Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Naxone - 03.10.2009 15:18:54
-
Nimi: Bella's reason to love
Kirjoittaja: Naxone
Genre: Het, fluffy, vähän angst ja humour kans vähän
Fandom: Twilight
Paritukset: Bella/Edward + normiparitukset
Warnings: kiroilua...
Ikäraja: K-11, voi noustakin
Summary: Bella on joutunut auto-onnettomuuteen ja hänen tyttärensä on kuollut, miten Cullenit tähän liittyvät?
A/N: Kröhöm, elikkä ensimmäinen Twilight-ficcini, joten laatu on mitä on. Kommentteja kaipailisin, lukemisen jälkeen...
Prologi:
Bella on joutunut auto-onnettomuuteen ja hän on loukkaantunut...
“Olette olleet vakavassa auto-onnettomuudessa hetki sitten, taivaan kiitos selvisitte!”, hän sanoi.
Mutta, kuka ei selvinnyt onnettomuudesta...
“Tyttärenne kuoli muutama tunti sitten, vakaviin aivovammoihin, olen hyvin pahoillani takianne, rouva Swan”, mies sanoi.
Ja miten Cullenit liittyvät koko sotkuun....
“Eikä, nyt se tipahti lattialle!”, manailin kömpelyyttäni.
Vieras valkoinen käsi nosti sen maasta yllättävän nopeasti ja hymyili minulle, kun kohtasin hänen katseensa.
“Tässä”, hän sanoi.
Miten he tulevat muuttamaan Bellan elämää...
“Pelastajasi”, kuulin Rosalin äänen sanovan pääni sisällä.
Naxone esittää ensimmäisen (tai viimeisen) Twilight-ficcinsä ensi kertaa Finissä, tässä se sitten tulee....
Bella's reason to love!
A/N: Kommentteja ::) ;D 1.luku tulee sitten piakkoin ja sitä nopeemmin mitä enemmän kommentteja
-
Kuullostaa tosi hyvälle!Ootan ekaa osaa! :D
-
Kuulostaa jännältä, odotan jatkoa ;D
-
Kuulostaa hyvältä.
Odotan innolla ekaa lukuu. ;)
Mä ainakin luen. :P
-
Nopeesti lukuja, eikös??
~Ziri
-
A/N: Aattelin laittaa nyt sen eka osan, tiedän, että siellä voi olla virheitä, mutta ilmoitelkaa niin korjailen, innokkaat lukijani! ;D ;D
Iso kiitos kommenteista:NiNNNille anskuulle ja saltsulle, sekä Zirille (olenpas suosittu ::))
1. luku P
BPoV:
Päässäni tykytti ikävästi, yritin avata silmiäni, ne olivat raskaat kuin kivet. Monen yrityksen jälkeen se onnistui, mutta huoneessa oli niin kirkasta, että suljin heti silmäni. Räpsäytin uudelleen silmiäni ja huomasin tumma hiuksisen miehen seisovan vuoteeni vierellä.
Katsoimme hetken toisiamme, kunnes huomasin miehen silmissä surua.
“Kuka te olette?”, kysyin räpytellen silmiäni.
“Olen lääkärinne, Robert Nalick”, lääkäri sanoi.
“Minun…pitäisi…”, Robert avasi suunsa, mutta sulki sen ennen kuin sai sanoja ulos suustaan. Mies kamppaili hetken itsensä kanssa, kunnes hän puhui:
“Hyvä, rouva Swan, valitettavasti minun on kerrottava teille surullisia uutisia”, Robert aloitti.
“Niin?”, kysyin heiveröisellä äänellä.
“Olette olleet vakavassa auto-onnettomuudessa hetki sitten, taivaan kiitos selvisitte!”, hän sanoi.
“Tyttärenne kuoli muutama tunti sitten, vakaviin aivovammoihin, olen hyvin pahoillani takianne, rouva Swan”, mies jatkoi.
Tieto iskostui mieleeni kovalla rytinällä, ei, ei, ei tämä saanut olla totta, ei tytärtäni, ei häntä. Miksi tämä tapahtui juuri hänelle, mikset ottanut minua Jumala? Minä en haluaisi enää elää, en tämän jälkeen. Tyhmä auto, tyhmät jarrut, tyhmä kolari! Tämä typerä, kamala päivä oli vienyt minulta tyttären, ainoan tarkoituksen elää.
“Mitä minä nyt teen, miksette te antaneet tyttäreni elää ja minun kuolla?!”, huusin
“Minä lähden nyt tästä kurjasta sairaalasta!”, yritin kavuta sairaala sängystä pois.
“Auu!”, huusin kun tunsin jalkani laskeutuvan maahan, se oli varmasti poikki. Eikä asiaa auttanut se, että mies painoi hätä-nappia ja huoneeseen ryntäsi kourallinen hoitajia.
“Varovasti, rouva Swan, jalkanne on poikki!”, Robert huusi melun yli.
“Osaan kyllä päätellä sen itsekin“, sanoin pyöritellen silmiäni.
Hoitajat auttoivat minut takaisin sairaala sänkyyn ja, joku heistä peitteli minut.
“Pääsette huomenna pois, mutta teidän tulisi käyttää kävelykeppejä, rouva Swan”, hän sanoi vielä.
“Kyllä, kyllä, lässyn sitä ja lässyn tätä, ihan niin kuin tässä ei olisi muita murheita kuin yksi pahainen jalka”, sanoin tuntien kumminkin pahaa omatuntoa siitä, että olin niin ilkeä, hänhän vain halusi auttaa minua ja pelasti, jopa henkeni.
“Anteeksi, olen vain vähän huonolla tuulella nyt, saisinko olla hetken yksin?”, kysyin.
“Ei se mitään, rouva Swan, ymmärrän teitä, palaan parin tunnin kuluttua”, Robert hymyili.
Jäin Robertin lähdön jälkeen vain yksin ajatusteni kanssa, olisin siltikin halunnut seuraa, enkä miettiä mitä hän juuri oli sanonut. Tyttäreni oli kuollut, auto-onnettomuudessa. Minä en ollut saanut jarruja toimimaan, ne olivat jumittuneet ja sitten… ja sitten… En voinut estää itseäni itkemästä. Halusin niin koskettaa Rosalin (A/N: Bellan tytär on Rosal eikä Rosalie) pieniä käsiä ja suukottaa häntä, lukea satuja illalla, tuudittaa hänet uneen laulullani. Mutta nyt minulla oli vain muistot, ne seitsemän lyhyttä vuotta, jotka olin saanut jakaa Rosalin kanssa, elämäni parhaat vuodet. Nukahdin kyyneleiden valuessa poskilleni, syvään uneen.
----
Kävelin katua pitkin läheiseen kauppaan, tihensin askeliani, minun oli kylmä. Menin kaupan ovesta sisään, ladoin tarvittavat ainekset tiskille ja odotin myyjän koodaavan ne. Katselin ympärilleni kaupassa, kunnes jähmetyin paikalleni, näin edessäni valkoisen hohtavan Rosalin, jonka rinnassa luki “Pelastajasi saapuu pian”. En saanut henkeä.
---
Huohottaen heräsin kiljuntaani, oliko se sittenkin unta? Rosal oli siinä… Itkin kuin pikkulapsi, miksi Rosal vainosi minua, mutta se lappu “Pelastajasi saapuu pian”, mitä ihmettä se oli? Samassa lääkäri olikin jo huoneessani:
“Mikä hätänä, rouva Swan?”, hän sanoi hengästyneenä.
“Näin vain painajaista”
“Jaaha, no tarvitsetteko jotain?”, Robert kysyi.
“No, jos saisin hieman juotavaa, kurkkuani kuivaa”
“Totta kai, rouva Swan”, Robert sanoi.
Hän toi minulle lasin kirkasta vettä ja kulautin sen kurkkuuni yhdellä kulauksella. Kiitin häntä ja pyysin häntä tuomaan pari naistenlehteä. Niinpä hän toi ne ja luin hetken aikaa, kunnes nukahdin uudestaan.
Kuukautta myöhemmin:
BPoV:
Jouduin edelleen käyttämään surkeita kävelykeppejä, ne olivat niin ärsyttävät! Hermoni olivat kireällä, koska kaikki näiden surkeiden kävelykeppejen takia meni päin mäntyä. Mutta pian saisin ne pois, niin kuin kipsinkin. Olin menossa kauppaan ja niiden kanssa oli koko ajan hankaluuksia, joko kompastuin katukiviin tai onnistuin kampittamaan itseni näillä. Huoh, yhtä kömpelö kuin ennenkin. Yritin avata kaupan ovea, mutta se onnistui varsin huonosti, onneksi kaupan myyjä oli tuttuni, joten hän tuli auttamaan minua avaamalla oven.
“Hei Bella, tulossa kauppaan?”, Mike naureskeli.
“Naura sinä vain, mutta kävele itse näillä, niin tiedät miten hankalaa tämä on!”
“Voi, Bella raukkaa, minä voin auttaa sinua ostoksissa”, Mike sanoi mukamas voivotellen.
“Älä yritä, minä inhoan, kun autat minua ruoka-ostoksien valitsemisessa, valitset aina huonot kurkut ja tomaatit, että voit nauraa minulle, jos saat myytyä minulle ne”, sanoin vihaisena.
“Niinpä, on niin hauskaa nähdä sinun köpöttelevän tänne parin tunnin päästä uudestaan, kun tulet vihaisena huitomaan noilla kepeilläsi ja uhkaat viedä minulta hengen”, Mike nauroi.
“Odotas hetki Bella, asiakkaat odottavat”, Mike löntysteli tiskin toiselle puolelle ja minä yritin raahautua vihannesosastolle. Katsoin hetken porkkanoita ja sellereitä, kunnes Mike keskeytti mietintäni.
“Ja rouvalle saisi olla?”, Mike kysyi teennäisen matalasti.
“Kaksi selleriä, neljä porkkanaa ja viisi tomaattia, sekä yksi kurkku”, liityin mukaan leikkiin.
“Tulossa, arvon rouva!”, Mike jatkoi edelleen basso äänellä.
“Mike lopeta, jäät pian kiinni tuohon bassoääneesi ja sitten bassottelet lopun elämäsi, se vasta olisi karmeaa”, nauroin.
“Ajattelin, että se olisi sinusta hauskaa, mutta voin minä vaihtaa, vaikka sopraanoon, jos haluat”, Mike kysyi.
“Tai ehkä sinun pitäisi vaihtaa sopraanoon, olisi niin kiva kuulla, kun laulat”, Mike anoi.
“Lopeta tai en osta sinulta ainuttakaan sellerin pätkää tai porkkanaa!”, puuskahdin vihaisena.
“Kunhan ehdotin vain”, Mike sanoi hiljaa.
“Se tekee sitten 5 euroa”, Mike sanoi lopulta.
“Odotas..”, kaivoin kukkaroni pohjaa.
“Eikä, nyt se tipahti lattialle!”, manailin kömpelyyttäni.
Vieras valkoinen käsi nosti sen maasta yllättävän nopeasti ja hymyili minulle, kun kohtasin hänen katseensa.
“Tässä”, hän sanoi.
“Kiitos paljon”, sanoin vaitonaisena, kun tuijotin hänen kasvojaan.
“Pelastajasi”, kuulin Rosalin äänen sanovan pääni sisällä.
Säikähdin niin, että tiputin lompakkoni uudestaan ja valahdin kalpeaksi, olinko tulossa hulluksi?
“Bella, Bella??”, Mike huhuili, jossain kaukana.
Vieras oli jo nostanut lompakkoni pöydälle ja katsoi minua ihmeissään. Tuijotin vierasta, kunnes poskelleni vierähti ensimmäinen kyynel ja sitten toinen, valahdin lattialle polvilleni, vaikka jalkaani särki vastalauseeksi. En välittänyt, koska itkin ensimmäistä kertaa viikkoihin. Painoin pääni käsiini ja itkin tovin kaupan lattialla. Minulla oli tapana, jos jokin muistutti minua Rosalista, käpertyä lähimpään nurkkaan ja humista siellä hetken aikaa. Mike tuli viereeni ja yritti silittää olkapäitäni, mutta nostin käteni torjuvasti pystyyn ja hän vetäytyi. Hetken kuluttua kyyneleeni kuivuivat ja nousin punaisena lattialta, ottaen tukea kassasta. Mike ja vieras katsoivat minua huolestuneina, niinpä sopersin heille vain “anteeksi” ja häivyin kaupasta.
Yritin päästä kaupasta ulos kunnialla ja kerrankin sain oven kunnolla auki. Lähdin taivaltamaan, jopa kilometrin kotimatkaani tuskan hiki otsallani, ehdin parin kymmenen metrin päähän, kunnes kuulin askelia takaani, ne saavuttivat minua, käännähdin ympäri ja olin törmätä tulijaan, mutta hän väisti täpärästi.
“Unohdit lompakkosi ja ostoksesi”, se sama vieras mies sanoi hymyillen.
Säikähdin hieman tulijaa, mutta kiitin häntä naamapunaisena.
“Voinko saattaa sinut, tuo voi olla aika hankalaa vielä näiden kanssa”, hän kysyi.
“No, jos se käy”, sanoin hiljaa.
“Eihän tästä mitään vaivaa ole, kun kumminkin olen menossa samaan suuntaan”
“Olen muuten Edward”, hän esittäytyi.
“Bella”
“Kaunis nimi”, hän sanoi.
“Niin kai”, naurahdin.
Kuljimme lopun matkaa hiljaa vain katsellen milloin mihinkin.
“Minä asun tässä, niin voit jättää ne tuohon”, sanoin lopulta, kun tulimme ulko-ovelleni.
“Kyllä minä nämä sisälle asti kannan”, hän sanoi varmana.
“Hyvä on, mennäänkö hissillä?”, kysyin.
“Totta kai, tai voisinhan minä sinut kantaakin, jos haluat?”, hän virnisti.
“Ei kiitos”, sanoin punastuen.
Astuimme hissiin ja ajoimme kolmanteen kerrokseen. Yritin avata ovea, mutta avaimeni tippuivat ja Edward uljaasti nosti ne ja antoi minulle hymyillen. Kun olin vihdoin saanut oven auki Edward kantoi ostokseni eteiseen ja laski ne kenkieni viereen.
“No, jos kaipaat apua, soita tuohon numeroon, niin olen käytettävissä”, hän sanoi ensin tarkasteltuaan eteistäni.
“Okei, tässä on minun numeroni”, vaihdoimme “käyntikorttejamme” ja Edward lähti saman tien. Katsoin Edwardin lähtöä, kun hän oli sulkenut oven ja sanonut “Hei sitten.” Kiiruhdin ikkunaan katsomaan, kun hän lähti kulkemaan siihen suuntaan, josta olimme juuri tulleet, minä puhisin vihaisena ja päätin soittaa Edwardille nyt, kun minulla oli hänen numeronsa.
Kahden pirauksen jälkeen Edward vastasi:
“Niin?”, samalla kääntyen ikkunaani päin.
“Sinä valehtelit minulle!”, huusin puhelimeen.
“Heh, niin tein, koska halusin todella kovasti saattaa sinut ja arvelin, ettet hyväksyisi tarjoustani, jos saisit kuulla, että asun kaupungin toisella laidalla”, hän nauroi hampaat välkkyen. Näin sen jopa ikkunasta käsin.
“Nyt sinä joudut kävelemään takiani monta kilometriä enemmän”, murisin vihaisena.
“Minä olen nopea kävelemään, älä sinä siitä huolehdi”, Edward sanoi vakaasti.
“Mutta, sinä teit minulle palveluksen ja minä järjestin sinut vain kävelemään enemmän”, nurisin. Miksi minä oikein tein niin??
“Minä tiedän miten voit hyvittää”, hän hymyili hampaat näkyen.
“No?”, pelkäsin hänen ilmettään.
“Tulet huomenna kahville ja ostoksille kanssani”, Edward naurahti.
“Eikä, ei se olisi sinusta hauskaa yrittää kestää minua koko päivän ja vielä kaupassa!”, puuskahdin karahtaen punaiseksi.
“Olisipa, sinun kanssasi se olisi pikemminkin huvittavaa”, hän sanoi nauraen.
“Hyvä on, monelta tavataan?”, luovutin, koska eihän minulla mitään vastaan sitä ollut.
“Tulen hakemaan sinut yhdeltätoista, sopiiko?”, hän kysyi.
“Sopii, huomenna yhdeltätoista”, sanoin ja suljin puhelimen.
EPoV:
Naurahdin, ties monennettako kertaa kotimatkallani, Bella oli niin huvittava. Oli sittenkin hyvä lähteä kauppaan ostamaan paitaa. Tietysti Alicella oli näppinsä pelissä, vaikka olin ensin vastustellut, mutta hän oli saanut minut ylipuhuttua.
--
“Edward sinunhan pitäisi saada uusi kauluspaita, kun ne vanhasi ovat ihan huonoja, jos menisit ostamaan sellaisen tuolta Kasenderin kaupasta?”, Alice leperteli minulle iloisena.
Katsoin häneen ihmeissäni ja yritin lukea hänen ajatuksiaan, mutta hän ajatteli vain minkä värinen kauluspaita minun tulisi ostaa.
“Mutta, sehän kauppa on tavaratalo, josta saa paitoja 15 eurolla, yleensä sinä vaadit minua ostamaan vähintään 50 euron merkkivaatteen.”, sanoin kiukkuisena, Alicella oli jotain tekemistä selkäni takana.
“Alice, mihin pyrit tällä, sano jo, miksi minun tulisi ostaa kauluspaita tänään tavaratalosta, kun voisin ostaa sen huomenna kunnon liikkeestä?”, murisin vihaisesti.
“Älä suutu, Edward, mutta sinun todella kannattaa mennä sinne kauppaan, vaikka et ostaisi koko paitaa”, Alice kehräsi.
--
Olin saapunut jo koti ovelleni ja menin sisälle, kun huomasin Alicen katsovan elokuvaa Jasperin kanssa, he katsahtivat minuun, kun istahdin heidän vierelleen. Alice hymyili minulle säteilevästi, Jasper taas katsoi minuun epäilevästi.
“Mistä noin hyvällä tuulella, Edward?”, Jasper kysyi.
“Ei mistään erikoisesta”, naurahdin.
---
Älä yritä huijata minua! -Alice nauroi
En yrittääkään se oli vain niin huvittavaa -sanoin nauraen
Tiedän, näin sen ja hän on hyvin suloinen, niin kaunis -Alice hymyili
Minä vien hänet huomenna ostoksille ja kahville -sanoin riemuiten
Joku taitaa olla vähän innoissaan -Alice hykersi
---
“Lopeta”, sanoin lopulta, kun hän vain kiusasi minua.
“Mitä te taas olette keskustelleet mielienne sisällä, se ei ole kivaa, kun en voi kuulla mitä puhutte!”, Jasper puuskahti.
“Edward koki tänään, jotain kivaa!”, Alice hymyili.
“Mitä sitten?”, Jasper kysyi silmät pilkehtien.
“Hän tapasi erään erityisen”, Alice sanoi.
“Ai, tytön?”, Jasper kysyi.
“En, Jasper, minä olen täysi homo, en voi sietää tyttöjä silmissäni!”, sanoin vakavana.
“Emmett sinä voitit!”, Jasper huusi.
“Jes!”, kuului jostain talon huoneista.
“MITÄ!”, Alice huusi.
“Ei sinun tarvitse noin kovaa huutaa, kulta”, Jasper sanoi
“Te olette hulluja, mistä te nyt löitte vetoa?”, Alice kysyi.
“Siitä, että onko Edward homo”, Jasper sanoi.
“MITÄ!?”, nyt oli minun vuoroni huutaa.
“Älkää nyt kiljuko, minä menetän korvani”, Jasper sanoi anoen.
“PALJONKO SINÄ MENETIT TÄLLÄ KERTAA!!!”, Alice karjui Jasperille.
“No.., minä tuhlasin ne kaikki rahat, jotka olivat siellä lippaassa”, Jasper sanoi nolona.
“MITÄ IHMETTÄ SINÄ OLET MENNYT TEKEMÄÄN, NIILLÄ RAHOILLA MEIDÄN PITI MATKUSTAA PARIISIIN LOMALLE, NYT ET SAA SEKSIÄ VIIKKOON!”, Alice karjui.
“Mutta, Alice…”, Jasper yritti sanoa Alicen perään, mutta hän oli jo mennyt.
(A/N: vikan pätkän ei pitäs olla kursivoitu mut en saanu sitä pois, mut toivottavasti nautitte ja oli sopivan pitunen)
Kommentteja? ;D
-
hyvä! ;D
ei tän järkevämpää nyt,
~Ziri
-
Okei:D öö tuota kenes kaa Bella sen lapsen oikeen sai ja mäku oon luullu ettei Mike tekis B:lle mitään tollasta,ehkä se tekeekin kun on saanu tarpeeks monta kertaa pakit siltäxD.Hyvä ficci ja varsinki toi loppu oli just paras jatkuuhan tää vielä?
-
Kiitos kommentista Ziri!
Joo, Eltsu, aattelin, et Mike ei ois silleen niinku ollu Bellan kanssa samassa koulussa, et se on niinku enemmänkin semmmonen tuttavan tyyppinen, johon Bella on tutustunut myöhemmin (oon niin hyvä selittämään.) Luin kommenttisi vähän väärin mä luulin, et tarkotit, et Mike ei tekis B:n kanssa lasta, mutta joo ei siitä sen enempää. Enpäs paljasta vielä Rosalin isää, koska se selviää, sitten.... (kjäh käjh) Ja sitten vielä, et kyllä tää jatkuu vielä, ei tää ihan tähän jääny, kiitos kommetistasi!
-Nax
-
IHANA!! Tässä repee väkiselläkin monessa monessa monessa kohdassa 8)
Niin ihanasti kirjotettu, ei mitään rajaa <3 Mä sulin oikeesti ku luin tätä <3 äwwwwws <3
<3<3
-
vaikuttaa mukavalle tarinalle, vaikka onkin näin alussa, ootan jatkoa : )
Alku oli surullinen, mut loppu oli kyllä todella hauska :--D
“Emmet sinä voitit!”, Jasper huusi.
Emmett kirjoitetaan mun mielestä aina kahdella t-kirjaimella
Kuinka vanhoja henkilöt ovat tässä?
Jatkoa odottaen
Kotitonttu
-
Oi, kiitos Mutanttiorava, vai, että ihan sulit? Toi imartelee mua, kiitti kommentista!
Kiitos, Kotitonttu, joo kyllä se kirjotetaan kahdella t:llä, oma mokani, menempäs korjailemaan sen kohta. No, henkilöiden iät on aika samoja, Cullenien iät on samat kuin kirjoissa, paitsi, että Bella on åbaut 20 ja sit nää muut ihmiset suunnilleen saman ikäsii, kuin Bella. Kiitti kommentista! (kirjoitin ensin kiiti kommentista, multa tuppaa nää t-kirjaimet jäävän pois tänään! ;D)
-Nax
-
Ei jumalauta!! ;D Vähän repesin tolle lopulle XD
Tää on hyvä ;P Odotan innolla jatkoo :) Hyvin kirjotettu enkä huomannut mitään virheitäkään. :)
-
Ihan hyvä. Mut toi ROUVA Swan mua häiritti.
-
“Hän tapasi erään erityisen”, Alice sanoi.
“Ai, tytön?”, Jasper kysyi.
“En, Jasper, minä olen täysi homo, en voi sietää tyttöjä silmissäni!”, sanoin vakavana.
“Emmett sinä voitit!”, Jasper huusi.
“Jes!”, kuului jostain talon huoneista.
Repesin, ja pahasti ;D Vähän oli kirjoitusvirheitä, mutta en nyt jaksa niitä laittaa tähän. Odotan jatkoa innolla :D
Ja muuten, jos Bella on 20, ja sen tytär oli seittemän, niin Bellahan ois saanu sen jo 12-vuotiaana o.O
-
Siis Edward ja kumppanit on vamppyyreja?Koska siis se pysty lukemaan ajatukset ja Alice näki tulevaisuuteen.Mut tosi hyvä ficci ja repeilin vähän ton Edwardin näkökulman lopulle! ;D
-
Ja muuten, jos Bella on 20, ja sen tytär oli seittemän, niin Bellahan ois saanu sen jo 12-vuotiaana o.O
mietin samaa..
-
UUU!!! Tää kuulostaa hyvältä!! :) Mua kans vähän hämäs toi, että Bellahan on aika nuorena lapsensa saanut :) Mutta inhimillinen virhehän tuo on.
Ehkä pikkusen enemmän haluaisin kuvailua. Tai silleen, että jotenkin tämä tuntuu menevän aika nopeasti. Luulisi, että Bella olis niin masentunut lapsensa menettämisestä, että ei jaksaisi käydä kaupassa yms yms. Tarkoitukseni ei ole nyt lannistaa, ei ollenkaan! :) Pidän tästä ideasta hirveesti :) Ja senpä takia pyydän jatkoa mahdollisimman nopeasti :)
-
Kiitos NiNNNi , hyvä, että sinulla on hauskaa. Mä aattelin, et en saa ketään nauramaan, mutta hyvä kun sain!
Kiitos culliina, ei se mullekaan mitenkään ihanin vaihtoehto ollut, mutta kun Bellahan on rouva sinänsä, koska sillä on lapsi ja on ollu mies (no ei siitä sitten enempää, näette sitten!)
Kiitos anskuu, hyvä, että se nauratti, aattelinkin sen kohan semmoseks ja tuo Bellan ikä kuuluu asiaan, joo se kuullostaa oudolta, mutta sekin selviäää!
Kiitossaltsu, joo Edward ja kumppanit on vampyyreja ja sit Bella ihan ihminen.
Kiitos Kotitonttu Bella on ollut nuori äiti...
Kiitoskatriqqq, niinkuin olen jo sanonut Bella on todellakin saanut lapsen 12-vuotiaana, vaikkakin se kuullostaa oudolta. Joo, mun pitää lisätä sitä kuvailua enemmän.... Enemmän semmosta Bellan angstia saattaa tulla ens luvussa!
Kiitos kaikille kommentoijille vielä kerran! Ja jatkoa on tulossa aika pian! Ehkä tänään illalla tai sitten huomenna tai ylihuomenna... :)
-
huomasin pari kirjoitusvirhettä, mut muuten tää oli musta hyvä :) Jatkoa odotellen...
-strawberryCullen
-
Kiitos kommentista strawberrycullen , harmi, että siellä oli niitä kirjoitusvirheitä, toivottavasti ei pahasti häirinnyt...
-
A/N: Kiitos kaikille erittäin paljon, jotka ovat kommentoineet ficciäni. Kommentit saivat minut erityisen hyvälle tuulelle ja hyppimään ilosta. Siispä anteeksi kun on kestänyt tämän kakkkosluvun kanssa, mutta tässä se nyt on. Enjoy :D (toivottavsti tässä on riittävästi kuvailua katriqqq: lle, yritin lisätä sitä :))
2.luku E
EPoV:
Yöni oli yhtä tylsä, kuin aina ennenkin, ei sitten mitään tekemistä. Mutta kävin silti metsästämässä pari kertaa, olihan minun silloin parempi olla. Tunsin puuman herkullisen veren vieläkin kielelläni, se oli niin ihanan makeaa. Istahdin läheiselle penkille hyräilemään mielessäni pyöriviä kappaleita kerta toisensa jälkeen, kunnes kuulin koputuksen.
“Sisään!”, sanoin.
“Minä täällä vain”, Alice sanoi hiljaa.
“Ai sinä, no miksi…”, lauseeni jäi kesken, kun näin Alicen kasvoilla itkemiseen vääristyneen ilmeen, kyyneleet eivät valuneet, eivät tietenkään.
“Mitä on tapahtunut?”, kysyin hermostuneesti.
“No..”, Alice nyyhki.
“Missä Jasper on, eikö hänen tulisi lohduttaa sinua?”, kysyin hennosti.
“Hä…, hän on metsästämässä, en halunnut mennä mukaan, kun ei ollut jano”, Alice sanoi nikotellen.
“Voi Alice, kerro minulle, puhuminen auttaa”, sanoin hymyillen Alicen itkuiselle ilmeelle. Alice oli hetken hiljaa ja yritti olla nikottelematta. Hän aukaisi suutaan ja sanoi lopulta:
“Meillä oli Jasperin kanssa riita”
“Kaikillahan niitä, joskus on, mutta mistä tällä kertaa?”, kysyin ihmetellen.
“Jasper söi minun myskihärkäni!”, Alice puuskahti.
Olin jo ajatellut sanovani, jotain lohduttavaa, mutta suuni jäi riippumaan auki hämmästyksestä.
“Au, älä nipistä!”, Alice huudahti
“Kokeilin, että oletko se todella sinä”, sanoin oudolla äänellä.
“No, tietysti minä olen minä, mutta sinun piti lohduttaa minua, eikä kiduttaa!”, Alice huusi.
“Alice, mitä luulet, mitä minun pitäisi nyt sanoa, sillä ensimmäistä kertaa 50 vuoteen aivoni lyövät tyhjää”, kysyin. Hän ei huomioinutkaan kysymystäni, vaan aloitti uuden puhetulvan.
“Jasper söi minun myskihärkäni, se oli minulla vaatekaappini perimmäisessä nurkassa ja sen nimi oli Toope. Minä rakastin sitä, minä en koskaan satuttanut sitä ja nyt Jasper on kehdannut syödä sen, oman Toopeni. Minun pitää kyllä pidentää sitä “ei-seksiä-viikkoon” lupaustani, nyt hän ei saa seksiä kolmeen viikkoon, hän todellakin kärsii siitä, sillä minähän olen kuin myskihärkä sängyssä tai ainakin niin Jasper on sanonut, kiitos, kun kuuntelit, Edward!”, Alice häipyi huoneesta iloisemmalla mielellä.
Kesti hetken ennekuin käsitin kaiken, Alicella oli myskihärkä, järkytyksestä tipahdin tuolilta ja ihmettelin itsekin miten niin oli päässyt käymään, ei vampyyrin pitäisi tippua tuolilta.Nauttien tilanteesta makasin melkein koko aamuyön vain ihastellen kirkkaita tähtiä taivaalla.
Kello lähestyi yhtätoista aamulla ja minä hain Volvoni autotallista, istuin sen vaalealle nahkapenkille ja kaahasin Bellan kotitielle, viisi minuuttia etu-ajassa, tietenkin.
Kävelin Bellan ruskealle ulko-ovelle ja menin hissillä ylös kolmanteen kerrokseen. Soitin ovikelloa ja kuulin hennot juoksuaskeleet, ja sitten parahduksia, kolinaa ja paljon kirosanoja, hymyilin. Bella avasi oven kirkkaat ruskeat silmät loistaen, häkellyin hänen kauneudestaan ja tuijotin häntä tovin, kunnes hän rykäisi. Hymyilin hänelle ja pystyin ilman taitojani lukemaan hänen innostuksensa. Hetkinen…, ei kuulunut mitään muuta omien ajatuksieni lisäksi, merkillistä, yritin ja yritin etsiä hänen ääntään ajatuksistani.
Hieroin, jopa lopulta päätäni, jospa siinä oli vikaa, eikä sittenkään kuulunut mitään. Bella katsoi minua kummissaan ja hänen nenänsä meni hauskasti kurttuun. Nauroin tuolle ilmeelle, vain ihminen voisi olla noin suloisen näköinen.
“Mitä ihmettä, ensimmäiseksi sinä hierot päätäsi, kuin hullu ja sitten naurat minulle, en kerta kaikkiaan ymmärrä sinua”, Bella sanoi.
“Päätäni vähän särki ja olen, jostain kuullut, että kipu auttaa parantamaan ja toiseksi olit niin huvittavan, kun nenäsi oli kurtussa, etten voinut olla nauramatta”, sanoin silmät pilkehtien.
“Mennäänkö?”, hän kysyi lopulta.
“Kyllä vain, Volvoni odottaa ulkona”, sanoin hymyillen.
“VOLVOSI!?”, Bella huusi niin, että koko käytävä kaikui.
“Rauha Bella, niin Volvoni, ei se ole iso asia…”, sanoin huvittuneena.
“Onko sinulla oikeasti Volvo, siis ihan oikea Volvo?”, hän kysyi hämmentyneenä.
“Kyllä minulla on”, sanoin naurahtaen.
“W-A-U, oikeesti, voinko minä tulla kyytiin?”, Bella kysyi sädehtien.
“No, sitähän varten se on!”, naurahdin.
“Mutta, entäs kävelykeppini?”
“Ne mahtuvat hyvin autoni takakonttiin”
Autoin Bellan hissiin tukien häntä vyötäröltä, hän oli ensin hämmentynyt. Hän katsoi hetken minuun ja hymyili lempeästi. Toisessa kädessä kannoin kahta kainalosauvaa. Hissi nytkähti ja olimme saapuneet ensimmäiseen kerrokseen.
“Pääset helpoiten autoon, kun minä kannan sinut”, sanoin nauttien Bellan lämpimästä ihosta omaani vasten.
“Ei, ei, ei”, hän sanoi nauraen.
Avasin oven yhdellä kädellä ja lämmittävä kesäilma tulvahti kasvoillemme, saaden molemmat hymyilemään entistä enemmän. Laskin Bellan varovasti jalkakäytävälle ja avasin Volvoni oven kumartaen kuin ylhäinen. Hän kikatti hampaat välkkyen ja niiasi lähtien leikkiin mukaan. Kävelin rauhallisesti auton takankontin kohdalle ja laitoin kävelykepit vierekkäin sinne. Sitten kiersin auton toiselle puolelle ja huomasin Bellan katsovan varuillaan autoni kaikkia kytkimiä.
BPoV:
Astuin sisälle Edwardin upeaan Volvoon, hieman karkeasti hengittäen. Olin harjoitellut kuukauden aikana autossa oloa paljon, mutta se sai vieläkin minut tärisemään. Edward sujahti kevyesti penkille ja katsahti minuun huolestuneesti. Näytin varmaan eksyneeltä kanilta porkkanamaalla. Hän käynnisti auton hiljaisesti avainta kääntämällä ja se tuntui ääneltä, joka sai sydämeni hakkaamaan entistä lujempaa. Yritin pysyä rauhallisena, mutta haukoin henkeäni aina välillä. Edward vilkuili minua aina parin sekunnin välein, kulmat kurtussa. Kun hiljaisuutta oli kestänyt viisi minuuttia lopulta hän aloitti keskustelun poikasta:
“No, minne haluat mennä ostoksille ja kahville?”, hän kysyi edelleen tarkkaillen minua tiiviisti.
“Voisitko pysäyttää tämän auton, en kestä enää olla täällä”, sanoin paniikissa ja tunsin melkein tukehtuvani.
“Bella mikä hätänä, minä voin viedä sinut meille, niin isäni voi tutkia sinua?”, hän kysyi kauhua äänessään.
“PYSÄYTÄ!”, kiljuin kuin hengen hädässä, kyyneleet valuivat silmistäni suurina puroina.
Edward pysäytti auton nopeasti kaartaen tiensivuun ja avasi saman tien oven minulle.
“Bella, mikä hätänä?”, Edward kysyi säpsähtäen, joka kerta kun haukoin henkeäni.
En voinut vastata, sillä itkuni ja kyyneleeni peittivät kaiken alleen.
EPoV:
Kauhistuin, kuinka Bella itki hartaasti tiensivussa kyyristyen pieneksi. Yritin kysyä häneltä, mikä oli hätänä, mutta nähtävästi hänen oli liian vaikea vastata. Istahdin hänen viereensä ja hieroin hänen selkäänsä rauhoittavasti. Hänen kyynelistään ei meinannut tulla loppua, joten soitin Carlislelle. Hän nyyhkytti ja välillä purskahti kyynelvirtaan kastellen hänen paitansa.
“Carlisle”, hän vastasi.
“Edward tässä”, sanoin hiljaa.
“Onko jokin hätänä?”, hän kysyi.
“Bella on aivan paniikissa, eikä tunnu rauhoittuvan, voisitko tulla auttamaan?”, kysyin.
“Totta kai, missä olette?”
“Roadstreetin varrella, lähellä Streetroudia”, sanoin.
“Tulen ihan kohta”, Carlisle sanoi.
“Selvä”
Parin minuutin kuluttua kuulin jarrujen kirskuntaa ja salamana eteeni syöksähti musta Mercedes. Carlisle astui ulos lääkärinsalkku toisessa kädessä, hän laskeutui tasallemme ja otti salkusta piikin, jota tutkiskeli hetken, kunnes yritti ottaa Bellan käden omaansa. Bella katsahti varovasti itkuisilla kasvoillaan Carlislea ja katsahti neulaan tämän kädessä, viimein hän katsahti minuun päin. Nyökkäsin hänelle varovasti ja hän ojensi kätensä.
Tunsin kuinka herkkä ihmiskäsi kiertyi halaukseen ympärilleni, se lämmitti omalla ujoudellaan, niinpä silittelin varovasti Bellan suklaanruskeita hiuksia, jotka valuivat käsivarsilleni. Yllämme vallitsi rikkomaton hiljaisuus, vain ilmassa leijuva tuuli toi sointuja korviimme. Carlisle pisti neulan nopeasti takaisin salkkuun ja viittoi minua nostamaan kuukahtaneen Bellan ja viemään autoon. Nähtävästi hän oli antanut unilääkkeen ja rauhoittavan sekoitusta, sillä Bella tuhisi kyyneleet silmien laidoilta valuen rauhallista unta, välillä mumisten jotain käsittämätöntä.
Saavuimme kotipihallemme, olisin halunnut esitellä sen Bellalle myöhemmin, olisimme kulkeneet käsi kädessä ja tutustuneet taloon ihmisvauhtia. Mutta nyt jouduin kantamaan unessa selvästi vaaraan joutuneen heikon ihmistytön ovestamme sisään, vailla mitään tervehtimisiä sisaruksiltani. Vaikka Emmett nähtävästi kiljui ihan ihmisillekin kuultavalla tavalla, Bella ei herännyt. Hän itki unessa epätoivoisesti kuiskien, jonkun nimeä. Veimme perheenjäsentemme töllistellessä Bellan eräälle valesängyllemme. Laskin hänet varovasti sängylle ja hän pyöri siinä hetken unissaan, kunnes rauhoittui. Me jäimme kolmestaan huoneeseen, Carlisle luki kirjaa ja minä katselin Bellaa.
Hiljaisuuden katkaisi Bellan hätääntynyt huuto:
“JARRUTA, PIDÄ KIINNI ROSAL, EI ÄLÄ PÄÄSTÄ IRTI, EI, EI!”
Säpsähdimme molemmat, Carlisle haki laukustaan uuden neulan ja pisti sillä Bellaa, kunnes hän nuukahti toistellen samaa rataa: “älä päästä irti.” Silitin Bellan hiuksia tuntien ne hikisiksi, ne eivät tuntuneet siltä silkkiseltä pehmeydeltä kylmää kättäni vasten. Huokaisin, hän ei meinannut lopettaa eikä kai pystynyt lopettamaan. Havahduin askeleiden kaikuun, jotka olivat hentoja, mutta nopeita. Perheemme oli tullut ylös juosten hätääntyneenä huoneeseen.
“Se oli Bella”, Carlisle sanoi muiden hätääntyneille ilmeille.
EmmettPoV:
Kuulimme järkyttävää huutoa yläkerrasta, katsahdimme toisiimme, (siis Alice, Jasper, Rosalie ja minä) ja päätimme käydä katsomassa mitä ihmettä siellä oli tekeillä. Alice ja Jasper menivät ensimmäiseksi, vampyyri vauhtia. Minä jäin viimeiseksi, sillä kunnioitin Rosalieta sen verran, että annoin hänen mennä ensin (No, ei tosi halusin katsoa vain hänen makeaa persettään, luulitteko mua hetken kunnon kansalaiseksi?) Kiljunta jatkui ja jatkui, ei kai vaan…? Ei Edward niin siveetön olisi tai mistäs sitä tietää. Avasimme oven hiljaa varautuen mihin tahansa näkyyn tai ainakin minä olin varautunut. Näimme sätkivän ihmistytön pyörivän yhdellä sängyistämme ja kiljuvan, jonkun nimeä.
Carlisle antoi hänelle rauhoittavan piikin ja hän vaipui syvempään horrokseen kuiskien satunnaisia sanoja. Katsoimme hätääntyneesti Carlislea ja Edwardia, joka silitti hänen hiuksiaan. Hänhän oli ihminen.
“Se oli Bella”, Carlisle sanoi meille.
“Mikä hänellä on?”, Rosalie katsoi hieman nyrpistäen nenäänsä.
“Paniikki kohtaus”, Edward sähähti hampaidensa välistä Rosalielle.
BPoV:
Katsahdin kauniiseen mieheen edessäni, kuka hän oli. Katsahdin myös Edwardin suuntaan, koska pelkäsin. Hän nyökkäsi minulle pienesti ja ojensin käteni tuntiessani turvan tunteen vahvana, koska sain turvaa Edwardista. Tunsin kylmän käden hiuksissani, minä olin varma, mikä hän oli, sillä minullakin oli kolkko menneisyys. Tunsin vaipuvani horrokseen ja annoin kiltisti sille tilaa, tuntui niin korvaamattoman hyvältä nukahtaa viimein. En tiedostanut muuta maailmaa kuin oman unimaailmani, joka oli selkeämpi kuin koskaan.
---
Kävelin vihreässä mekossa, jossa oli alhaalla röyhelöitä. Pidin pienen Rosalin kättä toisessa kädessäni ja toisessa oli vihreä laukkuni. Hymyilimme molemmat auringon paisteelle, joka lämmitti kehomme pysyvään hyvään oloon. Rosal halusi jätskiä, joten menimme käsi kädessä lähimmälle jäätelö-kioskille, jonka nimi oli Cream-ice. Kun Rosal oli saanut eteensä mansikka-kinuski jäätelön, jatkoimme matkaa kohti autoamme. Se oli Saab, sininen sellainen. Autoin Rosalin autoon sinivihreä kuvioiselle istuinpenkille ja minä istuin ajajanpaikalle. Juttelin niitä näitä hetken Rosalin kanssa, mutta huomioni keskittyi kuitenkin yhtäkkiä aivan muualle, kun kuulin toisen auton ajavan sietämätöntä ylinopeutta.
Varoin visusti kohtaamasta tuota autoa, vilkutin tavallisesti oikealle, kun yllättäen auto kaahasi eteeni väärälle kaistalle. Välissämme oli 100 metriä ja yritin toimia pikaisesti, jarrutin, mutta matkani ei hidastunut riittävän nopeasti. “JARRUTA, PIDÄ KIINNI ROSAL, EI ÄLÄ PÄÄSTÄ IRTI!”, huusin kauhuissani, kun välillämme oli enää 50 metriä. Toisen auton kuljettaja katsoi minua ensin kauhun ja inhon sekaisin ilmein, mutta hänen ilmeensä vaihtui pian hän hymyili minulle pirullisesti ja minä tiesin hänet. Hän oli se, Amadeus McCarty. Tunsin kuinka kiljumiseni täytti uneni jokaisen rippeen.
----
JasperPoV:
Tunsin kuinka tytöstä virtasi pelkoa ja vihaa, järkyttävää pelkoa, niin kuin hän näkisi vampyyrin metsästämässä. Yritin rauhoittaa hänen heitteleviä tunteitaan mahdollisimman hyvin, mutta ne vaihtuivat liian nopeasti, joten niihin oli vaikeaa saada rauhoituskeinoa.
Alice katsoi viereltäni pitkään, tuota ruskeahiuksista Bellaa, joka rauhoittavan vaikutuksen alaisena heittelehti vielä laidasta toiseen. Kuulin kuinka Edward kysyi:
“Etkö voi antaa yhtään enempää?”, hän kysyi surua äänessään.
“Valitettavasti siinä oli kaikki, mitä hän voi kestää Edward, hän on silti ihminen”, Carlisle vastasi hänen epätoivoiselle ilmeelleen.
“Hän tulee kyllä paranemaan”, Alice sanoi kuuluvalla äänellä, joka herätti kaikki mietteistään.
“Sinusta on apua paljon, Alice”, Edward sanoi hymyillen.
“Järkytyin vain kyllä aika paljon eilisestä”, hän tirskahti.
“Edward, sinä olet vampyyri, olet nähnyt kamalampaakin. Hahhah, se kohtaus saa minut vieläkin nauramaan, sinä ihan todella tipuit tuolilta”, Alice kikatti mukana.
“Edwardko tippui tuolilta?”, Emmett kysyi hölmistyneenä.
“Minä näin sen”, Alice katkaisi muiden mielipiteet asiasta.
“Hän alkaa hiipua, hänen suuri voittamaton armonsa on häviämässä keskuudestamme!”, Emmett kumarteli kuin pyhimys Edwardin edessä ja esitti hänen uskollista palvelijaansa.
“Mitä minä voin tehdä, oi suuri armonne, ettette vain jätä meitä tänne, ilman viisaita neuvojanne ja taitojanne, se olisi todellakin ihmiskunnalle suuri katastrofi”, Emmett jatkoi pilailua.
Värähdin Alicen vieressä, sillä tunsin kuinka ihmistytön hento luomi värähti, kuin tuulen isku ja jäin katsomaan heräisikö hän, mutta hän vaipui silmänräpäyksessä uuteen uneen. Ehkä olin vain kuvitellut kaiken.
Mitäs piditte, ehdotuksia otan vastaan juonesta ja kertokaa, jos haluatte joitakin henkilöitä, ihan kaikkea en aio toteuttaa... Kommentteja? Risuja vai Ruusuja? Kommenteista on paljon iloa minulle, kolmas luku coming soon! :)
-
Voi kun oli jotenkin surullinen luku. Luin koko ajan otsa rypyillä ja huulet mutrussa :/ Alku oli niin ihanaa, siis kun Edward haki Bellan ja ja ja... Mutta sitten tuo paniikkikohtaus... Tai yleensä tuo kohtaus. Kamalaa! :( Hyvin olet saanut kirjoitettua, muutamia pikkupikku virheitä näin, mutta ne eivän menoa haitannut ollenkaan :)
Mua alkoi kamalasti kiinostamaan tämän Amadeus McCartyn tarina. Kuka se on? :o Miten hän liittyy Bellaan? :o
Ja ihan siis pikkupikku pyyntö mulla olis.. Jota ei siis ole pakko toteuttaa, mutta jos olis mahdollista, niin voisitko laittaa vaikkapa otsikkoon merkinnän, että kuinka monta lukua on tullut, ja että minä päivänä uusin luku on tullut yms :) Helpottaisi huomattavasti tämän koukuttavan ficin seuraamista!! :)
-
Kiitos kommentista katriqqq!
Hitsi, että mä olen huono muistamaan, piti laittaa se 2.luku otsikkoon, mut tietysti unohdin!
HEhehehe, mulla on hauskaaa antaa teidän miettiä tuota Amadeusta.
Sen näet ehkä sitten ensi luvussa....
-Nax
-
Ihana tarina, pitää ruveta lukemaan tätä :)
Nauroin tolle Alicen Toopelle ;D. Kasvattaa myskihärkää komerossa? Voi luoja ;D
Jatkoa!
-
Tää on aika mielenkiintonen, sillee tosi erilainen.. Ihan hyvä, odotan jatkoa innolla. Alice on kyllä aika paras, kuka kasvattaa myskihärkää komerossa??? :D mutta jatkoa pian. kiitos! :)
-
Tosi hyvä luku! :D repesin alicelle;Myskihärkä komerossa!?: D : D
-
IHANA FIC. ei voi muuta sanoa. ei uskoisi ensimmäiseksesi :o
Yksi juttu minua silti jäi kaivelemaan, minkä ikäisiä cullenit ja bella on?! koska Rosalista sai sellaisen vaikutuksen, että ei Rosal enää mikään vauvva ollut. ja kirjoissa bella on alle 17, edward 17. joten ikä? ja jos bella on jo yli 20-25, kuinka vanha edward on. en osaa kuvitella ainakaan että ed 17 olisi :o Eipäs minulla tällä erää muuta,
KIITOS TÄSTÄ FICISTÄ JA JATKOA! <33 ((((((:::
-
Kiitos kommentista Sini(tiainen), Alicella on erikoinen tyyli ;D
Kiitos kommentista Edward and Bella, kiva, että oli mielestäsi erilainen, nähtävästi Alice on se, joka tykkää pitää komerossaan yhtä myskihärkää :D
Kiitos kommentista saltsu, hyvä, että oli hyvä luku ::)
Kiitos kommentista `mus, on se silti ensimmäiseni, vaikka (nähtävästi) se ei vaikuta ensimmäiseltä :) Ikä kysymystä olen selvittänyt muille aiemmissa kommenteissa, mutta selitän se vielä kerran. :) Elikkäs Bella on n. 20-vuotias ja on saanut 12-vuotiaana lapsen, jota aika moni on ihmetellyt, mutta se on silti totta :), Edward on 17, eihän hän vanhene, koska on vampyyri ja sitten vielä, että Rosal on 7 vuotta, niinkuin eka luvussa sanotaan/ vihjaillaan. Muut ihmiset on suunnilleen saman ikäsii kun Bellan ja muut Cullenit siinä 17 paikkeilla...
-Nax
-
ihaaana<3
Tykkäsin ihan hirmuisesti. Tosi hyvin kirjotettu ja jne.<3 Tosi kiva juoni ja tällee.
Jatkoa vaan pian<3
-
Jännä luku :o
Kuka se Amadeus McCarty on? Haluun tietää!
Jatkoa :D
-
Tämähän on jännittävä, jatkoa please. Anteeksi ei-niin-rakentava kommenttini.
-
Kiitos Rassermus , ihana, että tykkäsit, aattelin, et kun tää on mun ensimmäinen houkutus-ficcini, ni sieltä tulee, jotain "ihan järkyttävä! Vaiha alaa!!"- tyylisiä kommentteja kaikilta, mutta (minun) onnekseni ei sieltä semmosia tule. Jatkoa mahdollisesti tulee tänään, kunhan saan sen kirjoitettua...
Kiitos anskuu , olihan se aika jännä ;D, (tosta tulee, joka kerta mieleen Pasila ::)) Amadeus McCarty on..., joku henkilö , josta saa lisätietoa myohemmin ;D
Kiitos Ayos, eipä tuo ei niin rakentava kommentti haittaa, koska itelllänikin tulee niitä aika paljon ;D
-
Hmm, muutaman pilkkuvirheen huomasin tuolla tekstissä, kuten nyt esim tämän ;
Olin harjoitellut kuukauden aikana, autossa oloa paljon, mutta se sai vieläkin minut tärisemään
Mutta eipä nuo menoa haitanneet ollenkaan : )
Jatkoa pyydän.
-
hyvä fic <<<:
-
Kiitos Vanilja Taivas, kun huomautit virhe(i)estäni, korjailen tuon...
Kiitoskkat!
ANTEEKSI IHMISET KUN JATKOSSA ON KESTÄNYT, MUTTA SAIN KOIRAN PARI PÄIVÄÄ SITTEN JA KOKEET PAINOIVAT PÄÄLLE ENNEN SYYSLOMAA, MUTTA JATKOA ON VARMASTI TULOSSA PIAN, ANTEEKSI! ja kiitos kaikille kommentoijille!
-
A/N: No niin se sitten vihdoin on täällä! 3.luku, anteeksi kun olette joutuneet odottamaan näin kauan..... Nauttikaa ja etenkin kommentoikaa, sillä Draamaa luvassa tässä osassa! ;D
3. luku L
BPoV:
-------
“Älä enää koskaan lähesty minua, sinä itserakas huora!”, hän sanoi.
Tunsin raskaan piston kehoni pienessä sopukassa, jossa tiesin rakastavani häntä. Hän oli komea, mutta raaka. Hän oli syvällinen, mutta paatunut. Hän oli oikea aviomies, mutta väärä mies minulle. Tärisin, kun tunsin hänen valtavan ruhonsa lähestyvän uhkaavasti kohti minua. Pakenin varovasti askel askeleelta taemmas, mutta silti hänen musta varjonsa löysi minut nurkasta.
“Sinä ärsyttävä gootin lapsi, mitä ihmettä sinä ajattelit, kun lainasit tililtäni rahaa katon korjaukseen?”, hän kysyi vihaisesti.
“Mutta..mutta, se oli välttämätöntä korjata, koska muuten olisimme saaneet häädön ja joutuneet kadulle”, sanoin itkien.
“Mutta, mitä hemmettiä sinä otit rahaa MINUN tililtäni?”, hän karjui vasten kyyneleisiä kasvojani.
“Sinä tiedät, että minulla ei ole omaa tiliä, minähän olen ala-ikäinen!”, kimpaannuin hieman.
“Olit tai et ollut ala-ikäinen olet silti vaimoni ja sinun tehtäväsi on vain kasvattaa ja synnyttää lapsemme, ymmärretty?”, hän löi minua lähimmällä tavaralla, joka sattui olemaan maljakko.
“Selvä…selvä”, vakuutin hänet lysähtäen voipuneena lattialle.
“Ai niin, muista vielä valmistautua iltaa varten, silloin lakanat lentävät, hahaha!”, hän sanoi dominoivasti.
Kauhun sekaisin tuntein keräsin maljakon sirpaleet ja vein ne roskiin. En odottanut iltaa ollenkaan innoissani, makasin sängyssäni ja itkin. Taas, aina vaan sitä samaa, dominoivaa seksihirviötä vastaan olisi vaikea vastustella, vielä näin pienen ihmisen. Tunnustelin pientä vatsakumpuani, joka ei johtunut lihavuudesta vaan aivan muusta.
Menin keittiöön hakemaan juotavaa, kunnes silmiini osui iso kasa neuloja, lääkkeitä ja alkoholia. Voi ei, ajattelin, nyt illasta tulisi vielä kamalampi lepertelevän Amadeuksen kanssa.
-------
Kavahdin hereille kylmän kosketuksen voimasta tai oikeastaan kutituksesta. Joku kutitti minua kyljistä. Sen voimasta purskahdin nauramaan, se tuntui ihanalta kamalan painajaisen jälkeen. Yritin irrotella käsiä kyljistäni, mutta joku oli itsepintainen ja ei niin helpolla luovuttanut. Avasin silmäni kunnolla auki ja katsahdin ylös, suuni jäi naurahduksesta auki hämmästyksestä. Olinko vielä painajaisessani vai mikä oli tuonut minut helvettiin? Ovi pamahti auki hiljaisella ryskeellä ja pian minua ja jotakuta miestä tuijotti 6 silmäparia. Miehen kädet olivat pysähtyneet kesken liikkeen suuni jäädessä auki. Tunnistin hämärästi tutut kasvot ja huudahdin helpotuksesta:
“Edward!”
EPoV:
Bella pysyi edelleen uniensa otteissa. Perheeni, lukuun ottamatta Emmettiä, joka tällä hetkellä vartioi Bellaa, olivat kanssani alakerrassa sohvilla. Carlisle oli pakottanut minut rauhoittumaan alakertaan.
“Hahahahhaa, nyt Bella saa kyytiä, minä keksin millä hän voisi herätä, minä kutitan häntä!”, Emmett ajatteli innoissaan.
Kirosin hiljaa ja kävelin ylös, kummastunut perheeni kannoillani.
Kuulin puolimatkassa naurua, nähtävästi Bella oli sittenkin herännyt. No, hyvä niin. Sitten nauru loppui pahaenteisesti ja kuroin loppumatkan kiinni juosten. Jysäytin oven hiljaa auki, kunnes näin Bellan suun olevan auki ihmetyksestä ja Emmettin kädet pysähtyneinä hänen kyljilleen. Rosalie sähähti paheksuvasti, Emmett katsahti tulijoihin ja antoi anteeksipyytävän katseen hänelle. Bella katsoi meitä pitkään ja lopulta hän huomasi minut ja huudahti:
“Edward!”
Hymyilin iloisesti Bellalle ja kävelin hänen viereensä, hätistellen Emmettin pois sängyltä.
Bella katsoi peloissaan Emmettiä peloissaan ja tarkasteli tätä vielä pitkäänkin. Kiinnitin kuitenkin hänen huomionsa hyvin pian puhumalla:
“Hyvä, että heräsit”, sanoin hymyillen.
“Keitä he ovat ja kuka tuo on?”, Bella kysyi osoittaen perhettäni ja eritoten Emmettiä.
“He ovat perheeni ja hän on Emmett”, sanoin naurahtaen Bellan pelokkaalle ilmeelle.
Carlisle tuli hymyillen muiden takaa ja esittäytyi:
“Olen Carlisle Cullen, Edwardin isä”, hän sanoi kumartaen.
“Tässä taasen ovat tyttäreni Alice Cullen, poikani Jasper Hale, tyttäreni Rosalie Hale, vaimoni Esme Cullen ja poikani Emmett Cullen”, hän sanoi osoitellen sisaruksiani.
Bella henkäisi kuuluvasti Rosalien kohdalla ja sai taas kyyneleitä silmiinsä. Hän nojautui paremmin minuun ja päästi pienen valittavan äänen karkaamaan huuliensa välistä.
“Kaikki hyvin, Bella?”, kysyin pala kurkussa.
“Kyllä se tästä, kai vain lääkkeiden jälkivaikutuksia, tämä herkkyys”
“Ha…Hauska tutustua, olen Bella Swan”, Bella sanoi perheelleni karaisten kurkkuaan.
“Anteeksi, kun olen ollut vaivaksi, en tarkoittanut tutustuttaa itseäni teihin näin”, Bella sanoi epätoivoinen katse silmissään.
“Et ole ollut ollenkaan vaivaksi, toivon voivani auttaa useamminkin”, Carlisle sanoi hymyillen.
“Anteeksi Edward, ei minun ollut tarkoitus saada niin voimakasta kohtausta, kai annat anteeksi?”, hän sanoi kyyneliä silmissään.
“Totta kai, ei se sinun vikasi ollut”, sanoin pyyhkien kyyneleet hänen silmistään.
“Kiitos paljon huolenpidostanne, olen niin paljon velkaa teille”, Bella sanoi pienen hymyn saattelemana.
“Voi, lapsi-kulta, et sinä ole meille velkaa yhtään mitään, älä vaivaa päätäsi sillä”, Esme puuttui puheeseen.
“Kiitos, minun kannattaisi varmaan lähteä vaivaamasta teitä”, Bella sanoi.
“Äh, ei vielä minä näytän sinulle taloa, kun kerran tänne asti päästiin”, naurahdin.
“Miten pääsen kulkemaan täällä?”, hän kysyi.
“Minä voin kantaa sinua”, sanoin nauraen.
BPoV:
Edward lopulta kantoi minua ympäri taloa, vastusteluistani huolimatta. Hän esitteli perusteellisesti ainakin oman huoneensa ja muut huoneet hieman ei niin perusteellisesti. Aloin piristyä koko ajan enemmän, halusin työntää kaiken murheen taka-alalle. Pystyin, jopa hymyilemään usein. Kun olimme läpi käyneet kaikki huoneet suunnistimme olohuoneeseen, missä muut Edwardin perheenjäsenet istuivat.
“Kestipä teillä kauan, eikö Edward jaksanutkaan kantaa sinua?”, Emmettiksi esitelty henkilö laukaisi, kun astuimme huoneeseen.
Punastuin häpeästä en kai minä niin painava ollut, ei Edward ainakaan ollut valittanut.
Edward murahti pyöritellen silmiään ja veti minut istumaan viereensä sohvalle. Hänen perheensä tutki minua, kuin tieteellistä koetta ja katselivat Edwardin kättä vyötärölläni.
“Hän on aina tuollainen”, Edward kuiskasi korvaani.
“Sinä tunnut kylmältä, et kai ole kipeä?”, kysyin huolestuneesti, sillä halusin tietää oliko se totta.
Edward säpsähti rajusti ja änkytti minulle, jotain tämän tapaista:
“Ihan kunnossa minä olen, kävin vain uimassa avannossa”, hän sanoi poissaolevasti.
Katsoin ulos, enkä siltä istumalta uskonut hänen valhettaan, vai muka avannossa, nyt oli keskikesä.
“Mistä sinä avannon löydät keskikesällä?”, kysyin ihmetellen, uskoin yhä enemmän, että se oli totta.
“Ööö…, tuota meillä on oma avanto kellarissa”, hän soperteli pahemmin.
“No, mikset näyttänyt sitä sitten, minä kun luulin, että näytit jo kaiken?”, sanoin kauhistuneella äänellä.
Samassa Jasper supatti hyvin hiljaa Alicen korvaan, jotain ja tarkkaili minua tiiviisti. Alicekin yhtyi tuijotukseen, kuin sanaton viesti olisi kulkenut kaikkien muiden läpi paitsi minun, he kaikki tuijottivat minua nyt ihmetellen.
“Tiedätkö sinä jotain meistä?”, Edward kysyi rypistäen otsaansa.
“No, ainakin ihosi kylmyyden, silmiesi värin ja hajusi perusteella uskon, että te olette vampyyreja, kasvisyöjiä.”, sanoin päätelmäni julki odottaen heidän reaktioitaan.
“Miten sinä tiesit?”, Carlisle kysyi epäuskoisesti.
“Isäni on vampyyri”, sanoin hiljaisuuden jälkeen.
“Vai niin, kukakohan hän on?”, Carlisle kysyi kiinnostuneena.
Näin kuinka kaikkien silmät odottivat vastausta nälkäisinä, hymyilin hieman heidän reaktioilleen.
“Caius Volturi”
Kuulin kuinka näkymätön kohahdus kulki läpi huoneen ja hymyilin leveimmin koko illan aikana. Draamaa kehiin.
Edward katsoi minua silmät pyöreinä ja samaten muut.
“Et.Voi.Olla.Tosissasi”, Alice sanoi kimeällä äänellä.
“Et sinä kyllä vampyyrilta vaikuta vai?”, Jasper uskalsi puhua.
“En olekaan vain ihmisestä ja vampyyrista syntynyt, puoli-vampyyri itse asiassa”, sanoin.
“Miten se voi olla mahdollista?”, Carlisle kysyi jännittyneenä.
“En minä vain tiedä, minä vain putkahdin maailmaan niin kuin toisetkin lapset tai no, lapsi ja lapsi, vampyyrilapsi”, sanoin miettiväisellä äänellä.
“En vain ole kertonut sitä kenellekään, olette ensimmäiset kohtaamani vampyyrit täälläpäin”, jatkoin.
“Vau!”, Emmett karjahti saaden korvani lukkoon.
“Joo, onhan se hienoa”, nauroin pinnallisesti peitellen korviani.
“Mutta, miksi sitten asut tavallisesti, eikö Voltureiden kulta-lapsi, muka voi asua isänsä talossa?”, Emmett kysyi kohottaen kulmakarvaansa.
Rosalie vain tuhahti Emmettin vieressä ja vaati keskeytyneen suudelman uusintaa. Emmett vain nähtävästi oli kiinnostuneempi omasta tarinastani. Muistan, kuinka isäni hylkäsi minut.
Takauma:
Olin omassa huoneessani pakkaamassa hätä käsissä kaiken tarvittavan matkaani varten, kunnes kuulin viitan laahuksen kulkeutuvan pitkin lattiaa, minua kohti.
“Isabella Marie Swan!”, isäni karjahti niin kovaa, että säpsähdin tahtomattanikin.
“Niin isä?”, kysyin 12-vuotiaan heiveröisellä äänellä.
“Mihinkäs neiti on lähdössä?”, Caius kysyi poltavalla katseella.
“Enhän minä mihinkään”, nauroin hermostuneesti.
“Jaaha, no mikset sitten purkaisi laukkujasi”, hän kysyi.
“Minä haluan lähteä hänen mukaansa, minä rakastan häntä!”, huusin rohkaistuneempana.
“Kukaan ei tietysti estä sinua”, hän sanoi pilkallisesti.
“Et ainakaan sinä!”, huusin.
“Hyvä on, lähde sitten, äläkä enää koskaan palaa”, Caius sanoi yllättäen minut.
“Mitä?”, kysyin uskomatta korviani.
“Mene, häivy se miehen matkaan!”, hän huusi.
Halasin isääni nopeasti ja kuiskasin kiitokset, mutta hän seisoi kuin patsas edessäni.
Juoksin matkalaukku rymisten käytävää eteenpäin ja kuulin samalla, kuinka Aro ja Marcus kiirehtivät isäni vierelle.
“Miksi annoit hänen lähteä, hän on vielä nuori”, Aro kysyi ihmetellen.
“Ei hän ole sopiva Volturien tyttäreksi”, Caius sanoi hiljaa.
Takauma loppuu.
“Hylkäsin isäni rakkauteni takia, joka…osoittautuikin vääräksi rakkaudeksi, jos nyt siitä edes voi puhuakaan”, sanoin itku uudelleen kurkussa.
“Rakkautesi, kukakohan hän oli, jos saa kysyä?”, Emmett kysyi.
“Amadeus McCarty”, purskahdin kuuluvaan itkuun.
Kuulin kuinka Emmett vetäisi terävästi henkeä ja tuijotti minua silmät pyöreinä, laittaen kätensä silmiensä eteen. Muut katsoivat Emmettiä kummissaan. Sitten tunsin, kuinka Edward kiristi otettaan minusta ja sähisi kuuluvasti Emmettille.
EsmePoV:
Katsoin jännittyneenä tyttöä, osa hänen salaisuuksistaan oli aukeamassa, esimerkiksi hän oli vastaamassa kysymykseemme, kuka oli hänen isänsä. Odotin yhtä jännittyneenä, kuin muutkin mitä hän vastaisi. Hänen hennot huulensa avautuivat vastatakseen ja kuulin kuinka hento ääni sanoi:
“Caius Volturi”
Henkäisin suu ammollaan. Blokkasin kaikkien muiden puheet ja päästin ajatukseni valloilleen.
Sittenhän hän olisi Volturien perillinen ja tuleva kuningatar, mutta tässä tämä merkittävä tyttö vain istui poikani kainalossa ja hymyili meille leveästi. Luulin, etteivät vampyyrit voineet saada lapsia ja siksi yllätyin kovin, mutta sittenhän… Me voisimme Carlislen kanssa saada lapsen. Loin Carlisleen makeilevan katseen ja hän katsoi kummissaan silmieni säihkyä, mutta hymyili minulle. Voisihan sitä yrittää.
“…ihmisestä ja vampyyrista syntynyt, puoli-vampyyri”, kuulin hänen sanovan.
Toivoni lapsesta lysähti, toisen piti siis olla ihminen. Samperin vampyyrin sukuelimet! Aina estämässä äidin toiveita.
Kuulin kuinka he höpisivät, jostain Amadeus McCartysta, en jaksanut kuunnella, sillä murjotin maailmalle. Samassa kuulin Emmettin vetävän terävästi henkeä ja olin taas hälytystilassa, mitä oli tapahtunut? Oliko Emmettiin sattunut?
En ehtinyt reagoida, koska kuulin vaimean koputuksen ovelta ja perheemme päät kääntyivät äänen suuntaan. Kuka ihme siellä tähän aikaan olisi?
A/N; Toivottavasti tykkäsitte! Oliko riittävästi Draamaa? Kommentoikaa! Ensi luvussa näette ketkä ovat oven takana, siihen asti..... ;D
-
enkö oo tähänkää ficciin ennen kommentoinut :o häpeä minä ;D
mutta niin.. tää on yks mun lempi ficeistä.
Ja kirjoitustyylisiki on nii ihana, enkä ole ainakaan huomannut mitään kirjoitusvirheitä
mutta.. ei tälläiseen kohtaan saa jättää ! :D
joten kirjotathan jatkoa pian :D
~Lindsey.
-
UUUU!Tykkään!Uusia lukuja ja äkkiä! ;D
-
Kiitos Lindsey. , ihana, et tää on yks sun lemppareista en ois kyllä uskonu... ;D Jatkoa tulee mahdollisiman pian
//Kiitos saltsu, lukuja on tulossa pian ja lisää Draamaakin luvassa
(Snapu muokkasi tuplapostauksen pois)
-
Vähänkö kiva osa! ;D Ziri tykkäsi, pilalle menneen konsertin jälkeen mukava piriste.. Se amateeus tais olla Emmettin isäpappa eiks joo??!
~Ziri
-
Kiitos Ziri, ei ole amateus Emmettin isäpappa, pidän teitä jännityksessä.... ::)
-
Ihana luku!
En tosiaan oottanu lukevani jtn. et Bella ois jonkun vampyyrin lapsi!
Kiva yllätys tottatosiaan!
Jatkoo oottelen innolla! <3
-
Ihana luku! ♥
Kukakohan siellä ovella on?
En kyl yhtään tajunnu aikasemmin et Bella on puolivampyyri :D
Joo, mut jatkoa kiitos ♥
-
Mitäsh ihmettä, en oo kommentoinut. Nojaa, oonpa seurannut ficciä, ja hyvähän tää on. :--D
Ehkä MUN MIELESTÄ tapahtumat menee hitusen liian nopeasti, mut joo.
JATKOA!!
-
oii!! jännään kohtaan jäi! teksti on sujuvaa ja muutenki kivaa luettavaa <3
JATKOA <3333
-red
p.s. kaikki rakentava valu viemäristä alas ;D
-
Vau. Siis vau. Miten oletkaan keksinyt tämän? :o Aikamoinen mielikuvitus kylläkin! Ei luoja. Olen ihan häkeltynyt! Bella on siis puolivampyyri! Siistiä!
Mä en yksinkertaisesti keksi mitään rakentavaa (niinku mä koskaan keksisin...) tai muuta.
JATKOA!!!!
-
Wau! tää paranee luku luvulta!
aika yllättävä juttu tuo et Beltsi on puolivamppyyri!
jotku kohat tässä ficissä on kyllä niiin hauskoi!
mutta jatkoa!
-
Kiitos LoveAndDeath, aattelin vähän yllättää teijät
Kiitos NiNNNi , saat pian tietää kuka siellä on. Joo pidin vähän salassa tuon puolivampyyriuuten (joo tyhmä sana ::))
Kiitos Liinalotta, kiva, että tykkäät, mä oon ehkä vähän liian nopee, mut koetan hidastaa, ei tässäkään luvussa taijeta hirveesti hidastella ::)
Kiitos redapple, jatkoa ihan just tulossa! :D
Kiitos katriqqq!
Kiitos Kotitonttu, hyvä että paranee eikä huonone!
A/N: Elikkä jatkoa tulee nyt sitten tässä, lisää toimintaa luvassa!
4.luku A
CarlislePoV:
Katsahdin äänen suuntaan ja kävelin rauhallisesti ovelle päin. Haistoin jo vampyyrin tuoksun, mutta se ei ollut tuttu, ei ollenkaan, joku vieras. Avasin hitaasti oven ja edessäni seisoi Emmettin kokoinen vampyyri yllään harmaa viitta. Nielaisin, vaikka yleensä olin rauhallinen, miksi joku Voltureista tulisi tänne. Kuulin kuinka Bella sävähti ja rupesi murisemaan kuuluvasti. Vieras laski hupun päästään ja Bella juoksi ovelle raivoissaan. Pystyin vain katsomaan vierestä.
BPoV:
Kuulin vaimean koputuksen ovelta, mutta en kiinnittänyt siihen erityistä huomiota. Sehän saattoi olla, joku Cullenien vieras. Tunsin vampyyrin vaimean tuoksun sieraimissani, olin haistanut tuon hajun, jossain ennenkin. Samassa hälytyskelloni soivat ja sävähdin kuuluvasti. Ei voi olla totta! Murisin varoitukseksi hänelle, miten he kehtaavat! Juoksin ovelle silmät raivoa täynnä ja kuristin käsilläni hänen kaulaansa ja sanoin:
“Sinä!”, kuin sylkäisten sanan suustani.
“Miten SINÄ ja HE kehtaavat astua elämääni kaiken jälkeen, jolloin, ette kaivanneet minua luoksenne, ette avustaneet minua ahdingossani, ettekä tehneet YHTÄÄN MITÄÄN!”, huusin hänelle päin naamaa.
“Bella rauhoitu!”, hän sanoi viimein.
“Miten sinä voit määräillä minua, Demetri?!”, sihahdin.
“Caius, Marcus ja Aro määräävät minua sekä sinua”, hän sanoi tyynnytellen.
“Miksi he voisivat määrätä minua, enhän edes ole heidän lapsensa”, sanoin purskahtaen itkuun.
“Bella, Bella ei hätää, ota ihan rauhassa, ja tiedätkö mitä, Caius ikävöi sinua joka päivä, joka ikinen vuosi, kun olit poissa, joka ikinen sekunti, kun et ollut hänen vierellään nauramassa”, Demetri sanoi hymyillen.
Nostin kyyneleiset silmäni Demetrin silmien eteen ja katsoin häntä ihmeissäni, vieläkö isä ikävöi minua?
“Mutta, hänhän sanoi, että en ole sopiva Volturien tyttäreksi”, sanoin irvistäen.
Edward oli hetkessä vieressäni ja silitti selkääni tyynnyttävästi. Tarrauduin häneen tiukemmin, kääntäen katseeni Demetristä.
“Bella, minä tiedän, että sinä olet katkera heille, mutta he todella ovat huolissaan sinusta, he haluavat sinut takaisin kotiin, niin kuin me kaikki muutkin”, Demetri sanoi pienen hymyn kera.
“Ei se ole totta, sinä valehtelet, isäni ei enää kaipaa minua, hän hylkäsi minut!”, sanoin itkien.
“Bella”, Edward sanoi hiljaa.
Kohotin katseeni häneen ja katsoin hölmistyneenä häntä.
“Minusta sinun tulisi uskoa Demetriä, sillä etkö näe miten vilpitön hän on puhuessaan sinulle?”, Edward sanoi irvistäen.
“Mutta, minä haluan, että sinä tulet mukaan, sinä olet pelastanut minut”, sanoin.
“Eiköhän ole parempi, että menet Demetrin kanssa isäsi luo, eikä sekoiteta meitä tähän”, Edward sanoi.
“Sinä et siis rakasta minua, minä tiesin, ettet kuitenkaan ymmärtäisi minua, sinä olet vain raukka, joka varastaa toisten sydämiä!”, sanoin uusien kyynelten tippuessa poskilleni ja riuhtaisin itseni pois Edwardin syleilystä. Halusin juosta pois tästä kaikesta. Olin niin vihainen, kaikki tässä maailmassa oli minua vastaan.
“Bella!”, Edward huusi juostessaan minua kiinni.
“Älä seuraa minua!”, huusin hätääntyneenä.
“Anna hänen mennä, minä voin juosta hänet kiinni, kohta”, Demetri sanoi Edwardille.
AlicePoV:
Bella juoksi itkien pois taloltamme, halusin tietysti mennä perään, mutta tiesin, että hän ei kaipaisi nyt seuraa. Menin Jasperin syliin ja painoin kasvoni hänen rintaansa vasten, huokaisten raskaasti. Tunsin kuinka Jasper silitti hiuksiani hellästi ja tunsin olevani turvassa.
Kuulin Demetrin sanelevan jotain Carlislelle, mutta en kiinnittänyt siihen muuta huomiota.
“Minä menen nyt katsomaan miten Bella voi”, Demetri kuiskasi Carlislelle.
Samassa tunsin sävähdyksen kulkeutuvan pitkin kehoani…
Hän juoksi läpi metsän ja nummien, kautta niityn niin puhtoisen. Pysähtyi hän metsän laitaan katselemaan, kuuntelemaan tulijaa. Sipaisi hän hiukset otsaltaan ja kuuli askeleet. Murina yltyi rinnasta, tuli hahmo esiin veden pinnasta. Kääntyi hän katsomaan tuota ihmettä, kun mies kävelee vastaan, nousee vedestä. Käsi nousee eteen, kun hän puollustaa itseään, mutta ei tuo vieras välitä mistään, haluaa vain tappaa.
“Marcus?”, hän kysyy. Ei mies vastaa vain lyö toista kasvoihin, naarmu jää sittenkin.
“Marcus?”, hän kysyy yllättyneenä kuin peloissaan. Toinen isku ohtaan ja tyttö maahan makaamaan kuin kuollut haavoitettu.
“ALICE!”, kuulin huutoja ympäriltäni. Säpsähdin äänien kovuutta ja katsoin hätääntyneenä Jasperiin. Toinen isku ohtaan ja tyttö maahan makaamaan kuin kuollut haavoitettu. Muistin tuon lauseen hyvin. Edward oli jo vierelläni ja karjui:
“Mitä sinä olet nähnyt kerro, mitä Bellalle on tapahtunut?”, Edward huusi hengen hädässä.
“Demetri - osoitin hänelle nyt sanani, välittämättä panikoivasta Edwardista - sinun täytyy löytää äkkiä Bella, hän joutuu Marcuksen hyökkäyksen kohteeksi, hän vaikuttaa hyvin vihaiselta”, sanoi huolta äänessäni.
“Voi ei, ei taas!”, Demetri kirosi vaivaantuneesti.
“Olen jo matkalla”, hän huikkasi ennen kuin katosi illan pimeyteen.
BPoV:
Juoksin itkien metsän läpi, en välittänyt minne menin, sillä eihän minulla ollut tässä maailmassa ollut enää väliä. Miksi ajattelinkaan rakastua Edwardiin, siihen typerään paskiaiseen, joka ei välitä kenestäkään. Pysähdyin metsän laitaan katselemaan auringon laskua. Se oli yhtä kaunis kuin Rosal, huokaisin, edes hetkeksi haluaisin unohtaa Rosalin.
Kuuntelin silmät kiinni kuinka tuuli puhalsi hiljaa ylitseni, kuinka meri kohisi vieressäni, kuinka oravat juoksivat puissa etsien kumppaniaan tai käpyjä.
Yhtäkkiä tunsin jääkylmän käden kaulallani ja silmäni rävähtivät auki. Edessäni seisoi Marcus, yhtä komeana kuin aina, mutta hänen silmänsä eivät olleet ystävälliset, vaan loimusivat vihasta.
“Marcus?”, kysyin ihmetellen.
Hän kohotti kätensä pois kaulaltani, siveli hiuksiani sivuun.
“Marcus?”, kysyin peloissani.
Hän upotti kulmahampaansa kaulalleni ja puhui silti selkeällä äänellä:
“Hei, Bella, niin mukava tavata sinut viimein, olet kasvanut eduksesi”, hän sanoi sarkasmia äänessään.
“Haluatko todella, että juon sinut kuiviin, sillä se toisi minulle paljon tyydytystä, sillä sinä olet Caiuksen lapsi”, hän hymyili minulle pirun lailla
“Miksi?”, kysyin pelokkaana.
“Sinä lutka olet saattanut Caiuksen masennukseen ja poikaystävän asemassa minä olen velvollinen piristämään häntä, mutta arvaatko miten olen raivoissani sinulle sillä ainut keino, jonka hän hyväksyisi parantuakseen, olisi sinun tuomisesi takaisin Volterraan. Ja arvaat varmaan miten minua sapettaisi, jos sinä kipittäisit isäsi helmoihin heti porteista päästyäsi ja te jatkaisitte “ah-niin-ihanaa-perhe-elämää-keskenänne-välittämättä-eräästä-henkilöstä-joka-sattuu-olemaan-Caiuksen-homo-poikaystävä”, luuletko, ettet vain murskaisi mitään kaunista, johon olen uhrannut monia vuosia, vain siksi, että hän ei kokisi Volterran perillisen menetystä liian raskaana.
Minä sentään lohdutin häntä, sinä vain juoksit sen kamalan Amadeuksen perässä todistamassa rakkauttasi alkoholistille, joka vihasi sinua, oletko nyt tyytyväinen?!”, hän huusi upottaen kulmahammastaan koko ajan syvemmälle. Vaikeroin kivusta ja halusin miettiä tätä kaikkea rauhassa. Halusin saada ymmärrystä pieneen elämääni, halusin kerrankin saada rakkautta, joka oli ryövätty minulta varhain. Marcus sävähti kauemmas minusta ja kuulin, jonkun askeleet takaani.
“Marcus, sinä hullu käppänä, tämähän kaikki on kielletty Volterran laissa “Älä satuta, vahingoita, raavi, juo tai väkivalloin pakota omiasi tai Volterran perillisiä”, miksi sinä rikot niitä?”, Demetri kysyi hymyillen.
Tunsin kuinka oloni heikkeni koko ajan Marcuksen tekemän haavan myötä, se kirveli ihossani ja tumma veri valui pienenä norona kaulastani alaspäin.
“Bella, voi Bella, minä lupaan, että hän jää tästä tilille, kun pääsemme Volterraan”, Demetri sanoi hengittämättä ja surullisesti.
“En…minä…halua…vihamiehiä”, sanoin hengittäen pinnallisesti.
“Lepää nyt vain, minä vien sinut Carlislen luo paikattavaksi”, Demetri sanoi silittäen hiuksiani.
“Onko… isä todella… masentunut?”, kysyin kuin pikkulapsi.
“Bella paha sanoa, mutta hän ei ole ollut entisensä sinun lähtösi jälkeen, hän ei ole metsästänyt ainuttakaan ihmistä, hän on kärsinyt vain siksi, että muistaisi kuinka väärin hän teki kun antoi sinun lähteä, hän ei ottanut vastaan ainuttakaan veripisaraa, ellei se ollut eläimen, se oli muistutus siitä, että sinä et ole kokonainen vampyyri vaan puolikas. Hän todella kärsii ja ainut keino millä hän kohenisi olisi sinun tulosi Volterraan, tulethan sinä, Aro ei tiedä mitä tehdä ja Marcus on epätoivoinen ja me muut alistumme vain heidän käskyihinsä, sinä olisit Caiuksen elonkipinä”, Demetri sanoi melkein itkien.
Painoin käteni hänen sydämensä kohdalle, siis siihen kohtaan, jossa se olisi ollut ennen. Hän katsoi minua ihmeissään, mutta en edes pystynyt hymyilemään, kun päässäni pyöri niin rajusti.
“Niin kauan… olen ollut… oikeata rakkautta vailla…nytkö minun pitäisi…antaa vähäinen rakkauteni hänelle?”, kysyin kuiskaten, veren hukka esti minua puhumasta yhtenäisesti.
“Bella minä tiedän, että sinulla on Volterran suurin sydän, joka on vielä paikallaan ja se on sinun avaimesi isäsi sydämeen, nimittäin antamalla oma sydämesi kokonaan isällesi saat vasta rakkautta häneltä”, Demetri sanoi piristyneemmin.
“Mutta entäs, jos… haluan säilyttää palan… omaa sydäntäni jollekin toiselle…, rakkaalleni, menneisyydelleni…, tulevaisuudelleni ja pelastajalleni?”, kysyin ääni häipyen lopussa.
“Sinä annat isän-palan sydäntäsi Caiukselle, annat palan muille, sen palan, jonka haluat antaa heille, sillä silti se on vielä sinun oma sydämesi”, Demetri sanoi.
Tuijotin häntä silmiin koko loppumatkan.
EsmePoV:
“Luojan kiitos, he tulevat!”, Alice kiljui ikkunasta.
Nousin verkkaisesti ylös sohvalta ja kävelin Alicen viereen. Demetri kantoi kalpeaa Bellaa käsivarsillaan ja he juttelivat jostain. Edward oli jo juossut kiinni Demetrin ja pyysi nyt häntä ojentamaan Bellan hänelle. Demetri laski Bellan poikani käsivarsille ja Edward kantoi hänet sisälle taloon. Carlisle oli jo valmiina eteisessä lääkärinlaukku toisessa kädessä.
Edward laski Bellan hellävaroin lattialle ja juoksi sitten salamana pois, hetken kuluttua tiesin miksi. Sieraimiini tunkeutui viettelevän makea veren haju, joka sai pääni sekaisin himosta, niinpä hoputin muitakin poistumaan. Emmet ja Rosalie, Jasper ja Alice ja minä hiivimme vähin ääni pois eteisestä ja jätimme Carlislen työskentelemään hiljaisuudessa.
EPoV:
“Mitä tapahtui?”, kysyin Demetriltä kun olin poistunut talosta Bellan viereltä. Se tuntui väärältä, mutta himo veti minut pois.
“Marcus oli siellä”, hän sanoi.
“Niin, minä tiedän Alice kertoi”, vastasin turhautuneesti.
“Ja hän aikoi juoda hänet kuiviin, kostoksi”, Demetri sanoi.
Tunsin kuinka lakkasin taas hengittämästä, Bella oli vaarassa joutua juoduksi kuiviin, enkä minä ollut siellä. Tunsin raivoni kasvavan entistä enemmän ja halusin kovasti iskeä jotakuta.
“Minä tapan hänet!”, huusin raivoissani.
“Sitten sinä ja perheesi joudutte pakoilemaan lopun ikäänne”, Demetri sanoi laiskasti.
“Minä en välitä!”, sanoin raivoissani.
“Edward- hän tarttui olkapäästäni -Bella tarvitsee sinua vierelleen, ei tappamaan niitä, jotka ovat vahingoittaneet häntä”, Demetri sanoi nyt tosissaan.
“Mutta…hän sanoi, että hän vihaa minua”, sanoin surua äänessäni.
“Siksi hän sanoi vihaavansa sinua, koska hän luuli menettäneensä sinut, koska sanoit, että hänen pitäisi mennä yksin”, hän sanoi.
“Mutta sitähän sinä olit sanomassa ajatuksissasi ja minä luulin, että minun tulisi auttaa sinua?”, sanoin harmistuneena.
“Kyllä, myönnän, että ajattelin niin, mutta sinun tehtäväsi on nyt auttaa Bellaa, eikä satuttaa häntä enää enempää, hän on kokenut liiaksi kovia”, hän sanoi.
“Kuten mitä?”, kysyin kiinnostuneempana.
“No, ensin hän tapasi Amadeuksen ja he rakastuivat…”
“Mutta eihän tuossa ole mitään surullista”, sanoin hämmentyneenä.
“Kuuntele loppuun!”, hän huusi.
“Hyvä on, en enää keskeytä”, sanoin alistuneesti.
“Niin siis he rakastuivat ja Amadeus halusi Bellan muuttavan hänen luokseen, no eräänä päivänä Bella tuli itkien kotiin ja kertoi, kuinka hänet oli väkipakolla raiskattu. Tietysti Caius suuttui siitä ja vannoi kostoa koko McCartyn-suvulle ja vannoo vieläkin…”
“Veljeni on omaa sukuaan McCarty”, sanoin varovasti.
“Mitä, ei voi olla mahdollista, minä tapan hänet!”, hän huusi.
“Hän ei ole ollenkaan sellainen kuin veljensä, minä lupaan, hän ei tee Bellalle mitään pahaa, emmekö voisi tehdä sopimusta”, sanoin hätääntyneenä.
“Sinä rakastat veljeäsi paljon, mutta minä rakastan siskoani vielä enemmän, Bella ei saisi kokea enää mitään järkyttävää, sillä se on minullekin sydäntä särkevää”, Demetri itki kuivaa itkuaan.
“Luuletko etten minä välitä Bellasta?!”, karjaisin.
“Sinä et ole verisukulainen, minä olen hänen isoveljensä ja isoveljen tehtävään kuuluu suojella pikkusiskoaan”, hän sanoi hymyillen.
“Mutta sinut on valittu Bellaa varten”, hän sanoi totisesti.
“Minutko?!”, kysyin ihmetyksestä mykkänä.
“Se on vain Bellan kohtalo”, hän sanoi.
“Kannattaisi nyt mennä sisälle, sillä hän herää kohta”, hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
BPöV:
Tunsin pyörryttävän tunteen tulevan takaisin, kun yritin avata silmiäni. Kuulin vaimeasti ääniä ympäriltäni ja yritin päästä itseni herraksi heräämällä.
“Hän herää!”, Alice kiljui iloisesti.
Hymyilin tahtomattanikin, Alice oli ihana ilopilleri.
“Hah, hän on jo hereillä, tuosta virneestä huomaa heti”, Emmett naureskeli.
“Kestipä se kauan!”, Rosalie sanoi närkästyneesti.
Avasin silmäni lopullisesti ja kohtasin taas monta silmäparia.
“Miltä olosi tuntuu?”, Edward kysyi ensimmäisenä. Nyrpistin hänelle nenääni ja lähdin hoippuvin askelin Demetrin luo.
“Varovasti, Bella”, hän sanoi perääni. Tuhahdin hänelle, mutta silti oloni tuntui huteralta.
Kävelin silti loppuun asti Demetrin luo, joka nojasi ovenkarmiin. Annoin hänelle suukon poskelle ja halasin häntä rutistaen.
“Kiitos”, sanoin hiljaa.
Hän silitti hiuksiani ja kuiskaili nimeäni korvaani, saaden meidät näyttämään parilta.
“Isä odottaa”, kuiskasin ennen kuin vedin hänet viereeni sohvalle.
A/N: KOmmentteja tulemaan vain ja krittiikkiä kans! ;D
-
AAAAAA!!! IHANA!!<33
Tää oli ihana :) Muuten jäi vähän ihmetyttämään se, että miten Bella voi juosta jos sillä oli kerta kepitki? ???
Mut mä en ettiny tarkotuksella kirjotusvirheitä, mut yhen virheen löysin jostakin kohtaa mut enää en muista mistä :)
Jatkoa?
-
Vitsi mä tykkään tästä! Vaikka vähän tuntui sekavalta, kun nuo näkökulmat vaihtuivat aika tiuhaan. Mutta luulen, että syynä on kuitenkin se, että olen vain liian väsynyt :)
En keksi mitään rakentavaa, joten jatkoa! :)
-
Ohhoh, tää näyttää vähän siltä, että oon unohtanu kommentoida kokonaan edellistä osaa : <
Mutta jällein korjailen tästä muutaman virheen
“Anna hänen mennä, minä ovin juosta hänet kiinni, kohta”, Demetri sanoi Edwardille.
voin ;>
Bella oli vaarassa joutua juoda kuiviin
juoduksi
Hän ei ole ollenkaan semmoinen kuin veljensä
Sellainen.
Oot varmaan ihan kyllästynyt näihin mun kommentteihin, kun kritisoin aina jotain :<
Mutta jatkoa mä tässä pyytäisin edelleen :>
-
IHANA!!
Toi oli tosi söpöö...
Toivottavasti sen isä on oikeesti masentunu, ko ei haluais et Bellalle oltais valehdeltu tälläsestä asiasta...
Mut jatkoo noppaaa ! <3
-
Kiitos Hiroya!, heh joo sille tais tulla, joku ihme parannus (tosi hyvä valhe ::))
Kiitos katriqqq!, aattelin vähän pistellä eri näkökulmia, voihan mä vähentääki niitä, jos ne sekottaa.
Kiitos Vanilja Taivas!, en ollenkaan oo kyllästyntyt kiitos kun huomauttelet virheistäni!
Kiitos LoveAndDeath, senpä näet sitten ;D
-
eikä, en kestä, teksti paranee koko ajan.
enkä jaksa millään oottaa seuraavaa lukua :D
ja noista eri näkökulmista, mua ne ei ainakaa häirinneet yhtään, päinvastoin.
tykkään muutenkin kun ficis on eri näkökulmista, ja ihan hyvin pysyin perässä että missä mennään :D
joten.. jatkoa odottelen taas innoissani ;D
~Lindsey.
-
Kiitos Lindsey.! Hyvä, ettei ne näkökulmat häiritse ja seuraava luku tulleepi piakkoin, koita jaksaa oottaa ;D
-
musta tää oli tosi hyvä<3. loppua kohden meinasin mennä sekasin, niin kelasin vähän taaksepäin ja luin uudelleen ;D (huom. kello näyttää kahtatoista yöllä). kirjoitusvirheitä bonggasin muutaman. lisää jatkoa odotellaan :D
-
Tää on tosi kiva! Jossain oli jtn hassua mut en muista enää mitä.
Niin siis uusi lukija ilmottautuu!
Jatkoo odottelen!
-
hmm.. tää luku oli jotenkin sekava, en meinannut pysyä mukana,
virheitä oli jossain kohdissa mutten muista missä.
Mutta Jatkoa! =)
-
Hyvä luku!!Menevätkö ne seuraavaksi Volterraan??
-
vaaaaau! ihana! koko ajan paljastuu jotain odottamatonta! ei nyt voi sanoo muuta kun vau! !!!!!!!!!!!
-
Noniin joo, hieno luku taas.. Ei ainakaan vauhdikkuudesta voi syyttää. (-:
Nojoo, muakin ihmetytti että yhtäkkiä Bella lähti juoksentelemaan, vaikka sillä oli äsken kepit käsissä.. Ja sitten mua ihmetytti vähän jotkut hahmot.
Nojaa. Jatkoa kehiin.
-
Kiitos strawberrycullen, toivottavasti et seonnut täydellisesti (en tarkottanut ihan kirjaimellisesti) ja ettei ne kirjoitusvirheet häirinneet!
Jee, uus lukija kiitos kommentista amorgirl!
Kiitos Kotitonttu, harmi, et se oli sekava, koitan tehdä parempia seuraavilla kerroilla.
Kiitos saltsu, se nähdään sitten...
Kiitos _Joutsen_!
Kiitos Liinalotta, joo se oli vauhdikas ;D, saako kysyä, mitkä hahmot?? Haluisin selvennystä??
Toivottavasti seuraava on sitten parempi luku.... :-\
-En sitten jaksanu niitä värejä laittaa lol, pyydän vielä anteeksi edellisen luvun sekavuudesta ja kirjoitusvirheistä, koitan parantaa lukuja, kiitos erittäin paljon kommenteista!! :-*
-
Mun mielestä tää o hyvä ficci, ainoostaa nyt täs nelosluvus oli vähä outoja juttuja mitkä pisti silmään. Aluks se, et yhtäkkiä Bella pääs ihan rivakasti juoksentelemaan vaikka hetki sit Edwardin piti sitä kannella et pääs esittelemään Bellalle taloa :D
ja toinen se, et Bella raivostuu siitä, ettei Edward rakastakaan sitä.
“Sinä et siis rakasta minua, minä tiesin, ettet kuitenkaan ymmärtäisi minua, sinä olet vain raukka, joka varastaa toisten sydämiä!”, sanoin uusien kyynelten tippuessa poskilleni ja riuhtaisin itseni pois Edwardin syleilystä. Halusin juosta pois tästä kaikesta. Olin niin vihainen, kaikki tässä maailmassa oli minua vastaan.
Siis mitä ihmettä, kahen päivän tutustumisen jälkee jo rakkautta :') onkohaa mul menny jotaa ohi vai onks Bellan toiminta vaa sellasta ;D Aloin kans miettimää tota et miten Marcus voi olla Caiuksen poikaystävä, mut sit tajusin et ainii homoja ja se Marcushan sen tos sanokii, yöllä aivot toimii parhaiten (y) muuten ihan mielenkiintonen ficci
-
Haluuttekste siis, et jatkan tätä vai?
5.lukua olen aloitellut, mut siinä voi kestää hieman, en kumminkaan jätä kesken jos haluutte
et jatkan???
-Nax
-
No kullä vtussa jatkat! <3
-
Pistä ihmeessä lisää jatkoa :)
Haluan ainakin lukea!
-
A/N; Pahoittelen suuresti innokkaat lukijani, että jatko kesti näin pitkän ajan, mutta koulussa oli paljon kokeita ja muuta hommaa, seuraava sa tulee nopeammin ja pahoittelen myös luvun lyhyyttä, kommentoikaa silti! ;D
Kiitos tonkss, aika usean mielest se oli sekava, yritän parantaa. Ajattelin, et Bella esittäis sen tuntemukset voimakkaamin ja olihan sillä jo niitä ihastumisen merkkejä ainakin. Tai en tiiä oonko sitten jotenkin epäselvästi tän koko ficin sönkättänyt.
Kiitti LoveAndDeath jatkoa tulossa juuri nyt!
Oi uusi lukija, ellei muhun ole iskenyt dementia? Kiitos Drinia! Jatkoa tulossa, ehkä vähän tämmönen väliluku mutta luku kumminkin ;D
5.luku S
BPoV:
Heräsin siihen, kun auringon säteet kimposivat isoveljeni ihosta.
“Komeampaa isoveljeä saa hakea”, naurahdin, kun hän katseli minua.
“Kauniimpaa pikkusiskoa ei voi löytää”, hän sanoi minulle hymyillen.
Haukottelin makeasti ja venyttelin jäseniäni pitkään.
Lopulta Demetri huokaisi ja kutitti minua kyljistä, aloin nauramaan täyttä kurkkua ja se varmasti herätti muutkin.
“Mikä on hätänä?”, Edward kiljaisi tullessaan ovelle.
Tuhahdin vihaisesti ja käänsin selkäni hänelle.
“Demetri lupaatko, ettet puhu enää ikinä tuolle ääliölle?”, sanoin muristen.
“Bella hei, etkö mene nyt vähän liian pitkälle?”, hän kysyi hymyillen.
“Minä menen niin pitkälle kun itse haluan!”, ärisin Demetrille.
“Ei tarvitse kimpaantua, sisteri”, hän sanoi nostaen kätensä ylös antautuakseen.
“Tiesinhän minä, että sinä olet parempi kuin E****”, sanoin hymyillen aurinkoisesti.
“Teitkö sinä hänestä kirosanan?”, Demetri sanoi heiluttaen päätään ihmeissään.
“Hän ansaitsee sen, mokoma E****”, syljin suustani.
“Häivy, iilimato!”, huusin kimeästi hänelle.
“Bella, anna anteeksi, en minä tarkoittanut jättää sinua yksin!”, Edward huudahti.
Pidin hänelle mykkäkoulua. Enkä vastannut mihinkään.
APoV:
Hääräsin omassa huoneessani valitsemassa vaatteita mukaan matkalle minulle, sekä Bellalle, että Jasperilla (jolla ei ollut hippustakaan muotitajua, onneksi hän sentään oli suostuvainen valintoihini, jotka koskivat vaatteita.), sekä Edwardille, Esmelle ja Carlislelle. Minulla oli jo muutama laukku valmiina muita varten, mutta oma laukkuni oli puoliksi vain pakattu.
“Alice”, kuulin karhean äänen kutsuvan minua.
“Täällä!”, huusin hiukan kovempaa, kuin hän.
“Mitä himskattia sinä olet tekemässä?”, Bella kysyi järkyttyneenä.
“Pakkaan laukkujamme Italiaan menoa varten”, heläytin hänelle innoissani.
“Ööö, Alice enköhän saa kaiken tarvitsemani isältäni”, Bella sanoi rauhallisesti.
“Kai sinä haluat pukeutua hienoksi monen vuoden poissaolon jälkeen vai?”, kysyin.
“No, mitä olet ajatellut minulle?”, hän kysyi pinnallisesti hengittäen.
“Älä ala hyperventiloida, mutta tässähän tämä”, annoin häneen käsiinsä kauniin mekon.
Se oli karmiininpunainen pitkä laahuinen mekko, joka korosti Bellan kalpeutta ja hiusten täyteläistä ruskean väriä. Annoin vielä siihen kuuluvat korkokengät ja asetin ne Bellan eteen.
“Kokeile!”, sanoin nauraen hänen sokilleen.
Odotin pari minuuttia kääntyen poispäin, kun hän puki päällensä, kuulin vain kankaan kohinaa.
“Valmista”, kuulin korvanjuurestani. Käännähdin ympäri ja hymyilin tyytyväisesti.
Se sopi täydellisesti Bellalle. Hänen kauniit muotonsa tulivat esille hyvin ohuen, mutta raikkaan kankaan läpi, Edward kuolaisi hänen peräänsä. Toivottavasti ei vain Jasper.
“No, eikö se sovikin hyvin!”, taputin käsiäni innoissani.
“Pakko myöntää, että tämä on kaunis päälläni, kiitos, tämä merkitsee paljon vierailun kannalta”, Bella sanoi pyörittäen silmiään lopussa, vain siksi, että halusi miellyttää.
DemetriPoV:
Kuulin hiljaisen rykäisyn ja käännähdin ympäri pehmeällä tuolilla, jossa istuin. Edward seisoi edessäni hermostuneesti. Hän repi kynsinauhojaan, joista ei lähtenyt onneksi mitään irti, sillä uskon, että Bella olisi tappanut minut, jos olisi löytänyt Edwardin kynsinauhojen palasia lattialta.
“Kröhöm”, hän rykäisi uudestaan.
“Niin?”, kysyin laiskasti.
“Luuletko, että hän antaa anteeksi minulle?”, hän kysyi peläten vastaustani.
“Eiköhän aikaa myöten”, hymyilin rauhoittavasti.
Hän huokaisi helpotuksesta ja istahti vierelleni. Se oli hieman kiusallista, tunsin itseni ihan homoksi, hän oli kimpussani koko ajan.
“Voitko vähän siirtyä”, puuskahdin hänelle väsyneesti.
“Totta kai”, hän sanoi pirteästi.
“Ai, Kökkö on vielä täällä”, kuulin ovelta sanottavan.
Siellä seisoi kaunein näkemäni puoli-vampyyri, joka tuoksui freesialta astellessaan huoneen poikki. Jos en olisi ollut hänen veljensä, olisin avannut suuni ja antanut terveen kuolan valua suupielestäni, mutta eihän isoveljen kuulunut kuolata. Niinpä pidin vaivoin suuni kiinni ja kiinnitin huomioni, johonkin muuhun. Edward kuolasi perusteellisesti harkitsematta seurauksia, painoin hellästi sormeni hänen leualleen ja ohjasin hänen katseensa itseeni. Samassa hän heräsi transsistaan ja huitoi käsillään käteni hänen leukansa käsieni ulottumattomiin.( a/n: huhhuh mikä lause, koittakaa saada selvää)
“Mitä mieltä olet?”, Bella kysyi istahtaen syliini.
“Ei mitään parannettavaa”, sanoin katse hänen häikäisevässä vartalossaan.
“Jumalaisen kaunis”, kuiskasi Edward.
“Minä sinulle jumalaisen kauniit näytän!”, Bella kivahti ärsyyntyneesti Edwardille.
“Bella, etkö voisi antaa Edwardille anteeksi?”, kysyin hieman surullisuutta silmissäni.
“Miksi, mitä et kai sinä vain ala itkemään?”, Bella kysyi hieman järkyttyneenä.
“Sinä tiedät, että minun tulisi suojella sinua aina, niin kuin teenkin, mutta se ei ole aina mahdollista, olisitko kiltti ja antaisit Edwardin tehdä sen puolestasi aina silloin, jos olen poissa?”, kysyin hivenen arastellen.
“Eikö kukaan mies enää voi olla kanssani?”, hän kysyi silmät siristyen, yrittäen peittää vaivaantuneisuuttaan.
“Bellis, sinä tiedät, etten minä tarkoittanut sitä niin”, sanoin tyynnytellen.
Vilkaisin sivusilmällä Edwardia, joka seurasi tilannetta jännittyneenä.
Pari kyyneltä tipahti hänen poskilleen, mutta hän hymyili surullisesti minulle ja kääntyi Edwardiin päin.
“Tiedän, että vihaat minua, mutta olen vain katkera miesten suvulle, tarkalleen ottaen Amadeukselle”, hän naurahti hiljaa.
Edward nappasi Bellan syliinsä ja Bella kiljahti iloisesti, mutta korviasärkevästi.
EPoV:
“En minä sinulle ole vihainen, helpottunut, kun annat anteeksi”, sanoin naurahtaen myös.
“Etkö sinä sittenkään vihaa minua?”, hän kysyi aidosti ihmeissään.
“Kuinka minä voisin?”, kuiskasin hilpeästi.
Tunsin Bellan huulien kosketuksen huulillani, hivellen hän tunnusteli huuliani ja suuteli höyhenen kevyesti suutani. Ensisuudelmamme oli herkkä ja juuri sitä, mitä kaipasin.
Kuulimme köhinää vierestämme ja molempien huulet kaartuivat hymyyn, tietysti se oli Demetri, joka ei halunnut olla todistamassa suudelmaamme. Irrottauduin vastahakoisesti ja hymyilin aurinkoisemmin kuin koskaan Bellan kirkkaille silmille.
“Etkö halunnut, että sopisin Edwardin kanssa?”, Bella kysyi hymyillen.
“En noin kirjaimellisesti”, Demetri sanoi silmät tuikkien.
“Olisit voinut estää”, Bella näytti hänelle kieltä.
“Miksi olisin?”, hän kysyi.
“Nähtävästi se oli aika kamalaa vai kuinka?”, Bella kysyi silmät pyöreinä.
“No, en nyt sanoisi niinkään, tavallaan se oli aika kiihottavaa”, Demetri sanoi nauraen Bellan punastukselle.
“Bella, Edward ja Demetri vauhtia!”, Alice huusi alakerrasta.
“Tullaan!”, huusin hymyillen.
Tartuin Bellan kädestä kiinni ja vedin hänet mukaani. Melkein koko perheemme, lukuun ottamatta Emmettiä ja Rosalieta olivat valmiita lähtöön, suuntana Volterra.
“Alice, kuka jaksaa kantaa näin järkyttävän määrän laukkuja, jos aiomme juosta Volterraan?”, Bella kysyi kauhuissaan.
“Minä kannan ne sinulle”, sanoin laskien käteni hänen olkapäälleen.
“Luuletko, etten ole niin vahva, että jaksaisin kantaa omat laukkuni!”, hän kivahti, mutta kiltinpään sävyyn.
“Ihanaa, te olette antaneet anteeksi toisillenne!”, Alice kiljahti.
“Sinä tiesit, että niin tulisi käymään joskus, Alice”, Bella sanoi suupieli nykien.
“Mutta, näin pian, se on ihanaa ja minä pelkäsin, että te vihoittelette koko matkan ajan, onneksi ei!”, hän sanoi lähinnä Jasperille loppuosan.
“No, mitä me odotamme, lähdetään”, Demetri huokaisi turhautuneena.
“Vika ulkona on keltuainen!”, Bella huusi korvani vierestä ja pyrähti juoksuun, mutta minä voitin, olinhan perheeni nopein juoksija.
“Epistä, ruumiillisia etuja ei saa käyttää hyväkseen”, Bella marisi kuin kaksivuotias.
“Olen syntynyt, miksi olen syntynyt”, naurahdin hänelle.
Lohdutukseksi annoin hänelle suudelman, johon hän vastasi huokaisten. Naurahdin vasten hänen huuliaan, niin helppo miellyttää.
“Kyyhkyset käyttäkääpäs jalkojannekin, sillä lailla, että ne vievät jonnekin”, Demetri karjaisi turhautuneena. Hymähdin vain hänen purkaukselleen.
“No, mestarijäljittäjä, jäljitähän meille helpoin tie”, Bella sanoi.
“Hyvä on, vain takiasi”, Demetri huokaisi teatraalisesti.
Demetrin jäljittämistä oli hauska seurata. Kuin koiranpentu olisi etsinyt kadonnutta häntäänsä. Demetri nuuhki siksakkuvion muodossa maata ja vieritti sormiaan hiljalleen maan pintaa pitkin.
“Haa, tännepäin!”, hän huudahti hetken kuluttua ja osoitti koilliseen. Lähdimme ryhmänä pinkomaan metsän läpi väistellen oksia ja puskia tai oikeastaan nehän väistelivät meitä. Kuljimme hetken hiljaisuudessa, kunnes Bella valtasi itselleen puheenvuoron:
“Käytäisiinkö metsästämässä tässä välissä, aamupala jäi väliin”, Bella sanoi punastuen.
“Miten vain, jos haluat”, Alice sanoi.
Bella nuuhki ilmaa sieraimet värähdellen ja ilma pakottautui monta kertaa ulos hänen keuhkoistaan, kunnes värähtelyt loppuivat kuin seinään ja luoti kiiti vierestäni pois.
Juoksin hänen peräänsä ja samalla yritin etsiä tarpeeksi haastavaa saalista itselleni.
Huomasin peuran syrjäisellä aukiolla ja kiidin salamannopeasti ilman halki avuttoman saaliini kimppuun. Enkä huomannut kuinka Bella haukkoi henkeään vähän matkan päässä.
-
Hyvä luku.(sorry en kerkee kommata kunnolla :) )
-
Hyvä luku oli jälleen. Hieman mua tuolla ihmetytti se, että nää meidän vampyyrit ovat olleet nukkumassa, vaikka mun käsittääkseni he eivät nuku ollenkaan, olenko oikeassa? ;D
Ja tajusin tuolla sen, että sulla on repliikkien jälkeen pilkku, vaikka siellä repliikin lopussa olisi jo huuto- tai kysymysmerkki. siinä tapauksessa, jos lause siis jompaankumpaan loppuu, sitä pilkkua ei sinne tule :)
Tällä kertaa huomasin tosi vähän virheitä tuolla, ja ainoana nyt jäi sitten mieleen tuolla lopussa tämä:
kunnes värähtelyt loppuivat kuin seinään ja luoti kiiti vierestäni pois.
Käsittääkseni tämä sanoa olisi tässä muodossa kiisi, mutta mä voin olla ihan väärässäkin taas kyllä :'D Ja muutenkin jokin tässä lauseessa oli mulle hyvin epäselvää. Bellako siinä kiisi, vai mikä luoti Edwardin vieressä on ollut?
Mutta jatkoa tahdon toki! :)
-
Tosi hyvä luku oli, mut siä alussa tais olla joku virhe (ellei mun silmät nyt harita täysin)
mut siis siä luki näin ---> “Demetri lupaatko, ettet puhu enää ikinä tuolle ääliölle?”, Bella sanoi muristen.
“Bella hei, etkö mene nyt vähän liian pitkälle?”, hän kysyi hymyillen.
“Minä menen niin pitkälle kun itse haluan!”, ärisin Demetrille. Ja jos nyt oikein ymmärsin eikös se ollut Bellan näkökulmasta?
Mut muuten en tainnu huomata muuta :)
Jatkoo vaan ;D
-
oh, tääpä on jännä!
luin kokonaa yhdeltä istumalta ja hyvältä vaikuttaa. Vaikka huomasinki virheitä, ei se haitannu :>
jatkoa?
-
uu tää on kiva kyl ! =) jatkoo vaan
-
kiitti saltsu! eipä se haittaa, ei sitä aina kerkee
Kiitos taas rakentavasta kommentista Vanilja Taivas! Ei niitten kai pitäs nukkua, mutta ne nukahti tässä ficissä ;D Tarkotin luodilla Bellaa, heh pitäskö se vaihtaa??
Ja varmaan voi olla, että toi kiisi on parempi.
Kiitos amorgirl, en nyt ihan saanu kiinni et mitä tarkotit, eikös siinä ollu ne bellan näkökulmasta oikeen, tyhmä lapsi kun olen.
Kiitos Korsetti!, mahtavaa, että tykkäät ja jatkoa on tulossa.
Kiitos karolux!, no hyvä että ompi kiva!
Värit toimii taas (lol)
-
Mitä Bellalle oikeen tapahtu tos lopus ???
Jatkoo! <3
Oli ihana!! <3
-
Niin siis, ku se hän oli Bellan näkökulmasta. Niin siinä alussa Bella sano jtn ja siihen oli kirjotettu Bella sanoi. tai jtn vastaavaa. mut eiks siin pitäs olla sanoin.
P.S toivittavasti oli selkeempi selitys.
-
Kiitos LoveAndDeath, se selviää ensi luvussa (jännitystä!)
Kiitos amorgirl, jooo no nyt tajusin, sori, aivot löi kyllä ihan tyhjää, käynpä korjailemassa sen!
-Nax
-
Koska jatkoa on tulossa? :D Alkaa häiritsemään tää odottaminen.
-
Piakkoin se sieltä tulee, nolottaa, tiedän että se on tosi myöhässä, mut marraskuu on älyttömän kiireinen kuukausi! Anteeksi älyttömän pitkästä odotus ajasta, koitan saada sen pian tulemaan "markkinoille!"
-Nax
-
yhellä sanalla kuvaillen, tää oli ihana :D
jattkoa nopeesti ;D
-
Jatkoa nyt tähän tarinaan. Tää on hyvä. Caus on homo. hihi.
-
A/N: Ja täällä taas, piiiiiiiitkän tauon jälkeen. Pyydän anteeksi uuvuttavan pitkää taukoani, lukijoiltani ja jatkan tätä hieman nopeammin kuin kahden kuukauden viiveellä! ;D
6. luku T
EPoV:
Käännyin nopeasti Bellaan päin ja ihmettelin hänen haukkomistaan, mikä ihme oli hätänä?
“Bella, oletko kunnossa?”, kysyin huolestuneesti.
“Edward, minä…., minä maistoin ihmisverta, se.. se oli vahinko, ihan totta, minä luulin, että kestäisin sen tuoksun!”, Bella selitteli hysteerisesti.
“Bella, Bella rauhoitu, ei enää mitään hätää, et tee sitä enää uudestaan, joten se on poissa mielestäsi, eikö niin?”, kysyin.
“Mutta, se oli niin taivaallisen ihana tuoksu ja se veri, kuin olisin elänyt puutteessa häntä ennen, siis en tarkoita sitä rakkaudellisessa mielessä”, Bella selitteli.
“Meille kaikille käy niin joskus, minullekin”, sanoin hiljaa.
“Mitä tapahtui?”, Bella kysyi kiinnostuneena.
Takauma
“Alice, menen metsästämään, että jos sanoisit siitä Carlislelle?”, kysyin varmistaakseni.
“Kyllä minä sanon, kun hän tulee kotiin, herkullista metsästysretkeä”, Alice sanoi hymyillen.
Nyökkäsin pikaisesti lempisiskolleni ja nälkäisenä tai oikeastaan janoisena lähdin etsimään sopivaa saalista. Olin juossut jo jonkin aikaa, kunnes haistoin herkillä sieraimillani vienon tuoksun aika tästä läheltä. Nauliuduin paikalleni, ei voi olla totta, huusin mielessäni. Se oli ihmisen tuoksu. Sinä kestät sen, et tuhoa kaikkea mitä Carlisle on sinulle opettanut, karjuin itselleni. Mutta vampyyri luontoni oli vaikea vastustaa, tuota kiellettyä ainetta, jota niin moni vampyyri sai aamupalakseen. Kuin kivilohkareet jalkani veivät minua kohti häntä ja parin metrin päässä minä hänet näin istumassa puun juurella.
Hän oli vaalea kihara tukkainen nuori nainen ja hänellä oli repeytyneet hienoston vaatteet. Hän oli kauneimpia ihmisolentoja, joita olin koskaan nähnyt. Hän heilautti hieman kiharaista suortuvaansa ja veren kohiseva sointi ja punaisena sykkivä suoni paljastuivat hiusten takaa. Silloin olin jo myyty, myyty tälle veren omistajalle. Hiivin hiljaa hänen taakseen ja jäisellä otteellani käänsin hänet minuun päin. Sekunnissa olin upottanut hampaani hänen kerman pehmeään kaulaansa, jossa kuohui sulokas veri.
Hän yritti hiljaa itkien pyytää minua lopettamaan ja minä yritin hänen vuokseen, mutta ihmisveri oli niin täyteläistä kaiken puumanveren jälkeen. Ennen kuin ehdin lopettaa tämän ihmisen, kuulin takaani ääniä. Vahvimpana mielessäni jyskytti isäni ääni, joka murisi ja toisteli minun heikkouttani. Alice repi minua irti tytöstä ja Carlisle juoksi tytön luokse lääkärin laukku mukanaan. “Edward, mene!”, Carlisle sanoi tuimasti. Muuta käskyä odottamatta juoksin kauas tuosta viettelijättärestä, joka oli saanut minut rikkomaan itsehillintäni. Kuin sumussa ja silmät kalpeina juoksin kotiimme, joka ehkä ei enää olisi kotini pian, sillä he eivät suvaitsisi heikkoja. Omaa typeryyttäni sättien, istahdin huoneeni sohvalle ja itkin kaiken, ilman kyyneliä, sen nahkaiselle pinnalle. Kuulin heikkoja ääniä alakerrasta ja tuttu verenhaju iski nenääni, mutta tällä kertaa nöyryytys esti minua.
Katsahdin kelloon, se oli 14.14. Kuulin kuinka Carlisle selitti hämmentyneelle Esmelle mitä oli tapahtunut ja kun Esmen ensimmäiset nyyhkäisyt kantautuivat korviini, tunsin kuinka jähmettynyt sydämeni halkesi kahtia häpeästä. Sitten kuulin, kuinka hitaasti ihmisen sydämen lyönnit muuttuivat välillä nopeammiksi ja hidastuivat. Naisen karjunta kaikui koko talossa.
3 päivää myöhemmin:
Häpesin edelleen itseäni. Carlisle oli vakuuttanut, ettei minua häädetä tai, että he olisivat äärimmäisen pettyneitä minuun. Mutta näin pienen syyllistävän vivahteen hänen silmissään ja se oli riittävä saamaan minut hetkeksi vaipumaan kooman tapaiseen tilaan, jossa en huomioinut muita. Kello oli 14.13 ja huokaisin, minuutin päästä olisi kulunut kolme päivää siitä, kun tein oman typeryyteni. Sitten havaitsin kuinka kaikki nämä kolme päivää vaivannut sydämen syke nopeutui hälyttäväksi, villi syke kohisi sydämessä ja pieni ääni kertoi, kuinka kaikki elämä tästä naisesta oli loppunut. Nyt hän olisi valmis vampyyri.
Alice kutsui minua ajatuksissaan tulemaan tervehtimään uutta perheenjäsentä ja itseni kooten nousin kankeasti sohvalta. Olin saapunut huoneeseen, jossa jokainen meistä lopulta heräsi. Näin kuinka näyttävän kaunis nainen räpytteli silmiään ja kohtasi perheemme vaaleat silmät.
“Tervetuloa, minä olen Carlisle ja tässä on perheeni”, hän sanoi rauhoittavalla äänellä.
“Mitä minä teen täällä?”, kirkkaan kaunis ääni kysyi ihmetyksestä.
“Tämä voi olla todella hämmentävää, mutta koska olit melkein kuolemanpartaalla, päätimme muuttaa sinut vampyyriksi ja ennen kuin kysyt, kyllä olet nyt vampyyri ja vampyyrit ovat oikeita”, Carlisle sanoi hymyillen uudelle perheenjäsenelleen.
“Minä olen Rosalie Hale ja tuota.. hauska tavata”, hän ojensi kättään ja katsahti kuinka hänen valkoinen kätensä ojentui sekunnissa.
“Kuin myös, minä esittelen perheeni nyt sinulle, sillä sinä kuulut nyt perheeseemme”
“Elikkä, tässä on Esme, vaimoni, Alice, tyttäreni, ja Edward, poikani”, Carlisle esitteli meidät.
“Sinä olet se kauhea paskiainen, joka minut melkein tappoi!”, Rosalieksi esittäytynyt nainen karjaisi vasten kasvojani.
“Olen hyvin pahoillani siitä mitä tein ja kadun sitä todella”, sanoin surkeasti.
“Luuletko, että anteeksipyyntö riittää?”, hän kimpaantui.
“Mikä sitten on sopiva hinta?”, kysyin.
“Sinä olet velkaa minulle elämäsi!”, hän hymyili pirullisen kauniisti.
Takauma päättyy…
“Et kai sinä meinannut tappaa Rosalieta?”, Bella kysyi hämmästyneen ja naurun sekaisella ilmeellä.
“No, siksihän hän vihaakin minua”, sanoin naurahtaen. Tuon katkeran muiston tilalle oli tullut nyt vain sisarrakkautta. Rosalie oli hyväksynyt minut viimein muutamia vuosia takaperin ja nyt me elimme jotenkuten sovussa.
“Bella, ajattelin vain kysyä, että oliko se kävelykeppi juttu feikkiä, sillä kyllä sinä minun mielestäni sinä kävelet ihan omin jaloin”, kysyin ihmetellen jo pitkän aikaa päässäni pyörinyttä kysymystä tukien.
“No, sen jälkeen kun olit tuonut minut teille, kun “nukahdin” olitte nähtävästi antaneet minulle vahvoja kipulääkkeitä?”, Bella kysyi varmistaen. Nyökkäsin.
“Se vei kivun pois myös silloin, kuin juoksin metsään sinua pakoon, no sitten se toinen kerta, Marcushan puri minua ja koska olen Volterran perillinen, hän on velkaa minulle elämänsä. Tätä koskien Volterralaisissa vampyyreissa on eräänlaista “taikuutta” ja se taas tarkoittaa, sitä, että jos joku volterralaisista puree minua tai tässä tapauksessa Volturi, kun olen vahingoittunut, minä otan häneltä vereni kautta tarpeelliset “korjausaineet”, jotta voin taas jatkaa elämääni”, hän huokaisi pitkän vuodatuksensa jälkeen.
“Jaaha, taas uutta tietoa sinusta, tuota en todellakaan tiennyt ja minä kun ihmettelin noita suuria voimiasi, kun pystyit “taistelemaan” katkenneen jalan kipua vastaan.
“Saanko vähän peurastasi?”, Bella kysyi vaihtaen aihetta. Tarjosin kuollutta peuran ruhoa, jossa oli enää pari tippaa jäljellä, mutta nähtävästi se riitti Bellalle.
“Mennään takaisin päin, he odottavat meitä siellä”, Bella sanoi ja nousi salaman nopeasti pystyyn ja ampaisi juoksuun, minun seuratessa perässä.
BPoV;
“Siellähän te olettekin, kuinkas metsästys?”, Alice kysyi pirteästi, mutta mutristi hieman huuliaan. Huokaisin, Alicehan osasi nähdä tulevaisuuteen ja varmaan oli varmistanut etukäteen, että kaikki menisi hyvin.
“Etköhän sinä ole jo nähnyt, Alice”, sanoin hiljaa surumielisesti.
“No, se oli kyllä puhdas vahinko, ei sille enää nyt oikein voi mitään, mutta ainakin uhrisi sai kuolla kauniin tytön seurassa”, Alice hymisi jo pettymyksen unohtaneena.
“Mutta, muista olla varovaisempi ensi kerralla Bella, itsehillintää pitää tämän jälkeen kontrolloida vielä enemmän”, Carlisle muistutti. Nyökkäsin hieman häpeissäni, mutta yritin piristyä tiedolla, että olimme menossa Volterraan tapaamaan isääni.
“Eiköhän sitten jatketa matkaa, kun kaikki ovat saaneet maistettua hieman verta”, Esme sanoi suupielet nykien. Ihminen olisi jo juossut karkuun tuon kuullessaan.
Matkasimme Volterraan äänen nopeudella, mutta yksi päivä ei riittänyt, joten me poikkesimme Edwardin ja hänen perheensä niin sanottujen sukulaisten luona Alaskassa. Emme kyllä menneet ollenkaan Volterraan päin, mutta ehkä ottaisimme sittenkin lentokoneen Alaskasta Volterraan. Vieressäni Alice hymyili minulle ja iski silmää, olin siis osunut oikeaan. En kyllä myöntäisi sitä, mutta minua jännitti ja pelotti hieman tavata heidän sukulaisensa. Jasper katsahti minuun ja katsoin häntä hyss-ilmeelläni, sillä olisi ollut hyvin noloa, jos joku muu kuin tunteiden hallitsija Jasper saisi tietää.
Hän naurahti, mutta kiinnitti huomionsa eteenpäin juoksemiseen. Demetri oli halunnut mennä jo edeltä ja ilmoittaa, että olemme tulossa, joten nyt meitä oli vain minä, Edward, Alice, Jasper, Carlisle, sekä Esme.
APoV:
Oli taas mukava tavata Denalit eli Eleazar, Carmen, Irina, Kate ja Tanya. Olin vain huolissani hieman Bellan ja Tanyan kohtaamisesta, sillä he molemmat pitivät Edwardista. Edward joutuisi kahden naisen riepoteltavaksi. Cat Fight toisi tähän päivään hieman piristystä.
Näin jo vähän matkan päässä Denalien talon ja se toi hymyn huulilleni, kohta olisimme taas toisessa kodissamme. Hidastin vauhtiani muiden mukana ja yhtäkkiä edessämme seisoi koko klaani, lukuun ottamatta Tanyaa, mutristin huuliani turhautuneesti, ei sitten tainnutkaan tulla Cat Fightia, kuinka tylsää. Katsahdin Jasperiin ja sain vastalahjaksi innostuneisuutta.
“Pitkästä aikaa, Carlisle”, Eleazar sanoi hymyillen.
“Niin, pitäisi tulla useimmin käymään, mutta meillä on ollut hieman kiireitä”, Carlisle vastasi hymyyn. Hymyilin iloisille Irinalle ja Katelle, kunnes syöksyin halaaman heitä.
“Ihana nähdä teitä, mutta missäs Tanya on?”
“Hän on uuden aviomiehensä kanssa, jossa Euroopan laitamilla huvittelemassa”, tytöt virnistivät yhtä aikaa. Vai aviomiehen.
“Kenetkä Tanya on viimein saanut koukkuunsa tarttumaan?”, kysyin ihmeissäni.
“Laurentin, harmi vain, että hän ei ole vegetaristi, mutta opettelee meidän tapojamme vielä, sillä aikoo nähtävästi jäädä pysyvästi”, Kate sanoi nauraen.
“Mutta, on se meillekin yksi uusi perheenjäsen tullut, mutta ei sentään aviomies”, naurahdin ja yritin etsiä katseellani Bellaa. Bella oli juuri kättelemässä Eleazaria ja Carmenia, kun minä juoksin hänen luokseen ja nappasin hänet kesken Carmenin tervetulo toivotuksien.
“Alice olisit voinut odottaa, edes sen verran, että olisin voinut tervehtiä Carmenia”, Bella puuskahti, kun olin jo vetämässä häntä Katea ja Irinaa kohti.
“Tässä on Bella ja hän on puolivampyyri”, sanoin esitellen Bellan tytöille.
“Hei, minä olen Kate ja tässä on siskoni Irina, mukava saada tutustua uusiin vampyyreihin, mutta ihan puolivampyyriin, miten se eroaa tavan vampyyrista?”, Kate kysyi hymyillen.
“No, puolivampyyri on syntynyt ihmisestä ja vampyyrista ja puolivampyyri voi itkeä oikeasti, niin kuin kyynelten kanssa”, Bella selitti.
“Ja puolivampyyri voi lisääntyä tavallisen naisen tavoin, minulla oli tytär, mutta hän kuoli vähän aika sitten”, Bella sanoi itkien. Edward oli heti Bellan vieressä lohduttamassa ja minäkin halasin häntä lohdutukseksi. Tuota, minä en ollut tiennyt. Nähtävästi en tiennyt oikein mitään Bellan elämästä.
“Anteeksi, että vetistelen nyt, anteeksi”, Bella pyyhki kyyneliään.
“Siinä saatiin todistettua, että puolivampyyri voi itkeä oikeasti”, Jasper sanoi hymyillen.
Katsahdin Jasperia, näyttäen katseellani, että hänhän voisi tehdä Bellan olon paremmaksi. Jasper nyökkäsi ja tunsin kuinka onnellisuuden ja iloisuuden aallot kulkivat kehossani.
“Menisimmekö sisälle jatkamaan jutustelua?”, Eleazar kysyi. Yhteistuumin jatkoimme matkaamme kotoisaan Denalien kotiin. Bella katsoi tarkkaavaisesti ympärilleen ja hymyili, nähdessään kuvan meistä kaikista yhdessä, yhdellä valkoisista seinistä.
Vaihdoimme kuulumisia ja kerroimme, kuinka Bella oli joutunut perheeseemme, sekä Denalit kertoivat omasta elämästään hiukan Bellalle. Nähtävästi Bella sopeutui joukkoon hyvin ja olin onnellinen siitä.
A/N; Taitaa olla aika lyhyt, mutta jatkoa kuitenkin...
Kommentoikaa, risuja ja ruusuja, kiitos! :)
-
Khih, oli pakko lukea viides luku, ja sitten tuo kuudes luku, kun olen niin huono muistamaan mitään :D Mutta siis niin...
Todella hyvä kuvailu tuossa takaumassa. Tykkäsin tosi paljon. Se oli varmaankin tän luvun paras kohta :D
Ja öö.. Mulla oli joku juttu mitä piti kans kehua, mut en kuollaksenikaan muista, että mikä se oli XD
Mutta jatkoa äkkiä :DD
-
menin täs joo vähä sekasi, mut ei se mitää. Ett nukkuks noi vampitki? vai hä?
Joo, mut sori joo. Olin unohtanu tän melekee heti. sori siit, mut löysin tän taas^^
Hyvin kirjotettu ja tykkäsin hirmuisesti.
JATKOA PIAANNN!!!!!!!!!!!!
-
Idea tässä on tosi mahtava ja tykkään (:
Välillä tapahtumat menee vähän liian nopeesti eteenpäin ja joskus oon sekasin että mitäh, hä, kuka, missä?
Joo mutta siltikin JATKOA! ; )
-
Ihana <3
-
Tää oli ihanan jännä luku :D. Niinku muut on tainnut jo sanoa, niin toi takauma oli kyllä kuvailtu tosi hyvin.
Mut sitten korjailen tässä muutaman pienen kirjoitusvirheen nyt jaksaessani (nämä virheet piti sitten etsimällä etsiä, jotta saisin edes hieman rakentavaa kommenttia aikaiseksi ;D);
Hän oli vaalea kihara tukkainen nuori nainen
Mielestäni tuohon kihara tukkaiseen kuuluisi väliin väliviiva.
jossa Euroopan laitamilla huvittelemassa”,
, Tuossa pitäisi varmaan lukea jossain ;)
ja nappasin hänet kesken Carmenin tervetulo toivotuksien.
Tuohonkin tervetulo toivotuksien väliin pitäisi tulla väliviiva.
Piti vähän palautella mieleen mitä edellisessä luvussa tapahtui, mutta tästä luvusta tykkäsin kyllä todella ;D
Saisikos jatkoa pian :D?
-
Käännyin nopeasti Bellaan päin ja ihmettelin hänen haukkomistaan, mikä ihme oli hätänä?
“Bella, oletko kunnossa?”, kysyin huolestuneesti.
“Edward, minä…., minä maistoin ihmisverta, se.. se oli vahinko, ihan totta, minä luulin, että kestäisin sen tuoksun!”, Bella selitteli hysteerisesti.
Miten Bella ei yhtäkkiä pystynyt vastustamaan ihmisten tuoksua ja verta ? Hänhän eli aijemmin joka päivä ihmisen kanssa ? :D
Mutta joo ku katoin noit ekoja lukuja huomasi että kirjotuksesi oli parantunut hurjasti.
Eli eikun jatkoa !? ;)
-
Oi, kuinka söpöjä Ed ja B on keskenään..
Hieno ficci on ja aijon lukea jatkoakin. ;D
Lisää vaan tulemaan!
-
Joo, turha enää pyytää anteeksi mitään, kun olen rikkonut lupaukseni, mutta sen voin sanoa, että uutta lukua on aloitettu ja se on työn alla. Ihanat ja rakentavat kommenttinne saivat minut jatkamaan. Yritän työstää uutta lukua mahdollisimman nopeasti. Kiitos kärsivällisyydestänne! Olette ihania lukijoita kaikki, sillä jaksatte tätä minun tekelettäni korjailla ja lukea! :-* :-* :-*
Kiittäen
-Nax
-
Voih vitsi..
Vietän kuolettavan tylsää kolmen tunnin hypäriä (jonka voisi viettää tietenkin läksyjen ja muiden koulutöiden parissa), ja mitä löydänkään! Hyvän ficin. Jälleen (: Kiitos tästä. Lukaisin tän tässä kokonaan ja tykkään juuh (:
Jatkoa vain lisää, Kiitos :D
-
Vieläkö tämä ficci jatkuu? :))
Olisin aikas todella tyytyväinen, jos saatais viellä noi pari lukua ;)
-
Luin nää tässä nyt putkeen, ja mukanani oli naurukohtaukset, itkunpurkaukset ja hämmennyt..:D
Mahtava ficci! Toi Caiusjuttu oli tosi jännä, Marcusjuttu taas..sanonpa että onnekseni kukaan ei herännyt kun räkätin täällä! Tottakai nyt hieman pahastuin kun Demetri lähti edeltä, mutta jatkoa odotan!
-
Oijoi luin nää kaikki osat putkeen ja ihmettelen et miten voit saada jonku ficin näin täyteen
draamaa ja outoja käänteitä ilman, että ficistä tulee ihan täysin outo :D
Ja sitten vielä että millos sitä jatkoa on tulossa?
-
Mä luin kans koko ficin kerralla ja musta vaikutti tosi hyvältä! :D
Jatkoa ootan innolla! :)