lähempänä Draco tuntui istuvan häntä. Harry alkoi mietiskellä kotiinlähtöä vasta puoliltaöin, mutta silloin Draco suuteli häntä, maistuen teeltä ja suklaalta, ja Harry päätti jäädä vielä hetkeksi.
