Ficin nimi: Puolimatkassa
Kirjoittaja: Meldis
Genre: hurt/comfort, romance, angst, drama, fluffy
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Draco
Tiivistelmä: Draco törmää Harryyn töissä sen jälkeen, kun he viimeksi näkivät hänen yhdyskuntapalveluksessa edellisenä kesänä.
Varoitukset: mainintoja itsetuhoisuudesta
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on spin-off ficilleni
Kuolema on viileä yö (K-15), mutta olen pyrkinyt kirjoittamaan niin, että tämän voi lukea, vaikka ei olisi tuota edellistä lukenutkaan. Tämä alkoi ystävänpäivä one-shottina, mutta halusin kirjoittaa muustakin kuin yhteen päätymisestä, joten kun tämä alkoi paisua, päätin antaa tälle kunnolla aikaa. Mutta tämä ei ole ihan yhtä harkittu kuin Kuolema on viileä yö, enemmänkin halusin vain kirjoittaa super siirappista hurt/comforttia hoodeetä.
Sitä siis luvassa. Tämä on valmis tällä erää, mutta lopetus antaa mahdollisuuden jatkaa, joten saatan kirjoittaa tähän joskus lisää, jos siltä tuntuu. Tämä oli muutenkin erikoinen jatkis minulle, koska tavoistani poiketen en suunnitellut lukujen sisältöä lainkaan etukäteen, joten kirjoitusprosessi oli jännä, jälkikin vähän sen mukaista.
Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^
Puolimatkassa
1. luku
”Katso miten ihania kettuja!”
”Liian pieni. Teddy kasvaa vauhdilla.”
Draco hätkähti. Draco järkyttyi. Draco ihmetteli, ettei hypännyt paniikista kattoon. Hän oli pudottaa sylillisen talvitakkeja, hänen sydämensä alkoi hakata ja hänen jalkojaan kutitti, vähän kuin ne haluaisivat ampaista pakoon. Hän kuuli väärin, hän varmasti kuuli väärin. Pelko jäytäen rinnassa, Draco kurkisti vaaterekin ohi. Hän ei ollut kuullut väärin.
”Minun piti katsoa myös paksumpia tossuja”, Harry Potter sanoi.
”Mitä jos minä menen etsimään niitä. Sehän oli koko 19?” Hermione Granger sanoi ja taputti Potteria olalle. Hän suuntasi pois päin Dracosta ja pois Potterin edestä ja tämä jäi yksin selaamaan talvihaalareita. Draco pyörähti takaisin kulman taakse.
Draco hengitti syvään rauhoitellen itseään ja mietti. Hänellä oli edelleen kasa talvitakkeja sylissään, jotka Erica oli käskenyt mahdollisimman pian laittaa esille samaiselle käytävälle, jolla Potter norkoili. Helmikuu oli kohta puolessa välissä ja pian talvivaatteita ei enää myytäisi. Hän oli juuri tullut töihin kaupan auettua kymmeneltä eli hetkeen hän ei voisi käyttää ruokataukoa tekosyynä takahuoneeseen sulkeutumiselle. Eikä Draco kehdannut valehdella, että voisi huonosti. Erica otti hänen oikkunsa niin ymmärtäväisesti. Draco pureskeli poskeaan, lopetti sen vikkelästi ja astui kulman takaa.
Potter onneksi oli hyvin uppoutunut haalarien selaamiseen, eikä ensin katsonut Dracoon päinkään. Yleensä Draco tervehti kaikkia asiakkaita, mutta nyt hän piti kasvojaan niin piilossa kuin suinkin kykeni ja alkoi asetella talvitakkeja tankoon hassussa asennossa, jotta hänen selkänsä olisi Potteria kohden. Hän yritti olla nopea, mutta hänen kätensä tärisivät. Potter liikkui hänen suuntaansa. Draco työnsi takin muiden vaatteiden väliin ronskisti ja oli tiputtaa loput sylistään. Viereltään hän kuuli kahinaa. Katsoiko Potter hänen suuntaansa, hän epäili ja yritti kiirehtiä.
”Draco?”
Draco tipautti takit.
Kuiva suu jotenkin aukeni ja kumartuessaan poimimaan takkeja Draco sai sanottua: ”Hei.”
Potter käytti etunimeä. Draco mietti, oliko tämä käyttänyt sitä viimeksi heidän nähdessään, oli vaikea muistaa, vaikka olikin painanut siitä tapaamisesta pienimmätkin yksityiskohdat muistiinsa. Hän oli sanonut silloin vain Malfoy, Draco kelasi äkkiä muistikuviaan, jotka lipuivat hänen silmissään, ihollaan. Potterin käden pehmeyden, ystävällisen hymyn, tummanvihreän t-paidan, jonka kaula-aukko oli rispaantunut. Huulet.
”Mitä sinä täällä teet?” Potter kysyi ja Draco keräsi rohkeutensa ja kääntyi kohtaamaan Potterin katseen. Rohkeus rapisi välittömästi ja Dracon teki mieli hylätä moraalinsa ja juosta kirkuen takahuoneeseen vedoten paniikkikohtaukseen.
”Olen töissä täällä”, Draco sanoi konemaisesti. Potterin silmät suurenivat ja hän vilkaisi ympärilleen.
”Jästilastenvaatekirpputorilla?” hän älähti.
”Niin”, Draco sanoi ja mietti, että hänen pitäisi laittaa loput takit roikkumaan. Potterilla oli sylissään vaatteita, tummansininen, valkoisin hiirin koristelu talvihaalari ja toinen oranssi, jossa oli kermanvaaleita sydämiä.
”Ai”, Potter sanoi.
Dracon koko keho oli betonia. Hän tuijotti Potteria, joka tuijotti häntä. Potter näytti samalta kuin ennenkin eli hyvältä. Hänen mustien hiustensa päällä oli kudottu vihreä pipo ja sinisen takin taskusta pilkotti harmaat lapaset. Hänen poskillaan ja nenällä oli rusotusta pakkasesta. Hänellä oli lyhyt sänki, mikä sai hänet näyttämään aikuiselta, mieheltä. Kuumalta.
Jossain kilahti kello. Ulko-ovi avautui ja se herätti Dracon.
”Minun pitää…” hän sanoi epämääräisesti ja odottamatta vastausta kääntyi asettelemaan takkeja toisten sekaan.
”Joo, aivan”, Potter sanoi ja Draco näki silmäkulmastaan tämän kääntyvän haalareihin päin, mutta ei selannut niitä tai liikkunut mihinkään.
”Anteeksi, minä vain en odottanut törmääväni sinuun täällä”, Potter sanoi hetken päästä.
”Samoin”, Draco sanoi.
”Hermione suositteli tätä. Andromeda pyysi etsimään Teddylle talvivaatteita kirpputoreilta, kun hän kasvaa niin nopeasti, että uusia on aivan turha hankkia”, Potter höpötti.
”Hmm”, Draco sanoi.
”En tiedä sanoinko sitä. Olen hänen kummisetänsä”, Potter sanoi.
”Sanoit”, Draco vastasi.
”Ai”, Potter sanoi ja hiljeni taas.
Draco sai takit hyllyyn. ”Minä, tuota, menen”, hän sanoi ja viittoi taakseen. Varastossa odotti lisää vaatteita.
”Odota, Draco”, Potter kiiruhti sanomaan ja otti askeleen lähemmäs Dracoa, kun Draco oli kääntymässä. ”Mitä...sinulle kuuluu?” Potter kysyi. Muutama miljoona asiaa vilahti Dracon mielessä.
”Ihan hyvää”, hän sanoi. Potter väänsi naamaansa haluten selvästi sanoa jotain.
”Olen töissä”, Draco töksäytti ja toivoi Potterin ymmärtävän.
”Aivan”, hän ymmärsi. ”Voidaanko ehkä nähdä? Jutella. Viime kerrasta on aikaa”, Potter ehdotti. Dracon kämmenet hikosivat.
”Minä, öö…” hän sanoi ja Potterin hartiat laskivat.
”Anteeksi, en löytänyt tästä hintalappua”, kuului äkkiä kova naisääni Dracon selän takaa. Draco silmäsi vielä kerran Potteria, kääntyi ympäri ja nosti huulilleen parhaan asiakaspalveluhymynsä, johon sillä hetkellä kykeni.
”Vai niin, katsotaanpa”, Draco sanoi ja käveli nuoren naisen luokse.
Villapaitaan ei lopulta löytynyt hintaa, mutta Erica myi sen naiselle hinnalla, jonka nappasi etukäteen valmistelemaan listasta, jota käytti, kun hintalappu puuttui. Draco suuntasi asiakkaan auttamisen jälkeen varastoon silmät lattiassa, eikä onneksi törmännyt enää Potteriin.
Viime tapaamisesta oli melko täsmälleen viisi kuukautta. Syyskuun alussa Draco oli käynyt hakemassa Potterilta orapihlajaisen taikasauvansa, mutta kuten oli luvannut, ei ollut jäänyt. Hän ei ollut suostunut tulemaan edes peremmälle Kalmanhanaukiolle, vaikka Potter sitä pyysi. Hän oli seissyt talon ovella, ottanut sauvan vastaan Potterilta ja lyhyen kiitoksen jälkeen kaikkoontunut heti päästyään kadulle saakka. Ja kotona hän oli purrut poskensa sisäpinnan verille, mutta itkenyt silti holtittomasti. Oli itkenyt, vaikka tiesi tekevänsä oikein.
Hän ei ollut kunnossa silloin. Hän oli vasta päässyt yhdyskuntapalveluksesta, jonka oli viettänyt Tylypahkassa korjaamassa taistelun jälkiä, juuri selvinnyt toisesta yrityksestään tappaa itsensä sekä vasta ymmärtänyt, että tarvitsee ja ansaitsee apua. Potter oli auttanut häntä siinä kaikessa satuttuaan olemaan Tylypahkassa vapaaehtoisena yhtä aikaa Dracon kanssa. Hän oli lohduttanut Dracoa itsemurhayrityksen jälkeen, ymmärtänyt häntä, ollut Dracolle niin ihana ja urhoollinen. Joten Draco oli suudellut tätä keskellä yötä sairaalasiivessä. Ja Potter oli suudellut häntä takaisin.
Mutta se ei vienyt pois sitä, että Draco ei ollut kunnossa. Eikä hän halunnut kiskoa Potteria mukanaan sinne, minne oli menossa. Ei vaikka Potter oli sanonut, ettei välittänyt ja aikoi odottaa Dracoa. Ei vaikka Dracon koko sydän taisteli päätöstä vastaan. Päättäväisesti hän meni kotiin äidin luokse yhdyskuntapalveluksen päätyttyä elokuun lopussa ja vähän myöhemmin hän haki sauvansa Potterilta, joka oli vannottanut, että Draco ainakin haki sen. Hän haki sen. Eikä nähnyt sen jälkeen Potteria. Vasta viitisen kuukautta myöhemmin kaikista maailman paikoista jästilastenvaatekirppiksellä.
Draco ei ollut kuvitellut itseään työskentelemään jästimaailmassa. Mutta hän oli nopeasti huomannut sen olevan siunaus. Käsin tehty, raskas työ kaukana mistään taikuuteen tai menneisyyteen liittyvästä oli täydellinen häiriötekijä hänen synkälle mielelleen. Erica oli myös maailman paras pomo ja kun Draco oli ensimmäisen työaikana iskeneen paniikkikohtauksen jälkeen kertonut sairaudestaan, tämä oli ollut raivostuttavan ymmärtäväinen. Niin ymmärtäväinen, että Draco jotenkin päätteli, että ehkä ihmiset oikeasti olivat ymmärtäväisiä yleensä. Potter oli ymmärtänyt häntä. Äiti ymmärsi häntä. Työkaverit ymmärsivät häntä.
Terapeuttikin ymmärsi häntä, mutta se kuului varmaan työnkuvaan.
Draco tarkkaili käytäviä viedessään kasan pipoja ja lakkeja paikoilleen. Aina kun hän näki vihreän pipon, hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun. Yhden kerran hän oikeasti näki Grangerin katselemassa tossuja, mutta tämä ei nähnyt häntä vaan oli uppoutunut hyllyjen tutkimiseen. Dracon hermostus taisi näkyä työkavereille, Erican silmäilyn hän tunsi niskassaan ja Anila kallisti päätään, kun Draco törmäsi vaatekasseja täynnä olevaan kauppakärryyn varastossa. Draco mutisi pahoitteluita ja työnsi kärryt lajitteluun. Siellä hän oli tyhjentämässä lahjoituksia, kun Erica huusi hänelle myymälän puolelta.
”Draco! Täällä joku tuttavasi haluaa jutella sinulle.” Dracon vatsaa puristi. Hän laski valkoisen potkupuvun käsistään ja asteli kaupan takaovelle. Potter seisoi kädet taskuissaan kassan luona ja kohotti päänsä Dracon nähdessään.
”Anteeksi, en oikein tiennyt, miten muuten...en nähnyt sinua enää”, Potter sanoi. Draco ei sanonut mitään. Kassajono oli muutaman jalan päässä heistä Potterin selän takana.
”Haluatko nähdä? Käydä kahvilla tai jotain?” Potter kysyi. ”Ja tiedän, että sanoit, että et voi, mutta minä ajattelin, koska siitä on aikaa ja minä sanoin, että odotan, niin, tuota…” hän höpötti. Draco suu oli pelkkää pergamenttia.
”Minä...en tiedä”, hän sanoi, koska se oli totuus. Potter avasi suunsa, vilkaisi kassaan päin ja sulki suunsa.
”Ymmärrän”, hän huokaisi.
”Minä...en oikeasti tiedä”, Draco sanoi. Hänen sydämensä vastusteli. Hän toivoi hirveästi, että voisi nopeasti kilauttaa terapeutilleen ja kysyä neuvoa.
”No, tarkoittaako se kuitenkaan ei?” Potter muotoili.
”Ei ehkä”, Draco uskalsi sanoa.
”Okei”, Potter nyökkäsi.
”Anteeksi”, Draco sanoi.
”Älä, tajuan kyllä.” Potter otti kädet taskuistaan. ”Nähdään”, hän sanoi vähän toiveikkaan kuuloisena.
”Nähdään”, Draco sanoi ennen kuin ehti estää itseään. Potter hymyili hänelle ja lähti ulko-ovea kohti, missä Granger odotti häntä kauppakassien kanssa. Tämä katsoi Dracoa, eikä Draco erottanut tämän ilmettä.
Illalla Draco istui äitinsä kanssa salongissa ja hän tuijotti silmät suurina takan liekkejä. Hänellä oli epätodellinen olo. Eri tavalla epätodellinen olo kuin, mitä hän oli tuntenut viimeisen noin vuoden ajan. Olihan se ollut jo viime kesänä selkeää, että Potter oli kiinnostunut hänestä, mutta treffeille, tai ainakin kahville, pyytäminen tuntui erilaiselta. Dracosta tuntui erilaiselta. Hänestä tuntui entistä toiveikkaammalta. Hän oli tuntenut sitä jo jonkin aikaa. Ihan kuin elämä voisi olla normaalia ja tasapainoista. Onnellista. Äiti oli terve. Dracolla oli kiva työ. Hänellä oli katto päänsä päällä. Kun hän näki painajaisia tai sai paniikkikohtauksen, hän kertoi niistä terapeutille tai äidille. Hän haaveili jatko-opinnoista. Voisiko hän haaveilla taas Potterista?
”Äiti?” Draco sanoi.
”Niin, kultaseni?” äiti sanoi nostamatta katsettaan kirjasta, jota luki nojatuolissa. Draco makasi sohvalla pää tuettuna tyynyihin.
”Muistatko, mitä kerroin Potterista? Kun tapasin hänet kesällä Tylypahkassa?” Draco aloitti.
”Muistan. Etkö sinä hakenut sauvasi häneltä?” äiti kysyi ja kohotti katseensa.
”Joo”, Draco sanoi. ”Törmäsin häneen tänään töissä.”
”Töissä?” äiti kohotti kulmiaan.
”Hän osti kummilapselleen vaatteita”, Draco selitti. Äiti sulki kirjan.
Dracon niskaa kuumotti. Hän yritti olla avoin äitinsä kanssa, mutta joidenkin asioiden kohdalla se vain oli vaikeampaa. Mutta hän yritti opetella. Ihastuksestaan hän ei ollut kertonut vielä, eikä ollut varma, miksi oli avannut suunsa nyt. Ehkä hän opetteli.
”Hän tavallaan pyysi minua ulos”, Draco sanoi. ”En suostunut, koska en tiedä voinko. Kun olen tällainen vielä.”
Äiti oli vähän aikaa hiljaa. Draco katseli liekkejä. ”Halusitko sinä lähteä hänen kanssaan ulos?” äiti kysyi. Hiljaisuus kesti ikuisuuden ja tuijotti Dracoa polttavasti.
”Kyllä minä halusin”, Draco vastasi hiljaa.
”Vai niin”, äiti sanoi hitaasti. Draco kohosi istumaan sohvalla ja risti jalat alleen katsomatta äitiä silmiin.
”Minä -”
”Älä pyydä anteeksi”, äiti sanoi tiukasti. Draco kohotti katseensa ja nyökkäsi pienesti. ”Voi, Draco”, äiti huokaisi ja siirtyi istumaan Dracon viereen sohvalle ja halasi häntä. Draco yllättyi pieneksi hetkeksi, mutta kiersi kätensä äidin selkään. ”Anteeksi, jos sinusta tuntui hankalalta kertoa.”
”Se johtuu enemmän minusta kuin sinusta”, Draco sanoi, kun he irrottautuivat halauksesta. Äiti hymähti.
”Miksi sinä et voinut suostua?” äiti kysyi sipaisten Dracon hiuksia tämän korvan taakse.
”Koska sanoin kesällä, että en voi, koska en ole kunnossa. En ole kunnossa”, Draco valitti.
”Olet paljon paremmassa kunnossa kuin viime kesänä”, äiti huomautti.
”Niin kai”, Draco myönsi. ”Mutta en tiedä olenko tarpeeksi kunnossa.”
”Ahaa”, äiti sanoi. ”Mutta sinä haluaisit suostua?” äiti kysyi ja Draco nyökkäsi. ”Minusta siinä on sinun vastauksesi.”
Draco ei ollut varma, mutta ei sanonut sitä äidille. Sen sijaan hän yritti olla ajattelematta asiaa ja käytti sunnuntain vapaapäivän kirjastossa lukien kasaa liemikirjoja, joita oli alkanut kerätä talven aikana. Lukeminen oli vaikeaa, eikä Draco ollut varma, oliko illan tullen omaksunut yhtikäs mitään vastamyrkyistä. Maanantain työpäivä oli helpompi, työ oli aina paras häiriötekijä. Paitsi siihen saakka, kun Potter ilmaantui kauppaan uudelleen, tällä kertaa neljän jälkeen iltapäivällä.
Draco oli järjestelemässä näyteikkunan lumihiutaleita, kun oli kompuroinut sinne hakemaan kenkiä, joita joku nuori isä oli halunnut tarkastella lähempää ja samalla Draco oli tiputtanut puolet koristeista. Ovi kilahti ja Draco toivotti vaistomaisesti tervetuloa vilkaisten samalla ovea kohti, siirsi silmänsä lumihiutaleisiin, mutta hätkähti ja katsoi heti uudelleen ovelle.
”Hei”, Potter sanoi. Draco oli hetken sanaton. Vain hetken.
”Joku voisi kutsua tätä stalkkaamiseksi”, hän sanoi ja Potterin kasvoille levisi yllättynyt ilme. Dracokin yllättyi. Hän ei muistanut milloin viimeksi oli ollut sarkastinen.
”En minä stalkkaa”, Potter väitti vastaan Dracon astuessa näyteikkunan luota. ”Tai, kyllä minä tulin tapaamaan sinua, mutta, no…” Potter kiskoi hanskat käsistään. ”Olkoon, stalkkaan sitten. Mutta sinä et vastannut.” Draco puristi huulensa viivaksi, puraisi poskensa sisäpintaa ja nopeasti lopetti sen.
”Vastasin niin hyvin kuin pystyn”, Draco sanoi ja vilkaisi ympärilleen. Asiakkaat olivat syventyneitä tutkimaan vaatteita ja Ericakin näytti pärjäävän kassalla itsekseen.
”Minä en pyydä sinua treffeille”, Potter päräytti. Dracon kulmat kohosivat. ”Siis jos sitä huolehdit”, Potter kiirehti jatkamaan. ”Haluan vain jutella, tietää, mitä sinulle kuuluu. Ilman mitään sitoumuksia. Ihan vain vanhojen koulukavereiden kesken.”
Draco siristi silmiään. ”Granger kehotti sinua sanomaan noin.”
”Öö”, Potter sanoi. ”No, vaikka kehottikin, se on totta. En tahdo mitään muuta. Haluan vain jutella.” Dracon mieli mustui. Hänen käsivarttaan alkoi kutittaa.
”Ai”, hän mutisi. ”Juttelu käy”, hän sanoi mekaanisesti. Potterin kasvoille kohosi hymy. Mustuus söi Dracon rintaa ja vatsaa.
”Hienoa! Milloin sinulle sopii?” Potter kysyi.
”Pääsen neljältä tai kuudelta. Tänään kuudelta. Huomenna neljältä”, Draco vastasi.
”Sopiiko huomenna? Heti, kun pääset töistä?” Potter ehdotti. Draco nyökkäsi. Potter hymyili entistä leveämmin.
Kun äiti kysyi illalla, miten töissä meni, Dracon teki mieli vähän itkeä. Mutta hän vastasi, että hyvin ja sai hädin tuskin syötyä päivällisellä. Äiti varmaan huomasi, Draco pohti maatessaan sängyssä puolen yön maissa. Mutta tämä ei ollut sanonut mitään ja Draco mietti, miksi. Ehkä äiti ei pitänytkään ideasta, että hänen poikansa oli ihastunut Harry Potteriin. Tai poikaan ylipäätään. Se ei ollut kunnollista, ei oikein Malfoylle. Draco ei nukkunut juuri sinä yönä. Hän ei halunnut mennä töihin. Hän ei halunnut tavata Potteria. Hän raahautui töihin. Hän lopetti työt neljältä ja astui ulos ja Potter odotti ulkona häntä.
”Hei”, Potter sanoi.
”Hei”, Draco vastasi. He kävelivät muutaman korttelin päähän melko täyteen kahvilaan, joka ei ollut Dracolle tuttu. Hän otti pussiteetä kykenemättä tekemään monimutkaisempia valintoja. Potter otti kahvia. He istuivat alas melkein ikkunan viereen. Pöydässä oli valkoisia virkattuja liinoja ja ikkunaan oli liimattu paperisia sydämiä.
”Aivan, kohta on ystävänpäivä”, Potter sanoi katsellen myös sydämiä. Draco käänsi äkkiä katseensa ja tarttui teekuppiin kostuttaakseen kuivaa kurkkuaan. Häntä alkoi kaduttaa enemmän ja enemmän, että oli suostunut tähän.
”Sinä näytät paremmalta”, Potter sanoi. Draco joi teetä. Se oli ihan hyvää, mutta liian kuumaa, joten hän laski sen alas ja harmitteli, ettei voinut käyttää sitä tehdäkseen jotain käsillään ja suullaan.
”Voitko sinä paremmin?” Potter kysyi.
”Kuin kesällä? Joo”, Draco vastasi lyhyesti. Juuri nyt hänestä tuntui kurjemmalta kuin pitkään aikaan.
”Sehän on hyvä. Ja käyt töissä. Se on hienoa”, Potter sanoi. ”Jästikirpputori?” hän sanoi arvioivasti.
”Mieluummin kuin taikamaailma. Ei minua haluta sinne”, Draco kohautti olkiaan.
”Tärkeintä, että se sopii sinulle”, Harry sanoi.
”Sopii. Pidän työstäni”, Draco sanoi.
”Oletko saanut apua?” Potter kysyi kankeasti.
”Käyn terapiassa kerran viikossa”, Draco vastasi.
”Hienoa, hyvä juttu”, Potter sanoi. ”Näetkö äitiäsi?”
”Asun hänen kanssaan kartanossa”, Draco sanoi.
”Hyvä”, Potter sanoi.
Potter hiljeni ja pyöritti lusikkaa kahvissa. Draco tuijotti teekupin syvyyksiin ja mietti, kuinka pitkään hänen pitäisi sietää tätä ja milloin hän pääsisi kotiin hautautumaan sänkyyn.
”Oletko sinä...halunnut tappaa itseäsi?” Potter kysyi sitten äkisti. Draco kohotti katseensa. Potter näytti pidättelevän hengitystä.
”En sitten kesän”, Draco vastasi ja Potter ei lopettanut vieläkään hengen pitelemistä. Hän näytti tosi tyhmältä. ”Juuri nyt enemmän kuin hetki sitten.” Potterin silmät suurenivat. Draco jätti suunsa auki.
”Mitä?” Potter sopersi.
”Minä...anteeksi. Se oli vitsi. Tyhmä vitsi”, Draco rutisti silmänsä kiinni. ”En tarkoittanut sitä niin. Minä”, hän avasi silmänsä, ”anteeksi”, hän huokaisi.
”Älä pyydä anteeksi”, Potter sanoi. ”Yllätyin vain. Se kuulostaa ihan hyvältä, että...voit vitsailla siitä?” hän sanoi empien. Draco ei sanonut siihen mitään. ”Tai en minä tiedä, miltä sinusta tuntuu”, Potter sanoi hermostuneesti.
”Se tuntui...tavalliselta”, Draco sanoi lopulta.
”Tavallinen on hyvä”, Potter sanoi helpottuneena. Draco nyökkäsi.
”Oikeastaan kuulostit hetken vanhalta sinulta. Millainen olit koulussa. Sarkastinen ja ylenkatsova”, Potter hymyili.
”Ai”, Draco sanoi.
”Siis hyvällä tavalla”, Potter kiiruhti korjaamaan. ”Niin kuin sanoit. Tavalliselta. Sinulta”, Potter elehti käsillään Dracon suuntaan.
”Jaa”, Draco sanoi. ”En halua olla kuten olin koulussa.”
”Ei sinun tarvitse olla se, mitä olit, jotta voisit olla oma itsesi”, Potter sanoi ja Draco rypisti otsaansa hänelle. ”Äh, hitto, siis…” Potter ähkäisi. ”Että sinä osasit käyttää sanoja ja nopeasti. Olit neuvokas ja hyvä liemissä. Voit olla niitä yhä ilman, että olisit myös huonot puolesi.”
Draco rypisti otsaansa lisää. Potterin kehut tuntuivat ihanalta ja hän joi teetä kätkeäkseen hämmennyksensä. ”Vai olin minä hyvä liemissä sinusta?” hän huomasi sanovansa.
”Etkö sinä sitten saanut Upean? Kun olit valmistautunut Kalkaroksen S.U.P.E.R. -kurssille?” Potter huomautti.
”Joo”, Draco myönsi.
”Tiesit aina, millä sanoilla saada minut näkemään punaista. Ja olihan se ilkeää”, Potter sanoi ja Draco lysähti vähän, ”mutta olit nokkela sillä tavalla. Tai kun kuokit Kuhnukerhon juhliin. Valehtelit silläkin uhalla, että näyttäisit nololta. Ethän sinä oikeasti tullut kuokkimaan sinne?” Potter jatkoi, kuulostaen yhtä aikaa loukkaavalta ja kehuvalta ja Draco oli entistä enemmän hämillään.
”En”, Draco sanoi ja muisti, mitä oli ollut tekemässä, kun jäi kiinni. Hän lysähti vähän lisää.
”Äh, hemmetti”, Potter mumisi näköjään myös muistaen. ”Anteeksi, minä…” Potter työnsi sormensa kerran hiustensa läpi. ”En ajatellut, mitä sanoin.”
Ethän sinä yleensä, Draco meinasi sanoa, mutta esti itsensä ajoissa. ”Ei puhuta siitä”, Potter pudisti päätään.
”Miksi ei?” Draco pisti väliin ennen kuin Potter ehti vaihtaa aihetta. ”Miksi ei puhuttaisi, kuinka käytin kuudennen vuoteni myrkyttämällä koulutovereitani tai auttamalla murhaajia kouluun tai olemalla sätkynukke -” Draco alkoi melkein huutaa ja Potter sieppasi hänen ranteestaan kiinni. Draco hiljeni. Potter availi suutaan saamatta lopulta sanottua sanaakaan, mutta kova ote Dracon kädestä riitti. Se jotenkin maadoitti Dracoa, hän sulki silmänsä ja hengitti pari kertaa syvään.
”Kiitos”, Draco sanoi hiljaa avattuaan silmänsä. Potter piti hänestä edelleen kiinni.
”Mistä?” Potter kysyi. Dracon teki mieli naurahtaa.
”Tuosta maailmanpelastajakompleksista”, hän sanoi. Potter irrotti otteensa.
”Se on tiukassa”, Draco sanoi kohta. ”Se ajatus. Ne tunteet. Ja sinä”, Draco väisti Potterin katseen, ”siinä, pyysit minut tänne, kehut minua… Se”, Draco taisteli hetken ja Potter odotti, ”pistää minut sekaisin.” Draco tunsi lämpöä poskillaan.
”En tarkoittanut pistää sinua sekaisin”, Potter sanoi. ”Halusin tietää, miten voit. Se kehuminen...vain tapahtui.”
Draco halusi kysyä, miten niin se vain tapahtui. ”Miten sinä voit?” hän sen sijaan kysyi.
”Hyvin. Olen aurorikoulutuksessa tällä hetkellä. Ronin ja Nevillen kanssa. Kahlesalpa teki taistelusta selvinneille pikakaistan”, Potter kertoi. ”Asun yhä Kalmanhanaukiolla ja sen siivous on tuskaisen hidasta.”
”Haluat auroriksi?” Draco kysyi.
”Joo, haluan”, Potter sanoi.
”Luulin, että olisit saanut tarpeeksesi”, Draco sanoi.
”Joo, niin minäkin luulin”, Potter sanoi ja kohautti olkiaan. ”Ainakin nyt se on, mitä haluan. Katsotaan kymmenen vuoden päästä, olenko sitten kyllästynyt.” Draco vaihtoi huomaamattomasti asentoaan ja pisti syrjään ajatuksen, missä olisi kymmenen vuoden päästä.
”Hyvä juttu”, Draco sanoi. ”Kuulostaa siltä, että olet pärjännyt hyvin.”
”Kaiken huomioon ottaen”, Potter hymyili jotenkin tuskaisesti ja pudisti pienesti päätään. ”Päivä kerrallaan”, hän sanoi. Dracon huulet taipuivat hymyyn.
”Haluaisitko sinä nähdä toistekin?” Potter kysyi kohta, kun Dracon teekupin pohja häämötti.
”Haluatko sinä?” Draco epäili.
”Joo, siksi minä kysyin sitä”, Potter sanoi.
”Potter”, Draco huokaisi.
”Harry”, Potter korjasi ja Draco pysähtyi.
”Harry”, hän sanoi hitaasti, ”suoraan sanottuna, haluan”, hän jatkoi ja Potterin ilme kirkastui ja sitten latistui tajuttuaan, että Draco aikoi jatkaa vielä. ”Mutta minä”, Draco kiristeli leukaansa ja siirsi katseensa tyhjentyneeseen teemukiin, ”taidan haluta tältä enemmän kuin sinä, joten en tiedä, onko se hyvä idea.”
”Enemmän? Tältä? Mitä sinä tarkoitat?” Potter kysyi, eikä Dracon tarvinnut sanoa mitään, kun tämä henkäisi ymmärtäneenä. ”Meiltä?” hän kähisi. Dracon kasvot paloivat. ”Mistä sinä niin päättelit, että en haluaisi enemmän?”
Draco napsautti päänsä ylös. ”Sinä sanoit, että et tahdo mitään muuta kuin jutella. Että et pyydä minua treffeille”, hän huomautti. Potter naurahti hermostuneisuus purkautuen.
”Koska luulin, että siksi et halunnut lähteä kahville. Koska sinä et halunnut muuta, mutta luulit, että minä haluan, joten sanoin, että en halua muuta”, Potter alkoi höpöttää ja Dracon suu jäi auki. ”Tietenkin haluan. Edelleen. Minähän sanoin. Odotan sinua.”
Dracon sisällä pilkisteli jotain kirkasta ja lämmintä. Hän piteli niistä kiinni, eikä aikonut haudata tunnetta jossittelulla.
”Sinäkin haluat enemmän?” hän kokosi. Potter nyökkäsi.
”Jos sinä haluat. Jos olet kunnossa”, hän sanoi.
Draco halusi taas hirveästi jutella terapeutille. Mutta hän oli paremmassa kunnossa. Hän ei ollut juuri äsken yrittänyt itsemurhaa, eikä ollut keskellä Tylypahkaa yhdyskuntapalveluksessa ilman sauvaa. Hän ei ollut samassa tilanteessa kuin ennen.
”Olen nyt”, hän sanoi. ”En tiedä, olenko huomenna. Ylihuomenna. Kuukauden päästä”, hän lisäsi, mielestään vastuuntuntoisesti.
”Päivä kerrallaan”, Potter sanoi ja hymyili ja Draco hymyili takaisin.
”Okei”, hän sanoi ja Potter liikahti kuin aikoisi ponnahtaa onnesta kattoon saakka.
”Tahdotko huomennakin mennä kahville? Tai syömään?” Potter kysyi huulet täristen, hädin tuskin pidellen sanatulvaa aloillaan.
”Kahvi käy huomenna”, Draco sanoi.
”Pääsen kahdelta huomenna.”
”Kuudelta.”
”Olen sinua vastassa silloin.”
Tuoreimmat viestit
Surumielinen, mutta kaunis, täynnä tunnetta.
). Kiitos tästä hienosta ficistä ♥ 