T/N: Tässä tulee sitten seuraava luku. Pahoittelen, että tässä kesti näin pitkään, mutta seuraava luku tulee nopeammin, kun
KESÄLOMA ALKOI!!!!
Kahdeskymmenestoinen luku: JuhlakuumettaEPOV:Bella ei ollut puhunut minulle kokonaiseen viikkoon. Nyt oli taas perjantai ja viikonloppuni oli täynnä kaikenlaisia juttuja, joita en enää halunnut tehdä.
Viikkoja sitten ennen kuin tiesin Bellasta, vanhempani suunnittelivat vain kahdenkeskistä viikonloppureissua Kaliforniaan. Kun kuulin, että saisin Valkoisen Talon kokonaan käyttööni koko viikonlopuksi, minulla oli vain yksi ajatus.
Bileet! Eikä mitkä tahansa bileet, vaan vuosisadan bileet. Olin kuuluisa villeistä ja upeista bileistä, mutta siitä lähtien, kun Bella tuli tänne, en edes tuntenut olevani juhlatuulella – se oli outoa. Minä huokaisin. Bileet olisivat tänään ja minä halusin selventää asiat minun ja Bellan välillä. Hän oli piilotellut Natalian takana koko viikon. Aina, kun minä yritin puhua hänelle, hän varmisti, että Natalia, Alice tai Rose olisivat siellä. Aloin jo tulla hulluksi ja juuri nyt kaikki oli vain liikaa.
Minä huokaisin ja vilkutin vanhemmilleni, jotka olivat juuri lähdössä Talian kanssa. Talia alkoi itkeä, koska hänen täytyi jättää Bella ja minut ja jostain syystä hän sai jopa minut surulliseksi!
Auto oli poissa ja Bella ja minä seisoimme ulkona kahdestaan.
”Kuule”, aloitin, mutta hän oli jo kääntynyt poispäin. Minä pyöräytin silmiäni. Tämä kävi jo hermoilleni. Minä juoksin hänen peräänsä. ”Okei, kuule, minä en jaksa enää! Kerro minulle, mitä tein väärin, koska minä todella kärsin nyt ja tämä saa minut hulluksi, koska en tiedä
miksi!”
Bella kääntyi ympäri ja katsoi minua yllättyneesti.
”Olen pahoillani, sanoitko sinä jotain?” hän sanoi ja otti kuulokkeen pois korvastaan ja I-Phonen takataskustaan. ”Alice laittoi kaiken tämän musiikin I-Phoneeni, se on uskomaton. Tiesitkö, että I-Phoneen mahtuu enemmän kuin 500 kappaletta?”
”BELLA!” huudahdin. Hän katsoi minua vieläkin yllättyneempänä.
”Olen pahoillani… Olit sanomassa jotain?” hän sanoi ja hymyili minulle huvittuneesti.
”Mikä on
vinossa?” kysyin epätoivoisesti ja vastustin halua repiä hiuksiani.
”Öhm… Ei mikään. Minä vain pidän I-Phonestani!” hän sanoi hitaasti kuin varmistaakseen, että ymmärtäisin kaiken.
”Unohda typerä I-Phonesi. Minä puhun meistä”, sanoin ja hän alkoi nauraa.
”Meistä? Sinä olet minun veljeni…
Me olisi… Sairasta”, hän sanoi ja näytti siltä kuin olisi voinut oksentaa. Minä pyöräytin silmiäni.
”Me emme ole sisaruksia Bella!” sanoin hiukan liian aggressiivisesti kuin halusin. Hän kohautti olkiaan.
”Okei”, hän sanoi ja käveli portaat ylös.
”Joten sinä et halua puhua siitä?” huusin.
”En… Tarkoitan… Minulla ei ole aavistustakaan, mistä puhut”, hän sanoi ja hymyili minulle tekohymyä. Katsoin oikealle puolelleni ja löysin ruman vaasin ja vain hetken ajattelin heittäväni sen hänen päähänsä, mutta päätin toisin.
”Okei… Miten tahansa… Minä vain halusin kertoa, että minulla on bileet takapihalla… Ne alkavat yhdeksältä. Tiedän, että sinä olet luuseri ja istuisit mieluummin tyhmässä huoneessasi koko yön. Muta siinä tapauksessa, että päätät tehdä jotain
normaalia, niin olet kutsuttu… Vaikka et ansaitsekaan sitä”, huusin ja hän jähmettyi portaisiin. Pidätin henkeäni ja rukoilin, että hän kääntyisi ympäri ja alkaisi huutaa minulle, mutta hän vain kohautti olkiaan ja jatkoi kävelyä.
”Kiitoksia kutsusta Eddie… Minä mietin sitä. Ja nyt suo anteeksi,
äläkä häiritse minua… Me luuserit pidämme yksityisyydestämme…” hän sanoi lähti.
Minä seisoin siinä suu auki enkä voinut uskoa kuulemaani.
BPOV:Minä kävelin edestakaisin huoneessani.
Tyhmä Edward… Tyhmä Edward… Hän ei vain voi antaa minun olla. AAAHHH MINÄ VIHAAN HÄNTÄ! Purin tyynyäni, koska saattaisin alkaa huutamaan minä hetkenä hyvänsä. En jaksanut odottaa kotiin pääsyä. Hän on vain niin tyhmä.
Istuin pöytäni ääreen ja tarkistin sähköpostit kannettavaltani. Äitini ja minä lähettelimme sähköpostia koko ajan… Hän vain ikävöi minua niin paljon eikä voinut päästää irti. Se oli outoa, koska minä en ikävöinyt häntä ollenkaan. Tiedän, että se kuulostaa sydämettömältä ja minä todella rakastan äitinäni. Mutta minun suhteeni äitiin on niin hyvä, ettei minun tarvitse ikävöidä häntä, koska tiedän, että näen hänet muutaman kuukauden päästä. Äiti huolestui aina, että minä ja Edward tulisimme liian läheisiksi… Siksi ei ollut helppoa vastata hänen viesteihinsä tällaisina hetkinä, koska juuri nyt olin varma, että vihaan Edwardia… Mutta oli vaikeaa luottaa tunteisiini näinä parina viime viikkoina.
Edward oli oudoin tyyppi, jonka oli koskaan tavannut. Ensin hän oli aivan macho, sitten yhtäkkiä hän on niin suloinen, seuraavaksi hän on tuskissaan, ja sitten hän on uudestaan macho. Joten
kuka on Edward ja
mitä hän ajattelee minusta? Ja
miksi minä edes välitän? Ja nyt hänellä on ne typerät bileet – kokonaan machoa taas. Kuinka joku voi nukkua samassa sängyssä Natalian kanssa, koska hän rakastaa häntä kuin siskoa ja haluaa suojella häntä ja harrastaa seksiä seuraavana yönä samassa sängyssä. Siinä ei ole mitään järkeä!
Minä vastasin äitini viestiin ja sammutin kannettavan. Oli aika etsiä asua täksi yöksi!
Olin järkyttynyt, kun katsoin peiliin kello 21.30… Tämä oli paljon seksikkäämpi kuin olikaan ajatellut: minulla oli baby doll mekko, joka loppui noin neljä tuumaa polvieni yläpuolelle ja siinä oli rusetti takana. Se oli jonkinlainen mustanharmaa. Se näytti niin… En tiedä. Toisaalta se oli niin rohkea, mutta se oli aivan minun tapaiseni! Minä laitoin hopeiset korkokengät ja tarkistin kampaukseni neljättä kertaa. Olin laittanut hiukseni suurille, pehmeille kiharoille. Minä hymyilin. Tämä oli täydellistä.
Minä lähdin alas takapihalle ja näin valtavan valkoisen teltan. Joku seisoi oviaukossa ja katsoi listasta, ketkä saisivat mennä sisään. Teltan ulkopuolelle kuului tuhansia erilaisia ääniä ja äänekästä musiikkia. Nainen ovella hymyili minulle.
”Tervetuloa, neiti Swan!” hän sanoi hymyillen ja avasi teltan oven. Minä astuin sisään ja seisahduin hetkeksi. Olin täysin yllättynyt. Koko teltta oli koristeltu valkoisella ja ainoat kontrastit olivat lamput ja ihmiset. Sohvat olivat valkoiset ja baari oli valkoinen. Kaikki juomat olivat valkoiset ja kaikkialla oli valkoisia ruusuja. En voinut sille mitään. Suuni loksahti auki – Edwardko teki tämän?
”Tämä ei ole mitään. Sinun olisi pitänyt nähdä hänen viimevuotiset Itämaiset juhlansa. Hän toi tänne turkkilaisen nautinnon!” sanoi Alice, joka oli juuri tullut viereeni. Katsoin häntä täysin yllättyneenä ja hän hymyili.
”Hei!” hän sanoi samalla, kun halasi minua. ”Minulla oli ikävä sinua! Olit poissa liian kauan!”
Minä nauroin.
”Alice. Minä todella haluan pyytää anteeksi sitä yhtä iltaa siellä yökerhossa… En tiedä mitä minulle tapahtui. En voi uskoa, että minä käytin ystäviäni hyväksi… Olen todella pahoillani”, mumisin ja hän nauroi.
”Ai, minä olin jo unohtanut sen! Kaikki on aivan hyvin. Me kaikki vain rakastamme sinua! Ja tarkoitan, että jos minun täytyisi asua Edwardin kanssa niin kuin sinun täytyy, minäkin olisin menettänyt järkeni”, hän sanoi ja pyöräytti silmiään. Minä nauroin helpottuneena. Hän astui askeleen taaksepäin ja katsoi minua.
”Vau Bella!” hän mumisi ihastuneena. ”Sinä näytät upealta!”
Minä punastuin ja kohautin olkiani. ”Kiitti!”
Minä kävelin ympäriinsä. Puhuin ihmisille ja yritin pitää hauskaa, mutta jostain syystä olin todella väsynyt. Minä tapasin jopa Emmettin ja Rosen. No ainakin näin heidät tanssimassa tanssilattialla. Minä jopa huomasin Edwardin tuijottavan minua. Kun hän huomasi katseeni hän nyökkäsi hitusen ja kääntyi pois. Minä pyöräytin silmiäni ja käännyin ympäri ja huomasin Alicen ja Rosen juttelevan lähi nurkassa.
EPOV:Minä nojasin baaritiskiin ja näin kaikkien olevan iloisia. Näiden bileiden suunnittelu oli paljon raskaampaa kuin yleensä. Talian ja Bellan kanssa minulla oli vähemmän aikaa kuin yleensä.
”Hei jätkä! Ei olla nähty pitkään aikaan!” Emmett sanoi ja antoi minulle oluen. Minä laitoin sen baaritiskille.
”Ei olla nähty pitkään aikaan
eikä alkoholia… Oletko kipeä?” hän kysyi ja katsoi minua huolestuneesti.
”Öh en… Minulla ei vain ole aikaa… Täällä on paljon asioita tekeillä”, mumisin ja huomasin Bellan ovella.
Hän näytti upealta. Mekko näytti hänen päällään todella seksikkäältä ja hänen hiuksensa näyttivät vielä pehmeämmiltä kuin yleensä. Olin kateellinen jokaiselle miehelle, jotka saisivat koskea häneen tänään. Hän katsoi ympärilleen, katsoen kaikkea, ja sitten hänen suunsa loksahti auki. Minä hymyilin. Tämä todellakin oli sen arvoista.
Yhtäkkiä näin Emmettin heiluttavan kättään silmieni edessä ja minä katsoin häntä.
”Mikä hätänä?” kysyin ja katsoin häntä törkeästi.
”Ei mikään – kysyin vain äsken itseltäni, miksi sinä et kuuntele, kun sanon sinulle jotain ja sitten näin pienen kullanmurusi saapuvan ja tiesin mitä oli tekeillä.”
”Kullanmuru?” kysyin hämmentyneenä.
”Kutsu häntä miksi haluat, mutta tee jotain, koska ei ole turvallista menettää noin paljon kuolaa yhtenä yönä”, hän sanoi ja teki tyhmän imitaation luolamiehestä.
”Vau, tuo näytti samalta kuin sinä matikantunnilla”, sanoin ja hymyilin hänelle tekohymyä. Hän taputti olkapäätäni ja lähti.
Minä käännyin taas ympäri ja katsoin Bellaa. Hän puhui Alicelle ja näytti helpottuneelta. Sen jälkeen hän lähti kulkemaan ympäriinsä, puhui eri ihmisille ja minä vain katsoin häntä. Minulla ei ollut aavistustakaan miksi, mutta en vain voinut katsoa muualle…
BPOV:”Joten… Oletteko sinä ja Edward jo yhdessä?” Rose kysyi, kun seisoin hänen ja Alicen kanssa.
”Öh, ei… Emmekä koskaan tule olemaan, koska hän on ääliö! Miksi
sinä et ole yhdessä Edwardin kanssa?” kysyin häneltä.
”Koska minulla on jo oma ääliö… Ja niin Alicellakin”, hän sanoi ja hymyili minulle voitonriemuisesti. Minä kohautin olkiani.
”No, minä en halua ääliötä. Minä haluan jonkun kivan”, sanoin ja Alice huokaisi.
”Älä viitsi… Edward on paras poikaystävä, jonka voit saada”, hän sanoi ja minä yritin odottaa, alkaisiko hän nauraa.
”Sinä vitsailet, etkö?” kysyin, mutta hän katsoi minua vakavissaan. ”Sinä… Et vitsaile?”
Alice pudisti päätään.
”En Bella. Hän on todella kiva”, hän sanoi ja minä aloin nauraa.
”No se ei ole tarpeeksi!” vastasin.
”Mikä ei ole tarpeeksi?” Edward kysyi ja ilmestyi minun ja Alicen väliin.
”Öhm… Ei mikään”, sanoin ja hän vilkaisi minua epäluuloisesti.
”Joten… Pidättekö te bileistä?” Edward kysyi.
”Tottakai me pidämme!” Alice ja Rose sanoivat ja halasivat häntä kummaltakin sivulta. Hän kietoi kätensä kummankin hartioille ja katsoi minua.
”Öh niin… Niin.. En”, sanoin ja Alice pyöräytti silmiään. Edward päästi irti heistä ja katsoi minua.
”Joten sinä et pidä niistä?” hän kysyi ja astui askeleen lähemmäs.
”No minä en sanonut sitä, enhän?” vastasin ja astuin häntä kohti.
”Joten
mitä sinä sanoit?” hän kysyi ja tuli lähemmäs.
”Sanoin etten halaisi sinua!” sanoin ja suljin aukon välissämme.
”No…” hän sanoi ja keskeytti. Hän katsoi minua silmiin ja minä tein samoin.
”No mitä?” kysyin voitonriemuisesti hymyillen.
”Tämä tulee aika lähelle, eikö? Tarkoitan… Minä vain aion laittaa käteni ympärillesi…” hän sanoi ja näin hänen käsiensä liikkuvan minua kohti ja minä olin järkyttynyt.
”Sinä ajoit minut ansaan”, sanoin.
”Ei, sinä halusit joutua ansaan”, hän sanoi ja näin hänen käsiensä lähestyvän. Olin juuri sanomassa jotain kun…
”Hei Edward!” Tanya sanoi ja Edward jähmettyi yllätyksestä. Minä hymyilin ja käytin hetken astuakseni taaksepäin. Edward toipui ja kääntyi ympäri.
”Minä etsin sinua joka paikasta!” Tanya sanoi ja otti Edwardin kuoleman otteeseen.
”No… Tässä minä olen”, Edward sanoi törkeästi.
”Ajattelin, että me voisimme jatkaa sitä, mitä emme tehneet viime kerralla?” hän sanoi ja iski Edwardille silmää.
Minä käännyin Alicea ja Rosea kohti, jotka katsoivat Edwardia ja Tanyaa järkyttyneinä.
”Korjatkaa ilmeenne… Tämän siitä saa, kun asuu herra Masenin kanssa täällä”, sanoin ja iskin heille silmää. Heistä se ei ollut hauskaa, muta minä en välittänyt. Tunsin yhtäkkiä outoa painetta silmieni takana. Minulla oli päänsärkyä ja olin väsynyt. Minä hymyilin Alicelle ja Roselle.
”Minä todella nautin näistä bileistä… Mutta minun täytyy mennä nukkumaan”, mumisin. He katsoivat minua huolissaan.
”Oletko varma, että olet kunnossa?” he kysyivät ja minä nauroin.
”Tottakai… Se on vain… Stressiä. Minun täytyy mennä makaamaan”, mumisin ja kävelin pois.
Kävelin pois teltasta ja katsoin ympärilleni. Minun täytyi päästä juuri nyt makaamaan, mutta talo oli niin kaukana. Katsoin oikealle puolelleni ja näin allastalon. Kävelin sinne, otin mekkoni pois, menin sänkyyn, ja olin iloinen, että nyt oli vihdoinkin hiljaista. Koukistin polvet vatsaani kiinni ja huokaisin. Täällä oli niin kuuma… Miksi minulla oli sitten kylmä? Minä tärisin ja hampaani kalisivat. Halusin lopettaa sen, mutta kun yritin, se vain pahentui. Poskeni olivat tulessa.
Yhdessä lauseessa: Minulla oli kuumetta. Minun pitäisi tehdä jotain sitä vastaan. Ehkä saisin jostain aspiriinia. Ajattelin sitä – mutten tehnyt mitään.
Ajan kuluessa löysin itseni oudosta tilasta ollessani hereillä ja unessa samaan aikaan. Olisi ollut mukavaa, jos minulla olisi ollut toinenkin peitto. Olisi ollut mukavaa, jos minulla olisi ollut lasi vettä. Mutta jonkin ajan kulutta en ollut enää varma, selviäisinkö tästä vai en. Minä mietin sitä ja yritin ymmärtää, mikä oli totta ja mikä unta.
………………………….
Näköjään minä olin ollut siinä tilassa kauan, koska oli paljon pimeämpää ja minä huomasin jonkun olevan sisällä. Minua pelotti.
”Bella?”
Yritin tarkentaa katsettani. Edwardin kasvot ilmestyivät jonnekin sumuun.
”Hei”, sanoin hiljaa.
En voinut päästää peittoa valahtamaan leuastani alemmas, koska pelkäsin kylmää ilmaa kuumaa ihoani vasten.
”Onko kaikki hyvin? Oletko sinä kunnossa?”
”Kyllä.” Hampaani kalisivat taas.
Hän näytti huolestuneelta ja laittoi kätensä otsalleni tarkistaakseen lämpöni.
”Hitsi, oletpa kuuma.”
Minä halusin nauraa ja vitsailla siitä, mutten pystynyt… Olin liian väsynyt.
”Luulen, että minulla on flunssa.”
”Sinulla on jotain.”
Huolestuneena, melkein automaattisesti hän pyyhkäisi hiukseni otsaltani. Se tuntui hyvältä. Syvällä kuumeessani minusta tuntui kotoisalta ja onnelliselta. Hän kosketti kuumaa poskeani, hänen kätensä tuntui yllättävän kylmältä.
”Tarvitsetko sinä lääkettä? Kutsunko lääkärin?”
”Älä huoli. Tämä ei ole mitään erikoista.” Koska oli niin väsynyt, pystyin puhumaan vain hitaasti. ”Minulla on tällaista kuumetta usein. Äiti sanoo aina…” Vedin syvään henkeä saadakseni lisää energiaa. ”… voisin lämmetä 105 asteeseen, kun saan vähänkin kylmää.”
En halunnut sen näyttävän niin dramaattiselta, mutta Edward näytti aivan huolestuneelta. Luulen, että hän oli pahoillaan, koska hän tiesi vanhemmistani ja kaikkea.
”En usko, että me saisimme ketään lääkäriä tähän aikaan emmekä varsinkaan ambulanssia… Mutta minä voin hakea sinulle vähän lääkettä. Oletko sinä allerginen jollekin?”
”Minä nielen mitä vain.”
”Palaan hetken kuluttua. Älä lähde minnekään, okei?”
Köhimiseni kuulosti heikolta naurulta.
”Sen voin kyllä luvata.”
………………………….
Aika kului oudolla tavalla: aina hiukan eteenpäin ja sitten hiukan taaksepäin. Jotenkin huomasin Laurenin ja Jessican tulevan sisälle. He luultavasti luulivat minun nukkuvan, mutta se ei estänyt heitä laittamasta valoja päälle, puhumasta todella kovaa, ja laittamasta musiikkia soimaan. He olivat luultavasti jo kännissä – ainakin he haisivat siltä.
Hiukan myöhemmin Edward tuli takaisin ja tarvitsi vain hetken ymmärtääkseen mitä oli tekeillä. Hän oli raivoissaan.
”Ettekö te näe, että Bella on kipeä? Miksi te metelöitte? Mikä helvetti teitä oikein vaivaa?”
Jopa sumuisissa aivoissani tajusin, että tämä ei ollut Edward, jonka minä tunsin.
”Rauhoitu, mies”, Lauren sähisi. ”Kuka sinä oikein luulet olevasi tullessasi sanomaan
minulle, mitä tehdä?”
Hän oli liian kännissä huomatakseen, kuinka vihainen Edward oli ja se, että minä olin kipeä, ei luultavasti haitannut.
Edward polvistui viereeni ja laittoi kätensä otsalleni. Sitten hän nojautui korvani viereen.
”En halua jättää sinua tänne noiden kahden kanssa. Haluatko mennä talolle? Minä lukitsin huoneeni, joten se on tyhjä ja sinä voit mennä sinne lepäämään.”
Minä nyökkäsin kiitollisesti.
Mietin juuri, kuinka hän voisi viedä minut sinne tappamatta minua. Varsinkin, kun minä olin alusvaatteisillani.
Mutta hän löysi siihen ratkaisun. Hän laittoi käteni alleni ja nosti minut ylös peittojen kanssa. Hän kantoi minut yöhön samalla kun Lauren ja Jessica katsoivat meitä järkyttyneinä.
Minusta tuntui niin valoisalta hänen käsivarsillaan ja minä painoin kuumat kasvoni hänen kaulaansa. Hän veti peitteet tiukemmin ympärilleni ja painoi leukansa pääni päälle.
Yritin kaikella tahdollani painaa mieleeni jokaisen pienen yksityiskohdan tästä yöstä, jotta voisin sitten muistella sitä myöhemmin, koska tämä yö oli niin uskomaton. Ehkä se olisi paras asia, mitä ikinä tapahtuisi minulle.
Minä vain toivoin, ettei tämä oli niin kuin vesilasit ja ylimääräiset peitot… minä halusin tämän olevan totta.
Ole kiltti ja anna sen olla totta. Ja jos se ei ole – anna minun jäädä tänne ikiajoiksi.Hän avasi huoneenoven ja laski minut todella varovasti sängylle – hän sängylleen, minä toivoin. Halusin haistaa hänen tuoksunsa samalla kun hän peitteli minut uudelleen. Yritin lopettaa tärisemisen.
”Voisin antaa sinulle vielä toisen peiton, mutta pelkään, että olisit liian lämpimässä silloin.”
Minä nyökkäsin. Hänen kädessään roikkui muovipussi.
”Tässä.”
Hän nosti pussista lääkettä, vesipullon, appelsiinimehupullon, kuumemittarin, ja paperikupin.
”Minun täytyi mennä sairaalasiipeen. Terveydenhoitaja oli ikävä kyllä poissa, mutta minä voin hakea lisää lääkettä hänen kirstustaan, jos on tarvis.”
Silmäluomeni avautuivat ja sulkeutuivat, kun yritin keskittyä hänen vakaviin kasvoihinsa.
”Lääkekirstu oli auki?”
Hän kohautti olkiaan. ”No nyt se on.”
Hän kaatoi vettä kuppiin ja laittoi lääkkeen kädelleen.
”Valmiina?”
Hän auttoi minut istumaan.
Yritin löytää keinon saada käteni peiton alta ilman, että kylmä ilma tulvahtaisi sisään. Sain oikean käteni esiin ja pidin peittoa tiukasti vartaloani vasten. Sitten otin kupin ja join koko veden. Olin todella janoinen. Join enemmän kunnes tunsin ärsyttävän kuivuuden tunteen huuhdottua suustani.
”Voi parkaa… Niin janoinen”, hän sanoi.
Minä nielaisin lääkkeen ja tunsin, kuinka se juuttui kurkkuuni. Kaikki oli niin turvoksissa.
”Kiitos.”
Laskeuduin taas makaamaan ja tunsin silmieni vetistyvän, koska hänen ystävällisyytensä tuntui kuin mahtavalta lahjalta. Hän laittoi kylmän kätensä poskelleni.
”Olen huolissani sinusta”, hän sanoi hiljaa.
Katsoin häntä silmiin ja olin pahoillani, kun olin jättänyt hänet huomiotta koko viikoksi… Jos hän halusi olla vain ystäväni, voisin hyväksyä sen!
Hän otti kuumemittarin.
”Avaa suusi.” ”Oletko varma…” Olin varma, että lämpöni olisi korkea. Hän nyökkäsi, joten minä avasin suuni. Hän odotti, kunnes mittari alkoi piipittää. Hän kurtisti kulmiaan, kun kertoi minulle tuloksen.
”Voi luoja! 104 astetta… Onko se vaarallista?” (T/N: Amerikassa käytetään toisenlaisia asteita, enkä jaksanut alkaa laskemaan mitä tuo on celsiusasteina.
)
”Minulla on ollut sen verran ennenkin”, sanoin heikosti.
Miksi kaiken piti olla dramaattista, kun minulla oli se?
”Pitäisikö minun soittaa ambulanssi?”
”Minä uskon, että tulen olemaan kunnossa”, vastasin totuuden mukaisesti. ”En ole peloissani tai mitään.”
Hän laskeutui sohvalle, joka oli samansuuntaisesti sängyn kanssa ja nojasi päätään käteensä ja katsoi minua.
”Minä soitan isällesi”, hän sanoi ja nousi ylös. Hän veti I-Phonensa taskustaan.
”Älä, ole kiltti”, sanoin hiljaa. ”Hän on… Ei siellä.”
”Saksassa on iltapäivä… Missä hän muka olisi?”
”Ei, tarkoitan…” keskeytin. ”Hän ei vain ole siellä… Ei minulle.”
Olin liian väsynyt selittääkseni sitä.
Hän katsoi minua näyttäen surulliselta. Hän laskeutui taas makaamaan.
Yritin lopettaa tärisemisen, mutta se vain sai minut tärisemään lisää. En halunnut Edwardin olevan huolissaan minun takiani.
Näytti siltä, että Edward ei kestänyt enää tärisemistäni, koska hän nousi ylös ja seisahtui sängyn eteen. Hän nosti minut ylös ja siirsi keskemmälle. Minun suureksi yllätyksekseni ja ilokseni, hän asettui viereeni, kietoi kätensä ympärilleni, painoi kasvoni kaulaansa vasten, ja minä tunsin sydämeni räjähtävän milloin tahansa.
Hän piti minusta kiinni ja tuntui kuin hän olisi imenyt kuumeen, sairauden, ja surullisuuden, koska minulla ei ollut isää, johon voisin luottaa ne pois ruumiistani. Hän silitti hiuksiani ja makoili näin tunteja.
Ja ehkä hän jopa imi pois kivun, koska hänen sylissään löysin unen, jota tarvitsin niin kovasti.
