Finfanfun.fi

Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Ingrid - 08.12.2015 17:21:56

Otsikko: Taivaanvalkeani (K-11 ficlettejä)
Kirjoitti: Ingrid - 08.12.2015 17:21:56: Title Taivaanvalkeani
Author Ingrid
Rating max. K-11
Characters Neida ja Dure, muita sivuhahmoja
Summary Minä kysyin usein, mistä hänen tarinansa olivat peräisin.

A/N Nämä ficletit jakavat hetkiä ja kertovat tarinoita Ruijanpoluilla[/url] -originaalitarinani päähenkilöistä, Neidasta ja Duresta. Minulle on muodostunut vahva tunneside näitä kahta kohtaan ja halusin uppoutua heidän elämäänsä ennen Ruijanpolkujen tapahtumia. Toivottavasti tämä löytää lukijansa. ♥

T A I V A A N V A L K E A N I

- - - -

1.

Tarina kertoo ketunpojasta, joka sydän villinä rinnassa takoen kirmasi synkän metsän halki. Lumi pöllysi leikkisästi ketunpojan tassujen alla, kun se hyppi pehmoisilla nietoksilla. Sen tummissa silmissä loistivat pohjoisen taivaan tähtivyöt ja sen poskikarvat vapisivat Pakkaspeikon hyytävissä huokauksissa.

Tuuhea häntä piiskasi korkeita hankia, se huiski kinoksia niin vauhdikkaasti että lumi vallan kipinöi. Lukemattomat värikkäät kipinät liisivät riemuiten kohti tummaa taivasta ja asettuivat käsi kädessä lepäämään tähtien helmaan.

Sitten ketunpoika pysähtyi ja suuntasi suurten silmiensä lumoutuneen katseen kohti taivasta. Kipinät tanssivat tähtien lomassa tuulen tahtiin ja niiden värit heijastuivat kauniisti vasten yötaivasta.

Revontulet seurasivat ketunpoikaa halki talvien sen viimeiseen hengähdykseen asti, kunnes ottivat sen luokseen taivaanlaelle ja tuudittivat sädehtivään ikiuneen.

Minä käännyin katsomaan vierelläni pehmeän lumen keskellä makaavaa tyttöä.

Neida nuolaisi punaisia huuliaan ja hänen rauhallinen hengityksensä karkasi huurteena pakkasilmaan. Suuria lumihiutaleita tippui hänen kalpeille kasvoilleen ja pitkille silmäripsilleen. Hänen vaaleat suortuvansa lepäsivät hangella.

Neida oli aina rakastanut tarinoiden kertomista. Ne pulppusivat hänestä kuin kirkas vesi vuorten puroilla, ne olivat kauniimpia kuin sadan satakielen kuoro. Niitä säestivät tuntureiden tuulet.

Minä kysyin usein, mistä hänen tarinansa olivat peräisin.

Neida kääntyi katsomaan minua syvänsinisillä silmillään ja hymyili vienoa hymyään. Hänen poskipäänsä punoittivat ja talven kylmyys oli vienyt pisamat mennessään.

"Et sinä uskoisi, vaikka minä kertoisin", Neida totesi pehmeällä äänellään saaden minut vaikenemaan. Hänen silmissään loistivat tuhannet tähdet, jotka eivät sammuneet silloinkaan, kun harmaat lumipilvet täyttivät taivaan.
Otsikko: Vs: Taivaanvalkeani (K-11 ficlettejä)
Kirjoitti: Okakettu - 17.12.2015 14:50:19: Tervehdys kommenttikampanjasta! Ehdinkin tässä yksi päivä miettiä, että olisi hirmu harmillista, mikäli Ruijanpoluilla ei enää saakaan jatkoa - ilahduttavaa siis kuulla, että seuraava luku on työn alla! Neida ja Dure ovat molemmat todella kiinnostavia hahmoja, kuten olen jo sanonutkin, joten mielelläni luen heistä lisää myös tunnelmoivien ficlettien muodossa varsinaisen päätarinan ulkopuolelta.

Tämä ensimmäinen ficlet oli todella ihastuttava, aika lailla niistä samoista syistä, mikä tekee mielestäni Ruijanpoluilla-tekstistä niin hyvän. Kuvailet edelleen ihan äärettömän kauniisti ja tunnelmallisesti, sillä tavalla, että tekstistä huokuu tarinan maailma niin pienissä yksityiskohdissa kuin yleisessä tunnelmassakin. Tätä lukiessa tuli ikävä talvipakkasia, ja noin ylipäätään tässä oli vaikka mitä allekirjoittaneen lempijuttuja - tuo alun tarina nyt esmerkiksi, ääwhh. Ai niin, on myös mukavaa vaihtelua päätarinaan, että tässä kertojana toimi juuri Dure! Dure vaikuttaa olevan täysin lumoutunut prinsessastaan, vaikka kukapa ei olisi...

Lainaus
Hänen poskipäänsä punoittivat ja talven kylmyys oli vienyt pisamat mennessään.
Talven kylmyys oli vienyt pisamat mennessään, ihanasti ilmaistu! Tykkään muutenkin hirveästi ajatuksesta, että Neidalla on pisamia. ♥

Kaiken kaikkiaan tämä oli todella kaunis tunnelmanpalanen, oikein sopivaa tähän hetkeen, kun ulkona alkaa olla viimeinkin pakkasta. Kiitos tästä, jään ehdottomasti seuraamaan ja odottamaan seuraavia ficlettejä!
Otsikko: Vs: Taivaanvalkeani (K-11 ficlettejä)
Kirjoitti: Bonniee - 18.12.2015 15:13:48: Toi alun kettutarina ❤
Otsikko: Vs: Taivaanvalkeani (K-11 ficlettejä)
Kirjoitti: Odo - 18.12.2015 16:07:32: Oi, olipa todella nättiä luettavaa! Erityisesti toi alun kettutarina oli oikein ihana, mutta ficletti oli kokonaisuutenakin tosi kiva. Ruijanpolkuja en ole lukenut, mutta pitääpä vilkaista sitäkin!

Oottelen mielelläni uusia ficlettejä. :)
Otsikko: Vs: Taivaanvalkeani (K-11 ficlettejä)
Kirjoitti: Ingrid - 21.03.2016 22:20:26: Okakettu Oih, no Ruijanpoluilla ei taatusti ole häviämässä minnekään! Mie niin nautin siitä, että saan kirjoittaa näistä kahdesta hahmosta ja kaikesta siitä, mikä minua alunperin inspiroi aloittamaan koko tarinan. On ilo kuulla, että ne samaiset asiat herättävät tunteita ja tavoittavat jonkun toisenkin. Kiitos kommentistasi. ♥
Odo Olisin kovin mielissäni, jos nämä kipaleet inspiroisivat sinua kurkkaamaan Ruijanpolkujenkin maailmaan! Toivottavasti löydät tiesi sinne jonakin hetkenä, olet oikein tervetullut. :-* Kiitos kommentistasi!

A/N Tämä kipale syntyi tajunnanvirtana kävellessäni alkuillasta kotiin vaaleanpunaisen taivaan alla. Kuu hohki hopeaa vaikka aurinko oli paistanut koko päivän, ja ensimmäiset kevään linnut olivat saavuttaneet näemmä jo meidän Pohjolankin. Tämä osallistuu myös Teelusikan tunneskaala -haasteeseen vapaudella.

2.

Vuonon korkeilta jyrkänteiltä laskeutuvan suuren puron ylitti puinen kaareva silta. Sillan valkoista maalia olivat rappeuttaneet Syöjättären vuodenpuoliskon hyytävät pohjoistuulet ja pistävän terävät lumimyräkät, ja ankarien pakkasten vuoksi sen puiset rakenteet narahtelivat surullisina askelten alla. Villin puron kylmän raikkaat pisarat laskeutuivat sillan kaiteille ja jäätyivät kymmeniksi kimalteleviksi helmiksi.

Neidan paljaat, lumenvalkeat sormet hipoivat lohkeillutta maalia hänen kavutessaan sillalle. Hän seisahtui vierelleni, ja minä katsoin, kuinka hänen pitkät valkoiset hiussuortuvansa karkasivat tuulenhenkäysten mukana hänen punertaville huulilleen. Suortuvien seassa oli kaksi sulkaa, jotka kiilsivät tummien lumipilvien alla.

"En ole nähnyt aikoihin valonpoikastakaan, se on piilotellut iät ja ajat tunturien yöpuolilla Kaamosherran helmoissa. Mutta nyt sen hopeainen valo oli sokaista uteliaat silmäni. Vihdoin minä saatoin tuntea, kuinka se lämmitti sydäntäni leutojen länsituulten lailla ja hyväili talven ruoskimia kasvojani – aivan kuin se olisi kaivannut minua luokseen."

Neidan syvänsinisten silmien katse eksyi harmaalle taivaalle.

Saatoin miltei kuulla, kuinka tytön sydän hakkasi vasten hänen rintaansa. Kesytön sielulintu lauloi hänen sisällään ja se villitsi puron vaahtopäitä entisestään saaden ne tyystin hurmioon.

"Kasvava kuu tuo toivoa kaamoksen keskelle ja tuudittaa Lovimaailmaan kehtoon. Sen hopeasäteet saavat veren kuohumaan suonissa ja sielulinnun irtoamaan kahleistaan – Dure, tiedätkö sinä, miltä se tuntuu?"

Neidan kiihtynyt hengitys karkasi kirkkaina hileinä lumihiutaleiden joukkoon. Pakkanen kimmelsi hänen punertavalla nenällään ja poskipäillään.

"Tuuli tuivertaa lävitsesi ja vie mennessään kaiken sen, mikä tekee askeleistasi raskaita Yggdrasilin oksien varjoissa. Olet kevyt kuin höyhen, vaikka sisälläsi sykkii suuri sydän. Annat tuulen tanssittaa itsesi läpi harmaiden pilviharsojen, joiden kylmät pisarat tuntuvat lempeiltä kasvoillasi. Ukkosherran pauhu saa sinut transsiin, sinua ei pelota. Kurotat siipinesi kohti kipinöiviä aurinkotuulia, kunnes harmaat pilvet muuttuvat talvenvalkeiksi ja heräävät revontulet sädehtivät silmissäsi hiljaisuuden keskellä. Taivaankannen helma on täyttä purppuraa ja hopeainen kuunsirppi houkuttelee sinua luokseen."

Tyttö kääntyi katsomaan minua hitaasti.

Sielulintu lopetti laulunsa ja minä katsoin, kuinka kiiltävä höyhen lennähti tuulen mukana virtaavaan jokeen. Neidan kuiskaus oli hukkua vaahtopäiden kuohuihin.

"Etkä sinä voi pyytää enää enempää."
Otsikko: Vs: Taivaanvalkeani (K-11 ficlettejä)
Kirjoitti: Zarroc - 22.03.2016 09:00:12: Lainaus
talven kylmyys oli vienyt pisamat mennessään

Aloitan tällä. Okakettua mukaillen, aivan ihanasti ilmaistu, jotenkin tuo myös kuvastaa sitä, miten paljon talvi voikaan viedä, kun kerran pisamatkin lähtevät...

Uhh, tämä oli jotenkin tosi rauhallista luettavaa. Tässä oli juuri sellainen kylmän pakkasaamun fiilis, rauhallinen. Luonto horrostilassa ja korkeintaan muutama pieni auringonsäde valaisee maisemaa. Tykkään tosi paljon. Koko ajan kaikki on tavallaan jäissä, eikä maailmassa ole ketään muita kuin nämä kaksi henkilöä.

Olen tainnut aloittaa Ruijanpoluilla -tekstiä joskus, en nyt muista luinko oikeasti tai kommentoinko, mutta ainakin tunnistin hahmot. Tässä oli tosi kivasti käytetty kuvausta asioista kohtaan, joita näki ja tunsi, se toi tekstiin kauheasti syvyyttä, vaikka muutenhan tämä oli ficletmuodoksikin aika kevyttä luettavaa.

Sitten nuo mytologiset jutut, Yggdrasil on suurimpia rakkauksiani ja voi pyhä sylvi. Olen jotenkin ihan sanaton enkä osaa kommentoidakaan mitään fiksua. Harvoin teksti jättää tyhjän olon, joten voisi kai sitä ajatella sitten hyvänäkin asiana.

Lainaus
Sielulintu lopetti laulunsa ja minä katsoin, kuinka kiiltävä höyhen lennähti tuulen mukana virtaavaan jokeen. Neidan kuiskaus oli hukkua vaahtopäiden kuohuihin.

"Etkä sinä voi pyytää enää enempää."

Tämä toisen ficletin loppukin oli jotenkin siunaaman kaunis, jopa vähän varoittavakin.

Ughh, tulipa sekava kommentti, mutta toivottavasti sait edes jotain selvää. Pidin, jäänen myös seurailemaan mielenkiinnolla.

Kiittäen
Zarroc
Otsikko: Vs: Taivaanvalkeani (K-11 ficlettejä)
Kirjoitti: Ingrid - 28.03.2016 00:50:37: Zarroc Minulle tulee aina hirveän hyvä mieli kun huomaan, että kirjoittaman tekstin tunnelma on välittynyt sanojen kautta lukijalle. Olen siis kovin mielissäni, että tämä ficletpätkä tavoitti sinutkin. Yggdrasilissa on kyllä jotain niin lumoavaa, että voisin kirjoittaa siitä ihan vaikka koko ajan! Kiitos kommentistasi. :)
Otsikko: Vs: Taivaanvalkeani (K-11 ficlettejä)
Kirjoitti: zilah - 28.03.2016 19:24:59: Aivan pakko oli tulla kommentoimaan näitäkin, kun huomasin että olit kirjoittanut ficlettejä Ruijanpolkujen maailmaan. Nämä ovat aivan yhtä kauniita kuin se pitkäkin tarinasi, ja pakko myöntää: olen mykistynyt löytäessäni Finistä näin lahjakkaan kirjoittajan.

Lainaus
Neida oli aina rakastanut tarinoiden kertomista. Ne pulppusivat hänestä kuin kirkas vesi vuorten puroilla, ne olivat kauniimpia kuin sadan satakielen kuoro. Niitä säestivät tuntureiden tuulet.

Samaa voisin minä sanoa sinusta. Pakko kysyä, onko sinulla tekstilistausta? Palan halusta lukea ihan kaiken, mitä olet kirjoittanut!

zilah
Otsikko: Vs: Taivaanvalkeani (K-11 ficlettejä)
Kirjoitti: Arte - 09.05.2016 15:10:12: En tykkää aloittaa keskeneräisten tekstien lukemista, joten olen suosiolla pysytellyt Ruijanpoluilla-tekstistä kauempana. Sen sijaan taisin bongata nämä ficletit jo vähän aikaa sitten, ja femmeily ja fantasia vetivät kovasti puoleensa.

Nämä ovat omalla tavallaan kovin nättiä ja tunnelmallista luettavaa. Ficleteissä ei sinänsä tapahdu mitään, mutta tärkeämpää taitaa olla itse tunnelman ja fiiliksin välittäminen. Tuosta tokasta ficletista tuli Neidan suhteen mieleen ihan kuin joku shamaani tai ennustaja, joka tarkkailee maailmankaikkeutta ja toimii sen sanansaattajana.

Lainaus
Neida nuolaisi punaisia huuliaan ja hänen rauhallinen hengityksensä karkasi huurteena pakkasilmaan.
Jostain syystä ekasta ficletistä jäi tämä mieltämään, koska en vain saanut kiinni tästä mielikuvasta. Jotenkin rauhallinen hengitys ja karkaaminen tuntuivat olevan niin kaukana toisistaan että mietin, olisiko tähän sopinut joku toinen verbi paremmin... Mutta on vähän ehkä kummaa tarttua tällaiseen, sori. (:

Jotenkin etenkin tuossa tokassa raapaleessa oli hassua, että kerronta tuntui pääasiassa keskittyvän Neidaan, vaikka Dure oli tässä jopa minäkertojan asemassa. Tuli sellainen olo, että Dure oli vähän altavastaajan asemassa ja näin, että Neida oli se, jonka mukaan mentiin ja joka hallitsi.

Kiintoisia olivat! ^^
Otsikko: Vs: Taivaanvalkeani (K-11 ficlettejä)
Kirjoitti: Lyra - 13.06.2016 00:52:54: Oon joskus selaillu tota Ruijanpoluilla tekstiä, mutta en kai tietääkseni oo lukenu loppuun asti. En tajunnut heti, että tää on jotekin yhteydessä siihen, kun nappasin tän kommenttikampanjan innoittamana tuolta Teelusikan tunneskaala -haasteesta. Nyt vähän houkuttais mennä lukemaan tuota toista tekstiä, mutta ehkä jätän sen sille ajalle, milloin en oo näin väsynyt.

Heti nimi herätti mun huomion. Tykkään sen yksinkertaisuudesta ja siitä miten se on samalla niin runollinen ja helppo. Pelkästään otsikko loi monta kuvaa mun mieleen.

~~Tykästyin~~Rakastuin sun kuvailuun jo ensimmäisen pätkän alussa. Tunnelma hehkui tosi vahvasti läpi ja mun piti oikeasti keskittyä lukemaan jokainen sana, etten vaan missais mitään pätkää. Kuvailu loi hienot kuvat mun päähän ja tuntu pitkästä aikaa siltä, että olis kattonut elokuvaa sen sijaan, että ois lukenut.

Pidin ensimmäisessä pätkässä kerrotusta tarinasta. Sen jälkeen mulle tuli Neidasta niin pienen kettutyön fiilis, että tuli vähän hymähdeltyä ääneen. Neida kuulostaa ihanalta ja vaikka Dure jääkin (minäkertojan asemasta huolimatta) hiukan varjoon uskon hänessäkin olevan paljon vielä jälellä.
Lainaus
"Et sinä uskoisi, vaikka minä kertoisin", Neida totesi pehmeällä äänellään saaden minut vaikenemaan.
Tämä kohta jotenkin mielestäni korosti sitä kuinka erilaisia Neida ja Dure ovat. Jotenkin niiden perusperiaatteet sotii osittain toisiaan vastaan.

Tykkäsin ekasta ehkä enemmän kuin toisesta, mutta toisessa oli kanssa sellainen omalaatuinen tunnelma, joka sopi hyvin edeltäjänsä jatkoksi.
Lainaus
Kurotat siipinesi kohti kipinöiviä aurinkotuulia, kunnes harmaat pilvet muuttuvat talvenvalkeiksi ja heräävät revontulet sädehtivät silmissäsi hiljaisuuden keskellä.
Neidan puhe oli kerrassaan ihanaa, ja tässä yksi kohta esimerkiksi. Vaikka vapaudesta paljon puhuttiinkin tuli sellainen olo,(rivien välistä luettuna) että Neida ei oikeasti ole niin vapaa kuin mitä hän sanoillaan ilmaisee. Sanat toki oli hienoja, mutta hiukan niiden takaa tuntui, että Neida on aika tiukasti kahlittu tähän.

Lainaus
"Etkä sinä voi pyytää enää enempää."
Pidin tuosta lopettavasta lauseesta, kun se jäi hiukan roikkumaan ilmaan, mutta ihanasti tiivisti koko jutun:)

Luen ehdottomasti tällaista lisää ja taidan kuitenkin mennä tutustumaan siihen toiseen tekstiin:)
Otsikko: Vs: Taivaanvalkeani (K-11 ficlettejä)
Kirjoitti: Gernumbli - 14.06.2016 02:53:17: Sun Pohjola on ihana, mystinen, kieli on kaunista ja elävää, tunnelma vie mukanaan. En osaa sanoa enempää..