Nimi: Pelastava enkelini
Kirjoittaja: Demiz
Gendre: Ainaskin angs
Paritukset: Ei sinänsä. Vihjailua.
Ikäraja: S
Warning: Mainontoja itsemurhan suunnittelusta ja viiltelystä
Omistan oikeudet tähän tarinaan ja kiitos betalleni (enemy) korjauksista!
Tuuli tuiversi, mutta minä en palellut. Ainoa tunne, joka velloi sisälläni oli tuska. Istuin laiturilla miettien mitä minulla oli enään jäljellä. Ystäviä? Ainoa ystäväni kuoli vuosi sitten auto-onnettomuudessa. Perhettä? Olihan minulla: Isäni on juoppo ja äiti työnarkomaani, joten hän ei ole koskaan kanssani.
Koulussakaan en pärjännyt ja sain huonoja numeroita. Kaikki myös kiusasivat minua. Kuka nyt olisi halunnut olla kiusatun Melissan kaveri? Niin, ei kukaan. Olen myös viillellyt ystäväni kuoleman jälkeen. Kukaan ei tietenkään huomannut sitä ennen kuin jouduin sairaalaan. Kun viiltelin koulussa tein vahingossa liian ison haavan, eikä veren tulo loppunutkaan ja pyörryin. Heräsin sairaalassa ja jouduin hoitoihin. Olin psykiatrisella osastolla kunnes kaikki alkoi näyttää paremmalta ja pääsin pois. Ei kuitenkaan kestänyt kauan ennen kuin masennuin uudelleen. Mietin itsemurhaa joka päivä, mutta en ole vielä kuitenkaan yrittänyt sitä.
Havahduin mietteistäni, kun viereeni istui poika. Hän oli kaunis kuin enkeli. Vaaleat hiukset ja aika vaalea iho. Hän kysyi: "Miksi istut laiturilla?" Vastasin: "Koska en jaksa enää elää ja haluan pois." "Kyllä kaikki järjestyy",poika sanoi ja halasi minua hellästi. Hän kysyi myös: "Miksi valitsin juuri tämän laiturin?" "Koska se on yhtä laho ja hauras kuin minä",vastasin.
Poika otti käsistäni kiinni ja nosti minut ylös. Laituri kuitenkin oli liukas ja kaaduin mereen. En halunnut pyristellä vastaan ja odotin hukkumista. Poika kuitenkin hyppäsi perään ja vei minut rantaan. "En kestäisi jos kuolisit", hän sanoi. Otin poikaa käsistä kiinni ja lähdimme. Vietimme ihanan päivän jutellen kaikesta.
Poika antoi minulla sydämen muotoisen medaljongin ja sanoi, että niin kauan kuin pitäisin korua kaulassani, hän olisi luonani. Illalla tottumuksesta otin korun pois kaulastani ja menin nukkumaan. Aamulla lähdin etsimään poikaa ja kun en löytänyt häntä, luulin että olin menettänyt hänet. Juoksin laiturille ja valmistauduin hyppäämään. Juuri kun olin hyppäämässä joku otti minusta kiinni. Käännyin ympäri ja näin hänet. Poika katsoi minua ja sanoi: "Otit korun pois kaulastasi. Sen takia minun on nyt mentävä." Hän halasi minua viimeisen kerran ja lähti. Sydämeeni jäi kuitenkin onnellinen muisto hänestä.
Poika tosiaan oli enkeli. Hän pelasti minut kuolemalta.