Nimi: Tuostapa saikin tonttu pieni aattehen
Kirjoittaja: Crescen
Genre: drama, slash, fluff, angst
Ikäraja: K-11
Yhteenveto: Joulumieli ei ole Ikävalkojen perheessä aivan kirkkaimmillaan, joten kotitonttu päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä. Tuleeko joulu koettelemuksista huolimatta?
A/N: Olen jo pitkään halunnut kirjottaa tontuista. Tontut ovat ihania, suloisia ja merkillisiä olentoja. Mutta oikeastaan tämän syntymisestä saa syyttää kiittää Pics-mussua, joka sai minut lähtemään mukaan ensin jouluhaasteeseen, ja sitten vielä joulukalenteriinkin. Kaikista epäilyksistäni huolimatta, tosiaan päädyin toteuttamaan tämän.
Olkaa siis kilttejä tontuille, ja muistakaa, että heitä on kaikkialla!
(http://i1092.photobucket.com/albums/i418/Her105/tonttuaaa_zps6565df49.jpg)
1.12
Vesipisarat valuivat pitkin lasia, tuuli humisi ikunanväleistä ja kolisteli kattopeltejä. Ulkona oli niin synkkää, että olisi saattanut luulla yön tulleen päivän keskelle. Pihamaa vettyi ja muuttui mutaiseksi ja mustaksi, eikä ensilumesta ollut merkkiäkään. Näitä mietti pieni kotitonttu, Aatos nimeltään, raskaasti huokaillen ja päätään pudistellen. Kotitonttu istui olohuoneen takan päällä, joka oli aamuisten tulien jäljiltä vielä oikein ihastuttavan lämmin. Vaikka pakkasia saataisiin vielä odotella, jatkuva myrsky piti huolen siitä, että vanhan rintamamiestalon nurkat olivat vuodenajan mukaisesti koleat.
Aatos säpsähti, kun ikkunaan koputettiin vaativasti. Tonttu laskeutui ketterästi alas takan päältä ja kipitti olohuoneen poikki, edelleen kiiveten ikkunaan. Hymy suorastaan suli kotitontun huulille, tämän nähdessä tutun hiiripöllön istuvan ikkunalaudalla, aivan lasin toisella puolella. Aatos hyppäsi korkealle ja tarrasi tuuletusikkunan kahvaan, avaten sen juuri sillätavoin sopivasti, että hän pystyi helposti lujahtamaan sen välistä hiiripöllöä tervehtimään.
”Heipä hei, ystäväiseni!” Aatos naurahti hilpeästi. Raivoisa tuuli puhalsi tontun ohuen nutun lävitse, saaden hänet kalisemaan kylmästä.
”Onko sinulla minulle postia, veikkoseni?” hän tiedusteli.
Hiiripöllö vihelsi kujertaen, kaivaen sulkiensa seasta pienen käärön. Lintu ojensi sen tontulle nokassaan.
”Voi kiitos”, Aatos henkäisi posket hieman punottaen.
”Tulisitko tunnin kuluttua takaisin, jotta ehdin kirjoittaa vastaukseni?”
Lintu kujersi jälleen, päätään nyökytellen – se oli hyvin koulutettu kirjeenkantaja, erittäin viisas ja komea siivekäs. Hiiripöllö levitti siipensä, kadoten pian tonttupojan näkyvistä. Aatos puristi kääröä rintaansa vasten onnellisesti hymyillen ja hivuttautui takaisin vanhan talon suojiin. Näin kiireisenä sesonkiaikana kirjelmät olivat harvinaisia, sillä Joulupukin tiedustelutontut olivat hukkua työtaakkansa alle. Kotitonttu kiiruhti huoneen halki, kiiveten takaisin niille sijoilleen, joilta hän tapasi pitää taloa silmällä silloin, kun asukkaat olivat toisaalla. Tänään ihmiset olivat lähteneet koko perheen voimin isoisän syntymäpäiville, joten talossa vallitsisi rauha vielä pitkälle alkuiltaan.
Aatos tunsi itsensä malttamattomaksi, avatessaan tuttua sinettiä. Jokaisella tiedustelutontulla oli oma sinettinsä, ja Aatoksen mielestä tämä oli niistä kaikista kaunein. Kun kirjelmä oli viimein avonaisena kotitontun silmien edessä, korjasi hän vielä asentoaan, ennen kuin uppoutui lukemaan kääröä.
Hei kulta!
Mitä sinne teille oikein kuuluu, ja ennen kaikkea, miten sinä voit? Minulla on kamala ikävä.
Kuten varmasti arvasitkin, meillä on täällä Pohjanmaalla ihan kamala kiire. Joudumme syömään ja nukkumaan vuorotellen, että saamme kaikki työt tehtyä. Onneksi Uljas ymmärtää, että haluan välillä kirjoittaa sinulle. Hänkin viestittelee yhdelle Joulupukin pajan tonttutytölle – Lahja taisi olla hänen nimensä. Uljas väittää, että hänen rakkaansa silmät ovat maailman kauneimmat, mutta hän ei olekaan koskaan tavannut sinua.
Mikäli Uljasta on uskominen, Lahjalla on ystäviä johtoportaassa, jotka voivat hieman vaikuttaa ensivuoden sijoitteluissa. Uljas tahtoo tietysti Lappiin, lähelle Korvatunturia. Ajattele, jos Lahjan ystävät voisivat auttaa myös minua pääsemään sinun luoksesi Kymenlaaksoon. Aion kysyä sitä Uljaalta heti tilaisuuden tullen.
Rakkaudella sinun,
Voitto
Aatoksen posket punoittivat kuin jouluomenat konsanaan, eikä tonttupoika voinut olla huokaamatta haaveksivasti. Hän painoi kirjepaperia rintaansa vasten ja kuvitteli, kuinka ihanaa olisi, jos tuollainen onni heitä kohtaisi. Joulupukin tiedustelutonttujen alueet arvottiin joka vuosi uudestaan, mutta siitä oli jo yhdeksän pitkää vuotta, kun arpaonni oli heitä viimeksi suosinut.
”Kirjeessä taisi olla jotain mieluisaa, kun noin hymyilyttää?” toisen tontun aprikointi sai Aatoksen säpsähtämään. Kun kotitonttu kurkkasi takan reunan ylitse, hän näki lattianrajassa seisovan saunatonttu Arvon, joka suki valkeaa pujopartaansa mietteliäänä.
”Ainahan minä hymyilen, kun saan häneltä postia!” Aatos nauroi, taitellen kirjelmän siististi ja sujauttaen sen nuttunsa taskuun.
”Ainahan sinä, ainhan sinä. Mutta tällä kertaa hänellä oli jotain erityisen mukavaa kerrottavaa! Vai koetatko väittää, että olen väärässä?” Arvo tiedusteli uteliaasti, kulmiaan kohotellen.
”Saattoipa ollakin, vaan se olkoon vielä yllätys”, kotitonttu myhäili salaperäisesti kavutessaan alas, ystäväänsä katsomaan.
”Vai että yllätys! Kaikkea kanssa!” pujopartainen tonttu pyöritteli päätään, tietäväinen hymy suuppielessään keikkuen. Saunatonttu oli kunnioitettavan 314 ikävuotensa aikana nähnyt ja kuullut kaikenlaista, ja täten Arvo olikin perin viisas tonttu, jolla oli aina asioista omat aavistuksensa.
”Jouluhan on yllätysten aikaa”, Aatos huomautti ja ropsi tomuja harmaasta nutustaan.
”Taimi se vain vielä antaa odottaa itseään. Emmekö sopineetkin, että syömme tänään yhdessä?” tonttupoika kummasteli ja vilkuili olohuoneen suurta kaappikelloa.
”Taidanpa tietää, mikä sitä tyttöä oikein viivyttää”, Arvo myhäili jälleen partaansa sukien.
”Voi, minäpä arvaankin mitä tarkoitat!” Aatos puhkesi hyväntuuliseen nauruun.
”Hän on tainnut uppoutua päiväuniinsa vielä syvemmin kuin minä!”