Author: Michanya
Beta: ei ole, joten valittakaa mahdollisista virheitä ihan vapaasti
Genre: fluffy ja romance, joulu tunnelmointia, S
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot, minä vain leikin niillä
A/N: osallistuu siis jouluhaasteeseen. Kommenteista olisin enemmän kuin kiitollinen
HÄMÄRÄN HETKIWeasleyn olohuone oli hiljentynyt. Kuusen valot tuikkivat pehmeää valoa hämärään huoneeseen ja ilmassa tuoksuivat yhä piparit. Kirjavia lahjapapereita oli siellä täällä lattialla. Tunnelma oli raukea, lämmin ja hellä. Aikuiset käpertyivät puolisoidensa kainaloon ja lapset katsoivat tätä harvinaista hellyttää kummeksuen.
Jouluaattoa oli jäljellä enää muutama hassu minuutti. Jokainen viisarin liikahdus kasvatti Victoiren levottomuutta: jos hän epäröisi vielä pitkään, Teddy ei saisi häneltä joululahjaa ollenkaan.
”Teddy”, tyttö sai tuskin lainkaan ääntä aikaiseksi.
Teddy olisi tuskin tajunnut Victoiren kutsuvan häntä, ellei tyttö olisi samalla koukistanut etusormeaan kutsuvasti.
”Mitä?”
”Tulisitko hetkeksi ulos kanssani?” Victoire sai kysyttyä ujosti.
Tytön sydän jyskytti vasten neulepuseroa niin lujaa että Victoiren koko maailma järisi sen lyöntien tahdissa. Hänen kalpeilla poskillaan tanssi hento punastus ja taivaan sineä kuvastavat silmät tuijottivat päättäväisinä maton kulunutta kuviointia.
”Tietenkin”, Teddy vastasi ja luotsasi Victoiren eteiseen ilman että heidän poistumistaan huomattiin.
Ulkona oli hyvin kylmä. Pakkanen hiipi iholle ja syvemmällekin. Nuoret värisivät, mutta kumpikaan ei valittanut tai ehdottanut sisälle palaamista.
Victoire tuijotti Kotikolon ikkunoihin piirtyneitä hentoja pakkaskukkia, välttäen niin Teddyn odottavan tuijotuksen.
”Halusitko puhua jostakin?” Teddy kysyi ystävällisesti kun hiljaisuutta oli jatkunut jo hyvän aikaa.
”En varsinaisesti”, vastasi Victoire ja vaihtoi hermostuneena painoa jalalta toiselle.
Teddy tarttui tytön käteen, joka värähti kosketuksesta. Hämmennys poltteli tytön kasvoilla ja tämä siirsi tuijotuksensa taivaalle, josta tähdet katsoivat takaisin. Lähes musta taivas näytti rei’itetyltä.
”Minä tahdoin antaa sinulle lahjani kaikessa rauhassa”, jälleen Victoiren ääni sammui surkeaksi kuiskaukseksi.
Hän kaivoi esiin suuren kirjekuoren, joka oli vääntynyt kulmista. Teddy otti kuoren vastaan hiljaa, kiittämättä. Pojan silmät lukivat moneen kertaan kuoreen kirjoitetun nimen, ne katsoivat kysyen vaaleatukkaisen tytön silmiin.
”Ei sinun olisi tarvinnut antaa minulle mitään”, tämä lopulta sanoi.
”Minä halusin”, Victoire sanoi ja katsoi nyt suoraan poikaa.
Teddy avasi kuoren varoen kohmeisilla sormillaan. Hän veti ulos sen sisällä olleen paperin. Kuori tippui hankeen, Victoire seurasi sen hiljaista leijumista. Teddyn kädet vapisivat hiukan – ehkä kylmästä. Pojan kasvoilla oli ilme, jota Victoire ei osannut tulkita.
Hiljaisuus oli painostava, se täytti ilman, se oli liian paksua hengittää.
”Kiitos”, Teddyn syvä ääni värähti hieman. ”Tämä on todella kaunis.”
Teddy tuijotti edelleen paperia, jolle Victoire oli maalannut hennoilla sävyillä kuvan Remus Lupinista ja Nymfadora Tonksista. Kuva oli onnistunut, vaikka Victoire itse niin sanoikin. Hän oli upottanut siihen enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä kuin vielä mihinkään tekemäänsä.
Teddy noukki kirjekuoren maasta ja sujautti maalauksen takaisin sen sisään. Kuoren ruskealle pinnalle tippui kyynel, Victoire katseli miten paperi tummui kostealta alueelta.
”Minulla ei ole mitään antaa vastalahjaksi”, Teddy hymähti nolona.
”En minä mitään tarvitse”, Victoire sanoi.
Teddy liikkui lähemmäs tuskallisen hitaasti. Poika ei tainnut itsekään tietää minne oli matkalla ja mitä tekemässä. Ilme oli edelleen läpitunkematon, ehkä siitä kuulsi läpi rahtunen liikutusta ja kiitollisuutta.
Victoiren ajatukset kävivät hurjaa vauhtia. Hän huomio tuhat yksityiskohtaa samanaikaisesti, sellaisia pieniä asioita joita ei ollut koskaan tullut edes ajatelleeksi: heikot pisamat pojan kasvoilla, kosteuden tämän ripsissä, piparkakun muruset paidan rinnuksella ja niin edelleen.
Samaan aikaan hänen ruumiinsa oli jähmettynyt paikoilleen. Vaikka aivot huusivat erilaisia komennuksia, jäsenet eivät totelleet. Hän ei liikahtanut edes silloin kun Teddy sulki hänet syleilyynsä joka tuoksui tupakalle, joululle ja Teddylle itselleen.
”Miten minä osaisin kiittää sinua oikealla tavalla?” Teddy jutteli hänen platinaiseen tukkaansa. ”En vain lahjastasi, vaan sinusta itsestäsi. Vicky, minä pidän sinusta todella paljon.”
Victoire tuskin kuuli mitä toinen sanoi, hänen hullu sydämensä hakkasi taas niin että kylkiin sattui. Hänen huulilleen suli uneksiva hymy, tilanne oli absurdi kuin impressionistinen vesivärimaalaus.
”Tarkoittaako tuo että sinä rakastat minua?” tyttö kysyi ujosti.
”Vain pikkutytöt puhuvat rakkaudesta!” Teddy kiusoitteli naurahtaen lämpimästi.
Kanelinhajuinen hengitys lehahti vasten Victoiren kasvoja. Tytön vatsanpohjaan tuntui syttyvän pieni liekki, joka lähetti lämpimiä väreitä pitkin hänen ruumistaan.
”Teddy minäkin pidän sinusta todella paljon.”
Kahdet kasvot tulivat lähemmäs toisiaan. Poika kumartui ja tyttö kohottautui varpailleen. Hetken verran he hengittivät ilmaa toistensa huulilta, kunnes poika astui näkymättömän esteen ylitse ja antoi heille sen mitä molemmat janosivat. Huulet ottivat vastaan kaiken kukkaan puhjenneen rakkauden, jota niiden nuorilla omistajilla oli tarjota.
Kun he erkanivat ensimmäisestä, varovasti vaihdetusta rakkaudenosoituksestaan, he hymyilivät ja siinä hymyssä oli kaikki maailman värit.
Katseessa joka hukkui toisen sieluun sen peilien kautta, heijasti samaan aikaan kaikkien taivaan tähtien valoa.
Kosketus, joka hiipi lupaa kysyen toisen poskella, oli kaunis.
He sinetöivät suhteensa ensimetrit monin suudelmin. Sanoja ei tarvittu, sillä niiden aika olisi vasta myöhemmin. Siinä hetkessä he olivat vain toisillensa.
Kaukana löi kello kaksitoista kertaa.
Lahja ehdittiin antaa ja vastaanottaa juuri sopivasti joulun aikaan.
~
A/N2: Hyvää joulua kaikille <3
