Pakomatka, S, femme (Emmeline Vance/Hestia Jones, virkehaaste)

[SnowBlind]

Title: Pakomatka
Author: SnowBlind
Beta: Vehka
Genre: sanataidedraamaa, femmeilyä
Pairing: Emmeline Vance/Hestia Jones
Raiting: S
Summary: Kun Emmeline katsoo hänestä otettuja valokuvia siltä ajalta, näkee hän tytön, jolla on jo kaikkea, mutta jonka ei tarvitse vielä juosta pakoon taustojaan. Sillä siihen päättyi hänen lapsuutensa – tunteeseen siitä, ettei kukaan ymmärtänyt, että varakkaan perheen lapsi ei ollut aina pilalle hemmoteltu kakara.
A/N: Minun on jo pitkään tehnyt mieli kirjoittaa Feeniksin Killan naisista femmeilyä, ja nyt virkehaasteen kautta siihen tuli hyvä tilaisuus. Sanat löytyvät lopusta. Kaikenlaiset kommentit ovat hyvin tervetulleita (:

Pakomatka

Kun Emmeline katsoo valokuvia siltä ajalta, kun hän oli vielä ensimmäisellä luokalla, näkee hän itsensä kauniina ja puhtoisena. Ne olivat niitä aikoja, jolloin hän vielä pelasi kesälomallaan krikettiä isän kartanon pihalla ja meni nukkumaan joka ilta kylläisenä paksujen vällyjen väliin nukahtaen. Välillä Emmeline tuli vihaiseksi siitä, kun isoveli kiusasi häntä äidin letittämistä hiuksista tai siitä, ettei hän osannut tehdä jotain yhtä hienosti kuin veli itse. Muiden lasten mielestä oli saavutus, jos hänellä oli yllään vanhoja, vähänkään nuhjaantuneita vaatteita, sillä vanhemmat ostivat hänelle aina uutta ja kallista.

Kun Emmeline katsoo hänestä otettuja valokuvia siltä ajalta, näkee hän tytön, jolla on jo kaikkea, mutta jonka ei tarvitse vielä juosta pakoon taustojaan. Sillä siihen päättyi hänen lapsuutensa – tunteeseen siitä, ettei kukaan ymmärtänyt, että varakkaan perheen lapsi ei ollut aina pilalle hemmoteltu kakara. Joidenkin mielestä se tuntui olevan kiveen kirjoitettua, täysin ylittämätön fakta. Onneksi Emmelinen pakomatkan pysäytti Hestia, joka koetti realistisuudellaan saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että häpeä ei ollut ratkaisu tulla hyväksytyksi muiden silmissä.

Hestian sanat soljuivat kuin purojen keväinen virtaus, kun hän puhui Emmelinelle. Hänen tekonsa eivät aina hohkanneet viattomuutta vitivalkoisen lumen lailla, mutta ajan mittaan hän sai kuitenkin Emmelinen ymmärtämään, että kasvaakseen aikuiseksi, hänen oli opittava tuntemaan itsensä ja olemaan ylpeä itsestään. Luottamuksesta syntyi rakkautta ja rakkaudesta syntyi hedelmä, joka sai Emmelinen nostamaan päänsä pystyyn kumarasta ja avaamaan pitkät kullanvaaleat hiuksensa koristeellisen samettipaitansa verhoksi.

Ajan mittaan tiivis suhde muuttui kuitenkin etääntymisen myötä tyhjäksi kaipuuksi. Istuessaan vanhempana oman talonsa ruokasalissa kaunista maisemataulua katsellen, mietti Emmeline usein sitä, mitä heidän välillään oli oikein tapahtunut. Ehkä he olivat vain muodostaneet toisilleen tietyn vaiheen elämissään, vaiheen joka oli mennyt ohi Emmelinen sanottua, ettei halunnut tulla vielä kaapista ulos. Tai sitten rinnakkaistupalaisen tytön lapaluut olivat alkaneet kiinnostaa Hestiaa enemmän. Se oli kuitenkin jo ollutta ja mennyttä, Emmelinen nälkä oli sammunut pian kuten Hestian mielenkiintokin. Edes ilmaan jääneet kysymykset eivät olleet tehneet haavoja tyttöjen iholle terävien saranlehtien lailla.

Kuitenkin eräänä päivänä Emmelinen kävellessä juuri liittyneenä jäsenenä Feeniksin killan päämajaa kohti tyllisen alushameen heiluessa pitkän vihreän mekon alla, joku oli huutanut hänen peräänsä. Hän oli kääntynyt ja nähnyt tutut kasvot, jotka herättivät hänen mieleensä muistot makeista suudelmista ja käsistä hänen ympärillään. Siinä oli ollut Hestia pitkästä aikaa hymy aina yhtä puhtoisena. Emmeline muisti vuosien takaisen piilopaikkansa Hestian sylissä silloin, kun muut olivat katsoneet häntä nenänvartta pitkin katse täynnä paremmuudentuntoa siitä, että he olivat ainakin joutuneet tekemään kaiken aina itse. Hän muisti tuskan siitä, kun Ottilia Barmes oli kysynyt, eikö häntä hävettänyt kulkea joka vuosi uudessa kaavussa, joka oli vielä erikseen silitetty päivää ennen syyskuun ensimmäistä.

Hestiankin hymyn läpi paistoi hämmennys yllättävästä tapaamisesta paikassa, jossa he eivät koskaan olisi olettaneet näkevänsä toisiaan, mutta Emmeline pystyi huomaamaan hänen  janonsa Emmelineä kohtaan tyrehtyneen. Se teki hänet kuitenkin vain tyytyväiseksi, sillä vähiten hän halusi Hestian pitävän häntä sinä samana ihmisenä, kuin silloin: ei sellaisena kuin Hestia oli itse Emmelinen nähnyt, eksyneenä tyttönä, eikä sellaisena kuin muut olivat hänet nähneet, vanhempien ihmelapsena.

Rakkautta ei enää ollut, sillä niistä tunteista oli naisten sydämet puristettu kuiviksi,  mutta sen sijasta hetki oli täynnä muita tunteita: yllättyneisyyttä, kiintymystä ja jälleennäkemisen iloa.


1.kaunis
2. pelata
3. vihainen
4. saavutus
5. juosta
6. ymmärtää
7. kirjoitus
8. realistinen
9. puro
10. lumi
11. hedelmällinen
12. kaipaus
13. taulu
14. kaappihomo
15. lapaluut
16. nälkä
17. sara
18. alushame
19. makea
20. puhtaus
21. piilopaikka
22. tuska
23. janoinen
24. ihmelapsi
25. pesusieni

[Hinska]

Hihi. Minä tykkäsin tästä ficistä.

Tää oli kuin kasvutarina; alussa Emmeline on viaton, kaunis ja autuaan tietämätön oikeastaan mistään, mutta loppua kohden hän ensin tajuaa, mistä hän tulee ja kuka hän on (ja häpeää sitä), mutta Hestian avulla osaa arvostaa itseään enemmän, ja on paljon rohkeampi kuin myös itsenäisempi - liittyminen Feeniksin Kiltaan kertoo juuri siitä.

Olisi ollut hauska tietää vanhempien reaktiota Emmelinen liittyessä Feeniksin Kiltaan, pitiväthän he omaa tytärtään suurenmoisena ihmelapsena, vai oliko Emmeline kertonut vanhemmilleen ollenkaan että oli liittynyt Kiltaan. Olettaisin, että Emmeline ei ole kertonut vanhemmilleen ollenkaan liittymisestään Kiltaan.

Mutta niin, sanoinkin jo, että tykkäsin tästä ficistä, teksti kulki jouhevasti eteenpäin ja tykkäsin hirmuisesti siitä, kuinka Emmeline ja Hestia olivat olleet, ja sitten eivät enää olletkaan, kuinka siitä ei tullut hirveää draamaa aikaan. Samaten, kun he yllättäen tapaavat toisensa uudestaan - kuinka silloinkaan ei dramatisoida. Varsinkin lopetus oli ihana! : )

[Vuorna]

Iltaa! Virkehaastetekstit ovat aina lähellä mun sydäntä, ja erityisesti kiinnostuin myös tästä parituksesta. Rarefemmet ovat mielenkiintoisia ja ilolla luinkin, millaisia Emmeline ja Hestia tässä sun tekstissä ovat.

Komppaan ehdottomasti sitä, että tässä oli vahva kasvutarina läsnä. Emmelinen viaton ja yltäkylläinen lapsuus oli kuvattu hienosti, ja niin oli myös hänen suuri tajuamisensa. Pidin myös hiukan yllättävästä lähestymistavasta siinä, että Emmelinelle kuittailtiin nimenomaan hänen parempiosaisuutensa takia. Yleensä oon tottunut lukemaan päinvastaisista skenaarioista, mutta kaipa siinä käy hyvin ilmi se, että erilaisuus ja ehkä myös kateus ovat niitä syitä, jotka johtavat kuittailuun. Emmelinen häpeä oli hienosti kuvattu, ja Hestian yhteys sen voittamiseen todella näppärä ja hyvin toteutettu juttu!  Tykkäsin kovasti siitä, että realistinen Hestia auttoi Emmelineä olemaan oma itsensä, heidän dynamiikkansa oli tässä tosi kiinnostava.

Ihan todella paljon mä pidin siitä, miten realistinen tää oli. Vaikka Hestian merkitys Emmelinelle oli suuri, joskus se mielenkiinto vain lakkaa. He tosiaankin muodostivat toisilleen vain tärkeän vaiheen toistensa elämissä, mikä oli minusta hurjan mielenkiintoista ja sopi erinomaisesti tähän kasvutarinaan. Nostalginen jälleennäkeminen oli täydellinen lisä tähän tekstiin: vaikka romanttisia tunteita ei enää olisikaan, tapaaminen vuosien jälkeen on silti täynnä muita positiivisia tunteita. Tuosta lopusta pidin erityisen paljon, se oli aivan ihanan realistinen ja lämminhenkinen! Virkehaasteen sanat solahtivat tänne joukkoon mainiosti ja muutenkin käyttämäsi kieli oli varsin kaunista.

Kiitos paljon tämän tekstin kirjoittamisesta, tämä oli vallan ihana!