Finfanfun.fi

Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Blinky - 14.06.2010 12:16:31

Otsikko: Twilight: So absurd! (UUSI LUKU 27.12.) | K-11, E/B/J - Jatkoa My Dear, My Soulmate:lle
Kirjoitti: Blinky - 14.06.2010 12:16:31
Ficin nimi: So absurd!
Kirjoittaja: Blinky
Beta: -
Fandom: Twilight
Tyylilaji: Draama, Romantiikka
Ikäraja: K-11
Disclaimer: Suurin osa hahmoista Meyerin, loput minun sepittämääni.
Päähenkilöt: Bella, Edward ja Jacob
Varoitukset: Ei mitään sen suurempaa toistaiseksi. Hitusen kiroilua.
Yhteenveto: Meyeriä lainatakseni; I’ll always be waiting in the wings, Bella. You’ll always have that spare option if you want it. (Jacob Black, Eclipse)

A/N: Niinpä - kuinka toivotonta - tämä ficci on siis jatkoa ficille My Dear, My Soulmate (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=16342.0), K-11 // Beyond lisäsi ikärajan linkkiin. Kun olin saattanut edellämainitun päätökseen, päähäni alkoi tulvia lisää ideoita, ja viime yönä rustasin jo traileria muistikirjaani. Aihe kuitenkin vaihtuu täysin, vaikka tilanne on edelliseen pohjautuva, joten vanhaan ficciin tätä ei olisi voinut jatkaa.

Tämä pääsee kunnolla vauhtiin vasta sitten, kun Revenant of Rosefield on loppusuoralla. Yritän kirjoittaa sitä parhaillaan, mutta pitäisi eka päästä kunnolla taas Rosefieldin makuun.
:D


Uusille lukijoille: vanhan ficin läpi lukeminen ei todellakaan ole pakollista. Voin selostaa tässä niin tiivistettynä kuin suinkin alkutilanteen: Bella muutti Forksiin - kuten kirjasarjassakin - näki ruokalassa kummalliset Cullenit, jotka poikkeuksellisesti lähtivät heti pois Forksista, eivätkä Edward ja Bella ehtineet tutustua. Kuitenkin utopistisesti Edward rakastui Bellaan jo sillä silmäyksellä. Se siitä, Bella jäi Forksiin ja tutustui Jacob Blackiin. He ystävystyivät, ja Jake halusi ehkä jotain kaveruutta enemmänkin. Eräänä päivänä Bella lähti Chevynromullaan kohti Phoenixia, ja kohtalokkaasti ajoi sillalta alas. Hänet pelasti eräs vampyyri nimeltään Lucas, ja vampyyri-Bella viihtyi Lucasin, ja tämän perheen - Matthew, Felicia ja Ryan - parissa hyvän tovin. Viidenkymmenen vuoden kuluttua Matthew keksi idean nimeltään vampyyrikommuuni. Carlisle ja Matt olivat vanhoja ystäviä, joten Howardien perhe - Bella mukaanlukien - muuttivat Culleneille. Siellä Edward ja Bella kohtasivat jälleen, ja muutaman mutkan kautta päätyivät pariksi. Lucas muutti Denalin klaanin hoiviin, ja löysi Tanyasta itselleen puolison. Muut Howardit muuttivat pois Culleneilta, mutta Bella asustaa nyt onnellisesti - jälleen - Forksissa, Edwardin kanssa pienessä mökissä muutaman sadan metrin päässä Culleneiden päärakennuksesta.

(Trailerin kursivoidut pätkät ovat My Dear, My Soulmate -ficistä.)


TRAILERI



Oli uuden vuosituhannen alku, läheisiä ihmissuhteita...

”Olet minulle tärkeä ja... paskat! Mitä tässä kiertelemään. Olen ihastunut sinuun sillä tavalla.”

...unohtamatta utopistisia haaveita.

”Hei Bella! Turhaan tuijotat, Culleneille ei kelpaa kukaan.”

Kului vuosia...

”Muistatko, miksi jouduimme silloin neljäkymmentäyhdeksän vuotta sitten muuttamaan Forksista?”
”Jep. Tapasit sen tytön, jonka veri tuoksui liian hyvältä.”
”Niin. Ihmettelen, ettet hoksannut yhtä asiaa.”
”Mitä?! Odotas... Ei hittolainen! Ei se ole mahdollista...”
”Jos tarkoitat, ettei ole mahdollista, että Bella on juuri muuttanut meille, niin ikävä rikkoa kuvitelmasi.”


Eivätkä nämä vuodet jättäneet ulkoisia jälkiä jokaiseen...

”Ikuisuus ihmissutena! Mahtavaa.
”Olet rasittavan pessimistinen, Jake.”

...mutta sisäisiä senkin edestä.

”Ei sille itse mitään voi. Tunteet muuttuvat. Tai no, eivät ne muutu, mutta joskus syntyy vielä voimakkaampia tunteita... Anteeksi.”

Mitä sitten, kun kaksi maailmaa kohtaavat jälleen?

”Verenimijöitä Forksissa. Taas.”

Kun kaksi ikuisen ystävyyden valat vannonutta kohtaavat jälleen...

”J-jake?”
”Jep, minähän se. Kenellä plastiikkakirurgilla sinä käyt? Vaikuttavaa jälkeä, pakko myöntää.”

...kuinka tuhoisia seuraukset voivatkaan olla?

”Yritit tappaa minut!”
”Hittolainen, itse kävit kimppuuni, ja anteeksi vain, etten tiennyt toisesta alter egostasi!”

Se selviää Blinkyn jatkoficissä So absurd!

”Eihän sinuun voi edes koskea, saamarin hiili!”
”Pata kattilaa soimaa, jääkalikka.”
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: En-nu - 14.06.2010 12:29:59
en saa henkeä....olen lukenu ton ekan osan ehkä parikin kertaa ja olin niiiiiiiiin innoissani että siihen tuli jatko-osa <33
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: NiNNNi - 14.06.2010 12:34:58
Jei, sulla sit noita ideoita piisaa! (::
Ihana saada My Dear, My Soulmate ficciin jatko-osa!
Näin kun luin ton, pakko myöntää, että Traileri oli ehkä hiukan sekainen, en itse ainakaan kunnolla aanut ideasta kiinni, alku oli selkee, mut sit se meni vähän ohi, ainakin mun kohdalla. :D
Mutta odottelen innolla tähäkin jatkoo, kunhan et unohda sit toista ficciis kokonaan! (;
Jatkoa nyt toivoisin, ja pahoittelut huonosta kommentistani. :D

ninnni~
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: Lööperiikka - 14.06.2010 12:44:14
Oi ihana! Varsinkin nuo kaksi viimeisintä vuorosanaa  ;D
Mutta eli toivon jatkoa koska en enää jaksa lukea My Dear, My Soulmate ficciä.  ;)
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: phoebeZ - 14.06.2010 12:46:58

Jeee! Tähänkin tuli jatkoa, odottelinkin jo (;
ehdottomasti lukemista jatkan : >>
jatkoa odotellessa...♥
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: Blinky - 14.06.2010 12:49:37
Näin kun luin ton, pakko myöntää, että Traileri oli ehkä hiukan sekainen, en itse ainakaan kunnolla aanut ideasta kiinni, alku oli selkee, mut sit se meni vähän ohi, ainakin mun kohdalla. :D

Mulla oli pieni kutina ettei se oikein avaudu kunnolla muille kuin mulle itselleni, hih. Puolitahalteen jätinkin sen hiukan salaperäiseksi, en tykkää kirjoittaa sellaisia trailereita jotka paljastavat turhan paljon ficin juonesta. (: Traileri tavallaan mun tapauksessa vain valottaa alkuasetelmaa, ja sitten ne kunnon juonenkäänteet paljastuu vasta myöhemmin. ;>

Mutta odottelen innolla tähäkin jatkoo, kunhan et unohda sit toista ficciis kokonaan! (;

Niinpä, koitan kirjoittaa sitä parhaillaan, vähän tökkii mutta jospa tästä vauhtiin pääsisi! :D Kahden seuraavan luvun tapahtumat on kyllä jo päässä.
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: aurore - 14.06.2010 15:00:34
Jes, jatko My Dear, My Soulmatelle !  :-*
Mielenkiintoinen traileri ja kaks viimistä repliikkiä oli hauskoja (:
Toivon ensimmäisen luvun ilmestyvän pian <3
~a.
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: Sarkku - 14.06.2010 16:06:33
Jes teit jatko ficin  :) kumarran täällä
Jatka piakkoin

Sarkku
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: Anaid - 14.06.2010 19:17:32
Ihanaa! Rakstan sitä, kun hyvistä ficeistä tulee jatkareita! Se on  aina niin sääli, kun hyvä ficci loppuu...Ykkös lukuu vaan tulemaan!
Anaid
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: jennumiu - 14.06.2010 19:50:23
mamamamahtavaa, jatko-osa!
mielenkiintoinen traileri todellakin  ;)
ykkös lukua vaan tulemaan (=

- J
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: Deph - 14.06.2010 21:42:25
Naaam, ihanaa että teit tälle jatkoa ♥
(VAIKKA OLIN TOSI TYYTYVÄINEN SEN EDELLISEN LOPPUUN, SILTI)
Loppu trailerissa oli mitä parhain <3
Jatkoa mahollisimman pian, mä seuraan satamiljoonatuhatkaksikymmentäbiljoonalla prosentilla tätä (:

Deph

ps. anteeksi tommonen kauheen epäasiallinen kommentti, mun pitäs varmaan mennä nukkumaan ;'D
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: Merkku - 14.06.2010 22:05:38
Jes! Mä arvasin silloin My Dear, My Soulmate:n epilogissa,
että pikku hiili tulee jatkossa mukaan.
Tästä tulee todella mielenkiintoista!
Alkua odotellen

//Merkku
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: Vanamo - 14.06.2010 22:32:42
Aawww, olet ihana. <3
My Dear, My Soulmate on kerrassaan ihana fic, eikä Bella/Ediä voi ikinä olla liikaa.. (:
Niin kuin NiNNNikin sanoi, trailerista oli ehkä hitusen vaikea saada selkoa, mutta mitäs siitä.
Itse ficci on kuitenkin loistava, sinun kirjoittajanlahjasi tuntien!  :D
Joten, ekaa lukua tai prologia tai mitä vaan kehiin, kunhan et pidä meitä jännityksessä kauaa!

Kai vielä kuullaan jotain Howardeista, vaikkeivat he majailekaan samassa paikassa Culleneiden kanssa?
Ja Tanyasta ja Lukesta?
Hih.. Melkeinpä vihaan heitä kumpaakin, ja juuri siksi paritus kuulostaa niin ihanalta.. :'DD
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: kuppi_kahvia - 17.06.2010 19:03:06
oioioioi♥ vitsit mitähän tästä tulee, sun kaikki ficcis on ollu hyviä ni odotan tosiaankin innolla! :D
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: alba - 19.06.2010 15:40:30
Jes Jes Jes ♥

Ihanaa et tälle tulee jatko-osa :) Mä niin todellakin toivon, ettei tähän tule sitä kliseista Edward/Bella/Jake kolmiodraamarakkautta ku Edward ja Bella just löysi toisensa. Sit kyllä revin hiukset päästäni.

Mutta nyt pistät vain kirjoittaen ja teet alba-tädin hyvin iloiseksi.
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: Lill-y - 24.06.2010 13:22:06
Oi, vaikuttaa hyvältä. ♥

Luin My Dear, My Soulmate:n äsken kokonaan yhdeltä istumalta, eli tarviiko sanoakaan että ihastuin siihen. :D Tykkäsin siinä sun kirjoitustyylistä, ja kaikki tapahtumat eteni mukavan luontevasti. Ja se loppu oli kyllä niin ihana, saa nähdä mitä niille nyt käy.

Eli jatkoa vain, kiitos. (:
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: enni - 01.07.2010 02:01:06
Hyvät ficit on nams, niiden jatkoficit on isoisoiso nams!

Joten täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen, että päätit kirjoittaa My Dear, My Soulmatelle jatkoa :-) Enkös mä sen ficin topicissa jo leikkinyt Alicea, ja ennustanut tämän ficin tulon? (;

Pakko komppia muita, tuo traileri ei kunnolla auennut, mutta parempi niin, että se on hieman salaperäinen, kuin että se paljastaisi koko ficin tapahtumat saman tien :-) Ja sun tuntien, tiedän että tästä ficistä tulee mahtava, joten olisi sääli tietää jo kaikki tulevat tapahtumat!

Jos en vielä ole sitä sanonut, pakko sanoa nyt. Tämä traileri oli mahtava! Tosin, vähempää en sinulta olisi odottanutkaan :-)

Lainaus
”Eihän sinuun voi edes koskea, saamarin hiili!”
”Pata kattilaa soimaa, jääkalikka.”
Hihii, tämä oli vaan niin paras kohta, että pakko lainata :-)

Toivottavasti saat pian Rosefeldin valmiiksi, ja mieluiten epilogin kera, niin saadaan tätäkin ficciä alkaa lukea ! :-D
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: Jaima - 01.07.2010 09:28:57
Uusi lukia tääl päin (:
Traileri kuulosti lupaavalta..
Innolla  odottelen jatkon putkahtamista tänne ♥
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: Ginerva - 05.07.2010 11:03:03
Pidän aivan sairaan paljon ;)
Totta helvetissä jään seuraaamaan.(Sori mun kiroilu)
Ginerva :-*
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: ^Kassu^ - 05.07.2010 22:52:01
Jes! Teet jatko-osaa siihen ihanaan fictiin!!! Odotan innolla sitä... ;D
Otsikko: Vs: So absurd! (TRAILERI)
Kirjoitti: Blinky - 06.07.2010 18:59:30
Kiitos aivan huisin paljon ihanista kommenteistanne, ja mukava kuulla että joitakin tämä jatko-osa ainakin toistaiseksi kiinnostaakin. : D

A/N: Pari pikku muutosta; Quil ei leimaantunut Claireen ja Leahista ei koskaan tullut susi. Brady, Collin etc puuttuvat tästä ficistä myös.



Luku 1

”Bella, rakastan sinua. Aivan sama oletko epävarma tunteistasi, hitot siitä vaikket tuntisikaan samoin, mutta haluan sinut. Juuri nyt.”
”Jake... Tottakai minä rakastan sinua! Olen aina rakastanut, ja tulen aina rakastamaan. Olemme erottomattomat. Parhaat kaverit ikuisesti, niinhän?”
Bella nyhjäisee minua leikkisästi hihasta, mutta minä en ole kovinkaan leikkisellä tuulella. Olen ehkä enemmän vakavissani kuin koskaan. Taivas on sumun ja pilvien takana, ja allamme on kosteaa, viileää, vihreää sammalta ja sananjalkoja. Bella ja minä istumme vastatusten, mutta vain niin kauan kunnes kellistän meidät saniaisten sekaan, eikä kukaan kuule tai näe. Kaikki on ihan saamarin täydellistä, juuri niin kuin sen kuuluukin olla.


Säpsähdin – ikävä kyllä – kuvitelmastani, unestani hereille, ja kiroten vilkaisin pölyistä seinäkelloa. Viisarit osoittivat kellon olevan kahtakymmentä vaille kolme, keskellä aamuyötä. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun näin turhankin perverssiä unta minusta ja Bellasta. Minun Bellastani, joka kuoli jo yli puolisataa vuotta sitten. Kunpa voisin sanoa itsestäni samaa. Tai miksei elämääni voitaisi helpottaa edes sen verran, etten kykenisi näkemään unia. Niistä ei ollut muuta kuin harmia; ne olivat vain paska alku muutenkin todennäköisesti paskalle päivälle. Ellei Bella sattumoisin nousisi kyseisenä päivänä kuolleista, ja kaikkien puheidensa vastaisesti väittäisikin haluavansa minut. Edes sillä tavalla, aivan helvetin sama. Elämäni kun oli muutoinkin aivan helvetin mahtavaa.

Astelin raskaasti keittiöön. Asuin yhä lapsuudenkodissani – tosin vailla isääni, vailla puolisoa tai jälkikasvua, ja lisukkeena olin itsekin jollain tasolla yhä lapsi. Olin hengaillut viimeiset viisikymmentä vuotta vajaa kaksikymppisenä, ja vaikka olisin teoriassa voinut lopettaa itseni kiduttamisen koska vain, en voinut. Heimommehan oli kaikki kaikessa. Elämäntehtäväni oli suojella heimoamme, ja leikkiä jotain suurenmoista alfaa. Se olisi voinut olla ihan hauska rooli, jos jokainen kerta, kun muutuin karvaturriksi, ei olisi henkisesti niin masentavaa. Kiistatta olin maailman surkein ihmissusi. Parhaat kaverini Quil ja Embry olivat yhä aivan kikseissä siitä, että koska vain saattoi muuttua lennossa koiraksi ja lähteä kiitämään pitkin maita ja mantuja. Raukat – minä mukaanlukien – eivät olleet vielä leimaantuneet keneenkään. Toisaalta he olivat onnekkaitakin – leimautuminen, kuten susiroska yleensäkin, oli erittäin epäinhimillistä, ja luultavasti myös ahdistavaa. Lisäksi ilmeisesti oli heti seurattava perästä, kun ihmisrakas heitti veivinsä. Sam ja Jared olivat jättäneet vastuun meille, ja seuranneet Emilyä ja Kimiä hautaan. En kantanut heille kaunaa, lähinnä vain kadehdin. Ikuisuus sutena ei missään vaiheessa tuntunut kovin houkuttavalta vaihtoehdolta. Ainakaan jos yhtälöön kuului se, ettei Bella Swan ollut luonani.

Löysin jääkaapista maitopullon – vanhat kunnon tölkit oltiin hylätty jo vuosikymmeniä sitten, ja tilalle oli tullut ohuet muovipullot, jotka tietysti voitiin kierrättää. Aivan niin kuin kukaan La Pushissa niin tekisi. Täällä eivät kaupungin saasteet muutenkaan jyllänneet, ja olimmehan tietysti hyvin tapoihimme jumahtaneita. Kaadoin maitoa korkeaan lasiin, ja sitä hörppiessäni tajusin jälleen, että olin itsekin hyvin jumahtanut. Elämässäni ei ollut tapahtunut mitään merkittävää muutamaa vampyyrintappoa lukuunottamatta. Yli viiteenkymmeneen vuoteen. Uudesta sukupolvesta toistaiseksi vain yksi omisti susigeenin – Paulin ja sisareni Rachelin poika, Casper. Poika oli jäänyt turhan pian orvoksi. Rachel oli menehtynyt nuorena, ja Paul oli Samin ja Jaredin tavoin seurannut rakastaan perässä. Casper ei olisi ollut riitävä suoja heimollemme. Siksipä meidän muidenkin täytyi kitua elävien kirjoissa. Reiluuden nimissä jokaisen meistä. Tosin olin varmaan ainoa joka halusi jossakin ulottuvuudessa jo päättää päivänsä. Sam ja Emilykin olivat kyllä saaneet jälkikasvua, mutta poika oli itsepintaisesti suunnannut ulkomaille yliopistoihin, eikä ilmeisesti muuttunut koskaan sudeksi. Tyttö taas ei tietenkään saanut susigeeniä. Minä ja Embry olimme siis tällä hetkellä ”vanhimmat” sudet. Quil ja Seth olivat kylläkin muuttuneet pian perässä. Embry oli jo muuttunut Culleneiden asuessa täällä, ja minunkin kuume oli alkanut kytemään. Viimeinen naula arkunkanteen – hah, kuinka ironista – oli se, kun joku satunnainen vampyyri oli pyörinyt Forksin tienoilla. Emme olleet saaneet sitä kiinni, reissu oli ollut hyvin lyhyt, eikä vampyyri edes ollut metsästänyt lähitienoilla, mutta sekin oli riittänyt muuttumiseeni. Olin muutenkin ollut niin raivona Bellan kuoleman takia.

Maitolasista huolimatta en saanut enää unta, kiitos hyvin piristävien pohdintojeni. En keksinyt mitään virikettä sisätiloissa, joten ajattelin käydä vilkaisemassa minkälainen meno tänä yönnä metsässä oli. Kaikki nukkuivat tähän aikaan, joten suosiolla lähdin nakuna, välttyen turhilta vaatekantamuksilta. Juoksin pihalle ja muutuin lennossa ruskeaksi sudeksi, jonka turkki oli tällä hetkellä vilpoisan lyhyt. Olin parturoinut tukkani taannoin keittiösaksilla, ihan vain sen kunniaksi, että kevät kolkuttteli ovilla. Lähdin laukkaamaan metsään, ja ravasin vailla päämäärää, loikkien kallionharjakkeilta toisille, kaataen heiveröisiä puita puolivahingossa, ja hädintuskin kuulin saniaisten korsien murtuvan, kun tassuni talloivat niitä mennessään. Sutena pääkoppa oli niin helppo kytkeä off-vaihteelle. Kaikki mitä näin, kuulin, ja tunsin, oli vain pimeä metsä, alta pois ryntäävät kauriit ja pienet otukset, pöllön hiljainen huhuilu ja kosteat sananjalat allani.

Mitä hittoa teet yöllä metsässä, Jake? Se siitä mieleni hiljaisuudesta. Embry oli vaihtanut muotoaan, ja tällä hetkellä käyskenteli kummastuneena talonsa lähimetsässä.
Mene hiiteen, viestitin mahdollisimman ystävällisellä sävyllä.
Taasko jotain yöangstia? Sinun pitäisi pyytää resepti unilääkkeisiin...
Vellon surkeuksissani kyllä päivisinkin. Ikuisuus ihmissutena! Mahtavaa!
Olet rasittavan pessimistinen, Jake.
Olet rasittavan tekopirteä, Embry. Eikö sinua muka kyrsi elää päivästä toiseen jonain mutanttina, ilman ketään läheistäsi?
Onhan minulla teidät, Embry koitti puolustella.
Hah! Olet näköjään myös tekopyhä – et voi väittää ettet kaipaisi jotain syvällisempää, huuliveikkojen susiveljiesi lisäksi.
Olet öisin aina ilkeä, en tykkää sinusta sellaisena, Embry marisi. Samalla yhteys katkesi – hän palasi ihmismuotoon.
Toivottavasti et tykkää minusta sillä tavalla missään vaiheessa vuorokautta, ajattelin, vain omissa ajatuksissani.

Jatkoin vain juoksentelua, enkä välittänyt ajankulusta, enkä siitä minne olin menossa. Meillä ei ollut enää mitään rajoja, kun ne hyvämaineiset Cullenin verenimijätkin olivat lähteneet Forksista. Tosin sopimus oli aina voimassa, mutta en ollut tietoinen heidän olinpaikastaan – enkä tietoinen siitä minne menemistä tulisi varoa. Siispä olin huolimattoman typerä, enkä varonut mitään. Ravasin kai jo lähellä Forksin keskustaa, joten päätin kuitenkin hiukan hidastaa tahtia, ennen kuin löytäisin itseni keskeltä valtatietä. Kiinnitin huomiota ympäristöön kaikilla aisteillani. Yhtäkkiä kuonooni kantautui odottamaton haju. Se aiheutti kakomisrefleksin, ja nenäni nyrpistyi siitä makean imelästä lemutulvasta johtuen. Tämän hajun tunnistaisin vaikka unissakin – se kirveli nenääni kauttaaltaan, ja oli aivan liian makeaa. Makeampaa kuin hattara tai kermavaahto, suoranainen ällötysten ällötys.

Verenimijöitä Forksissa. Taas.

Miksi hitossa silloin, kuin heitä oikeasti tarvittaisiin, he antoivat minun olla ylhäisessä yksinäisyydessään. Lähdin laukkaamaan kohti La Pushia, ja ulisin muutaman kerran merkittävästi. En niin merkittävästi, että se olisi herättänyt asiaankuulumattomien kiinnostuksen. Jos vampyyritkään eivät kunnolla tienneet olemassaolostamme, niin ei se hevillä ihmisillekään paljastuisi. Manasin sitä, etten ottanut vaatteita mukaan. Olisin toki voinut kävellä lähimmälle puhelinkopille, ja soittaa susiveljilleni, kun muutakaan yhteyttä en heihin sillä minuutilla olisi saanut, mutta alastomuuteni olisi voinut herättää ei-toivottua huomiota. Siispä minun täytyi laukata takaisin reservaattiin, herättämään veljeni puolustusasemiin. Nämä verenimijät tulisi tuhota mahdollisimman nopeasti; ennen kuin ne pääsisivät valloilleen viattomien ihmisten keskuudessa. Ennen kuin ne ehtisivät La Pushiin.

Ryntäsin edelleen alastomana – ei olisi ensimmäinen kerta kun vilauttelisin – Embryn kotiovelle, ja en vaivautunut suotta koputtamaan.
”Vampyyreja Forksissa!” karjaisin. Tokkurainen Embry juoksi horjuen eteiseen.
”Mitä helvettiä?!”
”Sitäpä juuri, ala joutua, mennään herättämään muut saamarin unikeot. Tuhotaan ne verenimijät samantien.”
”Entä jos ne on Cullenit?”
”Jos on, niin ei kai saada nirhata niitä. Katsoo sitten”, murahdin. Tosiasiassa, en panisi kyllä pahakseni, jos näitä ”hyviä” vampyyrejakin karsittaisiin. ”Minä käyn komentamassa Sethin ja Casperin mukaan, käy sinä herättämässä Quil.”
Embry nyökkäsi – minähän olin suuri ja mahtava alfa, minua kuului totella – ja me juoksimme jo susina kohti näiden torkkujien taloja. Teki mieli säikäyttää Seth aivan tahalteni, mutta nyt ei ollut leikin aika. Avasin jälleen kerran lupia odottamatta oven – La Pushissa niitä harvemmin lukittiin – ja karjaisin yläkertaan vievien portaiden juurelta Sethille. Hän hoiperoi Embryäkin väsyneemmin alakertaan, ja näytti myrskynmerkiltä.
”Vallan ihastuttava herätys. Kiitti Jake”, Seth murisi.
”Anteeksi jos keskeytin jotain, toivottavasti panosi malttaa odottaa – meillä olisi vampyyreja tuhottavana.”
”Mitään panoa tääl – mitä?! Vampyyreja?”
”Niin. Että jos viitsisit joutua.”
En ehtinyt edes silmääni räpäyttää, kun ylienerginen Seth juoksi ohitseni kohti pihaa, ja muuttui lennossa sudeksi, häntä innostuksesta viuhtoen.
Rauhoitu, penikka, pyysin vinosti hymyillen. Käy herättämässä Casper, kokoonnutaan yhdessä laatimaan suunnitelma, ennen kuin toimitaan.
Suunnitelma? Seth ajatteli sarkastisesti. Tiesin mitä hän tarkoitti – tavallisesti olin toiminut täysin vaistonvaraisesti. Tämä kuitenkin oli ensimmäinen kerta, kun minä johdin itse hyökkäystä vampyyrijoukkoa vastaan. Tahdoin hoitaa hommani kunnialla.

Ravasimme typerässä kolmiomuodostelmassa – minä sen kärjessä asemani takia – kohti Forksia. Jokaisen ajatukset olivat suhteellisen hiljaisia. Lähinnä jännitystä ja valmistautumista tulevaan. Seth oli käsittämättömän innoissaan tulevasta. Kieltämättä olin minäkin, kyllä tämä aina arkipäivät voitti. Tuntui siltä, kuin olisimme vaikkapa palomiehiä, joiden tarvitsisi sammuttaa tuhoisia tulipaloja hyvin harvoin. Sen sijaan he vain tekisivät harjoituksia, ja muita pikku juttuja, kuten kissojen pelastamista puunlatvoista.

Rupesin hidastamaan pehmeästi tahtia, kun Forks alkoi lähestyä. Kuulin jo kaupungin äänet korvissani. Ohjasin meidät sinne, missä hajuvana oli nenääni tarttunut, seurataksemme sitä. Löysin paikan – totta kai – ja jälki lähti viettämään syvemmälle metsään. Hidastimme vauhtimme hölkäksi, jotta kaikki aistit olisivat parhaimmillaan vampyyrin löytämiseksi. Höristin korviani, nuuskin ilmaa, tarkastelin valppaasti vihreään metsään. Sitten minä näin ne. Niin näkivät myös veljeni. Embry murahti hiljaisesti. Pysähdyimme niille sijoillemme, tarkkailemaan noita kahta vampyyria, jotka imivät parhaillaan elämää kahdesta viattomasta peurasta. Olin tekopyhä – itsekin käytin niitä susimuodossa ravintonani – mutta minua ällötti katsella noita luonnottomia hirviöitä. Samalla myös tajusin, että nämä olivat ”vegetaristivampyyreja”. Ei välitöntä syytä tappaa.
Culleneita? mietin.
En näe kasvoja. Odotetaanko hetki, ennen kuin toimitaan, Embry ehdotti.
En minä mikään diktaattori sentään ollut. Embry kuulosti liian alistuvaiselta, hän sentään oli toinen parhaista ystävistäni. Odottaminen ei ilmeisesti ollut Quilin ja Sethin mielestä kovin hauskaa.
Rauhoittukaa, komensin. Hätiköinti ei olisi kannattavaa – toki houkuttelevaa, muttei kannattavaa. Olimme täysin jähmettyneitä paikoillemme, emme päästäneet mitään ääniä henkäyksiä lukuunottamatta. Luultavasti vampyyrit kuulisivat nekin, mutta ainakaan vielä emme olleet keränneet huomiota. Kai.

Tarkastelimme hyvän välimatkan päästä näitä tuntemattomia vampyyreja, jotka yhä teurastivat peuralaumaa. Sitten toinen niistä nakkasi yhden raadon maahan, ja vaikutti katselevan ympärilleen, ehkä hiukan hämmentyneen oloisesti.
Se on Edward Cullen, Embry hämmästyi ajatuksissaan.
Ovatko he tulleet takaisin?! kuului useammastakin suunnasta, myös minun ajatuksissani. Kokosin omani nopeasti, ja viestitin jälleen ajatuksiani pääasiassa Embrylle. Hän oli ainoa susi meistä silloin, kun he viimeksi olivat täällä.
Tunnetko toista? tiedustelin viitaten vielä ruokailevaan naisvampyyriin.
Embry pudisti hitaasti valtavaa päätään.

”Bella. Kuulen ajatuksia. Ihmismielien ajatuksia”, vampyyri kuiskasi toiselle – ilmeisesti kyseessä oli pariskunta, en ollut aivan varma.
”Ihmisiä? Meidän täytyy keskeyttää metsästäminen”, tämä henkäisi.
Edwardiksi kutsutun vampyyrin vastaus meni minulta täysin ohi korvien. Tämän ruskeahiuksisen, kurvikkaan vampyyrinaisen nimi oli Bella. Hän kuulosti minun Bellaltani, tosin paljon helisevämpään sävyyn, mutta kuitenkin. Ja kun hän kääntyi katsomaan vampyyripuolisoaan, näin hänen kalpeat, kivettyneet kasvonsa.
Bella?

Minun Bellani?
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: enni - 06.07.2010 19:18:09
Miksei tämä jatko-osa kiinnostaisi? : D

Itse luvusta tykkäsin, ja kerronta oli sujuvaa, niinkuin aina. Tosin sille en syttynyt, että kyseessä oli Jacobin POV. Ei siinä muuten mitään virhettä, mutta valitettavasti en ole mikään Jacob-fani. Ehkä selviän hengissä : D Tosin tätä ekaa lukua ei olisi kyllä voinut Bellan/Edwardin näkökulmasta kirjoittaa. Ja oli kiva kuulla Jacobin elämästä.

Jotenkin outoa kuvitella, että Sam + muut ovat kuolleet, mutta järkeenkäypää! Ihastuin tuohon Casperiin heti, vaikka siitä ei paljon puhuttukaan niin tuo nimi on ihana!

Mahtoi olla Jacobille aika järkytys huomata, että Bella on vampyyri ja yhdessä Edward Cullenin kanssa.

Aika jännä, ettei Edward osannut yhdistää ajatuksia susiin, koska hänhän oli Forksissa ekalla kerralla, kun Cullenit kohtasivat ihmiset. Vai oliko niin tässä ficissä? Jokatapauksessa, olisi kiva saada seuraava luku jonkun muun näkökulmasta, silloin selviäisi mitä Edward sanoi Bellalle sen jälkeen, kun Jacobin keskittyminen herpaantui. Ei se varmaan mitään suurta ollut, mutta jäi häiritsemään. : D

Tämä ficci vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten jatkoa odottelen innolla! : D
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: Blinky - 06.07.2010 19:29:23
Lainaus
Aika jännä, ettei Edward osannut yhdistää ajatuksia susiin, koska hänhän oli Forksissa ekalla kerralla, kun Cullenit kohtasivat ihmiset.
Mä ajattelin omissa putkiaivoissani sen siten, että Eetu kyllä tietää La Pushin ihmissusista - joiden kanssa sopimus tehtiin, muttei tiedä, että niitä on siellä taas. Itse asiassa oon käsittänyt koko jutun niin, että Cullenit eivät kirjoissakaan tienneet uusista ihmissusista. : D Ainakin Edward puhui Bellalle jotain että "sinun epäonnisuutesi saa ihmissusiakin syntymään" tjsp, ja Bella selittää tälle että ensimmäiset susset (eli Sam, Jared jne) muuttuivat jo silloin, kun Cullenit tuli uudestaan Forksiin. Sitten Ed taisi mutista jotain sen suuntaista kuin että "tuo teoria varmasti kiinnostaa Carlislea", jne. Eli oon aina siis ajatellu, että Cullenit eivät edes tienneet La Pushin uusista ihmissusista. : D Menipä monimutkaiseksi.

Lainaus
Tosin sille en syttynyt, että kyseessä oli Jacobin POV.
Arvaa, sytyinkö sille ajatukselle että mun täytyisi kirjoittaa eka luku Jaken näkökulmasta. Näillä näkymin sitä tulee niin vähän kuin suinkin, koska itsekään en pahemmin tykkää kirjoittaa sitä. : D Tosin välillä on ihan kiva kirjoittaa tuommosta tahdon kuolla- angstia. :---D Tämä eka luku oli siksi vähän pakko kirjoittaa Jacobin näkökulmasta, jotta La Pushin tilanne selkenisi teille ennen Bellaa. ;>

Ja kiitos kommentista. Kiva kuulla että tykkäsit. :>
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: Lööperiikka - 06.07.2010 20:44:20
WOW!
Siis aivan uskomatonta tekstiä.
Pikku shokki Jakelle...  ;D

Mutta rakentava meni aikaisin nukkumaan.
Jatkoa toivoisin tapani mukaan.

ps. on karmaiseva ajatus että maito olisi muovipulloissa!
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: Deph - 06.07.2010 21:32:38
Vou.....!
Oijoi, tämä oli jotai niin mahtavaa. Olen todellatodellatodella kateellinen sinulle, koska osaat kirjoitta todellatodellatodella hyvin. Yhyy, miksi kaikkia ei ole siunattu noin hyvällä kirjoitustaidolla?

Minusta oli hyvä, että tämä oli JacobPoV. Asiat tulivat jo heti alussa selviksi ja kerroit ne luontevasti ja hyvin.

Vooiii, mitä ylistyspuheita vielä keksisin?! Nimittäin minulla ei ole yhtään mitään negatiivistä sanottavaa tästä. Huoh, kai tämä oli sitten tässä. Paitsi...
Jatkoa odotan mitä suurimmalla innolla!

Deph
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: kuppi_kahvia - 07.07.2010 16:51:06
Vau! Tää oli ihan loistava luku, tätä toivoo lisää!! Ihanaa.
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: raww! - 07.07.2010 20:00:09
Luin My Dear, My Soulmaten ja tämän suoraan sanottuna yheltä istumalta ja rakastuin heti :D
Tätä kyllä aijon seurata aina kun vain muistan! Tämä on ihana :-*
Jake kyllä järkyttyy ;D
En nyt keksi mitään sanottavaa :)
Jatkoa? ::)


~raww!
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: Sarkku - 07.07.2010 21:24:22
Mahtavaa tekstiä!
Jake varmaan sai "pienen" sätkyn  ;D
Hyi hyi Jake ei varatuista naisista saa ajatella noin!  ;)
Jatkoa piakkoin  :)

Sarkku
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: phoebeZ - 07.07.2010 22:10:40

aika oho. (;
aika jännää kun Jake on taas kuvioissa,
saadaan taas edes joku kunnon pessimisti kuvioihin (:
jatkoa nyt vaan nopeesti! ; >>
kiitoksia ♥
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: aurore - 07.07.2010 22:32:09
Tää on älyihana <3
Hihi, siistii et Jake ja Bella tapas, en voi sanoo muuta kuin että kiitos & jatkoa (: ♥
~ a.
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: ^Kassu^ - 08.07.2010 14:17:07
JATKOO!! Oon lukenu jo 1:sen  joten ootan jatkooo!!! Tää on niiin BEST! En muuta oikein osaa sanoa..x3
 :P :P ;D ;D :D :D
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: culliina - 08.07.2010 22:35:05
Tykkäsin tosi paljo!
En oo lukenu tota My dear, My soulmate:a, mut toi sun tiivistelmäs autto tosi hyvin kärryille  :) Jään seuraileen!

Musta toi Jake PoV oli kiva ja jotenki ihanan koskettava; että Jake vieläki rakastaa Bellaa ja silleen... toi muiden susien kuolema oli aika järkyttävää, mut se sopi tähän hyvin. Musta noi Kim ja Claire ja Emily ei oo koskaan mitään kivoja hahmoja ollu niin että oli kiva, kun niistäkin nyt päästiin...  ::)

Laita ihmeessä jatkoo ja mahd. noppaa tietty  ;D
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: alba - 09.07.2010 10:51:31
Aaaaahihihihiih ♥ Ihanaa, viimeinkin! (:

Sä olet todellakin maailman paras kirjoittaja. Toi kuvailu oli taas tollasta ihanaa ja siihen osas tosi hyvin samastua jajajaja Jaakoppi-huumori oli kyllä taas kymppiluokkaa ja... taidan muuten sanoa tän saman fraasin joka kerta, vai? (=  Oi, voi. Tätä oli tosi kiva lukea, varsinkin kun oli Jaakopin näkökulmasta välillä.
Emmä osaa yhdeltätoista aamulla sanoa mitään syvällisempää, joten tyydyn vain kinuamaan sitä osaa nummer kaksi ja toivon että sitä kolmiodraamaa ei tulisi niinkuin yleensä tän tapasissa tarinoissa.
Joop, että sellasta ♥

~ alba
Otsikko: Vs: So absurd! (1. OSA 6.7.)
Kirjoitti: Blinky - 11.07.2010 22:15:18
Tuhottomasti kiitosta teidän ihanista ja hymyilyttävistä kommenteista, tulin pikaisesti postaamaan kakkosluvun. Huomenna sitten alkaa työt ja ei oikein ehdi hirmuisesti kirjoittelemaan. Tämäkin luku kyllä viivästyi hiukan, mutta ulkona on ollut niin hellettä ettei oo malttanut sisällä paistua. :>



Luku 2

Bella's PoV


”Älä hengitä”, Edward kehoitti minua – ja ihan syystäkin, aloin ehkä hiukan panikoidakin. Metsästäessä kaikki huomio keskittyi vain janon tyydyttämiseen, ja aistit olivat turhankin turruksissa. Jopa ikäloppujenkin vampyyrien olisi hankala hillitä itseään. Järjenkäytöstä puhumattakaan. Mielihalut ensin, järkevä ajattelu sitten.
”En vain haista mitään”, hän jatkoi. ”Hiukan epätavallisen hirveämpää löyhkää – eläimen verta siis.”
Vilkuilin huolestuneena lähimetsään; haravoin sitä katseillani, etsiäkseni tämän käsittämättömän luonnonoikun. Sitten tarkensin vampyyrinsilmilläni erään tiheän puskan oksiston läpi, ja huomasin jotain ruskeaa. Ja pörröistä. Uskaltauduin vetämään hitaasti keuhkoihini ilmaa, ja haistoin itsekin sen. Hetken päästä pieni tuulenvire puhalsi meihin päin, ja hirvittävä leuhka kantautui sieraimiini. Nenäni nyrpistyi, ja sieraimeni rävähtivät tahtomattani suuriksi, kuin varoittaakseen minua jostakin.
Pingotin kilpeäni ja viestitin ajatukseni hänelle. Katso, Edward. Jotain valtavia otuksia, tuolla suunnassa. Nyökkäsin päälläni huomaamattomasti tarkoittamaani paikkaan. Edward vilkaisi nopeasti, ja kääntyi takaisin puoleeni.
”He voisivat hillitä janomme pitkäksikin aikaa. Tosin ne haisevat kammottavalta...”
Kuului valtava sähähdys, raivostunutta pihinää hampaiden välistä, ja sen jälkeen oli vuorossa raikuvaa murinaa.
”Ajatuksia!” Edward karjaisi. ”Nuo ne ihmismielien omistajat ovat! Ne ovat ihmissusia! Niitä on taas täällä”, Edward vuorostaan sähisi.
”Ja nyt ne aikovat hyökätä! Ole varovainen Bella”, hän karjui ääni uhkaavuutta ja raivoa tihkuen, ja ryntäsi näiden hirvitysten suuntaan.
”Edward!” kiljaisin. En tiennyt noista mutanttisusista mitään – en tiennyt heidän voimistaan, ja heitä oli sitä paitsi meitä huomattavasti enemmän. Kyhäsin päätelmäni sekunnin tuhannesosissa, ja siitä huolimatta samalla rynnistin jo Edwardin rinnalla kohti hyökkäävää susilaumaa. En välittänyt Edwardin komennoista, kun huomasin erään ruskeaturkkisen olennon hyökkäävän kohti Edwardia, vaan syöksyin hypähtäen tämän kimppuun. Kierimme rinnettä alas sähisten toistemme kimpussa – olin kai häviöllä, sillä susi oli minua huomattavasti suurempi, eikä minulla ollut minkäänlaista käytännön kokemusta taistelemisesta sellaista vastaan. Tosin kuulin tämän tiheän sydämen sykkeen, joten jollain tasolla olin kai vahvempaa tekoa.
”Bella, ei!” kuulin Edwardin karjaisevan. En välittänyt, halusin tuhota jokaisen, joka yritti loukata Edwardia.

Tappelu oli hyvin tasaväkistä, eikä kumpikaan saanut merkittäviä osumia. Sitten susi lähti kiitolaukkaan, poispäin minusta, ulisten samalla korviaraastavasti. Aivan kuin se haluaisi kertoa jotakin. Samalla kuin salamaniskusta kaikki muutkin sudet rynnistivät tämän luokse, ja kasaantuivat hänen ympärilleen kuin jonkinsortin sivupuolustajiksi.
”Sopimus”, Edward sähähti. ”He eivät saa tappaa meitä.”
Ilmeisesti Edward kuunteli vastauksen susipomon mielestä, ja tunsin oloni hyvin ulkopuoliseksi.
”En minä tunnistanut teitä heti ihmissusiksi”, hän puolusti inhoavan näköisenä. ”Metsästäessä järki sumentuu. Näin esi-isänne sitäpaitsi sata vuotta sitten viimeksi. Ja mistä minä olisin voinut tietää, että teitä on täällä taas.”
Susilauma urisi kuin väheksyen – kuin vastaus ei kelpaisi heille.
Edward kai kuunteli jälleen, mitä susilla oli sanottavanaan, ja kääntyi hetken kuluttua puoleeni.
”Bella. Yksi heistä ajattelee sinua. Tuntee sinut”, hän selitti vaikeana. Samassa susilaumasta kuului vihainen sähähdys. ”...eikä hän ilmeisesti halunnut, että kerron sen sinulle.”
”Mitä?” kuiskasin hämmentyneenä.
”Selitän myöhemmin. Meidän kannattaisi varmaan nyt mennä, heidän kärsivällisyys alkaa olla jo aika kortilla”, Edward mutisi. Hänhän se tiesi paremmin, milloin olisi viisasta poistua, joten yritin haudata hämmästykseni ja lähdin Edwardin rinnalla juoksemaan kohti taloa.

Pysähdyin ensimmäisen kerran vasta ovelle johtavien portaiden juuressa ja nostin katseeni huolestuneena Edwardiin.
”Läheltä piti, kai”, mutisin.
”Sinä hölmö tulit sekaan, vaikka kielsin”, Edward torui.
”Tietysti puolustan sinua vaikka henkeni edestä”, intin. Edward kaappasi minut syliinsä, ja painoi huulensa omilleni. Suutelimme kiihkeästi, ja kun irrottauduimme, hän katsoi minua poraavasti silmiin, saaden oloni kumman veteläksi.
”Jos jäisin henkiin ansiostasi, luuletko että haluaisin jatkaa elämää – jos menettäisin sinut?”
”Sinun pitäisi yrittää”, kuiskasin.
”En pystyisi kuitenkaan”, Edward vastasi olkiaan huolettomasti kohauttaen. Sitten hän siirsi toisen kätensä lantiolleni, ja lähti ohjaamaan meitä kohti sisätiloja.
”Tule, mennään kertomaan Carlislelle.”
”Odota, Edward”, pyysin.
”Mitä nyt?”
”Se mistä puhuit vähän aikaa sitten... että joku heistä tunsi minut... Mistä siinä oikein oli kysymys?”
”Joku ihmissusista tunnisti sinut, muisti sinut kai niiltä ajoilta kun asuit Forksissa.”
”Onko se vaarallista? Siis meidän kannalta?”
”Ei tietenkään. Aivan samanlaisia luonnonoikkuja hekin ovat.”
En ollut huolestunut aivan siitä seikasta, mutten viitsinyt korjata. Sen sijaan mietin mielessäni Edwardin kertomaa. Ajatusta siitä, että joku läheisistäni olisikin elossa. Luulin, että he kaikki olivat jo kuolleet vuosien saatossa. Tai heillä olisi pitänyt kuolla, mutta ilmeisesti jollekin tutulleni oli langetettu sama kohtalo; ikuisuus elettäväksi. Ilmeisesti kaikki tarut olivatkin totta, eikä mikään ollut tässä maailmassa enää mahdotonta. Minua kiinnosti tämän toistaiseksi nimettömän läheiseni henkilöllisyys suunnattomasti, mutta en tiennyt saisinko sitä välttämättä koskaan selville – ilmeisesti ihmissudet olivat vampyyrien vihollisia, ja ilman jotain sopimusta olisimme jo yrittäneet tappaa toisemme. Tunsin oloni naurettavaksi vasta-alkajaksi tässä hullunkurisessa satumaailmassa.
”Haluatko tietää vielä jotain?” Edward kysyi hymyillen vaisusti.
”Kaiken”, mutisin vaatimattomasti. ”En edes tiennyt ihmissusien olemassaolosta. Muuttaako kuunvalo heidät susiksi? Onko yksisarviaisia ja noitiakin olemassa?” jatkoin sitten liiotellun uteliaasti, kuin suurisilmäinen kyselyiän saavuttanut lapsi. Kuin onnellisen tietämätön ihminen, joka oli täysin ulkopuolinen tästä ympärillä vellovista tarueläinlaumoista.

Jacob's PoV


Mitä helvettiä. Mitä helvettiä. Mitä helvettiä!

Mitä helvettiä?

Kolme sanaa, ja aivan helvetin vaikeita sisäistää.

Bella. On. Verenimijä.

Luultavasti pääkoppani räjähtäisi palasiksi hetkenä minä hyvänsä ja viimeisetkin tajunnan rippeet leijailisivat luotani kuin tuhka tuuleen.

Bella – elämäni rakkaus, jonka luulin kuolleen vuosikymmeniä sitten – olikin elossa. Se olisi ollut utopistista, jos en olisi voinut sanoa itsestäni samaa. Tosin termi elossa oli hieman kyseenalainen. Hän oli jähmettynyt kiveksi. Hirviöksi, joka eli verellä. Ajatus puistatti minua.  Hän jätti sydämeni vuotamaan verta – hittolainen, että olinkin ironisella tuulella – ja antoi minun luulla että olin kuollut. Mitä hän minun silmissäni – ihmissuden silmissä – olikin. Ja hänkin ehkä luuli minun aikojen saatossa kuolleen, mutta erona oli se, ettei Bella jäänyt kaipaamaan minua. Miksi olisikaan? Hän taisi olla vain mielissään ikuisuudesta toisen kalpeanaaman, luultavammin hänen kumppaninsa, kanssa. Oli kai sille verenimijälle nimikin, mutta en välittänyt. Silmissäni jokainen kuolematon kivenmurikka oli vain välttämätön paha, vihollinen.

Tosin sitä ajatusta oli hankala sovittaa Bellaan.

Susiveljeni olivat tietenkin lukeneet jo mielestäni, että Bella oli toinen vampyyreista. Ja kyllä he hänen ulkonäkönsä muutenkin tunsivat – niin monta kertaa olin yhteisessä mielessämme Bellaa ajatellut ja muistellut. Embry oli ihmetellyt, että miksi olin ruvennut riehumaan Bellan kanssa. No, enhän minä ollutkaan. Olin hyökännyt Edward Cullenin kimppuun, koska tämä itse suunnitteli meidän teurastamista, ja sen seurauksena Bella oli syöksynyt kimppuuni. Olin jäänyt tarkoituksella sopivasti alakynteen; vampyyri tai ei, en halunnut satuttaa häntä.

Minua hämmensi, kuinka kaikki oli tapahtunut. Oliko Bella lavastanut kuolemansa? Oliko hän halunnut vampyyriksi? Jos, niin miksi hemmetissä? Oliko hän jotenkin löytänyt Forksista häipyneet Cullenit uudestaan, ja rakastunut tähän saamarin Edwardiin? Miksi hän ei antanut minulle tilaisuutta hyvästellä häntä? Miten hän kykeni aiheuttamaan sellaiset tuskat läheisilleen, ”kuolemalla” nuorena? Ja jos hän todella oli joutunut onnettomuuteen, miten nämä verenimijät olivat löytäneet hänet? Oliko hän onnellinen tuona muuttumattomana kivikasvona? Kysymyksiä oli loputtomasti. Halusin vastauksia. En vain tiennyt kuinka saisin niitä. Sopimus oli kai yhä voimassa; tänne La Pushiin vampyyrit eivät tietenkään saaneet tulla, ja ei minuakaan kovin houkuttanut verenimijöiden piirittämään taloon saapua. Ja kuinka hitossa saisin yhteyden Bellaan?

Ajatustenlukija.

Ehkä ainoa toivoni – kuinka inhottavaa se olikaan myöntää. Toinen ongelma taas oli se, kuinka pääsisin edes sen hyypiön kuuloetäisyydelle.

Forksin lukio.

Vampyyreillahan piti leikkiä kulisseilla, yrittää sopeutua joukkoon. Kai he kouluunkin menisivät, eivätkä erakoituisi neljän seinän sisälle ikuisuuksiksi? Ainakin Cullenit olivat edellisellä Forksin aikakaudellaan käyneet lukiota oikeiden ihmisten tavoin. Yhtäkkiä huomasin jo kehitteleväni täyttä päätä suunnitelmaa, kuinka voisin tavata elämäni rakkauden – tosin hiukan epämiellyttävässä paketissa – jälleen vuosikymmenien jälkeen. Sama mieli, muttei sydäntä tai normaaleja elintoimintoja ylipäätään. Sama Bella, tahdoin uskoa.

* * * *

Edward's PoV


Kaarsin Volvoni Forksin lukion turhankin tutuille parkkipaikoille, perimmäiseen nurkkaan. Vakiopaikallemme. Koska emme kuitenkaan mahtuisi nykyään samaan autoon, matkustimme kahdestaan Bellan kanssa. Edessä oli jälleen yksi turhauttava päivä – uusina, kummallisina oppilaina lukiossa. Kaikkien silmätikkuina. Hyvin rasittavaa.

Astuimme Bellan kanssa ulos sementtikiveykselle, ja kiersin hänen puolelleen autoa. Otin Bellaa ehkä turhankin tiukasti kädestä kiinni – ihailevat ajatukset puolisostani tunkeutuivat jo pääkoppaani.
Hitto miten hyvännäköinen tyttö! Toivottavasti se ei ole varattu... tai ei se seikka minua ennenkään kyllä ole pidätelllyt...
Mieleni teki etsiä kyseisen ajatuksen omistaja, ja antaa hänelle tuntuva muistutus siitä, että kannattaisi jättää Bella rauhaan samantien. Lisäksi tahtomattani kuulin turhan monta ylistävää kommenttia omasta ulkomuodostani, ja ihailipa joku hopeansävyistä volvoanikin. Bellaa kadehdettiin sekä ulkomuodon että minun takiani. Kuinka naurettavaa, minun kai tässä kuuluisi saada kateutta osakseni, eikä Bellan.

Verenimijä! Oho, ehkä vampyyri toimisi paremmin... Vampyyri! Hiton Edward Cullen! Kuuletko? Minulla on asiaa Bellalle. B – E – L – L – A – L – L – E ! Haluan jutella hänen kanssaan! Hmph.... Jos hän ei muuten suostu, kysy onko ketään ikävä La Pushissa. Nyt olisi tilaisuus hyvittää aiheuttamansa tuskat... Ja tuo oli sitten ivallinen ajatus, kai... Olen ollut viime aikoina turhan ironinen, Embryä alkaa kyrsimään. No niin Jake, takaisin asiaan! KIVIPATSAS, VERENRYYSTÄJÄ, KUULETKO? Olen koulurakennuksen takana, ja älä kuule huoli – en tahdo pahaa kenellekään, ainakaan Bellalle.

Säpsähdin sisälleni tulvivaa ajatusvyöryä. Tämä ihmissusi ei ollut jättänyt asiaa sikseen. Se luultavasti tarkoitti sitä, että hänellä oli paljonkin sanottavaa Bellalle.

Kauankohan minun pitää tässä odotella... vai onkohan se verenimijä niin kiero, ettei edes kerro Bellalle... Miksi ylipäätään tulin tänne? Miksen vain yrittänyt päästä Bellasta yli, kuten olin jo viimeiset vuosikymmenet yrittänyt... Mitä sitten, vaikka hän olikin elossa... minähän olin vain rakastanut häntä. Sehän on ihan mitätöntä... olisinpa edes leimaantunut. Entä jos minun leimautumisen kohde olisikin ollut Bella, jos olisin nähnyt hänet sudeksi muututtuani... mutta nythän se olisi jo mahdotonta, Bellahan on vampyyri. Helvetti, missä se vampyyri kuhnii?!

”Bella”, mutisin sitten. Ilmeisesti tämä henkilö oli ollut hyvin tärkeä jollain muotoa hänelle, ja olisi kai hyvin epäreilua jättää asia sikseen. Ehkä jopa anteeksiantamatonta, kuka tietää.
”Niin?” hän kysyi hymyillen sievästi.
”Hän haluaa nähdä sinut. Se susi, joka tunsi sinut.”
”Milloin? Missä?” Bella hämmentyi.
”Hän on koulurakennuksen takana, metsän rajassa.”
”Kai minä sitten otan selvää, kuka siellä on. Eihän minulle uhkaksi ole, ainakaan ihmismuodossa.”
”Tulen siitä huolimatta lähistölle.”
”Ylihuolehtivainen höpsö”, Bella nurisi ja lähti kävelemään kohti takametsää. Huolestunut oli liian vaisu ilmaus kuvaamaan tunnetilaani.

Kauanko tässä saa vielä vanheta, susi valitti. Kuka ikinä hän olikaan, tämä ei tehnyt kovinkaan positiivista ensivaikutelmaa ajatuksillaan. Hän oli rasittavan sarkastinen ja kärsimätön... ja hän rakasti minun Bellaani.

Jäin nojailemaan lukion seinänvierustalle, muutaman kymmenen metrin päähän Bellasta ja tästä toistaiseksi nimettömästä ilmestyksestä. Kuulin Bellan pinnalliset hengenvedot ja askeleet märällä ruoholla, kuulin tasaisen sydämen sykkeen ja rahisevan hengityksen. Kuulin raskaat askeleet, kuulin puunoksan rasahtavan poikki.

Kuulin säikähtäneen henkäyksen.
”J-jake?”
Otsikko: Vs: So absurd! (2. OSA 11.7.)
Kirjoitti: phoebeZ - 12.07.2010 09:19:15
Ohhoh. nythän alkaa jo tapahtua.
kiva nähdä, mitä Bella meinaa sanoa Jacobille (;
jatkoa nopeesti.. ; >>
kiitoksia ♥
Otsikko: Vs: So absurd! (2. OSA 11.7.)
Kirjoitti: alba - 12.07.2010 12:59:29
Ooooo, noniin! Oletaan päästä asian ytimeen. Jättehienoa.
En jaksa alkaa ylistämään sun ylimaallisia kirjoitustaitoja aina uudestaan ja uudestaan, joten lukaise vaikka edellinen kommentti läpi ni siinä kiteytyy kaikki mitä haluaisin nytkin sanoa... :D

Jatkoo (:
Otsikko: Vs: So absurd! (2. OSA 11.7.)
Kirjoitti: aurore - 12.07.2010 13:47:51
Äksöniä peliin ! (;
Hienoa, että Jake muistaa vielä Bellan, mutta toivottavasti Bella ei jätä Edwardia ):
Mutta kirjoitat tosi hyvin ja tämä ficci on valitettavasti erittäin koukuttava. (;
Jatka sitten kun ehdit  :-*
~ a.
Otsikko: Vs: So absurd! (2. OSA 11.7.)
Kirjoitti: Deph - 12.07.2010 15:26:24
Oooi!
Tuo loppu jäi hyvin mielenkiintoiseen kohtaan. Kidutuskohtaan.
Haaha, Jaken ajatukset olivat aika mielenkiintoisia. Täytyy sanoa, että osaat kirjoittaa todella hyvin hänestä. Kuten kaikista muistakin.
En taida keksiä mitään muuta sanottavaa enää kuin jatkoa.

Deph
Otsikko: Vs: So absurd! (2. OSA 11.7.)
Kirjoitti: culliina - 12.07.2010 22:29:41
Oioioi!!!
Jäi tosi pahaan kohtaan...  Noi Jaken ajatukset (muutki kun Eddielle suunnatut) oli tosi ihania ja jotenki sitä Jakea itteään  :)
Olis tosi söpöö, jos Bella ja Jake rakastuis...  ::) mut sitte Eddie kyllä jäis yksi ja tulis surulliseks  :-\ ääh, liian vaikeeta
Virheitä löyty muutamia; jotain vääriä päätteitä sanoilla jne. muttei pahemmin haitannu. Jatkoo sitte peliin vaan  ;D
Otsikko: Vs: So absurd! (2. OSA 11.7.)
Kirjoitti: kala. - 13.07.2010 00:27:27
Eeiei, sä et voi olla näin julma, et jätät luvun kesken tollaseen kohtaan! Ähh, sun on pakko kirjottaa lisää! :D Muttajoo, en voi muuta sanoa, että tämä on aivan täydelinen ficci (;
Otsikko: Vs: So absurd! (2. OSA 11.7.)
Kirjoitti: Lööperiikka - 13.07.2010 14:43:16
I Love, i love, I LOVE THIS!!! <33
Ihanaa ku luultavasti on tulossa kunnon draamaa!

Ähh... Olen ihan shokissa enkä saa mitään kirjoitettua...
Mutta jatkoa tähän ihanaan ficciin!!!
Otsikko: Vs: So absurd! (2. OSA 11.7.)
Kirjoitti: Sarkku - 14.07.2010 00:44:02
Hyvä luku taas :D
Kyllä se Jake noi haukkumanimet osaa  ;)
Odottelen jatkoa

Sarkku
Otsikko: Vs: So absurd! (2. OSA 11.7.)
Kirjoitti: enni - 15.07.2010 15:54:59
Bella hyökkää susien kimppuun, vaikka on alivoimaa, ettei Edwardia satuteta! Oi, vitsit kun söpöä : )

Tykkäsin niin paljon, kun oli Edward POVia melkein koko luku! Enää vähän sitä Jaken angstausta, jippijaijee. Nauroin tuolle Jaken ajatusryöpylle, että se sai Edwardin huomoin, pitkä litania haukkumanimiä, paras tapa saada huomio, eh?

Bellan reaktio siihen, että se oli Jake, näyttää valitettavasti siltä, että Bella ilahtui. Ei näin! Tai voi se ilahtua, mutta sen jälkeen pitää olla v-ä-l-i-n-p-i-t-ä-m-ä-t-ö-n eiks jee?

Pistä vielä uus luku ennenkö lähen jenkkeihin jookos? : D
Otsikko: Vs: So absurd! (2. OSA 11.7.)
Kirjoitti: Blinky - 17.07.2010 21:38:02
Lainaus
Pistä vielä uus luku ennenkö lähen jenkkeihin jookos? : D
Lainaus
Ähh, sun on pakko kirjottaa lisää!
Lainaus
jatkoa nopeesti.. ; >>
Teidän patistukset (hihi)  toimi ja jatkoa tulee jo viikon sisään, whoa. : DD (No mulla on töitä niin ei oikeen jouda eikä jaksa kirjoittaa :<)

Kiitos ihanista kommenteista ihanat mussukkalukijani, ja tässä tulee uutta osaa jossa ei hirveästi vielä edetä. Nämä ekat luvut on tämmöstä alkulämmittelyä. (Tarkkasilmäiset saattavat bongata rivien välistä jotain myöhemmin oleellista ;>)



Luku 3

Bella's PoV

”Jep, minähän se”, hän vastasi. En olisi uskonut sitä todeksi, ellen olisi itse nähnyt tätä ilmestystä. Ilmestystä, joka oli paras ystäväni vuosikymmien takaa. Tuota pähkinänruskeaa ihoa, korkeita poskipäitä, nyreää ilmettä, kulmien alta pilkottavia mustanruskeita silmiä, mustaa – tosin lyhyeksi kynittyä – tukkaa, joka loi vahvan kontrastin vitivalkoisiin hampaisiin. Ei epäilystäkään, selvästi Jake. Teoriassa ilmiselvää, mutta seikan sisäistäminen tuntui juuri nyt ylitsepääsemättömän mahdottomalta. Paras ystäväni oli minun tavoin taruolento, ja olimme eläneet vuosikymmenet pimennossa toisiltamme, kai.
”Kenellä plastiikkakirurgilla sinä käyt? Vaikuttavaa jälkeä, pakko myöntää”, Jacob keskeytti ajatustulvani.
”Jake...”
Hänen huterasti ylpeilevä, tunteitaan peittelevä ja surkeasti vitsaileva olemuksensa mureni, ja pojan ilme muuttui vähintäänkin yhtä vaikeaselkoiseksi kuin omani.
”Bella”, hän kuiskasi.
En tiennyt mitä sanoa. Kiva nähdä pitkästä aikaa, ehti jo tulla hiukan ikävä? Anteeksi että ilmoitan vasta nyt, mutten kuollutkaan puolisataa vuotta sitten? Tehdäänkö joskus yhdessä jotain, ihan vaan vampyyrina ja ihmissutena? Aika harmi, että meillä pitäisi ilmeisesti vihata toisiamme automaattisesti, vai mitä? Mitäs olet puuhaillut viime vuosikymmenet, muuta kuin tappanut kaltaisiani? Haluatko vieläkin lähteä treffeille kanssani?

Oi, vaihtoehtoja oli niin paljon!
”Tämä on ihan hullua”, mutisin puoliääneen.
”Kieltämättä aika luonnotonta ja sekopäistä”, Jakekin myönsi.
”Onko mielestäsi meillä mitään puhuttavaa?” kysyin sitten ääni särähtäen.
”Helvetti soikoon, kai tuo oli retorinen kysymys?!” Jacob ärähti.
”Oli, oli. Pelkäsin reaktiotasi, jos olisin sanonut, että meillä on paljon puhuttavaa. En tosiaankaan tiedä tuntemuksiasi minun suhteeni nykyään.”
”Kunpa tietäisin edes itse”, Jacob mutisi pöyhien hermostuneen oloisesti hiuspehkoaan. Sitten hän vilkaisi hiukan syrjempään olkani yli. Hänen ilmeensä muuttui vihaiseksi, ja kulmat kutristuivat entisestään.
”Sinun... Cullen alkaa olla jo hiukan kärsimätön”, Jake sähähti sitten.
”Ensimmäinen koulupäivä”, älähdin. Oli päässyt jo unohtumaan. ”Pakko mennä”, valitin. Juuri nyt oppitunnit eivät olleet maailman mielenkiintoisin käsite.
”Eikä ole”, Jacob mutisi, ojensi kättään hiukan minua kohti mutta veti sen yhtä nopeasti takaisin. Epäröi.
”Onpas.” Harkitsemattomasti ja riskialttiisti tartuin Jacobin valtavasta kämmenestä, ja säikähdyksestä hypähdin hiukan taaksepäin.
”Eihän sinuun voi edes koskea, saamarin hiili!” karjaisin ehkä turhan asiattomasti. Jacobin ruumiinlämmön täytyi olla käsittämätön lukema, pelkkä hipaisu oli poltellut vietävästi.
”Pata kattilaa soimaa, jääkalikka”, Jake tokaisi sitten, ja kun nostin katseeni, näin hänen huulillaan koreilevan vinon hymyn. Sinä hetkenä sisälläni läikähti ripaus toivoa siitä, että tämä saattaisi ehkä toimiakin.
”Nähdään pian, joohan?” pyysin.
”Totta kai, Bells. Tänään, kun jännittävä ensimmäinen koulupäiväsi on ohi?” hän tiedusteli sitten ivaa äänessään.
”Tavataan kolmelta tässä samassa paikassa?”
”Okei. Vien meidät sieltä hiukan rauhallisempaan paikkaan”, hän lupasi.
”Minne?” kysyin hämmentyneenä. Keskelle arometsää?
”La Pushiin. Quilillakin on varmasti ikävä sinua”, hän vastasi sitten naurua äänessään.
”Mutta - -”
”Ei muttia! Minä voin päättää jokaisen suden liikkeistä”, hän irvisti hiukan, ”ja luulenpa että muista kyläläisistä ei taida olla vastusta sinulle, senkin peuranteurastaja.” Jake koitti peitellä tuntemuksiaan kovasti, mutta inhon aisti hänen äänestään. Tökkäsin kevyesti, varoen voimiani, häntä käsivarteen.
”Hei Bells, vaikka oletkin itse kiveä, en minä mitään vaahtomuovia sentään ole.”
”Sinäkin syöt riistaa!” marisin tympääntyneenä hänen haukkumanimestään.

Tämä oli vaikeaa. Sivustaseuraajan silmin naljailumme olisi vaikuttanut täysin vaivattomalta, kuin olisimme edelleen parhaat kaverit. Mitä ehkä toivoinkin meidän olevan. Mutta löin vaikka pääni pantiksi siitä, että vitsailevan kuorensa alla Jacob oli yhtä hukassa kuin minäkin. Yhtä hukassa tunteidensa suhteen. Meidän kahden suhteen. Ei ollut mikään ihme, ettei tapaamisemme tuntunut laisinkaan luontevalta. Kuinka se voisikaan olla sitä, kun vastakkain oli kaksi luonnottomuuden perikuvaa?

”Bella, jollain kierolla tasolla minä olen riistaa. Teille jokainen, jonka suonissa virtaa veri, on riistaa. Sinä vain olet nirso”, Jacob ilkesi vastata, mutta tunnelmaa kevensi hiukan pojan virnuilu.
”Tuo oli asiatonta!”
”Yritit tappaa minut!” Jacob tykitti takaisin.
”Hittolainen, itse kävit kimppuuni, ja anteeksi vain, etten tiennyt susi-alteregostasi!” kivahdin jo hiukan vähemmän leikkimielisemmin. Ehkä, ehkä pikkuhiljaa, huomasin. Ehkä pikkuhiljaa aidot tuntemukset alkaisivat raivata tietään vapauteen. Ehkä hienosteleva, peittelevä esirippu vedettäisiin hitaasti sivuun, ja voisimme vielä joskus olla yhtä vaivattoman vapautuneita kuin silloin ennen.

* * * *

”Hah, aika huvittavaa että meillä on ollut satoja vuosia sopimus susien kanssa ja yhtäkkiä sinut vain kutsutaan La Pushiin”, Emmett nauroi. Edwardia sen sijaan ei näyttänyt pahemmin naurattavan.
”Älä mene, Bella”, hän aneli.
”Menen. Miksi en menisi?”
”Heitä on viisi, sinä olet yksin. Entä jos se onkin vain ansa?” Edwardin kulmat olivat huolesta kurtussa.
”Ei ole. Kyllä sinä Jaken pään sisään näit. Ja lupaan tulla yhtenä kappaleena takaisin.” Sipaisin Edwardin nenänpäätä ja koitin hymyillä mahdollisimman rohkaisevasti.
”Ja lisäksi minä näen, että Bella selviää hengissä. Niitä typeriä rakkeja en näe”, Alice kuulosti hyvin turhautuneelta, ”mutta näen että jo tänä iltana me teemme jotain kivaa yhdessä”, tyttö myhäili.
Jotain kivaa?” kysyin hyvin epäilevästi.
”Näet sitten”, Alice hihkaisi. ”Mutta mene jo nyt, koira taitaa kohta tulla kärsimättömäksi – olet jo myöhässä.”
Vilkaisin Emmettiä ja Alicea merkitsevästi, ja Alice tajusikin häipyä paikalta. Emmett sen sijaan esitti kuin ei huomaisikaan, ja kun pyysin häntä poistumaan käsimerkillä, tämä vastasi tyynenä.
”Olen minä nähnyt teidän ennenkin kuhertelemassa. Odotan Edwardia että pääsisimme metsälle.”
Taas?
”Ihan huvikseen vain, pelleilemään karhujen kanssa.”
Katsoin Edwardia hiukan kummastuneena – ei hänen tapaistaan tappaa eläimiä huvikseen – ja tämä vaikutti vilpittömältä. Tosin Edward oli kyllä pahuksen hyvä näyttelemään, mutta miksi hän valehtelisikaan?
”Mutta minä menen nyt”, ilmoitin ja kurkotin suikkaamaan Edwardille nopean suukon leukapieleen. Sitten juoksin autotalliin ja käynnistin hohtavan valkean Audini, jonka Edward oli minulle välttämättä halunnut ostaa. Kun peruutin tallista ulos, kuulin Edwardin marisevan jotain sensuuntaista kuin ”ei noin äkkiä”, ja kaartaessani heidän ohi Emmett vilkutti lapsellisen innokkaasti, ja Edward näytti hiukan myrtyneeltä. Nauroin ääneen ja lähetin vielä lentosuukon hänen suuntaansa. Sitten otin suunnan kohti La Pushia. Paikkaa jossa oli käynyt viimeksi melkein sata vuotta sitten.

Radiosta soljui sointuvasti ikivanha klassinen, ja olin yhtäaikaa sekä hyvällä että epäilevällä ja huolestuneella tuulella. Ajaisinko vain Billyn talon pihaan, ja olisin kuin iltakahville saapunut ystävä? Onneksi ongelmaani ilmeni ratkaisu samantein, sillä rajalla Jacob seisoi puolialastomana tienvieressä. Pysäytin jouhevasti autoni, ja tämä hölkkäsi oven viereen. Aukaisin automaatti-ikkunan ja hymyilin kokeeksi pienesti.
”Kelpaako kyyti?”
”Totta hemmetissä, olet myöhässä!”
”Anteeksi. Et kai paleltunut?”
”Hah. Ruumiinlämpö mukavat neljäkymmentäastetta. Pelkään enemmänkin saavani hypotermian läheisyydessäsi, mutta kyllä ehkä kestän matkan verran”, Jake murahti ja istahti pelkääjänpaikalle.
”Oletko yhtä hidas ajaja kuin ihmisaikoinakin?” tämä tiedusteli kumman luontevasti.
”En. Ajan nyt hiljaa koska minulla on särkyvää kyydissä”, virnuilin. Ainakin osaltani käyttäydyimme yhä pintapuolisti vitsaillen toisen läsnäollessa. Jake oli saanut minut pelleilemään vampyyriydestäni enemmän kuin koskaan.
Jacob tuhahti ja vaihtoi lupia kyselemättä radion jollekin kanavalle, jossa joku minulle tuntematon artisti ulisi korviavihlovasti rämisevän musiikin pauhatessa taustalla.
”Kerrankin aletaan taas päästä hyvän musiikin makuun”, hän mutisi. ”Kolmekymmentä vuotta sitten sai kuulla sitä teknonkaltaista turhautumiseen saakka.”
Elimme molemmat rockin- jälleen kerran - uudelleensynnyn aikakaudella. Miten tässä osaisi olla... ihmisiksi?

”Osaatko ajaa La Pushiin?”
”Totta kai. Muistan reitin. Hassua nähdä onko mikään muuttunut – te ette ainakaan”, naurahdin.
”Muistatko muutakin kuin reitin?” Jake kysyi hiukan kummastuneena.
”Muistan. Muistatko sinä reitin Charlien talolle?” tiedustelin sitten. Minä ainakin olin pinnistänyt muistisolujani, ja vaalinut ihmiselämäni hetkiä huolellisesti.
”Muistan. Olen ikuisesti nuori, ei minua dementia vaivaa”, Jacob tuhahti. ”Muistatko... meidän yhteiset hetketkin?” tämä kysyi sitten vaikeana, raapien päälakea valtavalla kämmenellään.
”Tietty Jake”, vastasin rennosti. ”Nehän olivat ihmiselämäni hienoimpia hetkiä”,  jatkoin rehellisesti.
”Muistatko kesän 2006, älytön helle ja oltiin First Beachilla eräänä iltapäivänä?” hän kysyi sitten.
Mietin hetken, mitä Jake oikein tarkoittikaan, ja sain oikean muiston kaivettua vaivattomasti esiin. Kasvoilleni kohosi leveä hymy, ja Jacob räjähti nauruun.
”Olit niin aikuista silloin, hitto vie. Lapsi olet vieläkin, ainakin teoreettisesti.”
”Yhdeksäntoista vuotta”, valitin.

”Saamarin Jake, kastelit minut”, huudan Jacobin pukattua minut veteen – kiitos kömpelyyteni. Istun rantavedessä, yrittäen näyttää vihaiselta ja ärtyneeltä, mutta kun vesi kastelee farkkuni en voi pidätellä naurua.
”Nosta minut ylös”, marisen. Jake ojentaa kätensä, ja sen sijaan että yrittäisin nousta itse, kiskaisen hänet veteen seurakseni. Ja nauran räkäisesti.
”Senkin”, Jacob murahtaa ja räiskäyttää vettä naamalleni. Minä tulitan takaisin, ja pelleily yltyy äärimmilleen. Jake tunkee minut väkisellä upoksiin, ja kun pärskien pulikoin pinnalle, kohtaan hänen ilkikurisen virnistyksen.
”Olet ilkeä, tiedätkös”, mutisen kun kampean ylös rantamudasta vaatteet vettä tihkuen.
”Ei niin äkkiä!” Jake karjaisee ja hyppää ylös kaataen minut uudelleen sukkeloon.
”Nyt ylitit kärsivällisyyteni”, tiuskasen vettä yskien.
”Käydään kuutamouinnilla, eikö olisikin romanttista?” Jake virnuilee ja saa minut jopa huvittumaan.
”Eihän nyt ole kuutamokaan!”
”Pikkuvikoja”, hän sanoo ja lähtee uimaan kohti järvenselkää. En uskalla päästää häntä yksin, joten menen hänen perässä, vaatteiden tehdessä uimisesta entistä raskaampaa.
”Bella”, Jake mutisee hetken kuluttua pysähtyen niille sijoilleen kellumaan.
”No?” kysyn hiukan hengästyneenä.
”Äh, ei mitään. Jatketaan uintia”, hän tokaiseekin, ponkaisee pohjasta vauhtia, ja lähtee sukeltelemaan rantaviivaa pitkin. En älyä, mitä hän olisi halunnut sanoa. Ei varmaankaan mitään merkittävää.


Minua huvitti – tuolloinkin Jake yritti paljastaa tunteensa, muttei vielä rohjennut. Tänä päivänä, tunteet olivat varmasti täysin päinvastaiset, tai roimasti muuttuneet ainakin. Ehkä vampyyriyteni olikin joltain kannalta hyvä asia hänellekin; nyt Jacobin oli helppo pitää minua vastenmielisenä, ja haudata vanhat tunteensa – sillä hänenhän piti vihata minua. Hänen luontoonsa olisi kuulunut halu tappaa minut. Mutta tilanne oli poikkeuksellinen, ja tämän mahdollisti Culleneiden vuosien takainen sopimus.

Edward. Minulla oli jo nyt ikävä häntä. Mitäköhän hän mahtoi tehdä nyt?
”Kertoisitko, mitä olet miettinyt viime minuutit?” Jake tunki ajatuksiini.
”Sitä, miten pahuksen hölmö olit silloin. Siellä rannalla.”
Jacob virnisti yhtä leveästi kuin muistossani.
”Se oli ihanaa aikaa. Silloin kaikki oli vielä inhimillistä. Molemmat oltiin ihan vain Bella ja Jacob.”
”Minä olen vieläkin Bella”, kuiskasin.
”Joo joo, mutta tiedät kyllä mitä tarkoitan. Ihmissusi ja vampyyri kaveeraamassa on naurettavuuden huippu. Säälittävyyden aallonpohja.”
”Ei sen tarvitse niin mennä”, intin. ”Me voidaan saada tämä toimimaan.”
”Mikä tämä?”
”Meidän ystävyys. Se, mitä meillä oli.”
Jacob irvisti hiukan tuskaisen näköisesti. Ymmärsin ehkä miksi – se mitä Jakella oli, oli vaille vastakaikua jääneet tunteet minua kohtaan. En usko, että hän kaipasi niitä.

”Perillä”, ilmoitin parkkeeratessani auton punaisen, ränsistyneen talon pihaan. Näkymä aiheutti minussa haikeutta ja valtavan muistovyöryn. Tuo lato, tuo chevynromu, tuo suuri tammi – kaikki oli muuttumatonta. Aivan kuin olisin palannut aikakoneessa takaisin ihmisajoilleni. Aivan kuin kaikki olisi niin kuin ennen.

Paitsi ettei olllut.

”Tervetuloa takaisin, Bells. Usko tai älä – sinua on kaivattu”, Jake sanoi minulle hiukan vakavasti hymyillen, kun astuin hänen edellä tutusta mahonkipuisesta ovesta sisään.
”Kiitos. Hankala uskoa. Tai tuskin kaipasit ainakaan vampyyria La Pushiin.”
”Totta tuokin puoli”, hän naurahti, astellessaan olohuoneeseen. ”Paina puuta.”
Sohvakin oli sama. Hyvin hiutunut ja ränsistynyt, mutta se ei tainnut Jakea haitata. Poika ei koskaan ollut vaikuttanut ympäristöstään piittaavalta henkilöltä. Muistin muovikatoksista kasatun autotallin, öljytahrat hänen vaatteissaan, rehottavan nurmikon, rikkinäisen riippumaton. Se oli osa La Pushia. Täällä kuului olla sellaista. Jaken kuului olla sellainen.
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: Lööperiikka - 17.07.2010 22:11:56
Oi aaaivan ihana.
Jotenkin tuntuu ettei tuo noiden ystävyys luonnistu.
Jatkoa <33
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: phoebeZ - 17.07.2010 23:10:03

ääh, jotenkin hirmu kiva, mutta jotenkin ärsytti. Jacob siis, en ole ikinä ollut mikään sen hirveä fani.. (;
osaat todellakin kirjoittaa, teksti oli aivan ihanaa luettavaa
nyt vaan jatkoa nopeesti.. : >>
kiitoksia ♥
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: Deep - 17.07.2010 23:12:30
Hyvin kirjotettu taas tääkin luku ja jatkoa toivon pian taas  :)
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: aurore - 17.07.2010 23:17:43
Hienosti kirjoitettu taas <3
En vain pidä Jacobista yhtään, team Edward sen olla pitää  :-*
Rakentava suksi kuuseen =(
Jatkoa nopeasti tulemaan !
~ a.
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: culliina - 17.07.2010 23:22:19
Tosi ihana!
Söpö ja koskettava ja Emmettki oli mukana ja.... awww! Rakastuin!
Jatkoo nopeesti!
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: Ginerva - 17.07.2010 23:37:20
Äww! Ihanaa. Vitsi toi on toi Bellan ja Jaken juttu se vaan on... niin ihanaa.
Oon ehkä vähän outo mut haluaisin että Bella ja Jake seurustelis ja Bella oli Edwardin kanssa ystävä. :D
Jatkoa ;)
Ginerva :-*
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: enni - 18.07.2010 03:21:58
Nö höh : ( Tässä luvussa keskityttiin iiihan liikaa Jacobiin ja ihan liian vähän Edwardiin! Ehkä mun pitää pikkuhiljaa alkaa hyväksyä, että tässä tulee kolmiodraama (tai jotain sen suuntaista) Edwardin, Bellan ja Jacobin välille. Oon 99.9% varma siitä : D

Voi, kuinka toivon, ettei Bellalle selviäisi, että Jacobilla on vieläkin tunteita sitä kohtaan. (Kai tyttö saaa haaveilla jostain? : D) Mutta luultavasti se tapahtuu, ja aika pian. Ja sitten Bella tulee epävarmaksi tunteistaan, ja tittidii!

Jotenkin jännää, että Jakella on vieläkin se sama sohva (aikaahan on kulunut ihan tuhottomasti, luulisi, että se sohva olis jo lahonnu tai jotain! : D), mutta en kyllä osaa kuvitella jotain Jacobia shoppailemassa huonekaluja ja sisustamassa kämppää ihan innoissan : D

Yritä nyt kirjoittaa sitä jatkoa taas niin nähdään, kuinka tämä tarina etenee (;
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: alba - 18.07.2010 11:30:11
Tää oli kiva osa (: Voi kumpa Jake leimaantuis nyt johonkuhun ja jättäis Bellan rauhaan.. huoh. ♥

Jatkoa kerjään.
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: Deph - 18.07.2010 22:06:03
Jee! :D
Eilen luin tätä vähäsen, mutta sitten oli pakko häipyä.
Toivon, että tästä ei tule Jaob/Bellaa, koska kyseinen paritus ei ole lempparini, mutta njoo. Ehkä se on on tämän tarkoitus? No, seuraisin silti (;

Ää. En osaa muuta sanoa kuin että jatkoa!

Deph
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: Riksuuu - 20.07.2010 21:16:11
oooi, tää on ihana <3
jatkoa jään odotteleen ;-D
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: Sarkku - 26.07.2010 23:07:05
Hyvä luku taasen kerran  ;D
Äläkä sitte tunge Jakee Bellan ja Edin välii!
Jatka ihmeessä!

Sarkku
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: Lill-y - 26.07.2010 23:21:37
Ilmeisesti tähän on tullut kolme osaa ilman että minä huomaan mitään... Mutta syytetään lomakiireitä eikä ainakaan minun laiskuuttani.  ;D

Taisin viimeksi sanoakin, että tykkään kirjoitustyylistäsi, mutta sanotaan vielä: kirjoitat erittäin sujuvasti. Jacobin näkökulma toimi ehkä parhaiten - Jaken luonne tuli siinä kivasti esiin - tosin ihan yhtä sujuvaa tekstiä Edwardin ja Bellankin näkökulmat olivat. (:

Ja juoni, voi ei. Ei ei ei Jacob/Bellaa, ihan kuin alba sanoi Jake voikin nyt leimaantua ja jättää Bellan ja Edwardin elämään onnellisina, vai? Kiinnostavuuden kannalta se ei ehkä olisi parhain ratkaisu, mutta... No jaa, luultavasti sitä kolmiodraamaa tulee vaikka kuinka valittaisin. : D

Tykkään tästä siis, yritä saada kirjoitettua jatkoa, ehkä mä nyt sen huomaisinkin. (:
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: miss i - 27.07.2010 14:03:16
tää on tosi mahtava fic  ;D mutmut nyt kyllä ei tota J/B paritusta >:( mutta säähän sen päätät  :D mutta ylistän tässä vielä hiukan tätä koska kehujahan ei voi koskaan olla liikaa ;) MAHTAVA  ;D jatkoa  :-*
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: Blinky - 31.07.2010 19:31:43
Hei tällänen väliaikatiedotus ihan liian pitkästä tauosta johtuen; oon ollut reissussa nyt viimeviikon, ja seuraava osa on jo melkein puoliväliin asti kirjoitettu. Tapahtumat on kyllä raakaversioina jo mun päässäni pieniä spontaaneja juttuja lukuunottamatta, mutta vaikeinta on se rupeaminen, eli kirjoitusohjelman aukaiseminen ja vauhtiin pääseminen. Ei mulla töki mitenkään tämän kanssa, mutta keksin aina jotain muuta vähemmän vaivatonta puuhaa ja lisäksi mulla pitäisi päivittää ja kirjoittaa vielä muihinkin paikkoihin. Yritän saada uuden luvun pian julki, mutta älähdän vain että ei tätä ficciä oo unohdettu tai mitään. :>
Otsikko: Vs: So absurd! (3. OSA 17.7.)
Kirjoitti: Blinky - 05.08.2010 17:51:49
Kiitos ihanista kommenteista! ♥

Olen pahoillani julmetun pitkästä tauosta, mutta kesällä inspis on hiukan karkuteillä, ja työtkin puskivat vielä päälle. Loistokkaaksi esipuheeksi vielä lisään, että en oikein henk.koht. tykkää tästä luvusta, jotenkin tunnusti tökkivän tuo teksti. Mutta anygays, luku neljä!



Luku 4

Emmett's PoV

”Herran jestas, Edward! Rauhoitu nyt.”
Poika ravasi hillitöntä vauhtia edestakaisin, ja katkoi viattomia puunrunkoja puolivahingossa. Jos Bella pääsi livahtamaan tämän ajatuksiin hetkeksikään, se oli menoa se.
Mitä Bella tekee nyt? Mitä se helvetin rakki tekee nyt? Miksi päästin Bellan menemään? Mitä jos jotain tapahtuu? Suostutko tappamaan minut sitten, Em?
Tsiisus.

Miksi ikinä suostuin Edwardin kaveriksi tälle reissulle? Ennen hän oli sentään aneemista, mutta ihan mukavaa seuraa. Nyt hermoni olivat tuhannen riekaileina. Bella katuisi syntymistään, kun sopiva tilaisuus kostoon koittaisi.
”Rose... Tai joku muu yliluonnollisuus. Hae minut pois täältä”, marisin katse taivasta kohti suunnattuna.
”Heh-heh, tosi hauskaa Emmett.”
”Ei varmastikaan yhtä hauskaa kuin sinun voivottelusi”, myönsin auliisti.

”Mitä Bella tekee nyt?” Edward vikisi.
”Varmaan nussii ihmissutta antaumuksella”, vastasin pojan kysymykseen matkien tämän äänensävyä. Ja tiesin vain ruokkivani tulta. Kerjääväni verta nenästäni.
”Ei kun oikeasti”, Edward ärähti.
”Mitä helvetin väliä? Kyllä teidän pitäisi pärjätä edes pari tuntia erossa toisitanne”, mutisin silmiäni pyöritellen.
”Niin. Mutta... Mutta...”
”Ei muttia! Nyt mennään painimaan karhujen kanssa, ja purat nuo naurettavat tunteesi nallenteurastukseen.”
”Ei se meidän pääsyy tälle reissulle ollut, Em.”
Ei niin. Mutta karhunkaato oli vampyyreille kuin retki Disneylandiin. Ja kun täällä oltiin, olisi ollut silkkaa typeryyttä jättää huvinpito välistä. Kyllä sitä jäljestää ehti myöhemminkin.

Bella's PoV

”Milloin Billy kuoli?” kysyin vaimealla äänensävyllä istuessani Jaken rapistuneen keittiönpöydän ääressä. Tarkastelin sivusilmällä poikaa, joka söi antaumuksella jotain epäilyttävän näköistä muussia. Minkälaistakohan ruokaa nykyään kaupasta löytyi? Se seikka ei ollut vaivannut minua sitten vampyyriksi muuttumiseni. Hiukan säälin Jakea – hän kuitenkin oli yhä ihminen sanan varsinaisessa merkityksessä, ja joutui siis vastaanottamaan kaikki muutokset mukisematta. Jacob pureskeli sen suupalan hitaasti loppuun, ryyppäsi sitten maitoa suoraan pullon suulta, röyhtäisi ja nosti katseensa minuun. Hymyilin vaisusti.
”Reilu kaksikymmentä vuotta sinun jälkeesi.”
”Onko 'minun jälkeeni' joku uusi ajanlaskun alku, vai olenko minäkin silmissäsi kuollut?” kysyin hiukan ärtyneenä. Kumpi tahansa vaihtoehto tuntui epämiellyttävältä.
”Bella. Käytännössä elämäni muuttui entistä paskamaisemmaksi katoamisesi jälkeen. Tai viimeistään sitten, kun kunnolla sisäistin menettäneeni sinut. Hittolainen sitä epätoivoa ja epätietoisuutta...” Jacob tuijotteli kämmeniään vaiteliaana.
”Anteeksi. Mutta en minä muuhun kyvennyt.”
”Jos olisit voinut valita, mitä olisit tehnyt?”
”Jos en olisi tiennyt Edwardin olemassaolosta, olisin mieluummin kuollut. Luulisin.”
”En usko sanovani tätä – mutta ihan kiva ettet kuollut. Ikuisuus sutena olisi ollut paljon tylsempää”, pojan kulmat kurtistuivat, ”tosin ei tässäkään tilanteessa kehumista ole.”
”Kai pääsit minusta yli vuosien saatossa?” mutisin, ja naurahdin hiukan nikotellen.
Jacob ei sanonut mitään, kohotti vain katseensa minuun, ja katsoi ahdistavan poraavasti, jotenkin pelottavan vakavasti minua suoraan syvälle silmiin. Se oli niin vahvan painostava katse, että vuorostaan minä käänsin katseeni muoviseen pöytäliinaan.
”Entä Charlie?” kuiskasin.
”Eli isää kaksitoista vuotta pidempään. Sitten eräs paha epidemia vei mennessään.”
”Kuoliko hän kivuitta?”
”Niin hän ainakin minulle uskotteli.”
”Olitte vielä silloinkin tekemisissä?”
”Kun minä olin menettänyt isäni... ja Charlie lapsensa... ei meillä paljon muita ollut.”
Miten paljon tuskaa minä olinkaan aiheuttanut? Vampyyrinsydäntäni vihlaisi.
”Olisin kuollut jokatapauksessa. Nyt Charlie – jos niin edes kävisi – ei tapaa minua enää koskaan, missään, mutta sinulla ainakin on minut. Taas.”
”Bella”, Jake huokaisi, ”sinä et koskaan ole minun.”
En minä ihan sitä ollut väittänytkään.
”Eikä meidän suhteen taida olla olemassa kultaista keskitietä”, hän jatkoi, tuska silmistään paistaen.
”Voidaan yrittää!” sanoin nyt hiukan kuuluvammin. ”Minä olen haiseva, ällö, kylmä verenimijä. Ethän sinä edes voisi ajatella minusta muulla tavalla!”
Jacobin huulilta karkasi katkeransävyinen naurahdus.
”Minun ei kuuluisi voida ajatella muuta... mutta Bella, tunteet eivät kuole koskaan.”
Eikä hänen tarvinnut sanoa muuta, ymmärsin häntä täydellisesti. Muistin sanani Lucasille viimeisellä hetkellämme.

Painostavan hiljaisuuden katkaisi ulkoa kuuluvat lähestyvät askeleet; ruohonkorsien ja oksien rapinaa, sitten kengän ja puupinnan vastakkain hankausta, ja lopulta raskasta, löyhkäävää hengitystä. Ja sitten ovenripaa väännettiin alas.
”Jake! Mitä meillä piti nyt tulla katsomaan?”
Käänsin salamannopeasti säikähdyksestä laajentuneet silmäni Jacobiin päin. Hän ei ollut kertonut tulostani? Kuinka riskialtista!
”Jake!” sähähdin hampaideni välistä. Poika ei ollut moksiskaan.
Vaistomaisesti tunsin ruumiini jännittyvän, puolustaakseen itseään. Tiesin että minun tulisi näyttää mahdollisimman rauhalliselta – ei ainakaan siltä että hyökkäisin heidän kimppuunsa hetkenä minä hyvänsä – mutta se oli hankalaa. Olin ahdistettu keittiön nurkkaan, pöydän väärälle puolelle, ja luultavasti susivieraat paloivat halusta tappaa minut. Olisikohan sittenkin pitänyt totella Edwardia?
”Bellaa”, kuulin Jacobin nauravan ja tämä huitasi kädellään suuntaani.
Hämmästyksensekaisia sähähdyksiä.
”Rauhoittukaa, kaverit. Ei hän mitään pahaa tahdo. Eikä hän mihinkään yksin kykenisikään”, Jake jatkoi.
”Toit vampyyrin reservaattiimme? Oletko pähkähullu?” tunnistin vihaisen äänen omistajan Quiliksi.
”En ole koskaan edes maistanut ihmisverta”, mutisin puoliääneen närkästyneenä.
”Riskialtista tämä silti on”, toinen susista ärisi. Embry. ”Jake, olet yhä yhtä typerys.”
Olin aivan samaa mieltä. Tosin eri syistä, mutta kuitenkin.
”Tulkaa nyt sanomaan terve hänelle”, Jake maanitteli. ”Jösses, Quil, olit aikoinaan häneen melkein yhtä lätkässä kuin minä! Etkö nyt halua edes nähdä häntä? Tirautit kyyneleitäkin kun kuultiin onnettomuudesta!”

Jaken puheet alkoivat mennä turhan asiattomiksi, joten otin ohjat omiin käsiini. Nousin varoen tuolilta, antaen sen kuitenkin narahtaa pienesti merkkinä tulostani. Kävelin hitaasti eteiseen kädet huolettoman oloisesti puuskassa.
”Hei”, kuiskasin.
”Ei tuo ole Bella”, Quil sähähti. ”Mikään ei täsmää. Hän on vampyyri, verenimijä, herranjestas!”
”Ihan sama Bella se on. Vain hiukan iljettävämmässä ulkomuodossa”, Jake totesi vinosti hymyillen.
Embry ja Quil kyräilivät molemmat minua kulmiensa alta.
”Mahtavaa Jake, mitä turhaan ilmoittamaan ennakkoon tulostani”, huokaisin ivallisesti. ”Jos Quil ja Embry ovat noin kapeakatseisia vampyyrien suhteen, tämä yritys on tuhoontuomittu jo samantien.”
”Bella”, Jake ähisi hämmentyneenä, haroen sotkuista hiuspehkoaan, vailla sanoja.
”Ei se mitään. Ymmärrän hyvin, ettei heillä riitä ymmärrys. Minulla kun ei ole mitään... erityistä menneisyyttä heidän suhteen.”
Jake huokaisi pettyneenä.
”Menkää sitten”, hän pyysi pojilta.
”Ei varmasti jätetä sinua tuon verenimijän kanssa kahdestaan!”
”Suhtautukaa sitten paremmin”, Jake sähähti.
”Ei ole mitään mihin suhtautua. Bella on kuollut.”
”Helvetti, eihän ole!” Jake karjaisi Embrylle.
”Milloin sinusta tuli vampyyrin bestis?” Quil kysyi hiukan rauhallisemmalla, mutta syyttävällä ja tuomitsevalla, äänensävyllä.
”Reilu puoli vuosisataa sitten.”

Rikoin painostavan hiljaisuuden ja jännittyneen tunnelman ensimmäisenä.
”Minä menen nyt. Nähdään taas joskus, Jake”, kohotin toista kulmaani hienovaraisesti, ”muttei varmaankaan La Pushissa.”
”Ei sinun vielä pitänyt mennä!” Jake valitti.
”Suunnitelmiin tuli näköjään muutoksia.” Astelin reippaasti väistävien susipoikien ohi eteiseen, liitutaulun ääreen, ja kirjoitin voimiani varoen hauraalla liidulla numeroni tauluun. Napautin mustaa pintaa rystyselläni, ja käännyin vielä Jacobin puoleen.
”Soittele... jos haluat”, hymyilin vaisusti ja astuin sateen jäljiltä kosteaan ilmaan.
Kuulin hyvin Quilin ja Embryn aiheettomat syytökset, kun jäin pihalle hetkeksi seisomaan. Kuinka helppoa reservaatissa olisikaan olla oma itsensä, kun kaikki ihmiset täällä tiesivät todellisen luontoni. Mutta valitettavasti, se oli kiellettyä. Ainakin ilman Jacobin lupaa. Minun oli pakko osoittaa pientä kunnioitusta – Jake oli ikuisesti alle kahdenkymmenen, ja pystyi ohjailemaan kokonaista reservaattia.

Astelin hyvin hitaasti vampyyriksi kohti autoani, tarkastellen ympäristöäni samalla. Pihalta ja rakennuksista huokui monia ihmisajoiltani tuttuja tuoksuja; bensan ja öljyn miellyttävä lemahdus, sateen jäljiltä märkä ruoho, vanha, suuri omenapuu, puurakenteiden tuoksu, sahanpuru, tärpätti ja maali... tosin nyt haistoin kaiken huomattavasti tarkemmin kuin viime käynnilläni. Kuulin Embryn sisällä mutisevan, että minua pitäisi mennä vahtimaan. Yhdessä Quilin kanssa he analysoivat jokaista liikettäni. Naurettavaa. Ymmärsin kyllä, jos ihmiset pelkäisivät todellista luontoani, mutta en sitä, miksi ihmissusien täytyi.

Nousin sisään autoon, ja ilman kosteus vaihtui auton ilmastoinnin raikkaaseen puhallukseen. Silti tunnistin autossakin useita, rakastettavia, tuoksuja – Edwardin ominaistuoksu, paras kaikista. Alicen  tuoksu, joka kuvasi täydellisesti omistajaansa; samaan aikaan pirskahteleva ja lempeä. Vampyyrien tuoksuille oli mahdotonta löytää vertaistaan maallisista asioista, mutta oudolla tavalla ne kielivät omistajansa luonteesta.

Käynnistin moottorin, ja automaattivaihteinen auto – ikävöin chevyni jämerää kytkintä – lähti toimestani liikkeelle varsin sulavasti ja pehmeästi. Olin oppinut ikävän tavan ajaa näinkin lyhyillä matkoilla ylinopeutta, joten radio ehti soittaa vain muutaman korviaraastavan biisin – kanava oli valittu Jacobin jäljiltä, enkä raaskinut vaihtaa parempaan – kun olin jo perillä Culleneiden talolla, siellä samassa missä he asuivat muuttaessani Forksiin. Esme haaveili uuden talon rakennuttamisesta, mutta koska emme viipyisi täällä kuitenkaan kauaa, se olisi turhaa. Oli myös ikävää, että he joutuivat viimeksi lähtemään takiani. Pelkkä ajatus ärsytti.

Edward's PoV

”Ihanaa! Näemme Bellan jälleen!” Emmett kiljui typerästi ja juoksi häkkyrää pitkin mättäitä. ”Ihanaa, minulla oli häntä niin ikäväkin!” hän jatkoi teennäisen kimeästi, taputellen innostuneesti käsiään.
”Älä viitsi”, murahdin. Tottakai ajatus tulevasta ilostutti näin lievästi sanottuna, mutta Emmettin pelleily oli tahallisen yliampuvaa. ”Emme kyllä edistyneet tällä reissulla laisinkaan”, huomautin sitten.
”Löysimmehän me hajujäljen. Jota seurattiin ihan pirun kauas. Ja pari veritahraa”, Emmett sanoi huolimattomasti.
”Entä jos ne olivat jotain meidän tuttuja, Em? Ei tähän asiaan voida suhtautua niin rennosti!”
Ja sinä et kuitenkaan kerro edes Bellalle, tämä huomautti ajatuksissaan.
”Tiedät, miksen voi kertoa.”
”Joo – susia tähän viimeiseksi kaivataan”, Emmett mutisi ja loikki sitten tulosuuntaa kohti. Seurasin häntä vaitonaisena, ja ohitin pojan helposti, enkä viitsinyt jäädä hidastelemaan. En ottanut kuuleviin korviini Emmettin marinaa ja herjoja. Häviäminen oli kuin kirosana hänelle.

Saavuimme vajaan tunnin kuluttua – olimme tosiaankin taivaltaneet pitkälle – talolle, ja haistoin jo hänet. Bellan tuore hajujälki, johon valitettavasti seikoittui myös suden löyhkää, leijaili kuistin  liepeillä, ja autotallin avoinaisesta ovesta pilkottava Audi oli vahvistus päätelmälleni. Kirjaimellisesti ryntäsin sisälle, missä Bella, Esme ja Jasper jo istuskelivat sohvalla hiukan kyllästyneen näköisinä. Tosin Bella oli kääntänyt katseensa oven suuntaan, ja kun se kohtasi omani, hänen kasvot sulivat lämpimään hymyyn, ja silmissä hehkui lämmin kulta. Astelin hyvin, hyvin nopeaa sohvalle, ja kaappasin hänet syliini. Unohdin täysin muut huoneessa, kaikki mitä näin juuri nyt, oli minun Bellani, ehjänä ja hymyilevänä. Olin panikoinut ihan turhaan, pakko myöntää. Painoin intohimoisesti huuleni hänen omilleen, ja suutelimme hyvän tovin antaumuksella. Bellan kädet haroivat hiuksiani, ja minä painoin omillani hänen vartaloaan vasten omaani. Täydellisen hetken rikkoi lopulta Jasperin vihjaileva rykäisy, ja ymmärsin syyn; roihuavat tunteemme olivat ehkä liikaa yhdistettynä käyttäytymiseemme heidän edessään. Irrottauduin hellästi, painellen samalla pieniä suukkoja Bellan nenänpieleen ja silmänalusille, tosin en siltikään päästänyt vielä otettani hänestä – asettelin hänet hiukan soveliaampaan asentoon syliini.

”Missä Alice? Ja Rose?” kysyin hetken kuluttua, kun hengitykseni kulki jo tasaisena. Ei se juurikaan nyt kiinnostanut, mutta kiusallinen hiljaisuus tuli rikkoa. Esme tarvitsi ehkä jonkun uuden  mielikuvan sen tilalle, jossa hänen poikansa muhinoi muutaman metrin päässä itsestään.
”Alicea ei saa kukaan nyt häiritä – hän valmistelee täyttä häkää jotain epämääräistä yllätysspektaakkeliaan”, Jasper selitti kulmat kurtussa. ”Ja Rosalie odottaa Emmettiä yläkerrassa... hänellä on kuulemma jonkin tarve.” Pojan ilme muuttui merkitseväksi mutta myös huvittuneeksi. Milloinpa ei, kun heistä kahdesta puhutaan, Jasper lisäsi mielessään. Sitten, kuin salamaniskusta, likainen Emmett ilmestyi olohuoneeseen, ja tarkasteli väkijoukkoa. Rose? poika ajatteli kummastuneena mielessään.
”Yläkerrassa”, tiedotin happamalla äänensävyllä. Emmettin ilme muuttui tietäväiseksi virnistykseksi, eikä häntä tarvinnut kahta kertaa kehottaa. Poika juoksi ryminällä portaat ylös, ja sitten suorinta tietä heidän huoneeseen. Vilkaisin Bellaan toista kulmaani hienovaraisesti kohottaen, ja tämä naurahti suloisesti.
Edward, Bella kutsui minua ajatuksissaan. Emme ehkä ole noin eläimellisiä, mutta...
Hänen ei tarvinnut vihjata enempää, kun minä jo sieppasin tytön käsivarsilleni ja liidin yläkertaan. Luojan kiitos huoneemme oli eri kerroksessa Emmettin ja Rosen kanssa.
Jokainen harrastaa päiväpanoa ja minun Aliceni on ties missä, kuulin Jasperin marisevan ajatuksissaan.

Aikeemme saivat nopean lopun, kun huoneeseen astuessani Alice näperteli jotain pienen työpöydän ääressä.
”Mitä nyt?” tyttö sähähti.
”Eikö sinun pitäisi tietää?” Bella tiedusteli huvittuneena.
”Odotas... Näen, että kahden minuutin kuluttua luovutatte ja jätätte minut rauhaan.”
”Ikävä rikkoa ennenäkysi, mutta niin ei tule käymään”, ilmoitin.
”Kertoisitko muillekin kuin Edwardille, mitä touhuat.”
”Ei hänkään sitä tiedä”, Alice nauroi. ”Eilen suunnittelin pyjamabileitä, tänään syntymäpäiviä, huomenna ehkä tanssiaisia.... En ajattele mitään varmaksi.”
Alice oli luultavasti oveluuden ruumiillistuma.
”No kerro nyt!” Bella aneli sydäntäraastavalla äänellä, matkien Alicen koiranpentuilmettä.
”Oletpa kiero”, Alice tuomitsi kurtistaen kulmiaan. ”No, annan vihjeen. Juhlat, illanistujaiset, ja vanhoja tuttuja!” hän hihkaisi.
Minusta se ei kuulostanut lainkaan lupaavalta. Eikä Alicen mielessä välähtävä kuva Tanyasta ja Lucasista ainakaan lohduttanut hänen aikomustensa suhteen.
Otsikko: Vs: So absurd! (4. OSA 5.8.)
Kirjoitti: jennumiu - 05.08.2010 18:38:17
jees, uusi luku  :D ja höpöhöpö, ei tämä ainakaan minun mielestäni tuntunut tökkivän.
tuo Emmettin pov alussa oli ihana :3 tyksin

rakentava karkasi, mutta jatkoa taas pian  :)

- loveya, jennumiu
Otsikko: Vs: So absurd! (4. OSA 5.8.)
Kirjoitti: Lööperiikka - 05.08.2010 20:10:37
Repesin Jasperin ajatuksille.  ;D
Tosi hyvä luku oli jatkoa! <3
Anteeksi ei nyt vain tule rakentavaa
Otsikko: Vs: So absurd! (4. OSA 5.8.)
Kirjoitti: phoebeZ - 05.08.2010 20:27:40

Voi Jasper raukkaa (;
ja Emmett on niin paras, kuten aina ; >>
juu ei tule rakentavaa, laita vaan lisää tulemaan (;
kiitoksia ♥
Otsikko: Vs: So absurd! (4. OSA 5.8.)
Kirjoitti: Deep - 06.08.2010 22:53:42
Kyllä tälle ficille on jatkoa ooteltukin!  :)
En saanut hetkeen henkee, niin innoissani olin kun tajusin et tähän on tullut uus luku  ;)

Mut loistava luku ja loppu taas jännään kohtaan. Tykkäsin kun oli B/E-söpöilyä paljon, varsinkin tässä ficissä ne on vaan niin sulosia! Jasperin ajatukset oli kans kiva lisä tähän.

Loistava luku oli ja jatkoa toivon pian!  :D
Otsikko: Vs: So absurd! (4. OSA 5.8.)
Kirjoitti: Blinky - 15.08.2010 16:39:55
jennumiu, kiitos! :> ja hyvä kuulla jos ei sun silmään tökkinyt!
Lööperiikka, kiitos sinullekin! (:
phoebeZ, hihi niinpä! ;> Kiitos itsellesi!
Deep, oiii ihana kuulla! Kiitos!

Tämmönen välitiedotus, että uusi luku on jo kohta puolivälissä, viimein mulla on inspiraatiota ihan riittämiin ja ehkä tulee jo parin päivän sisään uusi osa jos aikaa riittää! :--) Seuraavassa luvussa on sitten Jakesotkun sijaan luvassa Ed/Bella -hempeilyä ja muitakin parituksia. :>
Otsikko: Vs: So absurd! (4. OSA 5.8.)
Kirjoitti: Blinky - 26.08.2010 21:37:42
Pidemmittä puheitta, tässä viimein viitosluku naurettavan pitkän tauon jälkeen, olkaa hyvät! :---)



Luku 5

Bella's PoV

”En edelleenkään ole muuttanut kantaani. Tämä on yhä idioottimainen idea, Alice.”
”Bella rakas, luuletko sinä että voit piiloitella ikuisuuden Lucasilta? Denalit ovat ystäviämme!”
”Lucas on entinen miehekkeeni, viidenkymmenen vuoden ajalta! Ja oi kyllä, luulin.”
”Mitä kauemmin lykkäät jälleennäkemisestänne, sitä hankalampaa se tulee olemaan”, Alice julisti.
”Mielenkiintoinen teoria”, vastasin hymyillen kuivasti. Minkä ihmeen takia se jälleennäkeminen nyt olin näin tärkeää hänelle?
”Toinen vaihtoehtosi, karkaaminen, on turhan vahvoilla. Tiedät että pystyn estämään sinut.”
Irvistin. Se oli totta – Alice oli valitettavasti minua ketterämpi tapaus. ”Senkin meedio”, tuhahdin ja juoksin yläkertaan Edwardin luo. Alice oli valjastanut hänet ja Emmettin rakentelemaan huonekaluja. Kyllä, hän oli ostanut näille ihastuttaville yövieraille uudet sängyt. Kyllä, sängyt. Vaikkei kukaan heistä ollut nukkunut vuosikymmeniin. Alice oli lätissyt idyllistä ja perusteellisuudesta sun muusta, mutta ne puheet olivat vilisseet vauhdilla ohi korvieni. Kaikki vampyyrit eivät tosiaankaan olleet täysjärkisiä.

”Bella, älä raivostu nyt!” Alice vinkaisi perääni. ”Hyvä tästä tulee”, hän mutisi sitten puoliääneen, ja kuulin tytön sormenpäiden hierovan ohimoitaan. Alice luotti ehkä liikaa omaan tutkaansa, eikä ottanut huomioon että kaikkea äkkiarvaamatonta saattaisi sattua.
Alicen sanojen jälkeen tunsin sen pahuksen ärsyttävän ja turruttavan tunteen vellovan sisälläni. Tämä tästä vielä puuttui.
”Jasper, lopeta manipulointi!” kivahdin portaiden yläpäästä kohti aulan sohvalla köllöttävää Jasperia, joka yritti parhaansa mukaan esittää lukevansa sanomalehteä. Tosiasiassa poika oli tempaissut sen pöydältä samalla sekunnilla kun minä huudahdin – väärinpäin olevat sivut käräyttivät hänet. Sitten hän nosti katseensa, ja väläytti minulle leveän hymyn.

”Miksi te kiusaatte Bellaa?” tunnistin yläkerran vierashuoneesta lähestyvän äänen. Edward oli huikeasti parempi rauhoittamaan minut kuin Jasper luonnottomine kykyineen.
”Niinpä, aivan kuin tämä ei olisi tarpeeksi surkeaa muutenkin”, marisin tarrautuen luokseni saapuneseen Edwardiin. Hän silitteli hiuksiani ja suukotti otsaani.
”Joko helpottaa?” Edward hymyili.
”Ei ihan vielä”, hymisin ja etsin hänen huulensa omillani.
Aivan kuin olisimme edes saaneet suudella rauhassa.
”Hyi, pehmopornoa!” Emmett älähti takaani, ja kun käännyin katsomaan myrtyneesti, poika virnisti viattomasti. ”No, jatkakaa vain. Tulin vain ilmoittamaan, että eräs puukappale meni kahtia, kiitos ronskien otteideni. Sinä saat luvan kertoa Alicelle, tai hän riistää minulta vasaroinnin ilot.”
”Mikä puukappale? Ja minä helvettiä sinä teet vasaralla?” Edward tivasi.
”Umm...” Emmett raapi vaikean näköisenä takaraivoaan. ”Koko helahoito...” Poika puri huultaan ja siristi silmiään. ”Se kokoamasi sänky.”
Edwardin silmät laajenivat, ja vaikutti siltä, ettei hänelläkään kohta riittäisi kärsivällisyys.
”Miksi sinä koskit valmiiseen sänkyyn?”
”Koeajoin sen”, Emmett intti. ”Mistä pilipalilastulevyliikkeestä Al osti ne? Saatoin ehkä istahtaa turhan kovakouraisesti siihen, mutta kyllä minulla ja Rosella ainakin on kestänyt tuo sänky jo -”
”Kiitos riittää! Setvi itse sotkusi, ja unohda ne vasarat. Tunnetko käsitteen ruuvimeisseli?”
”Meisseli?! Ohhoh, Edward...”
Emmettin kasvoille ilmestyi leveä virne, Edward tuhahti, pyöritti silmiään ja veti minut mukaansa.

”Minne nyt?” kysyin hämmentyneenä.
”Eikö diktaattori – siis Alice – kertonut?” Edward kummasteli. ”Meidän tehtävämme on ajaa Denaleita vastaan. He eivät ole ennen käyneet luonamme Forksissa.”
Mary Alice Cullen, juuri nyt menit tempauksesi kanssa liian pitkälle. En tiennyt vielä kuinka, mutta jotenkin hän saisi vielä suloisen koston.

Alice's PoV

”Missä he oikein kuppaavat?” huokaisin kärsimättömänä. No, tiesinhän minä että he olisivat seitsemän minuutin kuluttua paikalla, mutta olisivat he voineet olla nopeampiakin. Aika mateli käsittämättömän hitaasti; kaikki oli vieraita vaille valmista, Carlisle ja Esmekin olivat omien sanojensa mukaisesti häipyneet alta pois, ja Emmett oli pukenut idioottimaisen tötteröhatun päähänsä. En edes tiennyt, mistä hän löysi sen. Mutta olin aistivani hänen käytöksestä jonkinsortin ironiaa – vötysten mielestä olin kai turhan paneutunut juhlien järjestämiseen. Jasper lukeutui vötyksiin myös.

”En ole vieläkään antanut anteeksi sitä, että nyt Tanyalle ei ole omaa pastellinpunaista sänkyä”, murahdin Emmettille, pojan puhaltaessa ivallisesti pieneen torveen. ”Ja mistä hitosta kaivat nuo rekvisiittasi?”
”Tästä”, Emmett virnisti ja kurottautui ottamaan sohvan takaa muovisäkin. Kohotin epäilevänä toista kulmaani – Emmettin omat viritykset eivät koskaan lupaisi mitään hyvää.
”Älä huoli. En käytä näitä sinua vastaan”, Emmett vakuutti kuuliaisesti, kuin olisi juuri lukenut ajatukseni. Sitten hän kätki säkin jälleen sohvan uumeniin, ja ponkaisi itsensä niiltä sijoilta ylimmälle portaalle, ottaen parvenkaiteesta kiinni ja heilautti sitten itsensä sen yli porrastasanteelle. Pudistelin päätäni hämmentyneenä, ja säntäsin heti perään korjaamaan yhden koristenauhoista, jonka Emmett oli lennollaan repinyt.

”Rauhoitu”, Jasper kuiskasi takaani, eikä aikaakaan kun tunsin jo hänen kätensä ympärilläni, huulensa niskassani.
Rauhoita”, pyysin tosissani. Hän oli oikeassa – kävin ylikierroksilla. Siis enemmän kuin tavallisesti. En vain ollut aikoihin järjestänyt kunnon juhlia!
Käskyni ansiosta rauhan vellova aalto vyöryi sisääni, ehkä turhan voimakkaana, sillä olisin varmaan lösähtänyt maahan ilman Jasperin otetta.
”Mmm... mitä minun pitikään tehdä seuraavaksi?”
”Luulisin, että sinun piti suudella minua”, Jazz kuiskasi korvanjuureeni. Tein työtä käskettyä, ja pysähdyin hetkeksi, virittäen itseni hempeilyvaihteelle. Kiedoin käteni hänen hunajanvaaleiden hiuskiharoiden sekaan, ja huulemme kohtasivat toisensa varsin suloisesti.

Mutta lopulta oli pakko irtautua – ehkä ihan syytäkin, olin epähuomiossa jo kietoutunut jalkavarsiani myöten Jasperiin, ja poika oli painanut selkäni seinää vasten – vaikka se olikin hiukan hankalaa, ihan käytännössäkin, sillä näin että Bella ja Edward vieraineen kaartaisivat autoillansa pihaan kahdenkymmenenseitsemän sekunnin kuluttua.
”Vingt-deux secondes! Kaksikymmentäkaksi sekuntia!” kiljaisin Jasperille kun luiskahdin irti hänestä, syöksyen alakertaan ottamaan vieraat vastaan kuin kunnon emännän kuuluisi. Tarkistin ulkomuotoni peilistä; kohensin lyttääntynyttä kampaustani ja siistin vaatetustani.

”Edward”, kuulin Bellan marisevan. Kurtistin kulmiani, tuollainen asennoituminen ei tosiaankaan olisi hyvästä. Ei aikaakaan kun ovi paukahti jo auki, ja Edward astui ensimmäisenä Bella kannoillaan sisään. Molemmat näyttivät hyvin myrtyneiltä ja happamilta, vilkuilivat minua ehkä vihaisen oloisesti, ja hävisivät samantien lumekeittiöön – Luoja tietää mitä tekemään. Ja minä myös.
”Tervetuloa!” hihkaisin Lucasille ja Tanyalle, sekä Felicialle ja Ryanille, Katea unohtamatta. Vastaukseksi sain epämääräistä mutinaa lukuunottamatta Ryanin vähintään yhtä innokasta tervehdystä. Felicia ja hän syöksyivät halaamaan minua, ja muut käyttäytyivät hiukan etäisemmin. Ei mikään ihme, en ollut koskaan erityisemmin tullut Lucasin kanssa juttuun, ja hän oli varmaankin aivopessyt Tanyan ja Katen heillä asuessaan. Karkoitin kuitenkin nuo mustanpuhuvat epäilykseni ja yritin suhtautua tulevaan niin avoimesti kuin suinkin.

Edward's PoV

Minä en pidä tästä yhtään! Näitkö Lucasinkin ilmeet? Hän näytti siltä kuin haluaisi repiä minut kappaleeksi hetkenä minä hyvänsä!
Sähähdin huomaamattani. Pelkkä ajatus siitä, että se helvetin Lucas koskisikaan Bellaani, vihastutti. Olin valitettavasti myös joutunut kuulemaan sen ajatuksia. Tähän rinnastettuna Bellan kaveeraaminen Jacobin kanssa tuntui kumman... huolettomalta.
Bella piti kilpeään poissa alituiseen. En tiennyt, tekikö se kipeää tai veikö se voimia, mutta osa minusta ei välittänytkään; minulla oli suora yhteys häneen, ja tämä oli yksi harvoista hetkistä, jolloin kuulin kaiken, rajoituksitta, mitä Bellan päässä liikkui. Nyt hän kauhisteli Alicen ripustamia koristeita. Ja muisteli Felician uutta särmikästä kampausta.
”Olet kai edes mielissäsi siitä, että Feli ja Ryan tulivat?”
Tietysti!
Bella oli näköjään jumahtanut ajatuksilla kommunikoinnin tasolle.

”Siitä puheenollen, minun pitäisi esitellä Audini Ryanille.”
”MIKÄ HEMMETIN AUDI?” kuului oleskelutiloista. Ei aikaakaan, kun Ryan oli jo ilmestynyt keittiöön, ja irtauduin Bellasta hiukan soveliaampaan asentoon.
”Edward lahjoi”, Bella intti. En tiennyt, miksi tytön äänensävyssä oli jotain puolustelevuutta ja selityksen makua.
”Audi... Audi? Audi!” Ryan ruikutti hieroen takaraivoaan käsittämättömän oloisena. Hänen ajatuksensakin olivat vähintään yhtä ihmetteleviä.
”Se on mainio ajaa! Luovu ennakkoluuloistasi”, Bella marisi takaisin, otti autonavaimet taskustaan ja viskaisi ne Ryanille. Poika otti näppärästi kopin, ja irvisti hiukan kun Bella nyökkäsi autotallia kohti.
”Tuletko sinäkin?” hän kysyi minulta.
”En taida. Menkää vain kahdestaan”, hymyilin. Kyllä minä nyt muutaman minuutin ilman Bellaa pärjäisin. Kai.

”Hei Edward!” kuulin Tanyan helisevän. Hei vaimonvarastaja! Lucas ajatteli ivallisesti.
Hän ei ollut sinun vaimosi... eikä kyllä minunkaan. Vielä.
Ajatus unohtui pian, kun tajusin saaneeni nuo kaksi paholaista riesakseni. Mieleni teki tehdä täyskäännös ja juosta Bellan perään. Sen sijaan hymyilin kuivasti ja nostin laiskasti kättäni. Sitten toivoin, että he jättäisivät minut rauhaan. Turha toivo.
”Miten yhteiselonne on sujunut?” Tanya kysyi teennäisen maireasti hymyillen. Tuo katse oli muuttunut paljon viimekertaisesta – silloin se oli ollut ällöttävän aito, nyt taas täynnä jäätä. Mitäpä Tanyalla oli enää aihetta perääni haikailla, kun oli löytänyt ilmeisen sielunkumppaninsa?
”Loistavasti”, vastasin totuudenmukaisesti. ”Entä teillä?” tiedustelin muodon vuoksi.
”Vielä kysyt!” Tanya hihkaisi ja tukki Lucasin huulet omillaan. Se oli hyvä tilaisuus livahtaa alta pois, ja niin totisesti teinkin. Kummankaan ajatuksista ei kuulunut minkäänlaista noteerausta poistumisestani. Luultavasti nuo kaksi olivat yhtä kyrsiintyneitä tähän tilanteeseen kuin minäkin.

Astelin hitaasti kohti yläkertaa, käytännössä katsoen kohti kuolemanloukkua, mutta sekin oli parempi vaihtoehto kuin näköetäisyys Tanyaan ja Lucasiin. Löysin automaattisesti tuoksua ja ajatustenjuoksua seuraten Alicen – olin jo ajat sitten sulkenut korvani hänen ja Felician pulinalta – ja nostin toista suupieltäni tervehdykseksi.
”Ai hei Edward!” Al kiljahti. ”Istu alas, puhuimmekin sinusta.”
Miksi en kuullut nimeäni mainittavan? Olinko niin myrtynyt Lucasista ja Tanyasta? Paljon mahdollista...
”Ette kai?”
”No, emme varsinaisesti sinusta. Juhlista ja merkkitapahtumista yleensäkin... tiedäthän, Cullenien perheessä on vielä yksi vihkimätön pari.” Ja minä ja Felicia olisimme mahtavia kaasoja...
Katselin tyrmistyneenä tuota typerän uivelosti hymyilevää siskontapaistani. Hän ehdotti minulle kosimista? Vain hääjuhlien takia?
”Taidan mennäkin takaisin Tanyan ja Lucasin luo”, mutisin yhä hämmentyneenä.
”Etkä!” Felicia inahti.
”Luuletteko, että suostun edes ajattelemaan teidän puheitanne eräiden ihmisten läsnäollessa?” kysyin kulmat kurtussa, nyökäten päälläni alakertaa kohti.
”Mieti sitä." Mieti Bellaa SINUN morsiamenasi, Lucasia ei lähimaillakaan... sinä ja Bella, varmistus ikuisuudesta. VIRALLINEN varmistus, Alice maanitteli ajatuksissaan, iskien heikkoihin kohtiini häikäilemättömästi. Kyllä minä tiesin, että tuo ajatus oli enemmän kuin houkutteleva, mutta ei nyt. Miksi juuri nyt? Oliko tässä joku taka-ajatus? Oliko Alicen juhlilla yleensäkin joku taka-ajatus, jonka hän oli onnistunut piilottamaan jopa minulta? Millä kaikilla asioilla olikaan loppupeleissä tekemistä keskenään? Olo oli yhtäkkiä kumman avuton ja höveli. Olimmeko me kaikki Alicen pelissä vain nappuloita, joita hän hyvillä taivuttelutaidoillaan siirteli mielensä mukaan? Hänestä oli hankala uskoa sellaista... tosin Alicesta ei muutenkaan pitäisi uskoa mitään.

Bella's PoV

”Vieläkö morkkaat Audiani?” kysyin hymyillen, ja pukkasin Ryania käsivarteen.
”En myönnä mitään”, Ryan mutisi.
”Hän harkitsee sellaisen hankkimista itselleenkin”, kuulin tutun ja rakastettavan samettisen äänen takaani. Ei aikaakaan kun tunsin Edwardin kädet lanteillani, ja kun käännyin häneen päin, kasvoilla oli se vino hymy. Kukaan muu ei saanut pelkästään hymyä näyttämään niin hurmaavalta.
”Kiitos vain Eddie”, Ryan murahti ja jätti meidät sitten hienovaraisesti kahden.
”Minähän sanoin että se on manio ajaa!” hihkaisin pojan loittonevalle selälle. Ryan pudisteli päätään, mutta olin varma että hänkin hymyili. Ennakkoluuloista irrottautuminen teki hyvää itse kullekin... siitä tulikin mieleeni Jake. Mitäköhän pojalle kuului? Alicen härnätessä olin unohtanut hänet miltei kokonaan... aivan kuin Alicen tarkoitus olisi sekoittaa pääkoppaani entisestään.
Edward painoi lempeästi huulensa omilleni, ja suutelimme nopeasti mutta tunteikkaasti.
”Miten pärjäsit?” kysyin sitten hiljaa.
”Huonosti, hyvin huonosti.”
Kohotin kysyvästi toista kulmaani.
”Riittääkö, jos kerron että Tanya, Lucas ja Alice”, Edward mutisi hiukan kärsineen oloisena.
”Voi sinua”, mutisin silittäen hellästi Edwardin poskea. Pojan ilme muuttui entistä surkeammaksi.
”Älä kerjää nyt sääliä, meillä pitää olla – siis esittää – innostuneita ja pirteitä.” Ajatus sai minutkin irvistämään.
”Kurjuuksista – siis sinun kannalta katsoen – toiseen; ajattelin nähdä Jacobia taas lähipäivinä. Näin varoituksena etukäteen.”
Edward tarttui kädestäni tiukasti kiinni, ja kuulin hyvin, hyvin huomaamattoman sähähdyksen.
”Rauhoitu. Vaikka sitten Forksissa, jos se yhtään lohduttaa.”
”Bella... tiedän, että tämä kuulostaa äärimmäisen itsekkäältä, ja sitä se onkin. Mutta minä en kestä ilman sinua. Minä en halua jakaa sinua. Minä en suostu siihen, että joudun aina värjöttelemään epätietoisuudessa!” Edward puuskahti kuin olisi pidätellyt nuita sanoja ikuisuuden.
”Edward, olen sinun, vain sinun, ja ikuisesti. Ei tässä mitään ongelmaa ole”, hymyilin rohkaisevasti.
”Bella... tämä on osaksi Alicen syytä, mutta en voi enää perääntyä, tiedän että tilanne on ehkä surkea ja kaikkea muuta kuin -”
”NO NIIN, JUHLAT SAAVAT LUVAN ALKAA!” kuului kimeä tiedotus yläkerrasta, ja samassa sekunissa Alice oli liitänyt luoksemme.
Otsikko: Vs: So absurd! (!5. OSA 26.8.!)
Kirjoitti: Jakepoo - 27.08.2010 12:41:59
Aaaah, jatko-osa saattaa olla jopa edeltäjäänsäkin parempi!
Mä siis luin My Dear, My Soulmate-ficin (käypäs tsekkaamassa kommenttini sieltä!) ja rupesin sitten innokkaana lukemaan sen jatko-osaa, eli tätä ihanaista tässä. Nyt aion turinoida vähän kaikkea mitä tulee tästä mieleen, älä ihmettele, jos - ja kun - menee ihan sekopäiseksi.  ;D
Eli. Jacob on iiiiiiihaana tässä! Niin Jacobia, että mä nauroin sille sen ajatuksille siellä koululla! :-----D Gosh. Supersuloinen, aaaw. En itsekään ole mikään SUPER Jacob Black-fani, mutta kyllä mä kyseisestä tyypistä pidän, varsinkin sen huumorintajusta ja - yllätys yllätys - ulkonäöstä. Jos nyt kuvitellaan se Taylorin näköiseksi...  ::) Ja tietenkin pidän Jaken katkerasta tarinasta. Tai siis, se onneton kolmiodraama on jotenkin tosi koskettavaa. Nyyhkis.
Voi Bella, Bella. Toivon tosissani, ettei B ala epäilemään tunteitaan tai mitään! Bella kuuluu Edwardille. Toivoisin silti, että Jake ja Bells voisivat olla ystäviä, sillä he ovat aivan ihania yhdessä.
Edward on aivan täydellinen. Se on vain niin äärettömän suloinen, kun se huolehtii noin kauheasti. Oh my, meinasiko se kosia Bellaa tuossa 5. luvun lopussa? Pahuksen Alice! Vaikka tuskin tuo olisi ollut niin kamalan hyvä ajoituskaan, olisi Eetu saanut vielä nokilleen... ;)
Ja EMMETT, VOI EMMETT! <3 Mä rakastan kyseistä tyyppiä tässä, niin mahtava! Nauran sille joka kerta vedet silmissä. :'D Tuo tötteröhattu ja se pillinvihellys... Huh. Ja se hemmetin Eetu-paran kiusaaminen, ihan oikein Edwardille! :----D Emmett on oikeassa, se osaa oikeasti matkia Edwardia. Varsin huvittavalla tavalla. Lisää Emmettin PoV:ia, kiitos! <3
Hmmmmm. Mitäs muuta vielä? Eipä kai mitään. Toivottavasti pitkä raapustukseni toi iloa.  ;D

Jatkoa toivoisin!
Otsikko: Vs: So absurd! (!5. OSA 26.8.!)
Kirjoitti: miss i - 27.08.2010 19:27:58
ihana luku<3 toi emmett ja vasara ol tosi hyvä ;D jatkoooo :-*
Otsikko: Vs: So absurd! (!5. OSA 26.8.!)
Kirjoitti: phoebeZ - 27.08.2010 20:59:53

aah. en ollut tajunnutkaan, miten kovasti olin halunnut Tanya bitchin ja muiden tulevan (; kivaa
mutta, mutta, jatkoa mahdollisimman nopeasti! ; >>
kiitoksia ♥
Otsikko: Vs: So absurd! (!5. OSA 26.8.!)
Kirjoitti: Lööperiikka - 27.08.2010 21:47:13
Mhh... *Hymisee tyytyväisenä kun on saanut lukea jälleen loistavaa tekstiä*
Tosi ihana luku! <33
jatkoa nopeasti sitten kanssa!
Otsikko: Vs: So absurd! (!5. OSA 26.8.!)
Kirjoitti: Deph - 30.08.2010 17:57:05
Oijoi. En ole tajunnutkaan, että uusi luku on tullut tänne ;o

Tykkäsin todella paljon luvusta <3 Lucasin ja Tanyan juttu...onko tuo nyt ihan aitoa? :D
Bella ja Edward on varsinkin tässä ficissä huurjaan söpöjä yhdessä ♥ tykkään.

Kirjoitat todella hyvin eikä yhtään virhettäkäkään sattunut silmään (no eipä ollut yllätys !)
Sori, nyt ei tule yhtään pitkää kommaa ja rakentava...no jäi vaikka Bellan Audin alle?

Sitä jatkoo kuitenkin toivon!

Deph
Otsikko: Vs: So absurd! (!5. OSA 26.8.!)
Kirjoitti: mnnaa_ - 14.09.2010 15:17:28
Vasta rekisteröidyin tänne..tehnyt jo kauan mieli rekisteröityä, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi.. silti olen kylläkin lukenut näitä ficejä..

Ja pakko sanoa, että tämä on kyllä yksi parhaimmista ficeistä mitä olen lukenut! Jatkoa, ja pian!! :)
Otsikko: Vs: So absurd! (!5. OSA 26.8.!)
Kirjoitti: erika - 25.09.2010 13:28:52
tykkään ja jatkoa kiitos <3
Otsikko: Vs: So absurd! (!5. OSA 26.8.!)
Kirjoitti: enni - 06.12.2010 20:56:13
Samperin Alice :-D Taino, ehka oli hyvakin, etta Alice keskeytti, musta vahan tuntuu, etta muuten Edward olis esittany eparomanttisimman kosinnan mita on koskaan nahty!

Mulle kelpaa hyvin taa hidastahtisuus ficin kanssa, oonpahan (tai ainakin kuvittelen olevani) vahan niinkun ajantasalla, koska taalta en tosiaankaan mitaan saannollisia visiitteja tanne paase tekemaan!

Ma tykkasin tasta luvusta, varsinkin Emmett oli ihana veikea ja oikeen mun mieleen! Bellan ja Edwardin haat vois kylla olla ihanat, saipahan ehka (toivottavasti?!) Lucasin ja Tanyan pois pelista? (;
Otsikko: Vs: So absurd! [UUSI OSA 27.12.]
Kirjoitti: Blinky - 27.12.2010 20:25:49
Ensiksi; kiitos ihanista kommenteistanne! ♥ Tuntuu vähän hölmöltä kiitellä niistä näin vaatimattomat vajaa puoli vuotta myöhässä (paitsi ennin, how awesome että jaksat lukea tätä sieltä Jenkeistä käsin :>) mutta arvostan jokaista saamaani kommentia yhä kovasti, kiitos!

Vuolaat pahoittelut jatkon täysin hillittömästä viivästymisestä, toisin sanoen tauosta, josta en ilmoittanut. En kehtaa selittellä mitään liibalaabaa, inspis katosi ja aika oli tiukilla näin lyhyesti sanottuna. Jos joku alkuperäisistä lukijoista vielä tämän huomaa niin mahtavaa! Ja kiittäkää Jakepoota siitä, että rienaan teitä vielä teksteilläni. :---) Tämä on siis palautusluku, joka on kieltämättä normipituuttani lyhkäisempi, mutta se pohjustaa siis tulevaan tilanteeseen, ja toivon mukaan ohjaa takaisin sisälle ficciini. Ja lisäksi kasasin viimeluvun keskeisistä tapahtumista pienen kertauksen tähän:

”Tervetuloa takaisin, Bells. Usko tai älä – sinua on kaivattu.”
”Kiitos. Hankala uskoa. Tai tuskin kaipasit ainakaan vampyyria La Pushiin.”

”Löysimmehän me hajujäljen. Jota seurattiin ihan pirun kauas. Ja pari veritahraa.”
”Entä jos ne olivat jotain meidän tuttuja, Em? Ei tähän asiaan voida suhtautua niin rennosti!”
”Ja sinä et kuitenkaan kerro edes Bellalle.”
”Tiedät, miksen voi kertoa.”

”En edelleenkään ole muuttanut kantaani. Tämä on yhä idioottimainen idea, Alice.”
”Bella rakas, luuletko sinä että voit piiloitella ikuisuuden Lucasilta? Denalit ovat ystäviämme!”

”Ai hei Edward! Puhuimmekin sinusta.”
”Ette kai?”
”No, emme varsinaisesti sinusta. Juhlista ja merkkitapahtumista yleensäkin... tiedäthän, Cullenien perheessä on vielä yksi vihkimätön pari.”

”Kurjuuksista – siis sinun kannalta katsoen – toiseen; ajattelin nähdä Jacobia taas lähipäivinä. Näin varoituksena etukäteen.”
”Bella... tiedän, että tämä kuulostaa äärimmäisen itsekkäältä, ja sitä se onkin. Mutta minä en kestä ilman sinua. Minä en halua jakaa sinua. Minä en suostu siihen, että joudun aina värjöttelemään epätietoisuudessa!”


Luku 6

Edward's pov – viisi tuntia myöhemmin

Kosintayritykseni oli jäänyt niille sijoillensa Alicen ansiosta. En ollut saanut selville, miksi hän esti minua kosimasta, kun itse sitä niin hartaasti oli pyydellyt. Oli kuitenkin tietysti selvää, että hän näki minun polvistumassa Bellan eteen, ja keskeytti meidät tahallisesti. Juuri nyt en kuitenkaan jaksanut – enkä oikeastaan myöskään kyennyt – murehtimaan sitä, sillä minulla oli parempiakin huomionkohteita. Alice ja Felicia mekastivat alakerrassa, Emmett oli kadonnut näkymättömiin, Lucasin ja Tanyan olinpaikasta ei onneksi ollut tietoa ja muut pitivät hiljaisempaa profiilia. Bella ja minä olimme jo tovi sitten lukittautuneet makuuhuoneeseemme. Päivä, jolloin vampyyrinkestäviä äänieristeitä olisi kaivattu – talo oli tulvillaan äärimmäisen herkkäkuuloista porukkaa, ja melukin piti pitää suhteellisen olemattomana siitä syystä.

”Minneköhän kaikki muut lähtivät Alicea pakoon?” Bella kuiskasi suudelmien välissä.
”Jos se on hyvä piilo, he olisivat voineet vinkata meillekin”, mutisin hamutessani rakkauteni huulia, edeten leuanpieltä pitkin suukotellen.
”Emmettistä ei varsinkaan ole kuulunut hetkeen mitään. Pitäisi varmaan huolestua”, Bella ehti sihahtamaan ennen kuin tukin hänen huulensa suudelmalla. Miten toinen pystyi pitämään ajatuksensa selkeillä urilla tälläisessa tilanteessa?
”Ajatteletko sinä Emmettiä meidän suudellessamme”, murahdin haukatessani happea suukkojen välissä.
”En oikeastaan. Minua vain huolettaa, hiljaisuus ei hänen suhteen takaa ikinä mitään hyvää.”
”Älä huoli, minulla on kykyni”, lupailin kärsimättömänä.
”Etpä kyllä vaikuta olevasi terävimmilläsi juuri nyt”, hän huomautti toista kulmaansa hienovaraisesti kohottaen.
”Omaa syytäsi”, puolustauduin ja kellistin Bellan sängylle selinmakuulle, asettautuen itse oikeastaan turhaan varoen hänen päällensä. Suukottelin tytön kaulanvartta, muistaessani sanattoman suunnitelman siitä, ettei annettaisi vampyyrivieraillemme minkään sortin äänimerkkejä. Juuri sillä hetkellä vähät välitin selväpäisinä laadituista lupauksista, enkä olisi välittänyt vaikka Tanya olisi ilmaantunut sängynpäätyyn kyttäämään. Bella vaikutti olevan samoilla linjoilla mielipiteeni kanssa.

”JABADABADUU!”
Tuo huudahdus iski hämärtyneeseen tajuntaani yhdellä rysäytyksellä. Äänenlähteen suhteen ei ollut epäilystä – Bella oli ollut syystäkin huolissaan.
”Hellurei ja hellät tunteet, rakkaat ystäväiseni. Tulin valistamaan teitä sukupuolitautien yleisyydeltä ja niiltä suojautumiselta. Sinä pojankloppi siinä, oletko patistanut seksikumppanisi sukupuolitautitesteihin --”
Sinkosin sängyltä salamana Emmettin kimppuun, sillä poika selvästikin kerjäsi verta nenästään. Todennäköisesti tuo oli vain kyllästynyt, tai yksinkertaisesti kiitos kieroutuneen mielensä tahtoi vain härnätä. Yhtä kaikki, juuri nyt en halunnut tosiaankaan kuulla selitystä, ainoastaan saada tuon kiusanhengen kauas huoneestamme.
”Hi-virukseen sairastuu vuosittain miljoonakaupalla ihmisiä, se ei ole leikin asia! Kuppaa ja tippuriakaan ei sovi vähätellä, nuori poika!” Emmett paasasi samalla vanhoillisella äänensävyllä, kun työnsin häntä kohti ulko-ovea tämän pannessa hanttiin. Voitin Emmettin nopeudessa, mutta oli ikävä myöntää häviävänsä voimankäytössä hänelle.
”Emmett, mene kiusaamaan Rosea”, Bella maanitteli. Hetken poika jopa vaikutti harkitsevansa ehdotusta.
”Ei onnistu. Hän on vieläkin vihainen minulle viimeisestä, koska --”
”EN HALUA TIETÄÄ”, Bella vinkaisi.

”Oikeasti kaverit”, Emmett ruikutti yrittäen herättää sympatiaa. ”Tylsistyttää! Koitin kehitellä jotain Alicen päänmenoksi, mutta sain porttikiellon koko alakerrokseen. Jazzistakaan ole mitään iloa, poika on ilmiselvästi puutteessa, ainakin päätellen sen hännystelemisestä Alicen perässä. Kohta varmaan kieli ruskeana jatkuvasta perseennuoleskelusta.” 
Vilkaisin Bellaan, yhä yrittäessäni tyrkkiä Emmettiä säälittävästi, pojan vastustaessa vaivattomasti. Tyttö pyöräytti silmiään ja minä luovutin.
”Jee!” Emmett riemuitsi hakaten kämmenillä polviaan.
Toiset kai jäivät ikuisesti viisivuotiaan tasolle henkisessä kehityksessä.

Alice's PoV

”Muistakaakin sitten, ettei sanaakaan Bellan kuullen!” komensin selvitykseni päätteeksi, vilkaisten Lucasiin ja Tanyaan hiukan huolestuneena. Kyllä minä näkisin, jos jompikumpi suunnittelisi moista, mutta... Edward ei pitäisi sitten laisinkaan, jos he lavertelisivat, ja lupasin toimia veljeni mieliksi. Itse en ollut aivan samaa mieltä pimittelyn suhteen.
”Miksi Bellalle ei saa kertoa?” Felicia tiedusteli hämmentyneenä.
”Parempi kun emme sekoita päitänne enempää tämän asian suhteen. Sanotaanko niin, että siinä tapauksessa emme olisi ainoita jäljestäjiä metsässä”, totesin ympäripyöreästi.
Lucas kohotti toista kulmaansa hämmästys ja kierous kasvoillaan vaihdellen, mutta mitään suunnitelmia hänen mielessään ei vielä kehkeytynyt. Tanya vaikutti taas päällepäin välinpitämättömältä.
”Mennään sitten”, Felicia tokaisi nyt hiukan varautuneempana kuin tovi sitten. Hän ei selvästikään pitänyt salailusta. En minäkään, ja itse olisin ehkä kertonutkin Bellalle – luottanut hänen vaikenemiseensa – mutta Edward oli ylivarovainen kuten aina.

Minä, Jasper, Felicia, Ryan, Lucas ja Tanya lähdimme siis matkaan, päinvastaiseen suuntaan kuin Edward, Carlisle, Emmett, Esme, Kate ja Rosalie. Bella oli lähestulkoon karannut La Pushiin, joten Edwardin ei tarvinnutkaan toteuttaa suunnitelmaansa tytön ohjaamisesta pois kaupungista jäljestämisen ajaksi. Olin edelleenkin vihainen Edwardille – tosin peitin tunteeni julkisesti, mutta Jasper ja Edward olivat hyvin tietoisia mielipiteistäni. Ja Edward typerine kykyinensä esti kanteluni Bellalle. Hänen perimmäisiä motiiveja salailuun en ollut onnistunut ratkomaan. Olin jopa yrittänyt parittaa heidät virallisesti, vieläpä huonoimpaan ajankohtaan koskaan, mutta kun näin, ettei  tulevaisuudessa sekään olisi pehmittänyt itsepäistä Edwardia, sain onneksi estettyä hänen kosintansa. Vaikutti välillä siltä, ettei Edward luottanut Bellaan laisinkaan, ja kuvitteli tuon kiepsahtavan Jacobin käsivarsille hetkenä minä hyvänsä. Tällä menolla ihmissuden ja vampyyrittaren suhde alkoi jo vaikuttaa todennäköiseltä.

Bella's PoV

”Mitä nyt?” utelin  juuri ”puhelunsa” - toisin sanoen nurkan takana tapahtuneen muodonmuutoksen - päättäneeltä Jakelta. Hänen kulmansa olivat tavallistakin enemmän kurtussa.
”Ei mitään. Ei yhtikäs mitään.” Äänensävy oli huolettomuuden vastakohta.
”Eli jotain merkittävää”, päättelin oitis.
”Veljet eivät ole kovinkaan mielissään vampyyrilaumanne juoksentelusta puolellamme”, Jacob murahti niskaansa hieraisten.
”Puolellanne?” Ääneni nousi muutaman oktaavin tahtomattaan. Miksi helvetissä he kaikki leikkivät hengellään juuri nyt? Oliko jotain tapahtunut?
”Ne Denalit, joista nyt puhuit... Tai Denaleiksi me ne pääteltiin silmien ja kuvaustesi perusteella. Niin... he kiertelivät rajoilla jo muutama päivä sitten. Ja nyt kaikki sisaruksiasi myöten.”
Jacob irvisti.
”Denalit olivat varmaankin ravitsemassa itseään. Tosin ei aavistustakaan mitä he kaikki nyt aikovat."
”Bells. Mitä oikeastaan tiedät? Tai siis, tiedäthän sinä...”
”Mitä?” utelin hämmästyneenä.
”Siitä pahisverenimijästä.”

 Mieleni oli yksi suuri huutomerkki. Mistä pahiksesta? Minulla ei ollut aavistustakaan!
”Teidän ei pitäisi tietää, että mekin tiedetään. Eikä me tykätä siitä, että te metsästätte sitä meidän puolella. Toki me ymmärretään, että vastuu on teidän – tehän sitä houkuttelette – mutta vampyyrien listiminen kuuluu meille. Ainakin meidän alueella. Ja vähät siitä, että meitä on vähemmän kuin teitä. Ollaan silti parempia tappamishommissa. Minkä voi päätellä jo siitä, että te ette räpellyksillänne ole vieläkään saanut mitään aikaan. Eikä me metsästetä yhtä aikaa vampyyrien kanssa. Viittisitkö pyytää sulhoasi poistumaan luvattomilta alueilta – meidän kärsivällisyys alkaa olla jo kortilla, kohta häädetään ne itse. Oltaisiin häädetty jo, mutta päätösvalta on mulla ja en halua tuottaa sulle pahaa mieltä. Ja luulin sinun olevan hommissa osallisena. Bella?”

Olin kuunnellut vaitonaisena Jaken puhetulvaa, hädintuskin sisäestäen hänen sanansa. Viimein jotain lauseenkaltaista putkahti suustani.
”Minulla ei ollut aavistustakaan.”
”Mitä?! Eikö vamppiherra suvainnut kertoa sulle? Aivan sen tapaista, ja ymmärrettävääkin... mutta helvetti, täällä on ollut molemminpuoliset etsintäpartiot tai paremminkin tappajajoukot valloillaan, Cullenit kutsui vielä lisävoimiakin... ja sinä olit autuaan tietämätön kaikesta?!”
Olin niin järkyttynyt uutisista, jotka olivat hiukan hämärän peitossa vieläkin, etten tajunnut olla vihainen Edwardille. Miksei hän ollut kertonut mitään – miksi hän oli valehdellut?

”Missä päin he ovat?” kysyin äänensävyllä, josta lamaannutin pettymyksen ja raivon parhaani mukaan.
”Jestas Bella, ootpa tyynenä”, Jake irvaili nähden läpi hatarien tunteenpeittelyjeni. ”Parikymmentä kilsaa itään”, Jacob tiedotti nyökäten päällänsä kyseiseen suuntaan.
”Tarvitsetko kyydin?” hän uteli sitten vinosti hymyillen.
”Mennään. Käske poikien pysyä täällä. Jos tämä pahisvampyyri on lähettyvillä, väkesi tarvitsee suojauksen.” Jacob nyökkäsi vakavana, juoksi pihalle edeltä muuttuen sudeksi ja välittäen viestin. Tulin perässä ja lähdimme itse kukin laukkaamaan tai pikajuoksemaan kohti muita. Pidin kilpeäni poissa koko ajan, ajatellen niin konkreettisesti kuin suinkin. Ja vähemmän ystävälliseen sävyyn.

Edward's PoV

Olimme joukkoni kanssa juoksemassa viistoon, poispäin reservaatin rajojen puolelta, kohti pohjoista. Nimetön vampyyri oli päässyt taas pakoon – hän oli minuakin nopeampi, minkä en uskonut olevan mahdollista – ja hajujälkeä etsittiin taas. Kerrankin olin tyytyväinen Bellan olinpaikasta – Jacob uhraisi henkensä hänen puolesta, kun minä en ollut sitä tekemässä.

Yhtäkkiä ajatuksiini kantautui tuttua virtaa, tosin huomattavasti tavallista raivokkaampana. Olin harjaantunut tunnustamaan hänen ajatuksensa erityisen herkästi, tosin tässä tilanteessa en olisi todellakaan halunnut kuulla niitä.
Helvetin aasi! Helvetin helvetin Edward! Enpä olisi uskonut ikinä haluavani joskus repiä hänen käsiään sijoiltaan! Kai hänellä on joku hyvä selitys tälle kaikelle... tai no ei tätä mikään voi selittää. Jos kuulet nyt ajatukseni, omaksi parhaaksesi suosittelisin karkuunjuoksua, senkin idiootti. Kusipää...
En tiennyt Bellan sanavarastoon kuuluvan edes tuontasoista manauskykyä. Vähät siitä, olin kauhuissani. Syystäkin.
Edward! Olen tulossa sinne! En kyllä tiedä miksi... ansaitset tulevan. Tosin Bella täytyy pysäyttää, tai hän elää syyllisyydessä ikuisuuden. Volturit eivät tietenkään suostuisi nimittäin tappamaan häntä... Tosin näemmä hän ilomielin nihraa sinut piakkoin. Tai ehkä hänen suunnitelmansa ovat yliampuvia hänen omassakin mielessä.
Alicelta vyöryvä ajatuspulppu ei lohduttanut myöskään.
Haha... Bells ei ole ikinä ollut noin raivona. Harmi ettei tuolle kivikasvolle synny mustaa silmää kuitenkaan.
Saamarin rakki oli Bellan mukana. Ja kantelijakin selvisi siinä sivussa. Tosin en silti voinut syyttää tästä kaikesta ketään muuta kuin itseäni.
Otsikko: Vs: So absurd! (UUSI LUKU 27.12.)
Kirjoitti: nnora - 28.12.2010 10:40:38
Jee, jatkoa. =)

EIKÖ NE IKINÄ KERRO BELLALLE MITÄÄN? Murrr... Ketuttaa Bellan puolesta. Ja noi ajatukset on aika räjähtäviä, voi Edwardia, mitä on mennyt tekemään. :---DD Ja Alice pilas kosinnan, mahtoko olla suunniteltu juttu? Toi "JABADABADUU!" -kohta oli aika hyvä, samoin se koko kappale siitä, kun Emmett tuli häiritsemään.

Mutta jes, tuli vihdoin jatkoa. Mähän en oo tätä ficciä tainnut kommentoida? No, nythän on sekin tehty, ja jatkoa olis toki kiva saada, sattuu olemaan yksi suosikkificeistäni tää(ja ofc My Dear, My Soulmate myös). =)

nnora

/vähän nyt kyllä muokkausta, toi JABADABADUU!-juttu naurattaa joka kerta enemmän, Emmett on niiiiin HAUSKA. ;D
Otsikko: Vs: So absurd! (UUSI LUKU 27.12.)
Kirjoitti: GoldenSunset - 29.12.2010 13:45:40
Vihdoin jatkoa!!! Jee:)
Todella hyvä luku oli, odotan innolla jatkoa:D
Otsikko: Vs: So absurd! (UUSI LUKU 27.12.)
Kirjoitti: Jakepoo - 31.12.2010 02:05:39
Oh my God, viimeinkin kauan odotettua jatkoa! :---)

Piti lukea koko ficci uudestaan, kun oli päässyt jo unohtumaan. En ymmärrä kuinka luontevasti oikeasti joku pystyy kirjoittamaan! D--: Sä nimittäin pystyt, oon aivan häikäistynyt. Jacob on tässä ficissä ihanin minkä olen ikinä tavannut - tai no lukenut, blaa blaa - se on hurmaava. Ja Emmett! Luoja mä nauroin tuossa JABADABADUU:ssa :----D Ja muutenkin Emmettille, se on tässä ihan sairaan hurmaava!

Edward on ihailtavan oma itsensä, sekin on hurmaava, niin kuin Bellakin. Kaikki on hurmaavia. Mutta Bellasta tykkään erityisesti, se on extrahurmaava. D---:

Huu, kukahan tuo pahis on? Kivaa, että keksit tällaisia juonenkäänteitä! :---D Aina Bellalta salailtaan asioita, ja aina Jake ne paljastaa. :--)

Tuo loppu oli kyllä kaikkein paras. Odotan innolla, että Bella tulee ja löylyttää Edwardin oikein kunnolla! Can't wait! :--)

PS. Hurmaavan hurmaavaa
Otsikko: Vs: So absurd! (UUSI LUKU 27.12.)
Kirjoitti: Lööperiikka - 18.02.2011 17:40:05
oijoijoi!<3
Nyt vasta ehdin lukea... I'm so sorry.
Mutta ihana luku oli. Ja jatkoahan sinä kirjotat, eikös?
Otsikko: Vs: So absurd! (UUSI LUKU 27.12.)
Kirjoitti: JustMe... - 19.02.2011 20:50:39
Ihanaa, Emmet on ihan hillittömän hauska :)
 Rakentava lähti lomalle Kiinan, mut ei muutaku jatkoa!
Otsikko: Vs: So absurd! (UUSI LUKU 27.12.)
Kirjoitti: Deep - 20.02.2011 18:22:03
Anelen tälle jatkoo, vierotusoireita iskee ku kaikki ficit tuntuu olevan tauolla :---D
Otsikko: Vs: So absurd! (UUSI LUKU 27.12.) | K-13, E/B/J - Jatkoa My Dear, My Soulmate:lle
Kirjoitti: Selena - 14.07.2011 22:24:38
Mielenkiintonen. Jatkoa odotetaan :D