Voih, olen roikottanut tätä lukulistallani joulusta asti (eli vain 3kk) ja nyt vasta sain aikaiseksi palata tämän pariin, vaikka kevät jo kolkuttaakin. Ja voi suloisuutta, voi pientä Regulusta, kun hän on ollut niin surkeana. Tämä oli todellista hurt/comfortia ja ihan tosi comfortia, ihanaa ❤️❤️ Täytyypä lukaista tämä ensi jouluna uudelleen, kun oli lopulta niin sympaattinen joulutunnelma!

Olin tässä yhtenä päivänä ystävän kanssa puhelimessa ja samalla selasin Finiä. Hänelle siinä totesin sitten että hei lol joku lukee täällä stalkkerinappulan takana jotain ficciä jonka nimi on Harry Hämäkäkinpoika Evans. Sille siinä vähän naureskeltiin mutta kun en saanut sitä mielestäni millään niin oli sitten pakko tulla kattomaan että mistä oikein on kyse.

Ensinnäkin yllätyin, kuten ilmeisesti aika moni muukin, siitä että tämä olikin täällä Hunajaherttuassa. Eikä siinä mitään, periaatteessahan tekstissä ei ole mitään muuta humoristista kun tuo paritus ja jotenkin tekstin aikana sekin alkoi tuntua aika herttaiselta. Olen ehdottomasti sitä mieltä että Hämäkäk on huomattavasti parempi vaihtoehto Lilyn puolisoksi kuin James tai Severus.

Mielenkiinnolla kyllä minäkin jään odottamaan mitä Harrylle vielä koulussa tapahtuu. Varmaan Ronista ei ainakaan tule hänen kaveriaan  :'( Ehkä salaisuuksien kammio saadaan suljettua aiemmin kuin kirjoissa koska Harry on varmasti kuullut isältään kauhutarinoita basiliskista joten varmaan tietää siitä aika paljon jo kouluun mennessään. Toivottavasti jatkoa tulee vielä, vaikka sitten viiden vuoden päästä!

Ficin nimi: En tahdo
Fandom: Harry Potter
Kirjoittaja: Odo
Genre: angst, yleistä draamaa (melkein Notko-kamaa)
Hahmot: Pansy Parkinson, Daphne Greengrass, Malfoyt
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Hahmot tai alkuperäisteos eivät ole omani. Ne kuuluvat J. K. Rowlingille.

A/N: Löysin eräänä iltana vai yönä tai aamuna, oli miten oli, menneyisyyden Kommenttikampanjasta minun ficcini linkattuna. Kaaoskutsut, Pansy/Daphne, mutta ei mitään aavistusta sen kirjoittamisesta. Eikä kyllä poistostakaan, joten mursuhillerin kanssa kaivettiin Finiä, minä itse tietokoneideni syövereitä, Finiyksiä ym. (lähetän itselleni usein Fini-yksiä esim. niistä ficeistä). mursis löyti sitten Spurttiraapalekierroksen, jolle se oli osallistunut ja jonka osallistumisen jälkeen olin ilmoittanut sarjan jääneen kesken ja olin kuin olinkin poistanut sen! Vaikka olin varma, etten poistellut enää noin myöhään (2017 tai sen jälkeen) ficcejäni lainkaan. Tämän mysteeri ficin löytymättömyys sitten jäi vaivaamaan, kun otsikko Kaaoskutsut kuulosti niin meikältä, etenkin menneisyyden meikältä, eikä parituskaan ollut hullumpi! Päinvastoin, eri ihanahan se on. Otsikko on odomainen, kun tuohon maailman aikaan olen kirjoittanut myös mm. Myrskyvuosi, K15 ja Sadevalssi, S, sekä muita vastaavia yhdistelyitä kuin Hopeakellari, Myrskynuotiolla, Luuhäkki, Värikartta ja Routalapsi, jotka löytyvät myös listauksesta Harry Potter-kategoriasta. Nuo on kaikki vuosilta 2016-2017, kuten alkuperäisetkin Kaaoskutsut.. eli myös Spurttiraapalekierros, jolle tämä "Kaaoskutsut" leikisti osallistuu, oli kiekka 2.-8.1.2017! Otsikon tosiaan muutin, kun mielestäni Kaaoskutsut ei ollut enää sopiva, eikä tästä edes tullut Pansy/Daphnea, vaan ennemmin Pansya & Daphnea, mikä on vähän harmi. Mutta tajunnanvirtaa spurttisanoista kokonaisen seitsenosaisen rapsusarjan verran, olkoon se itsessään erävoitto. ♥ Mä olin jo niin postaamassa tämän Godricin notkoon jonon jatkoksi (mulla on 93 ficciä Notkossa..) mutta päädyin sitten kuitenkin ylittämään itseni ja hyväksymään angstin päägenreksi, vaikka aika lievää angstailua onkin. Vai onko? Kerro sun mielipiteesi kommenteissa.


Jos olet lukenut alkuperäisen Kaaoskutsut ja muistat siitä jotai, av, yv, kiitos!! Epäilen kyllä, mutta... kysyvä ei tieltä eksy! ♥

---

---

Kaaos, se oli silkkaa kaaosta. Pansy tunsi olonsa niin epämukavaksi, että hänen teki mieli kirkua. Olisi hyvin mahdollista, että hänen mielensä hämärtyisi  ja hän sekoaisi. Hän oli odottanut, että Malfoyn perheen kutsut olisivat pienimuotoiset, mutta kartano oli täynnä väkeä. Puhdasverisiä, tietenkin, mutta kaikkien kiemuroiden keskellä tuntui hämärtyvän myös se, kuka oli lojaali kenellekin.

Kutsut olivat silkkaa juonittelua. Pansy melkein näki, kuinka vieraat puukottivat toisiaan selkään. Kyse oli tietenkin kaljuunoista, jotka kartanonherra Lucius Malfoy oli luvannut.

Pansy ei edes välittänyt, mistä moinen kunnianosoitus oli saanut alkunsa tai mitä herra Malfoy teollaan tavoitteli. Pansyn jo lähes seotessa, hän tavoitti katseellaan Daphne Greengrassin.



Tiilimuurikaan ei ollut karkea, se oli kuin hiottua marmoria. Kartano tiluksineen oli pröystäilevä. Pansyn harteille oli laskettu kasa marmoritiiltä, mutta hän yritti olla välittämättä siitä. Oli viimein selvinnyt, mistä kaljuunoissa oli kyse, kun herra Malfoy oli pitänyt puheensa kalpea poikansa Draco Malfoy vierellään.

Hän etsi Dracolle puolisoa, vaikka poika ei ollut yhtään sen vanhempi kuin Pansykaan. Kaksitoista, sen ikäisiä he olivat ja jollain tavalla, hänen äitinsä oli keplotellut itsensä kartanonherran suosioon. Oli selvää, että herra Malfoylla oli jotain muutakin mielessään, sen verran hiljaista kiivautta oli havaittavissa.

Kutsut olivat saaneet Pansyn mielestä entistä epätoivotumman käänteen. Hän halusi tavoittaa Daphnen juhlavieraiden joukosta.



Vähitellen Pansy rauhoittui, mutta helppoa se ei ollut. Hänen palattuaan kartanon puutarhasta, hän pääsi viimein Daphnen luokse. Tyttö hymyili hänelle, kun Pansy huokaisi helpotuksesta tavoitettua hänet. Pansy oli joutunut juttelemaan ennen Daphnea lukemattomien muiden vieraiden kanssa. Dracon ja tämän isän puheille hän ei ollut joutunut, vaikka jotkut ajoivatkin rouva Parkinsonin asiaa, että Pansysta tulisi Dracon kihlattu.

Daphne kysyi hyväntuulisesti, eikö Draco ollutkaan unelmien prinssi. Hän kyllä kelpuuttaisi Dracon, jos Greengrassin suvulla olisi mahdollisuuksia. Toistaiseksi Daphnen mahdollisuudet olivat häviävän pienet.

Kun he juttelivat, Pansy yritti vähän ymmmärtää avioliiton järkevyyttä. Silti se tuntui hänestä kurjalta, että hän ei saisi itse valita puolisoaan.



Kutsujen jatkuessa yhtä kaaottisesti kuin alkoivatkin, Pansy alkoi vihata juhlamekkoaan. Se typerä riepu kutitti ja hiosti, kun kutsut vain jatkuivat ja jatkuivat. Daphne yritti lohduttaa Pansya, mutta tyttö alkoi olemaan jo niin pahalla tuulella ettei edes Daphnella ollut sanoja piristää häntä. Siitä päätellen, miten epämukavuus paistoi muistakin vieraista, Pansy epäili ettei kenenkään asu ollut enää mukava.

Pansy valitti Daphnelle, johon tyttö vastaili tyynen rauhallisesti. Pansya ärsytti, miten pikkuvanhaa käytöstä hänen ikäiseltään…

“Mutta minä en tahdo”, Pansy kivahti, kun Daphne yritti rohkaista häntä puhumaan Dracolle itselleen. “Tämä riepu tekee minut hulluksi”, Pansy jatkoi, vaikka hänen juhlamekkoonsa oli panostettu mittatilaustyönä pieni omaisuus.



Rouva Parkinson sai tahtonsa läpi, mikä selkeästi tuohdutti muita kutsuvieraita. Mitään virallista ei tietenkään julkistettu, mutta supina kävi vieraiden joukossa, että Lucius Malfoy oli viimein tehnyt valintansa.

Pansy anoi apua Daphnelta, kun kuuli itse uutiset äidiltään, että kartanonherra oli suopea heille. Tämäkään ei sanonut suoraan, että kihlaus oli sitova, mutta se paistoi äidin naamalta. Tämä oli liiankin omahyväinen. Daphne suhtautui asiaan asiallisesti kuin olisi jo hyväksynyt, että Pansysta tulisi Dracon puoliso. Pansy oli seota uudestaan, kun hänen mieleensä juolahti ajatus, että Daphne piti tiedon myötä häntä itseään parempana.

Se sattui, että Daphne kohteli häntä eri tavalla kuin ennen. Jo nyt…



Pansy repi kynsinauhojaan, kun hänen tuli aika hyvästellä äitinsä kanssa Malfoyn perhe. Narcissa Malfoy näytti happamalta hymyillessäänkin, mutta itse kartanonherra vaikutti sangen tyytyväiseltä. Draco oli entistä kalpeampi ja he välttelivät kuin sanattomasta sopimuksesta katsomasta toisiinsa pojan kanssa. Pansy olisi halunnut hyvästellä Daphnenkin, mutta heillä ei ollut aikaa Greengrassin vähäpätöiselle perheelle, vaikka hekin olivat puhdasveristä sukua monen sukupolven takaa.

Daphne oli kuiskannut Pansyn korvaan juuri ennen heidän eroamistaan sen yhden asian, jonka Pansy oli kieltänyt koko illan ja kieltäisi lopun ikäänsä.

“Minä tiedän, että ihastuit häneen jo Tylypahkassa. Mikä sinua nyt harmittaa?”

Pansy ei ollut vastannut Daphnelle. Ei hän halunnut tätä!



Ilta oli jo hämärä, mutta auringon viimeiset säteet loivat valojuovia kartanon tiluksille. Pansy yritti löytää valoa myös omasta tilanteestaan, mutta hänen mielialansa laski auringon mukana. Kihlauksessa ei ollut mitään hyvää ja koko kutsut olivat olleet typerät. Miksi edes kutsua kaikki, kun päätös oli vain kahden suvun välinen? Pröystäilläkseen?

Se oli totta, että Pansy oli ollut ihastunut Dracoon ja oli haaveillut, että Draco ihastuisi häneen. Nyt herra Malfoy oli pilannut kaiken! Pansy oli varma, että Draco inhosi häntä. Pansya lähes itketti, mutta hän ei kehdannut äitinsä omahyväisen katseen alla.

Kunpa hänelle olisi jäänyt edes Daphnen ystävyys sellaisena kuin se oli ollut.

Oi, joulu. <3 Pääni meinaa räjähtää kaikista aikuisista velvollisuuksista, joten oli pakko pitää pieni breikki ja lukea jotain ihanaa. Minulla on jo niin ikävä joulua - 279 päivää jäljellä!

Samaistun Dracoon (sekä Harryyn), olen itse kipeänä vähän samanlainen. Haluan kovasti läheisyyttä ja harmistun, jos toinen ajattelee minun parantumistani ja yrittää antaa nukkua, kun haluaisi ainakin lähtöpusun! Ihana Harry toisaalta, kun yrittää ajatella pientä nuhanenää. <3 Tykkäsin lyhdyistä ja miljööstä; minustakin adventin viettäminen sopii kuin nenä päähän, sillä niihinkin liittyy omanlaista taikauskoa. Ehkä taikamaailman adventti kertoo Merlinin teoista. 

Kiitos, olipa ihana palata takaisin joulufiilistelyyn. ♥

- Syksy

A/N 2025: Heippahei, Discordissa pohdittiin yhdessä osallistumisia FFF1000-haasteeseen ja varasin sitten Lennonjohtajan, että saan jatkettua tätä sarjaa. Toisin kuin aiemmat, tämä ei ehkä ole niin canonmainen kokonaisuus, mutta shippaan silti Marcus/Oliveria aina. Lentäjäkin oli vielä tämän kokoelman aloittaessani vapaana, mutta ei enää, joten Marcuksen raapale ei osallistu haasteeseen. Sieltä se kuitenni inspiroitui, kun oon kirjoittanut ylös FFF1000:n ammatteja hahmoineen. Nämäkin hahmot oli siis jo valittu urilleen, kun kokoelma sai alkunsa silloin vuonna 2021! Tästä uupuu vielä palomies, pankkiiri ja sairaanhoitaja. Parturi-kampaajakin on listalla, mutta en oo koskaan tullut oikein sinuiksi sen hahmon kanssa tuossa roolissa, että joko vaihdan ammatin tai hahmon. Mutta katsoo nyt, mikä se vika on, että saan kaikki 12/12 osaa tehtyä! Hoxpox myös, että muokkasin himppusen myös näyttelijää eli Fleurin raapaletta, siitä tietoa rapsun lopussa.

Toisin kuin muut raapaleet, nämä on tavallaan "raapalepari", mutta ei suoraan kuitenkaan.

---

Oliverin unelma oli ollut lentäjän ammatti. Olihan hänestä tullutkin lentäjä, mutta asiat olivat muuttuneet matkan varrella. Vuosien saatossa, hänestä oli tullut lennonjohtaja. Oliver piti haastavasta työstään, vaikka hänen sydämensä sykki yhä lentämiselle. Jokin uusi puoli hänessä oli kuitenkin halunnut pysähtyä, vaikka koko elämänsä hän oli tavoitellut etenemistä elämässään. Ehkä se oli suhde, joka oli maadoittanut hänet aloilleen. Lentäjä-rakkaansa tuella, hän oli hakeutunut opiskelemaan lennonjohtamista ja siinä työssä hän oli ollut jo kymmenen vuotta. Lentäjäntaustansa ansiosta, Oliverilla oli avaruudellista hahmotuskykyä ja stressinsietokykyä. Koulutus oli myös vahvistanut taitoja. Eniten työssään hän rakasti kuitenkin, kun hän näki rakkaansa laskeutuvan turvallisesti kotimaansa kamaralle.


Marcus oli ollut samassa lentäjäkoulussa kuin entinen kilpailijansa Oliver Wood. Marcus rakasti lentämistä jopa rauhallisilla matkustajakonelennoilla. Hän lensi, näki maailmaa, mutta jokaisen matkustajalennon jälkeen hän odotti hetkeä, kun laskeutui lennonjohdon turvallisen katseen alla takaisin kotiin. Lennonjohtajaksi jatkaneesta Oliverista oli tullut hänen ankkurinsa ja vaikka Oliver oli edennyt lennonjohtoon, Marcus piti omasta vapaudestaan lentää maailman laidalle saakka, sillä hän tiesi voivansa aina palata takaisin kotiin. Marcus oli yllättynyt siitä, että hän oli vakiintunut, mutta lentäminen oli tuonut heidän yhteen. Nykyisin myös heidän työnsä erilaisuus piti heidät yhdessä, vaikka Marcus tiesi, että Oliver kaipasi yhä taivaalle. Marcus lensi nyt heidän molempien puolesta.