Nimi: Hyödytön
Kirjoittaja: Adiqhi
Genre: Angst, death
Ikäraja: K-11
A/N: Kaikki lähti eräänä iltana Disco Ensemblen First aid kit-biisistä, josta mieleenki kohosi tälläinen mielikuva. Antakaa armoa ja kirjoittakaa kommenttia. : D
Hyödytön
Tunnen viiltävää kipua jaloissani. Yritän liikuttaa niitä, mutta huomaan niiden olevan jumissa. Katselen ympärilleni autossa. Auton keula on rusentunut puunrunkoon ja ympärilläni on hiukan veriroiskeita. Aukaisen auton oven tärisevällä kädelläni ja yritän vetää itseni ulos autosta siinä onnistumatta. Vihdoin saan toisenkin käteni toimimaan ja yritän kiskoa itseni ulos molemmin käsin. Jalkani liikahtavat hiukan ja meinaan huutaa kivusta. Käteni luiskahtavat irti ja lysähdän puoliksi maahan alavartaloni ollessa yhä autossa.
Huohotan hiukan ja vasta nyt huomaan kuinka verillä käteni ovat. Katselen yläpuolellani olevaa taivasta. Kaikkialla on niin rauhallista ja hiljaista. Iltahämärässä taivas näyttää melkein mustalta ja kirkkaat tähdet näyttävät niin kauniilta sitä vasten.
Yritän saada mieleeni tapahtunutta, mutta ainut minkä saan päähäni, on lähtöni kotoa. Kukaan ei edes tiennyt, että olin lähtenyt. Kukaan ei ollut kysynyt mitä aioin tehdä viikonloppuna, ketään ei ollut kiinnostanut minne olisin menossa. Kukaan ei ollut välittänyt.
Havahduin yhtäkkiä kipuun. Olinko nukahtanut? Katselin ympärilleni sen minkä sain käännettyä päätäni. Kaikkialla oli edelleen hiljaista ja hämärää. Lopulta jouduin painamaan pääni takaisin maahan kivun tykyttäessä ohimollani pikajunan lailla. Jostain syystä mieleeni nousi vain ajatus, etten ollut nähnyt yhtään suojelusenkeliä. En kylläkään koskaan ollut uskonut niihin ja tuskin heitä edes kiinnostaisi.
Kuulen jostain kaukaa sireenin äänen. Ainakin luulen sen olevan sireeni. Painan silmäni kiinni ja vain kuuntelen. Miksei ääni kuulu yhtään isompana? Odotan äänen kasvavan, mutta se ei kasva. Ehkä tällä kertaa kohtaloni on sinetöity. Ehkä ketään ei tule. Ehkä ketään ei kiinnosta. Ehkä kukaan ei välitä.
Yritän liikuttaa turtuneita sormiani, mutta huomaan, etten saa niitä juurikaan liikkeelle. Tunnen jotain kosteaa kasvoillani ja katson taivaalle. Ensilumi sataa maahan. Ehkä on jo liian myöhäistä. Apua ei ole tarjolla. Lunta alkaa tupruttaa hiukan enemmän. Mieleeni kohoaa taas ajatus suojelusenkeleistä. Raskaasti suljen silmäni viimeisen kerran maailmalle.
Oli liian myöhäistä. Ketään ei tullut. Kukaan ei välittänyt. Apua ei saatu. Eikä suojelusenkeleitä näkynyt.
