Author: Thalon
Pairing: Bella & Edward
Rating: G (S)
Genre: fluff, lievän lievä angst
Fandom: The Twilight Saga
Disclaimer: Meyer luonnollisesti omistaa hahmot. Love will find a way kappale kuuluu alkuperäisenä Jack Feldmanille ja Tom Snowille, suomenkieliset sanat kääntäjälleen (jonka nimeä en löytänyt)
Summary: one-shot eräästä yöstä Twilightin ja New Moonin väliin jäävältä ajalta, kun Edward on jälleen metsällä
A/N: Tämä on jo muutaman vuoden vanha raapustus, ja laatu nyt on mitä on. Teksti on syntynyt serkun innoittamana / hänen pyynnöstään ja se on kirjoitettukin hänelle. Alun perin tätä ei ollut tarkoitus ikinä julkaista missään, koska en liiemmälti arvosta tuotostani tai sen tapaa kajota Leijonakuninkaaseen tai mihinkään muuhunkaan, mutta tässäpä tämä kuitenkin nyt on…
Otsikko on jotain aika karmaisevaa, mutta älkää antako sen häiritä!
------------------------------------------------------------------------------------------
Tunteille ei mahda järkikään
Tätä maailmaa,
joka raivoaa.
Sitä kohtaamaan,
en pysty milloinkaan.
Yritin selvitellä mieleni kiemuroita maatessani siinä omalla vuoteellani ja odotellessani unen tuloa. Edward oli taas metsästämässä. Hän kävi metsällä puolet useammin kuin kukaan muu Culleneiden omituisesta perheyhteisöstä. Juuri näinä öinä olisin mielihyvin sallinut unen tulevan aikaisin, mutta se nyt oli varma, että juuri yksinäisinä iltoina minä makasin tunteja valveilla. Käytin usein ajan kaikkien sattumien miettimiseen ja oman mieleni kiemuroiden selvittelyyn – aina tuloksetta. Varsinkin viimeisen läheltä piti –tilanteen jälkeen olin usein miettinyt, miten kaikki onnettomuudet voivat sattua yhdelle ihmiselle. Edward tietysti väitti, että kaikki oli hänen vikansa, mutta olin minä ollut kömpelö jo ennen hänen ilmaantumistakin elämääni. Välillä tuntui, että maailma vain halusi kasata kaikki sattumansa minun kohdalleni. Nyt asiat olivat kuitenkin hiukan paremmin. Edward oli minun yksityinen suojelusenkelini, hän piti minusta huolta. Harmi, ettei hän itse nähnyt sitä. Itse asiassa Jamesin aiheuttaman selkkauksen jälkeen Edward oli tuskallisen usein ottanut esiin hänen lähtönsä ja sen, kuinka se olisi ainut keino minun suojelemiseksi. En koskaan ole osannut pelätä itseni puolesta ongelmissa tai vaaratilanteissa, joihin olen joutunut.
Minä mieti en.
Sinut kun vain saan.
Minä järkeen en nyt luota lain
ja mietin vain mun tunteillain.
Realistisesti ajatellen koko elämäni Forksissa oli tietysti järjenvastainen. Ensinnäkin, milloin lammas rakastui leijonaan, ja toisin päin? Minun olisi pitänyt pelätä kaikkia vampyyreita, kun tiesin, että heitä todella oli olemassa. Minun ei edes olisi pitänyt tietää vampyyreista jos nyt tarkkoja ollaan. Minun olisi pitänyt kavahtaa kaikkia Culleneita, kuten tavalliset ihmiset, mutta minä vain halusin enemmän heidän seuraansa. Toisinaan minusta tuntui, ettei Edward halunnut minun rakastavan itseään. Se loukkasi, mitä minä omille tunteilleni mahdoin? En ollut sellainen tyttö, joka ihastui päätä pahkaa ja jonka tunteet sammuivat yhtä nopeasti kuin olivat syttyneetkin, silti rakkauteni oli järjenvastainen. Toisinaan se kummeksutti jopa itseäni, miten oli mahdollista, etten välittänyt vaikka poikaystäväni eli verellä. Toisaalta, milloin rakkaus olisikaan kysynyt lupaa järjeltä. Tietysti Edwardille olisi ollut huomattavasti helpompi jos hänen puoli-ihmisyytensä olisi edes hiukan jarrutellut minua. Liian usein laitoin hänet ahtaalle. Hän oli vahva, minä valitettavasti en, sellaiset seikat kuin hänen vampyriutensa eivät monestikaan merkinneet minulle mitään, kun tunsin hänen kylmät huulensa omillani. Ajatuksissani painauduin vaistomaisesti aavistuksen seinää kohti. Jos Edward olisi ollut luonani, olisin painautunut syvemmälle hänen marmoriseen syliinsä, mutta sänky oli itseäni lukuun ottamatta tyhjä. Huokaisten käänsin katseeni auki olevaan ikkunaan. Aamunkoittoon olisi vielä useita tunteja.
Kun ain seuraan sydäntäin,
kodin vihdoin sain, mä vain.
Sun kanssas onnen löysin.
Tän yön, läpi päivän näin.
Yhteinen on tie,
onnen matkaa vie.
Seuraan sydäntäin.
Viimein tajuntani puutui, maailmani hämärtyessä loin vielä viimeisen silmäyksen huoneeseen – turhaan. Huokaisten uni otti minut hetki hetkeltä voimakkaammin valtoihinsa. Näkisin Edwardin kuitenkin aamulla, varmasti näkisin. Edward olisi luultavasti vierelläni valvomassa untani. Siihen asti, toivoin, että painajaiset pysyisivät loitolla. Olin nähnyt yllättävän vähän painajaisia Phoenixin seikkailuistani, mutta tähän mennessä Edward oli ollut miltei jokaisen yön luonani. Hymyilin pöpperöisesti, kun ajatuksiini leijaili äärimmäisen hitaasti kuva Charliesta, jos hänelle valkenisi Edwardin yölliset vierailut. Ei valkenisi, me olimme varovaisia. Vain iltaisin meillä oli todella aikaa puhua, koulussa oli liikaa kiinnostuneita korvia ja Charlie vahti liian tarkasti jokaista hetkeä, joina Edward oli virallisesti luonani. Muistini nosti verkkokalvoilleni vielä kuvan Edwardista kunnes uni otti lopullisesti vallan.
**********************************
Kuu valaisi tietäni, vaikka olisin hyvin löytänyt tieni ilman sitäkin. Näin ympäristön selvästi jokaista pienintä piirtoa myöten säkkipimeässäkin, mutten silti nähnyt mitään. Pystyin ajattelemaan kymmeniä asioita samaan aikaan, mutta ajatuksiini ei mahtunut kuin yksi. Vauhtini hiljeni vasta, kun sain näkyviini talon. Tienoo oli hiljainen, kuten voi ajatella Forksin kaltaisessa pikkukaupungissa keskiyön jälkeen olevan. Vaivattomasti kiipesin ylös avonaisesta ikkunasta. Sisään päästyäni painoin äänettömästi ikkunan miltei kiinni, jotta viileä yö ei varastaisi huoneen lämpöä. Koska minä olin täällä, ei ollut varaa laskea huoneen lämpötilaa enää asteenkaan vertaa. Henkeäni pidätellen annoin katseeni kiertää huoneessa. En ollut poissa kuin puoli päivää, mutta minulle aika ei merkinnyt samaa kuin useimmille muille. Hetki saattoi olla ikuisuus, ja ikuisuus vain lyhyt minuutti, ja jokainen sekunti erossa oli minulle kuin vuosi.
Tätä pelkäsin.
Nyt jo tiedän sen:
rakkaus oikein on,
se koskaan kuole ei.
Järki huutakoon,
sitä kuule ei.
Katseeni pysähtyi nukkuvaan tyttöön. Varovasti vedin ensimmäisen henkäyksen, jano poltti kurkkuani karrelle, mutten laittanut tunteelle painoarvoa. Bellan suloinen tuoksu levisi aisteissani. Huokasin hiljaa, ja ujuttauduin seinän ja hänen väliinsä. Niin varovasti kuin taisin, kiersin käteni hänen ympärilleen pitäen tarkasti huolen siitä, että peitto oli ihojemme välissä. Bellan ihosta hohkava lämpö tuntui täkin läpikin. Hautasin hiljaa kasvoni häneen pitkiin hiuksiinsa ja vedin huumaavaa tuoksua sisääni. Kehoni kertoi minun olevan janoinen, minun olisi pitänyt lähteä, pysyä mahdollisimman kaukana hänestä, mutten pystynyt olemaan päivääkään hänestä erossa. Bella oli ainaisessa vaarassa takiani, mutta rakkauteni sumensi järkeni. Muulla ei ollut enää minulle väliä kuin hänen voinnillaan ja hänen onnellaan. Bellan onni oli minunkin onneni, hän oli elämäni. Juuri tästä syntyi se ristiriita, jonka kanssa painiskelin jatkuvasti. Bella oli sanonut rakastavansa minua, hän oli sanonut niin monta kertaa, ja minä olin kertonut rakastavani häntä.
Ja jos kaikki tuntis tunteen tän,
ei jäisi ykskään miettimään.
Bellan ei kuitenkaan tulisi rakastaa minua, luulin Jamesin aiheuttaman välikohtauksen avanneen hänen silmänsä, mutta yhtä vilpittömästi hän ilahtui läheisyydestä ja yhtä varomattomasti hän vastasi suudelmiini kuin ennenkin. Se aiheutti minussa sekä kauhua että riemua. Olin tosin päättänyt antaa periksi. Pystyin kontrolloimaan itseäni viikko viikolta paremmin, ja koska Bellan rakkaus oli huumaavinta mitä tiesin – se päihitti jopa hänen verensä suloisuuden – annoin itseni nauttia siitä. Annoin veitsen terällä tanssivan rakkautemme jatkua.
Kun ain seuraan sydäntäin,
kodin vihdoin sain, mä vain.
Sun kanssas onnen löysin.
Tän yön, läpi päivän näin.
Yhteinen on tie,
onnen matkaa vie.
Seuraan sydäntäin.
Aina seuraan sydäntäin.
Sipaisin kevyesti hiukset pois hänen kasvoiltaan. Bellan iho värähti, mutta hän ei herännyt. Hengitin jokaisen hengenvedon jälkeen vapaammin. Kuten lähes aina viime aikoina, totuin hänen tuoksuunsa minuuttien valuessa ohitsemme. Lukemattomat kehoni lävitse kulkevat tunteet jättivät janon jalkoihinsa ja inhimilliset vaistoni – se mitä niistä oli kuolemattomien vuosieni jälkeen jäljellä – nostivat päätään. Charlie kuorsasi viereisessä huoneessa.
”Edward”, Bella mutisi. Kohotin varovasti päätäni ja painoin käteni hänen poskelleen. Bella huokaisi. Muistin miten olin säikähtänyt ensimmäisellä kerralla, kun olin kuullut hänen puhuvan unissaan. Hän puhui aina liian selkeästi, kuin olisi ollut valveilla.
Bella käänsi päätään ja painoi lämpöiset huulensa ranteeseeni. Väristys lävisti koko kehoni. Liian luottavainen, liian lämpöinen ja liian haluttava. Minun nälkäni ei ollut vain vetoa hänen vereensä. Bella tosin pelkäsi, ettei hän vedonnut minuun
sillä tavalla. Siinä hän oli tosin harvinaisen väärässä.
”Rakastan sinua.” Silmäni rävähtivät Bellan kasvoihin. Vaikka olin kuullut nuo sanat hänen suustaan useammin kuin ansaitsin, jokainen kerta sai lämpöisen tunteen leviämään kehooni sisältäpäin. Kuin lähes sata vuotta sitten pysähtynyt sydämeni olisi alkanut pumpata jälleen. Vedin käteni vastahakoisesti pois hänen kasvioiltaan ja painauduin takaisin seinän viereen vahtimaan hänen untaan. Kukaan ei enää kysellyt perääni, kun vain käväisin kotona iltaisin, Esme vain katsoi lämpimästi. Tiesin, että Bellalle oli kerrottu muutoksesta, jonka hän tämä oli saanut minussa aikaan, mutten uskonut, että Bella edes käsitti, kuinka suuri se todellisuudessa olikaan. Olin herännyt eloon vasta viimeisten kuukausien aikana, vaikka elämäni oli jatkunut lähes vuosisadan. Todellisuudessa olin vain ääriviivat hänen luodessa minuun sisällön.
And the end
