Title: Synkkiä ajatuksia
Author: Remoteness spectator
Genre: Drama
Rating: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Disclaimer: Tämä on J.K.Rowlingin luoman upean hahmon hyväksikäyttöä.
Summary: Pätkä Tom Valedron salaisista mietteistä
A/N: Tämä on pieni yksiosainen ficci Tom Valedron näkökulmasta hänen kuudentena kouluvuonnaan. Kirjoittaessani pyrin hieman pohdiskelevaan lähestymistapaan, ja pyrin pitämään päähenkilön mahdollismman realistisena, noudattaen J.K.Rowlingin antamia kuvauksia mahdollisimman täydellisesti. Ficcipätkä on muhinut koneellani jo pitkään, joten mietin että kaipa sen voisin julkaista. Tämä tosiaan on vain minun mielikuvani hahmon ajatuksista.
~
Synkkiä ajatuksia
Yksinäiset askeleet kaikuivat Tylypahkan käytävällä, moninaistuen korkeista seinistä, joita ei koristanut muu kuin satojen vuosien varrella tummunut kivi.
Niin myöhään harvoin näki ketään liikkeessä, sillä suurin osa oppilaista oli jo tunteja sitten vetäytynyt yöpuulle, valmistautuen seuraavaan pitkään koulupäivään.
Yksinäistä kulkijaa ei hänen yksinäisyytensä haitannut lainkaan. Hän teki sitä usein, hän kulki usein yksin käytävillä oman mielensä saloihin uppoutuneena.
Hän ei kaivannut ketään häiritsemään, vaikka hänestä ilmeisesti niin pidettiinkin. Olihan hän valvojaoppilas, varsinainen mallioppilas joka suhteessa; opettajatkin niin rakastivat häntä, "Voi Tom, ei sinun olisi tarvinnut, vallanhan tässä vanha nainen punastuu!", "Tom, sinä olet varsinainen hurmuri..Siunattu poika".
Monenlaisia samankaltaisia ilahtuneita ja ihastuneita lauseita oli hänelle kuuden vuoden varrella sadellut, sylin täydeltä myös mitaleita ja pokaaleita.
Muiden sanojen mukaan hän oli jopa epätavallisen lahjakas kaikessa mihin ryhtyi, niin rento ja hyväkäytöksinen.
Muut pojat seurasivat häntä, tahtoivat kovasti olla hänen porukoissaan, varsinkin syrjäytetyt ja väärinymmärretyt pojat jotka hakivat hyväksyntää. He pitivät Tomia ilmeisesti jonkinlaisena johtajana, josta Tom ei lainkaan pahastunut.
Olihan se imartelevaa.
Entä tytöt?
Kuinka monta kertaa hän olikaan joutunut tilanteeseen, jossa joku oli rohkaistunut lähestymään häntä, selvästikin taka-ajatuksia mielessään.
Suurin osa tytöistä kuitenkin näytti ujostelevan kovasti, ja ne, jotka niin rohkeasti häntä lähestyivät, olivat kaikki tulleet hienovaraisesti torjutuiksi. Kaikkensa he silti näyttivät yrittävän, jopa torjutuksi tulemisen jälkeen.
Tomia seuraava poikajoukko -jotka pitivät itseään Tomin ystävinä, olivat monesti hiljaa keskenään kummastelleet -joskin Tom siitä tiesi, miksei tämä kelpuuttanut ketään, vaikka kaikkein miellyttävin, fiksuin, lahjakkain tai muuten vain viehättävin neito häntä lähestyisi. Heille itselleen koulun suosituin tyttö olisi kyllä kelvannut mainiosti.
Lopulta he näyttivät päättäneen, että koska Tom oli niin komea ja tavoiteltu, ei hän huolinutkaan ketä tahansa. Ei sillä, että hän olisi ollut mitenkään ylimielinen, opettajille enemmänkin nöyrä ja opinjanoinen, ja hän omasi ihailtavan hyvän itsetunnon, joka teki hänestä niin miellyttävän ja rennon.
Tom oli kuitenkin aina pitänyt välimatkaa muihin ihmisiin, eristänyt itsensä täysin, melkein kuin lasikuplalla johon rohkean uteliaat lähestyjät törmäilivät pääsemättä sen lähemmäs.
Mahdollisesti tämä oli huomattu, sillä niin seurallinen ja miellyttävä kuin Tom olikin, ei hän ollut koskaan avautunut kellekään. Jos joku epätoivoisesti yritti, sai hän vain osansa Tomin harhaanjohdattavasta lumovoimasta ja tyytyi vain siihen miten mukavaa seuraa tämä olikaan ollut.
Niin, ei Tom ollut koskaan aikeissa kertoa kellekään mitään. Hänellä ei ollut ystäviä, hän ei tarvinnut ystäviä eikä läheisiä. Mitä hän heillä tekisi? He olisivat vain hänen tiellään.
Hän oli päättänyt seurata omaa polkuaan, joka houkutteli häntä kuin suloinen valo.
Ja eipä kukaan tiennytkään, ei kellään ollut aavistustakaan mitä hän oikeastaan tiesi.
Professori Horatius Kuhnusarvio usein kummasteli, miten Tom oli aina ajan tasalla, tiesi salaperäisesti kaiken kaikesta.
Kyllä, se oli totta, että hän tiesi paljon: Tom tunsi koulun kaikki salakäytävät ja piilopaikat, sillä hänellä oli ollut mainiota aikaa perehtyä niihin iltaisilla retkillään koulun ympäri, omassa rauhassaan.
Hän oli jopa löytänyt puhutun Salaisuuksien kammion, avannut sen päästyään juurilleen, ja saadessaan tietää olevansa luihusen perillinen.
Niin, hän hallitsi jopa myyttistä petoa joka vain vuosi sitten sitten oli tappanut turhan kuraverisen, tuottaen Tomille valtavaa riemua ja tyydytystä.
Naurettavaa, miten helppoa se kaikki oli ollut, eikä kellään ollut aavistustakaan!
Syy oli vieritetty toisen oppilaan salaisen lemmikin, jättihämähäkin niskoille. Tämän Tom tietysti oli lavastanut aivan itse, ja se tehosi. Kuten aina.
Itsekseen hiljaa virnuillen, omissa mietteissään ajelehtien, Tom asteli portaat alas kohti tyrmiä, tyytyväisenä saavutuksistaan.
Tullessaan kulman takaa hän huomasi, ettei ollut sillä käytävällä enää yksin. Rakastuneen näköinen pari, puuskupuh ja rohkelikko, istuivat sylikkäin puisella penkillä, toisiaan suukotellen, toivotellen hyviä öitä. Tyttö oli ilmeisesti aikeissa poistua rohkelikkotorniin.
Vaikka koko koulu näytti näin keväisin olevan lemmen pauloissa, miksi Tom olisi ollut? Typerää ajantuhlausta koko iljettävä käytävillä hempeily.
Hän käveli ohi suomatta vilkaisuakaan ja jätti pariskunnan taakseen.
Hänellä oli paljon tärkeämpääkin tekemistä, kuten valmistella tulevaisuuttaan, josta tulisi loistava.
Vielä hän näyttäisi ettei heikkouksia tarvitse suvaita, että voittamaton velhomaailma voisi hallita kaikkea muuta, kuten heikkouksista suurinta. Kuolemaa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
A/N: Siinä se. Toivoisin teiltä kommentteja. Oli vaikeaa olla kirjoittamatta tähän slashia, kuten tavallisesti..