Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Lunella - 16.03.2010 21:08:59
-
Kirjoittaja: Lunella
Nimi: Sadoilla sanoilla ninjailua
Ikäraja: K11
Fandom: Naruto
//Snoop. lisäili alkutiedot!
A/N: Tajusin viimein minäkin, että varmaankin kannattavinta on tehdä mun Naruto -raapaleille oma topic, eikä vain tehdä miljoonia uusia aiheita. Täällä siis Naruto-raapaleita, ikärajoiltaan maksimissaan K-13. Osallistuu Fandom10 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11936.0;topicseen)'een.
Vastuuvapautus: En omista hahmoja, vaikka haluaisin, vaan ne ovat Kishimoton.
SISÄLTÖ yht. 24 kpl.
Kaikuja pään sisällä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg302240#msg302240)
Eräänä sateisena päivänä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg306566#msg306566) - Neji/Hinata
Hirviö ihmisen kehossa (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg313181#msg313181)
Lumen sataessa maahan (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg410748#msg410748)
Kylmänä talviyönä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg412222#msg412222) - Naruto/Sai
Vääristyneitä muistoja (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg413322#msg413322)
Äidin sana on laki (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg438345#msg438345)
Särkynyt peilikuva (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg438480#msg438480)
Sadepisaroita (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg450439#msg450439) - Naruto/Sai
Aamuauringon valaisemaa (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg454037#msg454037) - Kakashi/Minato, Minato/Kushina
Hiljaisina hetkinä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg475595#msg475595) - Gaara/Kankuroo
Vaietuista totuuksista (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg477554#msg477554) - Kakashi/Iruka
Tieto lisää tuskaa (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg478732#msg478732) - Naruto/Sasuke
Rakkaudentäyteisiä tunnustuksia (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg479321#msg479321) - Kakashi/Iruka
Muuttumattomia tunteita (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg482629#msg482629) - Kakashi/Obito
Suruntäyteisiä hymyjä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg483318#msg483318) - Sakura/Naruto
Kirjoitetuista sanoista (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg494076#msg494076) - Gaara/Naruto
Toteutuneita toiveita (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg494613#msg494613) - Gaara/Kankuroo
Pelastaja (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg503617#msg503617)
Ajatuksistani (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg510994#msg510994) - Gaara/Naruto
Hautakivessä on totuus (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg516152#msg516152)
Kerro minulle, mitä tarkoittaa rakkaus (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg541690#msg541690) - Naruto/Sai
Tule takaisin (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg566791#msg566791) - Kakashi/Obito
Keskiyön toivomuksia (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15525.msg567877#msg567877)
Kaikuja pään sisällä
Genre: Angst
Ikäraja: S
A/N: En tiedä. Tämä idea vain putkahti päähäni jostain. Sasuken PoV. Hän ei ole vielä ninja, mutta kuitenkin opiskelee ninja-akatemiassa... jostain syystä tykkään kirjoittaa Naruto -hahmoista, kun he ovat vielä pikkuisia. :3
*
Jos vahingossa naurahdan ääneen, se soi päässäni vielä huomennakin. Jos vahingossa kolautan varpaani pöydän kulmaan, kipu sykkii vielä yölläkin. Hiljaisuus rauhoittaa mieltä, vaikka minun mieleni on raunioina jo ennestään.
Koulu on yhtä kuin helvetti.
Ääniä, jotka poukkoilevat pääni sisässä ja toistuvat aina uudestaan ja uudestaan. Puren hampaat yhteen, jotta en huutaisi ääneen tätä mieletöntä tuskaa.
Sasuke! Joku huutaa ja mulkaisen äänen suuntaan.
Ajatukset poukkoilevat päässäni, sekoittuvat muiden ihmisten sanoihin. Viha ja kostonhimo ovat ainoat tunteet, joka pitävät minut kaukana hulluudesta. Suru hukuttaisi minut. Ilo kuristaisi.
Tämä on hänen syytään. Veljeni syytä, jonka takia en enää koskaan voi nukkua öitäni rauhassa.
-
Vaikka en raapaleisiin osaakkaan vastata kunnolla, yritän nyt väkertää silti jotain :D
Angst on se oma suosikki genre ja Sasuke on niin angst aina muutenkin, että se sopii sille :P Olit saanut hyvin Sasuken vihan tunteen Itachia kohtaan esille ja pidän kirjoitustyylistäsi :)
Koulu on yhtä kuin helvetti.
Yhdyn Sasukeen, se on hyvin usein helvettiä (ainakin ruotsin tunnit ::))
Anteeksti lyhyt kommentti, mutta ilmoitinpahan, että tykkäsin :-*
~Ruskapoika
-
Oi, kiitoksia kommentistasi, Ruskapoika! Lyhyetkin kommentit piristävät kivasti, ja oon samaa mieltä kanssasi, vihaan ruotsia! :'D
Eräänä sateisena päivänä
Genre: fluffy?
Paritus: Neji/Hinata
Ikäraja: S
A/N: Hih, sain haasteeksi kirjoittaa Neji/Hinata angstia, mutta jostain syystä en ollut yhtään angstisella tuulella, joten... tässä tulos. :p
*
”Hinata-neiti”, Neji sanoi eräänä päivänä, kun ulkona satoi ja hän istui Hinatan kanssa tämän huoneen lattialla tekemättä oikeastaan mitään.
”Niin?” tyttö kysyi hieman hämmentyneenä siitä, miksi Neji edes oli tullut hänen luokseen. Poika oli tullut varta vasten kaatosateessa päätalolle, sanoen että hänellä oli tärkeää asiaa Hinatalle. Päätalolla ei ollut sinä päivänä muita kuin Hinata, sillä he olivat suorittamassa jotakin hyvin tärkeää tehtävää.
Neji pysyi hiljaa sen verran kauan, että Hinata nosti katseensa vaaleanharmaasta matosta serkkuunsa. Pojan katse harhaili huoneen seinillä, mutta pysähtyi lopulta Hinatan silmiin.
”… Ei mitään”, Neji lopulta vastasi rikkoen hiljaisuuden. ”Halusin vain tulla katsomaan, että voit hyvin.”
-
Hirviö ihmisen kehossa
Genre: angst
Ikäraja: S
A/N: Ja taas kirjoitan pikku-Narutosta. Mutta kun siitä on niin kiva kirjoittaa angstia! Ja sain isnpiraation... se on taas ollut vähän kateissa ja kaikista kirjoittamistani ficeistä on tullut saman kaavan mukaisia, joten en ole edes julkaissut niitä tänne... :') Kommentointi ois enemmän kuin mukavaa.
*
Oli rauhallinen iltapäivä Konohassa ja suurin osa lapsista oli leikkimässä vasta rakennetussa leikkipuistossa. Punaista monen metrin korkuista liukumäkeä pienimmät lapset katsoivat uteliaasti ja miettivät, uskaltaisikohan siitä mennä laskemaan. Rohkeimmat laskivat jo ties kuinka monetta kertaa ja jotkut olivat ehtineet kyllästyäkin. Osa lapsista tyytyi rakentamaan Konohan hiekkaversiota hiekkalaatikolla ja muutamat muut keinuivat upouusissa keinuissa, jotka eivät natisseet sitten lainkaan.
Leikkipuiston reunalla seisoi vaaleahiuksinen poika, joka mietti. Hän mietti ja epäröi pitkän aikaa ja päästi lopulta syvän huokauksen ilmaan. Hänellä ei ollut rohkeutta mennä mukaan leikkimään, kun ei kukaan pyytänytkään. Ja hän tiesi, että leikkipuisto tyhjenisi ihmisistä hetkessä, jos hän ottaisi askeleenkin kohti puistoa, sillä hän oli kuullut kuinka lasten vanhemmat olivat puhuneet. Puhuneet hänestä, Naruto Uzumakista.
Mitä tuo ketunpenska täällä tekee? Kuolisi pois, kun ei kukaan sitä kaipaa kuitenkaan. Vanhemmatkin hylkäsivät sen, kun eivät kestäneet katsella tuollaisen hirviön naamaa.
Naruto ei ymmärtänyt mistä he puhuivat, mutta hän oli tottunut siihen. Jokainen ihminen hänen ympärillään tuijotti häntä vihaisesti minne hän menikin. He puhuivat hänestä selän takana, kun luulivat ettei hän kuule. Äidit ja isät piilottivat lapsensa selkänsä taakse ja käskivät varoa hirviötä, joka oli ihmisen kehossa.
Naruto oli tottunut siihen, mutta joskus hän erehtyi toivomaan, että voisi olla tuolla leikkimässä toisten lasten kanssa.
-
Eräänä sateisena päivänä oli suloinen. Hinatasta ja Nejistä en tavallisesti Naruto-sarjassa tykkää, mutta tuossa he olivat aivan ihania. Lempikohtaani quotetutan:
”Halusin vain tulla katsomaan, että voit hyvin.”
Nejiltä tuo oli jotenkin niin aaws :)
Rakastan angstia ja tuossa Hirviö ihmisen kehossa se tulee niin suloisella tavalla esiin(voiko noin sanoa?), että saat minut kahdehtimaan kirjoitustaitojasi! Inhoan melkein kaikkia Konohan asukkaita tuon Naruton kaltoin kohtelun takia >( Eihän se koskaan tehny ees mitään pahaa niille, vaan Kyuubi!
Naruto oli tottunut siihen, mutta joskus hän erehtyi toivomaan, että voisi olla tuolla leikkimässä toisten lasten kanssa.
Pidän tuosta lopetuksesta ihan hirmuisesti. Se sai pienen surumielisen hymyn nousemaan huulilleni. Tuo kuvaa niin hyvin sitä, ettei kukaan jaksa olla aina yksin ja syrjässä; vaan kaipaa seuraa ja hyväksyntää.
Lopetan tähän oudon selittämiseni, ennen kuin menee offailun puolelle :D Kiitos kaunis taas ihanista lukukokemuksista!
~Ruskapoika
-
Ah, enpä ollutkaan huomannut näitä!
Kaikuja pään sisällä on jännästä ja erilaisesta kulmasta ajateltu. Toi on niiiin angst.
Eräänä sateisena päivänä vaan on niin ihana.
Hirviö ihmisen kehossa on todella narutomainen. Tuollainen kohta voisi olla vaikka itse mangassakin. Tosiaan, pikku-Naruto (ja monet muutkin pikkuset... : D) on ihana.
Näin vielä vähän tiivistettynä: kerrassaan ihania raapaleita! Kiitän!
-
Eh, sainpas viimein kirjoitettua uuden raapaleen. En oikeasti tajua mihin tää vuosi on kadonnut, kun edellisen raapaleen kirjoitin joskus maaliskuussa. o_ô
Lumen sataessa maahan
Genre: draama
Ikäraja: S
A/N: Naruto on n. 4-vuotias ja joka joulu hän saa erityisen vieraan, joka vie hänet katsomaan lumista metsää Konohan ulkopuolelle. (Ja miks mä taas kirjotan tälleen Narutosta pikkusena? :'D)
*
Vaaleahiuksinen poika katsoi lumisadetta silmät sähdehtien. Hän otti ensimmäisiä askeliaan lumihangessa tänätalvena ja vilkaisi vähän väliä taakseen nähdäkseen, seuraisinko minä perässä.
Kun hän oli jälleen kerran katsomassa taakseen avasin suuni varoittaakseni Narutoa, mutta liian myöhään. Hän kaatui lumihankeen ja huudahti hämmästyksestä. Sitten hän nousi istumaan ja pudisteli hiuksistaan enimmät lumet pois. Hän ei hymyillyt vaan mutristi huuliaan ja pelkäsin hänen suloisen hymynsä jo kadonneen tältä päivältä.
Sitten hän nauroi. Hän nauroi ja nosti katseensa kohti taivasta. Hiljalleen lumihiutaleet tipahtelivat hänen kasvoilleen. Ja lopulta Naruto oli taas pystyssä, pyydästämässä lumihiutaleita kielellään.
Riemunkiljahdukset täyttivät lumisen aution metsän, missä olimme vain me kaksi. Muut konohalaiset olivat perheittensä seurassa viettämässä joulua, avaten paketteja ja saaden toinen toistaan turhempia tavaroita. Vaikka tuo pieni vaaleahiuksinen poika ei saanut yhtäkään pakettia, hän näytti silti sillä hetkellä maailman onnellisimmalta lapselta.
"Hei setä", Naruto huudahti ja juoksi luokseni. Hän otti kädestäni kiinni ja tuijotti minua sinisillä silmillään surullisena.
"On aika lähteä", sanoin ja hän nyökkäsi. Naruto tiesi, etten viipyisi enää kauempaa.
Hiljaisuudessa kävelimme kohti Konohaa, kohti tämän pienen pojan vankilaa, jonka sisällä ei ollut muuta kuin yksinäisyys.
"Setä", poika avasi viimein suunsa Konohan porteilla. "Tuletko taas seuraavan kerran kun lumi sataa maahan?"
"Tulen minä", lupasin hymyillen. "Aivan kuin ennenkin, Naruto."
*
A/N2: Niille, jotka haluavat tietää, tämä on kerrottu Jiraiyan näkökulmasta.
-
Awwsies. Ihana ajatus, että Jiraya tuli Narutoa silloin pienenä aina jouluna katsomaan<3
NejiHinasta tykkäsin myös, jotenkin se on vaan niin suloinen paritus.
Se on kivaa kirjoittaa hahmojen lapsuudesta^^ tuli vähän samat ajatukset tuosta leikkipuistosta kuin Jacchilla, ehdottoman canon tilanne. Tykkään muutenkin Naruton surullisemmasta puolesta, kun se tuntuu sarjassa aina olevan niin hyperi. (siis surullisesta menemättä kuitenkaan sinne ihan itsemurha-tasolle :D)
Ensimmäinen toimii hienosti, Sasuke on juuri niin vihainen ja angstinen kuin kuuluukin, ja mulkoilu, awws.
~Violet kiittää
-
Ui jui, tänne on tullu ihana uus raapale! Olen mahdottoman iloinen, koska nää naruto-raapaleet on olleet aivan mahrottoman sulosia. <3 Eikä tääkään jääny yhtään jälkeen nuista muista. Naruton lapsuudesta on paljastettu suhteellisen vähän niin ihan hyvä, että sie kirjottelet näitä raapaleita missä se on pieni poikanen. Koska mie ainakin oon ihan ihastunu näihin. Se on sillein mielenkiintosta miten kukakin sen nuoruuden näkee, koska toisaalta sarjassa vihjataan kovasti, että se on ollu sen koko lapsuuden yksin :( Mutta onneks näissä on tämmösiä sulosia ja onnellisia hetkiä. Jiraiyan näkökulma oli mahtava idea, muutenkin raapale oli vallan ihana idea (toistan itseäni? olen samaa mieltä). Tulee jotenkin ihan hihi-olo, kun ajattelee Jiraiyaa tapaamassa Narutoa aina, kun lunta sataa maahan.
Minä kiitän ja kumarran ja toivon, että saat kirjoiteltua taasen näitä söppänöitä :-*
-
Aawww, ihana Naruto ^^ Kirjoitat pienestä Narutosta tosi suloisesti ja kivasti! En laita tähän suloisimpia kohtia, koska silloin joutuisin laittamaan koko ficin :D
Kiitän ihanasta raapaleesta, ja toivon, että kirjoittelet lisää taas joskus :)
-
oaaaa, arvatkaa olinko iloinen, kun huomasin saaneeni kolme ihanaa kommenttia.<3 Ne piristi tosi paljon ja sain niitä lukemalla aikaiseksi uuden pikkuisen raapaleen. Kiitos kommenteista Violet, Ruskapoika ja Jacchi. :3
Kylmänä talviyönä
Genre: fluff
Paritus: Naruto/Sai
Ikäraja: S
*
Lumi myrskysi ikkunan takana, mutta me istuimme sisällä tummanpunaisella sohvalla. Takkatuli lämmitti kylmiä varpaitamme ja olimme yhdessä kietoutuneet lämpimään villakangaspeittoon. Välissämme ei ollut rakoa, niin kuin oli ollut joskus ennen. Olimme kiinni toisissamme, hakien lämpöä toistemme kehoista. Tunsin hänen kylmät sormensa vasten omiani, ne olivat kietoutuneet yhteen huomaamattani, ja kun huomasin sen, hymy karehti huulillani.
Vielä hetki sitten kuumat kaakaomukit seisoivat pöydällä, kaakaot kylmenneinä. Patteri, jonka olisi kuulunut lämmittää, oli jäätynyt pakkasen voimasta, ja kotini ikkuna päästi kylmyyden sisään raoistaan.
Seinällä oleva kellon minuuttiviisari otti askeleen eteenpäin, jolloin tunsin huulet vasten omiani.
"Hyvää joulua", Sai sanoi rakkautta äänessään.
Minulla oli lämmin.
-
*suli fluffy annokseen*
Naruto/Sai on jotain aivan hemmetin suloista, varsinkin, kun Sai on kuvattu Naruton näkökulmasta noinkin lämpimäksi tunteiltaan. Joissain Naruto ficeissä Sai jää harmillisesti hyvin kylmäksi ja etäiseksi, mutta tässä kuvailu oli aivan ihanaa. Jouluista, kahden henkilön toisesta välittämistä ja ennen kaikkea sitä talvista. Tuli hieman kylmä, kun muisti kuinka viileä tuolla ulkona oikeasti on ja kun Naruton patterikin oli jäätyny. Toivottavasti Konohassa ei nyt niin paljoa ole pakkasta :D
Kiitos tästä suloisesta :-*
-
Ooi, olipas tämäkin suloinen! Vaikka en kauheasti Naruto/Saista perusta, tästä tykkäsin. Komppaan Ruskapoikaa, minäkin tykkäsin siitä, että olet kuvannut Sain noinkin rakastavaksi ja muutenkin tunteelliseksi.
Awws, etenkin tuo loppu ^^
Kiitän tästä :)
-
Kiitos teille kommenteista.<3 Sori, en osaa vastata teiän kommentteihin mitenkään syvällisesti, mutta oon kuitenkin tosi ilonen aina kun nään saaneeni kommentin. Ja luen niitä aina kun inspiraatio yrittää luikkia karkuun, kommentit innostaa kirjoittamaan lisää. :3
Vääristyneitä muistoja
Genre: angst
Ikäraja: S
A/N: Tästä ficistä en osaa oikein sanoa mitään... muuta kuin, että inspiraatio lähti tästä kuvasta (http://"http://21.img.v4.skyrock.net/216/xx-naruto-ondo-xx/pics/1339873614_small.jpg"). // ahaa, linkki näköjään kuoli, katsotaan jos löytäisin kys. kuvan vielä jostain :'d
*
"Rasengan!"
"Chidori!"
Hiljalleen pilvet olivat lipuneet taivaalle ja ensimmäiset vesipisarat tipahtelivat verentahrimalle nurmikolle, pyyhkien pois sodan jälkiä. Konohalaiset kyynelehtivät menetettyjen puolesta ja iloitsivat, että itse olivat jääneet eloon.
Sota oli ohi, mutta suru pysyisi ihmisten mielissä vielä pitkään sen jälkeen. Kukaan ei voisi pitkään aikaan unohtaa yllä leijuvaa kuoleman uhkaa.
Kaikki muistelisivat Naruto Uzumakia, joka valoi toivoa ihmisten sydämiin. Kaikki muistelisivat vihalla Sasuke Uchihaa, oman klaaninsa viimeistä jäsentä. Sasuke Uchihan takia monet heistä olivat kuolleet.
Kukaan ei muistaisi Sasukea ajalta ennen kuin tämä lähti Orochimarun matkaan. Eivät he muistaneet, kuinka juuri tuo poika oli pelastanut Naruton hengen monta kertaa. Ja, että juuri tuon pojan takia Naruto oli jaksanut taistella ja elää elämäänsä ninjana.
Kukaan ei muistaisi Naruton ja hänen parhaan ystävänsä tarinaa.
He muistaisivat Naruton kamppailun Konohan petturia vastaan.
-
Miulle toi kuva ei näkyny, mutta ei se vienyt miulta mahdollisuutta nauttia jälleen hienosti kirjoitetusta raapaleesta. Se surumielisyys paistoi lävitse tänne ruudun puolelle, vaikka siinä oli pieni ripaus iloa mukana. Harmittaa oikeastaan poikien puolesta, ettei sitä hyvää puolta heidän väleistä muisteta lainkaan. Vain se lopun jäljelle jäänyt viha ja taistelu elämästä ja kuolemasta. Jotenkin ihon kanalihalle nostattava. Miten jotkut voivat tuolla tavalla vain muistaa sen huonon puolen. Toisaalta kai sitä itsekin muistaisi vain sen huonon puolen, mutta silti toi tuntuu pahalta: kummankin, Sasuken että Naruton puolesta. :(
Kiitos taas tästä :-*
-
Kiitos siulle Ruskapoika, kun jaksat kommentoida. <3 Tuo linkki näköjään kuoli samantien, enkä sitten enää
jaksanut etsiä sitä löytänyt enää samaa kuvaa mistään. Kiva kuitenkin, että tunnelma välittyi tekstistä, kun mua vähän pelotti tuon lisääminen, enkä ollut ollenkaan niin varma että oliko se onnistunut vaiko ei.
Äidin sana on laki
Genre: draama, varmaankin
Ikäraja: S
A/N: Shikamarusta oli yllättävän hauska kirjoittaa ficciä. Osallistuin muutes FF50'een Naruto-fandomilla. Sanokaa, että olen hullu, en tiedä miten tulen selviytymään tästä kirjoitusurakasta. :'D Osallistuu FF50'een sanalla 030. Kevät.
*
Shikamaru ei pitänyt keväästä. Se oli vuodenaika, jolloin hänen äitinsä intoutui siivouksesta aivan uudella tavalla. Yleensä hän sanoi jotakin sellaista kuin 'Nyt siivotaankin koko perhe ja toivotetaan aurinko tervetulleeksi siistiin kotiin'. Silloin ei auttanut vedota muihin kiireisiin, sillä äidin sana oli heidän talossaan laki.
"Olet ihan tossun alla", Shikamaru mutisi isälleen, kun tämä pyysi suorastaan anoen poikaansa siivoamaan keittiön, jotta Yoshino olisi tyytyväinen.
Shikamaru ei pitänyt keväästä toisestakaan syystä. Jos talvella oli satanut lunta, ne lumet sulivat auringon paisteessa jättäen Konohan kadut loskaisiksi. Jos ei ollut loskaa, oli vesilätäköitä. Siinä säässä tarpoessa sukat kastuivat ja vesi lotisi inhottavasti kengissä.
Se oli yksinkertaisesti rasittavaa, kun sukat joutui vaihtamaan useammin kuin kerran päivässä. Shikamaru ei myöskään pitänyt äitinsä valituksesta, kun pyykkikori oli täynnä märkiä sukkia. "Se tuskin on paljoa vaadittu ripustaa märät vaatteet kuivumaan", hänen äitinsä aina sanoi.
Jos Shikamaru olisi saanut valita, hän ei olisi poistunut huoneestaan kertaakaan kevään aikana. Silloin hänen äitinsä kuitenkin tulisi oven taakse valittamaan ja se puolestaan olisi aivan liian rasittavaa.
Shikamaru ei voinut kevään tulolle mitään, muttei se silti estänyt häntä huokailemasta turhautuneena vaihtaessaan samalla sukkiaan kuiviin. Hän kuuli äitinsä äänen kantautuvan keittiöstä kysyen, miksei keittiötä vielä oltu siivottu. Shikamaru huokaisi ja toivoi kevään olevan pian ohi.
-
Särkynyt peilikuva
Genre: angst
Ikäraja: S
A/N: Öhömm. Inspiraatio yllätti? Kirjoitin tän jo oikeastaan tunti ylläolevan raapaleen jälkeen. Ajattelin julkaista tän myöhemmin, mutta en sitten malttanutkaan olla julkaisematta. Ja tarviiko mun edes sanoa, että kirjoitan jälleen Narutosta vähän nuorempana? :'D Osallistuu FF50'een sanalla 010. Keltainen.
*
Naruto katsoi kalpeita kasvojaan peilistä ja mietti. Hän mietti, mikä noissa kasvoissa oli niin erilaista muiden kasvoihin verrattuna. Miksi vain hän sai osakseen jakamattoman halveksunnan ja vihan?
Laihat ja pitkät sormet haroivat vaaleankeltaista tukkaa, joka sojotti itsepäisenä jokaiseen suuntaan. Sormet kiertyivät epäröivinä vaalean hiussuortuvan ympärille, tunnustelivat karheaa pintaa. Naruto mietti, tuntuvatko muiden ihmisten hiukset erilaisilta. Hän oli kyllä nähnyt neljännen hogaken kuvan ja tiesi, että heillä oli samanlaiset hiukset. Silti Minato Namikaze sai osakseen jokaisen kyläläisen kunnioituksen.
Kyse siis ei ole hiuksista, Naruto ajatteli, kun sormet vaelsivat kasvoilla tunnustellen jokaista yksityiskohtaa iholla.
Naruto katsoi itseään silmiin. Silmistä kuvastuivat kaikki ne tunteet, joita Naruto tunsi. Hän tunsi yksinäisyyttä, vihaa, pelkoa ja surua. Hän vihasi yksinäisyyttä ympärillään, pelkäsi ihmisten vihaisia katseita itsessään. Hän oli surullinen, koska ei omistanut yhtään ystävää.
Kädet kohtasivat arvet poskilla. Ne olivat viikset, vähän niin kuin kaikilla söpöillä eläimillä. Naruton poskilla viikset eivät kuitenkaan näyttäneet söpöiltä. Ne olivat karu muistutus siitä, että hän oli erilainen. Muilla ihmisillä ei ollut samanlaisia viiksimäisiä arpia poskillaan. Arvet olivat rumia.
Naruto raapi kynsillään poskiaan. Hän halusi arpien katoavan, lähtevän pois. Hän ei halunnut joka aamu peilistä katsoessaan muistutusta siitä, että oli erilainen, hyljeksitty.
Seuraavana aamuna Naruto katsoi peilikuvaansa särkyneen peilin palasista lattialla.
-
Totta kai jaksan kommentoida, kun näin suloisia raapaleita kirjotat. Sitä paitsi kommentit on kivoja lukee ja niitä on kiva kirjottaa. ;)
Äidin sana on laki. Hihkuin täällä miltein onnesta, kun huomasin siun kirjottaneen Shikamarusta. Shikamaru on mielenkiintonen hahmo Narutosta, mutta miusta sitä ei oteta siinä tarpeeks esille sarjassa. Tai onhan se mukana suhteellisen usein, eikä koko sarjan tarina niinkään keskity sen ympärille, mutta aina ois voinu kertoa enemmän. Tai paljastaa kunnolla erilaisia puolia Shikamarustakin. Kuitenkin pointti oli se, että oli ihanaa lukea hieman Shikamarusta siun kuvailemana, koska jollain tasolla tossa on jotain uutta puolta herrasta saatu tuotua mukaan. Ja tuo inhoaa kevättä, en muista onko moista asiaa koskaan mainittu missään kohtaa sarjaa, mutta se oli kuitenkin loistava veto tuohon väliin. Se miten siivoaminen on hirveää ja äidille ei vaan pysty väittämään vastaan. Jotenkin se on aika monesti totta. Äidille ei pysty kovin usein väittämään vastaan tai livistämään moisista tilanteista. ::)
Särkynyt peilikuva, olenko maininnut, että rakastan tapaasi kuvailla Naruto nuorena? <3 Kirjoissa ei todellakaan kerrota turhan paljoa siitä tai ylipäätään mistään osaa Naruton elämästä. Miten se päätyi ylipäätään asumaan yksin asuntoonsa tai miten se sai rahaa ruokaan? Tai sitten miulta on menny taas kerran jotain todella pahasti ohitte. :D Kuitenkin sin tyyli kuvailla tunteita on herkkä. Sie päästät lukijan tekstin kautta hahmojen pään sisälle ja tekstiin on todella helppo eläytyä mukaan. Jokaiseen tunteeseen ja ajatukseen. Ja varsinkin noihin Naruton tunteisiin on helppo eläytyä mukaan, vaikkei täydellisesti ole koskaan moiseen tilanteeseen ole itse joutunut. Yksinkertasesti sie saat noi tilanteet kuulostamaan niin realistisilta. Sekä sie osaat lopettaa järkevästi, eikä noi lopu mitenkään tyhjään jotenkaan.
Kiitos näistä kahdesta. :-*
-
Ruskapoika, kiitos taaas superihanasta kommentista. ♥ Ja tohon Shikamaru-ficciin taisin saada innostuksen ihan omasta elämästäni, kun mun ois tota kirjoittaessani oikeasti pitänyt siivota, koska äiti käski. :'D
Sadepisaroita
Genre: fluff, angst
Paritus: Naruto/Sai
Ikäraja: S
A/N: FF50:een sanalla 033. Sade.
*
Sadepisaroita tippui taivaalta kastellen sateessa seisovan pojan läpimäräksi. Mustat hiukset liimautuivat kalpeille poskille ja silmät katsoivat kauas horisonttiin.
Sai varoi päästämästä tunteita valloilleen, mutta tunsi niiden poltteen sisällään. Oli vain ajan kysymys, milloin kaikki patoutuneet tunteet pyrkisivät ulos muiden nähtäville. Tunteettomuus ei ollut lainkaan helppo asia, sen Sai oli näiden vuosien aikana huomannut.
"Sai, ala tulla!" kärsimätön ääni kuului mustahiuksisen pojan takaa, jolloin Sai vilkaisi hämmästyneenä taakseen.
Naruto katsoi poikaa läpitunkevasti sinisillä silmillään ja Sai tunsi hengityksensä salpautuvan. Vaikka vettä satoi kaatamalla, oli Naruto silti tullut hänen luokseen. Vatsanpohjassa tuntui hassulta ja Sain kasvoille levisi ilahtunut hymy.
"Tullaan, Naruto."
-
Hah, kuka muka jaksais siivota? :DD Miusta hallittu kaaos on parempi, mutta min huoneen teema nyt onkin kaatopaikka. ::) En löytäis täältä varmaan mitään, jos siivoisin. Epälooginen järjestys menisi pilalle! Hih, kiva jos pirät min kommenteista. <3
Naruto/Sai. ♥ Se on paljon ihanempaa ja parempaa, kuin Naruto/Sasuke, koska mie en toisaalta osaa ajatella Narutoa ja Sasukea yhteen. Se on niin massa ja ne oli niin paljon toistensa kurkuissa, ettei ne vaan onnistuis päätymään yhteen. Mutta Sai ja Naruto. Ne sopii hyvin yhteen, vaikka alku taival on rosoinen ja hieman vastoinkäymisiä täynnä. Mutta niistä tulee ystäviä tai tuttuja tai kavereita tai jotain lähempää kuin Narutosta ja Sasukesta. Sitä paitsi Naruton ja Sasuken välit on enemmän veljellisiä. Mutta end of that story. :D
Täytyy mainita heti ensimmäiseksi toi, kun et ollu yhtään käyttäny hän-pronominia. Se sopi tähän todella upeasti. Joskus nimittäin häirittee, kun ei käytetä ollenkaan hän-pronominia vaan pelkkiä nimi, koska se alkaa helposti kuulostamaan toistolta, varsinkin lyhyessä tekstissä. Tässä silti se toimi miusta yllättävän hyvin, enkä ees tajunnu sitä ensimmäisellä lukukerralla (aivan, luin ton ainakiin kolmeen tai neljään kertaan, enneko osasin avata sanaisen arkkuni). Sitten vasta toisella tai kolmannella huomioin sen. Mutta siis sopi tuohon hyvin. (: Samoin toi aavistuksen koruton tyyli kuvailla. Oli siellä pari semmosta ns. hienompaa sanaa (tai miun mielestä hienompaa lausunnaltaan ja kirjoitusasultaan, kuten; horisontti ja patoutuneet. ne on vaan jotenkin kivoja), mutta pidin tosta hieman karummasta tavasta. Ja päälle ryöppyävä sade. <3 Sateessa on vaan kiva istua, kävellä tai muuten vaan olla. Se on virkistävää. Ja tässä se tuli nätillä tapaa esiin virkistävyydellään, ja sillä semmosella pienellä ahdistavuudellaan. Tunteiden näyttäminen on varmasti kovaa hommaa, mutta Saikin on selkeesti tässä jo murtumassa, koska tossa lopussa se anto ilahtuneen hymyn päästä kasvoilleen. Sulonen mielikuva tuli tosta kohtauksesta päähän.
Vaikka vettä satoi kaatamalla, oli Naruto silti tullut hänen luokseen.
Älä kysy miksi, mutta miusta tää on hirmu sulonen lause. Jotenkin kuvaa niin Narutoa. Vaikka ois lumimyrsky, niin olisi muuten varmasti kiivennyt vaikka vuorelle toista hoputtamaan.
Miks nää venähtää aina tämmösiks, vaikka on raapale kommentoitavana? Kiitos tästä ja toivottavasti min omat höpääjämiset ei kovasti haitanne. ;D
-
Ruskis, äää pitäskö mun kiittää sua siitä, että olit laittanut mun ficin kommenttikampanjaan? Kiitos siitä ja tuosta ihanasta pitkästä kommentista ja ei mua haitannut yhtään sun omat höpääjämiset, joten höpötä vaan ihan rauhassa. : D Tuosta hän-pronominin käytöstä... Säikähdin ensin, että saan jotkut kauheat haukut, että et käyttänyt hän -pronominia tarpeeksi. Mutta joo, tuossa sun lainaamassas kohdassas muuten oli yksi hän -pronomini. :'D (ja ei ollut yhtään kämänen kommentti!)
EpikFeil, kiitos kommentistasi ja oon tosi iloinen, että jaksoit lukea edes kaksi ficciä ja kommentoida niitä. Kiva, jos tykkäsit ja ISO kiitos. ♥
Aamuauringon valaisemaa
Genre: angst
Paritus: Kakashi/Minato, Minato/Kushina
Ikäraja: S
A/N: kiirekiirekiire, kun veli valittaa vieressä että haluaa koneelle, mutta tämä on kuitenkin Kakashin näkökulmasta ja ensiksi piti tulla KakaIrua, mutta ei sitten tullutkaan. FF50:een sanalla 045. Valinnat.
*
Aamuauringon säteet heijastuvat ikkunan läpi kasvoilleni, kun herätessäni huomaan, että olet poissa. Sinusta ole jäljellä kuin haihtuva tuoksu lakanoissa ja keittiön pöydällä eilisillan likainen kahvikuppi täynnä haalennutta kahvia.
Istun keittiön natisevalle tuolille kasvot painettuina käsiini ja mietin, mitä oikein tein väärin sanoessani rakastavani sinua. Sanoithan sinäkin niin minulle vielä joskus, vaan et enää.
Päivän lehti tipahtaa postilaatikostani ja etusivulla komeilee sinun hymyilevät kasvosi. Vasemman käden nimettömässäsi on sormus, joka kertoo totuuden. Hymy on kuollut kasvoiltani aikoja sitten, kun luen sinusta ja Uzumaki Kushinasta, jota sanoit vihaavasi. Ehkä sinä vihasitkin minua, ajattelen ja kyyneleet valuvat poskiani pitkin sanomalehtikasvoillesi saaden sinutkin itkemään.
-
Siinä olis voinu lukee "Sain", eikä "hänen"! En ees tajunnu sitä hänen-sanaa siinä. :'D Mutta se oli yks ainoo siellä, joten tajusit kuitenkin varmaan pointin min selittämisestä (ja ole hyvä vaan, se oli niin söppänä ficci, etten voinu vastustaa kiusausta laittaa sitä sinne muillekin näytille).
Aluksi löi hieman tyhjää, että kuka hemmetin Minato, mutta kyllä se sitten leikkas, kun katoin ton toisen parin. Tuli jotenkin tyhmä olo, kun en tajunnu heti, vaikka Minato kuuluu siihen min lempihahmojen kaartiin, joka on aika laaja Narutossa. :D Kakashi on yks ihanimpia hahmoja koko sarjasta, oikeesti ihastuin siihen ensi näkemältä (oikeesti; "ensivaikutelmani teistä... täytyy sanoa, että vihaan teitä". Ja aina myöhässä ♥). Mutta se on kyllä aika vaikee hahmo kirjottaa, kun alkaa ajatella. Se on toisinaan niin... erikoinen, että kummastuttaa. Eikä sen järjen juoksusta ota ihan aina selevää, mutta nuori Kakashi on kyllä nam. <3 Sitä on hieman helepompi ymmärtää. :D Sin kuvaus Kakashin näkökulmasta kyllä sopi hyvin hahmolle. Kakashi vaikuttaa hieman semmoselta hahmolta, joka mieluummin piilottaa tunteensa, jopa aikuisena, ja tässä ne tuli semmosella yksinäisyydellä verhottuna pintaan. Ja välittyivät tälle puolelle ruutua. Tuli suorastaan surullinen olo Kakashin puolesta. Tunnustaa nyt rakkautensa toiselle ja sitten lukea lehdestä, että tämä on menny kihloihin! (tai näin mie asian mielsin, ettei Kakashi tienny Kushinan ja Minaton kihlautumisesta mitään aikasemmin, enneko lehdestä luki)
Sie todella osaat tuoda tunteet näihin mukaan, vaikka kyse on vain raapaleista, jotka on monesti aika vaikeitakin kirjottaa todella tunteellisiksi.
Ehkä sinä vihasitkin minua, ajattelen ja kyyneleet valuvat poskiani pitkin sanomalehtikasvoillesi saaden sinutkin itkemään.
Ihastuin tähän loppuun. Sain ton lauseen siivittämänä tosi kauniin kuvan päähän Kakashista itkemässä sanomalehden päällä, saaden sen täplittymään juuri Minaton kohdalta.
Kiitos tästä taas. :-*
PS. kun sie osaat kirjottaa näin upeesti Narutosta, nii et haluais kirjottaa Gaara/Kankuroa? Mikäli siis et insesti kavahda. (:
-
Ruskis, hihi, ei kai aina voi kaikkea muistaa. :'3 Ja mäkin rakastan Kakashia, se on ihana, vaikka vähän omituinen aina välillä. ♥ ps arvaa katoinko vähän paniikissa, että ootko sä lopullisesti lähteny finistä, mutta onneksi olen kyylä ja huomasin, että olit tullut takaisin. Paluun kunniaksi, tai ihan muuten vain, toteutin tuon siun pyynnön kirjoittaa Gaara/Kankuroa. Se on aika suloinen paritus, pakko myöntää.
Hiljaisina hetkinä
Genre: angst, ehkä pienenpieni fluff
Paritus: Gaara/Kankuroo
Ikäraja: S
A/N: Edellisen raapaleen ilmestymisestä onkin jo yli kuukausi, inspiraatiokin vähän oli hukassa, mutta nyt se taas palasi. :3 Kankuroon näkökulmasta tämä fic.
*
Hän asusti pimeydessä ruokkien sydäntään vihalla. Hän lipui otteestani, ei kuunnellut puheitani ja jätti minut jalkoihinsa. Suru velloi hänen sisällään, eikä minulla ollut sanoja, joilla sen surun olisi saanut pois.
Joskus oli pieniä hetkiä, merkityksettömiä ehkä hänelle, mutta sitäkin tärkeämpiä minulle, joka salaa kehittelin toiveita molemminpuolisista tunteista. Niinä hetkinä olin hänelle tuki ja turva. Hän ei itkenyt koskaan, ei edes silloin kun melkein nukahti syleilyyni ja sain silittää hänen punanruskeita hiuksiaan. Hän tuskin koskaan aavisti todellisia tunteitani, mutta niinä iltoina, kun hän haki minusta turvaa, se ei haitannut. Saatoin haaveilla, että ehkä hänkin rakasti minua enemmän kuin olisi ollut sallittua.
-
Oih, taidan pakahtua onnesta. Sie kirjotit Gaara/Kankuroa. <3 (pakahdun onnesta = en tuu sanomaan ainuttakaan järkevää sanaa)
Oon Epikin kanssa samaa mieltä. Narutosta ei ehkä voi saada mitään tätä söpömpää paritusta. Gaara on semmonen hahmo, joka ansaitsee onnen ehdottomasti elämäänsä ja Kankuroo on ehkä siihen se sopivin henkilö vierelle takaamaan sen onnen. Okei, tässä oli kyse vaan yksipuolisesta rakkaudesta, mutta tää oli niin tunnetta täyteen ladattu, että ihan ketuttaa, ettei itse sarjassa Kankuroo voi välittää veljestään pikkasen enemmän kuin olisi tarkoitus. Tässä oli mukana sitä realistisuutta, mikä on oikeestaan hyvin huomattavissa hyvin monesta siun ficistä. Mikä on tietysti vaan hyvä asia! Realistisuus vaan jtoenkin monesti katoaa ficeistä, mikä on harmi, koska missään fandomissa ei oo niin, ettei realistisuutta ole otettu huomioon. Tai jos on semmonen fandom, niin miulta on menny täysin ohitse. :D Pidin suuresti tosta kerronnasta. Varsinkin, kun tää oli Kankuroon näkökulmasta. Siinä on semmosta herkkyyttä, joka päästää lukijan niihin tunteisiin ja ajatuksiin mukaan. Itellenkin tuli aika haikee olo Kankuroon puolesta...
ymmärrän hyvin, miksei sitä haluta kertoa. Ihan vaan senkin takia että se on normien vastaista, mutta myös siksi kun veli on tuollainen kiva pikku tappokone.
Epikki vei sanat suusta. Paremmin tuskin oisin ite voinu ilmasta. :D
Hän tuskin koskaan aavisti todellisia tunteitani, mutta niinä iltoina, kun hän haki minusta turvaa, se ei haitannut.
Taisin rakastua siun kirjottamaan Kankuroohon. <3
Kiitos tästä iltapalasta. :3
ps. uih, ei miun takia kannata mitään panikoida. :3 mutta kannattaa olla kyylä, se on kuitenkin kivaa ja monta asiaa jäis huomaamatta, jos ei ois hieman kyylä! ;)
-
Aaaa kaksi kommenttia, kiitoskiitoskiitos! ♥
EpikFeil, eipäs ollut yhtään kakkakomma, vaan tosi ihana ja piristävä kommentti, kiitos! :3 (Voin yrittää kirjoittaa Kakashi/Gaaraakin jossain vaiheessa : D)
Ruskis, kiitos sullekin! Ja sori, en osaa vastata sun ihanaan pitkään kommenttiin mitenkään järkevästi. >:
Vaietuista totuuksista
Genre: angst
Pairing: Iruka/Kakashi
Ikäraja: S
A/N: Irukan näkökulmasta. Osallistuin Vuosi raapalehtien -haasteeseen, joten luultavasti tää topa tulee täyttymään aikalailla. :')
*
Hiljaisuus laskeutuu painostavana ympärillemme, kun jätät vastaamatta kysymykseeni. Yksinkertainen kysymys, joka kuitenkin merkitsee minulle kaikkea, leijuu välissämme ja saatan avistaa vastauksesi. Vastaus ei ole minulle mieleinen, mutta se on totuus, jota ennen en ole uskaltanut kohdata.
"Rakastatko sinä minua?" toistan, mutta välttelet katsettani. Harmaat hiuksesi laskeutuvat silmiesi peitoksi, mutta en tarvitse sielusi peiliä tietääkseni, että rakkaus välillämme on aikaa sitten kadonnut.
Katseesi, eleesi ja sanasi ovat koko ajan kertoneet totuudesta. Olen vain ollut liian sokea nähdäkseni ja nyt kun totuus lyö minua kasvoihin, en aio itkeä. Et sano sanaakaan, katsot vain surullisena, kun pakkaan tavarani ja lähden palaamatta enää koskaan.
-
Tulipa... surullinen olo Kakashin ja varsinkin Irukan puolesta. :( Oon outo ja oon jo pitkän aikaa sitten rakentanu mieleeni isot pilvilinnat siitä, kuinka Kakashi ja Iruka on sellainen pari, ettei mikään voi tulla heidän väliin tai ainakaan rakkaus ei kuolisi. Mikä siis on täysin järjetön ajatus, kun kuitenkin se on missä tahansa suhteessa ihan mahdollista. Mutta Kakashi ja Iruka muodostaan niin kauniin parin, ettei niistä voi ajatella moista.
(hölötän tähän väliin: ei miun kommentteihin osaa kukaan vastata järkevästi, kun hölötän aina kaikkee omaani ja unohan lopulta jossain välissä kuitenkin sen punasen langan kaikkeen. :DDD ja toi Epikkin mainitsema Kakashi/Gaara vois olla... mielenkiintoista!)
Pidin siitä, miten tää oli tavallaan... koruton. Tai tai, tuota ei saa ymmärtää väärin. Mutta toi Irukan ajattelu tapa oli jollain tapaa semmonen karu ja koruton. Kun vihdoin se tajuaa avata silmänsä sille, että merkit on ollut pitkään ilmassa - Kakashilla vaan ei ole enää rakkautta jaettavaksi hänelle. Ja se toteamus: nyt kun totuus lyö minua kasvoihin, en aio itkeä, toi on vaan jotenkin niin... selkärankasta. Mie varmaan itkisin valtameren, vaikka tietäisin, että se on ollut ohi jo kauan sitten. Ehkä oon hölmö, mutta itkin silti. :D Kuitenkin koko ton raapaleen ajan tunnelma oli sellanen melankolinen ja kuitenkin ymmärrystä täynnä. Tyylillä: okei se on ohi ja mää ymmärrän sen. Mutta kuitenkin käy sääliksi molempia. Ne ois nin ansainnu onnellisen elämän yhessä. ;o;
Joo, lakkaan toistamasta itteäni ja kiitän raapaleesta <3
-
Kommenttikampanja II iltaa. :D
Mä myönnän heti alkuunsa, että tämä fandom on mulle jotain aivan uutta ja ihmeellistä, koitan kommentoida siis vain itse tekstiä, hahmoihin kun en päässyt tietämättömyydestäni johtuen sisälle.
Niin kuin Ruskapoika kommentissaan mainitsi, tuo koruttomuus on juurikin se näiden raapaleiden paras juttu. Ripottelet kaunista kuvailua hyvin vähän sinne tänne, mutta onnistut silti kuvaamaan hieman ikävämmätkin tapahtumat kauniisti. Anteeksi, tästä kommentista tulee nyt nolostuttavan tynkä, mutta en kerta kaikkiaan tiedä mitä sanoisin, nyt kun en voi ruvata henkilöanalyysejakaan muodostamaan! ;) Kuitenkin luin, ja tykkäsinkin. Kirjoitat hienosti.
~Vanamo
-
Ruskis, Kakashi ja Iruka tosiaan on sellanen pari, mistä ajattelee, että ne ansaitsee toisensa, eikä mikään voi tulla niitten rakkauden väliin - ainakin mä ajattelen, en tiiä muista. :'D Hurjan iso kiitos taas, kun jaksat ja viitsit kommentoida. <3
Vanamo, hienoa, jos uskalsit fandomin tuntemattomuudesta huolimatta lukea tämän ja tykkäsit. Kiitos kommentista. :3
Tieto lisää tuskaa
Genre: angst
Pairing: Naruto/Sasuke
Ikäraja: S
A/N: FF50'een sanalla 050. Kaipaus. Tykkään kirjoittaa angstia, mutta ehkä mun pitäis oikeasti yrittää kirjoittaa välillä jotain muutakin. :'D
*
Kaipaus. Tunne, jonka Naruto oli uskonut tuntevansa, kun haaveili rakastavista vanhemmista, ehkä pikkusisaresta, josta olisi voinut pitää huolta ja isoveljestä, joka parantaisi aukon sydämessä. Naruto oli elänyt yksin, tietänyt sen olevan kamalin asia ikinä ja kaivannut perhettä, ystäviä, henkilöä, joka ei jätä yksin pimeään.
Naruto oli saanut ystävän, melkein kuin veljen, jota hän oli rakastanut täydestä sydämestään. Yhdessä he olivat kiiveneet puihin, nauraneet ja tapelleet, mutta aina kaikki mitättömät riidat oli sovittu ja unohdettu. Ehkä joskus he välillä jäivät muistojensa pauloihin; ajattelivat jaettuja suudelmia aamuhämärässä, onnellisia hetkiä yhdessä. Oli myös huonoja hetkiä, mutta niitä harvoin muisteltiin.
Mutta kun Sasuke oli lähtenyt, karannut Konohasta ja jättänyt Naruton peräänsä itkemään, Naruto tiesi, ettei kaipausta voinut täysin tuntea tietämättä ensin, millaista oli olla kaipaamansa henkilön seurassa. Kaipaus on jotakin pysyvää, sydämessä vaaniva mörkö, joka odottaa tilaisuutta iskeä. Kaipaus tukehduttaa, muuttaa ilonkyyneleet suruksi ja saa ympärillä olevan maailman muuttumaan ankean harmaaksi.
Naruto tiesi, viimein hän saattoi sanoa tietävänsä, millaista on todellinen yksinäisyyden tuska. Nyt hän voisi sanoa Sasukelle sanat 'tiedän, miltä sinusta tuntuu' ja puhua totta. Nyt kun Naruto tiesi, hän ei halunnut sitä, vaan hän halusi vain unohtaa jokaisen muiston, sillä ne muistot vangitsivat hänet yksinäisyyden vankilaan kaipaamaan sellaista, mitä ei enää ollut.
-
Naruto/Sasukesta harvoin välitä, koska se on vähän sellainen kuin H/D Potterfandomissa, eli massaparitus. Tai mä ainakin koen sen niin, koska jos kirjotat sasunaru yotuben, niin sieltä tulee ihan hirveesti kaikkea, mutta sitten jotain tyyliin Naruto/Irukaa tai Naruto/Kibaa ei sitten löydä melekein ollenkaan, tai jossain tapauksessa ei ollenkaan (outoa on sitten, että KakaIru ei haittaa meikäläistä ollenkaan, vaikka sekin on hiukan massa :D). Se tuntuu niin väärältä, mutta lyhyen raapaleen sitä lukee mielellään iltapalaksi, kun on hyvä kirjoittaja.
Enkä ollut lainkaan väärässä sen suhteen, kannattaako lukea, koska toi oli hirmu nätti ja sellanen omallaan tavallaan opettavainen. Oot nimittäin osannu kuvialla kaipauksen todella nätillä tavalla, tekemättä siitä kuitenkaan mitään hard-angstia, joka ei tietysti tähän topaan menis, mutta siis kuitenkin. Sie oot onnistun pitämään sen tommosen kauniin herkkänä, mihinkä lukijan on helppo samaistua. Ja Naruto oli ajatuksiltaan IC, koska tavallaan tuo perheen ajatteleminen on ja kaipaaminen on se Narutoon helposti liitettävä asia, ja kai sitä jokainen orpo kuvittelee ja haaveilee itselleen perheestä, jossa on ne rakastavat vanhemmat. Toi, että paritus jäi enemmän taka-alalle, eikä sitä tuotu niin suoraan esille, kuin yhessä lauseessa kunnolla viitattiin suudelmiin ja helliin hetkiin, oli iloinen yllätys. Kun en parista sen suuremmin välitä, vaikka pakko se on myöntään, että sarjassa Naruton ja Sasuken välillä selkeesti on kipinää. Saa sitten aina päätellä kumpaa kipinää; sitä seksuaalista viritettä vai vihan/inhon. Tai ehkä niitä kumpaakin on silleen sopivan tasavertaisesti.
Eikä siun mitään muuta pidä koittaa kirjottaa, jos angstia tykkäät kirjottaa! Sie kirjotat sitä niin kauniisti, että taidan olla hieman kateellinen, mutta vaan hieman. Tällästä on ilo lukea, varsinkin tällä fandomilla, kun oot oikeestaan ainoa ficcari, jolta luen Naruto-ficcejä aktiivisesti. (ja ilo on miun puolella kommentoida. <3)
Kiitosta taas tästä raapaleesta. :)
-
Ruskis, joo, NaruSasu tosiaan taitaa olla aika massaparitus ja vaikka et parituksesta kauhesti tykkää, niin kiva silti että luit ja kommentoit. Mä itse tykkään siitä parituksesta
vaikka NaruSai on ehdottomasti paljon suloisempaa.♥ Ja eihän mun pakko ole kirjoittaa muuta kuin angstia, mutta vaihtelu virkistää. :')
Rakkaudentäyteisiä tunnustuksia
Genre: fluff
Pairing: Kakashi/Iruka
Ikäraja: S
A/N: Ööh. Innostuin nyt ihan täysin kirjoittelemaan KakaIrua.
*
"Iruka?"
"No mitä?"
"... ei mitään."
Iruka huokaisi, käänsi kylkeä, jolloin sänky narahti hänen allaan, ja katsoi harmaahiuksista miestä vieressään. Iruka katsoi Kakashia syvälle silmiin, joista toinen oli siniharmaa ja toinen verenpunainen. Joskus ennen, kun he vasta olivat vaihtaneet epävarmoja suudelmia, Iruka oli hätkähtänyt joka ikinen kerta katsoessaan Kakashin eriparisilmiä. Mutta nyt, kun he olivat täyttyneet molemminpuolisesta luottamuksesta ja rakkaudesta, Iruka pystyi rakastamaan Kakashin jokaista piirrettä, eikä mikään toisen ulkonäössä, sanoissa tai teoissa saisi häntä enää hätkähtämään.
"Kerro nyt vain", Iruka kuiskasi ja katsoi Kakashia silmiin.
Kakashi huokaisi turhautuneisuudesta ja kurottautui painamaan suudelman toisen miehen huulille ja kuiskasi sitten tämän korvaan: "Tiesitkö, että rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta?"
Ja Iruka hymyili, sillä hän tiesi, näki rakkauden toisen miehen katseesta ja aloitti nyt itse rakkaudentäyteisen suudelman, sipaisten samalla Kakashin harmaita suortuvia pois kasvoja peittämästä.
"Minäkin rakastan sinua", Iruka sanoi katsoen tarkkaan vakavia kasvoja, joille hänen sanojensa myötä syttyi helpottunut hymy.
Kakashi ei koskaan voisi kyllästyä noiden sanojen kuulemiseen ja hän liikahti peiton alla kiinni Irukan lämpimään vartaloon kietoen kätensä toisen hennon vartalon ympärille. Iruka tunsi toisen miehen sydämen rauhallisen sykkeen rintaansa vasten ja ajatteli haluavansa painaa tuon hetken syvälle mieleensä, sillä tuo oli ensimmäinen kerta, kun Kakashi oli sanonut rakastavansa häntä.
-
Aivot sulivat kasaan. <3 Nyt oon ehdottomasti vakuuttunut siitä, että KakaIru on jotain maailman suloisinta ja se piristää aina, vaikka kyseessä olisi kuinka lyhyt teksti. Mietin tässä tällä hetkellä hartaasi osaanko enää tänä iltana muodostaa järkevää lausetta tai edes ajatusta. Nyt tekisi niin kauheasti mieli lukea KakaIrua hieman pidempänä versiona. Kuitenkin palataan takaisin siun raapaleeseen, joka on yber suloinen. Fluff on harvoin meikäläisen genre (horror ja angst on kivoja kavereita), mutta pieninä annoksina se menee. Ja tää oli vielä tälläistä fluffia, joka ei mennyt ylisiirappimaisuuteen, mikä on hyvä! Liika siirappisuus on... pelottavaa... o..o Tai jokin hirmuisessa sokerisuudessa on sellaista, mikä on nostaa ainakin miulla niskakarvat pystyyn ja laittaa kääntymään nopeasti takasin. Ehkä siinä on se, että realistisesti ajatellen, ei omassa elämässä voi kovin siirappisia tapauksia tulla, ainakaan kovin usein. Joten tämmösiin keveisiin fluffeihin on kiva samaistua.
"Iruka?"
"No mitä?"
"... ei mitään."
Hihi, toi on niin perus. ♥ Ensin meinaa sanoa ja sitten ei osaakan muotoilla sitä nopeesti semmoseen muotoon, että sen voisi sanoa ääneen. Tai vaikka sen olisi ajatellut jo valmiiksi hienoon sanamuotoon, niin se on silti vaikiaa.
Hmmm... Tässä kommentissa on varmaan kaikki epäolennaiset jutut ja ne jutut, mitkä piti mainita unohtu täysin. Noh, koita saada tästä jotain kuitenkin irti. Kiitos tästä söpöskästä. :-*
ps. NaruSai on ehdottomasti sulosempaa kuin NaruSasu. :')
-
Ruskis, kiitos taas kommentista. <3 Mäkään en kauheesti mistään ihan kamalan siirappisesta niin välitä, mutta joskus fluff on ihan kivaa lukea vähäsen kerralla. Sitä on myös kiva kirjoittaa, vaikka vähän pelotti menikö tuo nyt kamalan ylisiirrappiseksi ja kliseiseksi. :'D
Muuttumattomia tunteita
Genre: angst
Pairing: Kakashi/Obito
Ikäraja: S
A/N: En ole muuten ikinä kirjoittanut Obitosta mitään, joten mulle ainakin ihan uutta kirjoittamisen osalta.
*
Talo on täynnä lukuisia muistoja ja jokainen esine muistuttaa Kakashia entisestä. Radio on yhä päällä, eikä Kakashi pysty sammuttamaan sitä edes yön koittaessa. Jos hän koskee mihinkään, se tarkoittaa eteenpäin kulkemista, eli Obiton ja salattujen tunteiden jättämistä menneisyyteen. Hän ei halua unohtaa, joten hän pystyy vain odottamaan ja toivomaan. Ehkä joskus Obito vielä astuu ovesta sisään pahoitellen myöhästymistään.
Aamun koittaessa radio puhuu vieläkin itsekseen ja on kulunut jo päiviä Obiton kanssa vietetyistä öistä. Kakashi kävelee keittiöön, jossa on edelleen likaiset tiskit altaassa Obiton jäljiltä. Muistot elävät Kakashin mielessä, eikä mitään voi verrata sydämessä asuvaan tuskaan, joka tukahduttaa onnen elämästä kokonaan.
-
Minen oo koskaan lukenu Obistosta mitään, vaikka jo siinä Kakashin menneisyyttä valottavassa kohdassa sarjassa selvensi, että Kakashin ja Obiton välillä on jotain jännitteen puoleista. Vaikka se nyt olikin aika hyvin värjätty kateudeksi ja sarkasmiksi sarjassa. Mutta mutta, nyt valtasi kauhee halu lukee jotain enemmänkin näistä kahdesta, koska sait kuulostamaan Kakashin surun niin... käsin kosketeltavalta. Pienet yksityiskohdat tekstissä, kuten esimerkiksi tuo radion jättäminen päälle, likaiset astiat ja se, ettei Kakashi halua koskea mihinkään, koska se veisi Obitoa kauemmas, ovat hellyyttäviä ja tuovat tekstille aina omanlaisensa värityksen. Hyvällä tavalla, koska pienet yksityiskohdat minusta rakentavat kuvailun luonteen.
Muistot elävät Kakashin mielessä, eikä mitään voi verrata sydämessä asuvaan tuskaan, joka tukahduttaa onnen elämästä kokonaan.
Miusta tää kohta oli jotenkin hätkähdyttävä, koska siinä yhdisty niin monta asiaa. Kakashin suru, Kakashin tunteet Obitoa kohtaan ja se tosiasia, että toinen oli todella poissa, eikä tulisi takaisin, vaikka kuinka toivoisi oven aukeavan ja toisen pahoittelevan myöhästymistään.
Kiitosta taas tästä raapaleesta. :-*
-
Ruskis, minäkään en Obitosta ole ikinä mitään lukenut, vaikka mieli tekisikin. Oon vaan niin surkea englannissa, että sekin vähän rajoittaa lukemisiani. Ja kiitos itsellesi kommentistasi. <3 (:
Suruntäyteisiä hymyjä
Genre: angst
Paritus: Sakura/Naruto
Ikäraja: S
A/N: Taas uutta paritusta minulta, katselin youtubesta jotain amv'itä ja inspiraatio tuli kuin itsestään. (: Tapatumat sijoittuu aikahypyn jälkeiseen aikaan + Sakura PoV.
*
Hartiat olivat levenneet kolmessa vuodessa ja pituutta oli tullut lisää. Kasvot olivat useimmiten surulliset, joskus harvoin täynnä onnea. Hymy ei ollut enää pelkkä ovela virnistys ja jonnekin oli kadonnut se lapsellisuus, josta niin usein olin valittanut. Silmät olivat totiset lähes aina, mutta välillä hymy valaisi hänen koko olemustaan. Se hymy sai jalat veteliksi ja perhoset lentelemään vatsanpohjassani.
Naruto oli kasvanut, eikä häntä enää voinut sanoa siksi samaksi pojaksi, joka hän oli vielä ninja-akatemian aikoihin ollut. Poissa oli kuitenkin myös rakkaus ja onni pojan olemuksesta. Enää hymy ei ollut jokapäiväinen asia ja sitä hymyä minä kaipasin nyt enemmän kuin mitään muuta.
-
Mietin jo silloin 18. päivä (joo, moi, oon hidas kommentoija), kun tän julkasit, että jätänkö välistä, koska henkilökohtaisesti miulla on jotain tätä paria vastaan. En vaan yksinkertaisesti pysty näkemään Narutoa ja Sakuraa yhdessä tai edes mitään jännitettä heidän välillään. Okei, Sakura on Naruton nuoruuden ihastus/rakastus/mikä lie, mutta en mie silti osaa nährä, että Sakura huomaisi Naruton romanttisessa mielessä, edes ton aikahypyn jälkeen. (joo, ehkä oon vaan liian pessimistinen kaikkee kohtaan, että ei pitäis ees alkaa jauhamaan tätä tähän. :D)
Mutta koska olen uhkarohkea ihminen ja toi kuitenkin on vaan satasanaa ja sallitun ikärajana, niin mie luin sen (plus siulle on kiva kommentoida, enkä ois voinu kommentoida, jos en ois lukenu). Hykertelin täällä semmonen tyhmä hymy huulilla, kun paritus ei ollut kovin selkeä raapaleessa, mikä siis ei todellakaan ole paha. Mie muutenkin karsastan hettiä jostain ihmeen syystä kumman paljon. Enemmän se oli sellaista pienien asioiden huomaamista ja merkille pistämistä; miten toinen oli negatiivisessa että positiivisessa mielessä muuttunut niiden vuosien aikana. Taisin sillon kerran mainita yhessä kommentissa, etten Sakurastakaan pidä sen suuremmin hahmona, mutta sie saat sen jotenkin kuulostamaan niin inhimilliseltä tälläisellä pohdiskelevalla tekstillä, että mie jopa pidän Sakurasta! Se on oma saavutuksensa se.
Ihana toi yksityiskohda, että Sakura kaipasi kaikkein eniten juuri sitä Naruton jokapäiväistä hymyä, joka ennen oli ollut asia, joka oli ollut suora ja varma ja... ainainen. Tuli itellekin olo, että haluaa pohtia jotain syvällisiä. Kiitosta <3
-
Ruskis, et sä mikään hidas kommentoija ole ja vähänkö olen ilonen, kun luit ja kommentoit parituksesta huolimatta. En tykkää itsekään NaruSaku parituksesta, mutta se taitaa johtuu siitä, etten pidä Sakurasta ylipäätänsä hahmona ollenkaan. :') Joo mut ehkä mä lopetan tän selittämisen tähän. Ja aws sun kommenttejakin on kiva lukea ja niihin on kiva vastata. Kiitos taas. :3 ♥
Kirjoitetuista sanoista
Genre: draama
Paritus: tulkinnanvarainen Gaara/Naruto
Ikäraja: S
A/N: Ajattelin tän sijoittuvan aikahypyn jälkeiseen aikaan, kun Naruto on juuri palannut Konohaan. Tän ficin genren päättäminen oli muuten vaikeaa, koska mun mielestä tää ei oo ihan mitään fluffya tai romancea kuitenkaan ja angstiksikaan tää ei mene. Olkoon siis draamaa.
*
Naruto,
varmaan oletkin jo kuullut, mutta minusta on tullut kazekage. Voin vain kuvitella sinun epäuskoisen ilmeesi juuri nyt ja olen pahoillani, ettei minulla ole aikaa tulla tapaamaan sinua. Minulla on vain niin paljon kiireitä ja uusia asioita opeteltavana, että aikaa ei ole hukattavaksi. Hiekan kylä on yhä kaaoksessa kolmen vuoden takaisten tapahtumien takia.
Enkä minä tiedä, saisinko iloita tästä niin paljon kuin iloitsen. Olen varma, että minut valittiin tähän asemaan vain, jotta ihmiset täällä voisivat vahtia minua paremmin. He syyttävät yhä minua kaikesta, mutta ansiostasi olen kasvanut hieman ja tiedän jo, kuinka sellaisiin syytöksiin tulee suhtautua. Olen saanut lisää rohkeutta ja veljeni sanoo, että olen muuttunut täysin eri ihmiseksi kuin olin ennen. Ennen vaelsin pimeydessä täysin yksin ja eristyksissä muusta maailmasta. En ole enää niin heikko ja se on täysin sinun ansiotasi. Sinulla on ihmeellinen voima saada ihmiset hymyilemään ja nyt hymyilen minäkin.
Niin ja... minulla on ikävä sinua. Olit se, joka sai toivon syttymään sisälläni ja silmäni avautumaan. Tartuit minua kädestä ja näytit maailman, joka oli kauniimpi kuin koskaan olin uskaltanut kuvitellakaan. Me kaksi olemme niin samanlaisia ja toivon, että sinäkin joskus saavutat unelmasi. Vaikka joskus murheet kasautuvatkin suureksi taakaksi, niin lopulta tulee myös hyviä hetkiä.
Kiitos kaikesta.
Gaara
-
Toteutuneita toiveita
Genre: angst, romance
Paritus: Gaara/Kankuroo
Ikäraja: S
Varoitus: Insesti
A/N: Ensimmäinen triplaraapale varmaankin ja alunperin halusin kirjoittaa ihan oneshotin, mut en sit tiiä. Sanoja olikin sit triplaraapaleeseen. FF50:een sanalla 039. Pimeys.
*
Kankuroo katsoi valokuvaa huoneensa pöydällä. Gaaran silmistä näkyi tuska, jota hän tunsi jatkuvasti. Gaaran punaiset hiukset olivat kuin aavikon hiekka vasten auringonnousua, eikä Kankuroo tiennyt mitään kauniimpaa. Hän olisi halunnut ottaa Gaaran syliinsä ja auttaa unohtamaan kaikki se paha, joka sai Gaaran aina vain syvemmälle pimeyteen. Kankuroo olisi halunnut nostaa Gaaran pois sieltä pimeydestä, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi voimia siihen. Gaara ei edes yrittänyt kuunnella veljeään, eikä ketään muutakaan.
Kankuroo tiesi, että Gaaran sydän oli täynnä surua ja pelko kahlitsi pikkuveljen pimeyteen. Joskus oli hetkiä, jolloin Kankuroo oli itsekin siellä, pimeydessä. Silloin hän itki. Hän itki, koska ei osannut auttaa veljeään. Jos Kankuroo olisi voinut, hän olisi ottanut Gaaran taakan harteilleen, tehnyt mitä tahansa veljensä auttamiseksi, mutta Gaara ei koskaan pyytänyt apua. Hän ei koskaan itkenyt tai näyttänyt kipuaan. Ja silti Naruto Uzumaki oli huomannut sen heti ja pelastanut Gaaran pelkillä sanoillaan.
Kankuroo tunsi itsensä häviäjäksi ja petturiksi. Hän ei ollut auttanut veljeään, joka oli hänelle tärkeintä maailmassa. Hän oli vain katsonut vierestä, kuinka Gaara oli hiljalleen valunut yhä syvemmälle oman mielensä vankilaan. Ei Gaara ansainnut sellaista veljeä. Gaara tarvitsi jotain paljon parempaa.
Ja silti Gaara halusi hänet. Se kävi selväksi, kun poika koputti Kankuroon huoneen oveen ja astui sisään. Hän lukitsi oven perässään ja pyysi anteeksi, jolloin Kankuroo käänsi katseensa pois, sillä anteeksipyyntöä hän ei halunnut. Hänen olisi itse pitänyt pyytää anteeksi, mutta anteeksipyyntelyjä Gaarakaan ei huolinut.
Gaara katsoi Kankuroota silmiin ja pakotti isoveljensä katsomaan takaisin. Kankuroo näki viimein, mutta syvän surun lisäksi hän näki muutakin.
Gaara otti askeleen eteenpäin ja kiersi kätensä isoveljensä ympärille painaen päänsä vasten tämän rintaa, jolloin Kankuroo jähmettyi paikoilleen hämmentyneenä. Oli ollut toiveita enemmästä, suuremmista tunteista, mutta koskaan, ei koskaan, Kankuroo olisi uskonut niiden käyvän toteen.
Kankuroo vastasi veljensä suudelmaan, joka oli täynnä anteeksiantoa ja rakkautta, jota he kumpikin olivat jo pitkään kaivanneet.
-
Voi apua apua apua. Mie ajattelin, että kommentoin vasta, kun oon kotona (oon vielä tampereella. :D), mutta en mie nyt enää voi jättää kommentoimsta myöhempään, kun tämmöstä herkua laitat tänne! Sitä paitsi oot laittanu jo jo kaks about vuorokauden sisällä, eikä sitä koskaan tiiä millon laitat seuraavan!
koska sillon olis enemmän kommentoitavaa ja oon laiska.
Kirjoitetuista sanoista, siis voi aaw. Gaara/Naruto. Se on jotain hirmu söp0öä ja tässä pidin erityisesti siitä, että tunne tais olla yksipuolinen, tai ainakin tällänen mielikuva jää, kun Naruton kantaa ei kerrota. Tietysti voisit joskus kirjottaa vastaus kirjeen tohon, koska miuu ainakin kiinnostaa, miten Naruto moiseen vastaisi. ;) Gaaran selittäminen omasta elämäntilanteestaan oli jotenkin... niin inhimillistä, että oli pakko hymyillä. Gaara kuitenkin alussa sarjaa kuvataan niin kylmäksi, että se on ihana huomata, miten paljon Naruto oikeasti muutti Gaaraa sanoillaan, luonteellaan ja teoillaan. En sinänsä siis yhtään ihmettelisi, vaikka Gaara Narutoon ihastuisi rakastuisi. vaikka Gaara kyllä kuuluukin Kankuroolle.
Toteutuneita toivoeita, ihihihih. <3 Olin seota, kun näin parituksen ja vielä genrenä angstiromance. Ah, tätä onnea. Gaara/Kankuroo on vain syöpynyt liian ihanana min mieleen, että voisin ajatella edes jomman kumman kuuluvan jollekulle toisele hahmolle. Ne on niin selkeesti onnellisia yhdessä, että ei. Noin sen kuuluu olla, ja jos joku meinaa tulla väliin, niin se saa turpaansa. :< Joo, niin pitäis kai sanoo jotain muutakin kuin ihkuttaa paritusta (noista söpöliineistä saa krijotta kyllä lisääkin. <3). Kankuroon itsesäälissä rypeninen ja angstaaminen on niin söpöä luetavaa, kun jotenkin sen jo aloittaessa lukemaan tiesi, että tämä voisi påäättyä hyvin. Joten ei varmaan tule yllätyksenä, että ihastuin tuohon lopetuslauseeseen. Ei täällä voi mitään muuta kuin hymyillä.
Kiitos näistä. Meen nyt, etten höpötä mitään turhaa lisää. :D
-
Ruskis, haha en mä nyt niin nopea kirjoittaja ole, että kolmannen saisin sen yhden vuorokauden aikana kirjoitettua (tai no, julkaisisin sen kolmannen ainakin myöhemmin, en heti saman vuorokauden aikana) ja en vaan voinut vastustaa kiusausta laittaa Gaara/Kankuroota tänne heti, kun sain sen kirjoitettua. Hienoa, jos tykkäsit, koska olin aluksi ehkä vähän epävarma varsinkin tosta GaaNarusta. :3
Pelastaja
Genre: angst, darkfic, AU
Ikäraja: K-11
A/N: Osallistuu tekniikkahaasteeseen (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=24686.0), eikä muuten ollut lainkaan niin helppoa kuin aluksi kuvittelin. Joidenkin sanojen korvaaminen (saada, ja, olla, ei) oli ihan hirveän vaikeaa ilman, että teksti kuulostaisi kamalan tönköltä. Lisäksi mietin tuota ikärajaa vähäsen, kun kuitenkin ehkä vähän raskaampaa angstia, mitä yleensä kirjoitan. AU puolestaan tulee siitä, että itse ajattelen tämän Naruton olevan tässä enemmän kuin sen 12 vuotta, mutta hänellä ei ole ystäviä ja hän on vieläkin siellä ninja-akatemiassa.
*
Ajatuksia kuolemasta, niitä mielessäni vaeltelee usein. Tieto konohalaisten vihasta minua kohtaan raastaa sisältäpäin kyynelten kuuluessa jokapäiväiseen elämääni. Opin yksinäisyyden merkityksen liian aikaisin; yksinhän minä elämääni elän. Haluan kuolemaa tuskan kasvaessa sisälläni liian suureksi.
Vajotessani yhä syvemmälle mieleni syvyyksiin, keksin itsemurhan tekotapoja yhä enemmän. Mietin nälkäkuolemaa, ranteiden auki viiltämistä sekä katolta hyppäämistä. Mietin, kuinka jäisin järven pohjaan veden täyttäessä keuhkoni. Hukkuisin kenenkään jäämättä kaipaamaan.
Rohkeutta minulta kuitenkin puuttuu. Yritän jokaista tekotapaa ainakin kerran pettymykseni kasvaessa aina vain suuremmaksi. Pelko sisälläni pakottaa minut perääntymään viimehetkellä. Saatan seistä katon reunalla sateessa ottamatta kuitenkaan viimeistä askelta reunan ylitse. Istun laiturilla rikkomatta koskaan vedenpintaa. Veistä käytän vain ruuanlaiton lisäksi ninja-akatemiassa. Viimehetkellä minä aina peräännyn, käännän selkäni kuolemalle kyynelten valuessa pitkin poskiani.
Ehkä omistan kuitenkin liiaksi toivoa pelastajasta. Toivon jonkun tulevan viimehetkellä vetämään minut kuilun reunalta syliinsä. Odotan, vaikka jokainen vain toivoo hirviön kuolemaa. Konohalaiset pitävät minua hirviönä, demoniksikin kutsutaan.
Ja kuunnellessani konohalaisten puheita, minä itken.
-
Ajatuksistani
Genre: romance/fluff
Paritus: Gaara/Naruto
Ikäraja: S
A/N: Ja pelastus-teemalla jatketaan. Löysin tämmöisen keskeneräisenä mun muistitikulta ja inspiraatio vei mennessään~
*
Se hetki, kun luulee, ettei näe toista enää koskaan ja sitten lopulta näkeekin. Se tunne on sanoin kuvaamaton ja vielä nytkin sitä ajatellessani tunnen sisälläni jotakin. Naruton sanoin se jokin olisi rakkautta, mutta minusta se on jotain vielä parempaa. Syvää kiintymystä ehkä, mutta rakkaus sanana ei ole vieläkään täysin valjennut minulle. Ei, vaikka välitän Narutosta enemmän kuin kenestäkään toisesta, ja hän on pelastanut henkeni jo kahdesti.
Ensimmäisellä kerralla Naruto näytti minulle, millaista on välittää toisesta ihmisestä tuoden minut pimeydestä valoon. Toisella kerralla hän toi minut kuoleman porteilta takaisin elämään. Kun olin tuntenut kuoleman kylmän kosketuksen ihollani, olin jo ehtinyt luulla, etten enää koskaan näkisi häntä. Silmieni auetessa ja nähdessäni taivaan, tiesin, etten haluaisi niin enää käyvän. Minä näytin Narutolle sisimpäni, kaikki syvimmätkin tunteeni aina vihasta suruun. Silloin hän halasi minua ensimmäisen kerran, vaikkakin hieman kömpelösti ja punastellen.
"Älä nyt taas vaivu ajatuksiisi", Naruton ääni saa minut hätkähtämään ja hymähdän vastaukseksi toiselle pojalle.
"Entä jos ajattelinkin sinua?" kysyn, jolloin Naruton kasvoille leviää virnistys.
"No, se nyt oli odotettavissa", Naruto vastaa ja en voi olla pyöräyttämättä silmiäni.
Joskus Naruto käyttäytyy kuin lapsi, mutta tiedän, että hän on kokenut enemmän surua ja tuskaa kuin moni häntä vanhempikaan ninja. Hän on kokenut saman kuin minä. Hän tietää, miltä tuntuu olla yksinäinen ja ehkä siksi me molemmat tässä tilanteessa olemmekin.
Naruto makoilee huoneeni lattialla katsellen minua leveästi hymyillen. Katson takaisin häneen ja kun Naruto huomaa katseeni, hän kohottaa itsensä minua kohti ja painaa huulensa omilleni. Sanoja ei sanota ääneen, mutta pienet eleemme kertovat kaiken.
Rakastan sinua.
-
Kyllä, olen vielä elossa, ja kommentointikykyinen, vaikka kommentoiminen on jäänyt hieman heikoksi viime aikoina.
Kuitenkin. Miun piti jo tuota edellistä kommentoida aikasemmin, mutten osannu sanoa sillen mitään kunnolla järkevää, niin se hieman jäi. Pelastaja oli kuitenkin miusta tosi onnistunu, että ei se siitä kiikastanut. Siun tapa kirjottaa angstia on tosi nätti ja päästää lukijan kyseisen hahmon pään sisään tosi hyvin. Sitä pystyy eläytymään tekstiin hetkessä, ja tuossa pätkässä, Naruton tunteet olivat niin lähellä omia, että tuntui kuin oisit ne onnistunu miun päästä repimään. Sen lisäksi sie kuvaat tosi nätisti ja monipuolisesti, että tunteet on tosi helppo lukea sisäänsä. Pelastajaa lukiessa tuli tosi surku olo Naruton puolesta, koska konohalaiset kohteli sitä jo sarjassa tosi huonosti, niin on suorastaan ihme, ettei Kishimoto oo tehny Narutosta hieman angstisempaa hahmoa. Okei, se ei välttämättä olisi mielenkiintoisin päähahmo, mutta jos koko pieni ikä kohdellaan kuin jotain vaarallista, tarttuvaa tautia, niin jättää se jälkensä!
Ajatuksistani oli taas sitten kunnollista vastapainoa tuolle Pelastajalle. Tosin, täytyy myöntää, etten ole mikään fluffyn ystävä, mutta Naruto/Gaaraan se sopii. Tai siis, kun molemmat heistä ansaitsevan onnen sen kaiken syrjinnän jälkeen. 'Rakastan sinua' on sinänsä aika kliseinen lopetus, mutta olen ristiriitainen ja sanon, että tähän se sopii. Ja jos täysin rehellisiä ollaan, niin en osais kuvitellakaan tähän erilaista loppua. Gaaran ajatukset on tosi realistisia. Sellaisia, jotka laittaa hellän hymyn iskeytymään huulille. Varsinkin tää lause:
Syvää kiintymystä ehkä, mutta rakkaus sanana ei ole vieläkään täysin valjennut minulle.
Se on jotenkin niin.... gaaramainen.
Kiitos näistä raapaleista. ♥
-
Nämä ovat todella hienoja! ;D
Anteeksi, luin kaikki kerralla ja olen niin fiiliksissä, etten ala erikseen kommentoimaan kaikkia. Kaikki ovat hienoja, upeita ja hyvin kirjoitettuja. :D
Olet tavoittanut hahmoista ulottuvuuksia, joihin sarjassa ei ole puututtu. Naruto esimerkiksi on sinun teksteissäsi paljon raadollisempi hahmo, mikä sopii häneen tosi hyvin, koska hänellä on lievästi sanottuna rankka elämä. Ylipäätään hahmosi ovat omia itsejään, mutta heissä on mukana tasoja, joita minä ainakin olen heihin kaivannut.
Oikeasti, nämä ovat todella hienosti ja hyvin kirjoitettuja, ja lukukokemus on ollut hyvin nautittava.
Kiitän. Paljon.<3 Ja toivon jatkoa. Vaikka Kakashia seuraavaksi? Tai Naruton lapsuutta? ;D
-
Ruskis, kuinkakohan monta kertaa luin tuon sinun kommentin ja hymyilin kuin urpo (..hymyilen edelleen). Sä se vaan aina saat piristettyä mua sun ihanilla kommenteillasi, että voiko tässä sanoa muuta kuin että kiitos ihan mielettömän paljon jälleen kerran. ♥ C:
Frederica, voi apua! Uusi kommentoija! Ja luit kaikki kerralla ja olet fiiliksissä, voiei kiitos ihan hirmupaljon kehuista! Ja toivoit Kakashia, joten... ole hyvä, seuraavaksi ficciä Kakashista~ ♥
Hautakivessä on totuus
Genre: angst
Ikäraja: S
A/N: Inspiraatiosta kiitos taitaa mennä the Gazetten biisille Pledge ja vaikka mulla ei ole hajuakaan, mistä itse biisi kertoo niin tykkään siitä kappaleen tunnelmasta ja kun se soi taustalla niin angstificit syntyy kuin itsestään (ainakin melkein).
*
Kakashin PoV
Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa. Maailma on pysähtynyt tähän hetkeen, kun arkkua kannetaan kohti kuoppaa, jonne se sitten lasketaan. Kalpeat kädet päästävät irti mustan arkun reunoista. Nyt on aika sanoa hyvästit, mutta minä en tahdo. Vihan ja surun kyyneleet vöyryävät silmistäni ja pyyhin niitä vihaisesti mustan paitani hihaan. Pilvetön taivas riitelee suruni kanssa ja aurinko paistaa kirkkaasti kuin pilkatakseen meitä, jotka olemme täällä alhaalla suruvaatteissamme.
Vieraat kädet tarttuvat lapioihin ja hiekka putoaa arkun päälle vaimeasti tömähtäen. Haluan huutaa tuskaani ääneen. Älkää viekö minulta häntäkin pois. Olkaa kilttejä, kertokaa minulle, ettei tämä tapahdu oikeasti. Sanokaa, että tämä on vain unta.
Käsi laskeutuu olkapäälleni ja minä hätkähdän. Käännyn ympäri ja edessäni seisoo Jiraiya, jonka kasvot ovat vakavat, täynnä tuskaa ja murhetta. Ääni lävistää ilman. Minä huudan kurkkuani käheäksi. Jiraiyan kasvoilla ei ole ilkikurista virnistystä. Hän ei pyydä minua onseniin seurakseen, jotta voisi salassa tirkistellä naisia. Hänen olemuksensa tekee hautajaisista totta.
Minato on poissa, makaa arkussa ja viimein katseeni osuu hautakiveen hautakummun takana. Tämä ei ole painajaista niin kuin aluksi luulin ja se kaikki on minulle liikaa. Huuto pysähtyy kuin seinään katseiden kääntyessä minuun. Juoksen pois ja tiedän, ettei kukaan tule kertomaan minulle tämän olevan unta, sillä tämä on totta ja Minatoa ei enää ole.
-
Oi, olen hyvin otettu, että laitoit Kakashia! Ja millaista Kakashia! Oi, että tämä on hyvä! :D
Kauhean raastavaa. Miksi Kakashi aina menettää kaikki joista välittää? Toisaalta, Kakashin angsti on niin hienoa, ainakin sinun kirjoittamanasi, että menettäköön. ;) (Olipa julmasti sanottu, mutta todellinen draamahan syntyy menetyksistä joten, onnelliset loput ovat harvassa.)
Älkää viekö minulta häntäkin pois. Olkaa kilttejä, kertokaa minulle, ettei tämä tapahdu oikeasti. Sanokaa, että tämä on vain unta.
Tämä on ihanan tuskaisa kohta, koska sitä toivoisi, että tämä olisi unta, jotta Kakashilla ei olisi niin paha olla, mutta samalla tietää totuuden. Hyvin tehty kohta siis, minä liikutuin.
Juoksen pois ja tiedän, ettei kukaan tule kertomaan minulle tämän olevan unta, sillä tämä on totta ja Minatoa ei enää ole.
Loppu on hieno. :)
Pidän todella paljon siitä, että Jiraiya tekee hautajaisista totta. Hän on juuri oikeanlainen hahmo siihen. Kun sen miehen iloisuus on poissa, niin tilanne on vakava. Jos Jiraiya suree, niin jotain pahaa on tapahtunut.
Olet kirjoittanut tämän hyvin ja kuvaus on hienoa ja hahmot ovat oikein onnistuneita, kuten aiemmin sanoin, he ovat omia itsejään, mutta muutamaa astetta syvempinä, kokonaisempina, ja se on hienoa ja ihanaa, ja Kakashi on ihan Kakashi. :D
Kiitän.<3
-
Joo'o... Tekis mieli vaan paeta jonnekin ison kiven taakse piiloon, koska oikeesti hävettää, etten oo kommentoinu tätä aikasemmin. Mutta en oo paljoo muutakaan kommentoinu viime kuukausina, mutta silti. Tää ois ansainnu jo monta kommenttia!
Kuitenkin. Voisin hehkuttaa näin miljoonannen kerran siun kirjoitustyyliäs! Tunteet, ajatukset, tässä toi Kakashin paniikinomaisuus. Ja toi pyyntö: Älkää viekö minulta häntäkin pois. Jotenkin se sai vaan hirmu hiljaseks, ja hengästyneeks. Oikeesti, oon ihan tosissani. Joka kerta, kun oon ton lukenu, niin oon hengittäny hieman raskaammin, enkä ole edes varma, että miksi! Ehkä se on se ahdistava tunne, mikä tosta tulee, koska oot saanu Kakashin tunteet niin välittäviks -- kuin se olisi rakastanut Minatoa aina. Ja hautajaiset on aina, niin... niin... masentava tilaisuus, ettei sellasissa viihdy kunnolla. Jiraiyan mainitseminen oli loista lisä, koska voin kuvitella, miten vakavan Jiraiyan läsnäolo luo semmosta melankolisuutta hautajaisiin -- vielä Minaton hautajaisiin, sen oman oppilaan -- että se on ollu viimenen niitti arkkuun Kakashilla.
Hih, kiitos tästä ihanasta, ja jos saan pyytää, niin haluisit sie kirjottaa Kimimarosta joskus jotain! Mieluusti Orochimaru/Kimimaro parituskin menee. ;)
-
Frederica, ole hyvä, Kakashista on vaan niin kiva kirjoittaa ja inspas, joten kirjoitin sitten siitä. Olin vähän epävarma myös ton lopun suhteen, koska mun mielestä toi pois juokseminen ei ehkä ollut niin toimiva ratkaisu, mutta kiva kuitenkin jos se sun mielestä oli hyvä lopetus. Ja kiitos vielä ihanasta kommentista. ♥ C:
Ruskapoika, ei sun tarvii sitä hävetä ettet oo kommentoinu! Aina vaan ei ehdi/jaksa/halua/voi/mitä tahansa, enkä mä nyt sulle tuu raivoomaan, että hei mikset oo kommentoinu! :3 Ja jos sinuu ittees haittaa se kommentoimattomuus, niin voit aina tulla vaikka yksärillä sanoo, et moi luin sen mut en keksi mitään sanottavaa, tai jotain. Ja hih, mä täällä ihan suu korvissa asti hymyilen aina kun luen sun kommenttiasi, että tulit ihan hengästyneeksi lukiessasi tuota kohtaa, koska se tarkoittaa että sain sen tunnelman välitettyä, mitä halusinkin. Kimimarosta voin kirjoittaa kyllä myös jossain vaiheessa. Kiitos kommentista. ♥
Mulla on ollu ihan hirveitä omantunnon tuskia siitä, että tän uuden raapaleen kirjoittamisessa on kestänyt näin kauan, koska oon kuitenkin halunnu vastata teiän ihaniin kommentteihin, sori että tässä kesti.
Kerro minulle, mitä tarkoittaa rakkaus
Genre: angst
Paritus: Naruto/Sai
Ikäraja: S
A/N: Mullakin hautajaiset huomenna edessä edelliseen raapaleeseen viitaten. Ehkä tuun tänne taas huomenna illalla jonkun masentavan angstificin kanssa, mutta nyt kuitenkin aikalailla pelkkää tajunnanvirtaa blokin tappamiseksi.
*
Sain PoV
Sanoja on liikaa, liian erilaisia, samanlaisia, toisistaan riippuvaisia. Yhdistelläänkö niitä näin vai noin vai miten, kysynpähän vain. Kirjoitettuna ne ovat kauniita koukeroita, suoria viivoja, ympyröitä, kuutioita, mutta minulle tuntemattomia asioita, esineitä, abstrakteja käsitteitä.
Mitä tämä tarkoittaa? Onko tällä sanalla suurempikin merkitys? Rakkaus? Älkääkä katsoko minua noin, kyllä minä tiedän miten se kirjoitetaan, merkitys vain on hämärän peitossa.
"Naruto?" kysymys on karannut huuliltani, joten ole hyvä ja kerro. Älä katso minua tuollainen ilme kasvoillasi. En minä osaa tulkita sitä; onko se todellinen tunne vai verho todellisten tunteittesi edessä. Epävarmuutta. Ovatko kyyneleesi aitoja vaiko pelkkää silmälumetta?
Mitä tarkoitit sillä, että rakastat minua?
-
Anteeksi, etten ole aiemmin kommentoinut tätä! Onnistuin jotenkin hävittämään ilmoituksen tämän jatkumisesta.
Otan osaa suruunne ja olen pahoillani menetyksestänne.
Ficistä:
Olen aina tuntenut Saita kohtaan suurta surua. Hänen haparointinsa saa minut toivomaan, että hän jonain päivänä voisi ymmärtää. Hänestä puuttuu isoja paloja ja olen aina ajatellut, että Naruto, Sakura ja muut voisivat auttaa hänestä taas kokonaisemman. Olet kuvannut tässä upeasti Sain haparointia, epävarmuutta, sitä kuinka tunteiden puuttuminen tekee eksyneeksi ja satuttaa ympärillä olevia. Kohta, jossa Sai ei tiedä ovatko Naruton tunteet aitoja vai näyteltyjä, sai minut todella surulliseksi, samoin lopun kysymys.
Mitä tarkoitit sillä, että rakastat minua?
Ei oikeasti, miksi Sain on pakko olla noin hajalla? Juuri ei ole kovin emotionaalinen paikka, mutta onko sen vanhan kävyn pakko olla siellä johdossa? Varmaan keksinyt koko tunteistapuhdistautumisen, murrr.
Kuvaus on tosiaan hienoa, ja Sai on tässä kaunis, herkkä, eksynyt ja pelastustakaipaava. Toivottavasti Naruto pystyy pelastamaan hänet.<3
Kiitän tästä.<3
-
Eijei, kyllä mie haluan kommentoida, mutta itelläni tuntuu menevän aina niin kauan, enneko oon saanu ajatukseni mestästettyä kasaan, että se tuntuu hirmu pitkältä ajalta. :') Ja miullekin oli sattunu sama kuin Fredericalle. Tää oli hukannu tän seuraamis ilmotuksen ja olin ihan murrrururrurrrr sähköpostilleni, kun ei mittee ilmotusta mistään suunnasta. :< Auts, hautajaiset ei oo koskaan kiva, joten paljon jaksamista sinne suuntaan! :-*
Tää raapale oli hirmu nätti. Sitä pystyi tuntemaan Sain tuskan, vaikka se ei ite sitä varmaan ossoo semmoseks mieltää. Se on niin perkeleen rikki ja sekin on vaan sen helvetin käppänän syytä, joka juuren perusti. >8( Meen ja opetan sille hieman tapoja, niin jättää senkin duunin poies kokonaan. Kun... Ääääääää. Ei Sai tolla tavalla sais olla epävarma, kun Naruto rakastaa sitä jajajajaja. <33333 Vaikka en kyllä ole angst-tekstejä vastaan, ksoak angst on sellainen aihe, josta jaksaa lukea, vaikka kuinka paljon. Tietyllä tapaa siihen osaa paljon helpommin samaistua. Tai ehkä se olen vain minä. Masennus kuitenkin tuo omat angstinsa mukanaan.
Enempää en osaa sanoa. Ihanaa, että jatkat näiden kirjoittamista, koska näitä on ollut ikävä ja siuu. :-*
-
Frederica, iso kiitos kommentistasi jälleen, eikä pieni myöhästyminen nyt lainkaan haittaa. Mulla on koulussa ollut niin kiire, että tuskin olisin ehtinyt vastaamaakaan koko kommenttiin ihan heti. (:
Ruskis, kiitos taas ja kylhän mä näiden kirjottamista jatkan, koulu vaan syö suurimman osan ajasta tällä hetkellä, niin on kirjoittaminen vähän jäänyt. Ja mullakin on ollut sua ja sun kommenttejakin hirmuinen ikävä. *hali* :3
Tule takaisin
Genre: angst
Paritus: Kakashi/Obito
Ikäraja: S
A/N: Hihihi. Täällä taas angstin kanssa, loma on antanut ihanasti ajatuksia ja aikaa kirjoittaa jälleen. Nyt on vuorossa Kakashi/Obitoa, toivottavasti teksti ei ole kauhean tökkivää, kun kirjottaminen on vähän tökkinyt jo jonkin aikaa. :3
*
Kakashi PoV
Yksinäisyyden tunne on musertava, kun sinä et ole enää täällä. Et ole pitämässä minua kädestä, suutelemassa kyyneliä poskiltani pois, kun minun on paha olla. Ja vaikka kyyneleet poskillani ovatkin jo aikoja sitten pysähtyneet, ei kipu niiden mukana ole kadonnut. Kaipaus syövyttää minua sisältäpäin, saa pinnallisen hymyn kasvoillani pelkäksi irvistykseksi, ja sitten se katoaa kokonaan. En osaa enää hymyillä ja minä kaipaan sinua niin, että se sattuu. Vaikka sinä olet poissa, ei rakkauteni ole kadonnut minnekään.
"Obito on aina sinun sydämessäsi, eikä koskaan jätä sinua", he sanovat minulle, mutta eivät tiedä mistään mitään. Eivät tuollaiset koruttomat lauseet tuo sinua takaisin. Eivät ne helpota suruani, sillä tiedänhän minä, että sinä olet kuollut, etkä koskaan palaa tähän maailmaan. Et palaa, vaikka kuinka sitä toivoisin.
Ja minä toivon. Toivon, että tämä kaikki olisi ollut vain unta. Ehkä minä pian herään ja huomaan, että makaat vieressäni tuhisten unissasi, kuten useimpina aamuina. Haluaisin niin kovasti nähdä sen leveän, ilkikurisen hymyn kasvoillasi, kun katsot minua. Haluaisin taas tuntea huulesi kehollani, mutta edes viillot käsivarsissani eivät ole havahduttaneet minua tästä painajaisesta, sillä tämä on totta.
Joskus, pahoina hetkinä, kun suru ja kaipaus käyvät liian voimakkaiksi, toivon, ettei rakkauttamme olisi koskaan ollutkaan. Ehkä silloin kaikki olisi ollut paljon helpompaa.
-
Keskiyön toivomuksia
Genre: draama, triplaraapale
Ikäraja: S
A/N: Tämä on taas näitä entä jos Minato ja Kushina olisivatkin elossa -ficcejäni. Japanissahan siis (tietääkseni) uutena vuotena ei anneta lupauksia, vaan toivotaan jotakin, joten se selittää ficin toivomuksen (näin on ainakin Furubassa). Hyvää uutta vuotta teillekin♥
*
”Tule nyt, juokse! En halua myöhästyä, isä!”, Naruto huutaa riemuissaan. Hänen siniset silmänsä loistavat onnesta, sillä uusi vuosi on käsillä, ja hän odottaa hetkeä, jolloin saa toivoa jotakin tapahtuvaksi. Hän tietää täsmälleen, mitä toivoo, mutta juuri nyt toivominen ei ole päällimmäisenä pienen pojan mielessä.
”Ei meillä vielä mikään kiire ole, sillä eihän niitä raketteja pakko ole täsmälleen keskiyöllä ampua”, Minato huutaa pojalleen, joka juoksee jo kaukana hänen edessään.
”Mutta me ollaan aina ammuttu raketit silloin, keskiyöllä!” Naruto vastaa ja pysähtyy odottaakseen Minatoa, joka kantaa suurta täynnä raketteja olevaa kassia.
Minato ei vastaa poikansa toteamukseen, vaan nyökäyttää hymyillen päätään, sillä Naruto on oikeassa. Olisi tyhmää rikkoa perinne, jota he molemmat niin kovasti odottavat joka vuosi. Yhdessä he kävelevät suurelle kukkulalle, jonka päältä he ovat aina rakettinsa ampuneet. Minato huomaa poikansa värisevän kylmässä tuulessa ja kaappaa tämän halaukseen.
”Isä, päästä irti!” Naruto huudahtaa yllättyneenä, naurua äänessään.
”En”, Minato sanoo hymyillen ilkikurisesti.
”Mutta jos et päästä irti, emme voi ampua raketteja!” poika sanoo järkyttyneenä, jolloin Minato nauraen päästää poikansa otteestaan. Hän vilkaisee tummalle, pilvien peittämälle taivaalle ja ottaa sitten kassistaan suurimman raketin, jollaisen he kaksi ovat ampuneet joka vuosi. Kohta on keskiyö.
Keskiyön tullessa Minato sytyttää raketin, joka kiitää taivaalle räjähtäen sitten vihreiksi, punaisiksi ja sinisiksi valopisteiksi. Naruto henkäisee ihastuneena tarttuen isäänsä kädestä, joka jo valmistelee seuraavaa rakettia ammuttavaksi. Rakettien värit loistavat molempien kasvoilta innostuksen seassa, ja pian raketit on kaikki jo ammuttu.
Naruto ja Minato istuvat lumen peittämällä maalla katsellen taivaalle, jonne jotkut vielä ampuvat viimeisiä rakettejaan. Kushina odottaa heitä varmasti jo kotiin, mutta Minato ja Naruto eivät pidä kiirettä, sillä se hetki on niitä harvoja hetkiä, kun Naruto ja Minato tekevät jotakin kaksin. Pienet lumihiutaleet tipahtelevat taivaalta heidään vaaleisiin hiuksiinsa ja on aika toivoa. Naruto sulkee silmänsä ja kuiskaa toiveensa hiljaa yötaivaalle.
Toivon meidän olevan aina yhdessä. Minä, isä ja äiti.
-
Tui tui, darling. Sori, että meni näin pitkälle tää kommentointi taas (tiedän, miun ei varmaan tartteis pyytää anteeks, mutta pyydänpähän kuitenkin). Oon vaan ollu menossa joulukuun 25. päivästä niin. :D
Tule takaisin. Toisaalta miun on kauheen vaikea sanoa tästä raapaleesta mitään, koska vaikka Obito ja Kakashi muodostaa nätin parin, niin en osaa nähdä niitä suhteessa, samoin kun en Sasukea ja Narutoakaan. Tai tietyssä tapauksessa heidät, mutta Obito ja Kakashi vaan eivät osanneet sietää toisiaan. Tai sellaisen kuvan mie oon saanut. Ne oppi arvostamaan toisiaan vasta sinä päivänä, kun Obito kuoli niin... Ja en osaa nähdä Kakashia viiltelijänä. Mutta! Se ei sano, etteikö tämäkin raapale olisi ollut upea. Sait Kakashin tuskan kuulostamaan kauniilta, mutta kivuliaalta. Kai sitä jokainen jossain vaiheessa suruaan toivoo, että ei olisi rakastanut niin paljon; ehkä se jopa voisi oikeasti olla helpompaa silloin. Vaikka kai sitä ajatusta sitten katuu. Se oli siihen asti kaunista, ehkä vahvaa ja tukipilari kuin sitä kesti, eikä sitä varmasti vaihtaisi mistään hinnasta poies elämästään.
Keskiyön toivomuksia, tämä oli ihan laittoman suloinen! Oikeasti olin pakahtua hymyilyyn, koska hymyilen aina kuin hullu, kun luen Naruton lapsuudesta, joka on onnellinen. Sille jokainen päivä oli selviytymistä, aina. Kukaan ei vaan osannut ymmärtää ja tukee sitä -- eikä rakastaa. Mikä on ehkä surullisinta. Huono lapsuus monesti kasvattaa huonoja ihmisiä. Karu elämä vahvoja ihmisiä, jotka kuitenkin murtuu tietyssä pisteessä. Narutolle nyt ei ihan noin käy, meinaa murtua, mutta pelastuu sekin tilanne, mutta siis. Tajuat toivottavasti pointin. Siksi näitä on niin ihana lukea. Varsinkin Minatosta ja Narutosta, koska Kushina on aina jääny niin paljon taka-alalle miulle. Minatosta oon jopa osannut kehittää jonkinlaisen kuvan mieleeni, joten. Toi toivomus-juttu oli miulle uutta, mutta mielenkiintoinen. Voisi itsekin koittaa joku vuosi tuollaista ja sitten katsoa, että toteutuuko se. Äh, en mie tästä ossoo sannoo mitään jräekvää, kun tä vaan oli söpsö ja semmonen, joka kipeytti poskilihakset hymyilemisestä. ♥
Hyvvee uuden vuoden alkua siullekin, muru! :-*
-
Tule takaisin ihanaa Kakashi/Obito angstia! Kuulostaa taas tosi oudolta, mutta minä vain rakastan näitä sinun Kakashi angstejasi (joo, ja kaikkia muita sävyjä ja hahmoja myös). Olen ihan koukussa teksteihisi. ;D
Vaikka sinä olet poissa, ei rakkauteni ole kadonnut minnekään.
Tunnelmaltaan yksi hienoimmista lauseista. Kertoo niin paljon siitä ikävästä ja kivusta mitä menetyksen jälkeen koetaan. Tunteet eivät lakkaa, vaikka suhde lakkaa. Tässä on muutenkin taas herkkä ja kipeä tunnelma ja loppu on surullinen, koska ei ole valoa näkyvissä. Tässä ollaan hukkumassa ja kaikki on tuskaisaa, kun Kakashi kerran toivoo, ettei koko rakkautta olisi ikinä ollutkaan. Voi toista. :'( Mielettömän hieno ficci, pisteet siitä. :D
Keskiyön toivomuksia aivan järkyttävän ihanan suloisen nätti!<3 Tätä lukiessa unohti ihan täysin, että näin ei voi käydä (onneksi AU on olemassa) ja vain nautti tunnelmasta ja Naruton ja Minaton onnesta. Kuvailu ja kerronta on todella kaunista ja onnellisuus = raketit. Naruton toive on jotain maailman suloisinta.<3 Naruto niin ansaitsee tälläista onnea, hymyilin myös ihan mielettömän leveästi täällä, kun luin tätä. Hyvää uutta vuotta sinullekin!^^
Ja kiitos näistä!<3