"Disclaimer: En omista Houkutusta tai mitään siihen kuuluvaa, leikin vain sen hahmoilla. Kaikki kuuluu Uskomattomalle Stephanie Meyerille.
AN: Joo siis en ole mikään paras mahdollinen kirjoittaja ja tämä on mun eka ficci ikinä. Kaikki kommentti on tervetullutta.
Toinen luku:
Kotona soitin Jakelle. Onnekseni hän vastasi heti.
"Hei Jake", sanoin toivoen, ettei hän kuulisi tuskaa äänestäni.
"BELLA. Missä olet ollut, pelkäsin kuollakseni kun lähdit sen verenjuojan mukaan, eikä sinusta kuulunut kolmeen päivään!" Jake sanoi hengittämättä väliin.
"Jake, hengitä. Ja olin Italiassa Volturien luona "hakemassa" E-Ed, hänet", en pystynyt sanomaan hänen nimeään. Se sattui, mutta ei yhtä paljon kuin viimeksi. Se oli outoa.
"Bells. Mitä on tapahtunut? Itketkö sinä?" Jacob oli selvästi huolissaan.
"Voisinko tulla käymään? En voi kertoa puhelimessa. Charlie on kotona." Tämä ei ole sellaista mitä Charlie saisi kuulla. Oli jo liikaa, että minä tiesin. En halunnut hänenkin joutuvan vaaraan.
"Joo, totta kai Bells. Oot aina tervetullut meille. Tuunko mä hakemaan sut?" Aina se sama huolehtivainen Jake.
"Joo olis aika hyvä jos tulisit." En usko että minusta olisi auton ajajaksi, lisäsin ajatuksissani.
"Oon siellä kohta", Jake sanoi ja sen jälkeen puhelin sulkeutui.
"Isä. Menen käymään Jacobilla!" Vastaukseksi kuului vain jotain muminaa jonka oletin olevan kyllä. Oli onni, että en saanut kotiarestia häipymisestä.
Uskon, että Charlie oli vain iloinen, kun menin Jaken luokse, enkä Cullenien.
Viiden minuutin kuluttua torvi tööttäsi ulkona. Jacob oli tullut. Juoksin Rabbitin luokse. Mitenköhän Jake suhtautuu, kun pyydän ettei hän suuttuisi minulle jos lähden uudestaan Volturiin ja pyydän heitä muuttamaan minut?
"Niin oliko sulla jotain tärkeetä asiaa, kun et voinu Charlien kuullen sanoa?" Jake kysyi varovaisesti. Näytin varmaan kärsineeltä. En aamulla katsonut peiliin.
"Niin, joo. E-Edward jätti minut taas, ja tällä kertaa pysyvästi." Tuskan kyyneleet valuivat jo pitkin poskiani. Jake laittoi kätensä ympärilleni ja halasi minua.
"Se on okei. Itke vaan. Ei mitään hätää enää", hän yritti lohduttaa, mutta pahin oli vasta edessä. Joutuisin jättämään parhaan ystäväni, oman aurinkoni tänne.
"Lupaa ettet suutu. Lupaathan?" Kysyin tutkaillen hänen ilmettään. Se oli hämmästynyt. En ihmetellytkään.
"Okei. Mikä hätänä?" Jake oli jo vähän hermostunut.
"Tuota, Jake. Minä ajattelin mennä takaisin Volturiin ja pyytää heitä muuttamaan minut", sanoin varovasti tutkaillen hänen ilmettään, hän alkoi lievästi täristä, mutta sitten tärinä loppui ja hänen ilmeensä kirkastui.
" Okei, milloin lähdetään? Mä lähden nimittäin mukaan. En aikonut jäädä tänne ilman elämäntarkoitusta", Jake sanoi ilme vakavana. Olin todella hämmästynyt. Sitten se iski. Se oli samalla loistava sekä surkea idea.
"Entä Billy ja lauma, he tarvitsevat sinua. Ja oletko varma, se paikka on täynnä vampyyreja? Voisit menettää malttisi milloin tahansa ja he voivat tappaa sinut?" Olin innoissani ja hieman pettynyt ettei hän ajatellut muita.
"Laumaan on jo tulossa pari jäsentä lisää ja he voivat auttaa Billyä. Ei se haittaisi häntä. En muutenkaan ole kotona paljon milloinkaan. Mä en sitä paitsi anna sun mennä yksinkään sinne. Kyllä muut ymmärtää", Jake hymyili minulle, kun puhui. "Niin milloin lähdetään?"
Hymyilin Jakelle hymyä joka ulottui silmiinikin.
"Heti kun voidaan. Mitä minä Charlielle sanon?" Kysymys tuli mieleeni vasta nyt.
"No sano sille, että haluut vähäks aikaa mennä jonnekkin muualle opiskelemaan ja että mä lähden seuraksi, kun et muuten kestäisi? Ja mun puolesta voidaan lähteä huomenna." Jaken idea oli mahtava! Menimme kuitenkin La Pushiin vielä suunnittelemaan."
Anteeks tooooooooooooooosi paljon, kun on kestänyt mutta mun kone meni rikki
ja en oo saanu kirjotettua mitään. Koitan saada jotain tulee ensiviikolla.