Kommenttikocktailin merkeissä!
Lueskelin tämän jo pari päivää sitten mutta en ehtinyt keskittyä kommentoimiseen, joten teen sen nyt! Ensinnäkin jee tämä paritus, kutoskirjan myötä aloin hirmusti tykkää Remus/Tonksista. Tän ficin otsikko ja summary sai mut kiinnostumaan ja kiva herkkupala paljastuikin
Tykkäsin niiin paljon hahmoista tässä! Tonks oli omanlaisensa, Remus oli omanlaisensa... Pidin Tonksissa tuosta, miten se ajatteli omasta perheestään ja vihollisista. Muutenki toi, miten se oli vannonut taistelevansa viimeiseen pisaraan ja se hetki oli nyt, kirjassahan se ryntäsi niin päättäväisesti Remusin perään mut tässä Remus on turvassa sen vierellä ja se muistaa poikansa. Pidän teksteistä, joilla on joku canonpohja tapahtumille kuten tälläkin nyt obviously ku canonparituskin. Mut sit nää täydentävät tekstit, jotka tarjoaa omia vaihtoehtoja sille, mitä sodassa tapahtui näiden hahmojen näkökulmasta, on hyvin kirjoitettuna antoisaa luettavaa. Enkä joutunu pettymään!
Remus oli myös Remusmainen, se rohkeus paistoi tuolta ja epäusko kun vaimo sanoi, että aikoo lähteä. Myös tuossa heijastui jotenkin se, miten se aluksi yritti lähteä sotaan mukaan mieluummin kuin jäi vauvansa ja lapsensa luo, mutta pyörsi päätöksensä kuten tässäkin ja antoi Tonksin mennä. Susimaisuus oli myös tuotu hyvin esille ja toi kuvailukin vielä, johtuuko sodasta vai ihmissuteudesta.
Hyvä lisä oli myös Tonksin epävarmuudesta tuon suudelman jälkeen, sillä Remus jäisi taistelukentälle. Todentuntuista.
Pidin noista jutuista, joita käytit vertailuun. Miten kuvailit sotaa sotijan näkökulmasta, miten vihollista ei saa ajatella tasaveroisena... Sit toi tapa, vaikka aihe on hyvin synkkä niin onnistuit tuomaan sen synkkyyden ja vakaavuuden esille muutamalla lauseella, ei tullut mitään liika-angstista höttöä vaan sujuvaa ja hyvin etenevää tekstiä. Mutta kuvailuun palatakseni, toit hienosti mukaan tuon äitiyden ja musta Tonks teki oikean valinnan. Taikamaailmalla oli monia puolustajia, Teddyllä ei. Tässä vaiheessa muhun iski jo kauhee surumielisyys, ku tietää kuitenkin mitä on tulossa
Toi kohta, missä Remus sanoo hiljaisuudesta, oli jännä koska ihan ku tekstiki olis jollain tavalla 'hiljentynyt'. Johtuikohan siitä, et kirjassa oli jo valmiiks pohjustettuna se kamala hiljaisuus mikä seurasi Voldemortin hyökkäystä vai saiko sen aikaan tässäkin kuvailemasi raunioitunut Tylypahka, en tiiä, mutta hiljaisuus on aina voimakas elementti ja se sai tässä ihon nousemaan lähestulkoon kananlihalle. Sit taas ku toi hiljaisuus rikkoutuu ni tuon räjähdyksen voi suorastaan kuulla. Hienosti käytettyjä sanoja!
Toi lopetus oli karu, ihana ja kaikin puolin hyvä lopetus, vaikka surullinen lopetus olikin. Tykkäsin tosta aurorien sääntökirjasta, se kertoi jo mitä on tulossa ja sit Tonks olikin jo kuollut. Toi kuoleman kuvailu oli hyvä, Tonks ei ees ehtiny tajuamaan, mutta kuuli vain Remusin. Pidin myös tosta, että se käski Remusta vielä pakenemaan, ja loppu onkin sit pelkkää historiaa jo. Ää niin traagsita ja aiheutit todellaki lukijassa tunteita. Niin väärin!
Ainoa asia, josta en osaa päättää et pidinkö vai en, on tuo Teddyn vika 'sanoma'. Toi Taikamaailman historiikki oli hyvä lisä ja noin se varmaan meneekin, mutta onko Teddy tosiaan tuota mieltä? Toki tämä on angstiteksti, mutta oisin ehkä kaivannut jotain pientä valonpilkahdusta, että Ted tosiaan ymmärtäisi miksi hänen vanhempansa kuolivat. No jaa, kyllä se noinkin toimii, pojan katkeruus heijastuu kun vanhemmat ovat poissa. Mutta ei mielestäni ollenkaan turhan takia vaan Teddyn itsensä takia! Sai jotenkin ajattelemaan, että Teddy pitää itseään turhana.
Väliäkö tuolla tosin, kokonaiskuva oli erittäin hyvä. Kirjoitat sujuvaa ja virheetöntä tekstiä, johon oli helppo samaistua ja jota tykkäsin lukea. Kiitos tästä!
