Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Chcy - 23.05.2010 22:15:54
-
Title: Tuli ja Jää
Author: Chcy
Fandom: Twilight
Pairing: Pää parina taas E/B, plus vakkarit ja hiukan omianikin.
Rating: K11
Beta: SuEmSa (FinFanFun)
Summary: Vihollisten kanssa ei leikitä
Disclaimer: En omsita mitään Twilightistä. Kaikki kuuluu S.Meyerille. Ne henkilöt joita et krijoista tunne, on minun luomiani.
A/N: Terve taas! Chcy on palannut aivan uuduen ficin kera, jossa tarina poikkeaa paljon entisistä. Toivottavasti pidätte. Eka luku on aika tylsä, ja päätarkoitus on vain johdatella tarinaan ja kertoa hiukan henkilöitä, plus mikä tärkeintä, herättää mielenkiinto! Olkaa hyvä, toivottavasti kiinnostutte!
Tuli ja Jää
1.luku
La Push on on aina ollut turvapaikkani, kotini. Ainut paikka missä olen vapaa. Ei ole koskaan hetkiä, jolloin en kaipaisi kuohuvia ja ihanilta tuoksuvia aaltoja tai jylhiä metsiä, jotka nousevat ylitse vuorten ja rinteiden. Ylitse minun pienen maailmani. Tunnen La Pushin jokaisen mutkan ja kielekkeen. Tunnen jopa kaikki reservaatin asukkaat. Minun elämäni on kuitenkin kaikkea muuta kuin normaalia. Minä en ole normaali. Sanon sen heti alussa. En ole koskaan ollut normaali. Voisinko sanoa, että olen taikaolento? Tai vaikka kummajainen. Ei, se on liian kapea määritelmä. Minä olen kaksi sielua, kaksi hahmoa. Kaksi olentoa, joihin täytyy tutustua perin pohjin.
Mutta anteeksi, tämähän venyi aivan liian pitkäksi.
Palataanpa siihen normaaliuteen.
Nimeni on Bella Black. Syntymäpäiväni on 13 syyskuuta ja olen nyt 16 vuotias. Minulla on kaksi sisarusta, Jacob ja Deni Black. Äitini kuoli ollessani neljän. Isäni, Billy Black, on aina yrittänyt selviytyä minun, heimomme ja omin voimin – eikä aina hyväksynyt epäonnistumisia.
Me asumme pienessä punaisessa talossa metsän keskellä, kuitenkin tarpeeksi lähellä merta. Juoksen usein Denin kanssa aamuhämärällä rannalle nauttimaan uskomattoman kauniista auringon noususta. Siitä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen, Deniin ja Jacobiin.
Deni on pikkusisareni, hän on minua noin kolme vuotta nuorempi. Ikäeroa en ole koskaan edes ajatellut. Hän oli ja on edelleenkin paras ystäväni koko maailmassa. Hänessä kaikki on täydellistä. Deni on loistava koulussa, hän ei koskaan valehtele, hän on urheilullinen ja tekee kovasti kotitöitä. Hän osaa nauttia siitä miten aurinko piirtää kimmeltäviä kuvia lumihankeen pakkasaamuna, ja miten linnut laulavat kevään tullessa. Deni on lisäksi kauneinta, mitä olen koskaan nähnyt. Hänellä on pitkät yli puoliselkään laskeutuvat mustat, hiukan kihartuneet hiukset ja suuret pehmeän ruskeat silmät. Deni on olemukseltaan siro ja hän hymyilee usein kaunista Pepsodent-hymyään.
Jacob on taas lihaksikas isoveljeni, johon olen myös aina voinut luottaa. Jacob saa minut hymyilemään helposti. Hänen kanssaan olen aina voinut itkeä ja nauraa ilman mitään syytä. Hänelläkin on syvän ruskeat silmät, niin kuin meillä kaikilla. Ja samanlaiset mustat hiukset, kuin Denillä. Ne ovat kuitenkin kynitty paljon lyhyemmiksi.
Isäni Billy on jo vanha mies. Hän ja äiti olivat tavanneet ns. hyvin myöhään. Kuitenkin, he rakastivat toisiaan niin paljon, että halusivat perustaa pian perheen. Billy ja Hannah eivät koskaan voineet olla erossa toisistaan. Muistan vain suikaleen siitä ajasta kun äitikin oli vielä elossa. Tietenkin Jake muistaa eniten, hänhän on vanhin, ja mielellään kertookin aina hetkiä entisestä ajastamme. Muistan vain sen, että isäni muuttui äidin kuoleman jälkeen paljon. Se iloinen ja vahva mies oli pian surullinen ja heikko, hyvin heikko ihminen, joka antoi koko kolkon sydämensä meille. Hän halusi vain pitää meistä huolta.
Mutta niin kuin jo mainitsin, me emme ole normaaleja. Tuo kaikki mitä jo kerroin, oli normaalia. Mutta se taikamaailma jossa oikeasti elämme.., sitä ei ole helppo selittää. Kaikista yksinkertaisin tapa on sanoa se nyt suoraan, jättää arvailut sikseen.
Minä olen ihmissusi. Quileute-heimon yksi susilauman ihmissusista. Tai oikeastaan, olemme muodonmuuttajia. Esimerkiksi, kuun liikkeet eivät vaikuta minuun. Pystyn muuttumaan sudeksi, ja silloin se on helppoa kun suutun.
En tiedä mitään muuta parempaa kuin sudeksi muuttuminen. Kuin sielusi revittäisiin kahtia, ja kehosi pamahtaisi kaksikertaiseksi. Jokainen aisti tuntuu herkistyneen miljoonakertaiseksi. Uudet hajut, maut ja äänet pakottautuvat syvälle mieleeni. Kuulen myös kaikkien lauman jäsenten ajatukset. Ne lähettävät viestiä, lämmintä ja tuttua. Kuin puhetta. Mutta paljon kätevämpää.
A/N2: Kommenttiakommenttia kiltit! Sen takia tämän julkaisen : )
Ja rakentava on sallittua!
-
Tämä on mielenkiintonen idea. Poikkeaa muista lukemistani ficeistä reilusti. :D
Teksti on sujuvaa ja kirjotus virheitä en löytäny. Teksti on hyvin kappalejaoitettu, (en tiedä onko tuo edes sana, mutta älysit varmaan mitä meinaan.) Luku oli sopivan pituinen, mutta ainakin osa tulevista vois mielestäni olla hieman pidempiäkin. :D
Tähän hätään en saa mitään rakentavaa tai mtn. Mutta todellakin alan lukemaan tätä, ja odottelen jatkoa. :)
-
UUU!!! Toinen Bella-on-ihmissusi -ficci! Jään ehdottomasti seurailemaan. Toivottavasti jatkoa tulee pian! Ja draamaa on varmasti odotettavissa, kun kerta Edwardkin tulee kuvioihin ;)
-
Tosi mielenkiintoinen! :D Jään kyllä seurailemaan. Vähän oli kyllä outo, että Bella on ihmisusi, mutta mikäs siinä :-D
Toivottavasti jatkoa saadaan pian!
iituska
-
Tää vaikuttaa tosi mielenkiintoselta. :)
Jään innolla seuraamaan mitä tästä kehittyy...
Ja Edwardhan tulee mukaan peliin pian, eikö?
Hyvä, sillä silloin jään tätä seuraamaan. :D
(Kuten varmn huomasit olen vannoutunut Edward fani ::))
Jatkoa kehiin ? =)
~Prumrose
-
Kiinnostava tarina ja idea on hyvä =) jää odottelemaan jatkoa
-
Kiintoisaa :D
Nyt vaan jäi mietityttämään se, että onko Bellakin nyt sitten sellainen inkkarin näkönen vai jatkaako se jostain syystä vielä sitä albiinon elämäänsä? :D Nojoo mä jään kyllä seuraamaan.
-
Kiitos kommentoijille!
Toka luku on betaajalla.
mmiru: Kiitos kommentista! : ) Mukavaa kun et löytänyt silmäänpistäviä ongelmia.
katriqqq: Kiitos kommentista! En tiennyt että täällä ont oinenkin samantyylinen :), toivottavasti ei mee ihan saman juonen mukaan...mutta voin luvata siitä draamasta ;').
iituska: Mukavaa että jäät seuraamaan! Kiitos kommentista! :)
Prumrose: HAA! Olen löytänyt uuden samankaltaisen ihmisen kuin minä, en uskalla ikinä paritta Bellaa kellekkään muulle kun Eetulle ::) Kiva kun kommentoit ja Edward tulee aina sekoittamaan pakkaa.
En-nu: kiitos kommentista! Ihanaa kun jäät seurailemaan.
alba: Kiitos kommentista!
Tässä luvussa ei varmaan selvinnyt että Bella on kyllä hiukan erin-näköinen :) Ruskeampi iho ja tummemat hiukset. Ja kiva kun rupeat seurailemaan ^_^
-
En huomannut tälläistä ennen.
Pidän kovasti! JA on erittäin mukava lukea toisen kuin itsensä kirjoittamaa Bella-Ihmissusi ficciä! ;)
Eli toivon kovasti jatkoa ja yritän etten kopiosi...
Kiits!
-
Kuullostaa hyvältä :)
Jatka ihmeessä
Sarkku
-
A/N: Toinen luku! En tässä enempää rupea höpöttelemään :) Kiitos betalleni SuEmSalle<3
2.luku
”Paljon onnea vaan! Paljon onnea vaan! Paljon onnea, Bella! Paljon onnea vaan!” Deni, Jake ja isä lauloivat kuorossa. Jaken matalin ja karhein ääni kaikui Denin sekä isän hennon laulun ylitse.
Jake sysäsi käteeni pienen paketin, jossa luki: ”Onnea 17 vuotiaalle naiselle!!”
”Kiitos!” naurahdin.
”Bella, Bella. Miltä nyt tuntuu? Tänään lähdet odottamaasi lukioon”, Billy sanoi ja silitti poskeani. Me reservaatin koulussa saimme valita, halusimmeko lähteä Forksin vai Port Angelesin lukioon. Jake, joka olisi voinut pari vuotta sitten aloittaa lukion, ei kestänyt ajatusta Forksiin joutumisesta. Port Angeles on aivan liian kaukana, eikä sinne kukaan jaksanut joka aamu lähteä. Meidän La Pushilaisten silmissä Forks oli pahaa aluetta. Ehkä siksi, koska suurin osa 'vampyyritarinoista' on tapahtuneet siellä.
Niin, vampyyrit. Meille 'susille' vampyyrit ovat synonyymi sanalle vihollinen. Aina meille on kerrottu ja tolkutettu, että vampyyrit täytyy tuhota. Muuta vaihtoehtoa ei kuulemma ole.
Kaikki alkoi silloin, kun ensimmäiset Quileute-heimolaiset olivat saapuneet. He olivat tavallisia intiaaneja, jotka asuivat perheittäin. Lapsia oli joka perheessä melkein tusina. Jonkin ajan päästä La Pushin ja Forksin rannikolle saapui jotain outoa. Ensin sen uskottiin olevan vain joku karhun tapainen peto, joka hyökkäsi asutuksiin ja ihmisten kimppuun. Turhaan heimolaiset yrittivät sitä saavuttaa. Peto ei yksinkertaisesti jättänyt jälkiä. Kunnes nuorten - noin neljätoistavuotiaitten lasten - kehot alkoivat muuttua. Ensin he olivat kuumeisia, sekä todella ärtyisiä. Oireet pahenivat siihen pisteeseen, että he saivat raivokohtauksia ja räjähtivät susiksi. Kukaan ei ymmärtänyt mistä tämä muodonmuutos johtui, mutta pian opimme hallitsemaan kaikkea suteuteen liittyvää. Pystyimme muuttumaan helpommin, opimme kommunikoimaan ja käytimme voimiamme taisteluissa sekä sodissa toisia heimoja vastaan..
Eräänä päivänä, kun La Pushin väki oli kokoontunut juhlimaan kevään saapumista rannikolle suurten ja uusien puupaalujen ympärille, se saapui. Se peto, jota kaikki pelkäsivät. Äidit eivät uskaltaneet laskea lapsiaan ulos ja juhliinkin oltiin voitu tulla vain sen turvin, että susinuoret olivat paikalla. Kun kaunis keltahiuksinen ja valkoihoinen nainen saapui rannikolle, kaikki pelästyivät. Nainen kimmelsi. Hänen ihonsa hohti kilpaa auringon kanssa. Sitten nainen hyökkäsi. Vain muutama susi ehti muuttua ja suojata ihmisiä. Vampyyri sai tapettua vain muutaman janoonsa ja sen jälkeen joi perheiden äitien veren näiden lasten silmien edessä. Siitä lähtien minulle, ja kaikille muillekin, on kerrottu että vampyyri ei ole ihminen. Se on luotu tappamaan.
”Niinpä, en todellakaan malta odottaa”, sanoin iloisena.
”Bellastahan on tullut oikea vamppyristalkkeri...” Deni kuiskasi. Isä loi hänen nopean katseen ja sanoi: ”Te kaikki tiedätte, ettei kannata enää puhua siitä. Vampyyreitä ei ole enää. Ne ovat lähteneet jo aikoja sitten.”
”Minä en siltikään luota siihen kylään”, Jake mutisi Denin puolustukseksi.
”Lopettakaa!” karjaisin ja jatkoin, ”Menen nyt, TaiTai on tulossa.” Me kaikki kuulimme avoimen ikkunan kautta rinteiltä kuuluvan ryminän. Se ei ei voinut olla mikään muu kuin TaiTain linja-auto. Sipaisin sormellani hiukan suklaakakun kuorrutusta ja loin Jakeen pahoittelevan katseen.
”Anteeksi, joudun jättämään sinulle koko kakun”, huokaisin.
”Voi harmi! Ei kai auta muu kuin syödä se”, Jake nauroi.
”Ahmatti”, Deni hihitti.
Työnsin jalkani nopeasti kenkiini ja otin lattialta itse tekemäni nahkaisen olkalaukun. Laskin käsivarsille myös ruskean takkini ja huikkasin lopuksi ”Menen nyt!”
”Pidä itsestäsi huolta!” kuulin isän huudon kun suljin oven.
TaiTai odotti minua jo kähisevässä linja-autossaan, sama iloinen ilme kasvoillaan. Minä juoksin pikavauhtia tienhaaraan.
”Heipä hei Bellasein! Lukioonko menossa?” se naurava mies kysyi minulta.
”Tietenkin”, nauroin.
Huomasin ettei linja-autossa ollut ketään muuta kuin minä, joten istahdin etupenkille TaiTain seuraksi. Kun olin laskenut laukkuni lepäämään viereiselle penkille, kaivoin sieltä lahjan jonka olin sujauttanut laukkuuni äsken mökissä. Katselin pientä vaaleanpunaista paperia ja isäni hauskoja harakanvarpaita. Mukana oli myös Denin askartelema kortti.
Aluksi laitoin kortin talteen laukkuuni ja repäisin sinisen lahjanauhan pois. Aukaisin paperin teipin kohdalta ja paketista paljastui puinen rasia. Tunnistin kaiverruksista että se oli Jaken tekemä. Hymy nousi väkisinkin huulilleni. Kuitenkin, jos yhtään perhettäni tunsin, oikea lahja olisi sisällä.
Rasia oli yhtä kauniisti kuvioitu sisältä päin kuin ulkokuorikin ja samettisella tyynyllä lepäsi maailman kaunein kaulakoru. Äitini koru. Olin nähnyt sen useasti ja tiesin että siihen liittyi myös kaunis tarina. Nimittäin tuossa korussa oli vampyyrin tuhkaa. Sen ensimmäisen vampyyrin tuhkaa, juuri sen vampyyrin joka hyökkäsi La Pushiin. Isäni tiesi, että minua oli aina kiehtonut ne olennot. Kauniit, sieluttomat ja vaaralliset. Sydämeni hätkähti. Kuin pakosta, nostin käteni korulle ja sitten kaulalleni. Tunsin sen kylmän lasisen kyyneltä muistuttavan korun kaulallani.
”Onneksi olkoon tulevalle lukiolaiselle!” TaiTai sanoi hymyillen.
”Kiitos paljon”, nauroin.
”Forksiinko menet?”
”Niin oli tarkoitus”, sanoin hymyillen. Huomasin hänen synkkenevän katseensa. Aina he jaksoivat paasata Forksin 'vampyyri historiasta'....
Lukio oli paljon suurempi, mitä olin alun alkaen kuvitellut. Suuret tiiliseinät ja lattiasta kattoon kohoavat ikkunat tekivät minuun vaikutuksen. Sade piiskasi ikävästi takaraivoa, joten päätimme mennä muiden reservaattilaisten nuorten kanssa sisälle odottelemaan lisäinformaatiota. Huomasin nopeasti, että suurin osa luokkatovereistani ei ollut täällä. He joko olivat jättäneet lukion suosiolla pois tai menneet Port Angelesiin. Naurettavia! Minä todistan heille, ettei tämä ollut sen kummallisempi paikka.
”Ekaluokkalaiset!” kuului miehen huuto heti kun pääsimme sisään sateelta suojaan. Seurasimme ääntä ja löysimme pitkän ja karhumaisen opettajan kädessään nivaska papereita. Lähempää tarkasteltuani huomasin niiden olevan lukujärjestyksiä. Miehen nimi oli Mark ja hän kertoi meille muutamia sääntöjä ja aikatauluja..
Lopuksi meille jaettiin lukujärjestykset. Kursseille saimme ilmoittautua itse koulun sihteerin kautta. Kaikki näytti aluksi aika hyvältä.
Miten ihmeessä olen joutunut heidän seuraan?
Jessica ja Lauren olivat ehkä tämän koulun ärsyttävimmät tapaukset, heidän oli pitänyt näyttää minulle vain ensimmäinen luokka, mutta ei! Heillä oli sama lukujärjestys. Jouduin siis seuraamaan heitä kaikkialle, vaikkakin välillä tuntui että he seurasivat minua.
”Yök! Lauren, kato millaisen paidan Sophie on hankkinut!” Aivan kuin se olisi ollut suurikin uutinen. Jessicalle näemmä oli.
Tai ehkä minä vain suurentelin, kyllä minulla oli välillä ihan mukavaa. Huokaisin helpotuksesta, kun huomasin ruokalassa suuremman joukon odottavan Jessicaa ja Laurenia pöytään.
”Sinä olet siis Bella Black? Minun isoveljeni luokalla oli muutama vuosi sellainen kun Joanne Black, tunnetteko te?” kysyi Wili niminen poika.
”Minä ja Joanna ollaan serkuksia”, sanoin hymyillen. Joanna oli samanlainen tuittupää kuin minä. Hän ei kiinnostunut erityisesti kenenkään kommenteista.
”Ai! Täytyy kertoa tuo Fredille”, totesi mukavanoloinen Wili. Hän aloitti tänä vuonna niin kuin minäkin ja oli aika söpö. Tai, jos niitä sinisiä silmiä edes näki noitten pitkien ruskeiden hiusten takaa.
Porukassa oli myös muita uusia ihmisiä. Mutta huonon nimipääni takia en muistanut melkein kenenkään nimeä.
”Bella hei!” huusi poika toiselta puolelta pöytää. Pojan rasvaiset hiukset roikkuvat otsalla ja punaiset finnit helottivat nenänpäässä.
”Niin!” huusin kuitenkin ystävällisesti takaisin.
”Haluaisitko hengailla koulun jälkeen keskustassa minun ja Leon kanssa?”
Eli halusinko hengailla kaupungin keskustassa kahden haisevan nörtin kanssa? Tuskin.
Hämmentyneet kasvoni yrittivät löytää jotain aivan muuta, kuin sen pojan ääliömäisen katseen. Silloin huomasin joukon nuoria tulevan ovesta.
Ja siinä hetkessä, tunsin olevani lähimpänä kuolemaa mitä voi vain olla.
-
Oi, tää on ihana!!
Haluun ehdottomasti jatkoo!
Rakentava karkas! ::)
Anaid
-
ihana on kyllä!
Ja edelleenkin aion jäädä seurailemaan, totta kai! :D
Mitään virheitä ei silmään ainakaan pistänyt.. Eli jos niitä edes oli, eivät kyllä haitanneet :P
Jatkoa vaan!!
iituska
-
Hyvä oli :D
Jatkoa odotellen
Sarkku
-
I LOVE THIS! <3
Aivan ihana!
Virheitä ei ollut ja pidin kovasti.
Jatkoa!
-
Vautsi.
En tiedä, mitä nyt pitäisi sanoa.
Juoni on ihana, hauska lukea Bellasta ihmissutena (:
En todellakaan osaa kirjoittaa pitkiä ja rakentavia kommentteja, olen pahoillani ;s
Mutta, tämä ficci on upea, kerronta sujuvaa ja kirjoitusvirheitä ei kai yhtään.
Mielenkiintoinen idea ja osaat kertoa hyvin Bellan elämästä ihmissutena.
Toivoisin mahd. pian jatkoa :-*
~a.
-
Ohhoh! Kerranki Bella on susi, kiva idea oikeestaan (:
Kunhan nyt saadaan Edi ja muut kuvioihin niin (toivottavasti) alkaa tapahtua ; >>
jatkoa millon?
kiitoksia ♥
-
Omg :D Tää on aivan ihana. Toivon tosi, tosi pian jatkoa :D
Ginerva :-*
-
I love this too ! <3 :D
Eli siis ihana oli ja oot aivan mahtava kirjoittaja, tosin yks juttu mietitytti;
Kirjoitit tuohon Jessica ja Laurent, mutta eikö se oikeasti ole Lauren se Jessican kaveri ja Laurent se vampyyri mies. :D ?
Siis voihan olla että olet ihan tarkoitukella laittanut laurent, mutta mielestäni se on ehkä enemmän miehen nimi? Ainakin Twilightin mukaan? :D
Mutta siis ei muuta, kiitos, ihana oli ja jatkoa? :) <3
~Prumrose
-
Kiitos kaikille komenteista! Olen nyt kesälomalla, niin jatkan kirjoittamista ahkerammin!
Prumrose: Kiitos tuhannesti huomautuksestasi :) Laurenia tarkoitin, mutten selvästikkään tajunnu mitä kirjoitin. Kirjaan virheen piakkoin!
-
Uusi luku.
Tuli ja Jää
3.luku
"Hemmetti."
Veri virtasi suonissani nopeammin kuin pystyin tajuamaan, jokainen aistini oli herkistynyt tuohon joukkoon, joka oli pysähtynyt ovelle minua tuijottaen. Halusin huutaa raivosta ja pelosta. En koskaan ollut nähnyt niitä, en koskaan, ja olin kuvitellut ne aivan toisenlaisiksi.
Viisi olentoa seisoi jähmettyneenä ruokalan ovella. Heillä kaikilla oli samanlainen ilme, viha. Puhdas ja kirvelevä viha. Käänsin katseeni pois.
Pienen ikuisuuden jälkeen hekin lähtivät liikkeelle. Huomasin sen sivusilmällä. En pystynyt olla tuijottamatta heitä.
Miten näin voi käydä minulle? Kun olin vannottanut aluksi kaikille, ettei heitä olisi täällä. Ettei niitä olisi täällä. Miten vampyyrit voivat eksyä Forksiin juuri silloin, kun niiden pitäisi olla mahdollisimman kaukana?
”Miksi sinä tuijotat Culleneita?” eräs tyttö supatti korvaani kohteliaasti. Hän ei halunnut muiden saavan tietää salaista tirkistelyäni.
”Minä -”, yritin löytää sanoja. Mutta mitä olisin sanonut? Ei mitään hätää, he ovat vain vampyyreitä ja minä ihmissusi, joten olemme luontaisia vihollisia. Olisin kuulostanut ennemmin naurettavalta kuin pelottavalta.
”Olen Angela, en tainnut äsken kertoa sitä. Mutta tuijotat heitä edelleen?” Angela sanoi ja punastui. Epäilin ettei uteliaisuus kuulunut hänen pääpiirteisiin.
”Anteeksi, he vain...näyttävät mielenkiintoisilta”, kuiskasin, nyt minäkin punastuen.
”Cullenit muuttivat muutama vuosi sitten tänne. Olimme yläasteella Edwardin ja Alicen kanssa samalla luokalla. Alice on tuo mustahiuksinen tyttö ja Edward tuo punaruskeatukkainen poika”, Angela sanoi. Nyökkäsin. Heillä oli jopa nimet?
”Edward ja Alice tulevat siis meidän luokallemme”, totesin. Olin nähnyt Angelan aamulla etsimässä omaa lukujärjestystään Markin sylistä.
”Niin.”
”Keitä nuo loput ovat?” kysyin.
”Tuo tummahiuksinen poika noissa muskeleissa on Emmett, hänen vieressään on Rosalie. Rosalie ja Emmett seurustelevat. Sitten on tuo kultahiuksinen poika, joka on Jasper. Hän ja Alice ovat yhdessä”, Angela jatkoi kuiskutustaan.
”Mitä? Siis ovatko he laillisesti yhdessä, vaikka ovat sisaruksia?” kysyin hämmentyneenä. Vaikka arvelinkin tässä olevan joku huijaus, vampyyriosuudella.
”Kaikki lapsista on adoptoitu. Jasper ja Rosalie ovat kaksoset”, Angela selitti. Ahaa, ai sellainen vale.
”On se silti aika luonnotonta”, sanoin nyt vihaisesti.
”Ehkä sinusta, minä olen jo tottunut siihen.”
”Onko sitten se Edward ihan yksin? Ainoa sinkku koko jengissä?” sanoin pilkallisesti.
”Tuskin hän kenenkään tytön kanssa edes haluaisikaan seurustella. Liikkuvat aina vain keskenään”, Angela sanoi.
”No niinpä”, kuiskutin. Angela vain kohautti olkiaan.
Samassa se mustahiuksinen tyttö, muistaakseni Alice, käänsi katseensa minuun. Hän tuijotti minua yhtä vihaisesti kuin minä häntä. Huomasin hänen puristavan kätensä nyrkkiin.
Sitten tajusin sen.
Mitä tapahtuisi jos alkaisimme tapella? Nyt heti täällä?
Paljastaisimme kaikille keitä olemme, mitä olemme. Voisimme jopa satuttaa heitä. Olisin myös joka tapauksessa alakynnessä. Alicen ilme ei yhtään auttanut asiaa.
Ponkaisin pystyyn tuoliltani niin, että se kaatui maahan. Jatkoin tuijotustani Aliceen.
”Bella”, Jessica kuiskasi, ”mitä nyt?”
”Minä-....Minun täytyy mennä”, huohotin ja lähdin melkein luonnotonta vauhtia juoksemaan ulos ruokalasta. Selkääni porautuivat uusien luokkatovereitteni kummastuneet katseet, sekä vihollisten murhaavat silmät.
Olen säälittävä, olen säälittävä, olen säälittävä.... Annoin tuon syytöksen toistua mielessäni monia kertoja. Olin karannut tänään ensimmäiseltä lukio päivältäni vampyyrin takia. Säälittävää. Istuin yksin olohuoneessamme läpi märkänä ja väsyneenä. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.
En ollut viitsinyt muuttua sudeksi koululla, vaan lähtenyt juoksemaan kohti kotia. Todella pitkä matka se olikin ollut. Säälittävää.
Kiitos ideani, olin varmaan saamassa keuhkokuumeen, paitsi, enhän minä voinut sairastaa keuhkokuumetta. Se oli mahdotonta. Susigeeniemme ansiosta, ruumiinlämpömme pysyi aina korkealla ja kehomme toimi nopeampaan tahtiin. Jokainen haava ja luunmurtuma korjaantui silmänräpäyksessä. Lisäksi minulla ei ollut mahdollisuutta saada migreeniä pahempaa 'sairautta'.
Lysäytin pääni sohvaa vasten. Istuin kietoutuneena suureen ruskeaan vilttiin, jonka olin kerran ostanut isälleni Port Angelesista syntymäpäivälahjaksi. Jake oli silloin vienyt minut sinne vasta korjatulla mopollaan. Bensa loppui kesken paluumatkalla ja me kummatkin jouduimme kävelemään 10km takaisin Port Angelesiin hakemaan bensaa. Sen jälkeen en ole enää koskaan viitsinyt nousta Jaken menopelien kyytiin.
"Olen saanut siitä traumoja", toistan vain aina hänelle.
Ainakin tästä päivästä olen saanut traumoja. Pahimpia mahdollisia.
Yksi ja ainoa kysymys oli pyörinyt mielessäni jo monta tuntia, ja koko sen ajan kun olin istunut tässä sohvalla.
Miksi he olivat täällä? Ai pelkästään minua varten? Tuskinpa. Samalla ajatuksiani poltti tuskallinen uteliaisuus.
Keitä he olivat? Minkäikäisiä tai luonteisia? Olivatko he aina verenhimoisia? Huomasivatko he minut? Halusivatko hekin tappaa minut?
Aivan liikaa kysymyksiä, eikä yhtään vastauksia.
Talo oli aivan hiljainen, en ollut syönyt tai juonut moneen tuntiin mitään. Miten selittäisin tämän katoamisen koulussa huomenna? Jos ylipäätänsä menisin kouluun.
Katseeni laskeutui pöydälle, jolla lepäsi valkoisesta harmaaksi kulahtanut lankapuhelin. Epäröivin käsin nostin luurin ja pyöritin liian tutun numeron. Olin halunnut pakostakin opetella sen ulkoa.
”Forksin High Schoolin sihteeri Mary Anne puhelimessa”, pirteä naisääni kailotti.
”Öhöm, täällä Bella, Bella Swan”, köhisin.
”Miten voin auttaa?”
”Olen yksi ensimmäisen luokan oppilaista, ja tänään kesken päivän jouduin lähtemään kotiin....”
”Minkä takia?”, Mary Anne tivasi.
”Minulla oli huono olo”, enhän valehdellut kauheasti. Se oli tavallaan totta.
”Selvä. Ilmoitan poissaolostasi rehtorille”
”Kiitos”, kuiskasin ja suljin puhelun.
Huomasin makaavani metsässä. Ilman suojaa tai lämpimiä vaateita. Siinä sinisessä metsässä kävi tuuli. Kylmä, mutta yhtä aikaa pehmeä. Se hiveli paljaita käsivarsiani.
Vaikken pystynyt nostamaan päätäni, näin vartaloni, joka oli yltä päältä mustelmissa ja haavoissa. Syvimmät ja suurimmat haavat olivat kuivuneet kiinni. Mutta niistä näki selvästikin, että haavat olivat vuotaneet paljon viatonta verta.
Olin täysin voimaton. En pystynyt nostamaan käsiäni tai jalkojani. Kosteat kyyneleet valuivat silmäkulmistani.
Sitten joku nosti minut, kainaloista. Kädet eivät olleet pehmeät, ne olivat kovat ja kylmät. Mutta kosketus antoi aivan uutta toivoa. Kun melkein jo istuin, kädet lähtivät kulkemaan rintaani pitkin kaulalleni, samalla tehden ristin käsillään. Kylmät sormet hivelivät kaulaani. Huomasin jonkun hengittävän niskaani. Kylmät väreet kulkivat selkärankaani pitkin.
Kunnes joku painoi hampaansa valtimolleni.
Heräsin hiestä märkänä. Huomasin vasta muutaman sekunnin jälkeen, että olin noussut istumaan sängylläni. Sydämeni hakkasi niin lujaa, että se melkein hyppäsi ulos rinnastani.
”Bella! Herätys”, Jake huusi. Sainkin jo kivan herätyksen, Jake!
”Etkö sinä syö mitään?” Deni kysyi ihmetellen, suu täynnä muroja.
”TaiTai tulee ihan pian”, yritin selittää.
”Niinpä niin”, isä sanoi hymyillen.
”Se on joku poika! Minä teidän, minä tiedän!” Jake kiljui vessasta.
”Ai siellä vessassako?” heitin takaisin. Kuului vain vaimeaa ärinää.
”Bella, älä viitsi? Söisit nyt”, Deni alkoi kuulostaa jo huolestuneelta.
”Minulla ei ole ollenkaan nälkä. Ja on minulla myslipatukka repussa, syön sen vaikka matkalla.”
Jake marssi WC'stä, päällään pukuhousut ja kravatti.
”Minne matka?” Deni kysyi.
”Minulla on työhaastattelu”, Jake sanoi, kerrankin vakavana. Me kaikki tuijotimme veljeäni suu auki. Miten muka tuo holtiton Jake, joka rakasti enemmän sukkiaan kuin tyttöystäviään, voi muka mennä työhaastatteluun? Tiesiköhän hän edes mitä se sana tarkoittaa?
”Älä ole naurettava”, sanoin.
”Miksi olisin?”
”Hauskaa Jake!” Billy nauroi.
”Olen ihan tosissani! Se on eräs autofirma, jossa kaivataan lisää väkeä”, Jake kertoi. Billy nosteli vain kulmiaan.
Jännitys oli sietämätön, kun saavuin koululle. Epävarmana vilkuilin vähän väliä ympärilleni, ettei vaan vampyyri hyppäisi jostain puun takaa kimppuuni.
”Bella!” kuulin Wilin huutavan katokselta ystäviensä keskeltä. Wili taisi olla yksi koulun suosituimmista tyypeistä. Minusta hän oli aika mukavakin. Vilkutin innokkaasti hänelle takaisin.
Yht'äkkiä joku kiskaisi minut metsään, se tapahtui niin nopeasti etten ehtinyt kiljaistakaan.
”Mitä helvettiä?” kirkaisin. Kylmä käsi peitti suuni.
”Pysy hiljaa”, tuntematon ääni sihahti. Yritin mutista kädenläpi hänelle: ”Niinkö kuvittelet?”, mutta epäonnistuin surkeasti.
”Oletko ihmissusi?” kysymys sai minut säikähtämään. Mitä hän halusi? Hän otti käden pois suultani.
Sain kaksi vaihtoehtoa. Joko kiljuisin niin lujaa, että joku kuulisi. Varmaankin tuo olento kerkeäisi tappaa minut siinä hetkessä. Tai vastaisin rehellisesti.
”Olen”, sanoin. Tunnustaisin ennemmin tuolle olennolle, jonka oletin olevan mies, mikä olen, kuin kuolisin kylmäverisen tappajan käsiin. Ajatus sai värähtämään.
En ehtinyt ajatella pitemmälle, kun se mies päästi minut otteestaan. Huomasin muutaman silmäyksen jälkeen hänen kuljettaneen minua salavihkaisesti syvemmälle koulun viereiseen metsään.
”Hassua”, kuulin sen äänen taas.
Ensimmäistä kertaa, käänsin katseeni siihen henkilöön.
Hän oli tavallaan aika lyhyt. Minun mittainen.
Niin kuin olin jo arvannutkin, se olento oli mies. Hänellä oli ruskeat, ja lainehtivan kiharat hiukset, jotka kelluivat päälaella. Hän omisti myös syvän kultaiset silmät. Huomasin myös tarkkaan katsottua, että pojalla, tai miehellä, oli jo kasvanut lyhyt parransänki.
Mutta mikä ihmeellisintä, hän oli aivan uskomattoman kaunis. Pieni kaartuva nenä, juuri sopivat korvat, jotka kyllä höröttivät aivan hiukan hiusten takaa. Hän omisti myös pienen suun, jonka huulet olivat punaiset ja täyteläiset.
Pystyin vasta hetken tutkailun jälkeen vastaaman hänelle:
”Mikä on hassua?”
”Ettet juokse karkuun”, hän sanoi.
”Pitäisikö sitten?”, otin yhden askeleen taaksepäin.
”Ei!”, hän pelästyi.
”Mitä haluat?”, kivahdin. Poika tuijotti minua vielä hetken, ennen kun vastasi.
”Olen vampyyri,” jostain syystä tiesin sen jo, ”nimeni on Dan Cullen. Ja tiedäthän sinä Cullenit?”
”Tiedän”, kuiskutin.
”Sehän on hyvä! Sillä lähdemme nyt tapaamaan heitä!”
-
pitkä ja ihana luku <3 ja Bella näkee Cullenit....mitäköhän siitäki tulee?? ::) jatkoa
-
Oho! Miks se Culleneille nyt menee? ja kuka se Dan on?
ääh, haluis jo päästä lukemaan seuraavaa lukua! (;
tuleehan jatkoa piankin?
kiitos ♥
-
Oij, mielenkiintoista,mielenkiintoista ! :D
Ja Edward pääsee mukaan. :D ♥
Eipä tule nyt muuta. :-X
Jatkoa odotellen. :)
~Prumrose
-
Dan Cullen... ah mielenkiintoista!
Pidin kovasti -taas.
Jatkoa -jälleen! ;)
-
Uuu, makeeta (;
Nopeasti jatkoa, ei tollasiin kohtiin saa jättää >:(
~a.
-
Mä en yhtään tiedä mitä mun pitäis sanoa! Tykkään tästä ideasta tosi paljon ja mietinkin tässä kovasti, että mihin tarina etenee ;) Tuleeko vampyyrit ja sudet tässä ficissä toimeen? Sitä mä taidan jäädä odottelemaan :)
-
Mitä hemmettiä? Sori kuka on Dan Cullen?
Nyt en kyllä keksi ensi järkytyksestä mitään sanottavaa ;)
Toivon jatkoa jossain vaiheessa ;)
Ginerva :-*
-
Vai että Dan Cullen...
Repesin totaallisesti Jakelle! :D
Mahtava luku oli
Jatkoa
Sarkku
-
A/N:*joudutte kuuntelemaan kiitoksiani.
Kiitos kiitos kiitos kauheasti jokaiselle kommentoijalle :) Jos voisin, antaisin jokaiselle ison virtuaalihalin! Olen niin iloinen että joku jaksaa tätä lukea :)
Kiitos myös rakkaalle betalleni SuEmSalle, ilman häntä en pysyisi nahoissani :)
Kiitos.
Kiitos :)
Ja nyt seuraavaan lukuun.
4.luku
Bella
"Miksi lähtisin?" kysyin. Äänestäni kuulsi viha.
"Voi Bella rakkaani", Dan huokaisi. Hetkeen en edes huomannut tuossa lauseessa mitään kummallista.
"Miten tiedät nimeni?" nyt olin aidosti raivoissani. Dan nielaisi. Hänen kulmakarvansa nousivat lähes hiusrajaan saakka.
"Minä-..."
"Selitäpä vaan lisää", sanoin.
"Jos kuuntelet minua nyt loppuun saakka, niin voin selittää sinulle koko tämän monimutkaisen asian", raskas huokaisu karkasi Danin huulilta,"ja voisit ymmärtää minua. Minä olen seurannut sinua, en mitään kamalaa 'agentti toimintaa', ennemmin pientä 'vahtimista'. Tiedän, että sinä tiedät meistä vampyyreista ja että meillä on kykyjä", Dan sanoi. Tiesin kyllä kyvyistä, mutten koskaan ollut uskonut niihin. Nyökkäsin vastaukseksi.
"Minulla on kyky vaistota vaaroja. Vaistoan paljon ihmissusia, nehän ovat, tai siis te olette, meidän pahimpia 'vihollisia',"Dan sanoi. Vaikka hän myönsi meidän yhteisen suhteemme, niin se ei tuntunut missään. Asia oli kummallekin päivänselvää.
"Muutettuamme tänne Forksiin sain vähän väliä 'ilmestyksiä' ihmissusista. Ne olivat ennemmin lyhyitä vilauksia, en saanut tietoon muuta kuin henkilön susimuodot. Se kertoi, etteivät ihmissudet olleet kovin lähellä meitä. Pari viikkoa sitten sain melko selvän ilmestyksen, nimittäin sinusta.
Saatan hetkessä tietää jonkun olennon nimen, iän ja luonteen piirteet. Sinusta sain selkeän näyn. Tiesin heti, missä asut ja lähdin hakemaan kotiasi. Ja niin kuin jo sanoin, aloin vahtimaan sinua. Aloin oppimaan tuntemaan sinut, tunnen sinut varmaan nyt paremmin kuin sinä itse. Jaksoin puhua sinusta vaikka ikuisuuden perheelleni, Cullenit eivät aina jaksaneet kuunnella. Lukuun ottamatta Alicea. Varsinkin Edwardille se oli tuskallista, hän sai kuunnella ajatuksiani aina uudelleen ja uudelleen", Dan selitti.
"Miksi hän?", kysyin nyt kiinnostuneena.
"Hänelläkin on kyky. Edward lukee ajatuksia", Dan kertoi minulle, aivan kuin se olisi ollut päivänselvää. Minä järkytyin hiukan, oliko Edward päässyt perille minunkin ajatuksista?
"Kuitenkin", Dan sanoi ennen kun ajatukseni vei mukanaan, "tiesin meidän kohtaavan jossain vaiheessa ja pelkäsin sen laukaisevan jotain,"hän piti pienen tauon", hankalampaa. Yritin kai saada tilannetta lievemmäksi seuraamalla sinua. Ja kun eilen kohtasitte, he tiesivät sinut, mutta silti vanhat tutut tunteet saivat vallan. Viha sai vallan. Pelkäsin niin kamalasti, että kertoisit Jacobille. Jos hän olisi tiennyt, niin hän olisi tullut tänne. Jos olisimme kohdanneet niin erilaisen muodonmuuttajan, kuin sinä, välillemme olisi varmasti puhjennut tappelu", Dan sanoi ja nosti katseensa minuun.
"Olen kulkenut Carlislen, Culleneitten perheen johtajan, kanssa aina. En halunnut vaarantaa perhettäni tai sinua. Te olette todella voimakkaita ja mekin voimme satuttaa teitä. Halusin pehmentää välejä. Siksi toivoisin että lähdet mukaani nyt ja tutustut perheeseeni. Tästä ei tarvitsisi kertoa kenellekään, tutustuttaisiin vain. Minusta kyllä tuntuu vain siltä että tunnen sinut aivan liian hyvin!" Dan nauroi. Minäkin hymyilin. Hänen seurassaan oli helppo olla. Dan sai hymyn huulille helposti. Pelkästään tavalla jolla hän puhui tai katsoi minua. Ystävällisellä ja rauhallisella tavalla.
"Sinun ei tarvitse pelätä heitä. Carlisle ja hänen vaimonsa Esme ovat ainakin innokkaita tapaamaan sinut", Dan sanoi hymyillen.
"Ai", kuiskasin tuon jylhän valkoisen talon portailla. Olin päässyt Danin selkään matkaamaan vampyyrin nopeudella. En ollut viitsinyt riisua itseäni hänen edessään muuttuakseni sudeksi, Dan olisi tahtonut juoksukilpailun. Äskeinen nolo hetki sai punan kohoamaan kasvoilleni uudelleen.
"Voit sinä Bella riisua itsesi, en minä katso", Dan oli huokaissut. Hetken kummastelun jälkeen Dan ehdotti että nousisin hänen selkäänsä. Suostuin, ja me ampaisimme juoksuun. Ja onneksi nousin. Se oli yksi elämäni parhaimmista kokemuksista. Juokseminen ja vauhti näytti niin erilaiselta vampyyrin selässä kuin suden muodossa.
"Sisään vaan!" Dan nauroi kun huomasi ujouteni. Purin huultani jännityksestä. Hetken olin jo miettinyt että tämähän voisi olla ansa ja minä tohelona olin juuri kävelemässä suoraan helvetin kitaan. Dan esitti sisällä herrasmiestä ja otti takin harteiltani ja ripusti sen naulakkoon oman takkinsa viereen. Kuulin pientä keskustelun ääntä salista peremmältä huoneista. Dan piti kättään lantiollani, hiukan omistavan haluisesti, mutta kai vain kuvittelin niin. Hän vain johdatti minua oikeaan suuntaan."Odota tässä, käyn tuolla", hän sanoi ja siirtyi toiseen huoneeseen ilman minua. Samassa hän vetäisi seinien välistä ovet kiinni ja sulki minut ulos. Jäin pelokkaana odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisikaan.
Pian Dan tuli takaisin mukanaan pariskunta. Aluksi sanon, että he olivat yhtä kauniita ja täydellisiä kuin Dan ja ne Cullenit jotka olin tavannut silloin koulun ruokalassa. Nainen oli myös lyhyt, samoin kuin minä ja Dan. Hänellä oli toffeenruskeat hiukset, jotka laskeutuivat sopusuhtaisesti olkapäille ja niskaan. Naisen kasvoilla ei ollut rypyn ryppyä, vaikka hän näytti yhtä aikaa vanhalta ja nuorelta. Minut valtasi kuitenkin aivan uusi tunne. Tiesin kyllä mistä tämä tunne oli peräisin, olinhan kokenut sen ikuisuuksia sitten. Minulla ei ollut ollut äitiä moneen vuoteen, mutta kun tuo nainen katsoi minua, tunsin turvallisen ja vakaan luottamuksen häntä kohtaan. Pystyin kuvittelemaan itseni hänen vierelleen itkemään teiniajan sydänsuruista tai nauramaan hänen kanssaan jonkin vaatekaupan törkeille hinnoille.
Naisen vierellä seisoi hänen rinnalleen sopiva lumoavan komea mies. Miehellä oli kultaiset hiukset jotka olivat kammattu siististi taakse. Hän vaikutti joltain elokuvatähdeltä. Minun elämästäni olisi kyllä saanut mahtavan elokuvan.
"Hei, olen Carlisle ja tässä on vaimoni Esme", lumoava elokuvatähti mies sanoi. Esme hänen vierellään ojensi kätensä. Kättelin häntä, ja kun kosketin naista tunsin ensimmäistä kertaa kunnolla vampyyrin ihon kylmyyden. Aivan kuin olisi hivellyt jääpuikkoa. Nyt kun muistelin sitä kun Dan oli peittänyt kädellään suuni, en ollut huomannut kylmyyttä koska olin niin säikähtänyt. Pystyin kuitenkin piirtämään mielessäni kuvan tilanteesta. Se sai minut hätkähtämään.
"Hauska tutustua", vastasin.
"Menisimmekö tuonne sivummalle keskustelemaan lisää", Dan ehdotti.
"Sopii", sanoin.
Yht'äkkiä joku huusi kauhean kovaa suljettujen ovien takaa viereisestä huoneesta: "Eii!!! Huijari!"
Kuulin Danin huokaisevan syvään vierelläni.
He vain jaksoivat puhua ja puhua. Välillä Carlisle esitti jonkun kysymyksen minulle ja kun vastasin hän alkoi puhumaan niin nopeaan tahtiin etten ymmärtänyt puoliakaan. Nimeni toistettiin monia kertoja samoissa lauseissa. Silloin se kuulosti koomiselta. Huomasin vasta myöhemmin että Alice oli saapunut huoneeseen. Hän pysytteli hiljaa nurkassa ja katseli meitä. Kerran kun vilkaisin häntä, tyttö hymyili minulle.
Sain selville muutaman mielenkiintoisen asian. Danin sielunkumppani oli liittynyt Voltureihin ja Carlisle mietti asiaa samalla kun minusta puhuttiin. En aluksi tiennyt keitä Volturit olivat, mutta ystävällisenä Esme selitti minulle heidän olevan Vampyyrien 'johtajia', jotka vahtivat heidän maailmansa järjestystä. Kuitenkin puheenaiheemme tyssäsi siihen, sillä Carlislen ja Danin kiivas puhe oli muuttunut melkein väittelyksi.
Huomasin pian että Alice oli siirtynyt viereeni istumaan. Hetken istuimme kiusallisena vierekkäin. Kumpikin esitti, että kuuntelisi Carlislen ja Danin puhetta.
"Olen pahoillani että annoin itsestäni niin huonon kuvan silloin siellä ruokalassa. En tarkoittanut tuijottaa sinua sillä tavoin, olin vain niin säikähtänyt", Alice selitti kuiskaten.
"Minäkin pyydän anteeksi. Ylireagoin, enhän tiennyt teidän olevan niin paljon erilaisia mitä olin odottanut", sanoin. Annoin myös pienen hymyn Alicelle. Hänkin hymyili minulle. Olin aina luullut vampyyreita tunteettomiksi, mutta näiden viime hetkien aikana käsitykseni oli muuttunut paljon.
"Voisimme mennä katselemaan taloa. Haluatko tulla mukaan?" Alice kysyi innoissaan.
"Miksipä ei", sanoin.
"Voisit tulla arvioimaan vaatekaappini kokoa", Alice sanoi ja selvästi riemastui silmiin nähden.
"Rakastan vaatteita", se oli pieni valhe, kyllä minä katsoin mitä päälleni laitoin, mutten ollut erityisen kiinnostunut muodista.
Alice oli värikkäin persoona, jonka olin koskaan tavannut. Välillä hän nauroi katketakseen ja välillä surkutteli joidenkin kenkiensä katkennut korkoa. Hän oli juoksuttanut minua läpi talon ja välillä ihmettelin etten nähnyt ketään muita. Ihmetelin myös sitä, miten luontevalta minun tuntui olla heidän seurassaan. Alicenkin kanssa pystyin olemaan aivan kuin olisimme tunteneet jo kauan.
"Tuon ruukun Rosalie voitti kerran kun.." Alice höpisi. Olin jättäytynyt muutaman askeleen hänen perästään. Olimme taas eteisessä, Alice jatkoi portaita pitkin toisiin yläkerran huoneisiin. Hän ei saanut näyttää muiden perheenjäseniensä huoneita, mutta kertoi aina kenen huone oli kyseessä kun menimme sen oven ohitse.
Huomasin niiden liukuovien olevan auki, jotka Carlisle oli vetänyt sivuun tullessaan sieltä Esmen kanssa. Annoin itselleni luvan että saisin vilkaista huoneeseen. Kuulin sieltä samaa puhetta kuin aieminkin.
"Ei,ei,ei, tuo ei käy päinsä", ääni sanoi.
"Miksei kävisi?", toinen ääni nauroi.
"Sinä huijaat!", ääni valitti.
"Sinun kanssa on kivempaa pelata kuin Alicen", iloisempi ääni sanoi.
"Ehkä siksi kun minun kanssa voitat niin helpolla", masentunut vastaus totesi.
Nyt katsoin huoneeseen. Muistin heidän nimet ulkoa. Se toinen, masentuneempi tyyppi jonka katse viilsi shakkilautaa oli muistaakseni Jasper. Alicen puoliso. Alice oli äskettäin kehunut Jasperin hyvää pukeutumistyyliä.
Jasperia vastaan pelasi Edward, hän, joka kuulemma osasi lukea ajatuksia. Säpsähdin ja astuin taakse päin. He huomasivat minut kun henkäisin syvään.
"Bella?" kuului Alicen ääni kauempaa.
Minä tuijotin vuoronperää Jasperia ja Edwardia. Jasper vain kohautti harteitaan ja katsoi taas pelilautaa. Ehkä Dan oli antanut neuvoksi etteivät he tuijottaisi minua. Minuthan oli kutsuttu tänne. Huomasin samassa etteivät hekään olleet tänään koulussa. Hyvä, jo toinen päivä lintsaamassa. Edwardin katse viipyi taas pitempään minussa. Se kulki pitkin ruumistani lukittautumalla kasvoihini, silmiini. Nielaisin.
A/N2: No, miltä kuulosti?
-
Jee, uus luku! (;
hyvin osaat kirjottaa ja hyvä luku oli, mutta toi Dan häiritsee vieläkin, se on vaan niin gäng (:
kivaa että Alice ja Bella on jo melkein kavereita vaikka Bella onkin ihmissusi : >>
jatkoa piankin??
kiitoksia ♥
-
Mielenkiintoinen luku (:
Ihanaa, että Bella ja Cullenit tutustuivat ja että Bellasta ja Alicesta tuli ystäviä.
Kirjoitat hyvin ja sujuvasti, toivoisin vain jatkoa :-*
~a.
-
Vitsi jo Edi tykästyy Bellaan ja Dan myös... ;D *hiihkuu ja taputtaa käsiään hullun kiilto silmissään*
Mutta pidin kovasti!
Jatkoa toivoisin jälleen.
-
Hyvä luku! Tykkäsin :D Muutamia virheitä oli tossa, mutta en muista enää mitä..
En mä muuta osaa sitte sanoa kuin että jatkoa vaan äkkiä! :D
iituska
-
Jee, uus luku! (;
hyvin osaat kirjottaa ja hyvä luku oli, mutta toi Dan häiritsee vieläkin, se on vaan niin gäng (:
kivaa että Alice ja Bella on jo melkein kavereita vaikka Bella onkin ihmissusi : >>
jatkoa piankin??
kiitoksia ♥
phoebeZ sanoi kaiken oleellisen : D
-
OIJOIJ ! :o
Mulla on menny tää ihan kokonaan ohi ja vasta nyt huomasin että oli tullut uusi luku.
Ja se oli ihana !
Onkohan toi Edin katse niinku pahalla vai hyvällä ? ???
Toivottavasti hyvällä :D
Ihanaa kun Cullenit pääsi kunnolla mukaan <3
Kiitos tästä ! <3
~Prumrose
-
Jei!!!!
Eikös Edward tiedä että tuijottaminen on epäkohteliasta?! :o
Bella ottaa Cullenit aika hyvin :)
Anteeksi että kommentoin vasta nyt :'( kun lähdettiin niin pikasesti mökille perjantaina etten kerennyt kommentoida
Jatkoa
Sarkku
-
IhanaIhanaFic!! :D
HaHaa :D Kun oli se kohta missä se Dan oli siel mettässä Bellankaa.. Ni ku siin kuvailtii sitä Dania ni
ajattelin sen heti Edwardiks.. ja sitteku siin sanottii sen nimi :D Olin vähä sillai et
kuka hemmetin Dan :o
jajaja.. MISSÄ EMMETT ;D ;D ;D