Kirjoitti: Rosmariini - 31.12.2019 11:53:53
Ikäraja: max. K-11
Tyylilaji: Vaihtelee
Paritus: Rey/Kylo, Finn/Poe
Vastuuvapautus: Star Wars-hahmot ovat Lucasfilmin ja Disneyn omistuksessa, minä vain lainaan heitä. :)
A/N: Sarja erinäisiä Star Wars-aiheisia ficlettejä fix-it-konseptilla, eli esittäen vaihtoehtoja jollekin canonissa esitetylle skenaariolle. Isoja sekä pienempiä The Rise of Skywalker-spoilereita luvassa, näistä varoitetaan erikseen.
- ANNA MENNEEN KUOLLA -
OSA I
Paritus: Finn/Poe
Genre: hurt/comfort
Pituus: 234 sanaa
Yhteenveto: Vaihtoehtoinen todellisuus, jossa Finn & Poe jakavat force-bondin Reyn & Kylon tapaan. Kirjoitettu alun perin joulukalenteriluukkuun 17 promptilla Finn/Poe.
Jaettuja unia
Finn näkee painajaista.
Kaikkialla ympärillä on punaista, eikä hän saa henkeä.
Iskusotilaan panssari on tukahduttavan painava. Maa jalkojen alla on kylmää tervaa.
Ase hänen käsillään painaa sitäkin enemmän. Korvassaan hän kuulee kapteeni Phasman äänen kaiun.
”Tähdätkää.”
Finnin sormi siirtyy liipaisimelle, ja hänen joka solunsa huutaa tämän olevan väärin.
”Avatkaa tuli.”
*
Poe näkee painajaista.
Kaikkialla ympärillä on punaista, eikä hän pääse pakoon.
Hän putoaa. Maisema kieppuu hänen ympärillään. Varoitusvalot välkkyvät, ja sireenien ulvonta hänen korvissaan tukahduttaa hänen omat huutonsa alleen. Rinnan poikki vedetty turvavyö kahlitsee hänet paikalleen. Kädet kurkottavat yltääkseen ohjaimeen, mutta katosta pudonnut paneeli painaa hänen kättään. Hän on loukussa.
”Poe?” radio puhuu hänen korvassaan. ”Oletko vielä siellä?”
Poe syntyi lentämään, mutta hän ei koskaan halunnut kuolla näin.
Ilma vihmoo hänen kasvojaan. Savu pistelee hänen keuhkoissaan. Viimeinen asia, jonka hän näkee, on liekkien kirkas loiste.
*
Finn ja Poe heräävät yhtä aikaa.
Poe kääntyy sängyssään oikealle, Finn vasemmalle.
He ovat kaukana toisistaan, mutta sillä hetkellä he ovat molemmat samassa paikassa.
”Näitkö painajaista?” he kysyvät toisiltaan yhtä aikaa.
Kummatkin nyökkäävät. Finnin kasvot ovat hiestä kosteat. Poe on kauhusta valkea.
”Mistä?” Poe kysyy hiljaa.
”Tulesta”, Finn vastaa.
”Niin minäkin.”
Poe kurottaa sormensa Finniä kohti. Vaikka he ovat galaksin vastakkaisilla puolilla, sen yhden, sekunnin sirpaleen ajan he saattavat koskettaa toisiaan.
”Olen tässä”, Poe sanoo. ”Se on nyt ohi.”
Finn hymyilee pimeässä, eikä hänen rintansa tunnu enää lainkaan painavalta. Se on kevyempi kuin vuosikausiin.
”Niin minäkin”, hän vastaa.
Kirjoitti: Rosmariini - 31.12.2019 12:04:48
Paritus: Rey/Kylo
Genre: darkfic
Pituus: 745 sanaa
Yhteenveto: Vaihtoehtoinen skenaario The Rise of Skywalker-elokuvan loppupuolelta, jossa Rey tekee tärkeän valinnan.
Valtiatar
Vastarinnan laivasto paloi.
Kyteviä metallinkappaleita satoi taivaalta tuhansina pieninä tähdenlentoina, kun punaiset Ritarikunnan tuhosäteet repivät kappaleiksi viimeisimmätkin Vastarinnan rippeet. Räjähdys toisensa perään vavahdutti Exegolin pintaa, ja liekehtivää taivasta katsoessaan Rey ei voinut olla ajattelematta, että tämä oli hänen syytään.
Hän oli johdattanut kapinalliset Exegolille. Hän oli uskotellut heille heidän voivansa voittaa, vaikka todennäköisyydet olivat häviävän pienet. Hänen ansiostaan hänen ystävänsä kuolisivat. Kenties he olivat sitä jo. Finn. Poe. Jokainen heistä. Oliko kukaan enää elossa tuon avaruusromun joukossa? Oliko mitään syytä taistella enää?
”Voit vielä pelastaa heidät”, keisari Palpatinen matala ääni porautui hänen kalloonsa. ”Jos toteutat kohtalosi. Surmaa minut, ja ota oikeutettu paikkasi keisarinna Palpatinena.”
Palpatinen luurankomaiset kädet vetivät Reyn katseen mustan valtaistuimen suuntaan, ja kauhu löi ilman hänen keuhkoistaan. Moneen kertaan oli hän kohdannut tämän näyn unissaan, tavalla tai toisella. Näyissä yhteistä oli vain yksi asia.
Ikuinen pimeys. Yksinäisyys. Hänen pahimmat pelkonsa.
”Tee se”, Palpatine käski. ”Tai ystäväsi kuolevat.”
Rey tiesi sen. Yksi isku riittäisi lopettamaan kaiken. Mutta sitä varten hänen olisi luovuttava itsestään.
”Hyvä”, Palpatine hymyili. Hänen kasvonsa olivat siniset syttyvän valomiekan hehkussa.
Pelon kohtaaminen on jedin kohtalo.
*
Tiedän, mitä minun on tehtävä, mutta en tiedä, riittääkö rohkeuteni siihen.
Han Solon kasvot kummittelivat Benin mielessä. Isän kasvot.
Riittää, isä sanoi. Se riittää. Vaikka hän oli pelkkä muisto, Ben tunsi hänen kätensä lämpimänä kasvoillaan. Ben nojautui tuota kosketusta vasten; tarrautui siihen kuin pelastuslauttaan, joka kannatteli häntä Kef Birin vellovien aaltojen yllä.
Tiedän nyt, mitä minun on tehtävä.
Ben juoksi. Hän laski TIE-hävittäjänsä Luke Skywalkerin vanhan aluksen viereen – aluksen, jolla hän tiesi Reyn tulleen. Kaksi vanhaa vihollista, jotka tulivat nyt yhteen vastustaakseen pimeyttä. Ben juoksi, loikkasi, antoi Voiman johdattaa häntä syvemmälle Exegolin uumeniin. Mitä lähemmäs hän pääsi määränpäätään, sitä vahvempana hän tunsi yhteyden hänen ja Reyn välillä. Ben tunsi Reyn pelon ja rohkeuden, hän tunsi hänen vihansa ja kipunsa.
Ja Ben tiesi tekevänsä kaikkensa lopettaakseen sen.
Menneiden sith-herrojen patsaat katselivat häntä korkeuksistaan. Salamoiden välkähdykset valaisivat hänen polkunsa, ja jokaista vastaantulevaa varjoa vastaan Ben taisteli pistoolinsa avulla. Hän oli luopunut viitastaan, kaavuistaan ja valosapelistaan – jokaisesta tunnuksesta, joka oli tehnyt hänestä Kylo Renin. Se oli alkanut jo Kijimillä, jossa hän ja Rey olivat tuhonneet yhdessä Darth Vaderin naamion, jonka kautta Palpatine oli kuiskinut hänelle valheitaan. Hänen koko elämänsä tähän mennessä oli ollut valetta, manipulointia varjoista käsin. Mikään siitä ei ollut aitoa.
Paitsi tämä. Paitsi hän.
Hän seisoi keskellä Exegolin sydäntä valtavan, tumman areenan keskellä. Sinisen valosapelin hehku piirsi näkyville hänen jäntevän vartalonsa, hiusten kolmen sekaisen nutturan ääriviivat. Hän oli kauneinta, mitä Ben oli koskaan nähnyt.
”Rey”, Ben henkäisi. ”Rey!”
Rey ei vastannut. Hän vain seisoi paikallaan, laski sapelinsa alas, ja antoi sen valon sammua. Jostain kaukaa kuului räjähdyksen kumahdus, kun taivas täyttyi tulikukkasista heidän yläpuolellaan. Murtuvaa kiveä rohisi kammion lattialle.
”Rey?” Ben kysyi astuessaan edemmäs. Niin tehdessään sith-kultistit ottivat myös askeleen eteenpäin, kuin heistä jokaisen liike olisi yhtä. Ben jähmettyi.
”Kylo Ren”, Rey vastasi silkkisellä äänellä, joka ei kuulostanut häneltä alkuunkaan. Ben tunsi hiuskarvojensa nousevan pystyyn. ”Tiesin, että saapuisit.”
”Mitä täällä tapahtui? Missä keisari on?”
Reyn pää kääntyi hitaasti hänen olkansa yli. ”Hän on täällä.”
Salamien välke paljasti hänen takanaan lattialla makaavan mustan mytyn. Palpatine. Rey teki sen. Hän surmasi keisarin. Mutta… miten?
Vasta sitten Ben huomasi, ettei hän aistinut enää Reytä Voiman kautta.
Hän kuulosteli ja kurkotti pidemmälle valoon, kohti näkymättömiä säikeitä heidän välissään, mutta vastauksekseen hän sai pelkkää pimeyttä. Jotain kylmää kiertyi kerälle hänen vatsassaan.
”Kun sanoit, että hän on täällä, et vain tarkoittanut tätä tilaa”, Ben käsitti. ”Tarkoitit… itseäsi.”
”Joskus meidän on tehtävä uhrauksia suuremman hyvän nimessä”, Rey vastasi. Hänen oikea kätensä hiveli valtaistuimen käsinojaa. ”Tätä pahuutta ei voi pysäyttää. Sitä voi vain… hallita.”
”Rey… kuuntele minua. Tämä et ole sinä. Sinä olet hyvä.”
”Rey oli hyvä. Minä olen enemmän. Liity minuun, Kylo. Yhdessä voimme tuoda uuden tasapainon galaksiin.”
”Ei”, Ben kuiskasi. Vielä vähän aikaa sitten nuo olivat olleet hänen sanojaan. Vielä vähän aikaa sitten hän luuli halunneensa tätä. Galaksin valtiutta. Vaikka kaiken aikaa hän oli tahtonut vain Reyn. ”Rey… olethan sinä vielä siellä?”
Rey hiljensi hänet kätensä heilautuksella, ja Voima väreili heidän välillään. Ben tunsi kehonsa kangistuvan, ja hän saattoi vain katsoa, kun Rey istuutui hitaasti alas mustalle valtaistuimelle, asetti kätensä sen käsinojille. Kaikkien areenalla olevien sith-kultistien suusta kuului yhteinen kohahdus, kuin jotain olisi tapahtumassa.
”Kylo”, keisarinna Palpatine paljasti hampaansa, mutta hänen ilmeensä oli hyvin kaukana hymystä. ”Liitytkö minuun?”
En tällaisena. En enää.
Benin kasvot olivat ilmeetön naamio. Aito tunne välittyi vain hänen silmiensä kautta.
Tätähän minä halusin. Olla hänen kanssaan. Enkö vain?
”Kyllä”, Ben laskeutui yhden polven varaan. ”Valtiattareni.”
Kirjoitti: Vendela - 03.01.2020 23:12:39
Spoiler: näytä
Joten siinä mielessä tämä Poe-vaihtoehto oli oikein ihana. Lisäksi tykkäsin tuosta, kuinka olit kirjoittanut heidän välilleen tuon voima-siteen.Kiitos paljon näistä, pidin ja nautin :) Ja nyt ihan viime metreillä tajusin, että näitä on siis tulossa lisääkin? Jäänpä siis kuulolle!
Vendela
Kirjoitti: Angelina - 04.01.2020 23:47:18
Spoiler: näytä
Mutta loppukaneettina siis - pidin ja luen mielelläni lisää!
Kirjoitti: sugared - 05.01.2020 18:50:34
Ei sillä, pidin kyllä kovasti tuosta Poe/Finn-pätkästäkin ja mäkin olisin toivonut römänssiä canoniin, vaikka en sillai heitä shippaakaan! Tuo force bond -idea toimi tosi hyvin ja painajaisasetelma oli just sellaista ihanaa hurt/comfort-kamaa, mitä rakastan. :')
Mutta silti... I'm here for the Reylo. :') Mun romantikkosydän halajaa palavasti jotain oikein maireaa onnellinen loppu kaikille -fixittiä, ja vaikka Valtiatar ei nyt ehkä ollut ihan just sitä, mitä mulla oli mielessä, niin <3<3<3 ihana tämä oli silti. Ehkä tavallaan ihanampi kuin sellainen disney-loppu, vaikka sellaisenkin haluaisin lukea (vink vink eiku).
Lainaus
”Kyllä”, Ben laskeutui yhden polven varaan. ”Valtiattareni.”
Ahh, sydän halkeaa. Rakastan traagisia rakkaustarinoita, ja tällainen twisti olisi kyllä uponnut meikään canonissa! Tää kohtaus oli leffassa musta jopa yllättävänkin hyvin toteutettu ja kovat panokset todella välittyi, ja oon iloinen, että oot valinnut sen työstettäväksesi! Sekä Reyn että Benin ajatukset tuntuivat hyvin uskottavilta ja erityisesti Benin myös tosi koskettavilta. Niisk!
Tykkään sun kirjoitustyylistä, lyhyistä ja ytimekkäistä lauseista, jotka saa tekstin soljumaan kauniisti ja voimallisesti. Muutama juttu lauseenvastikkeiden käytössä osui silmään.
Lainaus
Vielä vähän aikaa sitten hän luuli halunneensa tätä.Mun mielestä tuossa lauseenvastikkeessa on väärä aikamuoto, koska nyt tuo olisi ilman lauseenvastiketta "Vielä vähän aikaa sitten hän luuli, että oli halunnut tätä", kun pitäisi olla "Vielä vähän aikaa sitten hän luuli, että halusi tätä." Eli lauseenvastikkeen kanssa tuo olisi "Vielä vähän aikaa sitten hän luuli haluavansa tätä." Ja nyt kun tätä kirjoitin, niin laittaisin vielä pluskvamperfektiin tuon päälauseen, koska tekstin nykyhetki on imperfektissä, eli "oli luullut haluavansa". Tässä pitäisi nyt olla niitä mietteliään näköisiä emojeita, koska jäin miettimään tätä ihan laittoman pitkäksi aikaa. :''')
Lainaus
Niin tehdessään sith-kultistit ottivat myös askeleen eteenpäinTässä taas tekijänä ovat nyt noi sith-kultistit. Jos sen haluaisi näin sanoa, niin olisi esim. "Hänen niin tehdessään sith-kultistit...." mutta tässä lauseenvastike ei ole välttämättä paras ratkaisu. Etenkin, kun kirjoitat niin hyvin tuollaisia aktiivisia, ytimekkäitä virkkeitä, luottaisin suna siihen, että ne ilmaisevat tehokkaasti tapahtumien ajallista kulkua. :)
Toivottavasti et pahastu, että tartuin näihin kielioppijuttuihin! Uskalsin tehdä sen siksi, että pyörit tuolla Kunnianhimoisten kirjoittajien kahvikesteillä. :-)
Ahhh, kiitos näistä niin paljon! Jään todellakin odottelemaan seuraavia!
Kirjoitti: Rosmariini - 28.01.2020 10:52:02
mimamu: Kiitos, että luit ja kommentoit, vaikka lyhyestikin! Tuli hyvä mieli, ja hyytävää tunnelmaa juuri Reyllä hankin, joten mukavaa, että se välittyi!
Vendela:
Spoiler: näytä
Ja samaa mieltä Reylosta, Benin tappaminen heti pusun jälkeen oli kyllä niin julma ratkaisu! Mutta sitä varten minulla on fix-it-idea, jonka yritän kirjoittaa heti, kunhan aika riittää. Angelina: Kiva että pidit Finnpoesta! Tuo sinun vihjailusi kyllä herättää aihetta uudellekin ficille, näistä voisi olla mielenkiintoista kirjoittaa vähän enemmänkin söpöilyä tai jopa pehmopornoa tuon Force-bondin tiimoilta. :D Ja ihana tuo lainausnostosi, tuo oli kyllä yksi eeppisimpiä kohtauksia leffassa ja koko siitä seuraavan tapahtumaketjun ajan miltei hurrasin penkissäni, koska oli niin hienoa ja nostattavaa. Vaikka loppu olikin bleh. Kiitos kommentistasi!
sugared: Reylo squad assemble!! Ihanaa että pidit Valtiattaresta. Romanttiset tragediat ovat kyllä myös mun juttu ja siksi tämä oli niin ilo kirjoittaa. Tuo kommenttisi kirjoitustyylistäni on myös aivan kultaa, olen palannut tuohon monta kertaa silloin, kun tuntuu siltä, että oma kirjoittaminen ei taas sujukaan. <3 Loistavaa myös, että otit noita lauseenvastikehuomioita esille, rakentava kritiikki ei haittaa yhtään! Ne ovat minulle olleet aina vähän heikkous, ja tuon kommentin myötä olen alkanut kiinnittää niihin paljon enemmän huomiota! Samaten aikamuodot ovat välillä vaikeita. :"D Olisi vain helpompaa varmaan kirjoittaa kaikki preesensissä, mutta olen niin auttamattoman jämähtänyt imperfektiin.
Kiitos nyt vielä kaikille kommenteista, otan tavoitteekseni kirjoittaa ainakin yhden pätkän tähän helmikuun aikana! ;)
Kirjoitti: Kaarne - 29.01.2020 10:37:20
IHANA Voima-side! (Äh, tosta tulee mieleen joku Always-side, huoh. :D No, vastustan enkkutermejä ihan periaatteesta, joten olkoon!) Ai että, niin herkkää ja kaunista ja kaikkea! Ja vielä lohtusöpöilyä, ihan bestest. ♥
Ei mulla ole tästä oikeasti mitään järkevää sanottavaa, mutta tulinpa vähän hehkuttamaan ja toivomaan, että näitä ficlettejä tulee pian lisää. Kiitos tähänastisista!
Kirjoitti: Rosmariini - 15.02.2020 14:49:25
OSA III
Paritus: Rey/Ben
Genre: muistoista ja irti päästämisestä
Pituus: 772 sanaa
Yhteenveto: Ben & Rey ovat kärsineet tarpeeksi. Nyt on aika päästää irti ja aloittaa alusta.
A/N: Saanut inspistä The Defence of Guenevere (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=49130.msg925986#msg925986)- haasteen runosta (alla). Ficin nimestä myös kiitos Vehkalle, joka ennusti tämän unessa. :"D Tämä ficci itsessään ei sen suuremmin spoilaa, mutta tämän "taustatieto" kyllä, joten laitan sen alle spoiler-tageihin. Mahdollista siis lukea suuremmin spoilaantumatta, mutta leffan jo nähneiden kannattaa lukea alempi pätkä, niin ymmärtää paremmin, mistä on kyse:
Spoiler: näytä
Kristallia ja hiekkaa
If it were possible, give up my life
Upon this grass for yours; fair knight, although,
He knowing all things knows this thing too, well,
Yet when you see his face some short time hence,
Tell him I tried to save you.
Upon this grass for yours; fair knight, although,
He knowing all things knows this thing too, well,
Yet when you see his face some short time hence,
Tell him I tried to save you.
Se tuntuu paluulta kotiin.
Niin Rey ajattelee, kun hän näkee Tatooinen ensi kertaa.
Planeetan ruskeanpunainen pinta hiekkadyyneineen ja kanjoneineen on aivan kuten Jakku. Siellä on hiljaista ja tyhjää, karua ja elotonta. Punaisen maan keskeltä törröttää yksinäisiä kivikotteroita. Niiden pyöreät katot ovat auringon ja hiekan piiskaamat, ajan koettelemat. Ne seisovat vankkumattomina paikoillaan, vaikka vanhat kosteudenkeräimet ovat jo ruostuneet ja tuulen taivuttamat.
Falconin laskupyörteen nostattama hiekka leijuu taivaalla pitkään. Ympäröivä erämaa on täysin koskematon. Hiekka jähmettää ajan paikoilleen. Paikka on pysähtynyt kuva. Siitä on mahdotonta sanoa, onko se ollut hylättynä kymmenen vai kymmenentuhatta vuotta. Mikään ei antaisi sitä ilmi.
Hiekkakummun huipulta Rey löytää taipuneen metallilevyn, jonka joku kosteudenkeräimistä on pudottanut jo vuosia sitten. Loppu tapahtuu automaatiolla. Rey tarttuu levyyn ja laskee hiekkakumpua pitkin levyn päällä istuen niin, että hiekka pöllyää. Aivan kuin silloin Jakkulla.
Siitä tuntui olleen jo ikuisuus. Kokonainen elinikä.
Päästyään mäen alaosaan Rey tarkistaa rakennukset. Hiekkaa on kerrostunut mökkien edustalle paksuiksi keoiksi, mutta sisällä kaikki näyttää olevan kunnossa. Kalusteet ovat vanhoja ja ränsistyneitä, ja teknologia niin muinaista, ettei Rey usko sen enää toimivan. Mikään ei kuitenkaan ole korjaamattomissa. Tästä saisi vielä kodin.
Tila, jossa hän seisoo sillä hetkellä, on jonkinlainen keittiö. Sitä ei ole käytetty vuosikausiin, mutta pannut ja lastat on jätetty paikoilleen. Keittiön takana taas aukeaa pieni makuutila – yhtä ahdas kuin se vanha kiituri, jonka raunioissa Reyllä oli tapana nukkua asuessaan vielä Jakkulla.
Sen ajatuksen myötä Reyn rintaa alkaa raastaa. Se tuntuu samalta, kuin hengittäminen pakkaspäivänä, tai pitkän matkan juoksun jälkeen. Hän muistaa tummaa seinää vasten loistavat vaaleat viirut, joita on jo niin monta, että hän on lakannut laskemasta niitä kauan sitten. Viimeisinä päivinään hän ei oikeastaan edes tiennyt, miksi jatkoi niiden kirjaamista enää. Ehkä tottumuksesta, ehkä velvollisuudesta. Tai ehkä hän teki sitä vain siksi, etteivät seinät olisi niin tyhjät hänen ympärillään. Aivan kuin niiden piirtäminen saisi tilan kaikumaan tavallista vähemmän.
Rey pudottaa painavan ajatuksen harteiltaan kuin peiton. Hän jättää sen taakseen ja palaa viileään alkuiltaan, jossa auringonlasku on juuri syvimmillään. On aika.
Sopiva paikka löytyy hiekasta dyynin korkeimmalta laidalta. Rey vain tietää sen olevan oikein. Sieltä käsin hän näkee sekä takanaan odottavan kylän että edessään laskevat auringot. Niitä on kaksi: pieni, punainen aurinko vajoaa taivaanrantaan sen valkea seuralainen perässään. Taivaalla iltahämärän sini kohtaa kaksosaurinkojen punan, ja koko maailma täyttyy purppurasta.
Sen mäen laidalla myös he kohtaavat toisensa.
”Rey”, ääni kutsuu.
Reyn huulet kaartuvat hymyyn, vaikkei hän vielä näekään tulijaa. ”Ben. Ehdin jo luulla, ettet tulisi.”
”Totta kai minä tulin.”
Ben seisahtuu Reyn vierelle, yhtä tummana kuin hän on vaalea. Reystä on yhä erikoista nähdä hänet näin. Tuntea hänet näin. Reyn käsi koskettaa Benin kättä, ja se tuntuu lämpimältä. Aidolta. Hän on tässä.
”Missä kävit?” Rey kysyy.
”Siellä täällä”, Ben vastaa. ”Exegolissa, ensin. Sitten kiersin Ulkojärjestelmiä, etsin Viimeisen ritarikunnan rippeitä. Vaikka se tuntuukin uskomattomalta… en löytänyt niitä. Se on lopullisesti poissa.”
Helpotuksen tunne läikähtää Reyn rintaan, vaikka sekin tuntuu valheelliselta. Olivathan Luke ja Leiakin luulleet, että pahuus kukistettiin Kuolontähden tuhon myötä. Se, mitä he olivat luulleet kuolemaksi, olikin ollut pitkää, hiljaista unta.
”Ajattelet sitä, etkö vain?” Ben kysyy.
Rey nyökkää. ”Kaikki vain… tuntuu niin turhalta. Isoisäsi uhraus. Meidän vanhempiemme kuolemat. He olivat vain nappuloita itseään suuremmassa pelissä. Heillä ei koskaan ollut edes vaihtoehtoa.”
”Heillä oli. Heillä oli vaihtoehto, ja he taistelivat. Vaikka se olisikin tuntunut turhalta.”
Katumus häivähtää Benin kasvoilla, ja Rey ymmärtää, mitä hän ajattelee. Heistä kumpikin ajattelee heitä. Lukea, Leiaa, Hania. Kuinka heistä jokainen antoi henkensä Benin vuoksi. Koska he uskoivat, että hänet voitaisiin pelastaa.
Ben syyttää siitä yhä itseään. Hän tuskin koskaan lakkaa tekemästä niin. Aivan kuten Reykään ei voi lakata syyttämästä itseään siitä, keneksi hän on syntynyt.
”Sinä pelastit minut”, Rey muistuttaa. ”Ilman sinua minä olisin jo kuollut.”
Raskas muisto laskeutuu Benin silmien ylle iltahämärän tavoin. ”Ja minä ilman sinua. Me pelastimme toisemme, Rey.”
Mutta Rey tietää, ettei ollut yksin. Luke, Leia, Han. Heistä jokainen uskoi Beniin. Heidän voimansa veti Benin pimeästä takaisin valoon. Ja silloin kun Ben oli löytänyt Reyn särkyneen ruumiin tuhoutuneen Exegolin raunioista, olivat kaikkien jedien henget olleet hänen kanssaan. Heistä kumpikaan ei ollut koskaan yksin.
He ovat heidän kanssaan nytkin.
”Oletko valmis?” Rey kysyy. Hän pitelee käsissään kahta valomiekkaa: toinen niistä oli Luken, toinen Leian. Rey kuulee yhä heidän äänensä niiden kautta.
”Olen”, Ben nyökkää. Hän tarttuu Luken valomiekkaan, pitelee sitä hetken kuin kallisarvoista muistoa. Sitten he polvistuvat yhtä aikaa lämpimälle hiekalle, jolle he laskevat valosapelit vieri viereen.
Voima värähtelee, kun hiekka karisee kuoppaan ja kätkee valosapelit alleen. Rey ja Ben sulkevat silmänsä, tunnustelevat hiekan lämpöä, maan painoa, irti päästämisen keveyttä. Kuin kristalleissa ja hiekassa allaan, heissä jokin vanha muotoutuu uudeksi. He kurovat umpeen etäisyyksien ja ajan uurtamat haavat, silottavat ne ja pyyhkivät puhtaaksi.
He antavat menneen kuolla.
Kirjoitti: Kaarne - 15.02.2020 14:59:37
Tää oli ihana! Olit tosi tunnelmallisesti kuvannut tuon matkan Tatooinelle ja Reyn pohdinnat ja tunteet. Olen niin hyvin perillä TRoS:n juonesta, että ymmärsin tämän osan kontekstinkin, ja uskon täysin, että tää on parempi kuin elokuvan loppu. :p Kivaa myös, että Ben oli hengissä. ❤️ Suhtaudun vähän nihkeästi siihen ratkaisuun, että kaikki Skywalkerin suvun jäsenet piti tappaa, koska mix.
Loppukohtaus on tosi tehokas ja kaunis ja tuo kristallin ja hiekan käyttäminen tässä myös upeaa. Nyt enää se mainosbanneri eiku...
Kirjoitti: Vendela - 19.03.2020 12:41:52
Valitsin tämän kun olen kommentoinut nuo aikasemmat osat mutta en ollut huomannut, että tähän on tullut jatkoa. Lisäksi kaikki fix-it jutut ovat kovasti mieleeni. En taas tiedä kuinka paljon tämä kommentti mahdollisesti spoilaa leffaa, joten laitan varmuuden vuoksi kommentin spoilerin taaksi :)
Spoiler: näytä
Myös tuo miekkojen hautaaminen on niin symbolista, että mukavaa kun olit pitänyt sen tässä ja parasta tietenkin oli, että Ben tuli Reyn luo! Kivasti olitkin pitkittänyt tuota saapumista niin että lukijakin joutui pikkuisen miettimään, että mitähän tässä käykään. Tosin luotto siihen, että asiat menevät hyvin oli kova noiden alkutietojen perusteella 
Kiitos tästä, pidin ja toivon myös että kirjoittelisit lisää näin fix-it-tarinoita, sillä kyllä tämä fandom niitä tarvitsee. Jos toiveita saa esittää, niin kovin mielelläni lukisin Poesta ja Finnistä, mutta kyllä nämä Rey ja Benkin ovat oiva pari :)
Vendela
Kirjoitti: niiina - 19.12.2021 14:03:33
Olin innoissani kun huomasin listauksessa Star Wars tekstejä ja pitihän näiden ihanien ficlettejen sekään hypätä.
Ensimmäinen oli tosi tunteellinen ja olin tosi helpottunut, että kyse oli painajaisista ja Finn ja Poe olivat kuitenkin turvassa omassa sängyssään ja saivat tarvitsemaansa tukea ja turvaa toisistaan. Kaikki tuntui olevan nykyhetkessä hyvin, vaikka menneisyyden kauhut eivät välttämättä jätä koskaan rauhaan. Tosi kauniisti kirjoitettu pätkä.
Toisessa tekstissä minä jo hieman hihkuin kun kirjoitit, että se on hieman toisenlainen, että jäisikö Kylo henkiin! Kuitenkin olitkin ottanut toisenlaisen muunnoksen, jossa Rey päätyy huonoon ratkaisuun ja muuttuu itse pahuudeksi. Tokihan Kylokin jäi henkiin, mutta odotin ehkä heille toisenlaista onnellista loppua. :'D Mutta teksti oli tosi hyvin kirjoitettu ja se oli pysäyttävä, raaka ja omalla tavallaan he saivat toisensa myös näin. Vaikka se karulta tuntuikin. Todella hyvä tekstiosuus siis tämäkin! Pidän kovasti vaihtoehtoisista teksteistä. Varsinkin kun alkuperäisessä se ei ollut täysin mieleeni ja tuntui tosi väärältä, vaikka sen pystyi ymmärtämäänkin.
Kolmas teksti oli taas myöskin tosi hieno. Oli kiva vaihteeksi lukea Kylon ja Renin välillä kuitenkin tiettyä rauhaa, vaikka paljon oli tapahtunutkin ja monet asiat pysyy mielessä ikuisesti. Minulle tuli tosi rauhaisa olo tekstistä kuitenkin lopulta ja he hautasivat menneensä ja aloittavat puhtaalta pöydältä yhdessä.
Kirjoitat tosi hienosti ja oli ilo lukea näitä tekstejä. "Anna menneen kuolla" - oli myös tosi hieno nimi tälle ficlett sarjalle. Kiitos näistä teksteistä kovasti!