Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Fairy tale - 05.06.2020 20:30:28
-
.
-
Apua, miten liikuttavaa lukea näistä kahdesta vanhoina pappoina, mutta silti yhä höpsöinä toisiinsa, niin että ajatuksetkin kulkevat samoja teitä. Tykkäsin kovasti tuosta pienestä tarinasta, miten Harry oli aikoinaan mennyt katselemaan lenkkeilevää Dracoa ja miten he muistelevat sitä kevättä, kun viimein lupautuivat toisilleen. Tässä oli kiireetön tunnelma, kuten he itsekin totesivat - ei edes hiustenleikkuulla ole niin kiire, eikä millään muullakaan. Herttaista myös katsella sukulaislapsista ja pohtia, kenen vuoron on viimein lähteä Tylypahkaan, vai onko kenenkään. Kiitos tästä, ihana arkipalanen ♥
-
Etsiskelin FFF1000-haasteesta jotakin vuodenaikaan sopivaa luettavaa ja törmäsin siellä tähän. Pidän kovasti tällaisista asetelmista, joissa hahmot ovat jo vanhoja. Kaunista myös, että olit kirjoittanut tämän syntymäpäiväficiksi Dracolle! Pianhan hänellä taas on syntymäpäivä, joten osuikin aivan sattumalta todella ajankohtaiseen ficciin! :)
Pidin kovasti siitä, miten tässä tarkkailtiin luontoa. Pottereissa Harry yleensä hömeltää menemään, eikä kauheasti tarkkaile ympäristöään, ellei sitten ole kyse huispausolosuhteista. :D Siksi oli mukavaa lukea, miten vanhuus on pakottanut hänet pysähtymään ja vihdoin rauhoittumaan. Voi noita kaikkia vanhuudenmerkkejä, joita olit tähän upottanut! Harryn heikkenevä kuulo, harmaantuvat hiukset, kävelykeppi ja Dracon vessahätä... kaikki ovat hyvin arkisia muistutuksia vanhenemisesta ja toivat vähän surumielisen hymyn huulilleni, kun tätä luin. Varsinkin loppu, jossa Draco ja Harry eivät oikein muista, kuka lapsista on menossa Tylypahkaan oli lempikohtiani. :) Ihanaa, että heillä on näin onnellinen ja seesteinen vanhuus!
Kiitos tästä!
-
Hei, tämä teksti oli kaunis. Alkukesän kuvailussa on aina paljon, mistä kertoa, ja ehdottomasti paras osuus on aina kukassa oleva kasvusto. Itse ainakin talven jäljeltä huomaan aina juuri kukkimiset ja linnunlaulun, joten teksti kulki omien ajatusteni ratoja.
Tämä on varmaankin ensimmäinen ficci, jossa luen heistä vanhoina miehinä, ja tykkäsin kovin. Intohimon räiskyntä on vaimentunut vakaaksi luottamukseksi ja loppuelämä kirjoittaa itsensä heidän arjessaan. Kumpikin hyväksyy toisen, kuvailu on kiireetöntä, kuten heidän suhteensakin.
Erittäin hienovarainen, ja kuvaa hyvin sitä, mitä ihmisille käy, kun he kasvavat aikuisiksi, ja siitä vanhuksiksi.
Kiitän. :)
Draconette