T/N: Täällä taas uuden luvun kanssa. Kiitos kun selititte tuon pop tarts jutun, kun en oikein tiennyt mitä ne ovat.
Niin ja näääääääääääääin suuri kiitos kommenteista!
Kolmaskymmeneskahdeksas luku: Prinsessan uusi ratsuBPOV:Kuulin oven pamahtavan auki ja huokaisin. En ollut valmis kohtaamaan uutta päivää. Olin valmiina nukahtamaan uudelleen, kun jokin hyppäsi päälleni.
”Uff”, äännähdin.
”Bella! Bella! Sinä olet tullut takaisin!” Talia sanoi ja silmäni revähtivät auki. Nousin istumaan suorana ja halasin häntä.
”Talia! Minulla oli niin ikävä sinua!” sanoin ja annoin hänelle suukon. Hän halasi minua vyötäröltä.
”Minulla oli sinua vielä kovempi ikävä”, hän mumisi ja minä nauroin. Vetäydyin pois.
”Nouse seisomaan ja anna minun katsoa sinua!” sanoin ja hän nousi seisomaan patjalle. Minä katsoin häntä vakavasti.
”Se on uskomatonta”, kuiskasin ja hän katsoi minua suurin silmin.
”Mikä? Mikä?” hän kysyi innoissaan. Mutta minä pudistin päätäni.
”En vain voi uskoa sitä vielä… voisitko pyörähtää kerran ympäri?” pyysin ja Talia teki kuin käskin. Minä hymyilin.
”Älä viitsi, Bella – kerro!” hän anoi.
”Okei, sinä voit taas istua”, sanoin ja laitoin kiharan hänen korvansa taakse.
”Mitä se on? Mitä se on?” hän kysyi uteliaana.
”Tuota, en oikein tiedä…” sanoin ja jätin lauseen kesken.
”Älä viitsi, Bella! Kerro minulle!” hän anoi ja minä nauroin.
”Okei, okei. Mutta vain koska sinä olet niin suloinen pikkutyttö”, sanoin ja hän nyökkäsi. Annoin hänen tulla lähemmäs ja kuiskasin hänen korvaansa: ”Sinä näytät joka päivä enemmän ja enemmän prinsessalta.” Hän katsoi minua suurin silmin.
”Oikeasti?” hän kysyi yllättyneenä ja minä nyökkäsin.
”Muutaman vuoden kuluessa prinssi tulee ja ottaa sinut mukaan valtakuntaansa”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”Tuo on juuri, kuten minä haluan sen menevän”, hän sanoi. Sitten hän katsahti minua mietteliäästi. ”Bella? Miksi sinä et saanut prinssiä?” hän kysyi ja minä nauroin.
”Koska minä en halua sellaista”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”Joten sinä olet jumissa Edwardin kanssa”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Niin… kai… mutta oikeastaan minä tykkään olla jumissa Edwardin kanssa”, sanoin hymyillen.
”Minä en tajua. Sinäkö ottaisit mieluummin Edwardin kuin prinssin?” hän kysyi ja minä nyökkäsin. Hän pudisti päätään epäuskoisena.
”Älä siitä huoli, Talia”, sanoin.
”Mutta minusta tuntuu pahalta, kun sinulla on vain Edward”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Älä sure. Voithan sinä nähdä sen niin, että Edward on minun prinssini”, sanoin ja nauroin, kun tajusin kuinka tyhmältä se kuulosti.
”Onko vähän kornia?” Edward kysyi takaani ja silmäni suurenivat.
”Sinä olet hereillä?” kysyin ja käännyin ympäri nähdäkseni hänen katsovan minua mukavasta asennosta. Hän kurkotti ja veti minut itseensä kiinni. Painoin pääni hänen olkaansa vasten ja näin Talian katsovan poispäin. Hänellä oli epämukavaa.
”Tule tänne, Talia! Täällä on aina tilaa yhdelle prinsessalle”, sanoin iskien silmää ja hän laskeutui viereeni – ei minun ja Edwardin väliin, mutta viereeni. Painoin suukon hänen päähänsä.
”Edward?” hän kysyi.
”Niin Talia?” Edward kysyi.
”Olenko minä vielä sinun siskosi?”, hän kysyi hiljaa ja Edward katsoi häntä.
”Tottakai olet, Talia!” hän sanoi nauraen. Talia näytti helpottuneelta ja hyppäsi Edwardin syliin. Minä hymyilin ja näin Edwardin kutittavan häntä. Jonkin ajan päästä Talia lepäsi Edwardin käsivarsilla rättiväsyneenä kaikesta nauramisesta. Me makasimme siinä jonkin aikaa, kunnes huomasimme Talian nukahtaneen. Minä hymyilin ja suljin itsekin silmäni. Kellohan oli vasta 7 aamulla.
………………………..
Seuraavat päivät olivat mahtavia. Koulu oli ohi ja vaikka Edward ja minä emme käyneet suurinta osaa toisesta lukukaudesta emmekä päättäjäisissä, kukaan ei välittänyt ja me saimme todistuksemme postissa. Hitaasti kesän lämpö tuli myös Washington D.C:hen ja oli mukavaa viettää päivät altaalla tai kaupungilla.
Ensimmäinen shoppaus-kertamme ei ollut niin rentouttava kuin sen olisi pitänyt olla. Siellä oli noin 20 valokuvaajaa, jotka ottivat kuvia jokaisesta liikkeestämme ja vaikka me teimme parhaamme ja yritimme olla välittämättä heistä, me emme voineet liikkua niin vapaasti kuin yleensä.
”Sinä totut heihin nopeasti”, Edward sanoi aina, mutta nähdessäni kasvoni joka aamu Washington Postin etusivulla, en todellakaan voinut tottua siihen. Ja nyt äitinikin soitti minulle joka päivä. Silloin oli kesäkuun puoliväli, kun heräsin taas Edwardin sylissä ja nousin istumaan venytelläkseni, tästä tulisi taas yksi niistä laiskoista päivistä. Minä haukottelin ja ilman varoitusta, Edward vetäisi minut takaisin alas. Minä katsoin häntä, mutta hänen silmänsä olivat kiinni. Minä kikatin.
”Hyvää huomenta sinullekin”, kuiskasin ja hän hymyili.
”Varmistin vain, että pysyt tässä kanssani, rakas”, hän mumisi ja minä nauroin.
”Huomaan, ettet sinä unohtanut, että tapaan Rosen ja Alicen tänään”, sanoin nauraen. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja veti minut kiinni vartaloonsa.
”Miksi sinä niin luulet?” hän kuiskasi ja minä nauroin. Vetäydyin pois ja hyppäsin pois sängystä.
”Mitä sinä teet, rakas?” hän kysyi ja minä hymyilin.
”Menen suihkuun”, sanoin ja hän voihkaisi.
”Etkö sinä voisi antaa minulle edes kymmentä minuuttia seurassasi?” hän pyysi ja minä nauroin.
”En”, vastasin. Harjasin hampaat ja menin sitten suihkuun. Pari minuuttia myöhemmin Edward tuli kylpyhuoneeseen. Minä järkytyin enkä tiennyt, mitä tehdä, kunnes muistin, että välissämme oli pala maitolasia, mikä peitti kaiken, mitä hänen ei pitäisi nähdä, ja minä rentouduin. Hän koputti lasioveen ja iski silmää.
”Mitä sinä täällä teet, Edward?” kysyin ja huuhtelin shampoon pois hiuksistani.
”Harjaan hampaitani – vai enkö minä saa enää käyttää kylpyhuonettani?” hän kysyi ja minä nauroin.
”Tottakai saat”, sanoin ja katsoin hänen hampaiden harjaustaan. Sain hänet kiinni tuijottamasta minua peilin kautta ja hymyilin. Hänellä kesti kauan hampaiden pesussa ja se sai minut melkein nauramaan. Minä sammutin suihkun, kiedoin pyyhkeen ympärilleni ja tulin pois. Edwardkin oli valmis ja hän kääntyi minuun päin. Hän hymyili yhtä niistä hymyistään, mitkä salpasivat minulta hengen. Hän tuli luokseni, kunnes olin jumissa hänen ja seinän välissä. Minä hymyilin.
”Jotain mitä haluat jakaa kanssani?” kysyin ja kohotin toista kulmaani. Hän kosketti huulillaan paljasta olkapäätäni ja suuteli tiensä alas solisluulleni ja sitten ylös leualleni. Haukoin henkeä ja pidin pyyhettä tiukasti ympärilläni. Sitten hänen kätensä löysi vyötäröni ja hän painautui aivan minua vasten. Sitten hän suuteli minua. Pitkään ja täydellisesti. Päästin pyyhkeestä irti, sillä tiesin, ettei se valuisi alas niin kauan kuin Edwardin vartalo olisi minua vasten. Kiedoin käteni hänen kaulaansa. Nyt hänen vasenkin kätensä oli vyötärölläni ja aivan yhtäkkiä hän vetäisi minut lähemmäksi. Haukoin happea yllättyneenä ja niin suudelmakin rikkoutui. Nojasin seinään rättiväsyneenä ja haukoin henkeä epätoivoisesti. Edward hymyili minulle ja astui askeleen taaksepäin.
”Tästä lähtien haluan sanoa sinulle hyvää huomenta tällä tavoin”, hän kuiskasi kaulaani vasten ja minä punastuin. Sitten hänen huulensa silittivät kaulaani ja sitten solisluulta.
”Hyvää huomenta, rakas”, hän mumisi ja minä pidätin henkeäni. Sitten hän nosti katseensa minuun hymyillen huvittuneesti.
”Ja ai niin muuten”, hän mumisi. ”Minä pidän pienestä syntymämerkistäsi rintojesi välissä”, hän kuiskasi ja minä punastuin. Näkikö hän sen? Hän nauroi ja suuteli minua vielä kerran. Sitten hän lähti, jotta voisin pukeutua yksin. Näkikö hän syntymämerkkini? Tänään? Kun olin suihkussa? Voi luoja tämä on niin nöyryyttävää!
………………………………
Vietin aamun Edwardin kanssa takapihalla. Me istuimme suurella sohvalla. Tai no, hän istui ja minä makasin – pitäen päätäni hänen sylissään ja hänen aurinkolasejaan silmilläni, koska aurinko sokaisi minut.
”Edward?” kysyin.
”Mhm”, hän vastasi samalla, kun hän leikki hiuksillani.
”Tiedäthän sinä, että minä aion tavata Rosen ja Alicen iltapäivällä?” kysyin. Hän murjotti.
”Kyllä… valitettavasti”, hän mumisi ja minä nauroin.
”Minä luulin, että sinä odotit kovasti tapaamista Jasperin ja Emmettin kanssa?” kysyin ja hän huokaisi.
”Sanoin sen vain siksi, että ajattelin, ettet sinä menisi silloin”, hän mutisi ja minä nauroin.
”Onpa hauskaa. Sinulla tulee olemaan hauskaa – tiedän, että tulee”, sanoin hymyillen. Hän nyökäytti päätään ja hymyili.
”Niin… on hauska nähdä pojat taas”, hän sanoi mietteliäästi ja minä hymyilin hänelle.
”Juuri noin. Tuota, minulla on vielä kysymys”, sanoin ja hän hymyili minulle kun tietäisi, mitä olisi tulossa.
”Saanko minä lainata yhtä autoistasi? Tarkoitan, ei sinun tarvitse antaa kaikista kalleinta… En vain halua ottaa limusiinia”, anoin ja Edward nauroi.
”Älä viitsi, nouse ylös. Minulla on parempi idea”, hän sanoi ja me nousimme ylös ja hän ohjasi minut autotalliin.
…………………………
”Mitä me täällä teemme?” kysyin ihmeissäni ja katselin ympärilleni. Miljoonia autoja – se oli kuin suuri autokauppa! Koko autotalli haisi aivan renkaille.
”Okei. Lupaa, ettet suutu”, hän sanoi ja minä huokaisin.
”Edward Masen! Mitä sinä olet tehnyt?” kysyin, mutta hymyilin. ”Okei. Minä lupaan”, sanoin ja hän hymyili helpottuneena. Hän vei minut kaukaiseen nurkkaukseen, missä en ollut koskaan käynyt ja edessämme oli auto – mutta ei mikä tahansa auto, vaan musta Lamborghini. Suuni loksahti auki.
”Pidätkö sinä siitä?” hän kysyi hymyillen.
”Se on mahtava! Aivan uskomaton auto! En voi uskoa, että sinä ostit sen 23:nnen!” sanoin, enkä uskaltanut koskea siihen. Se näytti oikealta täydellisyydeltä – enkä minä edes välitä autoista.
”Voi, ei se ole minun 23:nteni”, hän sanoi kevyesti ja kohautti olkiaan. Rypistin otsaani.
”Ostiko Esme itselleen Lamborghinin?” kysyin hämmentyneenä. Hän nauroi.
”Ei se ole mikä tahansa Lamborghini”, hän sanoi ja käveli autolle ja laittoi kätensä katolle. ”Se on uusin Lamborghini, mitä on olemassa – Lamborghini Murcielago LP640! Se on 12-ylinterinen, pysyvästi nelivetoinen huippunopeudella 220 mailia tunnissa ja nollasta 60:neen mailiin 3.4 sekunnissa”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Ei se ole mahdollista! Ei mikään auto kiihdy nollasta 60:neen 3 sekunnissa”, sanoin ja hän hymyili. ”Kuinka paljon hevosvoimia siinä on?” kysyin ja hänen hymynsä leveni. Se, että minä osoitin kiinnostusta, teki hänet iloiseksi.
”640”, hän sanoi ja suuni loksahti auki.
”640? Se on järjetöntä! Tämä on kilpa-auto!” sanoin ja hän nauroi.
”Siksi se onkin täydellinen auto sinulle. Sinä pidät nopeista autoista”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Niin. Kiva ajatus”, sanoin. Mutta Edward hymyili ja veti minut autolle.
”Bella. Tämä ON sinun autosi”, hän sanoi hymyillen. Päässäni tuntui kieppuvan. Ajatus, että Edward käytti 200 000 dollaria autoon, joka on tarkoitettu minulle, oli täysin idioottimainen.
”Edward. Tämä ei ole hauskaa”, sanoin ja hän hymyili.
”No, en minä vitsaile”, hän sanoi. Katsoin häntä järkyttyneenä.
”Edward, et sinä voi
antaa minulle autoa
lahjana!” sanoin ja ajattelin vieläkin, että hän vitsaili. Hän katsoi minua hämmentyneenä.
”Miksi en?” hän kysyi.
”Koska tämä auto maksaa enemmän kuin 200 000 dollaria! Miksi sinä et voisi ostaa minulle jotain pienempää 10 dollarilla?” kysyin ja hän nauroi.
”Koska sinä olet minun tyttöystäväni. Ja minun tyttöystävääni ei koskaan nähdä missään, mikä ei pue häntä”, hän sanoi ja minä punastuin.
”Ja minäkö en sovi autoon, joka maksaa pari dollaria vähemmän?” kysyin heikosti. Hän huokaisi.
”Bella. Minä haluan, että sinulla on turvallinen auto”, hän sanoi.
”Juuri niin! Koska 640 hevosvoiman autohan on niin turvallinen!” sanoin ja katsoin poispäin. Olin vihainen. En voinut sietää sitä, että hän käytti niin paljon rahaa minuun. Hän otti kasvoni käsiinsä, jotta minun täytyi katsoa häntä.
”Bella. Minä rakastan sinua”, hän sanoi ja minä vetäydyin pois.
”Mutta minulle riittää sen sanominen. Ei sinun tarvitse ostaa kallista… ei, JÄRJETTÖMÄN kallista autoa näyttääksesi sen minulle!” huusin ja hän hymyili minulle.
”Tiedän, Bella. Mutta minä halusin. Haluan sinun ajavan autoa, jota kenelläkään muulla ei ole”, hän sanoi ja minä huokaisin.
”Lupaatko, että tämä tulee olemaan ainoa auto pitkään aikaan?” kysyin ja hän hymyili. Tällä kertaa hän todella hymyili. Hän oli iloinen, että hyväksyin vihdoin hänen lahjansa.
”Lupaan”, hän sanoi ja halasi minua. Halasin häntä takaisin ja kun hän vetäytyi pois, minä suutelin häntä.
”Kiitos, Edward. En tiedä mitä sanoa”, kuiskasin hänen kaulaansa vasten samalla kun hän piti minusta kiinni. Hän painoi suudelman hiuksiini.
”Tämä on tarpeeksi”, hän kuiskasi takaisin ja minä painoin pääni hänen olkaansa vasten. Sitten hän vetäytyi pois ja hymyili minulle haastavasti.
”Valmiina koeajoon?” hän kysyi ja minä hymyilin takaisin.
”Vain, jos annat minun ajaa”, sanoin ja hän nauroi.
”Tottakai annan! Tämähän on sinun autosi”, hän sanoi ja avasi oven minulle. Sitten hän meni matkustajanpaikalle ja laittoi turvavyönsä kiinni. Sydämeni hakkasi kuin hullu.
”Voi luoja. Tämä on hullua”, mumisin, kun käynnistin moottorin. Pelkäsin ajaa sitä jo sentinkin. ”Minun täytyy ajaa vaihdekepillä! Tämä on mahtava, minä rakastan sitä!” sanoin, kun ajoin ulos tallista auringonvaloon. Se oli outoa, koska minun täytyi olla niin varovainen. Pelkäsin, etten pystyi hallitsemaan autoa, jossa oli niin paljon hevosvoimia. Me pääsimme moottoritielle ja minä hymyilin Edwardille.
”Luotatko sinä minuun?” kysyin ja hän nauroi.
”Tuota… jos ei oteta huomioon sitä, että sinä tuhosit Mercedekseni täysin viime kerralla ollessasi ratissa… niin kyllä”, hän sanoi ja minä näytin hänelle kieltäni.
”Sinä olet ilkeä, Edward! Me kaikki teemme virheitä”, sanoin ja hän nauroi.
”No joo – mutta me kaikki emme päädy koomaan, tiedäthän?” hän sanoi ja minä hymyilin. Painoin enemmän painoa kaasulle. 40… 50… 60… 70… 80… 90 mailia tunnissa…
”Okei… nyt mennään ihan tarpeeksi lujaa”, Edward sanoi ja minä nauroin.
”Ei. Ei ihan vielä”, sanoin. 100… 110… 120… 130… 140 mailia tunnissa. Hymyni kasvoi järjettömän leveäksi. ”TÄMÄ on tarpeeksi”, sanoin ja katsoin yllättävän tyhjää moottoritietä.
”Voi luoja! Nyt minä ymmärrän, kuinka kauheaa on olla kyydissä, kun joku ajaa kovaa!” Edward mumisi ja minä nauroin.
”Tämä auto on mahtava!” huusin ja katsoin Edwardia. ”Kiitos Edward. Kiitos, kiitos, kiitos!” sanoin ja hän hymyili.
”Tiesin, että pitäisit siitä. Minä vain tunnen sinut niin hyvin.”
RPOV:Katsoin kelloani.
”Vielä yksi minuutti ja hän on myöhässä”, sanoin ja Alice huokaisi.
”Olen iloinen, jos hän edes näyttäytyy. Siitä lähtien, kun Edward ja hän ovat olleet liimattuina toisiinsa kuin superliimalla, minulla on ollut tunne, ettemme me ole kovinkaan paljon arvoisia”, Alice sanoi ja riiputti päätään. Minä hymyilin.
”Voi älä viitsi! He ovat rakastuneita! Sinä tiedät millaista se on! Odotahan, kunnes he riitelevät ensimmäisen kerran, niin sitten kaikki on toisin”, sanoin ja me nauroimme. Alice kääntyi juuri tilaamaan latten, kun suuni loksahti auki.
”Vau”, henkäisin.
”Mitä? Mitä nyt?” Alice kysyi nopeasti.
”Näetkö tuon auton tuolla? Se on uusi Lamborghini, unelmien auto! Kerronpa sinulle! Voisin antaa mitä tahansa vain saadakseni koskettaa sitä”, sanoin ja me katsoimme urheiluauton lähenevän, kunnes se pysähtyi kahvilamme eteen. Alice nauroi.
”Lyön vaikka vetoa, että siinä autossa on mies. Mene vain sinne ja flirttaile vähän, niin hän saattaa antaa sinun vaikka ajaa sillä”, Alice sanoi ja minä nauroin.
”Kukaan ei anna tuntemattoman ajaa Lamborghini Murcielago LP640:ntä”, sanoin yhdellä henkäyksellä. ”En antaisi edes tuntemieni ihmisten ajaa sillä!” lisäsin ja me nauroimme… kunnes me näimme oven avautuvan ja laihan tytön, jolla oli minihame ja aurinkolasit, astuvan ulos.
”Voi-luoja”, mumisin, enkä ollut ainoa. Koko kahvila teki samoin. Bella tuli luoksemme hymyillen.
”Hei tytöt. Anteeksi, että olen myöhässä. Tilasitteko te jo?” hän kysyi, enkä minä ymmärtänyt sanaakaan.
”Mitä helvettiä, Bella!” huusin ja hän katsoi minua pelästyneesti. Alice kikatti.
”Anna anteeksi Roselle. Hän odotti autosta nousevan vanhan miehen, jolla on keski-iän kriisi”, hän sanoi ja minä sain taas otteen itsestäni.
”Ei. Se, mitä tarkoitin, oli enemmänkin: ’Helvetti, mistä lähtien Edwardilla on ollut Lamborghini Murcielago LP640 ja mistä lähtien hän antaa sinun ajaa sillä?’” kysyin ja hän hymyili.
”Voi, ei hänellä ole sellaista”, hän sanoi ja tilasi latten. Minä hämmennyin.
”Mutta kenen auto se sitten on?” kysyin ja hän punastui yllättäen.
”Minun”, hän kuiskasi ja suuni loksahti auki. Alice alkoi nauraa.
”Edward osti sinulle auton?” hän kysyi ja minä pudistin päätäni.
”Ei, Edward osti THE auton, mikä on neljännes maailman kalleimmista autoista!” huusin ja Bella katsoi minua suurin silmin.
”Ole kiltti, älä kerro minulle tuota”, hän mumisi, mutta minä pudistin päätäni.
”En tajua! Hänellä on 22 autoa! Miksi hänen täytyy ostaa sinulle auto?” sanoin ja Bella kohautti olkiaan.
”Hän sanoi jotain hänen tyttöystävänä olemisestaan ja, että hän ei antaisi tyttöystävänsä ajaa missään vähemmässä. Tai jotain sellaista”, Bella mumisi katsomatta meihin. Alice kikatti vieläkin.
”Bella, se on niin romanttista”, Alice huokaisi, mutta Bella pudisti päätään.
”Se ei ole romanttista. Se olisi romanttista, jos hän antaisi kukkia tai kaulakorun, mutta että hiton auton, joka maksaa 200 000 dollaria?” hän sanoi.
”300 000”, sanoin.
”Mitä?” Bella kysyi.
”Hän maksoi autosta enemmän kuin 300 000 dollaria”, mumisin ja huomasin, että Bella oli pyörtymäisillään.
”Voimmeko me puhua jostain muusta?” hän kysyi epätoivoisesti.
”Vain jos annat minun ajaa sillä kerran”, sanoin ja hän nyökkäsi kiitollisesti.
”Sovittu”, hän sanoi ja antoi minulle auton avaimet. Otin ne innokkaasti ja juoksin autolle. Tämä oli mahtavaa – ei – enemmän kuin mahtavaa.
EPOV:Olin juuri Porschessani matkalla Emmettille ja Jasperille, kun puhelimeni alkoi soida. Vilkaisin soittajaa ja hymyilin.
”Olen pettynyt. Ajattelin sinun soittavan jo aiemmin”, sanoin hymyillen.
”EDWARD MASEN! Mikä sinuun on mennyt?” Rose huusi ja minä nauroin.
”Ajattelinkin sinun olevan kateellinen. Tein sen vähän kuin tarkoituksella”, sanoin hymyillen.
”En voi uskoa sitä. Tiedätkö sinä, mitä olet juuri tehnyt? Ostit tyttöystävällesi auton, joka on arvokkaampi kuin… kuin… talo normaalille ihmiselle!” hän huusi ja minä hymyilin.
”Kiitti, Rose. Ensi kerralla ostan hänelle talon”, sanoin ja kuulin auton ääniä puhelimen toisessa päässä.
”Ole kiltti äläkä sano, että istut Bellan autossa”, sanoin ja pyöräytin silmiäni.
”Mitä oikein odotit? Tämä auto on hiton mahtava!” hän huusi ja minä hymyilin.
”Olen iloinen, että pidät siitä. Mitä Bella sanoi siitä?” kysyin ja hän huokaisi.
”Älä viitsi! Bella ei edes tiedä, kuinka arvokas tämä auto on!” hän sanoi ja minä hymyilin vieläkin leveämmin.
”En minä tuota kysynyt”, kiusasin ja hän huokaisi.
”Tuota. Sanotaanpa vaikka näin, minä tiedän, miksi sinä ostit Bellalle tämän auton… kaikki kahvilassa tietävät! Hän näyttää upealta siinä. Hän astui autosta ulos niin itsevarmana ja valtava hymy kasvoillaan… no, mietipä sitä… hänellä taitaa olla nyt enemmän tarjouksia miehiltä”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Joten sinä olet samaa mieltä, että auto pukee häntä?” kysyin ja Rose murahti.
”Kyllä… kyllä pukee. Silti. Sinun on parasta ostaa minullekin tällainen auto”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Muistan tuon, kun olet tyttöystäväni toisessa elämässä”, sanoin ja hän nauroi.
”Luoja, Edward… ystävältä ystävälle… Sinä olet aika tosissasi tästä – etkö olekin?” hän kysyi ja hymyni katosi.
”Tottakai olen!” sanoin.
”No. Älä esitä kuin se olisi yleistä”, hän mumisi ja minä nauroin.
”Ei, se tapahtuu vain kerran… no, minä joudun lopettamaan. Olen juuri Emmettin talon edessä”, sanoin ja hän huokaisi.
”Edward, odota – haluan vain kertoa, että olen iloinen, kun kaikki toimii niin täydellisesti teidän kahden välillä”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Kiitos, Rose. Ja auto todella pukee häntä?” kysyin – vain kiusatakseni häntä lisää. Hän huokaisi.
”Kyllä Edward, se pukee! Lyön vetoa, että näet sen huomenna etusivulla”, hän sanoi ja minä nauroin. Sitten minä katkaisin puhelun ja nousin autosta ulos. En malttanut odottaa, että näkisin huomisen kuvan… ehkä minun todella kannattaisi hankkia henkivartijat, kun hänestä tulee vielä vastustamattomampi.
