Ruskapoika, nhihi, oot tullut tähänkin kommentoimaan, eikä haittaa yhtää jos muka huono palaute, kun ihana on. <3
Mussu sitten jaksat aina kommentoida ja tykätä näistä, mutta tottahan se on, että Bill/Fenrir on ihanaa! Meinasin itseasiassa tehdä näistä kahdesta sen raapalesarjan, mutta päädyin sitten sekalaisiin raapaleisiin. Seuraavaan voisin laittaa Theoa. >3
Mutta, mutta kiitus kommentista kyllä kirjoitan sulle joskus Fenrir/Ronia! :-*
Koska itse olet ihana. :3 Kiitokset kommentistasi jälleen Ruskasein, purrpurr!
A/N: No niin eli nyt on sitten jo toisen raapaleen vuoro! Oikeastaan kerkesin olla jo ihan paniikissa, että mitä ihmettä mä nyt kirjoitan maanantain spurttiin, mutta onneksi minulla on Ruskapoika! Antoi minulla mukavasti käyttööni sanat, kylmä, kaunis, vihollinen, pettyä, joista nyt ei ihan kaikkia tullut kyllä käytettyä, mutta apua antoivat paljon! Samoin kuin paritus, jonka hän ystävällisesti minulle antoi:> Ja apuan toki käytetty myös FF100 sanaa, vaikka tämä nyt onkin Daphnen eikä Anthonyn näkökulmasta.
Challanges: FF100: "korjattu", spurttiraapale (maanantai) ja genrehaaste vol 2: "chan"
Genre: angst ja romance
Paring: Anthony Nott/Daphne Greengrass
Raiting: K-11 (sanokaa, jos menee pienemmälläkin)
Warning: aikuisen ja 16-vuotiaan suhde, seksiin viittaus
Usko oikeasta rakkaudesta 200 sanaa
Hän oli kylmä, viileä ja rauhallinen. Auringon laskiessa taivaanrantaan hän kietoi minut syleilyynsä. Käperryin siihen, annoin hänen sulkea hetkeksi henkiset haavani, jotka elämä on minulle antanut. Emme puhu toisillemme, ymmärrämme toisiamme ilman sanojakin.
Minun ja Anthonyn suhde on meidän yhteinen salaisuuttemme, vaikka uskon kuolonsyöjien tietävän siitä. Kaikista näistä yhteisistä hetkistä, jotka valheellisesti pidän mielessäni salaisuutenamme. Todellisuudessa olen vain petetty tyttö, jota hän käyttää hyväkseen.
Käsi nousee kaulaani pitkin leualleni, kohottaa lattiaa kohden painautuneet kasvoni katsomaan hänen harmaisiin silmiinsä. Suudelma painautuu huulilleni vaativana ja omistavana. Suljen silmäni toisen katseelta, kun sormet uppoavat vaaleisiin hiuksiini soljuen kevyesti niiden läpi.
Minut rikottiin koulussa tai ehkä se johtui vain minun ylpeydestäni. Kaikista niistä valheista, joilla pidin yllä vahvaa ulkokuortani, särkymätöntä ylpeyttäni. Tavattuani Anthonyn tiesin, että ajat tulisivat muuttumaan. Hän täytti minusta puuttuvan puoliskon, puhdisti haavat sydämestäni ja hoivasi arpeni ehjiksi. Tahdon olla tässä hänen vierellään, vaikka suhteemme onkin väärin. Olen liian nuori, vasta kuusitoista vuotias ja hän… Täysi-ikäinen mies, vailla katumusta teoistaan pimyden velhona.
”Minä rakastan sinua”, kuiskaan, kun painan kasvoni vasten olkapäätä.
Anthony ei vastaa, ei hänen tarvitse. Hän korjasi minut.
Vaatteeni laskeutuvat yksi toisensa jälkeen lattialle, hän vetää minut lähelleen.
Kuten aina. Se on hänen tapansa osoittaa välittämistä – niin ainakin haluan uskoa.
Ruskapoika-mussukka, kuvittelen sitä hymiöö ja kuvittelin ku ekaa kertaa luin tuota kommenttia. Ihana, ku sä jaksat aina tykkäillä näitä ja kaikkia hehkuttaa, vaikkei ois mitää syytä :''D Mut siis kuitenkin, paritushan oli sun kehittelemä, joten kiitukset siis sinulle! Ja arvaatko, mä kirjoitin taas hettiä... kuolarihettiä, ja jotain vaikutusta on varmasti tuolla edellisellä (vaikka idea onkin nyt iha erilainen). :D
ps. Fenrir/Ronia saatat saada pikkusen alkumaistelua jo tähän spurttiin. ;>
Kiitos myös muille lukeneille, kommentteja tietty odotellaan enemmänkin *vinkkailee leijonanpentu kerjäys-ilmeellä*
A/N: Jep, taas uuden raapaleen aika (olisi ollut jo eilen), joten pahottelen myöhäistymistä, jos joku sitä nyt sattui innolla odottamaan. :D Mulla oli tän kanssa vähä haastetta pohtia, vaikka idea muodostuikin aika nopiaan, tosin mun idea oli liian pitkä, joten tein sitten jotain muuta tilalle eli ...tämän. Sanoina sain kaverin antamat karuselli, orkidea ja nekrofilia, joista viimeisen jätin tarkoituksella sivulliseen rooliin - ei vaan oo mun juttu, sen voi kuitenkin ajatella siellä jos haluaa, tulkinnan varaista siis. Ja tosiaan, laulun sanat tuolla fikin välissä kuuluvat Apulanta yhtyeen biisiin Armo, heille siis kunnia.
Challanges: Spurttiraapale vol. 2 kierros 7 (tiistai)
Genre: angst, horrorin häivä, romance, het
Paring: Augustus Rookwood/jästi nainen
Raiting: K-11
Warnings: tappo, hyvin tulkinnan varainen nekrofilia
Kuoleman karuselli 200 sanaa
Karuselliä pyörittävät rattaat pysähtyvät, niiden mukana kulkeneet soinnut lakkaavat hiljalleen jättäen ilmaan haikean hiljaisuuden. Kiertelevän tivolin varjot lankeavat vasten routaisia pintoja, luovat synkkyyttä autioille kaduille. Kuun himmeä heijastus tai katulamppujen valot eivät luo pimeään astuneelle turvaa, eivät tuo niiden antamaa suojaa.
Naisen sirot jalat astuvat vasten maanpintaa, miehen katse seuraa toista. Kädet ojentuvat kohden toisia, vahvempi tarttuu tiukasti kiinni toisesta.
”Augustus?” naisen hento kuiskaus rikkoo hetkellisen hiljaisuuden. Miehen tummat silmät pysähtyvät katsomaan toista, hänen niin haurasta kehoa.
Tätä väistin,
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Väri miehen kasvoilla on kalvennut, saa naisen irroittamaan otteensa. Katse on muuttunut, siitä on tullut synkempi. Tummat varjot kasvavat silmien alla, katse kumartuu kohti maata. Tiedostaen oman ahdingonsa, vankeuden, johon mestarin palvelijana on tullut. Miehen vapautunut käsi laskeutuu ottamaan aseen takin kätköistä, puristamaan värisevät sormet vasten taikasauvaa - pelastusta.
Vihreän valon välkähdys sokaisee hetkeksi hämärän. Rentona maahan lysähtävä ruumis ei hetkauta miestä, vaikka tietääkin toisen ollevan kuollut; ikuisesti poissa hänen elämästään. Rokonoarpiset kasvot nousevat katsomaan sinisen mekon kauniita kirjailuja, kalpeita kasvoja ja syvän indigonsinen värisiä silmiä, ruskeita hiuksia vasten harmautta.
Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Mies kumartuu painamaan suudelman toisen luonnottoman nopeasti kohmenneille huulille.
Kuolonsyöjä laskee orkideat rakkaansa vierelle, rakastaa vielä viimeisen kerran.